Serengetin salametsästäjät

Kirjoittajan teoksia


Seikkailuja Lapissa -sarja


Sotatunturin porovarkaat (2006 1.p, 2007 2.p)

Inarijärven aarre (2007 1.p, 2013 2.p julkaistu e-kirjana)

Huumaava Haltin reitti (2008 1.p, 2013 2.p julk. e-kirjana)

Lemmenjoen kultakätkö (2011 1.p, 2013 2.p julk. e-kirjana)

Prinsessan sieppaus Pältsalla (2011 1.p, 2013 2.p julk. e-kirjana)

Takaa-ajo Ruijassa (2012 1.p, 2013 2.p julk. e-kirjana)

Koarvikoddsin noita (2012)

Outoja kulkijoita Tuntsan erämaassa (2012)

Kevon kanjonin rosvo (2013 1.p julkaistu e-kirjana)

 

 

Seikkailuja maailmalla -sarja


Murha Niilillä (2013 1.p, 2013 2.p julkaistu e-kirjana)

Kuolema Kultaisessa Kolmiossa (2013 1. p julkaistu e-kirjana)

 

 

 

 

Matti Uurinmäki

 

Serengetin salametsästäjät

 

SEIKKAILUJA MAAILMALLA 3


© copyright Matti Uurinmäki
Kustantanut Naruska Saivo Oy – www.naruska.fi
e-kirjan toteutus Naruska Saivo Oy (2013)

1. painos, julkaistu e-kirjana
ISBN 978-952-68029-7-8 (epub)

Kannen layout © Matti Uurinmäki
Valokuvat © Matti Uurinmäki & Riku Uurinmäki

1
Tansaniaan



Arushan lentoasema ei ollut suuren suuri. Ehkäpä se juuri sen vuoksi oli myös hyvin ruuhkainen. Tungoksessa helposti eksyi matkatovereistaan. Onneksi siellä ei pitkälle päässyt, jos ei erehtynyt menemään ovesta ulos.

Lämmintä oli. Aamulla oli lähdetty Suomesta helmikuun paukkuvasta pakkasesta. Nyt sai hikeä kuivailla. Muutos tuntui uskomattomalta, mutta oltiinhan sitä nyt keskellä Afrikkaa, Alma tuumi itsekseen, kun samalla tarkkaili matkalaukkuhihnaa. Alma oli koulusta lomalla ja päässyt mummun ja vaarin kanssa Afrikkaan safarille. Alma oli aina pitänyt eläimistä, joten safarimatka tuntui erään unelman täyttymiseltä. Huomaamatta Alman kädet hypistelivät paidan rintamukseen kiinnitettyä pientä Nasu-pehmoa. Se oli ollut hänen maskottinsa aivan vauvasta saakka. Tietysti Nasun piti myös päästä safarille.

Vihdoin he saivat laukkunsa kuten seurueen muutkin jäsenet. He olivat suomalaisen matkanjärjestäjän matkalla. Vaari ja mummu eivät sentään uskaltautuneet Afrikkaan millekään omatoimireissulle. Opas kokoili pienen ryhmänsä ja johdatti sen ulos pimeään Afrikan yöhön. Pimeydestä löytyi kaksi maasturia, joihin seurue tavaroineen lastattiin. Lähdettiin kohti Arushan kaupunkia. Sinne olisi matkaa muutama kymmenen kilometriä. Pimeyden vuoksi ei juurikaan voinut maisemista nauttia.

Koska oli yö vastassa, he majoittuivat ensimmäiseksi yöksi Arushaan. Majapaikkana oli hotelli Impala, jossa heidät ystävällisesti swahilinkielellä toivotettiin tervetulleiksi - ”karibu”!

    - Täällä on syytä pysytellä hotellissa, opas varoitteli heitä. - Arusha on sen verran levotonta aluetta, että ainakaan pimeällä turistin ei ole turvallista lähteä kaduille saapastelemaan.

Yhteisen illallisen jälkeen matkalaiset väsyneinä vetäytyivät huoneisiinsa. Sänkyjen ylle oli varattu hyönteisverkot.

    - Ne on syytä levittää tiiviisti sängyn ympärille, vaari totesi. - Täällä kaupungissakin voi lennellä malariasääskiä.

    - Oletko itse muistanut ottaa malarialääkkeesi, mummu kysäisi.

    - Ihme ja kumma, mutta olen muistanut, vaari hieman loukkaantuneen oloisena töksäytti.


Nasu Impala-hotellissa Arushassa Tansaniassa

Hyvin yö sujui. Aamulla nautittiin varsin asiallinen aamiainen, joskin Alman mielestä muutamat ruokalajit olivat sen verran oudon näköisiä, että saivat jäivät maistelematta. Parempi varoa, sillä safarilla ei hänen tietääkseen ollut vessoja kovinkaan tiheässä. Eikä edes puskaan saisi mennä, koska se saattoi olla leijonan lempipaikka.

Päivänvalossa Arusha näytti suomalaissilmin hieman sekavalta. Katujen varsilla myytiin hedelmiä ja vihanneksia tavalla, jota Suomen viranomaiset tuskin olisivat hyväksyneet.


Banaanitori

Kaupungin ulkopuolella maisema avautui avarana, paikoin suorastaan savannina. Tien varren maaseutukylät näyttivät melkoisilta hökkeleiltä. Lehmät, vuohet ja lampaat laidunsivat vapaina laumoina tienpientareella. Paimenina olivat usein paljasjalkaiset lapset paljain päin paahtavassa auringossa.

    - Kyllä siinä valkoihoinen läkähtyisi muutamassa tunnissa, vaari tuumi ihmetellessään paimenia.

    - Monet noista lapsista on niin nuoria, että koulussahan heidän pitäisi olla, mummu päivitteli.

    - Niin varmaankin pitäisi, vaari myönsi. - Taitaa kuitenkin olla tuo paimenen työ perheen elämisen kannalta tärkeämpää kuin koulunkäynti.


Paimenpoika karjoineen

    - On surullista nähdä, että elintaso estää koulunkäynnin, Alma huokaisi. - Suomessa koulunkäynti on itsestään selvyys.

Ohitettiin olkikattoisia savimajoja. Niidenkin lähettyvillä hyöri ihmisiä.


Maasaiden majoja

    - Mitä nuo ovat? Alma ihmetteli. - Ei kai ne asuntoja ole, hän epäili.

    - Ovatpa hyvinkin, etupenkillä kuljettajan vieressä istunut opas kuuli Alman ihmettelyn. - Ne ovat maasaiden majoja. Maasait ovat merkittävä paikallinen heimo, joka asuu puoliksi täällä Pohjois-Tansaniassa ja puoliksi rajan takana Keniassa. Tosin raja ei heille mitään merkitse. He elävät kuin sitä ei olisikaan. Maasaita on yhteensä noin 900.000.

    - Eikös maasait ole tunnettuja sotaisuudestaan, vaari kyseli.

    - Kyllä maasaikulttuurissa miehisellä kunnolla ja taistelutaidoilla on ollut suuri merkitys, opas myönsi. - Nythän he eivät mitään sotia enää käy. Tulemme muuten pian kohtaan, jossa maasait pitävät eläinmarkkinoitaan. Karjahan on maasaiden tärkein omaisuus. Maasait elävät edelleen suurelta osin paimentolaisina. Haluatteko, että poiketaan heidän markkinapaikallaan?

Ilman muuta kaikki halusivat pikaisesti tutustua paikallismarkkinoihin. Maasait eivät näyttäneet olevan kovinkaan ihastuneita töllisteleviin turisteihin. Niinpä melko pian jatkettiin matkaa.


Maasaiden eläinmarkkinat

Saavuttiin Karatuun, joka oli viimeinen pikku kaupunki ennen Ngorongoroa. Alma ihasteli, miten koululaiset oli puettu kouluasuihin, vaikka muutoin pukeutuminen näytti hyvin sekalaiselta. Taitavat olla varakkaammista perheistä, hän itsekseen päätteli.


Tansanialaisia koululapsia Karatussa

Pian Karatun jälkeen eräällä harjanteella safariautot pysähtyivät hetkeksi tien varren levikille. Matkalaiset purkautuivat jalottelemaan.

    - Tuolla alhaalla näkyy Manyarajärvi, opas viittoili alas laaksoon. - Se on suolajärvi kuten monet muutkin tämän seudun järvet. Manyarajärven tämä ranta on Manyaran kansallispuistoa, jonne myös tehdään safareita. Manyara on sen verran pieni alue, että yleensä sinne tehdään vain yhden päivän safariajoja.

    - Sehän näyttää olevan lähes kokonaan metsää, vaari totesi kurkistellessaan reunaman yli.


Manyaran kansallispuistoa

    - Pitää paikkansa, opas myönsi. - Vain järven rannalla on avoimempaa ruohotasankoa. Tämä on osa läpi Itä-Afrikan ulottuvaa hautavajoamaa. Itse asiassa seisomme nyt hautavajoaman reunusvuorella. Tuolla alhaalla olevaa metsää nimitetään pohjavesimetsäksi. Se saa riittävästi kosteutta ympäri vuoden ja on siten pysyvästi vihantaa. Sen vuoksi se on hyvin ihanteellinen elinympäristö eläimille.

Jatkettiin jälleen matkaa. Sitä ei enää ollutkaan pitkälti. Saavuttiin seuraavaan tukikohtaan, joka oli Ngorongoro Farm House -niminen lodge.

Lodgella oli oma tasokas hedelmä-, vihannes- ja kukkapuutarha. Opas kertoi, että lodgen ravintolassa tarjottavat vihannekset olivat lodgen oman puutarhan tuotteita ja siten laadultaan erinomaisia. Alma ihasteli akasioissa ja hedelmäpuissa lennähteleviä värikkäitä lintuja.


Ngorongoro Farm House -lodgen puutarhaa

Majoitus oli isohkoissa kaksi huoneistoa käsittävissä loma-asunnoissa. Ne sijaitsivat rauhallisessa ympäristössä hoidetun puistoalueen ja luonnontilaisen savannin rajapinnassa.


Lodgen mökeiltä avautui avoin näkymä savannille

Terrassilta avautui esteetön näkymä savannille, jossa saattoi nähdä luonnon eläimiä. Aivan mökin vieressä Alma ihaili metallihohtoisena välkkyviä helmikanoja.


Helmikanoja viipotti mökin ympäristössä

Hämärässä antiloopit hiippailivat puiston ja puutarhan puolelle ruokailemaan. Kun Alma isovanhempiensa kanssa palasi lodgen ravintolasta iltaruokailusta mökille, kuului puistikosta tuon tuostakin pakoon säntäilevien eläinten rymistelyä. Almaa pelotti, että siellä saattoi gasellien lisäksi hiippailla vaikkapa leopardi. Tuskinpa puistokäytävillä lodgen vartijat turhan päiten partioivat.



2
Ngorongoron leijonat



Tänään olisi jännittävä päivä. Alman mahanpohjaa kipristeli – toivottavasti se oli vain jännitystä eikä aamiaisesta aiheutuvaa. Oli ensimmäinen safaripäivä. Ngorongoroon. Mikä omituinen nimi, Alma mietti. Mitähän se tarkoitti? No, tarkoittipa mitä hyvänsä, niin jännittävältä se joka tapauksessa tuntui.


Ngorongoron portilla

    - Ngorongoro on erittäin merkittävä ja tunnettu suojelualue, vaikka se ei varsinainen kansallispuisto olekaan, opas selvitti safarilaisille Ngorongoron portilla.

    - Miksi se ei ole kansallispuisto?

    - En ole varma, opas totesi, mutta epäilen, että se saattaa johtua siitä, että maasailla on oikeus asua ja laiduntaa karjaansa Ngorongorossa. Serengetin ja Ngorongoron savannithan olivat aikoinaan maasaiden perinteistä asuinseutua. Kun Serengetistä tehtiin kansallispuisto, maasaiden oli siirryttävä sieltä pois. Sen sijaan Ngorongorossa he saivat jatkaa paimentolaiselämäänsä.

    - Ngorongoro on itse asiassa varsin laaja alue, opas jatko briiffausta. - Se käsittää laajoja savanneja, useiden sammuneiden tulivuorten alueita ja suolajärviä. Me teemme safariajon kuitenkin sen kaikkein tunnetuimpaan ytimeen, Ngorongoron kraatteriin. Suojelualueen nimikkovuori Ngorongoro on myös entinen tulivuori, arviolta aikoinaan yli 5000 metriin yltänyt kuten nykyinen Kilimanjaro, mutta Ngorongoro räjähti noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Jäljelle jäi kraatterialue, kaldera. Ngorongoron kaldera on siitä erikoinen, että sitä ympäröi ehyt yhtenäinen vuorireunus joka puolelta, opas jatkoi mielenkiintoista selvitystään. - Kalderan reunusvuoret kohoavat jopa 600 metriin kraatteritasangon yläpuolelle ja erottavat tasangon kalderaa ympäröivästä savannista omaksi elin...