kansi.jpg

Cecilia Samartin

Señor Peregrino

Suomentanut
Tiina Sjelvgren

Englanninkielinen alkuteos Tarnished Beauty

Copyright © 2008 by Cecilia Samartin

By arrangement with John Hawkings & Associates, Inc., New York

ISBN 978-952-5635-84-3 (sid.)

ISBN 978-952-5635-18-2 (pokkari)

ISBN 978-952-5637-48-9 (EPUB)

Taitto: Jukka Iivarinen / Vitale

Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving

Kannen kuvitus: Sarah Perkins

Kannen valokuva: Tony Anderson, Getty Images

www.bazarkustannus.fi

Vickielle ja Hope Streetin perhekeskukselle

1

SE EI OLLUT SUINKAAN ensimmäinen kerta, kun tyttö vatsansa pyöristyttyä väitti tulleensa raiskatuksi. Tosin Lorenan tapauksessa kukaan ei epäillyt väitteen todenperäisyyttä. Hän oli aina ollut kovin seesteinen ja vaatimaton. Ja vaikka hänestä teinivuosien jälkeen kuoriutui viehkeä kaunotar, jonka silmät olivat tummat ja salaperäiset, hän näytti yhä olevan aidosti nöyrä. Ystävät ja kylänmiehet ylistivät tytön kauneutta, mutta ylisanat eivät tuntuneet hetkauttavan häntä millään tavoin. Lorena otti vuolaat kehut vastaan kevyellä pään nyökkäyksellä.

Kylän äidit pitivät häntä esikuvana omille tyttärilleen, mutta useimmat tytöt halusivat mieluummin leikitellä heräävällä seksuaalisuudellaan. Aivan kuin he olisivat löytäneet katkaisijan, jota painamalla sai auringon loistamaan ja jota ei millään olisi malttanut olla kokeilematta. Muut tytöt koettivat houkutella Lorenan mukaan leikkeihinsä ja toivoivat samalla voivansa todistaa äideilleen, ettei itse Neitsyt Maria ollut sentään ilmestynyt maan päälle. Mutta Lorenan ei tarvinnut avata puseronsa kolmea ylintä nappia tai lisäillä äitinsä huulipunaa saadakseen huomiota. Hän oli yksinkertaisesti kaunis – samalla tavoin kuin aamurusko on kaunis, ilman ylimääräisiä koristuksia tai ylpeyttä.

Jotkut kuiskailivat tytön olevan kuninkaallista syntyperää ja että hän oli tullut kaislakorissa valtameren yli Meksikoon samalla tavoin kuin Mooses ajelehti Niiliä pitkin Egyptiin. Totuus oli kuitenkin se, ettei kukaan Guadalajaran lähellä sijaitsevan pienen ja pölyisen Salhueron kylän asukkaista ollut siniveristä alkuperää. Ja kun mielikuvitus sekoittui kateuteen, samat kylän tytöt ehättivät muistuttamaan kaikkia kiinnostuneita, eritoten nuoriamiehiä, että Lorena ja hänen vanhempi sisarensa Carmen olivat syntyneet viereisen kylän bordellissa ja että harras uskovainen leskirouva Gabriela oli ottanut heidät luokseen asumaan. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä tyttöjen äidille oli tapahtunut. Puhuttiin, että hän oli kuollut lapsivuoteeseen tai hylännyt lapsensa, kuten moni vastaavassa tilanteessa oleva nainen oli tehnyt.

Vaatimattomien lähtökohtien olisi voinut kuvitella hillitsevän toiveita valoisasta tulevaisuudesta, mutta Lorenan nöyrä kauneus kiehtoi hänen kosijoitaan. He eivät välittäneet tytön taustasta, vaan tekivät aikeensa tiettäväksi niin kunniallisesti ja intohimoisesti kuin suinkin osasivat. Ja kun aika oli kypsä Lorenan miettiä avioliittoa, hän sai ottaa loputtomiin vastaan ehdotuksia ja neuvoja kasvattiäidiltään ja sisareltaan siitä, kenet hänen tulisi naida. Tarjosihan avioliitto mahdollisuuden koko perheelle parantaa sosiaalista asemaansa.

Lorena itse oli ihastunut hyväntahtoiseen poikaan, jonka silmät loistivat ja joka kävi heidän luonaan aina sunnuntaisin kirkon jälkeen. Hän oli varakkaan kauppiaan poika. Kauppias myi eksoottisia hedelmiä rajan yli pohjoiseen. Isosisko Carmen oli nuorempaan sisareensa verrattuna paljon kulmikkaampi ja raskastekoisempi. Hänen mielestään pojassa ei ollut kylliksi miestä, ja Lorenan olisi sen sijaan pitänyt harkita teurastajan poikaa. Tämä oli tumma ja tulinen nuorimies, jonka silmät vaelsivat häpeilemättä jokaisen vastaantulevan naisen kaula-aukosta sisään. Carmen ilmoitti kuuluvalla kirkkaalla äänellä läimäyttäen samalla kättä muhkeaa reittään vasten, että sellainen mies tiesi miten naisia käsitellään. Siitä huolimatta Lorena ilmoitti tehneensä valinnan. Häävalmistelut alkoivat pian sen jälkeen.

Huhujen ja tarkkojen laskelmien perusteella raiskaus oli tapahtunut Posadan tietämillä, joulukuun puolivälissä. Kyläläiset tuntuivat olevan varmoja tekijän henkilöllisyydestä. Mies oli nähty kylän liepeillä joitakin kertoja ennen suuria tapahtumia, kuten häitä tai hautajaisia, jolloin ulkopuolistenkin oli helppo nauttia tarjolla olevia virvokkeita herättämättä liikaa huomiota. Mies oli pelkkä kulkuri, joka kaipasi lasillista tai paikkaa, jossa istua hetken aikaa katselemassa nuoria tyttöjä, jotka hyörivät ympäriinsä kuin pulut kylän keskusaukiolla. Hän oli ollut joskus komea mies. Hänen vanttera ruumiinsa ja selkeät piirteensä kielivät siitä, vaikka vuodet ja alkoholi olivat tehneet tehtävänsä niin, että vain kaikkein tarkkasilmäisimmät saattoivat aavistaa miehen entisen komeuden.

Kerrottiin että mies oli houkutellut Lorenan hylättyyn taloon tytön ollessa matkalla juhliin. Mies oli väittänyt satuttaneensa jalkansa ja tarvitsevansa apua. Lorena oli kasvanut kasvattiäitinsä uskoon jo pienestä pitäen, joten hän ei epäröinyt hetkeäkään auttaa miestä. Ja kun mies oli päässyt kyllin lähelle uhriaan, teko suoritettiin nopeasti ja tehokkaasti. Lorena ei kertonut tapahtuneesta kenellekään, ja koska hänen tapanaan oli pukeutua vaatimattomasti, hän onnistui kätkemään kasvavan vatsansa pitkään jopa itseltään. Mutta kaksi viikkoa ennen häitä Gabriela yllätti hänet kylvystä ja oli pyörtyä nähdessään tyttärensä suuren vatsan ja rinnat, jotka roikkuivat raskaina kuin kaksi pussillista kuivattuja chilejä, joita myytiin markkinoilla.

Sulhanen oli epätoivoisen rakastunut tyttöönsä ja halusi naida tämän tapahtuneesta huolimatta. Pojan perhe halusi kuitenkin perua häät ja päätti saman tien muuttaa pois koko kylästä, jotta poika ei vain toteuttaisi hääaiettaan. Neljä kuukautta myöhemmin Lorena kuuli pojan naineen jonkun toisen, mutta hänellä ei ollut voimia itkeä tai kommentoida asiaa. Itse asiassa hänellä ei ollut voimia edes nousta tuolilta, sillä lapsen oli määrä syntyä hetkenä minä hyvänsä.

Monta rukousta lausuttiin ja monta kynttilää sytytettiin sen jälkeen kun julmuus tuli kyläläisten tietoon. Tässä vaatimattomassa pikku kylässä, jossa jokaista lasta pidettiin siunauksena, eli ääneen lausumaton toive siitä että Lorena menettäisi lapsensa ja säästyisi näin hirvittävän rikoksen lopulliselta huipentumalta. Raskaus sujui kuitenkin hyvin. Yhdeksän kuukautta ja kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen Lorena huomasi, ettei hän enää miettinyt ruumiinsa lävistänyttä hirvittävää ja ennen kokematonta kipua tai sen synnyttämää häpeää.

Synnytys oli nopeasti ohi ja lapsi putkahti maailmaan sellaisella vauhdilla, että kätilö oli pudottaa sen hiekkaiseen maahan. Läheltä piti -tilanne sai muutoin vakavailmeisen kätilön nauramaan. Hän oli toiminut ammatissa yli viisikymmentä vuotta, mutta tämä nimenomainen synnytys jännitti häntä aivan erityisesti, tunsivathan kaikki sen taustat.

”Tyttö tuli”, nainen ilmoitti palaten heti takaisin tavanomaiseen hillittyyn tyyliinsä. Vastasyntynyt inisi hiljaa sen sijaan että olisi päästänyt ilmoille kunnon parkaisun. Se kuitenkin hengitti hyvin ja siristeli silmiään pehmeän valon osuessa niihin. Pulleat kädet ja jalat reagoivat nytkähdellen ympäriltä kuuluviin ääniin. Lapsi oli kaunis, täydellisesti muotoutunut. Piirteet olivat täydellisyydessään jopa enkelimäiset. Kätilö ei ollut koskaan aiemmin nähnyt, että vastasyntyneen katse oli niin pian synnytyksen jälkeen niin kirkas. Lapsi oli lämpimän hunajan värinen, siinä ei näkynyt hitustakaan vastasyntyneille tyypillisestä violetinpunertavasta sävystä. Kätilön tarkkaavainen katse suli aurinkoiseen hymyyn ikään kuin lapsen täydellisyys olisi ollut hänen omaa ansiotaan. Inhottava tapa, jolla lapsi oli pantu alulle, unohtui pieneksi hetkeksi. Kätilö ei voinut muuta kuin ihmetyksen vallassa tuijottaa käsivarsillaan lepäävää uuden elämän ihanuutta.

Uupumuksesta lähes tiedoton Lorena nukahti samalla kun kätilö ja tytön äiti siirsivät lapsen pesualtaan ääreen. Kätilö kostutti kankaisen rätin lämpimään veteen ja alkoi puhdistaa lapsen pieniä kasvoja, käsivarsia, vatsaa ja jalkoväliä hiljaa ja hellävaroin. Sitten hän puhdisti reidet ja jalat, ja käänsi lapsen lopulta vatsalleen puhdistaakseen myös selän. Samassa Gabriela joutui tukahduttamaan järkyttyneen huudahduksen, ja kätilö oli tiputtaa lapsen lattialle jo toistamiseen.

Lapsen pikkuruisia hartioita ja selkää peitti syntymämerkki, joka oli suuri ja punainen kuin avonaisena ammottava haava. Se jatkui selästä takapuolen yli aina polvitaipeisiin saakka. Vapisevin käsin kätilö ryhtyi hankaamaan merkkiä pois toivoen, että se olisi vain synnytyksestä iholle jäänyt harmiton tahra. Mutta merkki ei kadonnut mihinkään – yhtä vähän kuin katosivat kirkkaat silmät ja pikkuinen suu, joka mutristui ruoan toivossa. Kätilö asetti lapsen nopeasti takaisin pöydälle ja ilmoitti: ”Olen nähnyt monen muotoisia ja värisiä syntymämerkkejä, mutta en ole nähnyt mitään tällaista. Ihan kuin… lapsi istuisi itsensä pirun kämmenellä.”

Kätilö otti vastaan vaatimattoman palkkionsa ja poistui paikalta lausumatta mitään tavallisista ohjeistuksistaan rinnan antamisesta tai äidin kipujen lievittämisestä. Gabriela pesi lapsen ja kietoi sen lämpimän huovan sisään. Hän oli päättänyt, että Lorena näkisi lapsesta ensimmäisenä sen kauniit, tahriintumattomat kasvot, jotka muistuttivat ihan äitiään. Seuraavana aamuna Gabriela ryömi polvillaan koko matkan kirkolle. Hän lähti matkaan keskusaukion suihkulähteeltä eikä pysähtynyt ennen kuin oli päässyt pääalttarin luo. Koko matkan kirkolle ja takaisin hän rukoili Herraa, jotta tämä ottaisi syntymämerkin pois. Lorena oli kärsinyt nuoreen ikäänsä nähden jo aivan tarpeeksi. Hän oli aloittanut elämänsä orpona ja menettänyt ainoan mahdollisuuteensa päästä hyviin naimisiin. Hirveä merkki lapsen selässä voisi olla liikaa jopa hänenlaiselleen vahvalle naiselle. Ja Lorena oli kurinalaisuudestaan huolimatta muuttunut hauraamm...