Esipuhe

Kriisi on mahdollisuus!

Ajatus tämän kirjan kirjoittamisesta syntyi erityisesti neljästä syystä. Ensinnäkin työssäni Euroopan tilintarkastustuomioistuimen – EU:n budjetin ulkoisen valvojan – jäsenenä ja KHT-tilintarkastajana olen voinut vierestä seurata maailmanlaajuista finanssikriisiä ja sen Euroopalle tuomia valtavia lisähaasteita.

Toiseksi muistikuvani Suomen selviytymisestä pankkikriisistä ovat vielä tuoreita. Tulin eduskunnan pankkivaltuuston ja valtion vakuusrahaston hallintoneuvoston jäseneksi vuonna 1992 heti Suomen pankkikriisin puhkeamisen jälkeen, jolloin kriisiä ja sen seurauksia hoidettiin. Suomessa otettiin kriisistä oppia.

Kolmanneksi Suomessa on keskusteltu liian vähän finanssikriisistä ja sen syistä. Suomi, jonka pankkisektori on ollut kunnossa, joutui ilman omaa syytään globaalin finanssikriisin takia pahaan talouskriisiin. Tilanteen toistuminen olisi vakava takaisku suomalaiselle hyvinvoinnille.

Neljänneksi – ja mikä oleellisinta – kriisi on nyt myös Euroopan unionille tärkeä mahdollisuus tehdä välttämättömiä uudistuksia. Kriisi on liian kallis hukattavaksi. Uuteen finanssikriisiin ei ole varaa! Erityisesti finanssimarkkinoilla tehtyjä virheitä kohtaan kirja on kriittinen. Avoimuuden ja omavastuun puute ovat olleet suurimpia ongelmia.

Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi elokuussa 2010. Tämä toinen painos ilmestyy puoli vuotta myöhemmin. Tällä välin useita uudistuksia on saatu liikkeelle, mutta ne ovat osin vaillinaisia ja vaikuttavat vasta viiveellä. Tilanne on edelleen kriittinen.

Monia finanssisektorin uudistuksia tarvitaan eikä vähiten parempaa rajat ylittävää valvontaa ja sääntelyä. Nostan esille erityisesti yhdeksän asiaa, joissa parantamista ja uudistuksia tarvitaan. Odotan myös Euroopan unionilta enemmän ja samalla näen eurooppalaisen yhteistyön entistä tärkeämpänä. Eurolla on tulevaisuus yhteisenä valuuttana. Jokaisen jäsenmaan on kuitenkin hoidettava oma tonttinsa. Talouskurin ja -koordinaation pitää parantua paljon.

Kirjan ensimmäisen painoksen julkaisemisen aikaan rahoitusmarkkinoilla oli saavutettu vakaantumista Kreikalle myönnetyn apupaketin ansiosta. Eurooppalaisten pankkien stressitestien tuloksetkin oli vihdoin julkaistu ja myönteiset tulokset antoivat levollisuutta lomanviettoon lähteville EU-päättäjille. Oli kuitenkin nähtävissä, että kriisi ei ollut ohi. Maailman velkapommi -luvussa totesin tuolloin, että vuosi 2010 tulee jäämään historian kirjoihin velkaongelmien kriisiytymisen vuoksi.

Vuoden 2011 haasteet ovat todella suuret. Velkakriisi voi edelleen syventyä ja laajentua. Kriisistä on päästävä ulos, mutta ihmelääkkeitä siihen ei ole. Olen lisännyt kirjan loppuun uuden luvun, jossa haluan virittää keskustelua niistä toimista, joita kriisistä ulos pääseminen nyt edellyttää. Mielestäni on toimittava kolmella tasolla: levottomuuden tilan vakauttaminen pikaisesti, kriisimaiden talouksien määrätietoisempi saneeraaminen lähivuosina ja talouden fundamenttien parantaminen pidemmällä aikavälillä.

Kiitän KTM Turo Hentilää, joka on tehnyt kirjaa varten erittäin tärkeän pohjatyön ja ollut ajan tasalla olevana asiantuntijana hyvin tärkeä keskustelukumppanini.

Olen kiitollinen myös monille muille henkilöille kirjoitustyön aikana käydyistä mielenkiintoisista keskusteluista.

Samalla kiitän KHT-Media Oy:tä ja julkaisupäällikkö Anne Immasta erinomaisesta yhteistyöstä ja kirjan julkaisemisesta.

Toivon, että kirja vauhdittaa keskustelua ja tasoittaa tietä ulos finanssikriisistä.

Luxemburgissa, 12.1.2011
Olavi Ala-Nissilä

Johdanto

Luvuissa 1–6 pyritään kuvaamaan historian pahimpaan ja kalleimpaan finanssikriisiin johtaneita syitä ja ongelmia sekä kriisiajan tapahtumia. Luvun 1 yleiskuvauksen jälkeen luvussa 2 käydään esimerkkien valossa läpi sitä, miten ylisuuri ja lyhytnäköinen riskinotto velkarahalla ja yhdessä vinoutuneiden kannustinjärjestelmien kanssa vei joitakin suuria ja pienempiä pankkeja veronmaksajien syliin. Luvussa 3 pohditaan sitä, miten pankkisektorin koko kansantalouksissa kasvoi vailla perusteita ja miten pankkisektorin tehottomuus omalta osaltaan ajoi ylisuureen riskinottoon kalliine seurauksineen. Myös sitä kuvataan, kuinka tietyissä perinteisissä pankkimaissa sektorin kilpailukykytekijöiden – kyseenalaistenkin – puolustaminen on suoranainen kansallinen tehtävä. Luku 4 valottaa yhtä tämän päivän ja erityisesti tulevien sukupolvien suurinta ongelmaa: velkaa. Luvussa käydään läpi, miten yksityissektorin – erityisesti pankkien ja kotitalouksien – ylisuuri velkaantuminen ajoi omalta osaltaan maailman kuilun partaalle. Luvussa analysoidaan myös sitä, kuinka nyt kriisin seuraavassa vaiheessa julkinen sektori on monissa maissa törmäämässä tai jo törmännyt velkapommiin, joissakin tapauksissa täysin kestämättömällä tavalla. Luku 5 kertoo yhteisen valuuttamme euron haasteista, joita niitäkin on kasaantunut menestystarinan yli kymmenvuotisen historian varrella. Luvussa 6 käydään läpi Kreikan tilasto-ongelmia ja sitä, kuinka ne ovat olleet jo pidemmän aikaa tiedossa, mutta korjaavia toimia ei ole ajoissa löydetty.

Luvuissa 7–13 esitellään ajatuksia siitä, miten finanssisektorin sääntelyä ja valvontaa tulisi laajasti ottaen kehittää. Luvussa 7 esitellään aluksi avainasemassa olevan riskinhallinnan – mukaan lukien palkkiopolitiikka – standardeja sekä hyviä ja huonoja käytäntöjä. Luvussa 8 kuvataan eri toimijoiden omavastuun korostamisen tärkeyttä ja sitä, kuinka vain tätä kautta on toivoa löytää pankkimaailman kadonnut moraali. Luku 9 pohtii valvonnan merkitystä yleisesti sekä pankkivalvonnan puutteita kriisiä edeltävänä aikana. Luvussa 10 käydään läpi kirjanpidon merkitystä ja tehtäviä. Luvussa esitellään myös sitä, kuinka monimutkaiset rahoitusinstrumentit yhdessä heikkenevien näkymien kanssa ajoivat pankkeja hyvinkin luovaan kirjanpitoon ja kuinka standardivirastoilla on nyt edessään suuret haasteet korjata puutteita sekä koordinoida standardeja globaalilla tasolla. Luvussa 11 käydään läpi avoimuutta erityisesti pankkisektorilla ja sitä, kuinka vain avoimuuden lisäämisen kautta luottamus voidaan palauttaa. Luvussa kerrataan myös kriisin aikaisia toimia avoimuuden lisäämiseksi ja sitä, kuinka Euroopassa edistys oli valitettavan hidasta ja vastentahtoista. Luvussa 12 annetaan kuvaus eri maiden ja talouksien uudistusaloitteista finanssisektorin paremman sääntelyn ja valvonnan aikaansaamiseksi. Esimerkkinä luvussa 13 käydään läpi finanssikriisistä kuivin jaloin selvinneen Kanadan sääntely- ja valvontakehikon peruselementtejä ja opetuksia.

Kirjan lopuksi, luvuissa 14–16, esitetään niitä vaativia toimenpiteitä, mitä vauraamman ja vakaamman tulevaisuuden aikaansaaminen vielä edellyttää. Luvussa 14 pohditaan erityisesti sitä, kuinka finanssi- ja velkakriisin hoitamista vieläkin kovempi ja tärkeämpi haaste on turvata talouskasvu ja hyvinvointi tuleville sukupolville kestävällä tavalla. Luvussa 15 vedetään yhteen ajatuksia siitä, mihin elementteihin finanssisektorin uudistuksissa tulisi paneutua, jotta jatkossa kriisit olisivat epätodennäköisempiä ja vähemmän vakavia.

Kirjan viimeisessä, toista painosta varten kirjoitetussa luvussa, nostetaan esille toimenpiteitä, joita laajasti ottaen nyt tarvittaisiin. Kyse on toimista, joilla velkakriisiksi kärjistynyt finanssikriisi voitaisiin yhtäältä selättää ja toisaalta aikaansaada rakenteellisia muutoksia kestävämmän globaalin talousjärjestyksen puolesta.

Rahat
jäässä

Kreikkalainen virkamies, irlantilainen sairaanhoitaja tai islantilainen eläkeläinen ovat yhtäkkiä saaneet huomata, että oman valtion talouspolitiikan virheet ja laiminlyönnit näkyvät konkreettisesti omassa elämäntilanteessa nyt ja pitkälle eteenpäin. Talousvaikeuksien lisäksi he ovat joutuneet toteamaan, että myös päätöksenteko on karannut osin muualle, pääasiassa kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle sekä muille rahoittajille.

Kahvipöydässä laskimme kerran, kuinka monta oliivipuuta pitää kasvattaa, Jameson-viskipulloa myydä tai turskaa kalastaa, jotta Kreikan, Irlannin ja Islannin velat tulisivat maksetuiksi. Pientä vitsiä voi vääntää, mutta hauskuus vähenee tilanteessa, jossa niin globaalit talouskriisit kuin yksittäisen euromaan kriisit vaikuttavat kaikkien EU-kansalaisten elämään. Vappuviikonloppuna 2010 euroryhmän valtiovarainministerit joutuivat hätäkokouksessaan heittämään 110 miljardin euron pelastusrenkaan – tiukkoja säästötoimia vastaan – Kreikan pitämiseksi pinnalla. Velkakriisi ei kuitenkaan tälläkään rauhoittunut. Markkinoilla epäiltiin Kreikan kykyä panna täytäntöön sä...