cover.jpg

Yritysjuridiikka

Kalle Kyläkallio

EDITA • HELSINKI

Kustantaja: Edita Publishing Oy

Toimitus: Mirkka Jokelainen

Ulkoasu: Sanna Laajasalo

Taitto: Anu Mikkonen

Kannen kuva: Shutterstock

© Kalle Kyläkallio ja Edita Publishing Oy

Tämä teos on Edita Publishing Oy:n vuonna 2013 painettuna julkaiseman oppikirjan (ISBN 978-951-37-5622-2) sähkökirjalaitos.

Teos on oppikirja, joka on suojattu tekijänoikeuslailla (404/61). Teoksen digitaalinen jakelu ja osittainenkin kopiointi tai tulostaminen muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvausvastuun uhalla kielletty..

ISBN 978-951-37-6391-6

Bookwell Oy

Porvoo 2014

Esipuhe

Elämä on peliä, ja pelit vaativat sääntöjä niin yksityiselämässä kuin yritysmaailmassakin. Meidän kaikkien oletetaan tuntevan peliemme perussäännöt. Säännöt kannattaa opiskella, ei oppia kantapään kautta. Pääsääntöisesti sääntöjä ei tulla kenellekään kertomaan, vaan ne pitää itse selvittää. Väärä sääntötulkinta on kallista ja oikea tulkinta arvokasta.

Yritysjuridiikka on avaus niihin perussääntöihin, joita liike-elämässä tarvitaan. Se on kattava perusteos liike-elämän keskeisistä oikeusnormeista. Kirjassa on luku myös perhe- ja jäämistöoikeudesta, joiden merkitys liike-elämän kannalta on kasvanut.

Teos on tarkoitettu yritysjuridiikan perusopetukseen. Esimerkit ja oikeustapaukset selventävät ja elävöittävät oikeusnormien sisältöä. Tärkeimmät käsitteet kerrataan jokaisen luvun lopuksi, ja tehtävien avulla voidaan syventää ja laajentaa tietoja.

Teos on yleisesitys aiheesta. Käytännössä vastaantulevat tilanteet vaihtelevat ja poikkeavat tapauskohtaisesti toisistaan, joten syventävän tiedon ja oikeudellisten neuvojen hakeminen kussakin tilanteessa on välttämätöntä.

Kiitän Sari Korhosta tehtävien tarkistamisesta ja kommentoinnista sekä kustannustoimittaja Mirkka Jokelaista, joka on toimittanut asiantuntevasti tekstiä, ideoinut kuvitusta sekä muutenkin huolehtinut kirjan painokuntoon saattamisesta.

Helsingissä helmikuun 1. päivänä 2013

Kalle Kyläkallio

SISÄLTÖ

1. JOHDANTO

Oikeuslähteet

Oikeussubjekti

Oikeuskelpoisuus

Oikeustoimikelpoisuus

Edunvalvonta

Oikeudellinen vastuunalaisuus

Oikeushenkilöt

Yhteisöt

Säätiöt

2. OIKEUSTOIMI

Tahdonilmaisu

Sopimusvapaus

Oikeustoimen ehdot

Oikeustoimen muoto

Määrämuotoiset oikeustoimet

Muotovaatimuksen laiminlyönti

Sopimuksen syntyminen

Tarjous

Vastaus

Tarjouksen ja vastauksen peruuttaminen

Käsiraha

Esisopimus, ehdollinen sopimus ja aiesopimus

Vakiosopimukset

Oikeustoimen tulkinta

Sanamuoto

Tarkoitus

Epäselvyyssääntö

Erityismääräykset

Oikeustoimen ehtojen sovittelu

Oikeustoimen pätemättömyys

Klassinen pätemättömyysoppi

Analyyttinen pätemättömyysoppi

Pätemättömyysperusteita

3. EDUSTUS

Valtuutus

Kelpoisuus ja toimivalta

Valtuutuksen antaminen

Valtuutuksen lakkaaminen

Prokura

Asiamiestoiminta

Asianajaja

Kaupalliset asiamiehet

Toiminta ilman valtuutusta

4. YRITYSTOIMINTA

Vapaa elinkeino

Ohjesääntöinen elinkeino

Kaupparekisteri

Toiminimi

Toiminimen muodostaminen

Yritysmuodon valinta

Yksityisliike

Henkilöyhtiöt

Avoin yhtiö

Kommandiittiyhtiö

Yhtiömuodon muuttaminen ja sulautuminen

Yhtiön purkaminen

Osakeyhtiö

Vastuu yhtiön velvoitteista

Perustaminen

Toiminta ennen rekisteröimistä

Osake

Arvo-osuusjärjestelmään kuuluvat osakkeet

Osakeoikeudet

Osakkuuden saaminen

Vähemmistöosakkeiden lunastaminen

Osakepääoma

Yhtiön varojen vähentyminen

Lisämaksuvelvollisuus

Palvelumaksut

Hallinto

Varojenjako

Yhtiömuodon muuttaminen, sulautuminen ja jakautuminen

Yhtiön purkaminen

Osuuskunta

Perustaminen

Osuuskunnan jäsenyys

Toimielimet

Osuuskunnan purkautuminen

Asunto-osakeyhtiö

Kunnossapitovastuu

Vastike

Huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan

Lunastusoikeus

Hallinto

5. KIRJANPITO JA TILINTARKASTUS

Kahdenkertainen kirjanpito

Kirjanpitoon kirjaamisperusteet

Kirjanpitoaineiston vieminen ja säilyttäminen ulkomailla

Tilinpäätös ja tasekirja

Tilintarkastus

Tilintarkastuksen sisältö

Tilintarkastuskertomus

Tilintarkastuspöytäkirja

6. KILPAILUN SÄÄNTELY JA ELINKEINONHARJOITTAJAN OIKEUKSIEN SUOJAAMINEN

Sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa

Kilpailunrajoitukset

Yrityskauppavalvonta

Tavaramerkki

Patentti

Työntekijäkeksinnöt

Mallioikeus

7. SAAMIS- JA VELKASUHTEET

Saamis- ja velkasuhteiden syntyperusteet

Velkojan oikeusasema

Saamisoikeuden siirto

Velallisen oikeusasema

Vastuun jakaminen usean velallisen kesken

Korko

Viivästyskorko

Asiakirjan kuolettaminen

Kuolettamismenettely

Saamisoikeuden lakkaaminen

Maksu

Maksujen välitys

Uudistaminen

Kuittaus

Suorituksen mahdottomuus

Vanhentuminen

Prekluusio

Velan anteeksianto

Yhtyminen

Perintä

Ulosmittaus

Yksityishenkilön velkajärjestely

Yrityssaneeraus

Konkurssi

Riitojen ratkaisu

Sovittelu

Prosessioikeus

Välimiesmenettely

8. IRTAIMEN JA KIINTEÄN OMAISUUDEN KAUPPA

Kaupan lajeja

Kaupan muoto ja sisältö

Kaupan kohteen luovutus

Vaaranvastuun siirtyminen

Kaupan kohteen tuotto

Myyjän viivästyksen oikeusseuraukset

Ostajan velvollisuudet

Ostajan sopimusrikkomuksen seuraukset

Kaupan kohteen virheestä

Virheen oikeusseuraukset

Oikeudellinen virhe

Huolenpito kaupan kohteesta

Ennakoitu sopimusrikkomus

Asuntokauppa

Osakkeenostajan suojaaminen rakentamisvaiheessa

Uuden asunnon kauppa

Käytetyn asunnon kauppa

Osamaksukauppa

Kiinteistön kauppa

Lainhuuto

Vaihto

Lahja

Löytö

Yhteisomistus

9. KULUTTAJAOIKEUS

Markkinointi

Sopimusehtojen sääntely ja sovittelu

Kuluttajankauppa

Kuluttajapalvelusopimukset

Kotimyynti

Etämyynti

Kuluttajaluotot

Valmismatka

10. VAKUUDET

Erilaisia vakuuksia

Takaus

Takauksen sisältö

Takaajan vastuun vähentyminen ja lakkaaminen

Päävelan periminen takaajalta ja takautumisoikeus

Panttioikeus

Käteispantti

Arvo-osuuden panttaus

Kiinteistön panttaus

Muun omaisuuden kiinnittäminen vakuudeksi

Pidätysoikeus

Omistuksenpidätysehto

First demand -takuu

11. KÄYTTÖOIKEUDET

Laina

Vuokra

Esinevuokra

Leasingsopimus

Maanvuokra

Asuinhuoneiston vuokra

Vuokralaisen velvollisuudet

Alivuokrasuhde

Liikehuoneiston vuokra

Talletus

Muita käyttöoikeuksia

12. VAHINGONKORVAUS

Lakisääteinen vastuu

Tuottamusvastuu

Objektiivinen eli ankara vastuu

Vajaavaltaisen tai siihen rinnastettavan aiheuttama vahinko

Työnantajan ja työntekijän vastuu

Työnantajan vastuu

Työntekijän vastuu

Julkisyhteisön ja virkamiehen vastuu

Useiden henkilöiden aiheuttama vahinko

Syy-yhteys

Vahingonkorvausta poistavat tai sitä vähentävät seikat

Korvattavat vahingot ja edellytykset korvauksen suorittamiseen

Vahinkoja, joita korvataan VahKL:n mukaan

Korvauksen saaja

Tuotevastuu

13. TYÖOIKEUS

Työsuhde

Työsopimus

Muoto ja sisältö

Kesto

Koeaika

Työsuhteen osapuolten velvollisuudet

Työnantajan velvollisuudet

Työntekijän velvollisuudet

Perhevapaat

Vahingonkorvaus velvollisuuksien rikkomisesta

Työsuhteen päättäminen

Työsuhteen irtisanominen

Työsopimuksen päättämismenettely

Työtodistus

Lomauttaminen

Vuokratyö

Työaika

Lepoajat

Vuosiloma

Työturvallisuus

Työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite

Yksityiskohtaisia säännöksiä

Työntekijän työstä pidättäytyminen

Tapaturmat ja ammattitaudit

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta

Työterveyshuolto

Työehtosopimukset

Normaalisitova työehtosopimus

Yleissitova työehtosopimus

Yhteistoiminta yrityksissä

Yhteistoimintalain tarkoitus ja soveltamisala

Yhteistoiminnan osapuolet

Henkilöstöryhmien edustajille annettavat tiedot

Yrityksen yleiset suunnitelmat, periaatteet ja tavoitteet

Yritystoiminnan muutokset

Salassapitovelvollisuus

Seuraamukset yhteistoimintalain rikkomisesta

Yhteistoiminta-asiamies

Yksityisyyden suoja

Henkilötiedot

Luottotiedot

Rikosrekisteriote

Turvallisuusselvitykset

Terveydentilaa koskevat tiedot

Perhesuunnittelu

Tupakointi

Testit

Sähköposti

Kameravalvonta

14. PERHE- JA JÄÄMISTÖOIKEUS

Avioliitto ja rekisteröity parisuhde

Omistusoikeus

Avio-oikeus

Avioehtosopimus

Vallintarajoitukset

Puolisoiden velat

Puolisoiden väliset oikeustoimet

Avioero

Ositus ja omaisuuden erottelu

Laissa säädetyt avopuolisot

Perintö

Perintökaaren mukainen perimysjärjestys

Lakiosa

Puolison perintöoikeus

Perillisaseman menettäminen

Ennakkoperintö

Testamentti

Lesken jakamattomuussuoja

Kuolinpesän hallinto

Perunkirjoitus ja velkavastuu

Perinnönjako

Lakeja ja lyhenteitä

1. JOHDANTO

Suomen oikeus muodostaa kaikille yhteiset pelisäännöt, jotka löytyvät oikeusjärjestyksestä. Kaikkien meidän edellytetään tuntevan oikeusjärjestyksen sisältö ja toimivan sen mukaisesti. Yhteisten sääntöjen rikkomisesta tai noudattamatta jättämisestä joutuu vastuuseen. Tuomioistuimet ja muut viranomaiset soveltavat oikeusjärjestyksen sisältöä, ja täytäntöönpanosta huolehtivat eri viranomaiset, esimerkiksi poliisi ja ulosottoviranomainen.

Sanalla oikeus on ainakin kolme eri merkitystä. Se voi tarkoittaa oikeusjärjestystä puhuttaessa esimerkiksi Suomen oikeudesta tai kansainvälisestä oikeudesta. Suomen oikeudella tarkoitetaan Suomessa voimassa olevan oikeusjärjestyksen sisältöä. Kansainvälinen oikeus sisältää ne säännöt, joita kansainvälisessä toiminnassa tulee noudattaa valtioiden välillä, sekä sen, miten valtion tulee suhtautua toisen valtion kansalaisiin, kun tästä päättäminen ei ole pelkästään valtion sisäinen asia. Kansainvälinen oikeus perustuu esimerkiksi YK:n päätöslauselmiin ja valtioiden välisiin sopimuksiin.

Oikeus-sanaa käytetään myös tuomioistuimen synonyymina esimerkiksi, kun puheena on korkein oikeus (KKO), hovioikeus (HO), käräjäoikeus (KäO), korkein hallinto-oikeus (KHO), hallinto-oikeus tai alioikeus. Arkikielessä ei useinkaan tarkenneta, mistä tuomioistuimesta on kyse.

Oikeus voi lisäksi merkitä sitä, mitä henkilölle oikeusjärjestyksen mukaan kuuluu. Esimerkiksi vuokralaisena Aarnella on tekemänsä huoneenvuokrasopimuksen nojalla vuokraoikeus, minkä perusteella hänellä on oikeus käyttää vuokraamaansa huoneistoa muun muassa perheensä asuntona. Aarnen vuokranantajalla Tiinalla on puolestaan vuokrasopimuksen nojalla oikeus saada Aarnelta vuokranmaksu.

Usein yhden henkilön oikeutta vastaa toisen henkilön velvollisuus. Tiina on velvollinen antamaan vuokraamansa huoneiston Aarnen käytettäväksi ja Aarnella on puolestaan velvollisuus maksaa vuokra Tiinalle.

OIKEUSLÄHTEET

Oikeusjärjestyksen sisältö määräytyy eri oikeuslähteiden perusteella. Oikeuslähteet ovat oikeudellisia perusteita, joiden avulla tiedetään, mikä on oikeudellisesti oikea menettelytapa tai kiistakysymyksen ratkaisu kussakin tilanteessa.

Tärkein oikeuslähde on eduskunnan säätämä laki. Lakeja täydentävät toisinaan valtioneuvoston, presidentin ja ministeriöiden antamat asetukset ja alempitasoisten viranomaisten toimivaltansa rajoissa antamat päätökset, kuten viranomaismääräykset ja kunnalliset johtosäännöt. Lait, valtioneuvoston ja presidentin antamat asetukset sekä useimmat ministeriöiden antamat asetukset julkaistaan painettuna ja sähköisessä muodossa säädöskokoelmassa (www.finlex.fi).

Laissa ei pystytä, eikä välttämättä halutakaan, tyhjentävästi sääntelemään kaikkia elämänilmiöitä, jotka kuuluvat kunkin lain alueelle. Myöskään viranomaispäätösten normistoa ei aina ole. Tällöin oikeuslähteenä toimii kohtuullinen maantapa. Nyky-yhteiskunnassa maantavan merkitys oikeuslähteenä on vähäinen. Liike-elämässä sillä on kuitenkin merkitystä hyvänä kauppatapana eli hyväksyttynä yleisenä toimintatapana tietynlaisessa tilanteessa. Esimerkiksi vaikka kauppasopimuksessa ei ole mainintaa koron maksamisesta, voi koronmaksuvelvollisuus kuitenkin perustua vakiintuneeseen kauppatapaan.

Monissa tilanteissa oikeusjärjestyksen sisältö löytyy suoraan jo mainituista oikeuslähteistä. Säännökset eivät kuitenkaan ole aina yksiselitteisiä, vaan niitä pitää tulkita. Tulkinnassa voidaan käyttää apuna myös muita oikeuslähteitä. Näitä ovat muun muassa säädösten esityöt. Esimerkiksi lakia koskevasta hallituksen esityksestä voidaan toisinaan päätellä, mihin tietyllä säännöksellä on pyritty tai miten sitä on tarkoitettu tulkittavaksi. Esitöistä saadaan kuitenkin apua vain pieneen osaan mahdollisista tulkintaongelmista ja niissä kirjoitettu saattaa poiketa siitä, mitä laissa on sananmukaisesti säädetty. Esityöt eivät olekaan samalla tavalla lakia soveltavaa viranomaista sitovia kuin laki.

Oikeuslähteenä pidetään myös tuomioistuimen antamaa ratkaisua oikeudellisesti samanlaisessa asiassa. Erityisen tärkeitä ovat korkeimman oikeuden (KKO) antamat ennakkoratkaisut, joilla on tarkoitus ohjata tulevaa oikeuskäytäntöä. Tästä huolimatta KKO:n ratkaisu ei sido oikeudellisesti alempia tuomioistuimia tai muita viranomaisia eikä itse KKO:takaan samantyyppisen uuden asian tullessa ratkaistavaksi. Käytännössä ennakkoratkaisuilla on kuitenkin suuri ohjaava vaikutus viranomaisten toimintaan ja kansalaisten käyttäytymiseen. Myöhemmät viranomaisen tai tuomioistuimen ratkaisut vastaavissa asioissa noudattavat todennäköisesti KKO:n aiempaa oikeudellista tulkintaa. KKO:n ratkaisut julkaistaan vuosikirjoissa ja internetissä (www.kko.fi).

Oikeustiedettä käytetään oikeuslähteenä silloin, kun asiaa ei muiden oikeuslähteiden avulla pystytä ratkaisemaan. Oikeustieteen merkitys oikeuslähteenä riippuu kuitenkin siitä, miten hyvin siinä on perusteltu kyseessä olevaa asiaa koskevaa tulkintasuositusta. Oikeustieteen tehtävänä on jäsentää oikeusjärjestyksen sisältöä, tuoda esille erilaisia oikeusperiaatteita ja esittää tulkintasuosituksia.

Kansainvälisen yhteistyön lisääntyessä oikeuslähteiksi ovat Suomessa tulleet myös EU-oikeus ja eräisiin kansainvälisiin sopimuksiin liittyvät määräykset, jotka on saatettu eduskunnan säätämillä laeilla Suomen sisäiseksi oikeudeksi. EU:n vaikutuksesta jäsenmaiden lainsäädäntöä on yhdenmukaistettu. Suomen oikeusjärjestys on aina saanut paljon vaikutteita ulkomaisesta ja ennen kaikkea pohjoismaisesta oikeudesta, mutta silti suurin osa Suomessa sovellettavista oikeuslähteistä on edelleen puhtaasti kotimaisia.

1.1.jpg

Kuvio 1.1. Suomen oikeusjärjestyksen oikeuslähteitä.

OIKEUSSUBJEKTI

Taho, jolla voi oikeusjärjestyksen mukaan olla oikeuksia ja velvollisuuksia, on oikeussubjekti. Oikeussubjekteja ovat luonnolliset henkilöt eli ihmiset ja oikeushenkilöt eli juridiset henkilöt, joita ovat esimerkiksi valtio, kunta, erilaiset yhtiöt, yhdistykset ja säätiöt. Oikeudellisessa kielenkäytössä ihmisestä käytetään myös nimitystä fyysinen henkilö.

Oikeussubjekti voi esimerkiksi omistaa jonkin esineen tai hänellä voi olla velkaa. Oikeusnormeista ilmenee lähemmin, millaisia oikeussubjektin oikeudet ja velvollisuudet voivat olla. Edellytykset oikeuksien ja velvollisuuksien syntymiselle, voimassaololle ja lakkaamiselle määräytyvät voimassa olevan oikeusjärjestyksen perusteella.

OIKEUSKELPOISUUS

Kaikilla luonnollisilla henkilöillä on oikeuskelpoisuus. Oikeuskelpoisuus tarkoittaa, että henkilö voi saada oikeuksia ja tulla velvoitetuksi. Se alkaa ihmisen syntyessä elävänä ja lakkaa hänen kuollessaan. Luonnollinen henkilö ei voi menettää oikeuskelpoisuuttaan eikä sitä voida häneltä poistaa. Myöskään omin toimin oikeuskelpoisuudestaan ei voi luopua, eikä sitä voi rajoittaa.

Tilanteet, joissa luonnollisen henkilön oikeuskelpoisuuden alkamisen (elävänä syntyminen) tai lakkaamisen (kuolema) tarkalla ajankohdalla on oikeudellista merkitystä, ovat harvinaisia ja liittyvät lähinnä jäämistökysymyksiin. Oikeushenkilön oikeuskelpoisuuden syntyminen ja lakkaaminen taas on usein erikseen säännelty oikeushenkilöä koskevassa laissa.

OIKEUSTOIMIKELPOISUUS

Oikeustoimikelpoisuudella tarkoitetaan henkilön mahdollisuutta määrätä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan omilla toimillaan tai käyttäytymisellään. Kyse on siis kelpoisuudesta ryhtyä toimiin, joilla on oikeudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi työsopimuksen solmiminen, yrityksen perustaminen ja lainan ottaminen ovat toimia, joista voi päättää ja määrätä vain henkilö, jolla on oikeudellinen toimintakyky.

Oikeuskelpoisuus ei suoraan anna oikeustoimikelpoisuutta. Oikeustoimikelpoisuus saattaa puuttua oikeuskelpoiselta henkilöltä kokonaan tai olla eri tavoin rajoitettu. Esimerkiksi nuorella lapsella ei ole oikeustoimikelpoisuutta ja liiketoimintakiellolla voidaan rajoittaa lakeja laiminlyöneen henkilön yritystoiminnan harjoittamista. Luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön oikeustoimikelpoisuudessa on eroja, eivätkä he voi tehdä kaikilta osin samanlaisia oikeustoimia.

Luonnollinen henkilö on oikeustoimikelpoinen ja täysivaltainen täytettyään 18 vuotta. Tällöin hän voi periaatteessa tehdä kaikkia oikeustoimikelpoisuutta vaativia oikeustoimia. Luonnollisen henkilön iällä on oikeudellista merkitystä useissa oikeusjärjestyksen säännöksissä, kuten työaikalaissa ja vahingonkorvauslaissa.

Joskus täysivaltaisen ja oikeustoimikelpoisen henkilön tekemä oikeustoimi saattaa olla pätemätön. Näin voi olla, jos henkilö oikeustoimen tehdessään on ollut sellaisessa tilassa, joko pysyvästi tai tilapäisesti, että hän ei ole kyennyt ymmärtämään tekoaan tai sen oikeudellisia seurauksia. Esimerkiksi jos dementoitunut vanhus allekirjoittaa lahjakirjan, jolla hän lahjoittaa pankkitalletuksensa häntä auttaneelle henkilölle, voidaan katsoa, että hän ei ole heikentyneen terveydentilansa vuoksi ymmärtänyt, että asiakirjan allekirjoittaminen merkitsee säästöjen häviämistä.

Alle 18-vuotias henkilö on vajaavaltainen. Vajaavaltainen voi olla myös vanhempi henkilö, jonka käräjäoikeus on julistanut vajaavaltaiseksi. Laissa holhoustoimesta on määritelty vajaavaltaiseksi julistamisen edellytykset. Niitä ovat esimerkiksi sairaus tai henkisen toimintakyvyn heikentyminen, mikä on johtanut siihen, että henkilö ei kykene valvomaan etujaan taikka huolehtimaan itsestään tai omaisuudestaan. Tuomioistuimen päätöksellä oikeudellista toimikykyä voidaan myös rajoitettaa vain joiltakin osin. Voidaan esimerkiksi määrätä, että henkilöllä ei ole oikeutta ottaa velkaa tai myydä tai lahjoittaa asuntoaan. Sellaisia asioita varten, joiden hoitamiseen tarvitaan ulkopuolista apua, voidaan määrätä edunvalvoja.

Vajaavaltaisuus ei aina merkitse, että vajaavaltainen olisi täysin oikeustoimikelvoton. Vajaavaltainen voi tehdä oikeustoimia, jotka ovat hänen olosuhteisiinsa nähden tavanomaisia sekä merkitykseltään vähäisiä. Esimerkiksi alaikäinen voi ostaa pääsylipun jääkiekko-otteluun.

Iästään riippumatta vajaavaltaisella on oikeus itse määrätä omalla työllään ansaitsemastaan omaisuudesta, sen tuotosta sekä siitä, mitä on tällä omaisuudella hankkinut. Kuitenkin jos vajaavaltainen käyttää tällaista omaisuutta selvästi vastoin etuaan (esimerkiksi huumeisiin tai uhkapeliin), edunvalvoja voi ottaa holhousviranomaisen suostumuksella omaisuuden hoitoonsa vajaavaltaisen suojaamiseksi.

Henkilö on rajoitetusti oikeustoimikelpoinen jo ennen kahdeksattatoista ikävuottaan ja voi ryhtyä joihinkin laissa erikseen mainittuihin toimiin. Esimerkiksi 15 vuotta täyttänyt saa työntekijänä itse tehdä, irtisanoa ja purkaa työsopimuksen. Huoltajalla on kuitenkin oikeus purkaa alaikäisen tekemä työsopimus, jos se on tarpeen alaikäisen kasvatuksen, kehityksen tai terveyden takia. Viisitoista vuotta täyttäneellä henkilöllä on myös oikeus käyttää tuomioistuimessa huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella itsenäisesti puhevaltaansa itseään koskevassa asiassa kuten esimerkiksi rikosasiassa.

Edunvalvonta

Edunvalvoja hoitaa vajaavaltaisen ja rajoitetusti oikeustoimikelpoisen henkilön asioita niiden tehtävien osalta, joita tämä ei ole oikeutettu itse tekemään. Edunvalvonnasta säädetään laissa holhoustoimesta (L442/1999). Alaikäisen edunvalvojia ovat yleensä hänen huoltajansa eli usein molemmat tai toinen vanhemmista. Edunvalvojan tehtävänä on hoitaa ennen kaikkea vajaavaltaisen taloudellisia asioita. Alaikäisen edunvalvojalla on toki yleensä samalla tehtävänään alaikäisen muu hoito ja kasvatus.

Edunvalvojalla ei ole rajatonta oikeutta päättää itsenäisesti kaikkien tehtäväpiiriinsä kuuluvien oikeustoimien tekemisestä. Laissa onkin erikseen säännelty oikeustoimet, joiden suorittamiseen edunvalvoja tarvitsee holhousviranomaisen eli maistraatin luvan. Lupa tarvitaan esimerkiksi kiinteistön myyntiä tai ostamista varten.

Joskus henkilölle määrätään edunvalvoja, mutta hänen oikeudelliseen toimintakyynsä ei puututa. Edunvalvojan määrääminen on riittävä toimenpide silloin, kun henkilö ei voi itse tehdä sellaisia oikeustoimia, jotka vahingoittaisivat hänen taloudellista tilaansa.

Maistraatti selvittää hakemuksen perusteella, tarvitseeko henkilö edunvalvojaa ja voidaanko sellainen määrätä. Se voi määrätä edunvalvojan, jos henkilö on itse hakenut edunvalvojan määräämistä ja pyytänyt, että tietty henkilö määrättäisiin hänen edunvalvojakseen. Mikäli hakija ei kykene ymmärtämään, mitä edunvalvojan määrääminen hänen kannaltaan merkitsee, ei edunvalvojaa voi määrätä maistraatti, vaan asiasta päättää käräjäoikeus. Edunvalvojan määrääminen tapahtuu käräjäoikeudessa myös silloin, kun hakemus on tullut muulta kuin henkilöltä itseltään.

Jos henkilö toimii edunvalvojan neuvosta huolimatta oman etunsa vastaisesti tai siihen on olemassa ilmeinen vaara, hänen oikeudellista toimintakykyään voidaan rajoittaa. Rajoittamisesta päättää käräjäoikeus. Vajaavaltaiseksi julistaminen tulee kysymykseen vain, jos oikeustoimikelpoisuuden osittaisen rajoittamisen ei katsota riittävästi turvaavan henkilön etua.

KKO 2005:2 A, jolle oli määrätty edunvalvoja, oli sairautensa takia kykenemätön huolehtimaan taloudellisista asioistaan. A:ta vaadittiin julistettavaksi vajaavaltaiseksi. Pelkästään sen vuoksi, että A oli haluton toimimaan yhteistyössä edunvalvojan kanssa, ja että A:ta oli vaikea tavoittaa, eivät yksinään ole syitä, joiden johdosta A:n varallisuusasema tai muut tärkeät edut voivat olla vaarassa. A:ta ei julistettu vajaavaltaiseksi.

KKO 2009:7 A, jolla oli huomattava omaisuus, oli heikentyneen terveydentilansa vuoksi kykenemätön hoitamaan varallisuuttaan koskevia asioita. A vastusti edunvalvojan määräämistä. Koska hänen omaisuutensa hoito oli muutoin järjestetty niin, ettei hänen etunsa vaarantunut, edunvalvojan määräämiselle ei ollut riittävää aihetta. Arvioinnissa on otettava huomioon, että holhousoikeuden keskeinen periaate on ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Siitä seuraa, että edunvalvonnan järjestämiseen on syytä ryhtyä vain silloin, kun se on asianomaisen etujen kannalta välttämätöntä. Välttämättömänä edunvalvonnan järjestämistä voidaan pitää lähinnä silloin, kun se on tarpeen asianomaisen etujen suojaamiseksi joko tämän omilta tai muiden niitä vaarantavilta toimenpiteiltä. Edunvalvonnan tarvetta tulee lisäksi harkita vain sen näkökulmasta, jonka etua on valvottava. Tämän vuoksi sillä, että A:n lapset ovat omaisuuden hoidosta eri mieltä ja etteivät kaikki lapset mahdollisesti saa haluamiaan tietoja omaisuuden hoidosta, ei ole edunvalvojan tarpeen kannalta merkitystä.

Edunvalvonta voidaan järjestää myös edunvalvontavaltuutuksella (L 648/2007) tai yleisvaltakirjalla. Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse etukäteen järjestää asioidensa hoidon sen varalta, että ei enää myöhemmin kykene hoitamaan asioitaan esimerkiksi sairauden tai heikentyneen terveydentilan vuoksi.

Edunvalvontavaltuutus tehdään kirjallisesti testamentin tapaan. Edunvalvontavaltuutusta koskevassa valtakirjassa valtuuttaja nimeää valtuutetun, joka on suostunut tehtävään, sekä määrittelee mitkä asiat valtuutus kattaa. Valtuuttaja voi oikeuttaa valtuutetun huolehtimaan omaisuutensa hoidosta ja muista taloudellisista asioistaan, sekä itseään koskevista asioista, kuten terveyden- ja sairaanhoidosta. Valtuutus tulee voimaan, kun maistraatti on vahvistanut sen valtuutetun pyynnöstä. Maistraatti myös valvoo valtuutetun toimintaa erityisesti taloudellisissa asioissa. Kun valtuutetun tehtävä alkaa, hänen pitää antaa maistraatille luettelo niistä päämiehensä varoista ja veloista, joita valtuutus oikeuttaa hänet hoitamaan. Jos maistraatti myöhemmin pyytää, tulee valtuutetun antaa selvitys talousasioiden hoitamisesta. Valtuutuksenantaja voi vaikuttaa valvonnan laajuuteen. Valtuutusvaltakirjassa voi esimerkiksi määrätä, että valvonnassa sovelletaan holhoustoimilain (L 442/1999) säännöksiä, jotka velvoittavat valtuutetun antamaan maistraatille määräajoin selvityksen talouteen liittyvien asioiden hoitamisesta.

OIKEUDELLINEN VASTUUNALAISUUS

Kun henkilö tekee oikeustoimikelpoisuutensa rajoissa oikeustoimen, hän on vastuussa velvoitteista, joihin oikeustoimella sitoutuu. Esimerkiksi kun yritys ostaa osamaksukaupalla uusia laitteita, se kaupasta sopiessaan sitoutuu eli velvoittautuu maksamaan myöhemmin erääntyvät osamaksuerät myyjälle.

Henkilölle voi aiheutua tekemänsä oikeustoimen johdosta muitakin velvoitteita tai muunlaista vastuuta kuin mihin hän on nimenomaisesti sitoutunut kuten esimerkiksi vahingonkorvausvelvollisuus. Jos sopimuksessa sovittua velvoitetta ei täytetä sovitulla tavalla, henkilö saattaa tulla velvolliseksi korvaamaan toiselle sopimusosapuolelle tämän kärsimän vahingon. Esimerkiksi jos myyjä ei toimita myymäänsä konetta ostajalle sovitussa ajassa, ostajalle voi aiheutua taloudellista vahinkoa: hän ei pääsekään suunnitelmiensa mukaan käyttämään konetta tuotannossa, mikä puolestaan aiheuttaa muun muassa tulojen menetystä. Myyjä on tällöin yleensä velvollinen korvaamaan vahingon.

Sitoumuksen rikkomisen lisäksi vahingonkorvausvelvoite syntyy muustakin menettelystä, joka on oikeusjärjestyksen vastaista ja jonka seurauksena on syntynyt jollekulle välittömästi vahinkoa. Tällöin on usein kyseessä rikollinen menettely, josta on laissa säädetty rangaistus. Rikos aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden sitä kohtaan, joka on siitä kärsinyt vahinkoa. Kaikkiin rikoksiin ei liity ulkopuolisille aiheutettua vahinkoa, eikä tällöin voi syntyä vahingonkorvausvelvollisuutta.

Vahingonkorvausvastuun syntyminen ei riipu täysivaltaisuudesta, eikä sen tuomitsemiselle ole alaikärajaa. Täysimääräinen vahingonkorvausvastuu alkaa kuitenkin vasta henkilön täyttäessä 18 vuotta. Tätä nuorempi joutuu korvaamaan aiheuttamastaan vahingosta vain sen määrän, jonka tuomioistuin harkitsee kohtuulliseksi, kun otetaan huomioon vahingonaiheuttajan ikä ja kehitystaso sekä hänen ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet.

Rikosoikeudellisesti vastuulliseksi henkilö tulee täytettyään 15 vuotta. Tätä nuorempaa ei voida tuomita rangaistukseen. 15–17-vuotiaita rangaistaan kuitenkin lievemmän rangaistusasteikon mukaan. Henkilö tulee rikosoikeudellisesti täyteen vastuuseen samassa iässä kuin oikeustoimikelpoiseksi eli täyttäessään 18 vuotta.

KKO 1984 II 93 Kaksi seitsemänvuotiasta lasta oli leikkiessään tulitikuilla sytyttänyt tulipalon, josta oli aiheutunut noin 250 000 markan vahinko. Toisella lapsista ei ollut omia varoja ja toinen omisti osuuden isänsä kuolinpesästä, joka käsitti hänen perheensä viljelemän maatilan. Vahinko ei ollut kohtuuttomasti huonontanut vahinkoa kärsineiden toimeentulomahdollisuuksia tai muita olosuhteita. Näiden seikkojen sekä lasten iän ja kehitystason perusteella lapset tuomittiin vahingonkorvauslain nojalla yhteisvastuullisesti korvaamaan sanotusta vahingosta 20 000 mk.

Mielisairaan, vajaamielisen tai sieluntoiminnaltaan häiriintyneen henkilön vahingonkorvausvastuu määräytyy samojen periaatteiden mukaan kuin alle 18-vuotiaan. Tilapäinen sieluntoiminnan häiriö, johon vahingonaiheuttaja on itse saattanut itsensä, ei kuitenkaan vähennä korvausvelvollisuutta. Esimerkiksi jos juovuksissa tai muita päihteitä käytettyään menettää harkintakykynsä ja aiheuttaa vahinkoa, on velvollinen korvaamaan sen täysimääräisesti.

OIKEUSHENKILÖT

Monilta osin luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä on samanlaiset oikeudet ja velvoitteet.

Suomalaisten julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden syntyminen, olemassaolo ja lakkaaminen perustuvat eduskunnassa säädettyihin lakeihin. Julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä ovat esimerkiksi valtio, kunta, kuntainliitto, Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkkokunta sekä niihin kuuluvat seurakunnat. Lisäksi ylioppilaskunnat ja osakunnat ovat julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä.

Myös yksityisoikeudellisten oikeushenkilöiden, eli säätiöiden ja yhteisöjen syntymistä, olemassaoloa ja lakkaamista säännellään oikeusjärjestyksessä. Oikeusjärjestys myös määrää, millä edellytyksillä oikeussubjektit voivat saada aikaan haluamansa oikeushenkilön. Yksityisoikeudellisten oikeushenkilöiden syntyminen ja lakkaaminen perustuvat toisten oikeussubjektien välisiin sopimuksiin tai muihin tahdonilmaisuihin. Yksityisoikeud...