Lapuan Taidemuseon julkaisu nro 29

ISSN-tunnus on 1799-9448

ISBN 978-952-67716-7-0 (PDF)
ISBN 978-952-67716-8-7 (EPUB)

Julkaisun toimitus: Kaj Lipponen
Taitto: Petri Välimäki, Hiottu Oy
Kustantaja: Into Kustannus ja Lapuan Taidemuseo

Kansi
Teemu Mäki:Voodoo-naisia
(Adjovi, Ayaba ja Napa Gbagassi — kolme sukupolvea Mami Wata Voodoon naisia, Grand-Popo, Benin, Afrikka),
1.6.2009, öljy kankaalle, 200 x 300 cm
Sara Hildénin säätiö / Sara Hildénin taidemuseo, Tampere

www.teemumaki.com

www.lapuantaidemuseo.fi

Into Kustannus Oy
Meritullinkatu 21, 00170 Helsinki
www.intokustannus.fi

Teemu Mäki

MAALARIN SILMIN

Johdanto ja pari linkkiä muualle

-1-

Dakar-triptyykki ja muita maalauksia…

Lapuan Taidemuseossa
27.9.2014–24.1.2015
esillä olleet maalaukset

-2-

Maalaustaiteesta

Miksi kirjoittaa kuvista?

Muotokuvamaalauksesta

Maalauksen suhde malliin

Allegoriamaalauksesta

Kollektiivimaalauksesta

Välisoitto 1 (taiteellisesta tiedosta)

-3-

Kuvia Afrikasta

Dakar-triptyykki 2012

Välisoitto 2 (taiteen tehtävästä)

-3-

Kuvia Afrikasta (jatkuu)

Voodoo-naisia

Transsiin menossa ja Gbecon Massive

Punainen tyttö ja Voodoolapsi

-4-

Kuvia Tšetšeniasta

-5-

Kuvia Suomesta

Kollektiivimaalauksia alaikäisten kanssa

Todellista rakkautta

Jouluntorjuntamaalaus ja Viimeinen ehtoollinen

Jäähyväiset fiktiolle

Epäsuhta / Disparity

Klara, Helmer och Assar

Ursula nukkuu lelulaatikossa (ja muita lapsikuvia)

Yö lakeudella ja Yksinäinen talo Gdanskissa

Armas rannalla (ja muita pikkupiirroksia)

(Pakko puhua Lapuasta)

PAKKO EI OO KU KUALLA

Mitä tauluja koululaisille saa näyttää?

Viitteet

MAALARIN SILMIN

Johdanto ja pari linkkiä muualle

Tämä on kirja maalaustaiteesta. Yhden taidemaalarin näkökulmasta ja lähinnä hänen omien, viimeaikaisten maalaustensa kautta nähtynä.

Halusin kirjoittaa maalaustaiteesta mahdollisimman rennosti ja ymmärrettävästi, kuin jutustelisin kaverille junassa tai lentsikassa, kun on löytynyt yhteinen kiinnostuksen kohde. Toivon kirjan sopivan yhtä hyvin peruskoululaiselle kuin professorillekin, olevan siis omalla tavallaan antoisa sekä uteliaalle amatöörille että kokeneelle taiteen tai tutkimuksen ammattilaiselle. Moinen pyrkimys voi kuulostaa hassulta tai mahdottomalta, mutta minulla on tähän tavoitteeseen kaksi syytä. Ensinnäkin, yritän olla yleisöystävällinen aina kun se on mahdollista. Taideteoksia tehdessä ei välttämättä voi. Mutta teoksista kirjoittaessa useinkin kyllä. Toiseksi, taiteet ylipäätään ja maalaustaide siinä joukossa ovat niin moninainen ja eripurainen maailma, että yhteistä aaltopituutta on asiaan vihkiytyneimpienkin ammattilaisten kesken usein vaikea löytää. Koulukuntaerot ovat niin suuria. Siksi spesialistienkin keskinäisen keskustelun on usein hyvä alkaa omien aakkosten ja peruskäsitteiden vertailusta ja selittämisestä. Muuten tietä yhteiseen ymmärrykseen ei löydy.

Puhun maalaamisesta ja taiteesta pääasiassa yksittäistapausten, eli yksittäisten maalausten kautta, jotta puheeni olisi ymmärrettävämpää ja jotta lukija ja katsoja voisi saman tien taideteoksia katsomalla testata sanoin esittämiäni ajatuksia. Toivon, että lopputuloksessa teoskuvat puhuvat yhtä paljon tai enemmän kuin teksti.

Kirja julkaistiin näyttelyni yhteydessä Lapuan Taidemuseossa1 syksyllä 2014. Näyttelyni nimi oli Dakar-triptyykki ja muita maalauksia (…Suomesta ja Afrikasta, maailmasta ja meistä, yksin ja yhdessä). Näyttelyluettelon sijaan tehtiin tämä opus, joka hoitaa siinä sivussa myös katalogin tehtävät, koska kirja sisältää kuvat ja tekstiä kaikista näyttelyn teoksista. Sen lisäksi kirjassa on kuvia monista muistakin viimeaikaisista maalauksistani, sellaisista, jotka eivät mahtuneet tähän näyttelyyn. Mukana on myös muiden taiteilijoiden teoksia, joista tulin tässä yhteydessä kirjoittaneeksi.

Helpotin teosvalintaa sekä näyttelyyn että tähän kirjaan päättämällä, että mukaan tulee vain viimeisen kuuden vuoden (2008–2014) aikana valmistuneita teoksia. Tämä on minulle epätyypillistä, koska yleensä tykkään laittaa yhteen ikivanhoja ja aivan uusia teoksia. Kuusi vuotta voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta tässä tapauksessa se ei ole. Monet maalauksistani ovat vuosia tekeillä enkä viime vuosina ole maalannut kovin paljon, koska olen puuhannut niin innokkaasti kirjallisuuden, teatterin, teorian ja esimerkiksi valokuvan parissa. Ja tuhlannut elämääni myös proffan työhön yliopistolla. Yliopistovuosien (2008–2013) aikana en maalannut sooloteoksia juuri ollenkaan vaan keskityin maalaamisen osalta kollektiivimaalauksiin eli tekemään maalauksia ryhmätyönä oppilaitteni kanssa. Näin ollen sattumoisin myös tässä kirjassa puhun maalaustaiteesta pääosin kollektiivimaalausten kautta.

Valitessani teoksia näyttelyyn harrastin myös sellaista itsesensuuria, jota olisin joskus aiemmin nuorena taiteilijana pitänyt anteeksiantamattomana. Lapuan Taidemuseon kävijöistä suuri osa, ehkä suurin osa on koululaisia, eli lapsia tai nuorisoa. Otin sen huomioon laittamalla näyttelyyn lähinnä sellaisia teoksia, joiden uskon kiinnostavan myös lapsia. Toivon myös, että näistä tauluista on sujuvaa ja mielekästä keskustella ei vain aikuisten vaan myös lasten kanssa.

Halusin laittaa näyttelyyni Lapualla pelkästään maalauksia, koska näyttely tuntui kotiinpaluulta. Museo on parinsadan metrin päässä syntymäkodistani, talosta jossa asuin ensimmäiset 18 elinvuottani. Maalaustaide puolestaan on henkinen kotini. Tämä oli kyllä jo toinen näyttelyni tässä museossa2, mutta jostain syystä tällä kertaa näyttelyssä oli enemmän kotiinpaluun tuntua. En tiedä miksi, mutta jotenkin halusin palata lähtöruutuun, näyttää vain maalauksia ja myös kirjoittaa taiteesta nimenomaan maalaustaiteen kautta.

Rakastan maalaustaidetta, mutta – hassua kyllä – en tykkää, jos minua tituleerataan taidemaalariksi tai kuvataiteilijaksi. Haluan olla taiteilija sitoutumatta mihinkään lajiin tai välineeseen. Jos on pitänyt määritellä, että kuka olen, mitä teen, olen pitkään käyttänyt tällaista kuvausta:

Olen taiteilija, kuvataiteen tohtori. Työtäni on taiteen, politiikan ja filosofian parissa milloin milläkin välineellä toilailu. Puuhan tulokset ovat yleensä jonkin sortin kuvataidetta, teatteria, kirjallisuutta tai teoriaa. Taide on minulle filosofian laajin muoto – se on joustavinta, monipuolisinta ja kokonaisvaltaisinta filosofiaa ja politiikkaa.

Jos haluat tietää, mitä mahdan tarkoittaa ajatuksella taiteesta filosofiana, politiikkana ja myös tutkimuksena, tyrkytän luettavaksesi uudehkoa artikkeliani ”Nokkakolari – taide ja tutkimus kohtaavat”. Se on julkaistu taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu JAR:ssä (Journal of Artistic Research) toukokuussa 2014 ja löytyy helposti ja ilmaiseksi netistä sekä suomeksi että englanniksi3. Vielä innokkaammin suosittelen luettavaksi erästä toista artikkeliani, jonka nimi on ”Käytännöllinen utopia”4. Se julkaistiin syyskuussa 2014 edellä mainitun JAR:n suomenkielisessä sisarjulkaisussa Ruukussa (Ruukku – Taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisu). ”Käytännöllisessä utopiassa” kirjoitin taiteen tehtävästä ja vaikutusmahdollisuuksista niin lyhyesti ja tiiviisti kuin suinkin osaan. Vaikka nämä tekstit ovat ‘vertaisarvioituja akateemisia tekstejä’, uskon niiden silti olevan vaivattomia lukea ja ymmärtää kenelle tahansa, jota taide, filosofia tai politiikka sattuu kiinnostamaan. Ja vaikka puhun tässä teksteistä, ovat näiden tekstien nettiversiot yhtä lailla audiovisuaalisia esityksiä kuin tekstejä, koska tekstin rinnalla niihin kuuluu runsaasti kuva-, video- ja äänimateriaaleja, joilla olen yrittänyt tehdä taiteesta puhumisen kokonaisvaltaisemmaksi ja ymmärrettävämmäksi. Aivan kuten myös nyt käsillä olevassa kirjassa.

Älä säikähdä näitä tyrkkyjä ja linkkejä muihin teksteihin. Ei ole mitenkään välttämätöntä tutustua niihin ennen kuin perehtyy tähän. Mainitsen artikkelit vain koska niissä – varsinkin ”Käytännöllisessä utopiassa” – käyn läpi näkemykseni taiteen tehtävästä ja luonteesta mahdollisimman tiiviisti ja periaatteellisella tasolla. Siksi luulen, että ne ovat paras tekstimuotoinen sisääntulo maailmaani.

Mainitsen nuo tekstit kyllä myös vapautuakseni, sillä kun ne on nyt mainittu ja nettilinkitkin niihin laitettu, ei minun tarvitse nyt lätinässäni niinkään vatvoa taiteen tehtävää ja muita periaatteellisia kysymyksiä, vaan voin sen sijaan keskittyä puhumaan maalaustaiteesta ja ennen muuta nipusta yksittäisiä teoksia. Ja tehdä sen mutkattomasti pulputellen, ilman paineita. Minusta erityisesti taidekeskustelussa näin on hyvä, sillä taide on yksittäistapauksia, ei teorioita, trendejä, oppikuntia ja ohjelmajulistuksia. Myös opettaessani olen vuosien varrella hokannut, että yksittäisten teosten kautta puhuminen, yritys nousta niiden kautta yleisempiin aiheisiin ja huomioihin, on paljon ymmärrettävämpää ja vähemmän unettavaa kuin teorian ja historian tasolta alas päin lähtevä lorina.

Toisin kuin muut tähänastiset kirjani (ja useimmat artikkelini) olen tämän kirjoittanut vaarallisen vikkelästi, noin kuukaudessa5. Tällä kertaa sellainen nopeus tuntui hyvältä, koska tarkoitukseni ei ollut hakata kiveen mitään suurta teoriaa maalaamisesta ja taiteesta, vaan vain vilauttaa yhden näyttelyn verran maalauksiani – ja vähän muidenkin maalauksia – ja kertoilla ihan lonkalta vaan mitä niistä ja ja niiden kautta maalaamisesta ajattelen. Siellä junassa. Sille ihmispololle, jolla on ollut huono tsäkä istahtaa viereeni.

-1-

Dakar-triptyykki ja muita
maalauksia…

…Suomesta ja Afrikasta, maailmasta ja meistä, yksin ja yhdessä.

Lapuan Taidemuseossa
7.9.2014–24.1.2015
esillä olleet maalaukset

Teemu Mäki (1967–):
Voodoo-naisia
(Adj...