Kansi

Etusivu

SINIKKA NOPOLA

Miksi emme totu pystyasentoon

ja muita kirjoituksia

Werner Söderström Osakeyhtiö

Helsinki

Tekijänoikeudet

ISBN 978-951-0-37417-7

© Sinikka Nopola 2007

Versio 1.1

Werner Söderström Osakeyhtiö 2010

Lukijalle

Tämän kirjan teksteistä suurin osa on ilmestynyt Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 2001–2004. Miksi emme totu pystyasentoon on siis ikään kuin jatkoa kirjoille Topatut alamaiset (1991), Taivaallinen kassi (1997) ja Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla (2001). Näihin kaikkiin kirjoihini olen valikoinut kolumnejani ja lehtinovellejani sekä joitakin proosarunoja. Tämänkin kirjan jokaista juttua olen käsitellyt, ja joihinkin olen vaihtanut otsikon.

Tässä kirjassa on myös muutama vanhempi Helsingin Sanomissa julkaistu teksti: Kissan ja kanan hyppy tyhjään (1990), Eemeli tunsi sian, jonka söi (1991), Vanhat linnut keitetään (1994), Missä pieni palleroni viipyy (1999) ja Miksi emme totu pystyasentoon (2000). Au pair lähtee baanalle on julkaistu Nuori Voima -lehdessä 1991.

Voi jestas, kun viksu keittiö on Eino Leinon seuran pikkujoulusaarna 2004. Essee Pulla oli työviikon pehmoinen palkkio julkaistiin Books from Finland -lehdessä 2006.

Tervehdyksiä ovat tarkoitettu lauluiksi. Iiro Rantala on säveltänyt sopraano Päivi Kantolalle toisen niistä, Tervehdyksen Alli Paasikivelle.

Tekijä

Lisääntyviä tehtäviä

Maapallollamme on liikaa tarjontaa

Koska tarjonta maapallollamme on lisääntynyt, ihmisen keskimääräinen elinikä on liian lyhyt. Nykyiset asiat ja tavarat vievät sen verran paljon aikaa, että sopiva elinikä olisi satakaksikymmentä vuotta.

Moni länsimaisen kulttuurin piirissä elävä nainen on hulluna koreihin. Niitä on lattialla, kaapeissa, piironkien päällä, ikkunalaudoilla. Niitä on erivärisiä – ruskeita, pinkkejä, ruohonvihreitä, valkoisia – ja niiden muoto vaihtelee pyöreästä soikeaan, nelikulmaisesta pitkulaiseen. Niiden sisällä on lehtiä, lankakeriä, tilkkuja, koruja, käyntikortteja, hammastikkuja tai kissoja.

Koreihin tutustuminen, niiden hankkiminen ja sijoittaminen eri puolille kotia vie ihmisen eliniästä noin puoli vuotta.

Moni mies on hulluna tallentamiseen. Perheenjäsenten lapsuudet, nuoruudet, keski-iät ja terminaalivaiheet tallennetaan ajan saatossa vanhenevilla kameroilla (kaitafilmikamera, videokamera, dvd-kamera). Vanhat kaitafilmit siirretään videofilmeille ja sen jälkeen dvd:lle. Elämän tallentaminen vie ihmisen eliniästä noin vuoden.

Yksityisautoilu kiihtyy ja autoilijoiden taukopaikat lisääntyvät. Niissä pysähtely vie ihmisen eliniästä noin puolitoista vuotta.

Kenkämallit ja kenkiin tungettavat, eri materiaaleista valmistetut pohjalliset sekä kanta- ja kärkipalat lisääntyvät. Niiden ostaminen ja kokeilu vie ihmisen eliniästä noin kaksi vuotta.

Pikkutakit, rintaliivimallit, solmiovaihtoehdot, veden- ja tuulenkestävät ulkoiluvaatteet, pölypunkkeja hylkivät vuodevaatteet ja kausiverhot lisääntyvät. Niihin perehtyminen ja niiden vaihtaminen vie ihmisen eliniästä noin kolme vuotta.

Sähköisten laitteiden käyttö lisääntyy. Tihentynyt hiustenkuivaajan surruuttaminen (joka seuraa tihentynyttä hiustenpesuväliä) vie ihmisen eliniästä noin kolme ja puoli vuotta.

Aikuisikäinen suomalainen syventyy noin kymmeneen uutislähetykseen vuorokaudessa. Uutisten seuranta vie ihmisen eliniästä noin neljä vuotta.

Lennot lisääntyvät. Ilmassa istuminen vie ihmisen eliniästä noin neljä ja puoli vuotta.

Kirjeiden vastaanotto ja kirjoittaminen kiihtyvät. Suomalainen vastaanottaa ja kirjoittaa noin kymmenen kirjettä vuorokaudessa. (Sähköpostin väitetään nopeuttavan elämää: ei enää kynällä kirjoitettuja kirjeitä, ei postimerkin nuolemisia eikä juoksemisia postilaatikolle.) Sähköisten kirjeiden kirjoittaminen vie ihmisen eliniästä noin viisi vuotta.

Lomakohteet lisääntyvät. Niihin tutustuminen Julma-Ölkyn kanjonijärvestä Rukan kesäkelkkamäkeen vie ihmisen eliniästä noin seitsemän vuotta.

Lääkkeet lisääntyvät. Niiden vaikutuksen alaisena eläminen vie ihmisen eliniästä noin kymmenen vuotta.

Aikuisikäinen suomalainen katsoi kymmenen vuotta sitten televisiosta yhden elokuvan viikossa ja kävi elokuvateatterissa kerran vuodessa. Nyt hän hän katsoo olohuoneessaan kolme elokuvaa vuorokaudessa. Elokuvien katsominen vie ihmisen eliniästä noin kaksitoista vuotta.

Internetin käyttö kiihtyy. Ei muuta kuin hakusana, vaikkapa ”atomipommi”. Etsijä lukee kymmeniätuhansia sivuja useilla kielillä, joten ”atomipommin” haku internetistä kestää noin viisi tuntia. Internetin käyttö vie ihmisen eliniästä noin kaksikymmentä vuotta.

Erilaiset maidot, leipätyypit, juustot, mehulajit, makkara- ja kinkkulajikkeet, viinit, keksimerkit, jäätelötyypit, kevytkermavaihtoehdot, karpalohyytelölajikkeet, laihdutusvalmisteet, ravintoainelisät, kastikepohjat sekä vitamiini- ja hivenainevalmisteet lisääntyvät. Ruokien, juomien ja ravintoainelisien valikointi sekä maistelu vie ihmisen eliniästä noin kaksikymmentäneljä vuotta.

Vuode-, ruumisarkku- ja uurnamallit lisääntyvät. Niihin perehtyminen ja vuoteissa vietetty aika vie ihmisen eliniästä noin kaksikymmentäviisi vuotta.

Näiden kaikkien toimintojen yhteenlaskettu vuosimäärä on satakaksikymmentä vuotta.

Se on oikea elinikämme.

Se on meille juuri sopiva elinikä.

Se on elinikä, johon meidän länsimaisten ihmisten tulee pyrkiä.

Se on elinikä, johon meillä on lisääntyvien tehtäviemme vuoksi oikeus.

Päivä keski-ikäisenä

Minkälaista olisi viettää päivä sisäisenä keski-ikäisenä? Sisäisen lapsen me tunnemme kaikki (ajoittainen hassuttelija) eikä sisäinen vanhuskaan ole vieras hahmo (kärryiltä pudonnut). Sisäinen keski-ikäinen on sekoitus molemmista. Hassuttelun viimeiset, kalpeat säteet tunkeutuvat lapsuudesta, samalla kun lähestyvä vanhuus huurtaa jo hahmoa.

”Täällä on cd-torni tarjouksessa!” sisäinen keski-ikäinen huutaa sängystä.

Hän on lukenut aamun lehden.

Sitten hän menee kylpyhuoneeseen ja pesee peilin. Siinä on hammastahnaroiskeita.

”Ootko sä katsonut peiliin?” tytär kysyy.

”Minä en ehdi katsoa peiliin, koska minun pitää pestä peilejä”, keski-ikäinen vastaa.

”Kattosit peiliin, sun tukassas on nöyhtää.”

Keski-ikäisen tytär näkee väärin. Keski-ikäisen tukassa ei ole nöyhtää – hiukset vain ovat hapsuuntuneet.

”Miten olis cd-torni, jossa on Mikki-Hiiren jalat?” keski-ikäinen huutaa.

Hän ei saa vastausta, mutta jatkaa:

”Minä olen kymmenen vuotta haaveillut cd-tornista. Missä tämä elämä on mennyt? En ole syönyt myöskään tofua enkä nähnyt yhtään Almodovarin elokuvaa. Kaikki puhuvat cd-torneista, syövät tofua ja katsovat Almodovarin elokuvia.”

”Niistä enää kukaan puhu”, kuuluu eteisestä, ja ovi läimäistään kiinni.

Keski-ikäinen jatkaa sisäistä monologiaan:

Haluaisin osallistua yhteiskunnallisesti, tunkeutua ydinsukellusveneeseen niin kuin ne kaksi nuorta Englannissa. Taloyhtiötämme uhkaa vanhan hiililuukun poisto. Entä jos alan vastustaa sitä? Sanon, että vanha hiililuukku on säilytettävä, sillä se kertoo asukkaille talon historiasta. Sidon itseni kettingeillä luukkuun enkä lähde ennen kuin poliisit tulevat.

Keski-ikäinen syö viiliä, marjoja ja mysliä ja lähtee töihin.

”Haluaisin cd-tornin, sellaisen ihan hullun, jossa on Mikki-Hiiren jalat”, hän paljastaa työtovereilleen. He jatkavat keskusteluaan.

”Jalkapöytä levis synnytysten jälkeen niin että kaikki kengät kiristää.”

”Viimeistään tässä iässä pitää alkaa tehdä ristisanatehtäviä. Ne on parasta aivojumppaa.”

”Minä ostin alennusmyynnistä siniset aamutossut. Niihin kuuluu samanvärinen, vetoketjullinen aamutossupussi, kätevä matkoilla.”

”Minä pesin viikonloppuna verhot ja puhdistin verhokiskotkin.”

”Minä pesin vanhalla hammasharjalla kylpyhuoneen hanojen taustat.”

”Tiedättekö, mikä on hyvä väline kahvinkeittimen sisäosien puhdistukseen: vanha pullasuti.”

Miten keski-ikäistä jorinaa, keski-ikäinen tuhahtaa ja kipaisee ruokatunnilla kaupungille. Hän vilkaisee huonekaluliikkeen ikkunassa cd-torneja. Ei, kyllä tämän ikäisellä ihmisellä on oikeus jo saada itselleen jotakin, hän ajattelee ja poikkeaa ostamaan paketin jauhelihaa, pojalle kalsarit, tytölle deodoranttia ja miehelle hiustenlähtöä hidastavaa sampoota.

Keski-ikäinen kuuntelee tavaratalossa kahden naisen keskustelua.

”Minä en tulisi toimeen ilman oliivinkivenpoistajaa.”

”En minäkään. Se on niin kätevä, napsautat vain kivet pois.”

Oliivinkivenpoistaja! Se on se minun oma juttuni, keski-ikäinen tajuaa. Hän kiihtyy. Kaikilla tämän ikäisillä ihmisillä on oliivikivenpoistaja. Miten järkyttävää! Olen tarjoillut vieraille kivellisiä oliiveja!

Keski-ikäinen ostaa tavaratalosta oliivinkivenpoistajan. Hän kurkistaa pakkausta laukussaan bussissa istuessaan. Tämä ei ollut aivan halpa, mutta tästä on iloa loppuelämäksi. Tyylikäs hankinta.

Tytär ja poika tutkivat oliivinkivenpoistajaa.

”Mikä toi on? Naurettava.”

”Säälittävä. Eikö sun elämälläs oo muuta sisältöö?”

Miehelle nainen sanoo:

”Elämä helpottuu, tällä poistetaan kivet oliiveista.”

Mies sanoo:

”Oliivistahan häipyy kaikki mehu, kun siitä poistaa kiven. Ei oliivi ole oliivi ilman kiveä. Vaihda se. Osta jotain itsellesi.”

Keski-ikäinen pakkaa oliivinkivenpoistajan ja vaihtaa sen seuraavana päivänä vetoketjulliseen aamutossupussiin.

Oletko vaunu- vai tunneli-ihminen?

Mitä yhteistä on veneellä, kohdulla, junalla, kehdolla, raitiovaunulla ja lastenrattailla?

Miksi ihminen viihtyy veneessä, kohdussa, junassa, kehdossa, raitiovaunussa ja lastenrattaissa?

Ne kaikki ovat vaunuja.

Ja ihminen viihtyy vaunussa siksi, että sitä hallinnoi useimmiten joku toinen. Vene muuttuu vaunuksi, kun sitä soutaa toinen. Junavaunussa levottominki...