TUOLI

TUOLI

Esa Saarinen pyysi tupaantuliaisiinsa jokaiselta vieraaltaan tuomisiksi tuolin. Lenita Airisto toi korkean tuolin, jotta siihen istuja voisi asettua arjen yläpuolelle.

Tuoli on verraten uusi keksintö, ja muinaisina aikoina tuolissa istuivat ainoastaan hallitsijat, sillä tuolissa he saattoivat asettautua alamaisiaan korkeammalle.

Istu tuoliin. Millaisessa tuolissa sinä haluat istua? Mitä haluat nähdä istuessasi tuolissa? Miltä tuoli tuntuu? Miltä se näyttää? Mitä sinulla on ylläsi, kun istut tuolissa? Miltä sinä näytät? Mitä sinä teet istuessasi tuolissa? Kenen kanssa keskustelet tai olet hiljaa? Oletko yksin? Miltä sinusta tuntuu?

Aluksi

ALUKSI

Tämä on puheenvuoro naisesta työelämässä, itsensä ja oman paikkansa löytämisestä, pärjäämisestä, etenemisestä ja vaikuttamisesta.

Kirja ei ole kymmenen kohdan Tee näin niin menestyt -opas, vaan pikemminkin kokoelma ja valikoima havaintoja, ajatuksia, ideoita ja näkökulmia, joita minulle on muodostunut tehdessäni valmentajana ja psykologina yhteistyötä työelämässä olevien naisten kanssa.

Kehotan sinua olemaan työelämässä tammi, katsomaan itseäsi tammenterhon näkökulmasta, näkemään itsessäsi tammenterhon, joka oikeaan paikkaan kylvettynä alkaa itää ja aikanaan kasvaa vanhaksi, viisaaksi ja vakaaksi puuksi, metsän suurimmaksi.

Kehotan sinua olemaan bambu – puu, joka taipuu mutta ei kuitenkaan taitu, siis taipuu ottamaan työelämän vaikeat ja haastavat tilanteet vastaan mielenkiintoisina oppimiskokemuksina ja itsensä kehittämisen mahdollisuuksina.

Lopuksi tarjoan joukon reunahuomautuksia, sellaisia, joita meille ei opeteta koulussa, kuten sen, että jokaisen menestyvän naisen taustalla on mies.

Naisen työelämä on edelleen yhteiskunnallisesti murroksessa, ja meidän naisten on Gandhin sanoja lainatakseni oltava itse se muutos, jota maailmalta haluamme. Se vaatii meiltä pelisilmän harjaannuttamista ja oman potentiaalin ottamista tosissaan.

Työelämä ei ole pikajuoksu. Se on pitkä matka, ja kyvyt punnitaan pitkässä juoksussa.

Ei muuta kuin uskallusta!

Lähtökohta

LÄHTÖKOHTA

Istun työyhteisöni kehityspäivän tilaisuudessa, ja kollegani Raisa valitsee minut demonstroidakseen valmennusmenetelmää, jonka nimi on »Kolme tuolia». Kehityspäivillä meillä oli tapana tehdä demonstraatioita, joissa jokainen valmentaja vuoron perään havainnollistaa toimivaksi osoittautunutta menetelmää muille. Tämä oli tapamme jakaa osaamistamme ja kehittää ammattitaitoamme.

Lupauduin koekaniiniksi. Raisa oli valmistellut minulle session, jossa käytettiin kolmen tuolin tekniikkaa. Hän kehotti minua istumaan ensin tuolille, joka kuvastaa tätä hetkeä. Hän pyysi minua sukeltamaan mielikuviini ja kuvailemaan muille, minkälainen tuoli se on ja mitä siltä tuolilta näkyy. Seuraavaksi hän pyysi minua istumaan tuolille, joka kuvaa menneisyyttäni ja sitä, miltä siinä tuolissa istuminen tuntuu ja mitä näen ympärilläni. Viimeiseksi Raisa pyysi minua istahtamaan tuoliin, jossa istun tulevaisuudessa, ja kertomaan, miltä siinä tuolissa istuminen tuntuu ja mitä siitä näkyy. Näin itseni istumassa isossa vihreässä nojatuolissa ja keskustelemassa ihmisten kanssa. Näin, että istun siinä ja ihmiset tulevat luokseni keskustelemaan. En itse ymmärtänyt kuvaa… olinhan töissä valmennustalossa, jossa ei tosiaankaan istuttu isoissa mukavissa nojatuoleissa keskustelemassa ihmisten kanssa, vaan pikemminkin ajettiin renkaat viuhuen kaupungista kaupunkiin paasaamaan PowerPointien kanssa ihmisille asioista. Jäin miettimään kuvaa ja sitä, mistä se kertoo.

Elämäni oli tuohon aikaan kriisissä. Lapseni olivat pieniä, työ vaativaa, ja mieheni uran tukeminen näytteli keskeistä osaa elämässäni. Yhtiö, jossa olin töissä, kehittyi suuntaan, joka oli ristiriidassa sen kanssa, mitä itse halusin. Yhtiö oli minulle rakas, koska se oli isäni perustama ja olin pienestä asti haaveillut perheyrittäjyydestä. Yritys ei kuitenkaan alun alkaenkaan kehittynyt perheyritykseksi, vaan omistusrakenne muodostui toisella tavalla. Olin jumissa tilanteessa, jossa ulkoisilla mittareilla mitaten kaiken olisi pitänyt olla hyvin, mutta minulla oli huono olla. Ainoa ulospääsy oli lopulta lähteä ja suuntautua uuteen. Muutin silloisen omaa nimeäni kantavan toiminimen osakeyhtiöksi ja päätin luottaa siihen, että pärjään.

Täsmälleen kahden vuoden kuluttua tästä tapahtumasta olin omaa nimeäni kantavan televisio-ohjelman vetäjä. Istuin mukavassa nojatuolissa keskustelemassa ihmisten kanssa erilaisista asioista, joista he itse olivat halunneet tulla kanssani keskustelemaan. Jälkeenpäin tajusin, että olin nähnyt kolmen tuolin harjoituksen aikana jotain, mikä toteutuisi, mutta en itse ollut vielä silloin ymmärtänyt näkemääni kuvaa.

Nykyään löydän itseni usein istumasta mukavalla sohvalla. Voisin siis sanoa, että ennemmin kuin kuvittelinkaan, elämäni oli muuttunut erilaisissa mukavissa nojatuoleissa istumiseksi ja oman ammattini harjoittamiseksi niistä mukavista tuoleista käsin. Ajatuksissa on energiaa, ja ajatukset muodostavat todellisuutemme. Se, mihin suuntaan ajatukseni ja niin ollen energiani, alkaa ennemmin tai myöhemmin muodostua todellisuudekseni.

Oman elämäni punainen lanka ja itse itselleni asettama tehtävä on popularisoida psykologiaa, tarjoilla psykologista tietoa siten, että se auttaa ihmisiä ymmärtämään paremmin itseään ja toisia ihmisiä. Ymmärtämällä, miten ihminen toimii ja miksi ihmiset toimivat siten kuin toimivat, voimme rakentaa parempaa maailmaa, terveempiä vuorovaikutustilanteita ja toimivampia yhteisöjä. Työelämä on valtaosalle ihmisistä merkittävin elämän aikana muodostuva yhteisö. Olitpa yksityisyrittäjä tai työskentelitpä pienessä yrityksessä tai suuressa kansainvälisessä konsernissa, työelämä muodostaa suuren osan elämän todellisuudesta, sillä vietämme työssä suuren osan elämästämme. Ei ole yhdentekevää, miten ymmärrämme työelämää ja omaa rooliamme siinä.

Olen kirjoittanut kirjani puheenvuoron tyyppisesti sinulle, joka etsit työelämäsi punaista lankaa ja pohdit, miten voisit muuttaa rooliasi työelämässä ja löytää lähemmäs sellaisen työn äärelle, joka vastaa arvojasi ja jossa saat toteuttaa omaa luontaista olemustasi, jossa tunnet kasvavasi ja jossa saat käyttää kaikkea sitä lahjakkuutta, jota sinulle on syntymässäsi suotu. Olen kirjoittanut tämän ajatuksenvirraksi ja haluan kannustaa sinua ottamaan vastaan uusia haasteita, liikkumaan työelämässäsi rohkeasti eteenpäin, kurkottamaan kohti sellaista mielentilaa, jossa voit aidosti hyvin. Kannustan sinua jalostamaan itsessäsi olevia piileviä mahdollisuuksia ja uskaltautumaan omien taitojesi ja osaamisesi kanssa esiin.

Osaaminen rakentuu työelämän pitkällä taipaleella. Kukaan meistä ei ole seppä syntyessään. Sitoutuessamme pitkäjänteisesti jonkin ammattitaidon kehittämiseen tuotamme työelämään osaamista ja kilpailukykyä, joka on pienelle Suomen kansallemme itsenäisyyden säilymisen kannalta olennainen. Mitä enemmän jokainen yksilö omalla panoksellaan osallistuu Suomen kilpailukyvyn ja Suomen tehtävän vahvistamistalkoisiin, sitä paremmat oltavat meillä kaikilla on tulevaisuudessa. Ja kun siirrämme tätä asennetta äidinmaidossa ja päivittäisessä kasvatuksessa jälkeläisiimme, sitä paremmat oltavat heillä on tulevaisuudessa.

Nuorta sukupolvea syytetään pullamössösukupolveksi. Jos näin teemme, ilmiöstä voimme syyttää vain itseämme. On aika tehdä ryhtiliike ja siirtyä omalta mukavuustasolta alueelle, jossa riennämme energisinä kohti uusia haasteita ja autamme jälkeläisiämme tekemään samoin. Jossa keskeisenä on yhteisen hyvän rakentaminen ja oman korren kantamisen ylpeys siitäkin huolimatta, että maailma näennäisesti näyttää valmiilta. Maailma ei ole koskaan valmis.

Esikoiskirjassani Kokonaiseksi oli luku »Työhön». Aloitin luvun siteeraamalla yhdysvaltalaista filosofi-kirjailijaa Charlotte Perkinsiä: »Ihmisolennon ensimmäisenä velvollisuutena on omaksua oikea toiminnallinen suhde yhteisöön – lyhyemmin, löytää oikea työnsä ja tehdä sitä.» Charlotte Perkins kiteyttää hienosti, ja siksi jatkan tätä teemaa syventyen siihen, mitä tämän velvollisuuden ymmärtäminen oikeastaan on. Miten sen voi tehdä terveesti ja elämänmakuisesti? Mitä se voisi erityisesti meidän naisten kohdalla tarkoittaa? Jatkan naisille kirjoittamista siksi, että olen itse nainen ja olen monella tavalla kamppailut työelämässä pärjäämisen, työn ja perheen yhdistämisen ja naisena olemisen kysymysten kanssa.

Synnyin tyttäreksi tiedostavalle äidille, joka työskenteli miehisessä maailmassa rovastina ja suurehkon kansallisen järjestön toiminnanjohtajana. Sittemmin äitini teki omat ratkaisunsa, muutti ulkomaille ja uskalsi toteuttaa nuoruuden haaveensa lähteä Afrikkaan töihin. Olen kiitollinen äidiltäni saamasta roolimallista: hän on ollut minulle esikuva siitä, että nainen voi tehdä sitä mitä haluaa, jos hänellä on rohkeutta kohdata itseensä kohdistuva kritiikki, kantaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteensa silloin kun ei töiltänsä aina veny täydelliseen äitiyteen tai taloudenhoitoon. Isoäitini oli myyjä ja isoisoäitini talonmies ja apulainen laboratoriossa. Isäni puolelta isoäitini oli kampaamoyrittäjä...