Kirjan ensimmäinen numeroitu keräilykappalepainos ilmestyi 5/2015.

Tekijä kirjoitti, kuvitti, taittoi ja painoi kirjan osana opintojaan

Stadin Aikuisopistossa, Helsingissä.

2. painos

ISBN 978-952-93-6324-7 (nid.)

ISBN 978-952-93-6326-1 (EPUB)

TNPrint Oy, Helsinki 2015

Omistettu

maailman parhaalle

kissakaksikolle,

Sulo Möttöselle ja Tupsulle.

Luukku 1

”Tonttulassa herääääätys! On joulukuu!”, kajahti keskusradiosta niin aikaisin, että edes kukko ei ollut vielä harkinnut kiekumistaan. Radiotonttu oli valvonut koko yön päästäkseen julistamaan joulukuun alkaneeksi.

Tonttulan itäsiivessä pienessä huoneessa, toisella pedillä peitto kahisi kiukkuisesti. Tonttu Väkevä ponnahti sängystä mutisten:

– 437 vuotta jokaisena joulukuun ensimmäisenä on pitänyt nousta keskellä yötä. Ja minkä vuoksi? Siksi, että radiotonttu kuvittelee yllättävänsä kaikki. Pah, sanon minä.

Toinen peti oli jo kauniisti pedattu ja Milla-tonttu harjasi palmikoitaan.

– Äläs nyt murise Väkevä. Paras aika vuodesta alkaa ja kohta päästään taatusti muorin maittavalle ennakkojoulupuurolle. Se onkin sitten 436 kerta, kun aamu alkaa äreästi ja vaihtuu yhtä varmasti iloksi joulupuuron äärellä.

Väkevä palasi muistoissaan reilun 400 vuoden taakse katastrofiaamuun. Sitä sotkua olikin selvitelty monta viikkoa. Martti-tonttu oli säikähtänyt keskusradion kuulutusta niin kovasti, että oli tipahtanut kerrossängyn ylävuoteesta lattialle. Oikea käsi oli kolahtanut ensin toiseen sänkyyn ja sitten jäänyt rytäkässä alimmaiseksi. Lastahan siihen piti laittaa ja siitäkös soppa syntyi.

Sinä vuonna tyttöjen lahjatoiveiden ykkösenä oli rukki. Rukki on puinen laite, millä kehrätään lankaa. Tonttulan suunnittelemaan rukkiin kuului puisia erikoismuotoiltuja puolia, joita vain Martti osasi tehdä. Puolien tekeminen oli aloitettu jo kesällä ja laskenta osoitti, että puolia pitäisi tehdä vielä monta sataa, että kaikki rukit saataisiin valmiiksi. Martti ei pystynyt niitä tekemään ja useampikin osasto yritti tehdä niitä Martin puolesta, mutta ei siitä mitään tullut. Rumia vänkyröitä, eikä rukki edes toiminut kunnolla – kuka sellaisesta lahjasta ilahtuisi?

Ratkaisu löytyi viime hetkillä. Miska-tonttu, Martin nuorin apuri, oli katsellut ja autellut Marttia kesästä alkaen. Miska keksi, että rukin voi koota siten, että rukkiin laitettaisiin vain yksi Martin erikoisvalmisteinen puola ja muuten tehtäisiin yksinkertaisia puolia. Niitä osasi useampikin osasto tehdä.

Näin tehtiin. Eihän rukeista niin kauniita tullut kuin oli suunniteltu, mutta hyvin toimivia ja mikä parasta, lahjan saajat olivat erittäin tyytyväisiä. Kiitoksena Miskalle, rukki nimettiin Miska ykköseksi.

Miska on nykyisin kokoamisosaston ongelmanratkaisutonttuna ja on ratkaissut jos jonkinlaisen kiperän ongelman. Radiotonttu sai kuulutuksestaan nuhteet. Muori näki radiotontun silmien pilkkeestä, että olisi melkoinen ihme jollei seuraavanakin vuonna kuulutusta tulisi. Niinpä muori päätti järjestää kokkitonttujen kanssa ennakkoaamupuuron ja siitä lähtien on joulukuu alkanut ikävän aikaisella radiokuulutusaamuherätyksellä ja erikoispitkällä ennakkojoulupuurolla, joka virittää koko Tonttulan joulutunnelmaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, tässäkin asiassa.

Väkevä palasi ajatuksissaan tähän aamuun ja naurahti leppyneenä:

– Kyllä nämä tiedossa olevat yllätykset ovat kieltämättä paljon mukavampia. Että eiköhän lähdetä aamupuurolle.

Aamupalapöydässä kävi kova puheensorina. Sointu–tonttu soitti pianolla perinteisiä joululauluja. Puuro maistui ja tunnelma kohosi. Vuoden jännittävin, kiireisin ja ehdottomasti mukavin aika olisi edessä. Väkevä mietti, että Milla oli taas kerran oikeassa. Joulumieli veti suupieliä ylöspäin, eikä liian aikainen herääminenkään enää harmittanut.

Samassa joulupukki nousi seisomaan huolestunut ilme kasvoillaan:

– Hyvä Tonttulan väki! Olemme jo perinteeksi muodostuneella yllättävällä ennakkojoulupuurolla, eikä tapana ole ollut pitää puhetta. En sitä nytkään pidä, vaan ilmoitan kiireellisen viestin. Kuten tiedämme, viimeiset vuodet ovat olleet Suomessa erittäin vähälumisia. Tämän ja eilisen päivän lumipyry on tuonut metriset kinokset ihan koko Suomeen, mikä on saanut lapset ulkoilemaan. Paljon kilttejä lapsia, vähän tuhmia. Mikäs sen mukavampaa. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että ainakin Helsingistä on jo löytynyt erittäin vaarallinen luonnon liukumäki, joka johtaa pienelle joelle. Jää on hyvin ohutta, lunta on paljon ja luisto on hyvä, jonka vuoksi pulkalla voi helpostikin joutua heikoille jäille. Säätonttu kertoo juuri korvanappiini, että sää on samankaltainen koko Suomessa.

Tonttulassa kuului syvä huolen huokaus. Milla kurtisti otsaansa ja mietti ankarasti. Milla on näyttäytymistonttu, jonka tehtävänä on näyttäytyä lapsille sopivissa tilanteissa. Milla nousi ylös ja sanoi:

– Ihmisten uutisissa on varmasti asiasta jo varoiteltu, eikö niin? Olisiko viisasta, että tiedotustontut ilmoittelisivat ihmisten uutisiin tavalla tai toisella, että tontut ovat liikkeellä. Me taas kävisimme jo tässä kohtaa omat alueemme läpi ja menisimme pahoihin paikkoihin näytille ja valvomaan, ettei mitään satu. Omalla alueellani on äkkiäkin ajateltuna vähintäänkin kaksi pahaa paikkaa ja veikkaanpa, että ainakin Aino ja Kalle ovat varmasti laskemassa mäkeä vanhempien kielloista huolimatta.

Joulupukki nyökytteli tyytyväisenä:

– Hyvä Milla. Näin tehdään. Pitäkää minut ajan tasalla tilanteesta.

Näyttäytymistontut ja tiedotustontut söivät puuronsa kiireellä loppuun ja lähtivät hoitamaan tehtäväänsä.

Luukku 2

Joulupukki pötkötteli tyytyväisenä lounaan jälkeen sängyssään ja mietiskeli. Mikäs tässä ollessa. Joulukausi oli avattu ja jouluvalmisteluissa oltiin aikataulua edellä. Näin hyvää tilannetta ei ollut nähty pariin sataan vuoteen. Kunnossakaan ei ollut moittimista, mitä nyt polvi naksutti aina välillä. Lumisade teki jouluisen olon. Voisiko asiat enää paremmin olla?

Samaan aikaan sängyn alta kuului kurrr ja kops. Söpö Vaittinen oli herännyt ja venytteli perusteellista kissavenytystään. Joka päivä kävi samalla tavalla. Söpö heräsi, teki selänköyristysvenytyksen ja selkä osui sängyn pohjaan. Joulupukkia nauratti. 9–vuotiaasta mustasta kissasta oli vuosien kuluessa kehkeytynyt luottomies, jos nyt kissan kohdalla niin voi sanoa. Se oli pelastanut joulupukin useammastakin pulasta.

– Huomenta Söpö! Olikos hyvät päiväunet? joulupukki kysyi.

– Kurrr. Huomenta, Söpö vastasi.

Söpö hyppäsi joulupukin kainaloon sängylle, otti mukavan asennon ja jatkoi uniaan. Selvästikään vielä ei ollut ylösnousun aika. Joulupukki silitteli Söpöä ja mietti miten onnekas olikaan, kun Söpö tykkäsi asua hänen kanssaan. Söpö löytyi aikanaan vain muutaman kuukauden ikäisenä sillan alta. Oli kaunis kesäpäivä. Tontut viettivät kesälomaansa ja Tonttulassa oli hyvin hiljaista. Joulupukki oli menossa kalastamaan, kun hän törmäsi hätääntyneeseen Vaittiseen. Vaittinen oli nuori mies, joka oli ensimmäistä kertaa patikoimassa aivan yksin. Reissu oli yli puolen välin ja väsymys alkoi jo painaa. Erään sillan kupeeseen käveltyään, Vaittinen kiinnitti huomion pieneen mustaan karvahattuun. Lähemmäksi mentyään Vaittinen totesi ettei karvakasa ollut karvahattua nähnytkään. Kyseessä oli mitä suloisin pieni musta kissa, joka oli aivan yksin. Kissarukalla ei ollut ruokaa eikä juomaa, joten Vaittinen päätti ottaa kissan mukaansa. Hän rakensi rinkan sisään pienen pesän ja antoi kissalle vettä.

Kissa oli matkustanut Vaittisen mukana jo monta tuntia eikä Vaittinen tiennyt mitä ruokaa pienelle olisi voinut antaa. Hernekeitto kun ei kissalle maistunut. Joulupukki lupasi ottaa kissan mukaansa ja pitää siitä huolta. Vaittinen ei olisi voinut olla enää iloisempi. Muutenkin juttuseura oli tullut todella tarpeeseen. Joulupukkia nauratti muistaessaan mitä Vaittinen oli hyvästiksi sanonut:

– Kylläpä tämä yksin patikoiminen tekee tepposet. Voisin lyödä vaikka vetoa, että ollaan tavattu aikaisemmin.

Tonttulassa joulumuori pesi kissan korvannipukoista hännänpäähän ja kun kissa sydänpyyhkeeseen kiedottuna sanoi kurrr, ei tarvinnut nimivaihtoehtoja sen koommin miettiä. Kissa sai saman tien nimekseen Söpö Vaittinen.

Ajatus katkesi, kun joulumuori pelmahti sisään ja tokaisi:

– Ollaankos täällä valveilla? Tule katsomaan keittiöön meidän uutta jättisuurta rosollisaavia. Tyhjähän se vielä on, mutta valtavan hieno siitä tuli. Kyllä puutyötontut ovat sitten taitavia!

– Vai rosollisaavi? Se ihme pitää kyllä tulla heti katsomaan, terästäytyi joulupukki ja nousi ylös varoen herättämästä Söpöä.

Keittiössä oli täysi tohina päällä. Kokkitontut valmistelivat suolaisia ja makeita jouluruokia pikkujouluihin. Ilma oli täynnä jouluisia tuoksuja.

Joulupukin katse kiinnittyi keskellä keittiötä olevaan valtavankokoiseen puiseen saaviin. Saavi oli niin korkea, että sisälle nähdäkseen oli noustava keittiön jakkaralle. Joulupukki ihaili saavin taidokasta koristereunaa ja ihmetteli mielessään miten taitavia puutyötontut olivatkaan. Saaviin oli veistetty erilliset lokerot punajuurelle, porkkanalle, maustekurkulle ja sipulille. Peruna oli päädytty laittamaan erikseen, kuten myös silli ja kastike. Simo–tonttu esitteli innolla saavia:

– Tulepa alas, niin kerron miten tämä toimii.

Joulupukki laskeutui keittiöjakkaralta polvi naksuen.

– Katsopas tänne saavin alaosaan. Jokaisessa lohkossa on tällainen kätevä luukku, josta tarjoiluastiat voidaan täyttää. Siistiä ja näppärää. Pikkujouluissa tulee menemään koko saavillinen ja kerrankin koko keittiö ei ole punajuuresta punaisenaan.

– Onpas se tosiaan näppärä. Kyllä teidän kelpaa täällä työskennellä. Pitää käydä antamassa erikoiskiitokset vielä puutyötontuille. On tämä niin hienoa työtä!

Joulupukki hyrisi tyytyväisenä. Pikkujoulut tulossa ja kaikki asiat enemmän kui...