Tekijänoikeudet

Copyright © Eppu Nuotio, Tuutikki Tolonen ja Kustannusosakeyhtiö Otava

Kielikiitokset:

Cristian Arias

Viktoria Kulmala

Camilla Lumme

Kurt Nuotio

Anna Poikkijoki

Mariana Salgado

Sanasto löytyy kirjan lopusta.

Kansi: Aino-Maija Metsola

Tämä on Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2008 ensimmäistä kertaa painettuna laitoksena julkaiseman teoksen sähkökirjalaitos.

Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

ISBN 978-951-1-25826-1

Kustannusosakeyhtiö Otava 2011

1. luku

Heinäkummussa kaikki hyvin

Hyvät lukijani. Minä luulen, että oikea kirjailija on sellainen, joka ei ole koskaan viikkoa pitempään kirjoittamatta, paitsi tietysti jos on lomalla tai sairas. Juuri siitä syystä aloitan tämän kirjan kirjoittamisen nyt, enkä vasta huomenna.

Nimeni on Wasker Vadelma ja olen kirjoittanut jo yhden kirjan. Siitä tuli vahingossa melkein trilleri, koska koko ajan tapahtui kauheita asioita. Jos joku teistä on sattunut lukemaan edellisen kirjani (sen nimi on Delfinan matka-arkku), hän tietää jo, että kaikki päättyi lopulta hyvin. Onneksi.

Joka tapauksessa minä olen ajatellut kirjoittaa toisenkin kirjan pensionaatti Onnelasta, koska se on ehdottomasti kiinnostavin asia, mitä täällä Heinäkummussa on. Ja se on tuossa aivan lähellä. Näen sen huoneeni ikkunasta ja kävelen melkein päivittäin sen pihan yli ja sen ovesta sisään. Eräs ruotsalainen runoilija nimeltään Per sanoi minulle, että: ”En författare gör bäst i att skriva om sånt som han vet någonting om och har någonting att berätta om”. Onnelan minä ainakin tunnen ja minulla on siitä aika paljon sanottavaa. Tuskinpa te jaksaisitte lukea kovinkaan pitkälle, jos kirjoittaisin sanotaan nyt vaikka lentokoneen pienoismallien rakentamisesta. (Hetkinen. Ehkä se ei sittenkään ole huono aihe? Kolmas kirjani taitaakin kertoa pienoismalleista.)

Tästä tulee todennäköisesti rauhallinen kirja, koska ei kai pensionaatti Onnelaa voi enää uhata mikään. Se on nykyään kaikkien heinäkumpulaisten suursuosiossa (tai no, ehkä ei päänimismies Anderssonin suosiossa, mutta mitäpä siitä). Kaikki mahdolliset pensionaattiluvat ovat kunnossa ja Onnela on eilisten tv-uutistenkin mukaan eteläisen Suomen kaunein ja omalaatuisin pensionaatti, ja se on kunnostettu erityisellä tarkkuudella ja vanhaa puuhuvilaa ymmärtäen ja kunnioittaen.

Uutisissa haastateltiin vähän Delfinaakin, joka on Onnelan epävirallinen johtajatar (epävirallinen siksi, ettei 12-vuotias voi olla oikea johtajatar eräiden henkilöiden ja Suomen lakipykälien mukaan). Delfina sanoi, että kaikki ovat pensionaatti Onnelaan ”sydämestään tervetulleita” ja että Onnela haluaa olla ”ystävyyden tuikkiva tähti Heinäkummun taivaalla”. Delfina puhuu vähän kummallisesti, mutta hän onkin asunut melkein koko ikänsä Argentiinassa. Kyllä Delfinaa lievästi argentiinalaisesta puhetavasta huolimatta ymmärtää, vaikka eräs Henkka Andersson väittääkin toista. Mutta Henkkaa ei kannata ottaa vakavasti. Kun Henkka puhuu, minä useimmiten toivoisin, etten ymmärtäisi sanaakaan, sillä yleensä hän sanoo vain jotain typerää. En ole nähnyt Henkan koskaan tekevän mitään erityisen hauskaa tai kiinnostavaa. Enimmäkseen Henkka ajelee pyörällään ja syljeskelee ympäriinsä. Mikä harrastus! Mutta se Henkasta. Hänestä ei ole kirjan henkilöksi.

Kirjoitan paljon mieluummin Delfinasta sekä abuelo Ernestosta, joka on Delfinan mahtava isoisoisä. En tiedä, kuinka vanha hän on, mutta aika vanha joka tapauksessa. Delfina ja abuelo ovat luultavasti Heinäkummun erikoisimmat henkilöt ja heistä paljastuu koko ajan uusia asioita. On tosiaan onnenpotku, että satun asumaan juuri tässä, pensionaatti Onnelan vieressä. Olen niin sanotusti aitiopaikalla. Oikeastaan minä luulen, että Delfina on minun paras ystäväni.

Niissä eilisissä tv-uutisissa Delfinan takana seisoi abuelo Ernesto valkoisessa puvussaan, harvat hiukset taakse suittuna. Hänellä oli silmillään neliskanttiset, paksusankaiset lasinsa ja kädessään kävelykeppi, jonka kädensijana on hopeinen linnunpää. Hän näytti hyvin hienolta ja arvokkaalta. Abuelo Ernesto on Onnelan virallinen johtaja, vaikka hän oikeastaan haluaa vain kokata suussasulavia herkkuja Onnelan keittiössä. Mutta kyllä kaikki menee hyvin näinkin: abuelo on virallinen johtaja, mutta on koko ajan keittiössään, ja Delfina on epävirallinen johtaja, mutta johtaa taloa koko ajan. Kaikki ovat tyytyväisiä, jopa Suomen laki (jos laki nyt voi olla tyytyväinen).

Abuelokin on muuten asunut melkein koko ikänsä Argentiinassa, eikä osaa enää puhua suomea. Hän asui Suomessa vain elämänsä viisi ensimmäistä vuotta ja muutti sitten äitinsä, isänsä, siskonsa ja veljensä kanssa Argentiinaan etsimään kultaa (jota ei löytynyt). Nykyään abuelo osaa puhua vain espanjaa ja olikin varmasti juuri siksi eilen tv:ssä ihan hiljaa ja vaikutti sen takia entistäkin johtajamaisemmalta.

Vasta ihan uutisten lopuksi abuelo kumartui toimittajan mikrofonia kohti ja lausui: ”¡Bienvenidos, amigos!” Delfina nyökytteli, ja siihen uutinen sitten loppuikin.

Minun äitini ja isäni taputtivat käsiään ja sitä ei kovin usein uutisia katsoessa tapahdu. Heinäkumpu on nyt nähty valtakunnan uutisissa.

Tämä kesä alkaa olla lopuillaan, valitettavasti. Viikon päästä alkaa koulu. Kaikki Onnelan kesävieraat ovat jo lähteneet, eikä Onnelassa juuri nyt ole kiirettä. Delfinan ja abuelon lisäksi Onnelassa asuu vain autonkuljettaja-talonmies Risto, äänekäs papukaija Pablo sekä kaksi vanhaa argentiinalaistätiä Dania ja Elena, jotka ovat kai jääneet Onnelaan pysyvästi, eivätkä siksi ole enää pensionaattivieraita ollenkaan. Viimeiset neljä viikkoa tädit ovat kirjailleet Onnelaan pellavapyyhkeitä ja sen sellaista.

Minä kysyin eilen Delfinalta, mihin kouluun hän aikoo mennä. Delfinalla oli edessään pino sanomalehtiä, joita hän selaili samalla kun vastasi hajamielisesti:

”Voi, nyt riittää puuhaa Onnelassa. Koulu on joutilaille, minulla on työtä ja bisnestä. Ehkä pari vuotta ja sitten saatan mennä. Jollen perusta omaa koulua.”

”Mitä puuhaa sinulla muka on?” minä kysyin. ”Eihän täällä ole yhtään vierastakaan. Ja kun kesäloma loppuu, kaikki turistit katoavat joka tapauksessa Heinäkummusta, eikä koko talvena tapahdu yhtään mitään.”

Delfina vilkaisi minua harvinaisen tuimasti.

”Wasker, ei yhtä tippaa bisnesverta! Sinä ajattelet, että paras luovuttaa jo aamunkoitteessa. Ei, ei. Minä en voi ajatella semmoisilla tavoilla. Turisteja on aina, ihan aina. Ihminen ei osaa pysyä paikalla vaan tahtoo matkalle. Miksi hän ei siis matkusta Onnelaan? Usko pois, hän matkustaakin! Pitää vain keksiä sopiva houkutus.”

”Minä luulen, että Suomessa on sellainen laki, että kaikkien lasten on pakko mennä kouluun”, minä jatkoin ja silloin Delfina suuttui.

”Minä puhun matkustavaisista ja sinä siitä kurjuudesta! Vai laki! Minä sanon että NYT RIITTÄÄ sen lain kanssa. Ei enää ensimmäistäkään lakia pensionaatti Onnelaan, kuulitko Wasker! Ei mitään lakia, minä jo väsyin niihin kaikkiin määräyksiin tänä kesänä! Nyt keskitytään oikeaan asiaan. Nyt keskitytään vain Onnelaan ja houkutukseen.”

Kohautin olkapäitäni, sillä Delfinalle ei kannata väittää vastaan.

”Mikä se houkutus muuten on?” kysyin.

Delfina rypisti mietteliäänä otsaansa ja taputti lehtipinoa, nyt jo selvästi lauhtuneena.

”Sitä minä en vielä tiedä. Mutta pian tiedän. Nyt minä tutkin vasta, minkämoisia houkutuksia tässä maassa on tapana laittaa. Mikä on hyvä sana, joka houkuttaa. Lehdistä sen näkee, pitää vain lukea vähän ja ajatella oikein hyvin.”

”Yritätkö sinä siis keksiä Onnelalle mainosta?” tarkensin.

Delfina huitaisi ilmaa kädellään. ”¡Claro! Niin tietysti. Se on hyvin hyvin iso asia. Vaatii harkinnusta.”

”Harkintaa”, korjasin. ”Haluatko, että autan keksimisessä?”

”Suurkiitos, mutta siltikin ei. On putouksia, jotka on laskettava yksin. Jos olet johtajatar, olet sitä myös tulvan aikana.”

En ole ihan varma, mitä Delfina putouksilla ja tulvilla tarkoitti. Toivon tosiaan, että se ei ollut mikään ennustus. Että vaikka syksy rompsiikin kumisaappaillaan kesän yli, niin ei sentään sataisi ihan joka päivä.

2. luku

Siivouspäivä ja eräs kävelevä laatikko

Seuraavana päivänä Onnelan eteen pysähtyi taksi. Se oli erikoista, sillä Heinäkumpu on niin pieni paikka, ettei täällä juurikaan ajella taksilla, koska kaikkialle on lyhyt matka. Kyseessä oli siis selvästi joku ei-heinäkumpulainen.

Yleensä Onnelan vieraat soittavat etukäteen ja kysyvät, onko pensionaatissa tilaa. Sen jälkeen he tavallisesti saapuvat rautatieasemalta abuelo Erneston vanhalla hienolla lava-Dodgella, jota Onnelan Risto ajaa. Tämän vieraan tulosta kukaan ei kuitenkaan tiennyt etukäteen mitään, eikä kukaan siksi ollut odottamassakaan. Onnelassa oli menossa suursiivous, kun taksi tuli.

Delfinan ja abuelon tapa siivota muistuttaa pyörremyrskyä. Meillä kotona siivotaan paljon rauhallisemmin ja yleensä huone kerrallaan. Onnelassa siivotaan kaikkia huoneita samaan aikaan, ja koska talo on suuri, urakka on aikamoinen. Minä olin juuri menossa kotiin hakemaan pitkävartista ikkunanpesulastaa, jollaisesta Delfina ei ollut koskaan kuullutkaan. Minulle se vekotin tuli mieleen, kun satuin ruokasaliin juuri sillä hetkellä, kun Dania ja Elena siirsivät pöytiä ikkunoiden eteen ja nostivat tuoleja pöytien päälle. Minä kysyin Delfinalta, mitä ihmettä tädit oikein puuhasivat ja Delfina hymähti: ”Mikä hullunmoinen kysymys, Wasker. He tietysti valkaisevat ikkunat! Pitää kiivetä, että ylettää.”

Se näytti hyvin vaaralliselta. Dania ja Elena ovat lähes yhtä vanhoja kuin Ernesto, p...