Alkusanat

Sulle Jusu

Minulla on kultainen portti itään –

rakkaudelle, joka ei tule koskaan,

minulla on portti päivälle ja toinen ikävälle,

minulla on portti kuolemalle –

se on aina avoin.

Edith Södergran

Sillä miehellä jota rakastan on jäätä suonissaan,

minut sateeseen jättää ja menee menojaan,

hän menee vain menojaan.

Se puu jota rakastan on harva oksiltaan,

se ei tarjoa suojaa kun päivä helottaa,

kun aurinko helottaa.

Se virta joka rakastan ei pidätä vauhtiaan,

omalta kohinaltaan ei huomaa kun janoan,

ei kuule kun janoan.

Sen taivaan jota rakastan on pilvet verhonneet,

en tietäni löydä kun on jo hämärää,

kun on jo niin hämärää.

Nyt suojaa vailla vaellan, en valoa vettä saa,

enää puuttuu vain veitsi ja uskallus sivaltaa,

ja uskallus sivaltaa.

Violeta Parra

1

1

Kiitokset ja terveiset

sioille sovinisteille. Omahyväisille öykkäreille. Pubien kaljamahaisille bulvaaneille. Sultsinakielisille shemekoille. Ympäri vuoden äpyilijöille. Sonnimaisille machoille. Pillupoliiseille. Sankareille raiskaajille. Neitseenmetsästäjille. Urhoollisille sutenööreille. Naisen pinnan supersurffaajille. Mummonrassaajille. Kyrvänkantotelineille. Namusedille. Filmaistereille ja kaiken maailman arvostelijoille jotka tykkäsivät paneskella kovia lauseitaan suuhuni. Joulupukeille. Juhannuspukeille. Perheenisille jotka ottivat pikku tyttärensä hyppynarun mukaan. Mieskirjailijoille jotka ystävällisesti ja tunnollisesti kirjoittivat minua puhtaaksi ja kommentoivat minua, pyyteettömästi toimittivat minua kohti painokuntoa.

Ja talkkarin Jorman pienelle kiltille marsipaaninpunaiselle jota kaksi vuosikymmentä sitten hanakan autuaana sörkin eskimotikulla kun halusin olla naistohtori Gina Lollobrigida von Rothschild Viides Linja Viiden klitsunrapussa.

Ja garvaisille gigoloille. Kalvakkakasvoisille tadzioille. Miestenlehden toimittajille. Teurastuspornon kannattajille. Hieromalaitosten kanta-asiakkaille. Drag-showareille. Homoille; eläköön se pieni ero! Estoisille runkkaajille ja kaapelihuohottajille ja varsinkin sinulle ujo veli joka uskollisesti osoitteenmuutoksiani seuraten yhävielä soitat minulle joka perjantai kello puoli kaksi yöllä, minä rakastan sinua ja lupaan etten sieppaa töpseliä seinästä vieläkään enkä muuta puhelinnumeroani salaiseksi.

Ja bussissa klähmijöille. Likinäköisille tutkijoille, pinsettisormille: was ist das? Niille kantasormuskarjuille joiden mielestä ehjä hymen on yhä tytön paras hyve. Linnanmäen kallioiden kikkelikalleille. Miesgynekologeille. Ja kaikille teille jotka epäitsekkäästi autoitte ja rohkaisitte minua, paljon enemmän kuin pelkkä hyväntahtoisuus ja ihmisrakkaus olisi vaatinut.

Tunnustan velkani myös sneppiautoille, myymälävarkauksille ja ville vallattomuudelle. Nuorukaismaiselle uteliaisuudelle – mikä olikaan sen feminiini vastine?

Oidipuskompleksille.

Hamletin kysymykselle.

Miehuuskokeelle.

Kolmenkympin kriiseille.

Neljänkympin valloituksille.

Viidenkympin kellistyksille.

Kuudenkympin hengästykselle, kuusykkösen infarktiangstille.

Miehen kuolemalle, miehen sielulle ja sille ainoalle uudestisyntymälle johon minä uskon.

Tervetuloa!

Ja isälle joka tietää kaiken. Ja isälle joka juo kaiken. Isä meidän. Meidän isä. Tapahtukoon sinun tahtosi niin naisen päällä kuin taivaissa.

Omistan stoorini faijalle, Dostojevskille, veljelleni Leolle, Moosekselle, Zorrolle, Kissamiehelle, Robin Hoodille, Nijinskylle, Reijo Seilorille, Stenka Razinille, Che Guevaralle, Iholintujen Muovailijalle, Zeukselle, Pecos Billille, Pirkalle, Roope-sedälle, Väinämöiselle, Osmalle, Don Juanille, tohtori Erikille, Matti Puuhaaralle, Ilari Mestarirunoilijalle, Tohtori Kildarelle, Urho Kaleva Kekkoselle, Mikael Paljasjalalle, Lasse Virenille, James Bondille, Janne Maalaispojalle, Vaeltavalle Juutalaiselle, Olaville, Oliver Wendelmanille, Sherlock Holmesille, Väinö Linnalle, R.D. Laingille, Leonid Pavlovitsille, Jimi Hendrixille, Moolokille, Leninille, Muukalaiselle, Freudille, Jumalalle, Karrille ja varsinkin Karrille.

Lemmiskele aina kun voit. Se tekee hyvää?

Rakkaus on lahja joka on osattava ottaa vastaan?

Vain rakkauden tieto voi taas antaa viattomuuden?

Kaikki oli kaunista eikä mikään tehnyt kipeää?

Sonja O.

2

Helsinginkadulla autojen pakoputkista liehuu roikkuu häähuntua käärinliinaa ja Kurvin kulmilla kulkijoiden suista virkkautuu kaitaa valkeaa pirtaa.

Kansatalon säämittari näyttää pelkkää keltaista.

Taksin takapenkillä kinastellaan uudenvuoden tinoista; kannattiko niihin uskoa vai ei. Millainen klöntti tiesi kuolemaa. Ja merkitsikö sirpin ja vasaran muotoinen tinamöykky vallankumousta tänä vuonna vaiko ensi vuonna. Vai merkitsikö se Puolan miehittämistä, sosialismin maailmanvaltaa.

Sonja O. istuu vaiteliaan kuskin vieressä ja pureksii hiuksiensa latvoja.

Sonja O?

Kenties siksi, että hän joskus lapsena häpesi vierasperäistä hullunkurisen lyhyttä, oho-ynähdystä muistuttavaa sukunimeään, jossa ei ollut perässä edes sitä kaikenkruunaavaa ja -pelastavaa nen-päätettä, ei mitään, ja aina nimeään kysyttäessä hän takelteli katse katonrajassa harhaillen, kieli vuoronperään kummassakin poskessa moukuroiden: Son…ja O…oo…oo…

Ja siitä jo kansakoulussa lempinimitys: SonjaO.

Eläinlääketieteellistä korkeakoulua ohitettaessa hän muistaa miten joskus kauan sitten sieltä oli päässyt lehmä karkuun. Keskellä kirkasta päivää se juosta lönksytteli utareet keinuen pitkin Hämeentietä valkotakkiset lekurinplantut perässään, liikenne jumissa, autontorvet tööttäillen, mutta mansikki se vaan meni eteenpäin seiskan reittiä ja säntäili kai Hakaniemeen asti ennen kuin kytät saivat sen kiinni ja pakkasivat mustaan maijaan ja takaisin klinikalle.

Hän katselee aprikoiden ohivilahtelevia tuttuja maisemia, imee mietteissään hiustupsua kuin se olisi letin suippo pää.

Lapsuus, katu jolla ei ole nimeä ja joka ei pääty koskaan. Talojen seinissä kaikissa joku psoriasis tai pommirokko, koko korttelissa sama rohtuma, koko kaupunginosassa joku ankeitten aikojen arpinen acne ja puistojen, niitten harvojen, puissa joku lehdet maahan sivaltava silsa tai koko rungon raiskannut saasterutto. Lapsuus, porttikonkien kaikuvat Midaksenkidat. Ratapihojen savuttunut sepeli. Nostokurkiaurat oli kevät taikka syksy. Taivaita töykkivät tehtaanpiiput, kaasulaitoksen suurimahaiset jättiläispieruja avaruuteen puhisevat kattilat. Pihojen ahtaat asvalttisuppilot. Betonisen hiekkalaatikon lelusaalis tervaa bitumia tiilimurskaa rautakankia autonrenkaita kuonaa kasoissa ja hujan hajan silmänkantamattomiin ja rannan ruostekupeiset laivat aina tulossa tai menossa ja meri, öljyä bensaa näljää fosforinräikeää vispivaahtoa hedelmänkuoria pakkeliposkisten laivalolitojen muovijouhiperuukkeja kondomeja lokin- ja rotanraatoja laudankappaleita rättimatonpalasia poijuja joita kesä kesältä sameammat aallot sylissään sylkyttävät. Ja romuautoja joista on ikkunat pirstottu sisään ja joissa on asuttu (takapenkin pahvilakanoihin painaltunut kyljen kaari) ja peltitynnyreitä joihin on riimustettu nimiä ja vuosilukuja ja eri kielillä uhoa ja tyhjien viinapullojen riemuparaati Sorbusta Vinettoa Gambinaa maassa kaduilla pihoilla puistoissa koko Alkon halpojen pottujen vihreänruskea sirpalekirjo, spurgujen iäksi keskenjäänyt lasimosaiikki, lapsuus, ja violetteina sytyksiin sykähteleviä vaijereissaan kiikkuvia katulamppuja joiden kupuihin tarttunut haalistunutta serpentiiniä ja ilmapallonriekaleita, lapsuus ja mainosvalojen niukuen leimuavia teräslankahäkkyröitä, näyteikkunoiden petollisen vaikeudun päällä tiriseviä neonmakkaroita, lapsuus, löytöretkenhöntyilyt rantojen synkille syrjäkujille ja ne karseankolkot kolumbuksenaarteet parittomia kenkiä piikkikoroilla ja ilman nailonsukkia kahteen suuntaan pakenevine silmineen muovisia auringonkukkakorvanappeja tyhjiä sinivalkoisia Perfekta-pakkauksia trasseleita magneetinpalasia aaltopeltiä repaleisia muovipressuja ja ruostuneita ratakiskoja joilta silmät kiinni vauhkosti kirkuen loikattiin kymmenen sentin salto mortale.

3

En oikeastaan tiennyt minne olimme menossa. Olin vain entisten aikojen tapaan lähtenyt mukaan impulssista, ehkä halusin verestää vanhoja muistoja, ehkä halusin rehellisesti tsekata janottiko vanha suola. Jospa törmäisin vaikka Ilari Mestarirunoilijaan? Tai ehkä minun teki vain mieleni tavata entisiä tovereita ja tutkailla mitä niistä oli näiden dagen efter -vuosien mittaan ehtinyt kehkeytyä, millaisiksi niiden paminat näissä suhdanteissa tuleentua. Ja kai minä halusin myös katsastaa oliko mukaan agitgängiin ujuttautunut joitain uusia kasvoja, vereksiä nuoria miehiä vaikka, raivoja härkiä tulisia taistelijoita, machokaadereita tai Pirkan kaltaisia herkkiä alabasterihipiäisiä sivistyneistöälyköitä, pieniä peter von bagheja, vai oliko remmi yhävielä se sama vanha suussasulavan sisäänpäinlämpiävä jossa olin nuorena kimulina pyörinyt. Liian nuorena ja liian lujaa.

Taksi landasi suuren vaaleaksi maalatun omakotitalon eteen. Kuski mutisi jonkun summan takapenkkiläisille ja minä aloin automaattisesti kömpiä ulos. Kun avasin oven näin miten tumma kissan siluetti liukui autonvalojen poikki ja suoraan talon pihalle, livahti kärppämäisesti pensaisiin piiloon. Jäi sinne kytikselle.

Olin juuri iltapäiväll...