Johdanto

JOHDANTO

Tässä kirjassa puhutaan sosiaalisuudesta, sosiaalisista taidoista ja aggressiivisuudesta. Sosiaalisuutta pidetään ”hyvän ihmisen” merkkinä, ja siksi jokainen työnhakija mielellään korostaa työnhakutilanteessa sosiaalisuuttaan. Mitä sosiaalisuus lopultakin tarkoittaa? Mihin sitä tarvitaan? Onko sosiaalinen ihminen pidetty? Tuleeko hän toimeen kaikkien kanssa? Onko se sosiaalisuutta, että ihminen on aina seuran keskipiste, ottaa tilan ja työntää muut syrjään, vai onko hiljainen, empaattinen sivustakatsoja lopultakin kaikkein sosiaalisin? Osoittaako small talk sosiaalisuutta? Miten sosiaaliset taidot eroavat sosiaalisuudesta?

Näitä kysymyksiä käsitellään tässä kirjassa. Sosiaalisuus tulee erottaa sosiaalisista taidoista. Sosiaalisuus on temperamenttipiirre, joka tarkoittaa ihmisen halua olla muiden ihmisten kanssa. Sosiaaliset taidot puolestaan tarkoittavat hänen kykyään olla muiden kanssa. Sosiaalisuus on synnynnäistä, sosiaaliset taidot tulevat oppimalla. Kirjassa pyritään purkamaan sosiaalisuuden kuplaa ja pohditaan sosiaalisuuden merkitystä sekä lapsen kehityksessä että aikuisen ihmisen työelämässä.

Sosiaalisten taitojen kääntöpuoli on aggressiivisuus. Aggressiivisuus on ihmisen luontainen käyttäytymismalli tilanteessa, jota hän ei hallitse ja joka näyttäytyy hänelle uhkaavana. Eettisesti se ei kuitenkaan ole koskaan hyväksyttävissä. Tässä on ristiriita: pieni lapsi toteaa, että tietyissä tilanteissa aggressiivisuus on tehokas ja johtaa nopeasti päämäärään. Kuitenkaan hän ei saa käyttäytyä aggressiivisesti. Aggression poiskitkeminen ja sosiaalisten taitojen tuominen tilalle onkin yksi kasvatuksen suurimpia haasteita.

Kirjassa käsitellään useita aggressiivisen käytöksen selitysmalleja, ja keskeistä on narsismin kytkeminen aggressiiviseen käytökseen. Tässä kohden hyödynnetään aikaisemmin teoksessa Aggressiivinen lapsi (Otava 1985) julkaistua tekstiä, kuitenkin sisältöä päivittäen. Edellä mainitusta kirjasta poiketen narsismin ongelma ulotetaan aikuisuuteen ja työelämään.

Sellaiset tärkeät aggressioon liittyvät asiat kuten koulukiusaaminen ja median ja tietokonepelien osuus aggressiivisuudessa on jätetty tämän kirjan ulkopuolelle. Ne ovat niin laajoja kysymyksiä, että ne olisivat oman kirjan arvoisia. Sen sijaan pyritään antamaan kasvattajalle hyvinkin konkreettisia ehdotuksia siitä, miten lapsen sosiaalisia taitoja voi lisätä ja miten aggressiivisuutta vähentää. Myös tässä kohden on hyödynnetty pieneltä osin Aggressiivinen lapsi kirjan tekstiä.

Kirjassa kerrotaan myös tutkimustuloksista, jotka näyttävät yhteyden myöhemmän aggressiivisuuden ja suurissa ryhmissä varhain alkaneen päivähoidon välillä. Nämä tutkimustulokset ovat yksi esimerkki siitä, että pelkästään päättelemällä ei aina ole mahdollista päästä oikeaan johtopäätökseen siitä, mikä on lapsen kehitykselle parasta, vaan tutkimustulokset voivat osoittaa yleiset käsitykset virheellisiksi.

Tämän kirjan valmistumista ovat tukeneet Werner Söderström Osakeyhtiön kirjallisuussäätiö ja Suomen Tietokirjailijat ry.

Tämä kirja on omistettu Inkerille, Emilialle, Rikulle, Laurille, Emilille ja Ailille.

Espoossa 16. kesäkuuta 2010

Liisa Keltikangas-Järvinen

I. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot eivät ole sama asia

I

SOSIAALISUUS JA SOSIAALISET TAIDOT EIVÄT OLE SAMA ASIA

Olen hyvin sosiaalinen ihminen

”Olen hyvin sosiaalinen, pidän ihmisistä ja tulen kaikkien kanssa toimeen.” Näin aloittaa työpaikkahaastattelussa jokainen kunnon työnhakija kuvauksen itsestään. Hän pitää myös tärkeänä, että saa varmasti kerrottua tämän olennaisen ja keskeisen asian itsestään.

Oikeasti kuvauksella ei ole enää mitään arvoa, koska se ei erottele hakijoita. Jokainen hakija kertoo olevansa sosiaalinen. Työnhakija, joka kertoisi olevansa kiinnostunut hyvistä ystävistään, mutta huomattavan vähän kiinnostunut vieraista ihmistä, joka kertoisi olevansa joskus jopa kyllästynyt ihmisiin ja haluaisi työpäivän jälkeen suorastaan vältellä heitä, sen sijaan erottuisi hakijoiden joukosta. Jos hän lisäksi vielä kertoisi olevansa usein eri mieltä ihmisten kanssa, joskus jopa riitelevänsä heidän kanssaan, olisi hän jo poikkeava, ja todennäköisesti ovet sulkeutuisivat. On hämmästyttävää, miten paljon erimielisyyttä, ristiriitoja ja ihmissuhdeongelmia työpaikoilla edelleen on, vaikka kaikki kertovat tulevansa kaikkien kanssa toimeen.

Onko mahdollista pitää kaikista ihmisistä tai olla jatkuvasti edes kiinnostunut heistä? Onko mahdollista tulla kaikkien kanssa toimeen, ja onko se edes järkevä tavoite? Entä, jos joku toimii täysin vastoin puhujan moraalisia ja eettisiä periaatteita, jopa rikkoo lakia, mutta häntä vastaan asettuminen johtaa automaattisesti välirikkoon? Miten puhuja tällöin tulee tämän ihmisen kanssa toimeen? Varmistaako sosiaalisuus onnistuneen kanssakäymisen kaikkien ihmisten kanssa? Kannattaisiko työnantajan lopultakin olla kiinnostuneempi sellaisesta työnhakijasta, joka kertoo, ettei pohjimmiltaan ole kovin sosiaalinen eikä jatkuvasti kiinnostunut muista ihmistä, mutta arvostaa ja kunnioittaa heitä. Hän ei aina pidä jokaisesta ihmisestä, mutta katsoo, ettei se asioiden hoitumiseksi ole tarpeenkaan. Mitä sosiaalisuus lopultakin on?

Yleisessä keskustelussa sosiaalisuudesta on tullut tyhjä hokema, jolla jokainen puhuja lisäksi tarkoittaa vähän eri asiaa. Yhteistä näille erilaisille asioille on, että ne kaikki ovat positiivisia. Sosiaalinen ihminen on ”hyvä ihminen”. Voitaisiinko ajatella, että joku jätettäisiin valitsematta työpaikkaan selityksellä, että ”hän oli niin tavattoman sosiaalinen”. On epäilyttävää, jos ihminen toteaa, ettei hän ole kovin sosiaalinen, ja siksi hän joutuu harkitsemaan, missä tilanteessa hän voi niin sanoa, ja tunnustaa tällaisen vakavan puutteensa. Nykyisen ilmapiirin vallitessa ei kannata ainakaan kovin tärkeässä tilanteessa ryhtyä kokeilemaan, millaisen vaikutuksen kyseinen tunnustus saa aikaan.

Monet näistä yleisessä keskustelussa sosiaalisuuteen liitetyistä asioista eivät liity sosiaalisuuteen ollenkaan, ja monet niistä asioista, jotka liittyvät sosiaalisuuteen, eivät johda ihmisten välisessä kanssakäymisessä niihin hyviin lopputuloksiin, joihin niiden oletetaan johtavan. Korkea sosiaalisuus voi olla ihmiselle myös ongelma, ja hyvin sosiaalisesta ihmisestä voi olla työpaikalla haittaa. Näitä asioita tarkastellaan seuraavissa luvuissa ja puretaan yhteiskunnassa vallitsevaa ”sosiaalisuuden” kuplaa.

Sosiaalisuus ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot

Puhe sosiaalisuudesta voi siis tarkoittaa eri puhujille hyvinkin eri asioita. Usein puhuja tarkoittaa sosiaalisuudella sosiaalisia taitoja eli kykyä toimia työyhteisössä rakentavasti ja taitoa ratkaista sosiaalisia ongelmia tavalla, jota kaikki arvostavat ja joka johtaa kaikkien kannalta hyvään lopputulokseen.

Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat kuitenkin eri asioita. Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, kun taas sosiaaliset taidot tulevat oppimalla. Ne eivät ole synnynnäisiä.

Sosiaalisuudella tarkoitetaan sitä, miten kiinnostunut ihminen on muiden ihmisten seurasta ja miten itsestään selvästi hän joka tilanteessa asettaa muiden ihmisten seuran yksinolon edelle. Seurallisuus olisi tälle temperamenttipiirteelle parempi ilmaisu kuin sosiaalisuus.

Sosiaaliset taidot tarkoittavat taitoa selvitä sosiaalisista tilanteista. Sosiaalisuus tarkoittaa halua olla ihmisten kanssa, kun taas sosiaaliset taidot tarkoittavat kykyä olla muiden kanssa. Ne voivat olla riippumattomia toisistaan: ihminen voi olla täysin riippuvainen muiden seurasta, mutta kyvytön tulemaan toimeen heidän kanssaan, tai hän voi olla kyvykäs mutta haluton olemaan muiden kanssa.

Joskus puhuja tarkoittaa sosiaalisuudella ihmisen kiinnostusta muista ihmisistä, valmiutta lähestyä heitä ja sitä, että kontaktit muihin ihmisiin syntyvät nopeasti ja helposti. Nyt puhutaankin jo oikeasti sosiaalisuudesta. Usein tähän keskusteluun kuitenkin liittyy harha: kiinnostus muista ihmisistä ja valmius ottaa kontaktia tulkitaan kyvyksi hoitaa ihmissuhteita. Se, että ihminen pitää muiden ihmisten seurasta, ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että hän tulee näiden kanssa toimeen. Hän pitää ihmisistä, mutta ihmiset eivät välttämättä pidä hänestä.

Sosiaalisilla taidoilla tarkoitetaan ihmisen kykyä tulla toimeen muiden kanssa riippumatta siitä, miten seurallinen hän on, toisin sanoen, miten paljon hän pitää muiden kanssa olemisesta ja miten tärkeää hänelle on, että hänellä on aina seuraa. Sosiaaliset taidot tulevat kokemusten ja kasvatuksen kautta. Puhutaan sosiokulturaalisesta oppimisesta, kun kasvattaja kertoo lapselle, miten hänen meidän kulttuurissamme odotetaan käyttäytyvän.

Sosiaalisuus edesauttaa sosiaalisten taitojen hankkimista, mutta ei takaa niiden olemassaoloa, eikä varsinkaan ole niiden saavuttamisen edellytys, Vastaavasti sosiaaliset taidot eivät vaadi pohjakseen mitään tiettyä temperamenttirakennetta, vaan ne voidaan opettaa minkä tahansa temperamentin omaavalle lapselle. Tietyt sosiaalisissa taidoissa tarvittavat ominaisuudet kuten esimerkiksi empatia ja herkkyys havaita toisen ihmisen tunteita korreloivat aivan muihin temperamenttipiirteisiin kuin sosiaalisuuteen.

Yksi selitys sosiaalisuuden nauttimalle suurelle arvostukselle lienee siinä, että sosiaalisuuden ajatellaan ilman muuta johtavan myös hyviin sosiaalisiin taitoihin. Näin ei kuitenkaan ole. Jokainen tuntee ihmisiä, jotka haluavat olla kaikessa mukana, jäsenenä jokaisessa komiteassa ja touhuamassa jokaisessa ...