1.

Kihlakunnanoikeuden eteishuone oli tupaten täynnä väkeä.

Juttua sisäänhuudettaessa olivat vain kaikkein häikäilemättömimmät kyynärpäätaktikot päässeet pujahtamaan saliin; heti kun yleisölle varatut istuinsijat käräjähuoneen seinustalla olivat täyttyneet, oli konstaapeli Moision tukeva kämmen pannut sulun enemmälle ryntäykselle. Ulosjääneet olivat raskaasti sitä mieltä, että heitä kohdannut vääryys oli huutava. Tupakansavuisessa ilmassa risteilevät kärtyiset huomautukset eivät suinkaan karttaneet tuomasta julki tätä asiantilaa ja kaikkein kiivaimmin lausui mielipiteensä eräs tukeva emäntäihminen:

– Olisi sinne enemmänkin mahtunut. – Iso-Mikkolan emäntä nykäisi hartiahuiviaan äkäisesti. – Se on taas tuon Moision tavanomaista kiusantekoa. Mies päästi sisään vain tuttavansa ja jätti meidät muut kuin nallin kalliolle.

Hajanaisia myönnytyksiä kuului eteishuoneen eri puolilta. Niiden sävy ei kuitenkaan ollut liiemmin innostunut, sillä kokemus osoitti, että olipa Iso-Mikkolan emännän kanssa sitten samaa tai eri mieltä, sen kuuli myöhemmin kylältä kokonaan toiseksi väritettynä. Väitettiin emännän kielen saavan makuuhaavoja sen joutuessa olemaan kymmenen minuuttia liikkumatta

– Siellä on nuori, ensikertalainen tuomari, pälpätti emäntä edelleen. – Taitaa pelätä arvostelua, vai eikö juttu kestä päivänvaloa… Mutta se on ainakin varmaa – sanokaa minun sanoneen – että syyllinen se Perälän isäntä on…

Iso-Mikkolan emäntä loi haastavan katseen ympärilleen. Pari köyhästi pukeutunutta naisihmistä kiiruhti viipymättä olemaan samaa mieltä. Paitsi sitä, että tämän ison talon emännän kielen maalitauluksi ei ollut hyvä joutua, oli asiassa muitakin harkinnan arvoisia puolia. Emännällä oli joskus hyvällä tuulella ollessaan tapana pistää taloon kahville poikenneen köyhän pirun kainaloon lämpimäisleipä tenaville vietäväksi. Miesväen reaktio sen sijaan oli nyreä äänettömyys. Eräs vanha mies rykäisi kiusaantuneesti, nuoremmat. tuijottivat vaiti ollen lattiaa tai savukkeensa holkkia.

– Asiassa on eräitä puolia… – Maalaisasioitsija Räty keskeytti lopulta jo piinalliseksi käyneen hiljaisuuden. – Ottaen huomioon asianhaarat näyttäisi siltä, että hän on syyllinen. Toisaalta on otettava huomioon, että Perälällä on oikeudenkäyntiavustajanaan eräs Helsingin parhaista juristeista ja kun ehkä itse tapahtumaa koskeva näyttökin voi jäädä puutteelliseksi, voi käydä toisinkin. Nämä lakiasiat ovat kovin komblisoituja asioita…

Väärin valittu, mutta erinomaisen huolellisesti äännetty sivistyssanan pehmeä b-kirjain kuvasi tyhjentävästi Rätyn, lakimieheksi itseään kutsuvan maalaisasianajajan luonteenlaadun. Tämä omatekoinen juristi ansaitsi niukahkon toimeentulonsa ajamalla pitäjäläisten lainhuudatus-, testamentinvalvonta- ja siviilisaatavajuttuja. Paitsi runsaan sivistyssanojen käytön katsoi Räty lakimiehen olemukseen kuuluvan myös kyvyn antaa aina mahdollisimman ”pyöreä” lausunto. Kansakoulun oppimäärän suomalla kokemuksella ihmisten asioita ajeleva Räty oli aikanaan jostain saanut selville sen Oikeudenkäymiskaaren pykälän, jossa 1700-luvun nyt jo aikansa eläneellä, mutta vieläkin voimassa olevalla määräyksellä ilmoitettiin: ”Oikeudenkäyntiasiamiehenä tai riitapuolen apulaisena saatakoon käyttää hyvämaineista ja rehellistä henkilöä, joka ei ole holhottava”. Kirvesvarteen ja sahan pokaan suurella epäluulolla suhtautuva Räty oli heti tämän luettuaan ostanut pakan vesileimattua paperia, nahkasalkun ja lakikirjan sekä kiinnittänyt tönönsä seinään kilven: Ilmari Räty, Asianajaja.

Vaikka kolmen markan suutari tavallisesti tekee kuuden markan vahingon, oli Räty kuitenkin joskus onnistunut voittamaan jo muutenkin päivänselvältä vaikuttavan asian. Hänen itsetuntonsa olikin tämän johdosta lakipisteessään. Sivellen varovasti sylissään olevaa salkkua ja luoden ohutsankaisten rilliensä takaa käräjärahvaaseen tuollaisen voinhan-teitä-nyt-valistaa-katseen Räty jatkoi alentuvasti:

– Niin, lakiasiat ovat vaikeasti tajuttavia sellaiselle, joka ei niitä tunne. Murhasta tulee rikoslain 21:1 mukaan elinkautinen että pamahtaa, jos asia toteennäytetään. Ennenhän siitä tuli kuolemanrangaistus, mutta menivät pirut poistamaan sen Eduskunnassa joskus sodan jälkeen. Mitä tulee nyt esillä olevaan tapaukseen, on siinä määrättyä apstraktisuutta, ja lookillisesti ajatellen on oletettavissa, että terminolookia…

– Hän on syyllinen! – Iso-Mikkolan emännän kireä tokaisu keskeytti Rätyn onnahtelevan yksityisajattelun. – Johan sen näki miehen silmistä häntä äsken sisään tuotaessa.

Ruudulliseen puseroon ja saapashousuihin sonnustautunut jätkämies ei enää jaksanut pitää suutaan kiinni. Sälli oli tähän mennessä istuskellut vaiti ollen ikkunalaudalla, mutta nyt hän otti pahasti pureskellun holkin suustaan ja tönäisi lippalakkiaan toiselle korvalle. Mies näytti olevan niitä lentojätkiä, jotka eivät kuvia palvele, ja tässäkin tapauksessa hän kunnioitti hyvin vähän Iso-Mikkolan emännän pelättyä arvovaltaa.

– Syyllinen, joo… – Ilkikurinen piirre jätkän kasvoilla muuttui suorastaan härnääväksi hänen jatkaessaan: – Syyllinen hän on ainakin teidän Esterin aitassa makaamiseen. Mutta eiköhän tämä toinen juttu kuulu ratkaistavaksi tuolla sisällä…

Iso-Mikkolan emäntä oli saada halvauksen. Hänen niskansa naksahti melkein kuuluvasti pään kääntyessä katsomaan, kuka uskalsi esittää noin kerettiläisen arvostelun. Ohuthuulinen suu avautui tulipalokiukkuiseen vastaukseen, mutta samassa avautui myös käräjäsalin ovi. Konstaapeli Moision jykevä ruho täytti oviaukon.

– Todistaja Seppälä sisään!

Konstaapeli tehosti jylisevää käskyään tuimalla nyökkäyksellä. Sen kohde, valmiinaostettuun ja jo kireäksi käyneeseen pukuun tunkeutunut mieshenkilö nousi äkisti penkiltään. Hän nykäisi narua muistuttavaa solmiotaan. Tulos oli vähemmän kehuttava, sillä ”sivistys” luiskahti vinoon toiselle puolelle. Mies lähti liikkeelle ja asteli sisään askelin, joiden töksähtelevä rytmi kieli lujasta sisäisestä jännityksestä.

Ovi sulkeutui ja käräjäsalin näkymä avautui tulijan eteen. Ensimmäiseksi mies huomasi puheenjohtajan pöydän takana istuvan kaitakasvoisen nuoren tuomarin. Tulijan katse pyyhkäisi tämän jälkeen seinustalla istuvaa lautamiesten riviä, viivähti nurkkaan sijoitetun pöytänsä takana istuvassa virkapukuisessa läänin apulaispoliisitarkastajassa ja siirtyi sitten vanginpukuiseen syytettyyn. Lyhyestä nyökkäyksestä oli helppo päätellä, että todistaja ja syytetty olivat ennestään tuttuja.

– Onko täällä maataloustyömies Arvi Sakari Seppälä?

Pöydän takaa kajahtanut virallinen kysymys sai todistajan katseen kiintymään oikeuden puheenjohtajaan.

– Kyllä.

– Syntynyt tammikuun 2 päivänä 1929?

– Niin.

– Asettakaa oikeasta kädestä kaksi sormea Raamatulle ja toistakaa minun perässäni.

Todistaja laski työn kovettaman kätensä varovasti Pyhän Kirjan sivulle. Oikeuden puheenjohtaja ja hänen edessään seisova mies olivat ulkomuodostaan päätellen samanikäisiä ja he katselivat toisiaan terävästi silmiin.

– Minä Arvi Sakari Seppälä…

– Minä Arvi Sakari Seppälä…

– lupaan ja vannon

– lupaan ja vannon

Oikeussalissa oli hiirenhiljaista. Valan alussa oli yleisö hyvien käräjätapojen mukaisesti ponnahtanut pystyyn, mutta siitä aiheutunut tuolien kolina oli jo kuollut pois.

– kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta…

– kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta…

– että minä todistan ja kerron

– että minä todistan ja kerron

Käräjävitsien mukaan autuaasti unia vetelevistä lautamiehistä ei tällä kertaa kukaan ollut edes unisen näköinen. Seitsemän silmäparia katseli seinustalta tarkkaavaisesti todistajan ilmeitä tämän toistaessa totisin kasvoin valan kaavaa.

– kaiken totuuden tässä asiassa

– kaiken totuuden tässä asiassa

– siitä mitään salaamatta

– siitä mitään salaamatta

Maataloustyömies Seppälä vaihtoi ruumiinsa painon toiselle jalalle ja seurasi huolestuneena puheenjohtajan suunliikkeitä. Vaikkakin kaava lausuttiin pätkittäin, näytti Seppälällä olevan täysi työ muistaa edes ne muutamat sanat, jotka hän sekunti sitten oli kuullut.

– tai siihen mitään lisäämättä

– tai siihen mitään lisäämättä

– taikka sitä muuttamatta.

– taikka sitä muuttamatta.

Valan aikana ei puheenjohtaja ollut kertaakaan vilkaissut lakikirjan tekstiä. Nuori hovioikeudenauskultantti istui jo viidettäkolmatta käräjäpäiväänsä ja osasi kaavan ulkoa.

– Ottakaa sormenne pois Raamatulta ja muistakaa valanne merkitys.

Tuomari alkoi tutkia edessään olevia papereita ja Seppälä sai vielä kerran tilaisuuden silmätä ympärilleen. Hän käänsi päätään ja havaitsi takanaan käräjäyleisön rivit. Huivipäisten mummojen, vanhojen isäntämiesten ja päivettyneiden nuorukaisten joukosta Seppälä keksi pari tuttavaansa ja nyökkäsi näillekin lyhyesti. Hänen katseensa kierteli pitkin salia, viivähti hetken pöydän sivulla istuvan lihavahkon naismemorialistin huomattavan siroissa nilkoissa ja niiden viereen permannolle heijastuvassa aurinkoisessa ikkunakuviossa. Ilmassa tanssi muutamia pölyhitusia, jotka kimaltelivat niihin sattuvassa valosuihkussa.

Puheenjohtaja oli saanut paperinsa järjestykseen. Hän veti eteensä yhden poliisikuulustelupöytäkirjojen paksussa nipussa olleen asiakirjan. Sitten hän kiinnitti katseensa edessään seisovaan mieheen.

– Teitä on kuultu poliisikuulustelussa, tuomari aloitti. – Luen teille nyt sen, mitä olette kuulusteluissa kertonut ja allekirjoituksellanne vahvistanut. Paitsi että totuudenmukaisesti vastaatte mahdollisesti esittämiini kysymyksiin, teidän on tehtävä heti korjaus, jos lukemani ei täysin vastaa käsitystänne asioista.

Todistaja Seppälä nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi. Puheenjohtaja luki nopeasti läpi todistajan henkilötietoja koskevan osan. Sitten hän hidasti esitystään. Sanat kajahtelivat terävän selvinä hiljaisessa oikeussalissa.

– ’Kesäkuun 9 päivänä klo 20.30 ilmoitti maataloustyömies Seppälä puhelimitse nimismiehelle, että hänen ollessaan soutamassa isäntäänsä, agronomi Harstilaa ...