ISBN 978-951-0-41111-7

© Anna Hallava ja WSOY 2015

Kansi: Laura Lyytinen

Teoksen jakelu ja osittainen kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvausvastuun ja rangaistuksen uhalla kielletty.

Werner Söderström Osakeyhtiö 2015

1

Tarina poksahtelevista korvista

Tänään on neljästoista syntymäpäiväni, joten julistan tämän vuoden Kielen Vuodeksi. Se tarkoittaa, että aion suudella paljon. Todella paljon. Kieli tulee olemaan keskeisessä osassa. Kähmintääkin saa olla. En voi elää enää minuuttiakaan käyttämättömien huulten kanssa. Minä olen sentään jo puolivälissä seiskaa, joten minun on korkea aika saada poikaystävä.

Olen tosin harjoitellut kädelläni (joka päivä). En halua ensisuudelmani olevan kömpelö ja sylkinen, vaan haluan hoitaa homman kieli tulta iskien. Ai niin, olen minä harjoitellut mangollakin. Parhaalla kamullani Kukalla oli eka poikaystävä kaksitoistavuotiaana (superepistä!) ja hän kertoi minulle viime vuonna kielisuudelmista ja siitä, miten ihania ne ovat. Sanoin hänelle, että minä olisin varmaan aivan surkea kielisuudelmissa, koska oman sormen hytkyttely suussa ei todennäköisesti tunnu aidolta kieleltä. Kukka käski minun kuvitella, että olen ostamassa mangoa ja kokeilemassa kielelläni onko se tarpeeksi kypsä.

»Ajattele, että se on tosi kypsä, siis valmis repeämään ja muussaantumaan hetkellä millä hyvänsä. Sinun pitää olla tosi hellä.»

No, minä ostin mangon (oikeastaan kolme, mutta älä kerro Kukkikselle). Ei se sujunut ollenkaan hyvin. Sain huuliini karmean ihottuman, ja minun piti kertoa kaikille, että se johtui halvasta huulikiillosta. Kukka sanoi, että minun piti kuvitella suudelleeni Jetron kanssa koko yön. Kukka on niin ihana – äiti vain antoi minulle purkin vaseliinia.

Tänään on myös ensimmäinen koulupäivä joululoman jälkeen, mikä on inhaa. En kestä kuunnella tyttöjä, jotka maukuvat miten kamalasti he ovat lihoneet joululomalla, vaikka he ovat oikeasti syöneet viisi suklaakonvehtia. Kun itse on vetänyt naamaansa kuusi rasiallista konvehteja ja farkut eivät enää mene kiinni, ei todellakaan kestä laiheliinien ininää kahdesta ylimääräisestä grammasta. Minunhan pitäisi kaiken järjen mukaan aloittaa raivokas laihdutuskuuri tänään, koska loma on ohi, mutta kun synttärinä kuuluu syödä. Miksen voinut syntyä joululoman alussa?

Oikeasti, kevätlukukauden alkaminen pitäisi siirtää tammikuun loppuun.

Äiti ja isä ovat muutenkin olleet ihan kummallisia viime aikoina, aina kun minun syntymäpäivästäni on tullut puhe. He ovat kuiskailleet ja tuijotelleet minua. Kukka epäili, että he ehkä suunnittelevat yllätysbileitä, mutta minä tiedän paremmin. Minun vanhempani eivät harrasta makeita yllätysjuhlia tai megalahjoja. He ovat ennemminkin ’ostetaan tytölle hamsteri’ -lajia.

»Oletko varma, ettet pääse hohtokeilaamaan illalla?» Kukka kysyi sadatta kertaa ruokalassa. »Jetro on varmaan siellä. Miten ihmeessä ne voivat pakottaa sinut pysymään kotona syntymäpäivänäsi?»

»En minä tiedä», sanoin ärsyyntyneenä. »Ne haluavat kuulemma jutella minun kanssani.»

»Kurjaa», Ester sanoi. »Mutta niillä on varmasti syynsä.»

»O-ou!» Kukka pudotti haarukkansa. »Minä tajusin juuri mikä se on.»

»Mikä?» Ester ja minä kysyimme yhteen ääneen.

»K ja M -saarna tietenkin.»

Pistin palan kanaa suuhuni.

»Mikä K ja M?»

»Kukat ja mehiläiset, idiootti!»

Ester punastui, mutta Kukka ei kiinnittänyt häneen huomiota.

»Ne ovat huomanneet, että sinusta on kehittymässä täysi nainen, joka on valmis tutkimaan lihan iloja. Siksi ne haluavat epätoivoisesti tunkea kurkustasi alas konservatiiviset, keskiluokkaiset ideansa pidättäytymisestä ja odottamisesta ja ties mistä muusta.»

Minä irvistin. Pitäisi olla laki, joka kieltäisi vanhempien ja kylläs-tiedät-minkä mainitsemisen samassa lauseessa. Oikeasti, se voi tehdä nuorelle mielelle suurta vahinkoa.

»Eivät ne sellaista», sanoin. »Eivät ne ole sitä tyyppiä.»

»Eivätkö ne ole aina pussailemassa?» Kukka rypisti otsaansa. »Muistatko, kun olin käymässä lauantaina? Mehän kuulimme ne maiskutukset keittiöstä asti.»

»Älä.» Hieroin ohimoitani. »Pliis, älä.»

»Sori.» Kukka taputti olkapäätäni. »Sinä selvität sen upeasti, ei epäilystäkään. Kerro niille, että olet maailmannainen, ja että niiden asenne on vakava loukkaus älyäsi ja naiseuttasi kohtaan.»

»Ei se varmaankaan sitä ole», Ester sanoi. Hän näytti happamalta. »Miksi ne sellaista tekisivät Ofelian synttärinä?»

»Koska synttärit ovat erinomainen mahdollisuus saada äksöniä», Kukka sanoi kaikkitietävästi.

Hän ja Ester eivät aina oikein tule toimeen, koska Esterin vanhemmat ovat uskonnollisia ja Ester ajattelee samoin kuin he. Kukka taas haluaa rikkoa rajoja ja tekee aina mitä haluaa. Hänen äitinsä on lääkäri ja isänsä asianajaja, joten he tekevät töitä kaiket päivät ja antavat Kukan hoitaa oman elämänsä.

»No, vaikka se olisikin sitä, mitä pahaa siinä olisi?» Ester sormeili enkelisormustaan. »Kyllä vanhemmat tietävät näistä asioista paljon enemmän.»

»Voi äiti.» Kukka pyöritteli silmiään. »Vanhemmat ovat toiselta vuosisadalta. Asiat ovat erilaisia nyt, ja teinit kypsyvät paljon nopeammin.»

»Suu kiinni», minä sanoin. »J!»

Kukka napsaisi suunsa kiinni juuri kun Jetro käveli ohitsemme. Hän jutteli Kaapon kanssa eikä edes katsonut minua, mutta näin hyvin hänen avonaisen paitansa sisuksiin.

»Rintakarvahälytys, rintakarvahälytys!» Räpytin käsiäni. Ester puri huultaan ja Kukka kikatti vesilasiinsa.

»Ainakin kymmenen senttiä karvaa», kuiskasin.

»Sillähän on siellä oikea viidakko.» Kukka kääntyi katsomaan. »Hei Jetro!»

»Mitä sinä teet?» Kiskoin raivokkaasti hänen kättään. »Lopeta!»

Jetro kääntyi ympäri. Okei, hän on nörtti, mutta hän on oikea hottisnörtti suklaasilmineen ja tummine kiharoineen. Hänen äitinsä on amerikkalainen, joten hän puhuu englantia superhyvin. Hänellä on oma internetyritys, jossa hän suunnittelee nettisivuja ja tekee videoita. Hän on kai jonkin sortin nero.

»Makea paita», Kukka sanoi. »Tosi hieno.»

»Ai, kiitos.» Jetro nosti tarjotintaan. »Moi Ofelia.»

»Moi!» Yritin hymyillä, mutta kasvolihakseni olivat niin kireät, että kasvoni pingottuivat. Tiesin, ettei näky ollut kaunis.

»Täytyy tankata ennen kemmaa, että jaksaa sekoitella», Jetro naurahti.

Minä nyökkäsin.

»Juu, liemiä ja keitoksia sun muita.»

Jetro hymyili epävarmasti ja seurasi Kaapoa pöytään.

»Liemiä?» Kukka kihisi. »Tajuatko, miten kaksimieliseltä se kuulosti?»

»Tiedän!»

Painoin kylmän lasin otsalleni. Miksen minä voinut olla rento ja valloittava poikien seurassa?

»Hyvin se meni», Ester sanoi. »Minä olen varma, että Jetro tykkää sinusta.»

»Ihanko totta?»

Kohotin kasvoni, mutta Kukka puhui jo.

»Oikeasti, miten sinä voit pitää rintakarvoista? Kyllä rinnan pitää olla ajeltu ja sileä.»

»Ei, se on tyttömäistä», sanoin. Kukka on tosi kiva ja kaikkea, mutta hänen miesmakunsa on karmea. »Miehen pitää olla karvainen.»

»Voitaisiinko puhua jostain muusta?» Ester kysyi. »Mitä luulet saavasi synttärilahjaksi, Ofelia?»

»Ei, me emme voi puhua mistään muusta.» Kukka tökkäsi kanaansa. »Uskokaa minua, sen pitää tuntua raa’alta kananrinnalta.»

Me jatkoimme asiasta väittelyä koko iltapäivän, aina siihen asti kun erosimme kadulla meidän talomme edessä. Minusta tuntui hiukan pahalta, että Esterin piti kuunnella meitä, mutta niin kuin Kukka aina sanoo, tiukkistelu tuhoaa mahdollisuudet hauskoihin teinivuosiin.

»Karvainen!» minä kiljuin Kukan perään.

»Ei luolamiehiä! Ajeltu ja hienostunut!»

Minä tyrskähdin mutta vakavoiduin kun näin naapurin rouvan pihallaan katselemassa minua.

»Moikka. Kiva, öö... esiliina», sanoin ja kaivoin postin laatikosta. Niemiskä näyttää aina siltä kuin hänellä olisi salaisia epäilyksiä minusta; ihan kuin käärisin sätkän tai kaivaisin pullon esille hetkellä millä hyvänsä. En tajua miksi, sillä enhän minä ole kokenut vielä mitään. Jos joku poika joskus haluaa tulla saatille, meidän täytyy erota jo kadun alkupäässä.

Äiti oli jättänyt minulle lapun keittiön pöydälle.

Hauskaa syntymäpäivää, Ofelia! Jääkaapissa on kakku. Älä lähde minnekään, isä ja minä haluamme puhua kanssasi kun tulemme kotiin.

Minä irvistin ja laskin postin pöydälle. Muutama lasku, mainoksia ja synttärikortti mummulta ja papalta. Tungin mainokset roskiin, mutta yksi niistä ei tahtonut mennä millään pussiin. Työnsin ja työnsin, mutta se pongahti takaisin kuin vieteri ja laskeutui kevyesti lattialle, oikea puoli ylöspäin. Aika kauas. Aika outoa, totta puhuakseni. Poimin sen ylös ja käänsin kädessäni. Kuori oli hohtavan pronssin värinen, ja kirjoitus oli koukeroista. Se oli osoitettu äidille. Varmaan joku niistä lasten kirjakerhoista, jotka vieläkin lähettivät tarjouksiaan. Pudotin kirjeen uudestaan roskiin ja suljin oven nopeasti.

Äiti oli tehnyt kakun itse, ja se oli herkullinen. Minun ei olisi todellakaan pitänyt syödä kakkua, koska jenkkakahvani uhkasivat nielaista vyötäröni, mutta se oli suklaakakku, eikä sellaiselle vain voi sanoa ei.

Äiti ja isä olivat laittaneet minun lahjani olohuoneen pöydälle. En saanut avata sitä vielä, koska äiti haluaa, että koko perhe on paikalla kun lahjoja avataan. Se tarkoittaa sitä, että saan lahjani aamuisin ainoastaan silloin, kun syntymäpäiväni on viikonloppuna. Inhaa, mutta minkäs teet.

Ravistelin laatikkoa. Se oli lupaavasti neliön muotoinen ja juuri sopivan kokoinen sisältämään kännykän. Toivottavasti se olisi se malli, jossa oli monipuoliset videotoiminnot. Halusin tehdä kaikenlaisia söpöjä videoita ja avata oman videokanavan nettiin. Sitten voisin pyytää Jetroa kaverikseni ja kommentoida hänen videoitaan. Ehkäpä hän kommentoisi minun videoitani, ja sitten me rupeaisimme juttelemaan ruokalassa, ja sitten hän pyytäisi minua treffeille, ja sitten – sitten Kielelle tulisi käyttöä.

Äiti ja isä tulivat kotiin puoli neljältä. He ovat molemmat opettajia samalla ala-asteella, joten h...