978-951-31-8286-1

© Pauliina Susi ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Kannen kuva: Shutterstock

Teoksen jakelu ja osittainen kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvausvastuun ja rangaistuksen uhalla kielletty.

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015

– Riisu sun pusero.

Naisen silmät pyöristyvät ja seuraavassa hetkessä kapenevat viiruiksi, valkoinen päilähtää silmistä huulien väliin.

Nauraako se?

Kyllä vaan, nauraa. Nyt jo kikattaa ääneen, leikistä kiihottuneena kuten hänkin, heidän yhteisestä yöllisestä pikku pelistään. Se haluaa samaa, on mukana sata lasissa, siksi se häntä lähestyikin, kyllä noista arvaa.

– Sä haluu minä ottaa… puusero off?

– Joo, just niin, riisu se. Näytä nyt. Anna vähän tissiä.

Maanitellessaan hän laskee käden puolihuolimattomasti syliinsä, kameran linssin ulottumattomiin.

Kun mitään ei ala tapahtua mielessä ehtii jo käydä että eikö tuo saatana ymmärrä, eikö sen suomen sanavarasto riitä vai esittääkö äkkiä vaikeasti saatavaa, mutta nyt homma etenee taas. Sen hampaat välkkyvät valkeina ja sen nauru kutkuttaa syvältä kun se alkaa kiherrellen hivutella ylös paitansa helmaa.

– No niin, hän sanoo. – Sillä lailla… Hän ei irrota naisesta katsettaan hetkeksikään kun tyhjentää vapaalla kädellään suuhunsa lasillisen, jota jääpalat eivät ole ehtineet viilentää.

Nousee niin että kivistelee jo.

Kuvan laatu ei ole hääppöinen. Tylsän, hailakanharmaan villapuseron helman alta näkyy alkuun kovin vähän, vain kaistale tummaa vatsaa. Sitten jokin välkähtää valossa.

Koru. Napakoru.

Suu vettyy heti. Se on lävistyttänyt nahkansa. Se on jossakin Afrikan perslävessä rei’ittänyt nuoren ihanan naisennahkansa jotta hän, vain hän tässä ja nyt, saisi katsella ja nauttia näkemästään. Sä haluu jutella mun kansa? Mä hyvin yksinainen tämä yö. Niin kovin yksin. Niin kaukana kotoa. Ei ketään vieressä tuolla raukalla kuten ei hänelläkään, lohdutuksen tarpeessa molemmat, kuinka sattuikin. Ja vähän kännissäkin tässä ollaan, hän ainakin, se myönnetään, mutta ei nukuta vielä lainkaan, päinvastoin. Riehakkaalla tuulella tässä ihan.

Panettaa niin pirusti jos suoraan sanotaan.

Kaveripyyntö oli tullut pyytämättä ja yllättäen. Myriam Navoko, 23-vuotias vaihto-opiskelija Sambiasta. Tahtoi treenata hänen kanssaan suomen kielen taitojaan, oli huomannut hänet sattumoisin Facebookissa online, kuvan mukaan ei yhtään hullumman näköinen... Pitäähän herrasmiehen opiskelijaneitosta auttaa, hän ajatteli hyväksyessään naisen kaveripyynnön.

Saman tien tuli kutsu videopuheluun.

Hän eteni alkuun tietenkin tunnustellen, jätti vastaamatta uteluihin, jotka kohdistuivat häneen, ryhtyi sen sijaan kyselemään niitä näitä Myriamin opinnoista, ystävistä, kaukaisesta kotimaasta. Ja nainenhan intoutui vallan puheliaaksi alkeellisella, huvittavasti töksähtelevällä suomellaan johon sekoittui välillä sana englantia ja jotain eksoottisempaa, afrikaansia tai mitä ne nyt tuolla päin puhuvat. Suomen kieltä kertoi tänne varta vasten tulleensa opiskelemaan. No mitä tykkäät Suomesta, hän kysyi siltä niin kuin ulkomaalaisilta kuuluu kysyä, eikö ole hieno maa?

On hieno. Mä ole niin onnellinen.

Naisen alahuuli värisi. Hän näki, että se oli kaikkea muuta kuin onnellinen. Mikä mieltä painaa, pikku Myriam?

Sä kiltti kun kysy. Tämä syksy. Pime, kulma. Ihmiset myös kulma.

Tyttöparka oli totisesti lohdutuksen tarpeessa.

Enää ei ole kylmä, hänellä ainakaan. Ruudussa kädet ovat nostaneet helman yli kriittisen pisteen, ja nyt! Puseron alta pulpahtavat esiin rintaliivit. Valkeat, kiiltävät, neitseellisen sileät ja tahrattomat, ja ennen kaikkea ne pullistuvat her-kul-li-ses-ti. Siinä ne ovat, hänen silmäinsä ilona nyt, rinnat, tissit, nuoren naisen kiinteät ja pyöreät, ne pursuavat valkeista kupeistaan tummina kuin jättiluumut, täyttävät koko ruudun luonnollista kokoa suurempina. Hoo, se on täysillä mukana, se tarjoaa parastaan viihdyttääkseen häntä… häntä vain, häntä ainoastaan, se on kokonaan häntä varten ja hänen kättään joka puristaa alakerran kaveria. Hiki valuu otsalta silmiin, on pakko pyyhkäistä se pois vapaalla kädellä samalla kun toinen käsi… samalla kun…

– Pillu esiin neekerihuora.

Ääni tulee ulos sameana kähinänä.

Tapahtuu jotakin odottamatonta. Tissit, jotka äsken täyttivät tietokoneen ruudun, katoavat. Puseron helma on pudonnut niiden päälle kuin esirippu. Tilalle tulee naisen naama, se painuu melkein kiinni kameraan. Nenä kasvaa jättimäiseksi, levenee sierainten kohdalta. Ihossa, joka kauempaa näytti niin täydelliseltä, on muutama selvästi erottuva kauneusvirhe. Finnejä. Mustassakin nahassa on finnejä.

Käden liike raukeaa, jo niin hyvin löytynyt rytmi.

– Anteeks mitä, nainen sanoo.

– Pillu esiin. Neekeri. Huora.

Hän kuulee itsekin lapsekkaan, melkein itkuisen uhmakkuuden äänessään. Älä saakeli vie pois sitä minkä jo lupasit.

Nainen ei sano mitään. Katselee vain, alaviistoon nenänvarttaan pitkin. Hänen kätensä ja aukinaiset housunsa ovat varmasti piilossa pöydän alla ja kameran katvealueella. Hän irrottaa silti otteensa.

Hän yskäisee.

– Paljonko maksaa?

Naisen ilme on tutkimaton. Mitä miettii, laskeeko päässä kassakone parhaillaan euroja? Ei noista ota selvää. Vai voiko tosiaan olla niin, ettei se ymmärrä.

– How much? hän yrittää englanniksi. – Sano summa. Minulla on kyllä varaa. Olen varakas mies. Rikas, rich. Paljon rahaa.

YKSI

”Hello, what have we here?” 1

Se on meistä jokaisella, kovakuorisimmallakin. Arka paikka. Kipu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Trauma. Heikkous. Akilleenkantapää.

Sielun haava, jossa viimeiseksi haluaa käännettävän veistä.

Tiedät mistä puhun. Siitä, mitä jokainen suojelee muiden kovilta kourilta hinnalla millä hyvänsä. Ainakin yrittää suojella.

Jos nimittäin tajuaa. Kaikki eivät edes tajua. Ääliöt. Hyväuskoiset hölmöt. Iltaisin he ulko-ovensa lukittuaan asettuvat levolle luottavaisina ja itseensä tyytyväisinä. Päiväsaikaan he läväyttävät läpensä ammolleen heti kun joku, kuka tahansa, sattuu sille koputtamaan.

Heissä ei ole haastetta. Ei ammatillisesti, ei henkisesti. He tuovat minulle elannon mutta, jos totta puhun, he saavat minut haukottelemaan. Heitä on liikaa. Heitä on enemmistö. Heitä on 87,9 prosenttia suomalaisista ja 91,2 prosenttia maailman ihmisistä. Niistä, joilla on pääsy nettiin.

Hätkähdyttäviä lukuja vai mitä, ja vakuuttavia? Ne ovat omasta päästäni.

Yksi asia on varma. Sinä kuulut tuohon joukkoon.

---

1.

Hän tunnistaa heikon signaalin välittömästi. Tosin heikosta on turha puhua enää siinä vaiheessa kun hevonpaskaindeksi hälyttää. Nupit ovat kaakossa useammallakin varteenotettavalla keskustelupalstalla, joiden kommenttiosioon hän on uittanut henkilökohtaisen algoritminsa tiettyjen asiasanojen kertymän seuraamista varten, ja nyt havahtuu jo tuttu hobittikin.

Tsekkaas tämä, linkkaa Frodo.

Bilbo kiittää, hän kuittaa.

Jotain poikkeuksellista on selkeästi kehkeytymässä.

Reaaliaikaista ohjelmavirtaa tulee nykyään seurattua harvoin, mutta Viikon Tähtimön hänkin tietää. Puolen tunnin mittainen ajankohtaislähetys perjantai-illan parhaaseen katseluaikaan on ollut menestys.

Sanni Tähtimö sanelee seuraavan viikon puheenaiheen.

Ohjelmaidea on toimiva kaikessa yksinkertaisuudessaan. Studiossa kohtaavat Tähtimö ja hänen viikoittain vaihtuva vieraansa. Puoli tuntia puhetta miinus mainostauot. Lavastukseksi riittää kaksi ääriasiallisen harmaata nojatuolia ja pieni sohvapöytä kirkasta kovamuovia, sen takana istujat näkyvät päästä varpaisiin.

Mitään ei voi piilottaa. Mitään ei voi salata. Läpinäkyvyys on Viikon Tähtimön brändi.

Lähetys on jo lopuillaan.

– Järjestyslain pykälä seitsemän. ”Seksuaalipalvelujen ostaminen ja maksullinen tarjoaminen yleisellä paikalla on kielletty.” Haluat tukea rikollista toimintaa. Miksi?

Tähtimö on mestari provosoimaan, siinä ohjelman suosion yksi salaisuus. Hän yhdistää kärkkään feminismin oikeistoliberalismiin. Jos Tähtimön viikon vieras ei ennen lopputekstejä lipsauta jotakin itselleen ja asialleen tuhoisaa, ovat katsojat ja lööppitekstien laatijat pettyneitä. Jos ohjelman nettisivujen kommenttiosio ei jonakin perjantaina täyty muutamassa tunnissa raivoisasta huutelusta puolesta ja vastaan, on tähtitoimittaja Tähtimö epäonnistunut. Ja Sanni Tähtimö ei epäonnistu. Sekin kuuluu hänen brändiinsä, yhtä vahvasti kuin jättimäinen blondattu hiuspehko, avonaisesta kaula-aukosta tirkistävät, joka perjantai eriväristen rintaliivien pitsit ja nukkemaiseksi maalattu suppusuu, joka ampuu kysymyksiä kuin konekivääri.

– Meidän asiakkaamme eivät pääsääntöisesti operoi kadulla vaan netissä, joten sinne mekin keskitymme. Verkkosivuillamme tarjoamme palvelua ja apua anonyymisti ajasta ja paikasta riippumatta, siellä missä asiakas on.

Tämänkertainen vieras selviytyy tulituksesta poikkeuksellisen hyvin. Mimmillä on vetävät ruskeat nahkasaappaat soukkien säärtensä peittona ja muutenkin näpsäkkä kokonaisolemus. Ikä kolmevitosen paikkeilla, tukka suora vaaleahko olkapäille valuva, elekieli jäykkä ellei suorastaan olematon, ehkä jännittämisestä tai puutteellisesta esiintymiskokemuksesta tai molemmista johtuen. Kököttää istuimensa reunalla selkä tikkusuorana, kädet syliin laskettuina, lyhyen hameen paljastamat polvet yhteen puristuneina.

Vastaa tuleen hermonsa halliten.

– Haluan myös huomauttaa, että emme todellakaan tue rikollisuutta. Toimintamme kaikinpuolinen laillisuus varmistetaan perin pohjin.

– Aivan, Tähtimö sanoo merkitsevästi. – Oikeusministeri Tarmo Häkkilähän asetti liki ensi töikseen oikeus- ja sosiaaliministeriöiden yhteisen työryhmän selvittämään tätä laillisuutta ja samalla toiminnan yleistä tarkoituksenmukaisuutta. Vielä on vaakalaudalla, pääsettekö aloittamaan. Huolestuttaako?

– Ei huolestuta. Olen vakuuttunut siitä, että selvitystyö tuottaa myönteisen lopputuleman ja edelleen täysin luottavainen, että pääsemme aloittamaan aikataulussa. Meille on luvattu vastaus heti viikonlopun jälkeen, viimeistään tiistaina.

Tätä on ilo seurata. Sanni Tähtimö on saanut kovan luun kaluttavakseen.

Hän myös silminnähden nauttii haasteesta.

– Luetaanpa lisää lakia. Rikoslain pykälä kahdeksan kieltää seksin oston paitsi alle 18-vuotiailta myös parituksen kohteena olevilta sekä seksi- tai ihmiskaupan uhreilta. Kuinka voit olla varma, että ette toiminnallanne auta myös niitä miehiä, niitä asiakkaitanne kuten sanot, jotka syyllistyvät näihin rangaistaviin rikoksiin?

– En voikaan olla varma. Tietenkään. Mutta hekin ovat, tai siis saattavat olla asiakkaitamme, eikä meillä ole syytä käännyttää heitä pois.

– Kysyttekö näitä asioita heiltä? Keneltä ja missä tilanteessa he nämä omat palvelunsa hankkivat.

– Kysymme. Osa oletettavasti vastaa, osa ei.

– Välitättekö nämä tiedot poliisille?

– Emme. Meillä on täydellinen vaitiolovelvollisuus. Vain näin voidaan saavuttaa luottamus meidän ja asiakkaan välille. Ja luottamusta tarvitaan, jotta asiakassuhde voi rakentua sellaiseksi, että asiakas kokee aidosti saavansa apua ongelmaansa. On muistettava, että seksiriippuvuus ja pakonomainen seksipalveluiden osto on vahingollinen addiktio siinä missä vaikkapa alkoholismi tai peliriippuvuus. Tavoitteenahan meillä on saada haitallinen toiminta loppumaan tai vähenemään, vähintäänkin panna asiakkaamme pohtimaan toimintansa syitä ja vaikuttimia ja myös seurauksia, niin itselleen ja omalle lähipiirilleen kuin seksityöntekijöille.

Tähtimö ottaa tiiviin katsekontaktin vieraaseensa.

– Seksityöntekijä. Mielenkiintoinen sanavalinta. Onko prostituutio mielestäsi – ammattityötä?

– Termi on yleisesti käytetty ja neutraali, vaikka ei tietenkään ongelmaton. Lähtökohtaisesti emme ProMenissa tuomitse ketään. Haluamme tietenkin rohkaista niitä, jotka ovat päätyneet tuohon… ammattiin vastentahtoisesti tai tarvitsevat muutoin apua ja tukea, hakeutumaan omien palvelujensa piiriin. Pro-tukipiste tekee tällä saralla hienoa työtä. Meidän työsarkaamme taas on auttaa ja tukea ihmistä, joka on tavallaan kuvion toisella puolen, joka silti saattaa aivan yhtä aidosti kokea tarvitsevansa apua omassa –

– Hei ihan totta, Tähtimö keskeyttää. – En ole varmasti ainoa, jonka mielestä tämä ymmärtäminen, tämä yletön paapominen on mennyt jo liian pitkälle. Tähänkö meidän kannattaa verovarojamme käyttää? Oikeesti hei.

Tähtimö suipistaa suunsa paheksuvasti ja pörhistää rintansa kohti kohdettaan.

Haastateltava ei edes hätkähdä.

– Vaikka itse henkilökohtaisesti kokisikin tämänkaltaisen toiminnan ja avun tarpeettomana tai meidän asiakkaamme suorastaan ei-toivottavina, niin tässä yhä kovenevien arvojen maailmassakin inhimillisellä välittämisellä on paikkansa. Ja haluan erityisesti huomauttaa, että kahdeksankymmentäseitsemän pilkku kaksi prosenttia toimintakuluistamme, jotka sivumennen sanoen tänä lanseerausvuonnamme ovat äärimmäisen vaatimattomat, katetaan nimenomaan ProMen-hankkeelle korvamerkityistä EU:n sosiaalista ja yhteisöllistä osallisuutta sekä terveystoimien kansainvälisten innovaatioiden yhteisvaikuttavuutta edistävistä projektirahoitusmäärärahoista.

Jes! Pokka ei petä eikä puppugeneraattori yski.

Kuka tuo viileä mimmi on? Nimi ei ole edes vilahtanut ruudussa sinä aikana kun hän on ohjelmaa katsonut.

Sanni Tähtimö jatkaa tylytystään.

– Sanon nyt suoraan, mistä en itse henkilökohtaisesti kauhean inhimillisesti välitä. Siitä, että kun kävelen illalla kadulla, viereen pysähtyy auto ja tuntematon mies, teidän asiakkaanne, huutelee että paljonko maksaa. Ilahdutko sinä?

– En tietenkään. Ilahdu.

– En myöskään halua, että oma tyttäreni tai poikani joutuu kohtaamaan hänet kadulla tai netin nuortensivustolla. Haluatko sinä?

– En tietenkään halua.

Nyt tulee paha, sen näkee. Harkituin elkein Tähtimö katsahtaa muistiinpanolappuseensa, nojautuu sitten kohti haastateltavaansa ja hymyilee.

– Leia Laine, ProMenin toiminnanjohtaja. Onko sinulla itselläsi sattumoisin lapsia?

Kuuliko hän oikein, kuuli. Sen vahvistaa tekstipalkki, joka on vihdoin ilmestynyt ruudun alareunaan: Leia Laine.

Prinsessa Leia. Tuo.

Vakkaritargetti jumalauta.

Käsi kauhoo voimajuomakeskittymää hallintapaneelin alla. Tuoreet kofeiinit äkkiä verenkiertoon, samoin tauriini, guarana-uute, vitamiinit niasiini, B5, B6 ja B12 sekä glukoosisiirappi ja kaikki asiaankuuluvat E-koodikkaat.

Tölkki sihahtaa, suu täyttyy, silmät eivät päästä irti ruudusta.

Leia Laine. Suosikkityttö.

Vakiokohde. Listaykkönen.

Energialiemi huljuu alas kurkusta, mutta tätä on vaikea niellä: hän luuli tuntevansa Leia Laineen läpikotaisin. Vuosien mittaan, keissi keissiltä, heidän pitkän ja antoisan suhteensa syventyessä – varmasti näin jo voisi sanoa – hän on kaiken sen perusteella mitä naisesta tietää, mitä on luullut tietävänsä, rakentanut tästä mielessään selkeän kuvan.

Vienonviehkeä etunimi, jolla on väestörekisterin mukaan Suomessa vain yhdeksänkymmentä kantajaa yhdistettynä kansamme seitsemänneksi yleisimpään sukunimeen ei voi olla jäämättä mieleen. Etenkin, kun tuo nimiyhdistelmä nousee esiin joka kerran.

Otetaan vähän takaisin. Yhdessä keississä kolmesta. Niissä, joissa hän on guru.

Leia ei petä, ikinä. Kauhaise kerran, kaksi, ja eikös vaan Leia-kala sätki haavin pohjalla muun, vaihtuvan joukon keskellä. Laske vesille pyydys kuin pyydys, ja Leia ui halukkaasti sisään.

Naisella ei ole rippustakaan itsesuojeluvaistoa.

Kun hän nyt ensi kerran näkee Leia Laineen livenä, nainen vetää kerralla maton hänen altaan.

Yksi: nuo saappaat.

Kaksi: nuo puheet.

ProMen, huorissakävijöiden pelastaja? Joku taitaa nyt kaivaa verta nenästään…

Toisaalta – se puuttuva itsesuojeluvaisto.

Ruudulla Sanni Tähtimö on alkanut elehtiä siihen malliin, että ohjelma lähenee loppuaan. Tähtimö kurottuu kättelemään vierastaan ja kääntää sitten kasvonsa kohti kameraa. Suppusuu lähettää kädenliikkeen avustamana lentosuukon.

– Ensi viikkoon kullannuput! Muistakaa käydä netissä kommentoimassa.

Leia Laine istuu tuolinsa laidalla kuin seipään niellyt hameenhelmansa alta esiin työntyviä, yhteen puristuneita polviaan tuijottaen. Naisen armahtaa vasta päälle lävähtävä nettiosoite tahtimo.fi, ja sitten ohjelman tekijöiden nimet lähtevät rullaamaan ruudussa.

Hän tarttuu hiireen ja pysäyttää toiston. Nojaa selkänsä komentotuolin selkänojaan, oikaisee jalat.

Neste sihisee suussa kun hän pureskelee sitä hampaittensa välissä. Käytäntö tuli opittua viininmaisteluillassa, jonka ex-työnantaja joskus vuosituhannen alussa järjesti koko it-osastolle. Silloin ennen. Entisessä elämässä.

Mitäpä jos ottaisi suoran kontaktin, ihan vain oman iltansa iloksi. Tunnustelisi vähän.

2.

– Kiitos. Olit kunnon vastus.

Sanni Tähtimön kädenpuristus on luja. Hymy vaikuttaa aidolta.

– Harmi ettei tuoretta oikeusministeriä saatu mukaan lähetykseen. Tarmo Häkkilällä oli kuulemma muita kiireitä.

– Harmillista tosiaan, Leia vastaa jäykästi.

Toimittajalla on tietenkin kameran edessä roolinsa. Sanni Tähtimön kysymyksissä ei varmasti ollut mitään henkilökohtaista. Siltikään Leia ei pysty suhtautumaan luontevasti äskeiseen piinaajaansa.

Kurkku on rutikuiva. Vihdoin Leia pääsee tarttumaan pöydällä odottavaan vesilasiin, johon sai lähetyksen aikana aikaiseksi vain sormenjälkensä ja huulipunatahran. Kalahdus, jonka lasin reuna päästi osuessaan yläetuhampaisiin, oli saanut hänet palauttamaan lasin takaisin pöydälle saman tien.

Kuvauslamppujen paahteessa oli tullut hiki. Hän oli pelännyt meikkivoiteen valuvan silmiinsä. Kirvelevät ja räpsyvät silmät olisivat vieneet sanoilta ponnen, asialta uskottavuuden.

Ei se tietenkään valunut, meikki. Meikkari osasi hommansa, ammatti-ihminen.

Hyvin minäkin pärjäsin, Leia ajattelee. Pidin pään kylmänä, sanoin kaiken minkä olin aikonut.

Enkä yhtään enempää.

Kun hän nousee seisomaan, polvet notkuvat hiukan.

Kuvausjärjestäjämies, ei paljon Viiviä vanhempi, tulee irrottamaan Leialta pikkuruisen mikrofonin, joka oli nipistetty huomaamattomasti kiinni paidan kaulukseen.

Johto mikistä selkäpuolelle hameenkaulukseen kiinnitettyyn pieneen laatikkoon kulkee näkymättömissä paidan alla. Leia jännittyy valmiiksi, johdon paikalleen ujuttaminen ennen lähetystä oli melkoinen proseduuri ja vaati järjestäjän vikkelät sormet hänen paljaalle iholleen, mutta poisto sujuukin sutjakammin. Hetkessä mies on jo nykäissyt johdon alakautta pois ja kääräissyt sen vyyhdille.

Järjestäjä ojentaa Leialle hänen käsilaukkunsa, Leia kiittää. Hän avaa laukun vetoketjun, etsii puhelimen, painaa siihen taas virran.

– Onpa muuten söpö! Sanni Tähtimön sormi työntyy hipaisemaan hänen uutta hopeanhohtoista Samsungiaan. Ääni on teennäisen kujertava, samanlainen jolla vauvoille ja pikkueläimille leperretään. – Onko ihan uusi?

– Uusi on. Vasta tässä opettelen, Leia vastaa vältellen. Tuntuu epämukavalta, kun joku tunkeutuu liian lähelle, lääppii hänen puhelintaan ilman lupaa.

Mitä kummaa. Hän on naputtanut puhelimeen jo pin-koodin, mutta nyt laite kysyy suojakoodia. Suojakoodi? Samsungin logiikka on kokonaan erilainen kuin Nokian vanhan kalikan, ei nokialainen mitään suojakoodeja kysellyt. Oliko tämä se mikä pitäisi vaihtaa pois tehdasasetuksista, nolla nolla nolla nolla…

Samsung välkyttää valojaan. Leia huokaa helpotuksesta ja nostaa katseensa.

– Tytär on reissussa. Pitää olla tavoitettavissa, jos tulee jotain.

– Ai missäs hän?

– Laivalla. Lukion ykkösvuosiluokan risteilyllä. Tukholmassa käyvät.

Sanni Tähtimö hymähtää, aikoo sanoa jotain mutta ei sanokaan.

Leia selvittää kurkkuaan. – Tuota noin. Tiedätkö bussiaikatauluista? Voin katsoa itsekin reittioppaasta –

– Oi voi, me ollaan täällä sellaisessa sumpussa, ei täältä ole enää julkista liikenneyhteyttä tähän aikaan. Mene taksilla, lähetä kuitti sitten minulle postitse. Vahtimestari soittaa auton. Ja muista käydä meidän sivuilla kurkkaamassa katsojapalautetta.

– Toivottavasti sitä tulee.

– Kuule kyllä tulee.

Leia saa äkkiarvaamatta nyrkistä kevyen pukkauksen olkavarteen. – Kamoon nainen, hymyä huuleen. Äskeinen oli suksee. Sinä olit suksee. Tämän illan jälkeen joka iikka Suomessa tietää ProMenista kaiken. Varaudu siihen että puhelin soi tiuhaan.

Kun Samsung päästää ilmoille kumean koputusäänen saapuvan tekstiviestin merkiksi, Sanni Tähtimö nauraa.

– Mitäs minä sanoin.

Leiakin hymyilee jo.

Hymy hyytyy, kun hän lukee viestin.

Huora

Lähettäjän kohdalla on pelkkä puhelinnumero. Se ei näytä tutulta.

Miten ystävällistä, Leia ajattelee. Rakentavaa katsojapalautetta. Kiitos vain.

Kun hän kääntää puhelimen näytön Sanni Tähtimöä kohti, naisen ilmeen 90-prosenttinen osaaottavuus ei onnistu täysin piilottamaan voitonriemun kymmenen prosentin osuutta.

– Et ole ensimmäinen, usko pois.

Hänelle tarjotaan kahvia. Hän kieltäytyy. Hänet tarjoudutaan saattamaan studiosta ulko-ovelle. Hän sanoo löytävänsä itse ulos, kiitos.

Naulakolla hän nykertää aikansa takkia ylleen tuloksetta, kunnes huomaa tunkeneensa oikeaa kättä vasempaan hihaan.

Kukaan ei onneksi huomannut. Ketään ei ole näkösällä.

Olo on jotenkin sekava.

Ulko-oven vieressä vahtimestarin kopissa yrmeä ylipainoinen mies kehnosti istuvassa univormussa mulkoilee häntä kuin ei olisi ymmärtävinään, mitä hän haluaa. Kaiken maailman vieraita hankaline toiveineen täällä ramppaa hänen rauhaansa häiritsemässä. Kun Leia ryhtyy toistamaan pyyntöään taksin tilaamisesta, mies päästää tuhahduksen.

– Kaksminuuttii.

– Anteeksi?

– Taksin tulo kestää kaksi minuuttia.

– Kiitos.

Miksi mies toljottaa häntä noin?

– Mä näin sut. Sä olit tuolla äsken.

Leia vilkaisee miehen osoittamaan suuntaan. Kahdeksan isoa televisioruutua syytävät kaikki seinän täydeltä samaa mainosvälkettä, jota kanava parhaillaan lähettää.

– Oikein mukavalta näytti.

Miehen ääni on äkkiä kovin imelä. Kielen kärki työntyy esiin huulten välistä lihaisena ja kosteana, hivuttautuu hitaasti suupielestä toiseen kuin niljakas jättietana.

3.

Nomen est omen, nimi on enne.

Tähtien sota. Ensimmäinen, alkuperäinen, paras: Kauan sitten kaukaisessa galaksissa nuori Luke Skywalker vääntää R2D2:n hologrammikuvasta näkösälle ihastuttavan valkomekkoisen naisen. Niin totisena, niin raastavan täynnä jaloa asiaansa tuo kaunis, urhea prinsessa yrittää vedota jedi-ritariin: Obi-Wan Kenobi, olet ainoa toivoni… Ja sitten joku Kuolontähdellä keskeyttää hänet, ja hän kyyristyy sirosti sulkemaan lähettimen.

Luke on kerrasta myyty, eikä hän ole ainoa.

Leia, Leia. Aavistat jo, että kotiplaneettasi Alderaan tullaan pian posauttamaan avaruustomuksi, ja silti. Mikä taistelutahto.

Miten turhaa tällä kertaa, tässä galaksissa planeetalla Maa vuonna 2012.

Anelet apua, mutta kenet tavoitat. Et viisasta vanhusta Obi-Wan Kenobia. Et nuorta uljasta sinisilmä-Lukea. Et Han Soloa, monta astetta kovempaa kaveria, joka tietää miten naisia käsitellään. Vaan minut, pelkän sivuhenkilön saagassasi.

Lando Calrissian – muistatko jäbän? Han Solon ex-kamu, entinen uhkapeluri ja salakuljettaja, nykyinen Pilvikaupungin johtaja, joka paljastuu sittemmin petturiksi.

Land-0. Pimeän puolen liero koko jätkä.

Taitaa sitä paitsi muutenkin tulla mukaan vasta jatko-osassa.

4.

Se, että toiminta mahdollisesti on laillista, ei tarkoita että se olisi moraalisesti kestävää. Näinä vaikeina aikoina meidän on harkittava tarkoin, kuka ansaitsee tukemme. Omien himojensa ajamat avionrikkojat ja huoraajat vai sotiemme veteraanit, jotka ovat antaneet parhaat miehuusvuotensa, terveytensä, jopa henkensä puolustaessaan isänmaamme vapautta ja itsenäisyyttä. Yhdyn täysin toimittaja Sanni Tähtimön aiheelliseen huoleen: paapomisessa on menty liian pitkälle!

– Hyvä blogiteksti, siinä kuin hyvä puhekin, tarvitsee näitä kolmea: aatosta, eetosta ja paatosta, Tarmo Häkkilä sanoo vieressään istuvalle. – Minä olen Runousoppini lukenut, oletkos sinä? Aristoteleen kirja on se, semmoinen klassikko.

Toinen vain ynähtää.

– Minä puhun asioista niiden oikeilla nimillä. Ja kirjoitan. Sitä äänestäjäni arvostavat, Tarmo jatkaa ääntään korottaen. – Suuri osa kansanedustajista ei viitsi kirjoittaa omia puheitaan, voitko uskoa. Itselleni on kunnia-asia seistä sanojeni takana. Kuinka niin muka voisi tehdä, jos ne eivät olisi omia sanoja.

– Useimmat ministeritkään eivät kirjoita puheitaan itse, Valtti Nyman vastaa silmälasejaan kohentaen, mutta ei edelleenkään nosta katsettaan tablettitietokoneen näytöstä.

– Onko näin?

– Näin on.

Räntä paiskoo tuulilasiin, välillä tuulenpuuskat saavat jopa ministerimersun heilahtamaan moottoritien ohituskaistalla. Tuusulanväylä vetää onnettomasta säästä huolimatta kohtuullisesti. Hyvin keritään, vakuutti kuljettaja, viiksekäs lommoposkinen heppu. Nimi on Kuljunen tai Koljonen tai Koponen, yleensä Tarmo voi ylpeillä nimimuistillaan, mutta tämä viikko on tuonut uusia nimiä ja naamoja enemmän kuin kovalevylle on tallentunut.

Tarmo tarkastelee Valtti Nymanin profiilia vaivihkaa. Metallisankaisissa laseissa on kalliin merkin logo, varmaan ovat trendikkäät. Huoliteltu on nuorempi mies muutenkin, korea tavalla josta naiset tykkäävät. Silti siitä tulee mieleen kettu, joka kulkee keväthangella ympärilleen pälyillen, ilmaa nuuskien ja saaliseläinten rapinoita kuunnellen... kunnes yllättäen hypähtää ilmaan ja iskeytyy hankeen suippo kuono ojossa, hampaat terävinä, ja kiskoo lumen alta esiin myyrän tai jäniksenpojan. Veripisara tai pari tirskahtaa valkealle hangelle kun repolainen riepottaa saalistaan, heilauttaa päätään pari kertaa puolelta toiselle. Se riittää. Niska poikki poloiselta, naks.

Ministerin ylimääräinen erityisavustaja. Valtti Nymanin nimike ei vielä paljon kerro. Jokaisella ministerillä on useita avustajia ja erityisavustajia, joiden toimenkuvat muokataan vastaamaan kulloisenkin ministerin hallinnonalaa ja omia henkilökohtaisia tarpeita. Nymanin erityisosaamisen alaa ovat pr- ja mediasuhteet. Lehdistö, televisio ja radio. Ja netti. Etenkin netti. Siinä puheenjohtaja ja puoluehallitus olivat katsoneet uuden oikeusministerin tarvitsevan taustatukea.

Huoli on toki ymmärrettävä, sen Tarmo joutuu myöntämään. Kevään 2011 vaaleissa he saivat historiallisen vaalivoiton. Edustajien paikkaluku kasvoi viidestä kolmeenkymmeneenneljään, hallituksen ovet olivat yhtäkkiä auki. Puolue oli melkoisen haasteen edessä: suurimmaksi osaksi ensimmäisen kauden edustajista koostuvasta joukosta oli nostettava valtioneuvostoon kahdeksan ministeriä.

Ja nyt, tänä syksynä, tuli vastaan taas uusi haaste.

Jonkinlaiseksi lapsenlikaksi ne ovat Nymanin hänelle palkanneet, se on selvä. Sen jälkeen, mitä hänen edeltäjälleen kävi – enempään rypemiseen ei puolueella ole varaa. Netti on pelkkä tekosyy, jonka varjolla hän joutuu 58-vuotiaana sietämään itseään parikymmentä vuotta nuoremman kukkoilijan pätemistä. Hän joka jo yhdeksänkymmenluvun alussa järjesti asialliset tietokoneet kunnantoimiston likoille, vaikka kunnansihteeri väitti, että sähkökirjoituskoneilla ja laskimilla pärjättäisiin kevyesti vielä seuraavallekin vuosituhannelle.

Ei ihme, että ensitapaamisella häntä raivostutti koko nyymanni, jo sen harvinaisen ärsyttävästä ristimänimestä lähtien. Koko viikon se on käyttänyt täysmustaa, ilmeisen hintavaa kokopukua valkoisen paidan ja suomenlipunsinisen solmion kera. Sekin tuntuu kettuilulta, vaikka hän ei osaakaan tarkemmin määritellä, mihin tai kehen se erityisesti kohdistuu.

Hän oli pyytänyt eduskunnan kansliasta sen tiedot ja todennut, että se oli hankkinut jäsenkirjan vasta samana päivänä, jona oli hakenut työpaikkaa.

– Uskon pitkäjänteisiin yhteistyösuhteisiin, Nyman oli kuitannut kun hän oli ottanut asian puheeksi. – Työsuhteeni on määräaikainen, mutta arvaapas mitä Tarmo. Tässä minulla on vuoden loppuun aikaa tehdä itseni korvaamattomaksi.

Tarmo oli kakistellut nuoremman miehen itsevarmuuden ja pepsodent-hymyn hohteessa. Mutta kun heidän ensimmäinen yhteinen viikkonsa on perjantaissa, hän on jo huomannut kuinka omistautunut Nyman on asialle. Heidän asialleen.

Valtti Nyman ei ole purnannut töistään eikä laskenut työtuntejaan. Hän on jatkanut päivää vielä siinä vaiheessa, kun Tarmo itse on poistunut Helsingin asunnolleen. Hänen neuvonsa ovat osoittautuneet kautta linjan järkeviksi, eikä hän ole kyseenalaistanut työtehtäviä, joita Tarmo on hänelle antanut.

Hän on myös hienotunteinen. Hän ei ole kysynyt asioista, joista hänen ei kuulukaan tietää.

Kettu kenties, mutta ovela ja hiljaa silloin kun tarvitaan.

– Saadaan sentään päivä pulkkaan ennen iltauutisia. Pidät sitten sinäkin vapaata viikonlopun, Tarmo sanoo.

– Työ ensin, huvi sitten, Nyman vastaa salamannopeasti. Nostaa päätään sen verran, että pääsee väläyttämään nopean hymyn.

Kettu on.

Tarmo ummistaa silmänsä ja antaa pään painua niskatukea vasten. Viime yö jäi lyhyeksi, ja sitä edelsi äärimmäisen stressaava viikko. Eikös jossakin testissä rankattu asioita ja elämäntapahtumia, jotka aiheuttavat stressiä? Uudessa työssä aloittaminen taisi olla kolmantena heti avioeron ja perheenjäsenen kuoleman jälkeen. Ja työllä ja työllä on sentään eroa.

Kylmiltään ministeriksi päätyminen voisi hyvinkin kiilata stressilistalla perheenjäsenen hengenmenon edelle. Ellei jopa oman hengenmenon.

Tähän ei totisesti olisi kaivattu vielä jotain Leia Lainetta pornohankkeineen. Leia. Mikä nimi sekin on olevinaan? Ja toinen rasittava tapaus se toimittajansuttura Tähtimö. Oli yrittänyt saada hänet suoraan lähetykseensä väittelemään seksihullun sosiaalitantan kanssa. Hän oli käskenyt Nymania välittämään vastaukseksi, että kiitosta vain mutta ei kiitos. Ensi viikolla koko rikollinen, moraaliton ja sitä paitsi järjetön hanke on muutenkin kuollut ja kuopattu.

Hänen pukstaavejaan ei semmoisiin papereihin piirry niin kauan kuin aamuisin aurinko nousee.

...