Sanastoa

SANASTOA

NORJASSA:

aasajumalat

Skandinavian muinaisjumalia

berserkit

poikkeuksellisen raivokkaita sotureita

berserkkiraivo

soturin raivotila

drapa

lauluruno, runoelma

Hel

manala, helvetti, kuolemanjumalattaren valtakunta

hird, hirdi

kuninkaan henkivartio

hirdimies

kuninkaan asemies

Loke, Loki

ontuva tulenjumala, pahanilkinen ja epäluotettava

Nidaros

Norjan entinen pääkaupunki, nykyinen Trondheim

nornat

joutsensiipiset kohtalottaret

Odin

pääjumala, kaiken luoja

Reykjahól, Reykjanes, Reykjavik

savuistaan tunnettuja kalastajakyliä Islannissa

skald, skaldi

runonlaulaja, soittoniekka

Thor

ukkosenjumala, taitava takoja, symbolina pajavasara

Valhalla

sankarien paratiisi

valkyyriat

Valhallan soturineidot

Yggdrasil

tarujen ristinmuotoinen puu, joka kannatti maailmaa

IRLANNISSA:

Ainé

rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar

Amergin

milediläisten myyttinen runoilija, bardi ja druidi

bardi

gaelinkieltä, runonlaulaja ja soittoniekka, ks. skaldi

Belténe

toukokuun 1. päivä, pyhitetty kuolemanjumalalle

bothán

savesta ja risuista kyhätty pyöreä maja, katettu turpeella tai oljilla

Brigid

jumalatar, karjan suojelija, Dagdan tytär

crannóg

veden päälle paalujen varaan kyhätty kalamaja

culdee

irlantilainen kristitty munkki hyvin varhaisilta ajoilta

Cuchulain

voittamaton tarusankari, tunnettu mm. siitä, että pystyi kasvamaan ja vähenemään taisteluraivon myötä

currach

pieni pyöreä pajuvene, päällystetty yleensä nahalla

Dagda

jumala, Danan lasten ylin päällikkö

Dana

äitijumalatar ja esiäiti (gael. kolmiyhteinen Don)

Danan lapset l. Tuatha de Danann

haltia- eli keijukansa, jonka milediläiset syrjäyttivät

de facto

tosiasiassa (latinaa)

Dubh Linn

Dublin

filé

irlantilainen runonlaulaja, vrt. skaldi ja bardi

fomorilaiset

Irlannin alkuperäiskansa, jättiläisiä joista usein käytetään sanaa kammottava

geis

vala, jonka rikkominen johtaa turmioon

isca

kotipolttoinen viski, tunnettu kaikilla Brittein saarilla

Lugh

valon ja käsityöläisten jumala

milediläiset

Miledin lapset, Irlannin kelttien esi-isät

Partholan

milediläisten päällikkö, joka toi maahan mm. oluenpanon

plaid

ruudullinen villahuivi, käyt. sekä Irlannissa että Skotlannissa

pulvis et nihil

tomua ja tyhjää (latinaa)

Samhain

kaikkien kuolleiden päivä marraskuussa, nyk. Halloween

skraeling

norjalaisten nimitys alkuasukkaille

TULASSA JA CHICHEN ITZASSA:

balach uinich

päällikkö

balché

vahvaa väkijuomaa

cenote

kaivo, vesisäiliö

Chac

myrskyn ja sateen jumala

chacmool

uhrimenoissa käytetty pyöreä kivivati

chicha

sokeriruokojuomaa

copal

suitsuketta

Eildon

brittiläisten haltioiden maa, jossa keijujen kuningatar asuu (vrt. balladi True Thomas)

Freija

skandinaavien jumalatar, avioliiton suojelija

huipil

kirjottu mekko

hybris

ihmisen jumalia uhmaava ylimielisyys (kreikkaa)

Itzamna

tolteekkijumala, mm. esoteerisen tiedon suojelija

katun

7200 päivää

kazique

hallitsija, kuningas

kukul, quetzal

pyhä vihreäsulkainen lintu

Kukulcan, Quetzalcoatl

luojajumala, Sulkakäärme

Lusitania

nykyinen Portugali

mistun

pyhä vuosi, 260 tunin välein

obsidiaani

laavakivi

pok-a-tok

seremoniallinen pallopeli

Popol Vuh

Väli-Amerikan intiaanien mytologiset aikakirjat, lisäselostus epilogissa

riadstradh

taisteluraivo (muinaisirlantia)

teocall

meksikolainen porraspyramidi

tun

aurinkovuosi, 365 päivää

tzinzonme

mesilintu, kolibri

tzitzimime

demonit

I. Pakolainen

I

PAKOLAINEN

I luku

Meri ulvoi. Rakeet piiskasivat hulluina vellovia vesiä julmina vitsakimppuina, joilta peräsimessä istuva mies turhaan koki suojella punaisina paistavia kasvojaan ja takkuista, läpimärkää partaansa. Tunturinkorkuisten aaltojen keskellä vaatimaton pursi ei näyttänyt kaarnalaivaa kummemmalta. Sen ainoa matkustaja tunsi itsensä pikemminkin puun pintaan tarrautuvaksi avuttomaksi hyönteiseksi kuin pohjoisten vesien valtiaaksi, laineiden lannistajaksi, voittamattomaksi urooksi vailla vertaistaan. Valtameren ärjyntä tuntui julistavan hänen tuomiotaan; tuulen iskut repaleista raitapurjetta vasten saivat hänet värähtäen etsimään taivaalta merkkejä hurjista nornista, jotka varmasti jo pilvenlonkien takaa salaa kärkkyivät hänen perikatoaan. Ehkä kuningas oli sittenkin ollut oikeassa? Kenties hän ei ollutkaan sankareiden ainesta ja syntynyt kuolemattomia tekoja varten, vaan pelkkä maanpakoon tuomittu, surkea rikollinen, kunniallisten miesten turma ja hyveellisten naisten kauhu, joka totisesti oli ansainnut itselleen paikan kalojen ruokana merten syvimmässä haudassa.

Toinen oli ollut ääni kellossa vielä edellisenä aamuna, jolloin Harald Kaunotukka, Norjan kuningas, oli kutsuttanut hänet eteensä.

– Vai siinä sinä olet, Thorbrand Ottarinpoika! Harald oli alkajaisiksi jyrähtänyt. – Että vielä kehtaat tulla herrasi ja kuninkaasi eteen!

Thorbrand sävähti punaiseksi ja yritti olla katsomatta ympärillä virnuilevaan väkijoukkoon, kuninkaan sukulaismiehiin ja -naisiin sekä hirdimiehiin, jotka tavan mukaan parveilivat valtaistuimen ympärillä. Itsekin hän oli tähän aamuun asti ollut hirdimies ja kuulunut kuninkaan vartioon, mutta nyt suotuisa kohtalo oli kääntynyt ja hän seisoi kuninkaan istuimen edessä rikoksesta syytettynä. Kuinka hänen kävisi, sitä hän ei vielä osannut sanoa, mutta ilme kuninkaan kasvoilla ei ainakaan enteillyt mitään hyvää.

Hän kävi kamppailua oman tulisen luontonsa ja sen eittämättömän pelon ja kunnioituksen välillä, jonka kuningas Harald aina onnistui herättämään hänessä kuten niin monessa muussakin öykkäriksi tunnetussa asemiehessään. Toistaiseksi kunnioitus voitti – Haraldia ei käynyt uhmaaminen, ei ainakaan silloin kun itse oli ilmiselvästi väärässä… siis väärässä Haraldin silmissä, ei niinkään omissaan.

– Itse kutsuit minut eteesi, herra, hän vastasi vaimeasti.

– Niin kutsuin! Sävyisä vastaus ei näyttänyt vähentävän Haraldin suuttumusta. – Itse kutsuin sinut eteeni! Ja tiedätkö, miksi kutsuin?

– Kyse lienee siitä vähäisestä selkkauksesta, joka toissa iltana sattui… ja jossa sukulaismiehesi Falgeir Tyly, nimensä väärtti, niin valitettavasti taisi saada surmansa, Thorbrand takerteli.

– Vähäisestä selkkauksesta! kuningas matki otsasuonet vihasta pullistuneina. – Ja valitettavasti taisi saada surmansa? Minä olen saanut tietooni jotakin aivan muuta. Olen usealtakin luotettavalta silminnäkijältä kuullut, että yritit häpeämättömästi vietellä ja raiskata kasvintyttäreni Ingegerdin ja epäröimättä surmasit hänen veljensä, joka syöksyi paikalle sisarensa kunniaa puoltamaan. Näin on minulle tapahtumain kulku kerrottu. Ovatko tietoni oikeita?

Thorbrand huokasi raskaasti. Kohmelo jyskytti hänen suonissaan eikä vastikään nautittu simatuopillinen ollut vielä ennättänyt häntä piristää. Että hänen olikin pitänyt sortua Ingegerdin, sen noidan, pauloihin! Ja pahako Falgeirin oli paikalle lennättänyt? Totisesti olivat nornat hänet verkkoonsa pahemman kerran sotkeneet. Vai aivanko oli ilkkusilmäinen Loke häntä katon mustaksi nokeentuneesta lakeisesta vaaninut?

– Sellainen oli tapahtumain kulku noin päällisin puolin katsottuna, hän myönsi. – Vaikka pitäisi sitä minunkin kannaltani tarkastella. Syntyneessä tappelussa Falgeir sai kädestäni surmansa, en sitä kiellä, ja verirahan olen valmis maksamaan runsain mitoin. Mitä Ingegerdiin tulee…

– Niin, mitä Ingegerdistä? kuningas kysyi silkinsileällä äänellä, jonka Thorbrand kokemuksesta tiesi vaarallisemmaksi kuin kähinän ja karjunnan. – Tietääkseni tyttö on kuninkaallisen verensä lisäksi vielä neitsytkin, mikä tekee rikoksestasi kaksinverroin pahemman. Vai ennätitkö päästä häpeällisten tarkoitustesi perille?

– Häpeällisten tarkoitusteni? Thorbrand ei ollut uskoa korviaan. Nytkö häntä syytettäisiin sellaisesta, mikä ammoisista ajoista lähtien oli ollut jokaisen miehisen miehen itsestään selvä oikeus ja naisten suhteen ainoa tarkoitus – oman kuohuvan verensä kutsun kuuntelemisesta ja nopeasta noudattamisesta?

Vieläkin hän yritti hillitä itsensä.

– Tarkoitukseni, herra, eivät suinkaan olleet häpeälliset vaan ainoastaan luonnolliset. Itse neito minua houkutteli ja oli jo pitkään johdattanut uskomaan, että lähestymiseni ei suinkaan olisi hänelle vastenmielistä. Tein vain sen, mitä jokainen mies olisi sijassani tehnyt. Kun onnekas sattuma johdatti hänet kahden kesken kanssani…

Kuninkaan ääni kohosi jälleen karjunnaksi.

– Vai onnekas sattuma! Luuletko etten tiedä, kuinka olet kuukausikaupalla kierrellyt sukulaisnaistani kuin Dovren susi ja vaanimalla vaaninut tilaisuuttasi? Luuletko etteivät piiat ole jokaista liikettäsi minulle kertoneet? Ja etten ole miesten suusta kuullut, kuinka juovuspäissäsi usein kerskaat urotöilläsi naisten hameiden alla? Ja kuinka vielä veisit kauneudestaan kuulun Ingegerdinkin monen himoitseman neitsyyden? Vai Ingegerdkö sinua houkutteli! Kas kun et väitä, että hän sinua pimeissä solissa kopeloi ja moneen kertaan pyyteli osoittamaan miehuuttasi?

Thorbrand nielaisi...