ESKO SEPPÄNEN

OMA PÄÄOMA

© Esko Seppänen, 2011

Into Kustannus Oy

Hämeentie 48, 00500 Helsinki

www.intokustannus.fi

ISBN: 978-952-264-033-8

E-Kirja: 978-952-264-024-5

Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä:
ja äkkiä on ilta.

Salvatore Quasimodo

Niin vähän on aikaa
kysellä;
kun vastauksen etsimiseen kuluu
elämä.

Matti Rossi

Ei mikään virta ole niin nopea
kuin elämä.
On ilta, kun ehtii joen ylitse.

Paavo Haavikko

Tämä kirja on omistettu pojalleni
Kaapolle (2.2.1973–11.5.2010),

joka kuoli syöpään elämänsä korkealla hetkellä.

I

POMFILIS POMFILIS
OULUN POIJAT

Sisällysluettelo

”OOKKO NÄÄ OULUSTA?”

Jos multa kysytään, että ookko nää Oulusta, mää vastaan, että oom mää, mutta tännään mää asun pääkaupungisa. Oulusa koulusa mulle opetettiin lastenlaulu ”Koska meitä käsketään”, ja sen mukkaan ”ahkerat ja siivot me, aina olla tahdomme, nöyrät myös ja kuuliaiset”. Mää ennoo ollu nöyrä enkä kuuliainen. Mitä sitte tullee tohon ”koska meitä käsketään”-säkkeeseen, musta se kuvvaa hyvin sitä ittiään eli kapitalismia, mistä mää täsä kirjasa vähä kirijotan.

En ole ihan varma, menikö murre oikein. Olen ollut poissa Oulusta lähes puoli vuosisataa, mutta tarkistan oikeakielisyyden Rössypottuseurassa, joka Helsingissä vaalii oululaista ruoka- ja kieliperimää. Enemmänkin syntyperäisiä oululaisia olisi seuraan varmaan tarjolla, mutta sääntöjen mukkaan kaikkien on mahuttava sammaan onnikkaan, ja siksi jäsenmäärän yläraja on puolen sataa. Alkuun oli toinenkin jäsenyyskriteeri: piti olla ollut Oulussa silloin, kun typpitehdas räjähti vuonna 1963. Sittemmin ehtoa on liennetty niin että mukaan mahtuvat nuoriso-osastosta myös Suvi Lindén ja Piia-Noora Kauppi. Tämä laventaa seuran poliittista edustavuutta Ahteen Matista, Jaakonsaaren Liisasta ja minusta oikealle. Yksi jäsen on seurasta valitettavasti eronnut. Hannu Väisänen erosi, kun seura ei ajoissa onnitellut häntä Finlandia-palkinnon johdosta, ja niin rössypotun syöntiin perustuvaa oululaisuutta edustaa Pariisissa enää Helena Petäistö. Kuopiolaisilla kalakukoilla ei siellä ole edustusta edes sen vertaa, mikä tuottaa Rössypottuseurassa suurta tyydytystä, vaikka sympatiat ovat samaan aikaan myös kuopiolaisten puolella EU:n yrittäessä tappaa ahvenkukot sukupuuttoon kieltämällä niiden leipomisen vapaa-ajan kalastajien pyytämistä ahvenista.

Siltä varalta, että herkuttelijoita kiinnostaa rössypotun resepti, se tässä: lämmitä palvikinkkukuutioita kattilan pohjalla, lisää hienonnettua sipulia, lohkottuja perunoita, lihaliemikuutio, vettä niin että se on pari tuumaa perunoiden yläpuolella, mausta hienonnetulla maustepippurilla ja kokonaisilla mustapippureilla, keitä perunat melkein kypsiksi, aseta Oulun kauppahallista hankittu rössy kypsymään perunoiden päälle 5–10 minuutiksi ja sekoita kypsät ainekset keskenään. Siitä syntyy oiva Oulun koulujen perinneruoka à la Hannu Alalauri, vapaasti myös toispaikkakuntalaiseen makuun.

Ouluun liittyy lapsuuteni muistoja, joista yksi nöyryyttävimpiä oli pitkään se, kun viiden tai kuuden vanhana jouduin halaamaan tyttöä. Olin lyönyt Tommilan Mirjaa Toivosaarentiellä havulla kasvoihin ja jouduin pyytämään halimalla anteeksi. Toivottavasti Mirja Pyykkö ei muistele asiaa pahalla, ja minäkin olen sittemmin oppinut pitämään ikäisteni tyttöjen halaamisesta, vaikka poskisuudelmiin en pystykään yhtä sulavasti ja kaiken kattavasti kuin ystäväni Ari Vatanen Provencesta. Hän on sarjaposkisuutelija.

Olen porvarillisesta kodista. Minulla oli äidin puolelta, hiiala hiiala hei, ihan oikea Piippolan vaari, joka oli Pentti Haanpään ja Juha Väätäisen kotipitäjän maalaisliittolainen napamies. Piippolan kautta olen Leskisten suursukua, ja meidän sukuhaaramme ylpeilee sillä, että meillä on Mauno Koiviston äidinpuoleisen suvun kanssa yhteiset esivanhemmat. Meitä yhdistävät pulkkilalaiset Erkki Matinpoika (1721–1791) ja Kristiina Antintytär (1728–1800) Leskinen.

Koiviston ja minun Leskis-suku on vain vaatimatonta nen-aatelia verrattuna Paavo Lipposen äidinpuoleiseen sukuun. Paavollahan on varaa todeta, että ”äitini isän Ingmanin suvusta mennään 1600-luvulta Ruotsin, Tanskan ja Flanderin (nyt Belgiaa) kautta 900-luvun Italiaan, jossa vastaan tulee prinsessa Roscilla ja tämän isä, Italian (Lombardian) kuningas Berengar II (900–966)” ja että ”suonissani virtaa saksalaista verta. Isäni puolelta olen 30-vuotisen sodan peruja Segebade von Krummenhagen -suvun kaukainen jälkeläinen.” Kun siteerasin tätä Hymy-lehden kolumnissani (joilla olen avustanut lehteä pari vuosikymmentä) ja kun täydensin Lipposten sukukertomusta väittämällä Paavon isoisän Aleksi Lipposen olleen Suomen kuningasmielisen kansanosan perustaman kokoomuspuolueen ensimmäinen puoluesihteeri, Paavon isä Orvo soitti minulle. Hänen mukaansa Aleksi ei ollut Paavon isoisä vaan isoisän veli, jolla oli erinäisistä suvun sisäisistä syistä johtuen ollut kasvatusvastuu Orvosta. Tämä täten korjattakoon.

Olen tutustunut Leskisen suvun isoon (194 senttiätasavallan presidenttiä) poikaan Mauno Koivistoon vuonna 1968, jolloin hän oli valtiovarainministeri ja isännöimänäni vieraana Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan lounastilaisuudessa. Lahjoitimme hänelle viisi Joulumaa Oy:n osaketta Niilo Tarvajärven kaukonäköisen liikeidean eteenpäin viemiseksi. Myöhemmässä elämässä olemme olleet Manun kanssa pääasiassa erimielisiä ja ottaneet yhteen mitä moninaisimmissa asioissa. Hän piti aina tietyn etäisyyden vastapuoleensa teitittelemällä, mikä oli tapa tietoisesti lisätä tulevan presidenttiehdokkaan arvovaltaa. Kun sitten ensimmäisen kerran hänen presidenttiytensä jälkeen tapasimme piispa Eero Huovisen perinteisellä pääsiäisvastaanotolla, hän paljastui siviilissä ihan joviaaliksi alkamalla muitta mutkitta sinutella. Sittemmin olemme arvioineet sinujen kesken muun muassa Martti Ahtisaaren toimintaa USA:n asian ajajana Kosovossa ja muutoinkin olleet enemmän samaa kuin eri mieltä puheen kääntyessä Venäjään, Natoon ja muihin Suomen ulkopolitiikan suuriin kysymyksiin.

Maailma muuttuu ja samoin mainen kunnia. Helsingin Sanomat aikoinaan valitsi Koiviston 6–7 palstan jutuillaan presidentiksi, mutta nyttemmin hänen valtioviisautensa saa Nato-toisinajattelijoille kuuluvan yhden palstan kohtelun. Lehtihän on julkisesti asettunut Suomen Nato-jäsenyyden kannalle samalla tavalla kuin se kehotti EY-kansanäänestyksen alla kansalaisia äänestämään KYLLÄ. Lehden linja on sen jälkeenkin ollut EU-propagandan kritiikitöntä monistamista, ja vain sillä tavalla poliittisesti sitoutumaton on tämä miljoonan päivittäisen lukijan tajunnantuotantoväline.

Isäni on kainuulaista sukujuurta, mutta hän ei ollut maallikkosaarnaaja niin kuin Mauno Koiviston isä. Perheessä oli kymmenen lasta, ja niin köyhiä olivat, että lapsilla oli talvella vain yhdet yhteiset saappaat. Siihen aikaan käteinen raha oli ylellisyyttä ja sitä saatiin vain myymällä lehmän maitoa. Syrjäseudulla maito piti jalostaa myytäväksi voina. Isäni äidin kerrotaan olleen niin nuuka, että hän ei raskinut käyttää voinmyyntitulojaan perheen hyväksi vaan säilytti seteleitä pahan päivän varalle talon rakenteissa. Sieltä hiiret söivät setelit.

Isäni joutui lähtemään maailmalle 14-vuotiaana, ja vähitellen renkipoika eteni uralla ja pääsi Kangasalan urkutehtaan Tulenheimojen autonkul...