Kansi

Etusivu

LIISA KELTIKANGAS-JÄRVINEN

TEMPERAMENTTI
– ja koulumenestys –

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ

HELSINKI

Tekijänoikeudet

ISBN 978-951-0-38400-8

Kannen kuva: James Godman/Corbis/Skoy

Versio 1.0

Werner Söderström Osakeyhtiö 2011

Johdanto

JOHDANTO

Jokaisella oppilaalla tulisi olla mahdollisuus yltää koulussa oman kapasiteettinsa mukaiseen parhaaseen suoritukseen, siis sellaiseen suoritukseen, johon hänen kykynsä, lahjakkuutensa, motivaationsa ja kiinnostuksensa yltävät. Tuntuu itsestään selvältä, että jos oppilaalla on kykyjä, lahjakkuutta ja halu oppia, hän menestyy koulussa. Mikä voisi olla sellainen tekijä, joka vielä estää hänen menestymisensä?

Synnynnäinen temperamentti on sellainen tekijä. Temperamentti koostuu joukosta kohtalaisen pysyviä taipumuksia, jotka eivät ole yhteydessä älykkyyteen, kykyihin tai toimintastrategioihin, mutta vaikuttavat siihen, miten lapsi suhtautuu ylipäätään oppimiseen, millaiset oppimistyylit ovat hänelle luontevia, mistä kouluaineista hän pitää, miten opettaja suhtautuu häneen ja miten häntä opettaa ja miten oppilastoverit suhtautuvat häneen. Jotkut temperamenttipiirteet tukevat koulunkäyntiä ja lisäävät koulumenestystä. Niistä ei tarvitse kantaa huolta. Jotkut piirteet ovat koulunkäynnin kannalta neutraaleja. Sitten on piirteitä, jotka tekevät lapsesta suurella todennäköisyydellä alisuoriutujan eli lapsen koulumenestys on hänen kykyihinsä ja oikeaan osaamiseensa nähden liian matala. Alisuoriutuminen ei ole syrjäytymistä vaan sitä ilmenee kaikilla koulumenestyksen tasoilla. Kahdeksikon oppilaskin voi olla alisuoriutuja, jos hänen oikea osaamisensa on yhdeksikön, jopa kympin tasoa.

Näissä koulun kannalta ongelmallisissa temperamenteissa ei sinänsä ole mitään vikaa, päinvastoin niillä on paljonkin käyttöä koulun ulkopuolella. Ne eivät vain sovi koulun odotuksiin siitä, millainen oppilaan tulisi olla ja miten hänen tulisi opiskella. Koulun vaatimukset siitä, millainen oppilaan temperamentin tulisi olla, ovat loppujen lopuksi aika ankarat.

Tämänhetkinen käyttäytymisen arvosana tai arviointi koulutodistuksessa mittaa ennen kaikkea lapsen synnynnäistä temperamenttia. Jos on olemassa temperamentti, joka tekee lapsesta oppimisen alisuoriutujan, samoin on olemassa temperamentti, joka tekee hänestä »käyttäytymisen alisuoriutujan». Tämän temperamentin kantaja ei saa koskaan kiitettävää arvosanaa käytöksestä, vaikka ei olisi koskaan aiheuttanut pienintäkään häiriötä eikä olisi unissaankaan rikkonut yhtään koulun sääntöä. Hän on ihmisenä koulun mielestä vääränlainen. Temperamentti on sama kuin ihmisen yksilöllisyys. Yksilöllisyyden merkitystä korostetaan, mutta kun se oikeasti kohdataan, on yhteiskunnan suvaitsevaisuus usein aika vähäistä.

Tämä kirja ei ole avain hyvään koulumenestykseen eikä tarkoitus ole kertoa, miten tärkeää on menestyä hyvin. Kirjan tarkoitus on kertoa, että lapset ovat erilaisia ja että tämän erilaisuuden ymmärtäminen on avain lapsen tasapainoiseen kehitykseen ja ehjän minuuden löytymiseen, ja siinä sivussa usein koulumenestykseenkin mutta tässä järjestyksessä. Tarkastelun kohteeksi on otettu temperamentin ja koulumenestyksen välinen yhteys, koska koulu on se ympäristö, missä temperamentin merkitys on kaikkein voimakkain. Missään muualla ei temperamentilla ole yhtä suurta vaikutusta ihmisen elämään, koska missään muualla ei temperamenttia arvioida numeroin ja arvosanoin. Vain koulussa voi temperamentti pudottaa ihmisen yhteiskunnan kelkasta jo alkumetreillä. Kodin jälkeen koulu on lapsen tärkein kasvuympäristö. Lapsi viettää koulussa yhtä paljon, joskus enemmänkin aikaa kuin omien vanhempiensa kanssa. Kyse ei silloin ole vain oppimisesta vaan koulun vaikutuksesta lapsen koko kasvutapahtumaan eli hänen sosioemotionaaliseen kehitykseensä, minäkuvaansa ja itsetuntoonsa. Myöhemmän elämän kannalta ei ole sama asia, millainen käsitys lapselle muodostuu itsestään oppijana ja millaisen minäkuvan koulu hänelle rakentaa.

Jokainen temperamentin aikaansaama alisuoriutuminen ja motivaation ja itsetunnon lasku on yksilön kannalta murhe mutta myös yhteiskunnan kannalta hukattua pääomaa, johon yhteiskunnalla ei oikeastaan olisi varaa. Syrjäytymisen ja alisuoriutumisen syitä ei kuitenkaan ole aiemmin etsitty lapsen yksilöllisten ominaisuuksien ja koulun »yhteensopimattomuudesta», siis sellaisesta mahdollisuudesta, että kummassakaan ei oikeastaan ole mitään vikaa, ne eivät vain sovi yhteen. Lapsen synnynnäistä temperamenttia ei voi muuttaa, mutta koulua on mahdollista muuttaa.

Tämä kirja on tarkoitettu sekä opettajille että vanhemmille. Vanhemmat haluavat ja voivat tukea omaa yksilöllistä lastaan hänen koulunkäynnissään, ja kirjasta saa apua siihen, miten se parhaiten tapahtuu. Kyse ei jälleen ole parhaan mahdollisen koulumenestyksen saavuttamisesta vaan lapsen yksilöllisyyden kaikinpuolisesta ymmärtämisestä ja tukemisesta. Vaikka tässä puhutaan lapsesta, tarkoitetaan kehitysvuosia esikouluiästä yli murrosiän, ja puhutaan lapsesta paitsi koulussa myös kotona, harrastuksissa ja tovereiden kanssa.

Kirja on ensisijaisesti tarkoitettu opettajille ja vanhemmille, mutta kaiken taustalla on haaste koko koululaitokselle. Ennen kuin opettaja voi työssään ottaa huomioon yksilöllisen temperamentin, hänelle täytyy antaa siihen mahdollisuus. Yhteiskunnan ratkaisut eivät aina tue opettajan työtä mutta jättävät hänet selviämään seurauksista. Yksilöllisen temperamentin huomioon ottaminen ei tapahdu vain luokassa eikä tarkoita yksilöllisen opetusohjelman tekemistä jokaiselle oppilaalle vaan tärkeimmät ratkaisut tehdään yhteiskunnallisen päätöksenteon tasolla. Temperamentin huomioon ottaminen ajoissa vähentää syrjäytymistä ja erityisopetuksen tarvetta mutta ennen kaikkea auttaa lasta kasvamaan tasapainoiseksi, stressiä sietäväksi ja itsensä hyväksyväksi aikuiseksi.

Suomen tietokirjailijat ry. on tukenut tämän kirjan valmistumista.

Kirja on omistettu Inkerille, Emilialle, Rikulle ja Laurille, neljälle pienelle yksilölle.

I. Temperamentti on synnynnäinen taipumus

I TEMPERAMENTTI ON SYNNYNNÄINEN TAIPUMUS

1. Erilaisiksi syntyneet

Kolme erilaista oppijaa

Kolme pikkulasta opettelee ajamaan ensimmäisellä polkupyörällään. Heillä kaikilla on yhtä voimakas halu oppia ajamaan. He ovat kaikki yhtä kyvykkäitä: kukaan ei osaa ajaa, mutta he ovat motorisessa kehityksessään samalla tasolla, niin että jokaisella on sama valmius oppia. Jokaisen rinnalla seisoo isä, joka on paneutunut opettamaan lasta.

Ensimmäinen lapsi tarttuu heti pyörään, kiipeää satulaan, ja yrittää lähteä liikkeelle malttamatta kuunnella isän ohjeita. Hän polkaisee reippaasti vauhtia ja kaatuu. Hän nousee kiireesti ylös ja ryntää uuteen yritykseen malttamatta edelleenkään kuunnella ohjeita. Tämäkin yritys päätyy kaatumiseen. Tällä kertaa häneen sattuu. Kolmannen yrityksen jälkeen hän heittää pyörän kumoon ja jättää koko touhun. Asia ei häntä enää kiinnosta. Hänen itseluottamuksensa on kokenut kolahduksen ja innostus on häipynyt, eikä mikään maanittelu saa häntä enää jatkamaan yritystä.

Toinen lapsi tarkastelee pyörää kiinnostuneena joka puolelta, kuuntelee, mitä hänelle sanotaan, ja lähtee harjoittelemaan ohjeiden mukaan. Ensimmäiset yritykset päätyvät kaatumiseen, mutta lapsi nousee aina sinnikkäästi ylös ja aloittaa alusta. Harjoittelu näyttää hankalalta ja voimia vievältä. Niinpä isä ehdottaa, että lopetettaisiin tältä päivältä ja jatkettaisiin huomenna. Lapsi ei kuitenkaan halua luovuttaa vaan jatkaa yritystä. Aika kuluu ja piha tyhjenee muista lapsista, mutta tämä lapsi vain jatkaa harjoittelemista. Ajaminen alkaa vähitellen sujua, ja hän kiertää väsymättä yhtä ja samaa lenkkiä.

Kolmas lapsi pysähtyy paikalleen nähdessään uuden pyörän. Sitten hän ottaa varovaisesti muutaman askelen pyörää kohti, mutta näyttää edelleen siltä, kuin pelkäisi pyörän millä hetkellä tahansa tekevän jotain odottamatonta. Lapsi on selvästi hyvin kiinnostunut, mutta varautunut mihin tahansa yllätykseen. Sitten hän koskettaa satulaa, silittää sarvia, kilistää vahingossa kelloa ja kavahtaa säikähtyneenä taaksepäin. Kello jää kuitenkin kiinnostamaan häntä, ja jonkin ajan kuluttua hän kilistää sitä varovasti uudelleen. Aikansa pyörää tarkasteltuaan hän antaa nostaa itsensä istumaan satulaan, mutta se riittääkin jo ensimmäiselle päivälle. Sen pitemmälle hän ei uskalla mennä. Mitä enemmän häntä houkutellaan, sitä enemmän hän vastustelee.

Seuraavana päivänä hän menee rohkeasti pyörän luo, kilistää kelloa, antaa nostaa itsensä satulaan ja yrittää polkea. Kun se ei heti onnistu, hän säikähtää ja lähtee pois. Iltapäivällä päästään jo polkemaan, ja näin vähitellen eteenpäin, kunnes lapsi osaa ajaa. Hän ajaa varovasti ja menee syrjään, jos toinen lapsi hurjastelee pyörällään häntä kohti. Hän noudattaa ohjeita, pysähtyy, jos jotain yllättävää tulee vastaan, eikä vanhempien tarvitse pelätä, että hän tarkoituksella ottaisi minkäänlaisia riskejä.

Näillä kolmella samanikäisellä ja pyöräilystä yhtä kiinnostuneella lapsella on erilaiset synnynnäiset temperamentit. Tämä saa aikaan sen, että he suorittavat tämän ikäkauden mukaisen oppimistehtävän jokainen eri tavoin ja omalla yksilöllisellä tyylillään.

Oppimistyylin seuraukset

Tämä tyyli vaikuttaa ensinnäkin siihen, miten nopeasti lapsi oppii ja miten innokas hän on oppimaan uutta. Nopea oppiminen ei tarkoita eroa varsinaisessa oppimiskyvyssä vaan siinä, miten nopeasti temperamentti »sallii» lapsen lähestyä uutta asiaa, kokeilla tuntematonta ja hyväksyä muutoksia. Ensimmäisen ja kolmannen lapsen kyky oppia ajamaan pyörällä saattaa olla aivan yhtä hyvä mutta siinä, missä toinen ryntää kohti uutta haastetta, tarvitsee toinen uuden asian hyväksymiseen j...