ERILAINEN OTE OMAAN TALOUTEEN
Copyright © 2014 Talentum Media Oy ja tekijät
ISBN 9785-952-14-2153-2
ISBN 9785-952-14-2154-9 (sähkökirja)
Ulkoasu: Lapine Oy
Paino: Print Best 2014 Viro
Anna palautetta kirjasta: www.talentumshop.fi
PASI HAVIA – VILLE LAPPALAINEN – ANTTI RINTA-LOPPI
TALENTUM – HELSINKI 2014
Kiitämme Suomen tietokirjailijat ry:tä saamastamme tuesta.
Sisällys
Esipuhe
Vapaus, onni ja hyvä elämä
Kysymysten keskellä
Ole vähän epänormaali
Enemmän on vähemmän
Kuluttajien kuninkaaksi
Tie alkaa jääkaapilta ja vie makuuhuoneeseen
Heimoveljet
Mainostaja metsällä
Onhan se tyhmää maksaa liikaa
Turhan taistelun taitajat
Hinta vie harhaan
Asut varastossa
Varomatonta viedään
Eroon kiusauksista
Työtä ja ostamista
Koukussa
Tarina vapaudesta
Velkaa ja vekseleitä
Älä varasta itseltäsi!
Huomisen tulot jo tänään
Vapaaehtoinen orja
Kannattavaa velkaantumista
Raha virtaa kuin vesi joessa
Kulutushyödykkeet eivät ole sijoituksia
Mielen valta
Itseä ostamassa
Mutku mä haluun!
Sopeutuvaista sakkia
Rajansa kaikella
Merkitystä etsimässä
Tilanteesi tänään
Varallisuuskartoitus
Velan määrä
Varallisuus
Yhteenlasku
Seuraamalla menojasi vapautat mielesi
Menot
Tulot
Hätärahasto on taloudellinen trampoliinisi
Enemmän kuin luulet, mutta vähemmän kuin pelkäät
Luottokortti hätärahastona
Näin aloitat
Aito vauraus ei ole rahaa
Taloutesi stressitesti
Raha poikimaan
Vaurastumisen ABC
Vaurastumisen lyhyt oppimäärä
Maailman kahdeksas ihme
Maaginen luku 72
Muodosta hyviä tapoja
Aloita mahdollisimman varhain
4,5 prosentin sääntö
Oikea aika on nyt
Sijoittamisen sietämätön helppous
Sijoittamisen monimutkaisuus on turha myytti
Vuoristoratatalous on kuukausisäästäjän kaveri
Paras mutta mahdoton neuvo
Talousporno on turmiollista
Laiskottelulla tuotot taivaisiin
Tuhoisa päiväkauppa
Näin laiskuri voittaa muut sijoittajat
Opi itsestäsi sijoittajana
Pahin vihollinen löytyy peilistä
Persoonallisuuden vaikutus
Häviäminen on tuskaa
Ankkuri kiinni
Keskimääräistä parempi autonkuljettaja
Ryhmäpaine
Kuplan anatomia
Sijoitustuotteet
Kaikki mitä tarvitset
Osakkeet
Korkopaperit
Kaksin aina kaunihimpi – ota molempia!
PS-tili
Rahastot
Rahastosopan kallis resepti
Salkunhoitaja ei ole superihminen
Ammattilaiset pärjäävät keskiarvoa kehnommin
Passiivisuus on sijoittajalle vain hyväksi
Indeksirahastot
ETF:t eli pörssinoteeratut rahastot
Sijoittajan syntymä
Sijoittajan elämänkaari
Lapsuus ja nuoruus
Aikuisuus
Keski-ikä
Vanhuus
Sijoitussuunnitelma mahdollistaa onnistumisesi
Uusi alku
Sijoittamisenkin voi automatisoida
Kohti vapautta, onnea ja hyvää elämää
Lähdeluettelo
Tuomas Enbuske
Britanniaa yli vuosikymmenen hallinnut pääministeri Margaret Thatcher on uransa ikävässä käännekohdassa. Hänen suosionsa on romahtanut nimenomaan omien, konservatiivipuolueen lordien, keskuudessa. Puolueen miehet kuiskuttelevat, ettei Thatcher taida enää oikein olla kartalla Britannian taloudesta. Näille lordeille Thatcher vastaa kipakasti kysymällä, tietävätkö he edes, kuinka paljon pesuaine tai maito maksaa. Sellaisista asioista lordeilla ei tietenkään ole aavistustakaan. Thatcher luettelee hinnat pennyntarkasti.
Kyse ei tietenkään ole historiallisesti tarkasta tapahtumasta, vaan kohtauksesta mainiossa elokuvassa Rautarouva. Silti elokuva kertoo aidosta Thatcherista. Kiistellystä hahmosta, jonka kaikista poliittisista ratkaisuista en itsekään ole samaa mieltä. Silti rakastan hänen tyyliään nähdä talous konkreettisten valintojen kautta, ei niinkään käsitteinä tai suhteina. Thatcher oli kauppiaan tytär. Hän joutui jo pikkutyttönä miettimään, mitä mikäkin maksaa ja kuinka paljon voi ottaa voittoa ja silti saada tuotteet myydyksi. Yleensä talous hahmotetaan abstraktioiden ja teorioiden kautta. Ne kuitenkin selittävät asioita aina vain jälkikäteen.
Talousteoreetikko Nassim Nicholas Taleb vertasi ”talousviisaiden” ja taksikuskien antamia talousennusteita. Taksikuskit osuivat oikeaan useammin. Tämä ei tietenkään johdu siitä, että taksikuskit olisivat jotenkin erityisen fiksuja. Kyse on siitä, että talousteoreetikot pyrkivät miellyttämään toisiaan. He ajattelevat taloutta teorioiden ja abstraktioiden kautta. Mitä vasemmistolaisempi talouskirja, sitä todennäköisemmin siellä vilisee hienoja, yliopiston käytävillä opittuja muotisanoja uusliberalismista neoliberalismiin. Niin kuin ei pidä luottaa laihaan kokkiin, ei myöskään pitäisi luottaa talousennustajaan, joka ei itse ole miljonääri. Mutta ei sen paremmin puhuta oikeistossakaan. Klassinen taloustiede näkee ihmisen vain yltiörationaalisena toimijana, joka haluaa maksimoida oman etunsa. Ikään kuin ihmiset toimisivat kuin robotit.
Todellisuudessa olemme välillä rationaalisia, enimmäkseen emme. Meillä on myös tarve oikeudenmukaisuuteen, eikä raha missään nimessä ole tärkein arvomme. Sen sijaan jokainen meistä haluaa olla rakastettu ja kuulua edes johonkin ryhmään. Ja sen takia me kulutamme; kuluttamisesta on tullut moderneille ihmisille lähes ainoa keino näyttää, keitä tässä oikein ollaan. Onneksi tämä ajatustapa on murtumassa esimerkiksi sosiaalisen median nousun myötä. Yhteys muihin antaa meille mahdollisuuden kokea kuuluvuutta johonkin ryhmään, vaikkemme ostaisikaan viimeisintä muotivaatetta tai uusinta espressokonetta.
Mutta toki tavaraakin tarvitaan. Oman elämäni tärkeimpiä talouspäätöksiä on ollut se, etten ikinä osta mitään alennusmyynnistä tai shoppaile päämäärättömästi ulkomaanreissuilla. Jos tarvitsen jotain, ostan sen, maksoi mitä maksoi. Ostan mieluummin laadukkaan puseron, jota käytän viisi vuotta, kuin huonon, jota käytän viikon. Tällä olen säästänyt paljon rahaa.
Mutta on raha kyllä aivan perhanan hyvä vaihdon väline. Psykologian professori ja tieteen popularisoija Steven Pinker kirjoittaa loistavassa kirjassaan The Better Angels of Our Nature, että ennen rahatalouden aikaa kansat olivat huomattavasti väkivaltaisempia kuin nykyään. Ja näitä rahatalouden ulkopuolella eläviä kansoja on löydetty myös ihan viime vuosikymmeninä. Sademetsissä meno on kaiken lisäksi huomattavasti väkivaltaisempaa kuin Rio de Janeiron tai New Yorkin slummeissa…
Raha on paljon konkreettisempi mittari kuin haluamme myöntääkään. Se mittaa, minkä arvon oikeasti annamme jollekin asialle. Ei tietenkään kaikkein pyhimmille asioille, kuten rakkaudelle, mutta monelle monelle muulle. Oletetaan, että esimerkiksi ystävämme intoutuu jakamaan bisnesidean kanssamme. Mitä vastaamme? Kohteliaina nyökyttelemme, että idea on hyvä, vaikkemme siitä perustaisikaan. Miksi? Koska sosiaalinen hinta kaverin mielen pahoittamisesta on liian suuri. Parempi siis kehua. Hyvän idean oikea mittari on kuitenkin vasta se, että olemme valmiita maksamaan kaverin tuotteesta. Useimmiten emme ole.
Palataan Britanniaan. Vaikka kollegat pilkkasivat Thatcheria ”kauppiaan tyttäreksi” ja ranskalaiset brittejä puodinpitäjiksi, kauppa on sittenkin ehkä sivistyneintä toimintaa, mitä ihminen on keksinyt. Vanhan savolaisen sanonnan mukaan ”jokainen kauppa on pieni huijaus”. Ymmärrän savolaisen logiikan (contradiction in terms) mutta itse näen asian tismalleen päinvastoin. Jokainen kauppa on hieno vaihtamisen tilanne, jossa molemmat osapuolet kokevat hyötyvänsä. Kun siirryimme aikoinaan erikoistumiseen ja kaupankäyntiin, sodat vähenivät. Yksinkertaisesti siksi, että kauppamies tai -nainen luottaa myös muihin kuin oman heimonsa jäseniin.
Pasi Havian, Ville Lappalaisen ja Antti Rinta-Lopin kirja Erilainen ote omaan talouteen – vapaus, onni ja hyvä elämä on loistava kuvaus taloudesta juuri siltä yksinkertaisimmalta ja kaikkein tärkeimmältä tasolta: yksilön näkökulmasta. Se on hyvä opas omaan taloudenpitoon. En silti sorru pelkän talouspuolen hehkuttamiseen. Kirjoittajat puhuvat kriittisesti myös uudesta uskonnostamme ”konsumerismista”. Hyvä talous ei ala siitä, että ostaisimme mahdollisimman paljon krääsää, toisin kuin jotkut poliitikot kehottavat meitä tekemään. Hyvä talous alkaa realiteettien ymmärtämisestä – juuri siitä, mitä Thatcherkin teki.
Näiden poikien kirja purkaa hienosti absurdia talouskäyttäytymistämme. Se neuvoo, kuinka voimme oikeasti saada vähemmällä sen, mitä tarvitsemme. Eikä kirja missään nimessä suhtaudu negatiivisesti kaupankäyntiin. Päinvastoin.
Suosittelen tätä hienoa kirjaa kaikille, joita kiinnostaa talous muutenkin kuin latteimpien hölinöiden näkökulmasta.
Tel Avivissa 28.2.2014
Tuomas Enbuske
Se, että miljoonat ihmiset jakavat saman mielisairauden,
ei tee heistä terveitä.
– Erich Fromm
Olet todennäköisesti joskus hiljaisina hetkinä miettinyt, miksi elämme niin kuin elämme. Miettinyt sitä, miten yhteiskunta on ohjannut meidät osaksi suurta koneistoa ja miten vähän oikeastaan olemme itse vaikuttaneet elämämme suuntaan. Olemme kasvaneet osana tuota koneistoa, joten emme helposti kyseenalaista ympäröivän todellisuutemme absurdeimpia piirteitä, vielä vähemmän pyrimme niitä konkreettisesti muuttamaan. Oikeastaan se ei edes käy mielessämme kuin ohimennen toteuttaessamme kiireisinä meille osoitettua tehtävää; pyrkiessämme osaksi yhteiskunnan arvoasteikkoa ja tavoitellessamme meille opetettuja unelmia.
Ennen kaikkea on tärkeää seurata käsikirjoitusta. Kaikki me seuraamme sitä, kunnes yleensä opintojen päätyttyä saamme mahdollisuuden irtaantua näytelmästä hetkeksi. Hetken aikaa koko maailma on tarjolla. Monet toteuttavatkin kapinansa tuossa vaiheessa mutta palaavat sen jälkeen takaisin ruotuun, sillä käsikirjoitus näytelmän toiseen osaan on jo tyrkyllä. Se näyttää ja kuulostaa houkuttelevalta. Muutkin vetävät roolia, joten miksi ei? Ja kivaltahan se vaikuttaa; on hyvä työpaikka, lomia, juhlia, autoja, taloja, ostoksia, vähän lisää ostoksia, matkoja ja niin edelleen. Hyppäämme mukaan, jottemme jäisi osattomiksi. Täältä tullaan, hyvä elämä!
Jossakin vaiheessa se sitten iskee. Teatteriverho avautuu ja paljastaa todellisuuden, joka on rakennettu illuusioilla: meillä on massoittain velkaa, kuluja ja niiden myötä stressiä työstä, joka ei tarjoa henkisesti yhtään mitään. Edessämme on 40 vuoden pakkotyörupeama, vai...