Anni Nupponen

Putoavan tähden prinsessa


Copyright © 2013 Anni Nupponen ja Vaskikirjat

Kustantaja

Vaskikirjat
www.vaskikirjat.fi
info@vaskikirjat.fi

Taitto

Erkka Leppänen

Kansikuva

Jani Laatikainen

EPUB

Erkka Leppänen

ISBN 978-952-5722-17-8 nid.
ISBN 978-952-5722-18-5 epub


Tämän teoksen kopiointi omaan käyttöön varmuuskopioiksi on sallittu.



PROLOGI

Tämän sadun on kirjoittanut Rhai Rhian, kuningatar Rhaiandra Rautatahto, viimeisenä hallintovuotenaan

Minua on koeteltu kolmasti kuten jokaista kuningatarta ennen minua. Kaikki koettelemukseni ovat liittyneet nuorimpaan tyttäreeni Rhétaan.

Vanhin tyttäreni Rhandan olisi ollut täydellinen hallitsija. Hänellä on satukaunottaren ulkonäkö, mutta mikä tärkeämpää, poliitikon nopea äly. Näkijöillä oli syynsä olla julistamatta häntä hallitsijaksi. Hänelle etsittiin sopiva kosija valtakunnan rajan tuolta puolen. Nyt hän on jo lähtenyt toiseen satuun. Toivon, että hän elää siellä elämänsä onnellisena loppuun saakka.

Rhoda on sisaruksista keskimmäinen. Hän on tavoiltaan vähemmän hienostunut ja näöltään tavanomaisempi. Niin vain joskus käy. Prinsessat lumotaan ennen syntymää kuningattaren oloisiksi, mutta joskus heistä tulee kotikutoisempia. Itse olisin voinut tehdä Rhodasta suoraan kruununperillisen. Hän oli jo lapsena oma-aloitteinen, päättäväinen ja taitava ajamaan oman tahtonsa läpi. En pidä odottelusta enkä asioista, jotka jäävät roikkumaan. Noudatin kuitenkin valtakuntani tapaa ja synnytin kolmannen tyttären.

Minun oli vaikeaa tulla raskaaksi. Vanhimmat maailmannäön taitajat joutuivat käyttämään tavallista voimakkaampia taikoja jo Rhandanin ja Rhodan kohdalla. Kun kolmatta tytärtä ei taioista huolimatta kuulunut, näkijät sanoivat, että kuopusprinsessan saattaminen maailmaan olisi ensimmäinen koettelemukseni.

Vaihtuvat isäkokelaat ja toistuvat taiat olivat uuvuttavia. Ylleni langetettiin lumouksia ja jouduin nielemään vastenmielisen makuisia taikajuomia. Pahinta oli kuitenkin se, että jouduin ottamaan rakastajia käskystä. Lopulta pyysin apua neuvonantajaltani Sildanilta. Hän sanoi, että olisi parasta odottaa ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. En pitänyt hänen neuvostaan. En ole luonteeltani erityisen kärsivällinen. Suostuin siksi, että Sildan lupasi taivutella näkijät luopumaan raskaustaioista edes hetkeksi. Se ei varmasti ollut helppoa. Näkijät muistuttelivatkin minua velvollisuudestani aina tilaisuuden tullen.

Olin jo valmis taipumaan. Ajattelin, että muutama taika, muutama tyhjänpäiväinen rakastaja, ja ehkä odotus olisi ohi. Tuolloin linnaan kuitenkin saapui sanansaattaja Brínnistä. Hänelle myönnettiin audienssi. Hän kertoi edustavansa Kardlisin sukua ja kauppahuonetta. Aivan kuin en olisi sitä tiennyt. Hän kertoi, että suvun ja kauppahuoneen uusi johtaja oli viimein saatu valittua. Tiesin senkin. Samalla hän anoi johtajalle audienssia linnassa.

Minun tuli tavata hänet. Sellaisten muodollisuuksien hoitaminen kuuluu kuningattarelle. Näkijät jättävät ikävystyttävät, hallinnolliset velvollisuudet mielellään kuningattaren vastuulle. En jaksa edes laskea, kuinka monta suvun päänaista olen tavannut. Kaikki Kardlisin johtajat käyvät esittäytymässä linnassa ja uudistavat samalla suvulle niin edulliset kauppasopimukset kruunun kanssa. En ollut pitänyt suvun edellisestä johtajasta. Hän oli tomera matriarkka, joka kuulemani mukaan oli pöyhistellyt yhteyksillään linnaan ja yrittänyt kaikin keinoin matkia hovin tyyliä. Hänen poikansa olin nähnyt vain poikasena.

Leidonista oli kasvanut komea mies. Vaaleat hiukset, syvänsiniset silmät. Hänessä oli jotain jaloa. Hän totteli näkijöitä, mutta ei näyttänyt pelkäävän heitä. Minua kohtaan hän oli kohtelias, mutta ei nöyristellyt edessäni. Hänestä tuli kolmannen lapseni isä.

Jouduin tietenkin kysymään näkijöiden lupaa. He harkitsivat asiaa aikansa ja sanoivat sitten, että voisin hyvin ottaa Kardlisin vuoteeseeni. Hän saisi minut raskaaksi eikä mitään taikakeinoja välttämättä edes tarvittaisi. Oli kuitenkin selvää, ettei kolmannesta lapsestani koskaan tulisi kruununprinsessaa. Kaikki tietäisivät, kuka hänen isänsä oli. Lisäksi Leidon Kardlisilla oli jo lapsia. Tulevan prinsessan sisaruksia siis. Meidän oli varmistettava, ettei Brínnin suunnalta esitettäisi mitään vaatimuksia kruunun suhteen.

Soin siis lumoamattomalle miehelle tilaisuuden ryhtyä rakastajakseni. Hän suostui mielihyvin, ilman että näkijöiden tarvitsi puuttua tilanteeseen millään lailla. Hekin lienivät tyytyväisiä, kun lopulta tulin raskaaksi.

Niin syntyi Rhéta – prinsessa Kultatukka, kuten häntä nimitettiin. Leidon jäi linnaan kymmeneksi vuodeksi kasvattamaan tytärtään, vaikkei Rhéta ollut hänen esikoisensa. Eihän mikään muu järjestely olisi tullut edes kysymykseen. Tiesin, että aatelisten keskuudessa puhuttiin ja päiviteltiin. Oli ennenkuulumatonta, että kuningatar teki lapsia, joiden isä tunnettiin. Mutta Rhianin kaupungissa kaikki on mahdollista.

Rhéta opiskeli aluksi kaupankäynnin alkeita isänsä kanssa. Leidon johti kymmenen vuoden ajan kauppahuonettaan linnasta käsin ja otti mielellään tyttärensä oppilaaksi. Kun hän lähti takaisin Brínniin, ei kukaan enää ehtinyt ajatella Rhétaa. Näkijät eivät suostuneet etsimään uutta opettajaa, sillä he eivät enää halunneet linnaan ylimääräisiä asukkaita.

Rhéta ohjattiin kirjastoon etsimään itselleen uusi harrastus tai ammatti. Häntä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Hänen isosiskonsa Rhandan oli aina ollut kiinnostunut historiantutkimuksesta ja vietti kirjastossa kaiken liikenevän aikansa. Rhéta oli aina ihaillut Rhandania ja istui kiltisti tämän vieressä lukemassa. Muutaman viikon kuluttua hän ilmoitti näkijöille haluavansa opetella metsästämään. Kirjastonhoitaja kertoi minulle, että Rhéta oli lukenut lohikäärmeistä ja aarnikotkista, kuolemankoirista ja kaikista niistä pedoista, joita menneet kuningattaret olivat voittaneet verisissä taisteluissa. Prinsessa kantoi kirjoja ulos kirjastosta ja esitteli kuvia minullekin. En uskonut, että saisin näkijöitä tekemään Rhétalle kuolemankoiraa, mutta pyysin heitä järjestämään asian jotenkin.

Jahtivoutini keksi tavan pelata aikaa. Hän lupasi opettaa Rhétan ensin ansastamaan ja jäljittämään, metsästämään pienriistaa. He voisivat aloittaa linnan metsistä. Sen jälkeen hän lupasi järjestää jahdin jossain Kuningatarkaupungin laitamaiden lehdoissa, niissä eleli peuroja ja muita sopivia eläimiä. Hän vakuutti, että heillä riittäisi tekemistä ainakin muutamaksi vuodeksi. Muistan miettineeni, oliko turvallista päästää prinsessaa metsään edes niin kokeneen naisen kuin linnan jahtivoudin kanssa. Näkijät kuitenkin lupasivat huolehtia heidän turvallisuudestaan.

Niin Rhétalle valmistettiin metsästyspuku, ja parhaat asesepät sekä jousentekijät kutsuttiin linnaan. Hän ratsasti metsästyssaattueessa ensin linnan metsiin ja myöhemmin kauemmaksikin, kunhan alueet oli ensin suojattu taialla. Rhéta oli ilmeisen taitava. He viettivät jahtivoudin kanssa joskus öitäkin pauloilla tai jäljittämässä. Myös oma isosiskoni metsästi. Ammuin usein hänen kanssaan jousella. Miksi en muista hänen nimeään? Muistaako Rhoda siskonsa? Tai minut? Oma äitini meni nopeasti kruunajaisteni jälkeen. Miten ihmisen keho voikaan hiipua sellaista tahtia! Se on edessä minullakin. Tiedän sen, mutta en vain osaa uskoa sitä.

Ennen kuolemaansa äiti sanoi, että kaiken jälkeen hänestä tuntui kuin hänet olisi petetty. Myös Rhéta sanoi minulle samaa. Ei sanonut, raivosi, palattuaan ensimmäiseltä näkijöiden järjestämältä metsästysretkeltä. En koskaan unohda, millaisella vimmalla tyttö ratsasti kotiin, yksin, keskellä yötä. Hän hyvä kun pääsi ratsunsa selästä, kun jo huusi, miten kaikki oli ollut vain suurta huijausta. En ollut koskaan nähnyt häntä sellaisena. Keltaiset hiukset olivat täynnä risuja ja posket olivat likaiset, kyynelten viiruttamat. Sen näköiseksi kai metsässä menee.

En osannut rauhoittaa häntä. Rhéta suostui kertomaan vain Sildanille, mistä oikein oli kyse. Sildan kertoi minulle, että prinsessan saaliikseen saama erinomainen pieni lohikäärme oli muuttunut tavalliseksi metsäneläimeksi. Näkijöiden taika oli mennyt jotenkin vikaan.

Riitelin tuolloin ensimmäisen kerran Rhétan kanssa. En ollut juuri puuttunut hänen kasvatukseensa aiemmin. Olin keskittynyt Rhodaan. Näkijäpalvelijat hoitivat kaksi muuta, minä vain hyväksyin ja joskus hylkäsin heidän ehdotuksensa. Mutta tuolloin Rhéta – syytti minua. Hän huusi, että olin valehdellut hänelle. Aivan kuin minä olisin ollut se, joka pilasi hänen jahtinsa.

Kysyin Rhétalta, eikö hänellä vielä 14-vuotiaanakaan ollut silmiä päässä tai aivoja kallossa. Taisin sanoa, ettemme eläneet vanhoissa saduissa ja ettei lohikäärmeitä enää ollut. En tiedä, miksi sanoin hänelle niin.

Rhéta ryntäsi siltä seisomalta huoneeseensa. Hänen palvelijansa Tan lupasi käydä lohduttamassa tyttöä, mutta halusin mennä itse. En ole täysin sydämetön, vaikka tiedän niin väitettävän. Kun menin hänen luokseen, hän ei itkenyt enää ja oli siistiytynyt. Hän näytti taas omalta itseltään: vakavalta tytöltä, joka tuntui kääntyneen aina vähän sisäänpäin. Kysyin Rhétalta, että kai hän oli tiennyt, ettei lohikäärmeitä enää ole. Hän ei vastannut mitään, ei katsonut minuun, nyökkäsi vain vaisusti hetken kuluttua.

Sanoin vielä, että hän voisi pyytää näkijöiltä mitä vain mutta että hänen oli tiedettävä ettei se ollut pysyvää. Rhéta kysyi, voisiko Leidon palata linnaan tai hän käydä isänsä luona Brínnissä. Jouduin kertomaan, ettei se tainnut olla mahdollista. Hän oli hetken hiljaa ja kysyi sitten minulta, mikä on sellaista, mihin näkijät eivät voi kajota. Olin vähällä sanoa, ettei mikään. Muistin kuitenkin runon kuningatar Rhosinista ja keksin sanoa, että tähdet ja kuolema. Rhéta oli hetken vaiti ja kysyi sitten, voisiko hän mennä tähtitorniin.

Annoin tietenkin luvan. Ihmettelin, ...