Steampunk! - Höyryä ja helvetinkoneita
copyright © kirjoittajat ja Osuuskumma-kustannus, 2013

Kustantaja

Osuuskumma-kustannus

www.osuuskumma.fi

info@osuuskumma.fi

Toimitus

J. S. Meresmaa

Markus Harju

Taitto ja typografia

Jani Laatikainen (nid.)

Kari Välimäki (ePub)

Painopaikka:

Juvenes Print

Suomen Yliopistopaino Oy

Tampere 2013

ISBN 978-952-6642-09-3 (nid.)
ISBN 978-952-6642-10-9 (ePub)

Sisältö

Esipuhe


Jussi Katajala, Sierra Nevadan salaisuus


Taru Luojola, Missä paikkasi, tiedätkö sen?


J.S. Meresmaa, Alexandre


Magdalena Hai, Siivekäs mies Isaac


Shimo Suntila, Valkean naisen palvelija


Jani Kangas, Varjo Angelinrovan yllä


Markus Harju, Rautainen aika


Hanna Morre, Rafael


Anne Leinonen, Falachustin talossa


Tero Niemi, Lorelein laulu


Kirjoittajaesittelyt


Esipuhe

Steampunk, eli höyrypunk, on mieltä kutkuttava termi. Mutta mitä se lopulta pitää sisällään?

Asiasta vähänkään perillä oleville se tuonee välittömästi mieleen viktoriaanisen ajan estetiikan: röyhelöhameet, korsetit, silinterihatut ja kävelykepit. Kaasulamppujen valaisemat sumuiset kujat ja hullut tiedemiehet. Älkäämme myöskään unohtako koneita! Ilmalaivat, kellopelit ja moninaiset höyry- tai ratasteknologialla toimivat mekanismit kuuluvat useimpien mielestä steampunkin keskeiseen kuvastoon. Mutta loppujen lopuksi nämä ovat vain pintaa. Kokonaisen genren luokitteleminen kaikkine alakategorioineen pelkästään esteettisten elementtien perusteella olisi järjetöntä. Steampunk on näet jo pitkään ollut paljon enemmän kuin viktoriaanista scifiä tai fantasiaa.

Steampunkin sisäänrakennettu punk-asenne vastustaa liian kahlehtivia määrittelyjä verisesti. Useissa steampunk-tarinoissa on toki edelleenkin viktoriaaninen ajankuva, höyry- tai kellopeliteknologiaa, teknisiä innovaatioita, yhteiskunnallista kannanottoa ja kapinaa, kehitystilassa olevia maailmoja, retrotunnelmaa tai ainakin jonkinlainen yhdistelmä näistä elementeistä. Ne eivät kuitenkaan ole steampunkia rajaava kehikko, jonka sisältä ei poistuta. Genrenä ja alakulttuurina steampunk on kansainvälistynyt ja laajentunut viimeisten vuosikymmenien aikana enemmän kuin kukaan olisi voinut kuvitellakaan. Se on imenyt itseensä vaikutteita erilaisista kulttuureista, saanut lukemattomia uusia näkökulmia, joista tarkkailla maailmaa. Siitä on tullut enemmän kuin osiensa summa.

Pohjimmiltaan siitä on tullut asenne.

Juuri siitä punkissa on kysymys.

Kuten perinteinen science fiction hyödyntää tulevaisuutta käsitelläkseen asioita, jotka koskettavat meitä nyt, voi steampunk käyttää menneisyyttä - tai vaihtoehtoista menneisyyttä - valottaakseen asioita, joista meidän muuten voi olla vaikea keskustella.

Aikakausi ja yhteiskunta, jota steampunk usein kuvaa, sisälsi hirvittäviä epäoikeudenmukaisuuksia. Toisaalta sen ajan henkeä kuvasti myös vahva tulevaisuudenusko. Maailma eli jatkuvassa muutoksen tilassa, teknologia ja teollisuus kehittyivät, uudet horisontit aukenivat jatkuvasti - olkoonkin, että tämä optimismi ei koskenut kaikkia yhteiskuntaluokkia. Optimismi on omasta ajastamme pitkälti kadonnut, mutta monet samat yhteiskunnalliset ongelmat ovat yhä vaivanamme. Steampunk on yksi keino katsoa taaksepäin ja pohtia, miten asiat olisivat voineet mennä.

Steampunk edustaa myös vahvaa tee-se-itse-mentaliteettia. Nykyaikana tekniset laitteet ovat kertakulutustavaraa, joka kestää parhaimmillaan muutaman vuoden eikä niitä sen jälkeen osaa, pysty tai edes kannata korjata. On helppo nähdä viehätys vanhanaikaiseen mekaniikkaan, jonka toiminnan ymmärsi ja jonka pystyi itse korjaamaan. Tästä näkökulmasta katsottuna steampunk edustaa myös yksilönvapautta.

Steampunk kapinoi lokerointia vastaan ja on maailmalla venyttänyt rajojaan kaikkiin ilmansuuntiin. Perinteisen höyryscifin ja kaasulamppuromantiikan lisäksi on mm tesla- ja dieselpunkia, rataspunkia, jopa sähköpunkia sekä paljon vielä vaikeammin määriteltävää kirjallisuutta. Joustavuutensa vuoksi steampunk on myös toiminut mainiosti hybridinä muiden kirjallisuudenlajien kanssa. Esim. Tim Powersin Anubis Gates (Anubiksen portit 1&2, Kirjayhtymä 1983), joka lasketaan yhdeksi genren kulmakivistä, sisältää lopulta sangen vähäisesti elementtejä, joita myöhemmin on opittu pitämään steampunkin tunnusmerkkeinä. Pohjimmiltaan kysymyksessä onkin kauhuvivahteinen aikamatkustustarina viktoriaaniseen aikaan. China Miéville taas on Bas-Lag -kirjoissaan (Perdido Street Station, The Scar ja Iron Council) yhdistänyt steampunkia fantasiaan, uuskummaan ja kauhuun luoden todella mielikuvituksellisen sekoituksen, jonka määrittelemisessä yhteen tiettyyn genreen ei olisi mitään mieltä.

Kuten Ann VanderMeer sanoo Steampunk III: Steampunk revolution -antologian esipuheessaan: "Vallankumous - kuinka muuten voisi aiheuttaa positiivisen muutoksen? Steampunkin kontekstissa se tarkoittaa, että tutkimme suhdettamme teknologiaan, toisiimme ja maailmaan ympärillämme. Steampunk-linssien läpi tehtynä se sallii mielikuvituksemme nousta lentoon. --- Tarvitseeko tarinassa olla höyryä? Täytyykö sen tapahtua viktoriaanisena aikana vaihtoehtoisessa Britanniassa tai USA:ssa? Pah! Tylsää. Jos haluaa käynnistää vallankumouksen, täytyy muuttaa nykyistä tilannetta, ja jos se tarkoittaa sitä, että steampunkin täytyy muuttua joksikin muuksi kuin mihin sen alkuperä viitoitti, tai jos osa steampunkista menee vielä pidemmälle... aina parempi."

Höyryä ja helvetinkoneita on toinen toimittamamme steampunk-antologia. Ensimmäisessä osassa Koneita ja korsetteja pyrimme tuomaan steampunkin suomalaisten tietoisuuteen esittelemällä hieman perinteisempiä steampunk-tarinoita, joskin suomalaisten kirjoittajien näkövinkkelistä katsottuna. Perinteisempää steampunkia on tarjolla tässäkin antologiassa, mutta sen lisäksi olemme halunneet avata lukevan yleisön silmiä siihen, kuinka monimuotoinen ja määritelmiä kaihtava lajityyppi steampunk on. Mukana on siis myös kokeilevia ja rajoja venyttäviä novelleja, jotka eivät kumarra konventioille.

Jussi Katajalan novelli Sierra Nevadan salaisuus kurkistaa Yhdysvaltain sisällissodan kulisseihin. Taru Luojolan Missä paikkasi, tiedätkö sen? puolestaan kertoo luokkasodasta vaihtoehtoisessa Skånessa. J.S. Meresmaan Alexandressa nuori poika kohtaa teollistuneessa Pariisissa kapitalismin saneleman karun todellisuuden. Magdalena Hain Siivekäs mies Isaac sijoittuu suositun Gigi ja Henry -sarjan maisemiin ja kertoo tarinan miehestä, joka rakentaa itselleen siivet pelastaakseen rakkaimpansa. Shimo Suntilan Valkoisen naisen palvelija vie lukijan edellisen antologian novellissa Kruunun vihollinen mainittuun Ylä-Lontooseen, rikkaiden dekadenssiin ja sen takana vallitsevaan painajaismaiseen todellisuuteen. Jani Kankaan Varjo Angelinrovan yllä jatkaa edellisessä antologiassa olleen Kapina tunturilla -novellin tarinaa. Angelinrovan arki muuttuu, kun kaupungin taivaalle ilmestyy valtava tuhokone, Perkunos. Markus Harjun Rautainen aika vuorostaan osoittaa, että tie helvettiin on reunustettu hyvillä aikomuksilla. Hanna Morren Rafaelissa tavataan poika, jonka sydän on korvattu syntymässä koneella. Anne Leinosen novelli Falachustin talossa muuttaa käsitystämme ajasta ja siitä, kuinka legendat syntyvät. Tero Niemen Lorelein laulu on haikea kertomus miehen ja naisen rakkaudesta sekä teknologiasta, joka muodostaa heidän väliinsä kuilun.

Toivotamme teidät viihtymään suomalaisen steampunkin parissa toistamiseen!

Markus Harju ja J. S. Meresmaa

Sierra Nevadan salaisuus

Jussi Katajala

Juho Marttinen astui hotelli St. Jamesin aulaan. Hän vilkaisi ympärilleen ja tunsi olevansa riikinkukkoparven keskelle pöllähtänyt mulli. St. James oli Sacramenton hienoin ja kallein hotelli. Juho saisi säästää vuoden tai kaksi voidakseen viettää hotellissa yhden yön olettaen, että hänet edes huolittaisiin likaamaan sen valkeita lakanoita. Aulakahvilassa istuskelevat asiakkaat vilkuilivat Juhoa. Osa heistä tuijotti häntä kuin tuulen tuomaa roskaa, osa hymyili ylimielisesti. Juho otti hatun päästään ja marssi vastaanottotiskille.

"Hyvää huomenta herra, onko teillä varaus?" virkailija kysyi. "Meillä ei juuri nyt ole vapaita huoneita."

"En ole jäämässä yöksi, olen tullut tapaamaan herra Stantonia."

Virkailija avasi varauskirjan ja selasi sitä hetken aikaa.

"Olen pahoillani, mutta meillä ei ole asiakkaana ketään herra Stantonia. Olette ehkä erehtyneet ajasta tai paikasta?"

Juho kaivoi taskustaan rypistyneen pätkän kaukokirjoittimen viestinauhaa.

"Ei, en ole erehtynyt. Tässä sanotaan 'Saavun keskustelemaan ilma-alushavainnostanne. Hotelli St. James 12 pnä toukok. klo 9 ap. Läh. S. Stanton, San Fransisco'."

"Ehkä herra Stanton on estynyt tulemasta sovittuun aikaan, eikä ole kyennyt ilmoittamaan teille asiasta? Konfederaation vakoojat sabotoivat junia kaiken aikaa, joten yhteydet ovat epäluotettavia. Ne pirulaiset katkovat myös lennätinjohtoja."

"Toivottavasti hänelle ei ole sattunut mitään vakavampaa. Taitaa olla parasta, että tulen uudestaan parin päivän päästä."

"Ei tarvitse", sanoi ääni Juhon takaa. "Minä olen paikalla."

Juho kääntyi katsomaan puhujaa. Hänen edessään seisoi vaaleansiniseen mekkoon pukeutunut nuori nainen, jolla oli punaiset hiukset ja kesakoita kasvoissaan. Juhon mielestä nainen muistutti seurapiireissä pyörivän hennon neidon sijaan määrätietoista maatilan emäntää.

"Tässä on nyt tainnut tapahtua erehdys", Juho sanoi. "Vai oletteko te tullut herra Stantonin puolesta?"

"Erehdys tosiaan, mutta te tässä olette erehtynyt. Ei ole mitään herra Stantonia, minä olen neiti Sarah Stanton ja lähetin tuon viestin."

Juhon poskia kuumotti.

"Minä luulin... viestissä ei puhuttu mitään neidistä."

"Ei siinä puhuttu mitään herrastakaan. Seuratkaa minua."

Sarah johdatti Juhon hotellin ravintolaan ja tilasi heille kahvia. Juho pyyhkäisi housujaan ennen kuin tohti istua tuolille. Tarjoilija toi kahvit. Sarah kaatoi kahviinsa kermaa, Juho lappoi kuppiinsa sokeria. Kumpikin mittaili toista katseellaan kahvikuppinsa takaa.

"En ymmärrä, mikä sai teidät tulemaan tänne San Franciscosta asti", Juho sanoi. "Kyllä kai teillä olisi tärkeämpääkin tekemistä kuin tutkia havaintoja ilma-aluksista."

"Vaikka San Francisco Starin päätoimittaja herra Young onkin tarpeeksi avarakatseinen palkatakseen naisen reportteriksi, hän ei suostu lähettämään minua rintamalle. Olen kyllä yrittänyt kääntää hänen päänsä. Herra Young varmaan lähetti minut tänne vain päästäkseen minusta hetkeksi rauhaan."

"San Francisco Star? Hetkinen, te ette siis olekaan Unionin armeijasta?"

"Miksi te sellaista kuvittelette?"

"Ilmoitin havainnosta armeijalle, kuten on pyydetty, ja oletin heidän lähettäneen jonkin tutkimaan asiaa. Miten te saitte tietää asiasta?"

"Minulla on ystäviä sotaministeriössä. Mutta olkaa hyvä ja kertokaa minulle havainnostanne."

Sarah otti esille mustan muistikirjan ja mustekynän.

"Olin leiriytynyt Manzanita-järven luokse Sierra Nevadalla. Iltahämärässä järven yli lensi sikarin muotoinen alus. Se suuntasi pohjoiseen ja katosi Lassen Peakin suuntaan."

"Kuinka iso ilma-alus oli? Oliko siinä minkäänlaisia tunnuksia?"

"Arvioisin sen olleen noin kolmesataa jalkaa pitkä ja nelisenkymmentä jalkaa halkaisijaltaan. Minkäänlaisia tunnuksia en huomannut, ilma-alus oli tummanharmaa."

Sarah kirjoitti aluksen tuntomerkit muistikirjaansa. Juho hörppäsi kahvia.

"Huomasitteko mitään muuta?", Sarah kysyi. "Jättikö alus jälkeensä savuvanaa höyryveturin tapaan?"

"Aluksen alaosassa oli pienen junanvaunun näköinen matkustamo, mutta savuvanaa en nähnyt."

Sarah näytti miettiväiseltä.

"Ettekö usko minua?" Juho kysyi.

"Uskon toki, useat luotettavat todistajat ovat kertoneet samanlaisista havainnoista ympäri Kaliforniaa. Muuten en olisi tullut paikalle. Ette usko, mitä kaikkea ihmiset väittävät nähneensä. Sota-aika saa jotkut hysterian partaalle."

Sarah kaivoi käsilaukustaan kartan, jonka levitti pöydälle.

"Mielenkiintoista, todella mielenkiintoista. Olen merkinnyt tähän karttaan ilma-alushavaintojen paikat, päivämäärät ja kellonajat. Huomaatteko mitään outoa?"

Juho tutki karttaa hetken aikaa ja mittasi etäisyyksiä sormillaan.

"Tässä täytyy olla jokin virhe", Juho sanoi. "Ei mikään tunnettu ilma-alus pysty kulkemaan noin pitkää matkaa merkintöjen mukaisessa ajassa."

"Merkinnöissä ei ole virheitä. Lisäksi kukaan ei ole nähnyt ilma-aluksia Lassen Peakin pohjoispuolella. Tiedättekö, mitä se tarkoittaa?"

"No mitä?"

"Ilma-aluksilla saattaa olla tukikohta juuri tuolla seudulla. Kertokaa minulle, mitä reittiä pitkin Manzanita-järvelle pääsee. Haluan käydä paikan päällä tutkimassa asiaa."

"Aiotteko te muka lähteä Sierra Nevadalle? Miksi ihmeessä?"

"Jos selvitän ilma-alusten salaisuuden, päätoimittajan on pakko antaa minulle tärkeämpiä aiheita uutisoitavaksi. Älkää olko huolissanne, ulkoilmaelämä on minulle tuttua. Samoilin usein isäni kanssa intiaaniterritorion erämaissa."

"Ei tule kuuloonkaan, että lähtisitte yksin vuoristoon ja vielä sota-aikana!"

"Entä miten te aiotte estää minua lähtemästä?"

"Kannan teidät vaikka itse San Franciscoon menevään junaan, jos muu ei auta."

Juho ja Sarah tuijottivat toisiaan hetken aikaa.

"Hyvä on", Sarah sanoi. "Oletan, että tunnette seudun kuin omat taskunne. Palkkaan teidät oppaaksi, jos se sopii teille."

Juhon teki mieli hyväksyä ehdotus saman tien, sillä hänellä oli taskussa vain viisi dollaria. Valtaukselle olisi turha lähteä takaisin ilman muonaa ja muita tarvikkeita. Sacramentossa ei ollut tarjolla muuta työtä kuin hanttihommia rautatiellä. Palkka oli huono ja työ raskasta.

"Millaista palkkaa ajattelitte?" Juho kysyi ja hörppäsi loput kahvit.

"Maksan teille kolme dollaria päivässä", Sarah vastasi.

Juho vetäisi kahvin väärään kurkkuun ja yski hetken aikaa.

"Kolme dollaria päivässä", Juho toisti. "Sehän on enemmän kuin muurarin palkka."

"Ne ovat lehden rahoja, eivät minun. Lähdettekö siis oppaaksi?"

"Ilman muuta. Chicoon pääsee hevosella kolmessa päivässä, sieltä on Lassen Peakille neljän päivän matka."

Sarah kaivoi käsilaukustaan seteleitä ja laski ne pöydälle.

"Tässä ennakkona viikon palkka sekä hieman ylimääräistä, jotta voitte hankkia varusteita ja muonaa. Loput rahat saatte palattuamme. Hevosista teidän ei tarvitse huolehtia, minä huolehdin kulkuvälineestä. Tulkaa hakemaan minut hotellilta huomenaamulla kello kahdeksan."

Juho saapui hotellille seuraavana aamuna tasan kello kahdeksan. Kauppias oli toimittanut muonan ja tarvikkeet hotellin eteen sopimuksen mukaan. Sarahia ei näkynyt aulassa. Vastaanottotiskin virkailija loi Juhoon välinpitämättömän katseen ja jatkoi toimiaan. Aulassa istuskeli vanhempi herrasmies katselemassa visiografia. Juho istahti nojatuolille miehen viereen. "Unioni voittoisa Piedmontin taistelussa", julisti otsikko. Juho ei ehtinyt lukea uutista loppuun ennen kuin mies väänsi vipua visiografin ohjaimessa. Uusimmat uutiset sisältävä vahasylinteri pyörähti koneen sisällä ja käynnisti monimutkaisen mekaanisen koneiston. Näytön tuhannet pienet mustavalkoiset kuvapisteet kääntyivät eri asentoihin muodostaen näytölle sanoja ja kuvia. "Meksikon keisari ei suostu rauhanneuvotteluihin tasavaltalaisten kanssa", uudessa otsikossa luki.

"Eikö uusi teknologia olekin ihmeellistä?" mies sanoi Juholle. "Joku kirjoittaa uutiset San Franciscossa, ne lähetetään tänne lennättimellä ja visiografi..."

Mies vilkaisi yläkertaan vievän portaikon suuntaan ja henkäisi ällistyneenä. Juho katsoi samaan suuntaan. Sarah asteli aulaan, mutta vaaleansinisestä mekosta ei ollut tietoakaan. Sarah oli pukeutunut karjapaimenten tapaan. Hänen hiuksensa oli sidottu poninhännälle, selässä oli reppu ja asekotelosta pilkisti revolverin perä. Vastaanottotiskin virkailija haukkoi henkeään.

"Hyvä neiti", virkailija sanoi. "Tämä on kunniallinen hotelli, on ennenkuulumatonta, että nainen kulkisi täällä housuihin pukeutuneena."

Sarah laittoi käden vyönsoljelleen.

"Haluatteko siis, että riisun housuni pois?"

"Kyllä! Tarkoitan ei! Tai siis..."

Sarah otti paitansa taskusta nipun seteleitä ja laski ne vastaanottotiskille.

"Tässä on maksu huoneestani seuraavien kolmen viikon ajalta. Mikäli en ole palannut kolmen viikon kuluttua, lähettäkää tavarani San Francisco Starin toimitukseen."

Juho seurasi Sarahia ulos.

"Missä hevoset ovat?" Juho kysyi.

"Me emme matkaa ratsain."

Sarah suuntasi hotellin taakse.

"Minne oikein olette menossa?" Juho kysyi. "Postivaunut lähtevät pankin luota."

"Emme me matkaa vaunuillakaan."

"Millä sitten? Ei Chicoon junallakaan pääse."

"Älkää kyselkö turhia vaan seuratkaa."

Sarah meni hotellin takana olevan suuren vajan luokse ja avasi ovet. Juho katsoi sisään. Vajassa oli jonkinlainen mekaanisen hämähäkin ja vaunujen yhdistelmä, jonka takaosasta kohosi savupiippu.

"Mikä peijooni tuo on?"

"Se on höyrylukki. Tulin sillä San Franciscosta."

"Mistä ihmeestä te tuon olette saanut?"

"Se on enoni rakentama."

Sarah sytytti tulipesässä olevat hiilet ja nousi kyytiin. Juho hyppäsi matkustajan paikalle. Kiväärinsä hän laittoi nojaamaan penkkiä vasten. Sarah väänteli vipuja, ja höyrylukki otti pari epävarmaa askelta.

"Paine on vielä hieman alhainen", Sarah sanoi. "Pääsemme kuitenkin liikkeelle."

Höyrylukki vaappui hotellin eteen. Kadulla kulkijat pysähtyivät tuijottamaan outoa näkyä. Juho lastasi tarvikkeet höyrylukin tavaratilaan ja nousi takaisin kyytiin. Laite jatkoi vaappumistaan pääkatua pitkin.

"Ei tämä kovin lujaa kulje", Juho sanoi. "Hevosilla olisimme nopeammin perillä. Kävelemälläkin pääsisi nopeammin."

"Nostan vauhtia, kun pääsemme pois kaupungista", Sarah vastasi. "Täällä on liikaa liikennettä."

"Tässähän ehtii ottaa torkut ennen kuin olemme edes saluunan luona. Mitä jos kävelen sinne parille viskipaukulle ja otatte minut kyytiin sieltä?"

Sarah tuhahti. Juho otti mukavamman asennon ja asetteli hatun silmilleen. Höyrylukin hidas vaapunta tuntui rauhoittavalta, joten hän oli pian unessa.

Juho heräsi tuntien itsensä hieman merisairaaksi. Höyrylukki kulki nopeammin ja se myös huojui entistä kovempaa. Sacramento oli jo katoamassa taivaanrantaan.

"Teillä on melkoiset unenlahjat", Sarah sanoi. "Harva pystyisi nukkumaan tällaisessa kyydissä."

"Äitimuorin mukaan nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin."

Juho osoitti revolveria Sarahin vyöllä.

"Osaatko käyttää tuota?"

"Isäni oli ratsuväen kapteeni, hän opetti minut ampumaan. Asuimme intiaaniterritoriossa, kun olin lapsi. Hänen mielestään kaikkien perheenjäsenten piti osata käsitellä asetta. Osaatko itse käyttää kivääriäsi?"

"Olen metsästänyt siitä asti, kun opin kävelemään."

"Sinulla on muuten omituinen korostus, oletko Hollannista?"

"Suomen suuriruhtinaskunnasta."

"Missä se on, Itävallan keisarikunnassa vai Preussissa?"

"Venäjällä. Tulin Amerikkaan etsimään kultaa."

"Löysitkö?"

"Kissankultaa ja karhunsontaa olen löytänyt, en muuta."

Juhon huono olo helpotti hänen tottuessaan höyrylukin kulkuun. Höyrykattilan paine oli kasvanut, joten Sarah kiihdytti nopeutta lisää.

"Kyllähän tällä rauhallisen hevosen vauhtia pääsee", Juho sanoi. "Vaan ei tämä hevosta voita kyytinä."

"Höyrylukki ei väsy", Sarah sanoi. "Emmekä kulje vielä lähelläkään huippunopeutta."

Takaapäin kuului lähestyvää ääntä. Pian höyrylukin ohi syöksyivät täyttä vauhtia kulkevat postivaunut. Niitä seuraava pölypilvi peitti näkyvyyden hetkeksi ja sai heidät molemmat yskimään. Sarah laittoi päähänsä suojalasit ja ojensi Juholle samanlaiset.

"Laita ne päähäsi", Sarah sanoi. "Paine on maksimissa, nostan nopeutta."

"Eikö tulipesään tarvitse laittaa lisää hiiltä?"

"Tässä on automaattinen syöttöjärjestelmä. Täydellä hiilisäiliöllä pääsee yli sata mailia. Moottori toimii tarvittaessa myös puulla, mutta sitä kuluu enemmän."

Juhon saatua lasit silmilleen Sarah väänteli vipuja. Höyrylukki vavahti ja säntäsi eteenpäin. Pian he olivat postivaunujen vierellä. Matkustajat tuijottivat höyrylukkia ikkunoista, ja postivaunujen kuljettajallakin oli vaikeuksia pitää katseensa tiessä. Sarah lisäsi nopeutta ja postivaunut jäivät heidän jälkeensä. Höyrykoneen jyrinän vuoksi keskustelusta tuli mahdotonta. Kun Chico tuli illansuussa näkyviin, Juhon oli pakko myöntää, että höyrylukki päihitti hevoset nopeudessa. He olivat taittaneet kolmen päivän hevosmatkan alle kahdeksassa tunnissa.

Sarah vaati, että he yöpyisivät hotellissa, sillä hän halusi kylpyyn. Juho ei pannut pahakseen sitä, että sai nukkua kunnon sängyssä, varsinkin kun San Francisco Star maksoi. Hänkin halusi kylpyyn, sillä he molemmat olivat höyrylukin jalkojen nostattaman tiepölyn peitossa. Aamupalalla Juho ahmi pekonia ja kananmunia ja joi melkein kannullisen kahvia. Sarah tyytyi voileipään.

"Lassenin reitti Sierra Nevadan yli on hankala ja vaarallinen, mutta onneksi meidän tarvitsee kulkea sitä vain Lassen Peakille asti", Juho sanoi. "Minun mielestäni meidän pitäisi jatkaa hevosilla. En usko höyrylukin selviävän vuoristossa."

"Paremmin se siellä selviää kuin hevoset, usko pois. Tilasin jo säiliön täyteen hiiltä."

Höyrylukki pystyi kulkemaan vaikeassa maastossa Juhon epäilyistä huolimatta. Eteneminen hidastui, kun Juho ja Sarah saapuivat Sierra Nevadalle. Reitti oli enää pelkkä kapea, kivikkoinen polku. Hiilien loputtua Juho ja Sarah joutuivat keräämään höyrylukkiin polttopuuta. Yöt olivat kylmiä, ja pari kertaa he heräsivät jäätävään sateeseen. Eräänä iltana, kun Sarah istui nuotion ääressä lämmittelemässä sormiaan ja odottamassa iltaruoan kypsymistä, Juho osoitti taivaalle.

"Katso, tuolla!"

Tähtien joukossa liikkui valopiste nopeaa vauhtia.

"Onkohan tuo meteoriitti?" Sarah kysyi.

Yhtäkkiä valopiste pysähtyi. Hetken päästä kaukaisuudesta kuului jyrähdys ja Lassen Peakin lähistöllä näkyi punakeltainen välähdys. Taivaalla ollut valo lähti jälleen liikkeelle ja katosi tähtien joukkoon.

"En ole tähtitieteilijä, mutta sen verran tiedän, ettei meteoriitti käyttäydy tuolla lailla", Juho sanoi.

Kun Juho ja Sarah saapuivat seuraavana päivänä Lassen Peakin lähistölle, he löysivät selityksen yölliselle välähdykselle. Kalliossa oli suuri kuoppa, jonka ympäristössä lojui kivensirpaleita. Lähimmät puut olivat kaatuneet. Kallellaan olevia ja sirpaleiden repimiä puita oli joka puolella.

"Näyttää siltä kuin jokin olisi räjähtänyt", Juho sanoi. "On ollut melkoinen paukku."

"Putosiko se ilma-alus tänne?"

Juho kyykistyi poimimaan maasta vääntyneen metallinpalan.

"En usko, mehän näimme valon jatkavan matkaa. Sitä paitsi täällä pitäisi olla enemmän romua, jos koko alus olisi tuhoutunut."

"Katso tuonne!" Sarah huusi.

Ilma-alus lähestyi heitä Lassen Peakin suunnalta hipoen puiden latvoja.

"Paras mennä piiloon", Juho sanoi.

Kuului laukaus. Luoti osui maahan Juhon jalkojen viereen.

"Piru vie, meidät on havaittu", Juho sanoi.

"Äkkiä höyrylukkiin!" Sarah huusi. "Jos kuljemme mutkitellen, he eivät osu meihin."

Ilma-alus oli jo heidän yläpuolellaan. Siitä pudotettiin jotain, ja samassa höyrylukki räjähti. Juhon ja Sarahin ympärille putoili hehkuvia metallinpaloja. Höyrylukin vääntynyt runko paloi nostaen ilmaan kitkerää, mustaa savua. Läheisen puun oksalla roikkuivat rikkoutuneet suojalasit. Juho nosti alistuneena kädet ylös ja Sarah seurasi esimerkkiä. Lisää laukauksia ei ammuttu. Ilma-aluksen matkustamon pohjaan avautui luukku, josta laskeutui joukko sotilaita köysien avulla. Heillä oli päällään siniset takit kuten Unionin sotilailla, mutta housut olivat punaiset.

"Keitä piruja nuo ovat?" Juho kysyi. "Konfederaation sotilailla on harmaat asepuvut."

"Asia varmaan selviää pian."

Yksi sotilaista osoitteli Juhoa kiväärillään.

"Qui êtes-vous?" sotilas kysyi. "Que faites-vous ici?"

"En puhu espanjaa", Juho vastasi.

"He taitavat olla ranskalaisia", Sarah sanoi.

"Mitä pirua ranskalaiset täällä tekevät?"

Yhteistä kieltä ei löytynyt. Juho ja Sarah ohjattiin kiväärien avulla köysien luokse. Sotilaat sitoivat kädet heidän vyötäisilleen. Sarah kirkaisi, kun he ryhtyivät kohoamaan ilmaan. Heidät nostettiin ilma-alukseen. Sisällä aluksessa heidän kätensä sidottiin selän taakse. Aluksen lentäjällä oli Konfederaation asepuku, mutta hän keskittyi ohjaamiseen eikä sanonut vangeille sanaakaan. Kun sotilaat palasivat alukseen, se suuntasi Lassen Peakille.

Ohitettuaan vuoren ilma-alus saapui eristyneen laakson ylle. Sarah henkäisi hämmästyksestä. Laakson pohjalla oli neljä ilma-alusta, useita telttoja sekä suuri vaja. Ilma-alus laskeutui muiden alusten viereen. Juho ja Sarah ohjattiin yhteen suurista teltoista. Kaksi miestä oli kumartunut tutkimaan pöydälle levitettyä karttaa. He nostivat katseensa, kun sotilaat toivat vangit sisään. Toinen miehistä oli pukeutunut sinipunaiseen univormuun ja arvomerkeistä päätellen hän oli upseeri. Toinen miehistä oli pukeutunut tummaan pukuun.

"Keitä te olette?" upseeri kysyi englanniksi.

"Juho Marttinen, kullankaivaja."

"Sarah Stanton, San Francisco Starin reportteri."

"Sarah? Mon amie, tehän olette nainen!"

Upseeri ärjäisi jotain ranskaksi. Sotilaat avasivat siteet. Juho hieroi köyden hiertämiä ranteitaan.

"Entä keitä te olette?" Sarah kysyi. "Kai meillä on oikeus tietää, kenen vankeja olemme?"

"Guillaume Valette, Ranskan keisarillisen armeijan kapteeni."

Valetten putipuhdas asepuku oli prässätty täsmällisesti ja napit kiiltelivät kultaisina. Huulet kaartuivat hieman ylimieliseen hymyyn viimeisimmän muodin mukaisten viiksien alapuolella.

"Minä olen majuri Thomas Harrison, Konfederaation salaisten ja epätavanomaisten tehtävien virastosta. Kertokaapa, mikä toi teidät tänne erämaahan?"

Harrisonin puku oli hieman ryppyinen ja hänen partansa kaipasi tasoittamista, mutta silmät olivat tarkkaavaiset kuin saalista vaanivalla kotkalla.

"Tulin tutkimaan oudoista ilma-aluksista tehtyjä havaintoja", Sarah vastasi. " herra Marttinen on oppaani."

Harrisonin ilme synkistyi.

"Minähän varoitin, että te olette liian varomattomia", Harrison sanoi Valettelle. "Liikaa koelentoja päivänvalossa. Jos kerran naisreportteri löytää meidät, pian meillä on Unionin armeija kimpussamme."

Valette tuhahti.

"He eivät ehdi enää estää suunnitelmaamme."

"Ja mikä teidän suunnitelmanne mahtaa olla?" Sarah kysyi.

Harrison katseli Sarahia arvioivasti.

"Vai reportteri", Harrison sanoi. "Pääsette pian kirjoittamaan todellisen jymyjutun."

Harrison käänsi katseensa Juhoon.

"Miksi ette ole rintamalla? Näytätte hyväkuntoiselta mieheltä."

"Olen Suomen suuriruhtinaskunnasta, Amerikan sisällissota ei ole minun sotani."

"Oletteko jenkkien vai etelän puolella? Kai teillä jokin mielipide on?"

"Olen kuullut, miten etelävaltioissa kohdellaan orjia ja torpparin poikana en liiemmin pidä sellaisesta touhusta."

"Saatte pian todistaa urhoollisuutenne", Valette sanoi. "Pääsette nimittäin Ranskan kunniakkaaseen muukalaislegioonaan."

"Mitä? En varmasti liity vieraan maan armeijaan."

"Teidän mielipidettänne ei kysytä."

Valette antoi määräyksen sotilaille. He veivät Juhon mukanaan kivääreillä uhaten.

"Entä minä?" Sarah kysyi.

"Haluatte varmaankin levähtää päivän rasitusten jälkeen", Harrison vastasi. "Toivomme, että liitytte myöhemmin seuraamme illalliselle."

Juholle annettiin punasininen univormu. Hän katsoi parhaimmaksi nöyrtyä ja vaihtaa vaatteita. Ranskalaiset yrittivät saada Juhon äkseeraamaan muiden sotilaiden mukana, mutta hän ei ymmärtänyt ranskankielisiä komentoja. Lopulta Juho vietiin kanttiinin kokin apulaiseksi. Hänet laitettiin kuorimaan ja pilkkomaan ruoka-aineksia. Ruoka-ajan koittaessa kokki antoi Juholle tarjottimen ja osoitti vajaa. Juho maleksi ranskalaisten leirin läpi vajan luokse. Hän yritti keksiä keinon paeta, mutta hevosia vartioitiin tarkasti eikä hän osaisi lentää ilma-aluksella.

Juho koputti vajan oveen. Sisältä ei kuulunut vastausta, joten Juho meni sisään. Kesti hetken ennen kuin hänen silmänsä tottuivat vajan hämärään. Vaja oli täynnä omituisia mekaanisia laitteita, joiden ääressä puuhaili vanha mies. Juho laski tarjottimen läheiselle pöydälle.

"Ruoka-aika", Juho sanoi.

Mies lopetti työnsä ja vilkaisi Juhoa.

"Sinä et kuulosta ranskalaiselta."

"En ole ranskalainen, minut värvättiin pakolla muukalaislegioonaan."

Mies pyyhki kätensä puhtaiksi ja kätteli Juhoa.

"Sittenhän meillä on sama kohtalo. Minä olen Absalom Andrews ja minut kaapattiin vuosi sitten. Olin juuri tehnyt koelennon Aereonilla, kun se kavala Harrison tuli luokseni. Hän väitti olevansa vasta perustetun sotilastiedusteluviraston virkailija ja että Unionin armeija halusi keskustella keksinnöistäni. Ennen kuin tajusin jotain olevan vialla, minut oli jo viety Konfederaation pääkaupunkiin Richmondiin ja sieltä ranskalaisten käsiin Meksikoon."

"Mikä on Aereon?"

"Jäykkärunkoinen ilmalaiva. Nuo pihalla olevat ilma-alukset ovat Aereonin kehittyneempiä malleja, jotka minut pakotettiin suunnittelemaan."

Andrews nappasi tarjottimelta kanankoiven, jota ryhtyi syömään. Juho meni lattialla seisovien lähes miehen mittaisten metalliputkien luokse. Hän kopautti yhtä niistä nyrkillään.

"Mitä nämä ovat? Jonkinlaisia tykkejä vai kirkonkelloja?"

Andrews pudotti kanankoiven kädestään.

"Älä hyvä mies koske niihin! Ne ovat torpedoja, niissä on nitroglyseriiniä!"

"Ne ovat mitä?"

"Vedenalaisia ammuksia, joilla upotetaan laivoja. Kärjessä on laukaisin. Torpedot on kehitetty Konfederaation sukellusveneitä varten, mutta ranskalaiset ovat keksineet, että niitä voi pudottaa ilma-aluksista."

Vajaan marssi vihainen ranskalainen upseeri, joka huusi jotain Juholle. Juho valmistautui lähtemään takaisin perunateatteriin, mutta Andrews otti kiinni hänen käsivarrestaan. Andrews vastasi upseerill...