ALUKSI

Heti aluksi minun täytyy tehdä tunnustus. En ole kovin suuri tämäntyyppisten kirjojen ystävä. Tai siis olen tavallaan ja samalla en ole. Siinä mielessä olen, että kiinnostuneena selailen, mitä ihmiset kirjoittavat ja miten he jäsentävät omia oivalluksiaan muiden luettavaksi. Samanaikaisesti hämmästelen kirjakauppojen notkuvia hyllyjä ja jatkuvalla syötöllä markkinoille putkahtavia uusia kirjoja. Viisas anoppini usein siteeraa, että harva kirja on siihen kaadetun metsän arvoinen. Miksi kirjoitamme ja luemme jatkuvasti uutta, kirjoja, kolumneja, blogeja? Niin paljon on jo kirjoitettu ja sanottu. Ymmärrämmekö me puoliakaan siitä, mitä luemme ja kirjoitamme?

Filosofian historia myöntää, että kaikki Aristoteleen ja Platonin jälkeen kirjoitettu on reunahuomautuksia heidän filosofiaansa. Herrat jäsensivät kaiken inhimillisesti jäsennettävissä olevan, ja heidän viisautensa on edelleen saatavana kirjakaupoista uusina painoksina. Samoin suurin osa itsensälöytämisja elämänhallintakirjallisuudesta on reunahuomautuksia jo tuhansia vuosia sitten jäsennettyihin keskeisiin teeseihin, olivatpa jäsentäjinä sitten Platon, Aristoteles, Jeesus, Buddha, Gandhi, Jung tai erilaiset zenmunkit. Aikamme elämänhallintafilosofiat ja -gurut ovat kaupallistaneet ja pukeneet idän ja antiikin viisaudet länsimaiselle ihmiselle ymmärrettävään muotoon.

Siinä mielessä tässäkään kirjassa ei ole mitään erityistä uutta - vähän niin kuin aamiaisleivässä tai puurossa ei ole mitään uutta. Puuro toistuu samanlaisena aamusta toiseen paksuuden ja suolaisuuden vähän vaihdellessa aina sen mukaan, kuka puuron kulloinkin keittää. Pieniä vivahde-eroja voi saada aikaan rasvoilla, maidolla ja hilloilla, mutta ei sekään puurosta sen ihmeellisempää tee. Puuro mikä puuro. Pyhä puuro.

Tällaiset kirjat toimivat ikään kuin meditaation, itsetutkiskelun peilipintana. On hauska lukea, miten toinen elämän lainalaisuuksia jäsentää ja mihin asti hän on omissa pohdinnoissaan päässyt. Tällaisten kirjojen kirjoittajat eivät yleensä, kuten en minäkään, ole sen hurskaampia tai hullumpia kuin muut eivätkä sen valaistuneempia, seesteisempiä, tasapainoisempia tai viisaampia. He ovat aivan samanlaisia, tavallisia ja keskeneräisiä - itse asiassa ehkä hiukan keskeneräisempiä kuin muut.

Älä siis tee tästä äläkä toivottavasti mistään muustakaan kirjasta tai kirjailijasta esikuvaa tai ihannetta itsellesi. Pyri omiin ihanteisiisi. Ole kiinnostunut minun ihanteistani ja anna niiden enintään tehdä itsesi entistä tietoisemmaksi omistasi. Jos otan kantaa tai kerron näkemykseni, älä takerru pohtimaan, onko asia aivan oikeasti niin tai onko näkemykseni täydellinen totuus. Ota se ikään kuin yhtenä mielenkiintoisena vaihtoehtona ja peilaa sitä omiin ajatuksiisi. Muodosta omat näkökulmasi, väitteesi ja teesisi.

Olen koulutukseltani psykologi ja henkilökohtainen valmentaja. Tämä tuo kirjoittamiseeni kysyvän tyylin. Valmentajan työssä tehtäväni on ennen kaikkea kysyä ja kyseenalaistaa. Valmentajan tehtävä on haastaa ja kärjistää, tehdä liioitellusti näkyväksi se, mitä halutaan muuttaa, jotta nähtäisiin selvästi, mikä kaipaa muutosta. Jos emme tiedä, mikä kaipaa muutosta, emme myöskään tiedä, miten sitä voisi muuttaa.

En kuitenkaan kirjoita tätä kirjaa kaikilta osin psykologina tai valmentajana, vaan ennen kaikkea Ilonana, oman sukupolveni naisena, ystävänä, äitinä ja yhteiskuntamme jäsenenä. Kymmenen vuoden kuluttua olen luultavasti eri mieltä tämän päivän näkökulmistani. Tietoisena tästä kirjoitan nyt sillä ymmärryksellä, joka minulla tässä vaiheessa on. Kerron seuraavassa luvussa, kuka olen ja miten minusta tuli minä.

Muutamassa kohdassa kirjaani viittaan kristinuskoon tai uskontoihin yleensä. Siihen on muutama syy. Olen lapsuudessani saanut vahvasti kristillisen ja uskonnollisen kasvatuksen. Uskonnot siis kiinnostavat minua. Nyt aikuisena omassa elämässäni en sitoudu mihinkään uskontoon, vaikka miellänkin hengellisen osa-alueen tärkeäksi osaksi ihmisyyttä. Olen siis itse hengellinen, mutta en uskonnollinen ihminen. Uskonnoissa on jäsennetty monia elämänviisauksia, ja siksi niihin sisältyy hyvää tarustoa, symboliikkaa ja metaforia. Mutta mielestäni niihin sisältyy ja niiden nimissä pidetään yllä myös paljon tyhjänpäiväistä ja epäeettistä tarustoa, symboliikkaa ja metaforia. Uskon itse siis jumaluuteen, elämässä olevaan suojelevaan voimaan ja energiaan, eikä minulla ole tarvetta määritellä sen tarkemmin, mitä se on. Ehkä jumaluus on lopulta hyvin henkilökohtainen kokemus, jolle voi sisimmässään antaa mahdollisuuden tapahtua. Se on meissä jo olemassa.

Kirjallani on sukupolveni naisille kolme viestiä:

1. Omista elämäsi. Ota elämä omaksesi. Tee elämästäsi sellainen, että tunnet joka hetki sen olevan sinun elämäsi, sinun käsikirjoittamasi, sinun haluamasi, sinun allekirjoittamasi.

2. Omista elämäsi. Omista elämäsi jollekin asialle, jollekin tehtävälle, jollekin merkitykselle, jonkin asian vaalimiselle, kehittämiselle, kasvattamiselle. Löydä elämällesi punainen lanka, intohimon kohde tai pysyvyyden ylläpitäjä. Tiedä, mille elät ja mitkä ovat tärkeäksi kokemiasi asioita.

3. Omista elämäsi. Pyri taloudelliseen riippumattomuuteen. Pyri tilanteeseen, jossa olet taloudellisesti omillasi tai sinulla on tunne, että selviydyt taloudellisesti itse. Tämä siksi, että näkisit selvästi, mikä on omaa tahtoasi ja mikä muiden. Taloudellinen side on aina valtaside. Me naiset olemme kautta historian olleet taloudellisesti alisteisia suhteessa miehiin ja olemme käyneet kauppaa kauneudellamme, seksuaalisuudellamme, hoivaavuudellamme ja lapsillamme. Olemme luopuneet ja suostuneet luopumaan mahdollisuudesta ajatella ja vaikuttaa. Huolehdi omasta taloudestasi niin, että et taloudellisen riippuvuutesi takia jättäisi tekemättä itsellesi tärkeitä valintoja tai elämästä elämääsi siten kuin sinä itse tahdot.

Tässä kirjassa kertomiini tarinoihin ja tapauskuvauksiin olen pyytänyt luvan asianomaisilta henkilöiltä. Joitain tarinoita olen yhdistellyt ja muokannut niin, että alkuperäiset henkilöt eivät ole tunnistettavissa. Jotkin tarinat ovat yksityiskohtaisia, toiset yleisiä. Pieni yksityiskohta voi heijastella jotain suurempaa teemaa, ja jokin suurempi teema tulee näkyviin yksityiskohdissa.

Tervetuloa ihmettelemään kanssani.

MISTÄ LÄHTÖKOHDISTA KIRJOITAN

Vuosina 2007-2008 tein yhteistyötä Filmiteollisuuden ja YLE TV1:n kanssa ohjelmassa, joka kantoi nimeäni. Tässä psykologisessa keskusteluohjelmassa vierainani oli suomalaisia keskustelemassa itse valitsemistaan teemoista ja hakemassa näkökulmia kysymyksiinsä ja haasteisiinsa. Ohjelmaan ei kutsuttu julkisuuden henkilöitä, emmekä päättäneet jaksojen teemoja etukäteen.

Kutsuimme ihmisiä ohjelmaan seuraavasti: »Mikäli sinulla on jokin terveyteen, ihmissuhteisiin, työhön tai elämänmuutoksiin liittyvä haaste tai kysymys, ole yhteydessä.» Saimme runsaasti yhteydenottoja ja ihmisten tarinoita. Tarinoista valikoimme teemoja ja ihmisiä, jotka olivat kykeneviä keskustelemaan ja käsittelemään kysymystään verbaalisesti ja olivat vastaanottavaisia uusille näkökulmille. Minun roolini ohjelmassa oli olla aktiivinen ja avata näkökulmia käsiteltäviin teemoihin. Ohjelma ei siis ollut perinteinen haastatteluohjelma, vaan minulla ohjelman vetäjänä oli siinä vahva rooli. Tämä oli toimeksianto, jonka sain ohjelman tilaajilta.

Ohjelman tekemisen haastavuutta lisäsi se, että monet saamamme yhteydenotot olivat lähtökohtaisesti sellaisia, että niiden käsitteleminen ei soveltunut televisioon sellaisessa tuoteideassa, jollaisena ohjelmaani toteutettiin. Etsimme ihmisiä, joilla oli kysymyksen osalta niin sanotusti »tilanne päällä». Emme halunneet ainoastaan ihmisiä, jotka tulisivat kertomaan selviytymisestään, vaan halusimme kuvata tilannetta, jossa yksilö parhaillaan etsii apua ongelmaansa. Koska televisio julkisena mediakanavana asettaa juridisesti tiukat rajat sille, miten asioita voidaan käsitellä ja mistä voidaan puhua, jouduimme hylkäämään monta tärkeää teemaa tai loiventamaan tapaa, jolla asiaa käsiteltiin.

Saimme eniten yhteydenottoja narsistien uhreilta ja naisilta, joita oli käytetty seksuaalisesti hyväksi. Oli surullista lukea tai kuunnella heidän tarinoitaan ja tajuta, miten yksin ja lohduttomia monet heistä olivat. Havaitsin, että useat heistä olivat yrittäneet saada ongelmiinsa apua mutta kerta toisensa jälkeen ajautuneet tilanteeseen, jossa he joutuvat uudestaan uhriksi ja ovat voimattomia katkaisemaan uhriksi joutumisen kierrettään, koska uhria on vaikea auttaa. Kuulin monta tarinaa, jossa seksuaalisesti hyväksikäytetty kertoi saaneensa hoitavilta tahoilta syytöksiä siitä, että hän on itse aiheuttanut hyväksikäyttönsä. Niin ikään kuulin tilanteista, joissa narsistin uhria ei ollut uskottu.

Kaikille ohjelman vieraille esitettiin suurin piirtein samantyyppiset kysymykset, ja he vastasivat näihin kysymyksiin studion ulkopuolella kuvatuissa inserteissä. Kysymyksiä muokattiin kunkin aihepiirin mukaan, ja ne noudattelivat seuraavaa logiikkaa:

Mikä on ydinkysymyksesi tällä hetkellä? Mihin kysymykseen etsit vastausta?

Mikä on ollut rankinta, vaikeinta tai haastavinta kyseisen ongelman kanssa?

Mikä on auttanut sinua selviämään ja selviytymään ongel...