1

Hyytävät East Riveriltä puhaltavat tuulenpuuskat riuhtoivat tohtori Kay Scarpettan takkia hänen kävellessään ripein askelin 30th Streetiä.

Jouluun oli enää viikko, mutta joulutunnelmasta ei ollut tietoakaan hänen Manhattanin Traagiseksi kolmioksi kutsumassaan kolmessa huipussa, joita kuolema ja elämän kurjuus yhdistivät toisiinsa. Hänen takanaan oli Memorial Park, iso valkoinen teltta, jossa säilytettiin Ground Zerosta kerättyjä, edelleen tunnistamattomia, tyhjiöpakattuja ruumiita. Hänen edessään vasemmalla oli uusgoottilainen punatiilinen rakennus, entinen Bellevuen psykiatrinen sairaala, joka toimi nykyisin kodittomien yömajana. Sitä vastapäätä oli oikeuslääkärin virasto, jonka autotallin harmaa teräsovi oli vielä auki. Kuorma-auto peruutti parhaillaan ovelle, lisää vanerilevyjä oli tulossa. Ruumishuoneella oli ollut meluisa päivä. Vasarat paukkuivat lakkaamatta käytävissä, joissa ääni kantoi kuin amfiteatterissa. Ruumishuoneen henkilökunta kokosi kovalla kiireellä koruttomia mäntyarkkuja, aikuisten kokoja, pikkulasten kokoja. Se pysyi tuskin vauhdissa mukana, kun kaupungin hautausmaan Potter’s Fieldin paikkojen kysyntä oli vilkastunut. Talouden tilasta se johtui. Kuten kaikki.

Scarpetta katui jo juustohampurilaista ja ranskalaisia, joita kuljetti pahvirasiassa. Kuinka kauan ne olivat seisseet New Yorkin yliopiston lääketieteen laitoksen ruokalan lämmityskaapissa? Kello oli lounasta ajatellen paljon, melkein kolme, ja hän oli aika varma, että tiesi vastauksen tämän aterian maittavuutta koskevaan kysymykseen, mutta hän ei ollut ehtinyt tilata mitään tuoreempaa tai kerätä salaattiaineksia itsepalvelupöydästä, syödä terveellisesti tai edes syödä jotain, mistä saattaisi jopa pitää. Sinä päivänä oli toistaiseksi tullut vastaan viisitoista tapausta: itsemurhia, kolareita, henkirikoksia ja varattomia, jotka olivat kuolleet, koska eivät olleet saaneet lääkäriltä apua tai, mikä oli vielä masentavampaa, jotka olivat menehtyneet ypöyksin.

Hän oli tullut töihin kuudeksi päästäkseen ajoissa vauhtiin, oli saanut kaksi ensimmäistä obduktiota valmiiksi yhdeksään mennessä, säästänyt pahimman viimeiseksi, nuoren naisen, jonka vammat olivat aikaa vieviä ja askarruttavia. Scarpetta oli tutkinut Toni Darienia yli viisi tuntia – hän oli piirtänyt pikkutarkkoja kuvia, sanellut muistiinpanoja, ottanut kymmeniä valokuvia, siirtänyt aivot formaldehydiin myöhemmin tutkittavaksi, ottanut normaalia suuremman määrän näytteitä nesteistä, eritteistä ja kudoksista, laittanut kaiken mahdollisen talteen tästä vainajasta, joka ei ollut eriskummallinen niinkään poikkeuksellisuutensa kuin ristiriitaisuutensa takia.

Kaksikymmentäkuusivuotiaan naisen kuolinsyy ja -tapa olivat lannistavan arkiset eivätkä olleet edellyttäneet pitkällistä ruumiinavausta peruskysymysten selvittämiseksi. Hänet oli murhattu tylpällä esineellä, yhdellä iskulla takaraivoon, esineellä jonka pinta oli mahdollisesti maalattu moniväriseksi. Kaikkea muuta sen sijaan oli mahdotonta sovittaa yhteen. Kun ruumis oli löydetty Keskuspuiston laidalta noin kymmenen metrin päästä East 110th Streetin reunasta hieman ennen aamunkoittoa, hänen oli otaksuttu olleen juoksulenkillä edellisiltana sateen aikaan ja joutuneen raiskatuksi ja murhatuksi. Juoksuhousut ja pikkuhousut olivat olleet nilkoissa, fleecepusero ja urheilurintaliivit oli työnnetty poven yläpuolelle. Hänen kaulaansa oli sidottu kireästi kahdelle solmulle Polartec-huivi, ja poliisit ja paikalle kutsutut oikeuslääkärin viraston tutkijat olivat aluksi olettaneet, että nainen oli kuristettu omalla huivillaan.

Se ei pitänyt paikkaansa. Kun Scarpetta tutki vainajaa ruumishuoneella, hän ei löytänyt mitään mikä olisi viitannut siihen, että huivi oli aiheuttanut naisen kuoleman tai edesauttanut sitä, ei merkkejä asfyksiasta, ei punerruksen tai mustelmien kaltaisia vitaalireaktioita, vaan ainoastaan kuiva hiertymä kaulassa, ikään kuin huivi olisi sidottu siihen uhrin kuoltua. Oli mahdollista, että uhrin murhaaja oli lyönyt häntä päähän ja jossain myöhemmässä vaiheessa kuristanut hänet, kenties tajuamatta hänen jo kuolleen. Mutta jos niin oli, kuinka paljon aikaa murhaaja oli naisen kanssa viettänyt? Kontuusiosta, turvotuksesta ja aivokuoren verenvuodosta päätellen nainen oli ollut elossa jonkin aikaa, mahdollisesti useita tunteja. Mutta rikospaikalla oli hyvin vähän verta. Takaraivon vamma huomattiin vasta, kun ruumis käännettiin, neljän senttimetrin laseraatio, jossa oli huomattavaa turvotusta mutta vain hieman haavasta tihkunutta nestettä; veren puuttuminen pantiin sateen syyksi.

Scarpetta epäili päätelmää vahvasti. Hiuspohjan laseraatiosta olisi tullut runsaasti verta, eikä ollut luultavaa, että kuurottainen tai edes kohtalainen sade olisi pessyt Tonin pitkästä, tuuheasta tukasta veren. Mursiko päällekarkaaja hänen kallonsa ja vietti sitten pitkän aikaa hänen kanssaan ulkona sateisena talvi-iltana, kunnes sitoi huivin kireälle hänen kaulaansa varmistaakseen, ettei hän pääsisi kertomaan kenellekään, mitä oli tapahtunut? Vai oliko sitominen osa seksuaalisesti väkivaltaista rituaalia? Miksi lautuma ja kuolonkankeus olivat selvästi ristiriidassa rikospaikan kanssa? Vaikutti siltä, että nainen oli kuollut puistossa edellisiltana ja vaikutti niin ikään siltä, että hän oli ollut kuolleena peräti kolmekymmentäkuusi tuntia. Tapaus sai Scarpettan ymmälleen. Ehkä hän tulkitsi sen turhan monimutkaisesti. Tai ehkä hän ei ajatellut selkeästi, koska hänellä oli stressiä ja koska verensokeri oli alhaalla. Hän ei ollut syönyt koko päivänä vaan oli pelkästään juonut kahvia, paljon kahvia.

Hän myöhästyisi henkilökunnan palaverista kello kolmelta, ja hänen pitäisi ehtiä kuudeksi kotiin voidakseen käydä salilla ja syödä miehensä Benton Wesleyn kanssa ennen kuin kiiruhtaisi CNN:lle, minne häntä ei alkuunkaan huvittanut mennä. Hänen ei olisi pitänyt lupautua The Crispin Reportiin. Minkä ihmeen takia hän oli suostunut Carley Crispinin ohjelmaan puhumaan hiusten kuolemanjälkeisistä muutoksista ja mikroskopian ja muiden rikostutkimusmenetelmien merkityksestä, asioista joista oli vallalla yleisiä väärinkäsityksiä nimenomaan sen saman tekijän vuoksi, johon Scarpetta oli itsensä sotkenut – viihdeteollisuuden? Hän vei pahvirasiaan pakatun lounaansa lastauslavan läpi – siellä oli pinoittain pahvi- ja muita laatikoita täynnä toimisto- ja ruumishuonetarvikkeita sekä metallisia kärryjä ja vanerilevyjä. Vartija puhui puhelimessa pleksilasin takana eikä juuri vilkaissutkaan, kun hän käveli ohi.

Luiskan päässä hän avasi kaulassaan nauhan varassa riippuvalla pyyhkäisykortilla raskaan metallioven ja astui valkoisilla metrolaatoilla kaakeloituun katakombiin, jossa oli sinivihreitä korostuksia ja kaiteita ja joka näytti johtavan kaikkialle eikä toisaalta minnekään. Kun hän oli aikoinaan tullut sinne töihin osa-aikaiseksi kuolinsyyntutkijaksi, hän oli usein eksynyt, päätynyt neuropatologian tai kardiopatologian laboratorion asemesta antropologian laboratorioon tai naisten pukuhuoneen sijasta miesten pukuhuoneeseen tai ruumiinavaussalin asemesta mätänemishuoneeseen tai väärään kylmähuoneeseen tai portaikkoon tai väärään kerrokseen noustuaan vanhalla teräksisellä tavarahissillä.

Hän oppi pohjakaavan logiikan varsin pian, tottui sen järkevään kehäjäsennykseen, joka alkoi vastaanottosalista. Se oli lastauslavan tavoin massiivisen autotallinoven takana. Kun kuolinsyyntutkijan kuljetusryhmä toi sinne ruumiin, paarit siirrettiin vastaanottoon ja työnnettiin oven ylle sijoitetun säteilytunnistimen ali. Jos hälytin ei piipannut merkiksi siitä, että ruumiissa oli radioaktiivisuutta, esimerkiksi eräiden syöpien hoidossa käytettyjä radioaktiivisia lääkeaineita, seuraava pysäkki oli lattiavaaka, jossa ruumis punnittiin ja mitattiin. Riippui ruumiin tilasta, minne se vietiin seuraavaksi. Jos se oli pahassa kunnossa tai sitä pidettiin potentiaalisesti eläville vaarallisena, se työnnettiin erilliseen kylmähuoneeseen mätänemishuoneen viereen, missä ruumiinavaus tehtiin eristyksissä tehokkaiden ilmanvaihtolaitteiden ja suojatoimien avulla.

Jos ruumis oli hyvässä kunnossa, se työnnettiin paareilla vastaanoton oikealla puolella sijaitsevaan käytävään matkalle, jolla saatettiin tehdä pysähdyksiä ruumiin hajoamisasteen mukaisesti röntgenhuoneessa, histologisten näytteiden varastossa, oikeusantropologian laboratoriossa, kahdessa muussa kylmähuoneessa, joissa pidettiin toistaiseksi tutkimattomia ruumiita ja hississä, jolla vietiin ruumiita nähtäväksi ja tunnistettavaksi yläkertaan, todisteaineiston säilytystilaan, neuropatologian huoneeseen, kardiopatologian huoneeseen ja isoon ruumiinavaussaliin. Kun tutkimukset oli tehty ja ruumis oli valmis eteenpäin luovutettavaksi, se palasi täyden ympyrän tehtyään vastaanottoon, missä oli oma kylmähuoneensa. Siellä Toni Darienin olisi kuulunut jo olla, vetoketjulla suljettavassa pussissa säilytystelineessä.

Mutta hän ei ollut. Hän oli paareilla kylmähuoneen teräsoven edessä, missä tunnistusteknikko lev...