Lars Kepler

Hypnotisoija (2010)

Paganini ja paholainen (2011)

Tulitodistaja (2012)

Nukkumatti (2013)

Ruotsinkielinen alkuteos Sandmannen ilmestyi 2012.
Copyright © Lars Kepler, 2012
First published by Albert Bonniers Förlag, Stockholm, Sweden.
Published in the Finnish language by arrangement witn Bonnier Group Agency, Stockholm, Sweden.
Suomenkielinen laitos © Kustannusosakeyhtiö Tammi 2013

Teoksen jakelu ja osittainen kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

ISBN 978-951-31-7270-1 (sid.)
ISBN 978-951-31-7353-1 (epub)

On yö, tuuli puhaltaa mereltä lunta. Nuori mies kävelee korkeaa rautatiesiltaa pitkin Tukholman suuntaan. Hänen kasvonsa ovat kalpeat kuin huurtunut lasi. Farkut ovat jäätyneestä verestä kankeat. Hän kävelee raiteiden välissä ja astelee ratapölkkyjen yli. Viisikymmentä metriä hänen alapuolellaan häämöttää lahden jää kuin lakanakankaan suikale. Valkoiset puut ja sataman öljysäiliöt hädin tuskin erottuvat; lumi kieppuu kaukana alhaalla konttinosturin valossa.

Miehen vasenta käsivartta pitkin valuu lämmintä verta, joka putoilee pisaroina sormenpäistä.

Ilman täyttää kohina ja vinkuna, kun yöjuna lähestyy kaksi kilometriä pitkällä sillalla. Nuori mies horjahtaa, istahtaa raiteille, mutta pääsee sitten takaisin jaloilleen ja jatkaa eteenpäin.

Ilma pakenee junan tieltä, ja pöllyävä lumi hämärtää näkyvyyden. Traxx-veturi on jo keskellä siltaa, kun kuljettaja huomaa miehen radalla. Hän soittaa torvea ja näkee, miten hahmo on vähällä kaatua, miten tämä ottaa pitkän askeleen vasemmalle, viereiselle raiteelle, ja saa kiinni ohuesta kaiteesta.

Vaatteet lepattavat miehen yllä. Silta tärisee rajusti hänen jalkojensa alla. Hän seisoo liikkumattomana silmät ammollaan ja puristaa kaidetta.

Ilma on pelkkää kieppuvaa lunta ja vastaan syöksyvää pimeyttä.

Verinen käsi on alkanut jäätyä kiinni kaiteeseen, kun hän lähtee taas kävelemään.

Hänen nimensä on Mikael Kohler-Frost. Hän on ollut kateissa kolmetoista vuotta, ja hänet on julistettu kuolleeksi seitsemän vuotta sitten.

1

Oikeuspsykiatrinen varmuusosasto
Löwenströmin sairaala

Teräsportti sulkeutuu raskaasti kalahtaen uuden lääkärin takana. Metallinen kaiku jatkaa hänen ohitseen kierreportaita alas.

Äkillinen hiljaisuus saa Andersin värähtämään.

Tästä päivästä lähtien hänen on määrä työskennellä oikeuspsykiatrisella varmuusosastolla.

Tiukasti eristetyssä bunkkerissa on jo kolmentoista vuoden ajan virunut iäkäs Jurek Walter. Hänet on tuomittu hoitoon, johon liittyy erityinen kotiuttamisharkinta.

Nuori lääkäri ei tiedä potilaastaan juuri muuta kuin sen, että tämän diagnoosi on ”Määrittämätön skitsofrenia. Hallitsematon ajattelu. Toistuvia, akuutteja psykoottisia jaksoja, joihin liittyy erikoisia ja erittäin väkivaltaisia piirteitä.”

Anders Rönn todistaa pohjakerroksessa henkilöllisyytensä, luovuttaa puhelimen ja ripustaa kalteriportin avaimen kaappiin, minkä jälkeen vartija avaa sulun ensimmäisen oven. Anders astuu sisään, odottaa että ovi menee kiinni ja vasta sitten jatkaa seuraavalle ovelle. Äänimerkin jälkeen vartija avaa myös sen. Anders kääntyy, heilauttaa kättään ja jatkaa sitten käytävän läpi kohti eristysyksikön sosiaalitiloja.

Ylilääkäri Roland Brolin on viisikymppinen roteva mies, jolla on luisut hartiat ja lyhyeksi leikattu tukka. Hän on tupakalla keittiönurkkauksen liesituulettimen alla ja selailee hoitoalan ammattiliiton lehdestä artikkelia miesten ja naisten palkoista.

– Kukaan henkilökuntaan kuuluva ei saa jäädä kahden Jurek Walterin kanssa, ylilääkäri sanoo. – Hän ei saa tavata muita potilaita, ottaa vastaan vieraita eikä käydä ulkoilupihalla. Hän ei myöskään…

– Eikö ollenkaan? Anders kysyy. – Ei taida olla luvallista eristää…

– Ei olekaan, Roland Brolin vastaa lyhyesti.

– Mitä hän sitten on tehnyt?

– Kaikkea kivaa, Roland vastaa ja lähtee kohti käytävää.

Vaikka Jurek Walter on Ruotsin kaikkien aikojen pahin sarjamurhaaja, kukaan ei tiedä sitä. Asia käsiteltiin raatihuoneella ja Wrangelin palatsissa suljetuin ovin, ja kaikki asiakirjat ovat edelleen salaisia.

Anders Rönn ja ylilääkäri Roland Brolin menevät sisään seuraavasta turvaovesta, ja nuori nainen, jolla on tatuoidut käsivarret ja poskilävistyksiä, iskee heille silmää.

– Tulkaa elävinä takaisin, nainen sanoo lyhyesti.

– Ei tarvitse pelätä, Roland sanoo Andersille hiljaa. – Jurek Walter on rauhallinen vanha mies. Hän ei käy kimppuun eikä huuda. Pääsääntönä on, ettemme koskaan mene hänen huoneeseensa. Leffe kuitenkin huomasi yövuorossa, että ukko oli tehnyt veitsen ja piilottanut sen patjan alle, joten meidän pitää tietenkin takavarikoida se.

– Miten se onnistuu? Anders kysyy.

– Sääntöjä rikkomalla.

– Menemmekö Jurekin huoneeseen?

– Sinä menet… ja pyydät kauniisti, että hän antaa veitsen.

– Pitääkö minun mennä…?

Roland Brolin nauraa ääneen ja selittää sitten, että he ovat antavinaan potilaalle tavanomaisen Risperdal-injektion, mutta antavatkin sen sijaan yliannostuksen Zypadheraa.

Ylilääkäri vetää korttinsa jälleen yhdestä lukijasta ja näppäilee koodin. Kuuluu piippaus ja turvaoven lukko surisee.

– Odota, Roland sanoo ja ojentaa pienen rasian, jossa on keltaisia korvatulppia.

– Sinähän sanoit, ettei hän huuda.

Roland hymähtää kyllästyneesti, katselee väsyneesti uutta kollegaansa ja huokaisee raskaasti ennen kuin alkaa selittää.

– Jurek Walter puhuu sinulle, täysin rauhallisesti, varmasti mukavaan sävyyn, hän kertoo vakavalla äänellä. – Mutta kun lähdet illalla kotiin, koukkaat vastaantulijoiden kaistalle ja ajat suoraan päin rekkaa… tai sitten pistäydyt rautakaupassa ostamassa kirveen, ennen kuin haet lapset päiväkodista.

– Pitäisikö minun pelätä? Anders hymyilee.

– Ei, mutta toivottavasti osaat olla varuillasi, Roland sanoo.

Andersilla ei yleensä ole onnea, mutta kun hän luki lääkärilehdestä ilmoituksen pitkästä kokopäiväisestä sijaisuudesta Löwenströmin sairaalan varmuusosastolla, hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin.

Kotimatkaan menee autolla alle puoli tuntia, ja Huddingen terveyskeskuksessa hän oli joutunut tyytymään tilapäisiin sijaisuuksiin Sankt Sigfridin sairaalan alueklinikalla.

Pitkä ajomatka Växjöhön, epäsäännölliset työajat, Petran työ vapaa-aikavirastossa ja Agnesin autistinen oireyhtymä olivat mahdoton yhtälö.

On vain kaksi viikkoa siitä, kun Anders ja Petra istuivat keittiönpöydän ääressä ja yrittivät miettiä, mitä he voisivat tehdä.

– Tämä ei voi jatkua näin, Anders sanoi täysin rauhallisesti.

– Mitä me teemme? Petra kuiskasi.

– En tiedä, Anders vastasi ja kuivasi kyyneleet vaimonsa poskilta.

Agnesin esikouluavustaja oli kertonut, että Agnesilla oli ollut hankala päivä. Agnes ei ollut suostunut päästämään irti maitolasista, ja muut lapset olivat nauraneet. Hän ei ollut hyväksynyt sitä, että välipala oli ohi, koska Anders ei ollut tullut hakemaan niin kuin yleensä. Anders oli ajanut suoraan Växjöstä, mutta hän oli ehtinyt paikalle vasta kuudeksi. Agnes istui edelleen ruokalassa ja puristi lasia käsissään.

Kun he pääsivät kotiin, Agnes seisoi omassa huoneessaan, tuijotti seinää nukkekodin vierellä ja taputti käsiään omalla sulkeutuneella tavallaan. He eivät tiedä, mitä Agnes näkee seinässä, mutta hän sanoo siitä tulevan harmaita puikkoja, jotka hänen pitää laskea ja pysäyttää. Hän tekee sitä silloin, kun hän on hyvin ahdistunut. Välillä riittää kymmenen minuuttia, mutta sinä iltana hänen piti seistä huoneessaan yli neljä tuntia, ennen kuin he onnistuivat saamaan hänet vuoteeseen.

2

Viimeinen turvaovi sulkeutuu, ja he kävelevät käytävää pitkin kolmesta eristyshuoneesta ainoaan käytössä olevaan. Katon loisteputken valo kiiltää muovilattiassa. Ruokakärry on naarmuttanut kangastapettia metrin korkeudelta.

Ylilääkäri työntää kulkukorttinsa lukijaan ja päästää Andersin menemään edeltä jykevälle metalliovelle.

Panssarilasin läpi Anders näkee laihan miehen, joka istuu muovituolilla. Miehellä on yllään farkut ja farkkupaita. Hänellä on sileäksi ajeltu leuka, ja hänen silmänsä ovat merkillisen rauhalliset. Kalpeita kasvoja peittävät lukuisat rypyt, jotka muistuttavat kuivan joenuoman halkeillutta savea.

Jurek Walter on tuomittu vain kahdesta murhasta ja yhdestä murhayrityksestä, mutta hänellä on vahva yhteys yhdeksääntoista muuhun murhaan.

Kolmetoista vuotta sitten hänet saatiin kiinni itse teosta Lill-Jansskogenissa, kun hän pakotti viisikymppistä naista takaisin maahan haudattuun arkkuun. Naista oli pidetty arkussa lähes kaksi vuotta, mutta hän oli edelleen elossa. Hän oli järkyttävän loukkaantunut, hän oli aliravittu, lihakset olivat surkastuneet, paleltumat ja makuuhaavat olivat hirveät, ja hänellä oli vakavia aivovammoja. Ellei poliisi olisi tavoittanut Jurek Walteria arkun luota, häntä ei olisi pysäytetty ehkä koskaan.

Nyt ylilääkäri ottaa esiin kolme pientä lasipulloa, joissa on keltaista jauhetta, lisää jokaiseen pulloon vettä, ravistaa ja pyörittelee pulloja varovasti ennen kuin vetää nesteen ruiskuun.

Hän pujottaa tulpat korviinsa ja avaa sitten oven pienen luukun. Metalli kalahtaa, ja heitä vastaan tulvahtaa raskas betonin ja pölyn haju.

Vetelällä äänellä ylilääkäri ilmoittaa Jurek Walterille, että tälle pitäisi antaa ruiske.

Mies kohottaa leukaansa ja nousee rennosti tuolilta, kääntää katseensa kohti oven luukkua ja tulee lähemmäksi avaten samalla paitansa nappeja.

– Pysähdy ja riisu paita, Roland Brolin sanoo.

Jurek Walter jatkaa hitaasti eteenpäin, jolloin Roland sulkee luukun ja telkeää sen kiireesti. Jurek pysähtyy, avaa viimeiset napit ja antaa paidan pudota lattialle.

Hän on joskus ollut hyväkuntoinen, mutta nyt lihakset ja ryppyinen nahka roikkuvat velttoina.

Roland avaa luukun uudelleen. Jurek Walter jatkaa ovelle ja työntää luukusta jänteisen kätensä, jossa on satoja pigmenttiläiskiä.

Anders pyyhkii olkavarren alkoholilla. Roland työntää neulan pehmeään lihakseen ja ruiskuttaa nesteen aivan liian nopeasti. Jurekin käsi nytkähtää yllätyksestä, mutta hän ei vedä kättään pois ennen kuin saa luvan. Ylilääkäri lukitsee ja telkeää luukun saman tien, ottaa korvatulpat pois, hymyilee hermostuneesti ja katsoo sitten huoneeseen.

Jurek Walter hoippuu kohti sänkyä, pysähtyy ja istuutuu.

Äkkiä hän kääntää katseensa kohti ovea, ja Roland pudottaa ruiskun lattialle.

Hän yrittää saada sen kiinni, mutta se kierii betonilattian poikki.

Anders astuu eteenpäin, poimii ruiskun, ja kun he molemmat nousevat ja katsovat taas eristyshuoneeseen, he näkevät, että panssarilasin sisäpinta on huurussa. Jurek on hengittänyt ikkunaan ja kirjoittanut siihen sormellaan JOONA.

– Mitä siinä lukee? Anders kysyy heikolla äänellä.

– Hän kirjoitti Joona.

– Joona?

– Mitä helvettiä se tarkoittaa?

Huuru häviää, ja he näkevät Jurek Walterin istuvan aivan kuin hän ei olisi liikahtanutkaan. Hän katsoo käsivarren pistoskohtaa, hieroo lihasta ja katselee heitä lasin läpi.

– Eikö siinä lukenut mitään muuta? Anders kysyy.

– En nähnyt muuta kuin…

Paksun oven läpi kuuluu eläimellinen karjaisu. Jurek Walter on liukunut alas sängyltä, on lattialla polvillaan ja huutaa suoraa huutoa. Kaulan jänteet ovat kiristyneet, verisuonet pullottavat.

– Paljonko oikein annoit hänelle? Anders kysyy.

Jurek Walterin silmät muljahtavat niin että valkuaiset tulevat näkyviin, hän ottaa kädellään tukea, ojentaa toisen jalkansa, mutta kaatuu äkkiä selälleen, lyö päänsä yöpöytään, huutaa ja alkaa säpsähdellä kuin kouristellen.

– Hyi helvetti, Anders kuiskaa.

Jurek valuu makuulle, sätkii holtittomasti jaloillaan, puree kieleensä, pärskii rinnalle verta ja jää lopulta makaamaan huohottaen selälleen.

– Mitä me teemme, jos hän kuolee?

– Tuhkaamme hänet, Brolin vastaa.

Jurek saa uusia kouristuksia, tärisee, kädet huitovat joka suuntaan ennen kuin pysähtyvät.

Brolin katsoo kelloa. Hiki virtaa pitkin hänen poskiaan.

Jurek Walter vaikeroi, kierähtää kyljelleen, yrittää nousta mutta ei jaksa.

– Kahden minuutin päästä voit mennä sisään, ylilääkäri sanoo.

– Pitääkö minun oikeasti mennä?

– Hän on kohta vaaraton.

Jurek raahautuu nelinkontin eteenpäin, suusta valuu limaista verta. Hän horjahtaa, hidastaa, lysähtää lopulta lattialle ja jää makaamaan liikkumattomana.

3

Anders katsoo oven paksun lasiruudun läpi. Jurek Walter on maannut liikkumattomana lattialla kymmenen minuuttia. Ruumis on kouristusten jäljiltä veltto.

Ylilääkäri ottaa avaimen, työntää sen lukkoon, epäröi, katsoo ikkunasta ja avaa sitten lukon.

– Pidä hauskaa, hän sanoo.

– Entä jos hän herää? Anders kysyy.

– Hän ei saa herätä.

Brolin avaa ja Anders astuu sisään. Ovi vedetään kiinni hänen takanaan, ja lukko rapisee. Eristyshuoneessa haisee hiki ja lisäksi jokin muu. Hapan etikan haju. Jurek Walter makaa aivan hiljaa, mutta hitaan hengityksen voi erottaa selän liikkeenä.

Anders kiertää miehen kaukaa, vaikka tietää tämän olevan syvässä unessa.

Huoneen akustiikka on erikoinen, tungetteleva, aivan kuin äänet kuuluisivat hieman liian läheltä.

Lääkärintakki kahahtaa pehmeästi joka askeleella.

Jurekin hengitys kiihtyy.

Hanasta putoilee pisaroita pesualtaaseen.

Anders pääsee sängyn luokse, katsoo Jurekia ja laskeutuu sitten polvilleen.

Kun hän kumartuu katsomaan paikalleen ruuvatun sängyn alle, hän vilkaisee vielä ylilääkäriä, joka katsoo pelokkaana panssarilasin läpi.

Lattialla ei ole mitään.

Hän kumartuu vielä syvempään, katsoo tarkasti Jurekia ja laskeutuu sitten mahalleen lattialle.

Jurekia ei voi enää pitää silmällä. Andersin on pakko kääntää selkänsä, jotta hän voisi etsiä veistä.

Sängyn alle yltää heikkoa valoa. Seinän vierellä on pölypalloja.

Hän ei voi olla kuvittelematta, miten Jurek Walter on avannut silmänsä.

Sälepohjan ja patjan väliin on työnnetty jotakin. On vaikea erottaa, mitä siellä on.

Anders kurottaa mutta ei ylety. Hänen on pakko hivuttautua sängyn alle selällään. Sänky on niin matala, ettei hän voi kääntää päätään. Hän vetää itseään syvemmälle. Tuntee sängynpohjan periksi antamattoman vastustuksen rinnassaan joka kerta hengittäessään sisään. Sormet hapuilevat. Hänen pitää päästä vielä hieman syvemmälle. Toinen polvi kolahtaa säleeseen. Hän puhaltaa pölypallon pois kasvojen edestä ja ujuttautuu syvemmälle.

Äkkiä eristyshuoneesta hänen takaansa kuuluu raskas tömähdys. Hän ei pysty kääntämään päätä katsoakseen. Hän vain makaa liikkumattomana ja kuulostelee. Hänen oma hengityksensä on niin nopeaa, että hänen on vaikea erottaa muita ääniä.

Hän ojentaa varovasti kätensä, ylettyy nyt sormenpäillään esineeseen, työntyy vieläkin syvemmälle ja saa sen irti.

Jurek on tehnyt teräslistan palasta lyhyen ja hyvin terävän veitsen.

– Tule jo sieltä, ylilääkäri huutaa luukusta.

Anders yrittää ujuttautua sängyn alta, hän työntyy ulospäin ja naarmuttaa poskensa.

Hän jää kiinni, hän ei pääse irti, lääkärintakki on tarttunut johonkin eikä sitä voi pujottaa pois.

Hän on kuulevinaan laahaavaa ääntä Jurekin suunnasta.

Ehkä hän kuulee harhoja.

Anders kiskoo kaikin voimin. Saumat rusahtelevat mutta eivät anna periksi. Hän tajuaa että jos hän haluaa päästä irti, hänen on painauduttava takaisin.

– Mitä sinä hommaat? Roland Brolin huutaa hermostuneella äänellä.

Oven pieni luukku rapisee, se teljetään.

Anders näkee että takin toinen tasku on tarttunut irtonaiseen säleeseen. Hän pujottaa sen kiireesti irti, pidättää hengitystään ja työntää itseään ulospäin. Hänet täyttää yltyvä paniikki. Hän naarmuttaa vatsansa ja polvensa, saa toisella kädellä otteen sängyn reunasta ja vetää itsensä pois.

Hän kääntyy huohottaen ja nousee horjuville jaloilleen veitsi kädessään.

Jurek makaa kyljellään, toinen silmä on puoliksi auki ja tuijottaa unessa sokeana.

Anders menee kiireesti ovelle, kohtaa ylilääkärin pelästyneen katseen panssarilasin takana ja yrittää hymyillä, mutta hätä erottuu äänestä hänen sanoessaan:

– Avaa ovi.

Roland Brolin avaakin luukun:

– Anna ensin veitsi.

Anders katsoo häntä kummissaan ja ojentaa sitten veitsen.

– Löysit jotain muutakin, Roland Brolin sanoo.

– En löytänyt, Anders vastaa ja vahtii Jurekia.

– Kirjeen.

– Ei siellä ollut mitään muuta.

Jurek alkaa vääntelehtiä ja ähkäisee vaimeasti.

– Katso taskuista, ylilääkäri sanoo ja hymyilee kireästi.

– Miksi?

– Siksi että teet tarkastuksen.

Anders kääntyy ja lähtee varovasti kohti Jurek Walteria. Silmät ovat taas kokonaan kiinni, mutta ryppyisillä kasvoilla helmeilee nyt hiki.

Anders kumartuu vastahakoisesti ja tunnustelee yhtä taskua. Paidan farkkukangas kiristää hartioista, ja Jurek murahtaa matalasti.

Housujen takataskussa on muovikampa. Kädet täristen Anders jatkaa ahtaiden taskujen tutkimista.

Nenänpäästä putoilee hikipisaroita. Hänen on pakko räpytellä.

Jurekin iso käsi puristuu muutaman kerran nyrkkiin.

Taskuissa ei ole mitään.

Anders kääntää katseensa kohti panssarilasia ja pudistaa päätään. On mahdotonta erottaa, onko Brolin oven takana. Eristyshuoneen kattolamppu heijastuu lasista kuin harmaa aurinko.

Hänen on päästävä nyt ulos.

On kulunut liian kauan.

Anders nousee ja kiiruhtaa ovelle. Ylilääkäri ei ole siellä. Anders työntää kasvonsa lähelle lasia mutta ei näe mitään.

Jurek Walter hengittää nopeasti kuin painajaisunta näkevä lapsi.

Anders jyskyttää ovea. Hänen kätensä iskeytyvät paksuun metalliin melkein äänettömästi. Hän jyskyttää uudestaan. Mitään ei kuulu, mitään ei tapahdu. Juuri kun hän koputtaa vihkisormuksellaan lasi-ikkunaan, hän näkee varjon kohoavan seinälle.

Väristykset kulkevat pitkin hänen selkäänsä ja käsivarsiaan. Sydän takoen ja adrenaliini tulvien hän kääntyy. Hän näkee Jurek Walterin nousevan hitaasti jaloilleen. Kasvot ovat veltot, ja haaleat silmät tuijottavat suoraan eteen. Suusta valuu vieläkin verta, ja huulet näyttävät merkillisen punaisilta.

4

Anders jyskyttää raskasta teräsovea ja huutaa, mutta ylilääkäri ei avaa. Pulssi jylisee päässä, kun hän kääntyy katsomaan potilasta. Jurek Walter istuu edelleen lattialla, räpyttää muutaman kerran silmiään Andersin suuntaan ja alkaa sitten nousta.

– Se ei pidä paikkaansa, Jurek sanoo niin että verta roiskuu leualle. – Kaikki sanovat että minä olen hirviö, mutta ihminen minäkin olen…

Hän ei jaksa nousta vaan lysähtää huohottaen takaisin lattialle.

– Ihminen, hän mutisee.

Hän työntää väsyneen näköisesti toisen kätensä paidan alle, vetää esiin taitetun paperin ja heittää sen Andersin eteen.

– Tätä se lääkäri kaipasi, hän sanoo. – Seitsemän vuotta olen pyytänyt, että saisin tavata oikeusavustajan… Ei siksi että haluaisin päästä pois… Minä olen se mikä olen mutta siltikin ihminen…

Irrottamatta katsettaan Jurekista Anders kumartuu ottamaan paperin. Ryppyinen mies yrittää taas nousta, ottaa tukea käsillään, horjahtaa hieman, mutta onnistuu saamaan toisen jalan vasten lattiaa.

Anders nostaa paperin lattialta, peruuttaa ja kuulee lopultakin kilahduksen, kun avain työnnetään oven lukkoon. Hän kääntyy, tuijottaa panssarilasin läpi ja tuntee, miten hänen jalkansa tärisevät.

– Sinun ei olisi pitänyt antaa yliannostusta, Jurek mutisee.

Anders ei käänny mutta tietää silti, että Jurek Walter nousee jalkeille ja katsoo häntä.

Oven panssarilasi on kuin sameaa jäätä. Sen läpi ei erota, kuka oven takana seisoo.

– Avaa, avaa, hän kuiskaa ja kuulee hengityksen selkänsä takaa.

Ovi liukuu auki, ja Anders kompuroi ulos eristyssellistä. Hän törmää suoraan käytävän betoniseinään ja kuulee sulkeutuvan oven raskaan kolahduksen ja rapinan, kun lukon vahva mekanismi vastaa avaimen liikkeeseen.

Hän nojaa huohottaen viileään seinään, kääntyy ja näkee, ettei häntä pelastanutkaan ylilääkäri vaan nuori poskilävistysnainen.

– En tajua mitä tapahtui, nainen sanoo. – Roland on varmasti mennyt sekaisin, koska yleensä hän on tosi tarkka turvallisuudesta.

– Pitää puhua hänen kanssaan…

– Ehkä hän sairastui… minusta tuntuu että hänellä on sokeritauti.

Anders kuivaa kosteat kämmenensä lääkärintakkiin ja katsoo naista uudelleen.

– Kiitos kun avasit, hän sanoo.

– Mitäpä minä en tekisi sinun hyväksesi, nainen vitsailee.

Anders yrittää hymyillä poikamaisesti niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta kun hän seuraa naista ulos turvaovesta, hänen jalkansa tärisevät. Nainen pysähtyy valvomon eteen ja kääntää sitten katseensa Andersiin.

– Tässä hommassa on yksi ongelma, hän sanoo. – Täällä on niin pirun tylsää, että jos haluaa pysyä hereillä, pitää syödä jatkuvasti karkkia.

– Kuulostaa hyvältä.

Yhdessä monitorissa näkyy Jurek, joka istuu sängyllään ja nojaa päätään käsiinsä. Päivähuone, jossa on televisio ja juoksumatto, on tyhjä.

5

Loppupäivän Anders Rönn perehtyy osaston 30 lääkärikierron rutiineihin, yksilöllisiin hoitosuunnitelmiin ja kotiuttamisharkintaa koskeviin asioihin, mutta kerta toisensa jälkeen hänen ajatuksensa palaavat taskussa olevaan kirjeeseen ja Jurekin sanoihin.

Kymmenen yli viisi Anders lähtee oikeuspsykiatriselta osastolta ja astuu viileään ulkoilmaan. Valaistun sairaala-alueen ulkopuolelle on laskeutunut talvinen pimeys.

Anders lämmittää käsiään takin taskuissa, kiiruhtaa katukiveyksen yli ja tulee sairaalan pääsisäänkäynnin edessä olevalle suurelle pysäköintialueelle.

Hänen tullessaan pysäköintialue oli täynnä autoja, nyt se on melkein tyhjä.

Hän siristää silmiään ja näkee jonkun seisovan hänen autonsa takana.

– Hei siellä! Anders huutaa ja kiirehtii askeliaan.

Mies kääntyy ympäri, pyyhkäisee suutaan ja siirtyy kauemmas autosta. Mies on ylilääkäri Roland Brolin.

Anders hidastaa vauhtia, kävelee autolle ja ottaa avaimen taskusta.

– Odotat anteeksipyyntöä, Brolin sanoo ja hymyilee väkinäisesti.

– En haluaisi ottaa tapahtunutta puheeksi sairaalan johdon kanssa, Anders sanoo.

Brolin katsoo häntä silmiin, ojentaa vasemman kätensä ja avaa sen.

– Anna se kirje, hän sanoo rauhallisesti.

– Mikä kirje?

– Se jonka Jurek halusi sinun löytävän, hän vastaa. – Lappu, sanomalehdestä repäisty suikale, pahvinpala.

– Hain veitsen niin kuin pyysit.

– Se veitsi oli syötti, Brolin sanoo. – Et kai kuvittele, että hän suostuisi sietämään sellaista kipua turhan takia?

Anders katsoo ylilääkäriä, joka kuivaa hikeä ylähuuleltaan.

– Mitä tehdään, jos potilas haluaa tavata oikeusavustajan? Anders kysyy.

– Ei mitään, Brolin kuiskaa.

– Mutta onko hän koskaan pyytänyt sitä sinulta?

– En tiedä, en olisi edes kuullut, minulla on aina korvatulpat, Brolin hymyilee.

– Mutta en tajua, miksi…

– Sinä tarvitset tämän työpaikan, ylilääkäri keskeyttää. – Olit kuulemma vuosikurssisi huonoin, sinulla on paljon lainaa, ei kokemusta, ei suosituksia.

– Joko lopetit?

– Sinun kannattaisi antaa se kirje minulle, Brolin vastaa ja puree hampaansa yhteen.

– En löytänyt mitään kirjettä.

Brolin katsoo häntä hetken ajan silmiin.

– Jos joskus löydät kirjeen, hän sanoo. – Älä lue sitä vaan anna se minulle.

– Ymmärrän, Anders sanoo ja avaa auton oven.

Anders ajattelee ylilääkärin näyttävän hieman helpottuneelta, kun hän istuutuu, lyö oven kiinni ja käynnistää auton. Hän ei välitä vaikka Brolin koputtaa ikkunaan, vaan vaihtaa vaihdetta ja lähtee liikkeelle. Taustapeilistä hän näkee, että Brolin jää tuijottamaan vakavana auton perään.

6

Kun Anders tulee kotiin, hän sulkee kiireesti ulko-oven perässään, lukitsee sen ja kiinnittää varmuusketjun.

Sydän hakkaa kiivaasti – jostain syystä hän juoksi autolta sisälle.

Agnesin huoneesta kuuluu Petran rauhallinen ääni. Anders hymyilee itsekseen. Petra on jo lukemassa tyttärelle Saariston lapsia. Yleensä kello on enemmän siinä vaiheessa, kun nukkumisrituaalit ovat edenneet iltasatuun. Ilmeisesti Agnesilla on taas ollut hyvä päivä. Andersin sijaisuuden ansiosta Petra uskalsi saman tien ryhtyä tekemään lyhyempää työpäivää.

Eteisen matolla on Agnesin kuraisten talvisaappaiden ympärillä märkä läikkä. Pipo ja kauluri lojuvat lattialla lipaston edessä. Anders menee keittiöön, nostaa pöydälle samppanjapullon ja jää sitten katselemaan pimeään puutarhaan.

Hän miettii Jurek Walterin kirjettä eikä enää tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä.

Suuren syreenin oksat raapivat ikkunaa. Hän katsoo mustaa lasia, näkee oman keittiönsä peilikuvana, kuulee oksien kirskunan ja miettii, että hänen pitäisi käydä hakemassa varastosta isot pensassakset.

– Odota, odota, hän kuulee Petran sanovan. – Luetaan ensin loppuun…

Anders hiipii Agnesin huoneen ovelle. Kattoon ripustetussa prinsessalampussa palaa valo. Petra nostaa katseensa kirjasta ja kohtaa Andersin katseen. Hän on kiinnittänyt vaaleanruskeat hiuksensa poninhännäksi päälaelle, ja hänellä on korvissaan sydänkorut niin kuin yleensäkin. Agnes istuu hänen sylissään ja hokee, että satu meni taas väärin ja että heidän pitää aloittaa uudestaan koiran kohdalta.

Anders menee huoneeseen ja laskeutuu polvilleen heidän eteensä.

– Hei, pikku kulta, hän sanoo.

Agnes vilkaisee Andersia ja kääntää sitten katseensa. Anders taputtaa tytön päätä, sipaisee hiuksia korvan taakse ja nousee.

– Ruokaa on vielä jäljellä, niin että voit lämmittää itsellesi, Petra sanoo. – Minun pitää lukea yksi luku uudestaan.

– Koira meni väärin, Agnes toistaa tuijottaen lattiaa.

Anders menee keittiöön, ottaa jääkaapista ruokalautasen ja laskee sen mikroaaltouunin vierelle.

Hän ottaa kirjeen hitaasti farkkujen takataskusta ja miettii, miten Jurek toisteli olevansa ihminen.

Jurek on kirjoittanut ohuelle paperille pienellä ja vinolla käsialalla muutaman lähes tyhjänpäiväisen lauseen. Kirjeen oikeassa yläkulmassa on Tenstassa toimivan asianajotoimiston osoite. Itse kirje on pelkkä muodollinen tiedustelu. Jurek Walter pyytää juridista apua selvittääkseen, mitä oikeuspsykiatriseen hoitoon tuomitseminen merkitsee. Hän toivoo, että hänelle selitettäisiin hänen oikeutensa ja ilmoitettaisiin, onko asiaa mahdollista käsitellä tulevaisuudessa uudelleen.

Anders ei pysty sanomaan, mistä äkkiä herännyt epämiellyttävä tunne johtuu, mutta kirjeen asiallinen sävy ei oikein sovi yhteen lähes dyslektisten kirjoitusvirheiden kanssa.

Jurekin sanat pyörivät hänen mielessään, kun hän menee työhuoneeseen ja ottaa kirjekuoren esiin. Hän kopioi osoitteen, panee kirjeen kuoreen ja liimaa siihen postimerkin.

Hän menee ulos ja jatkaa koleaan pimeyteen, kävelee suoraan niityn poikki liikenneympyrän luona olevalle kioskille. Postitettuaan kirjeen hän seisoo hetken paikoillaan ja katselee Sandavägeniä ja ohi ajavia autoja ennen kuin palaa takaisin kotiin.

Niityn huurteinen heinikko aaltoilee tuulessa kuin vesi. Jänis säntää loikkien vanhojen puutarhojen suuntaan.

Hän avaa portin ja katsoo suoraan sisään keittiön ikkunasta. Koko talo on kuin nukkekoti. Joka paikka on valaistu ja kaikkien nähtävillä. Hän katsoo käytävään ja näkee sinisen taulun, joka on aina ollut seinällä.

Heidän makuuhuoneensa ovi on auki. Keskellä lattiaa on pölynimuri. Pistoke on vieläkin seinässä.

Äkkiä Anders näkee liikahduksen. Hän vetää henkeä hämmästyksestä. Makuuhuoneessa on joku. Heidän sänkynsä vierellä seisoo mies.

Anders on juuri ryntäämäisillään sisään, kun hän tajuaa, että itse asiassa mies onkin talon takana puutarhassa.

Hän vain näkyy makuuhuoneen ikkunan läpi.

Anders juoksee pitkin pihakiveystä, aurinkokellon ohi ja nurkan ympäri.

Ilmeisesti mies on kuullut askeleet, sillä hän on jo lähtenyt pakoon. Anders kuulee miehen työntyvän syreeniaidan läpi. Hän seuraa perässä, väistelee oksia, yrittää nähdä jotakin, mutta pihalla on aivan liian pimeää.

7

Mikael nousee pimeässä seisomaan, kun Nukkumatti puhaltaa huoneeseen kamalaa pölyään. Hän on oppinut, että hengitystä on turha pidättää. Sillä kun Nukkumatti haluaa lasten nukkuvan, he nukahtavat.

Hän tietää oikein hyvin että kohta silmät käyvät väsyneiksi, niin väsyneiksi etteivät ne jaksa pysyä auki. Hän tietää että hänen pitää paneutua patjalle makuulle ja tulla osaksi pimeyttä.

Äiti kertoi aina tarinaa Nukkumatin tyttärestä, Olimpia-tytöstä, joka paljastuu robotiksi. Olimpia hiipii nukkuvien lasten luokse ja vetää peiton heidän harteilleen, jotta heille ei tule kylmä.

Mikael nojaa vasten seinää, tuntee betonin uurteet.

Ohut hiekka leijailee pimeydessä kuin utu. Hengittäminen on raskasta. Keuhkot ponnistelevat saadakseen riittävästi happea.

Hän yskii ja nuolee huuliaan. Ne ovat kuivat ja tuntuvat jo turtuneilta.

Silmäluomet muuttuvat aina vain raskaammiksi.

Nyt koko perhe keinuu puutarhakeinussa. Kesäinen valo pilkahtelee syreenin lehtien välistä. Ruosteiset ruuvit kirskuvat.

Mikael hymyilee leveästi.

Keinumme korkealle, ja äiti yrittää jarruttaa, mutta isä antaa lisää vauhtia. Edessämme oleva pöytä heilahtaa niin että mansikkamehu loiskuu laseissa.

Keinu heilahtaa taaksepäin, ja isä nauraa ja nostaa kätensä niin kuin vuoristoradassa.

Mikaelin pää nyökähtää, ja hän avaa silmänsä pimeässä, horjahtaa ja ottaa kädellään tukea viileästä seinästä. Hän kääntyy kohti patjaa, ajattelee että hänen pitää päästä makuulle ennen kuin hän pyörtyy, mutta sitten polvet vain pettävät.

Hän kaatuu lattialle, käsi jää hänen alleen, ja hän tuntee jo alkaneen unen läpi kivun ranteessa ja olkapäässä.

Hän kierähtää raskaasti vatsalleen ja yrittää ryömiä, mutta hän ei jaksa. Huohottaen hän makaa poski betonilattiaa vasten. Hän yrittää sanoa jotakin, mutta hän ei saa enää ääntään kuuluviin.

Silmät menevät kiinni, vaikka hän taistelee vastaan.

Juuri ...