1.

Sari ajatteli, että miehet ovat vähän kummallisia. Niillä on vahva taipumus pitää kiinni tutuista ympyröistä ja sen ulkopuolella kaikesta mukavasta, kuten heitä ihailevista nuorista naisista.

Miehet ovat usein valmiita useampiinkin avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ilman omantunnontuskia. He saattavat antaa itsensä jopa rakastua toiseen naiseen, kunhan se vain ei häiritse avioliittoa. Kaikki on hyvin niin kauan, kun vaimo ei tiedä ja tunteiden kohde siihen kiltisti alistuu.

Miehet ovat liian itsekkäitä huomaamaan, ettei nainen koko ikäänsä voi olla lohduttaja ja päähän paijaaja, ymmärtäjä ja toinen nainen, joka uhraa muun muassa kaikki juhlapyhät yksinäisyydelle ja jää sovinnolla pois tilaisuuksista, joihin mies osallistuu vaimonsa kanssa, vaikka hänet olisi tilaisuuteen kutsuttukin. Suostuu siihen, että saa vain satunnaisesti nukkua aamuun asti rakkaansa vierellä ja varoo aina askeleitaan ja harkitsee puheitaan. Hän jopa varjelee miestä, joka on naimisissa ja aikoo pysyäkin lupauksistaan huolimatta. Nainen unohtaa itsensä. Unohtaa, vaikka on se suhteen vapaa osapuoli.

Nainen häpeää ja pelkää ja alkaa vihata… ei miestä vaan tilannetta. Roikkumista ja katteettomia lupauksia. Maailman ihanimmasta asiasta tulee likainen juttu.

Ja sitten mies katsoo vielä asiakseen päättää, mihin nainen voi osallistua ja minne mennä. Viimein sitä kuvittelee elävänsä jonkinlaisessa parisuhteessa, olevansa kuin vaimo kuitenkin olematta sitä, ja tottuu vallitsevaan olotilaan, kun ei tiedä miten toimisi eikä halua pilata harvoja yhteisiä hetkiä riitelyllä.

Sarilla oli paljon pelissä. Liian paljon.

Hän oli rakastunut. Ensin se oli ollut pistelevän jännittävää ja lähes uskomatonta, että niin paljon häntä vanhempi mies oli kiinnostunut hänestä, vakuutti rakastuneensa häneen. Tietysti Sari ymmärsi, että mies saattoi sanoa niin, vaikka aidosta tunteesta ei olisi ollut tietoakaan. Mutta mitä väliä. Hän itse oli rakastunut, ja tulisi aina olemaan. Hän jopa muisti ensitapaamisen jokaisen sanan, ilmeen ja katseen, joka silloin tunkeutui hänen iholleen.

Kun mies tuli ensimmäistä kertaa käymään heillä kotona työasioissa, hän oli paitsi uskomattoman asiallinen, kohtelias ja keskustelutaitoinen, myös äärimmäisen huomaavainen. Äiti oli täysin otettu kohteliaisuuksista ja Sari itse tunsi olevansa aikuinen nainen, vaikka oli vasta kuusitoistavuotias. Hän rakastui. Rakastui mieheen, joka käytöksellään heti ensi hetkestä saavutti isän ja äidin hyväksynnän. Heidän luottamuksensa.

Miten sinisilmäisiä vanhemmat ovatkaan! Sari mietti. Vanhemmat, jotka ovat suojelevinaan hänen jokaista askeltaan.

Kun Sari lähti ulos samalla ovenavauksella miehen kanssa, tämä alkoi heti hissinoven sulkeutuessa hienovaraisesti lähennellä, mikä tuntui Sarista käsittämättömän hyvältä. Ulko-ovelle päästyään he jo suutelivat ja sopivat ensimmäisistä treffeistä.

Sari piti itseään erilaisena. Hän ei ollut kuten hänen ystävänsä Ellen ja Susanna.

Toki häntä oli ennenkin suudeltu, mutta ei näin. Suudelma sai hänet tuntemaan itsensä kauniiksi, mitä hän kyllä olikin, vaikkei sitä itse juuri tiedostanutkaan tai pitänyt merkittävänä. Suudelma sai hänet vapautumaan. Hän tunsi olevansa aikuinen, kaunis ja haluttava, lähes täydellinen nainen, ei enää viisitoistavuotias mutta ei vielä seitsemäntoistakaan, kuten isällä aina välillä oli tapana sanoa hänen tahtoessaan kertoa, että rakasti tyttöä ja huomasi tämän muuttuvan aikuisen naisen kaltaiseksi, vaikka isän mielestä olikin vielä lapsi.

Sari oli odottanut täysi-ikäisyyttään yksinäisenä ja ahdistuneena, hätäisten halien ja suudelmien kannattamana päivästä toiseen. Mitä lähemmäksi päivä tuli, sitä varmemmaksi hän kävi. Sinä päivänä hän ottaisi itselleen kuuluvan paikan.

Eilen se päivä sitten vihdoinkin tuli, hänestä tuli täysi-ikäinen. Se oli tärkeää, mutta myös pelottavaa.

Aluksi Sari oli ollut ihan kauhuissaan ajatellessaan sitä, miten esittäisi asian rakastetulleen. Miten sanoisi periksi antamattomasti, että nyt oli oikea hetki ottaa ero vaimosta. Ehdottomasti. Enää hän ei halunnut olla se värikäs pikku perhonen, jonka kala huomaa ja jota se seuraa, samalla kuitenkin tietäen, että vaimo on se koukku, joka kalan vangitsee.

Sarilla oli hyvä syy vangita tämä kala itse ja sen hän aikoi tehdä. Sitä hän oli miettinyt syntymäpäiviään edeltävät viikot ja tänä yönä hän oli esittänyt miehelle ehdottoman perustellun vaatimuksen.

Sari potkiskeli sirolla sandaalillaan edessään pyörivää kiveä. Piirreltyään hetken kosteaa hiekkaa sandaalin kärjellä hän riisui kevyet jalkineensa ja tanssahteli paljain varpain vesirajaan kuin keiju heräävässä aamussa.

Miehen puolelta oli tosi itsekästä kuvitella, että se mitä hän oli saanut riittäisi hänelle. Koru silloin tällöin. Joskus kukkia tai lyhyt automatka, mutta ei koskaan yhdessä elokuviin, teatteriin tai laivalle, koska suurissa ihmisjoukoissa saattoi olla tuttujakin.

Sarista tuntui, että mies häpesi häntä. Miksi?

Hänhän oli nuori, suhteellisen hyvän näköinen, hänellä oli hyvä kotikasvatus, hän oli tyylikäs ja osasi seurustella luontevasti erilaisten ihmisten kanssa.

Mutta nyt hän oli täysi-ikäinen. Ja täysi-ikäisen tuli osata tehdä itse päätöksiä. Niinpä hän oli päättänyt saattaa tämän asian nyt jonkinlaiseen ratkaisuun.

Saria kyllästytti vanhempien kyselyt siitä, miksei hänellä ole poikakaveria, vaikka useimmilla hänen ikäisillään on. Ja mitä se sellainenkin on, he ihmettelivät, että jököttää kaikki pyhä- ja juhlapäivät huoneessaan silloin, kun muut juhlivat.

Vanhemmat olivat alkaneet epäillä, että kaikki ei ollut ihan niin kuin piti.

Oliko tyttö masentunut? Pitäisikö heidän viedä tämä tutkimuksiin tai terapiaan?

Sari tiesi, että isä jumaloi häntä. Hän oli isin pieni enkelikiharainen tyttö. Viaton lapsukainen aikuisuuden kynnyksellä. Niin isä oli sanonut kerran eräissä illanistujaisissa hänen rakkaalleen, joka ei edes punastunut, nyökytteli vaan hyväksyvästi isäntänsä mielipiteelle. Siinä oli mies, joka oli tottunut hallitsemaan sanansa ja ilmeensä. Ja naisensa. Mies, joka ei epäröinyt pelehtiä ystävänsä ja liikekumppaninsa selän takana tämän tyttären kanssa.

Ymmärsihän hän, että kun mies ensimmäisen kerran pääsi kiinnostuksensa kohteen sänkyyn, hän halusi heti tehdä siitä vakiintuneen käytännön. Alistaa rakastuneen naisen tahtonsa alle ja ruveta ohjailemaan suhdetta.

Sari oli nyt kuitenkin kyllästynyt tyhjiin lupauksiin ja selityksiin. Hän oli antanut miehelle yksiselitteisen ukaasin, jonka noudattamatta jättämisestä seuraisi sanktiona suhteen ilmitulo. Hän oli jo irti lumouksen alkupyörteestä ja kykeni ajattelemaan ja erittelemään suhdetta aikuisen naisen tavoin. Uskalsi ottaa ikävätkin asiat esille ja sanoa mitä ajatteli.

Sarin valtti oli nuoruus. Hänellä oli aikaa.

Jos mies ei vastaisi haasteeseen, hän tekisi, kuten oli suunnitellut. Jostakin tulisi kuitenkin joskus uusi rakkaus. Ei koskaan tällaista kuin tämä, mutta kuitenkin. Hän menettäisi asioiden mennessä vastoin hänen toiveitaan vain rakastamansa miehen, mutta mies menettäisi sekä hänet että liikesuhteen isän yrityksen kanssa. Siihen Sari saattoi luottaa.

Isä sanoi usein, että yksikin ilmituleva valhe ja hän pääsisi eroon petollisesta ystävästä tai liikekumppanista. Isä oli ehdoton. Liikesuhteen lisäksi mies saattaisi menettää myös perheensä. Se ei olisi varmaa, se riippuisi vaimosta. Mikäli Sari oli ymmärtänyt oikein, tämä vaimo ei ollut niitä anteeksi antavaisimpia.

Kuultuaan Sarin vaatimuksen, mies oli heittäytynyt traagiseksi ja lopulta vedonnut lapsiinsa: Ei vaimo, mutta lapset… Ja pitihän ottaa huomioon sekin, että Sarilla oli vielä yksi vuosi koulua jäljellä. Tulisi ylioppilaskirjoitukset, joihin pitäisi valmistautua, joten oliko mitään järkeä muuttaa elämäänsä juuri nyt? Lopulta mies oli kuitenkin antanut periksi, väittänyt haluavansa muutosta ja vakuuttanut rakkauttaan. Hyväillyt ja suukotellut. Pyytänyt kuitenkin vielä yhtä viikkoa, voidakseen valita sopivan hetken kertoakseen vaimolleen.

Sari seisahtui katsomaan aamunsarastusta. Miten mielettömän kaunista kaikki oli! Hento utu siellä, missä meri ja taivas kohtasivat. Purjeveneet kelluivat rintarinnan satama-altaassa ja myötäilivät tuskin havaittavia laineita, ja ihana hiekkaranta kalliiden kerrostalojen ja meren välissä. Kaupunkimaisemaa pehmentämään istutetut monet pensaat ja puut, tasaiseksi ajellut nurmikot, jotka olivat kuin vihreää samettia. Kaikki ikään kuin odottivat uutta päivää.

Sari ajatteli, että kesällä aurinkoisina päivinä rannalla oli paljon ihmisiä. Välittämättä viereisen kadun vilkkaasta liikenteestä tai kerrostaloista, joista oli suora näkyvyys rannalle, ihmiset istuivat rantapeitteillään ja nauttivat piknikkorinsa antimista, aivan kuten olivat tehneet Espanjan Aurinkorannikolla. Päivisin, kun aurinko paistoi, täällä oli mannermainen meininki. Rento ja hieman ylenkatseellinenkin. Kaiken kokenut ja nähnyt, mitään hämmästelemätön ja mistään todella p...