Kansi

Nimiö

Kalevi Leppänen

LAPINHULLU

Tarinoita Lappiin rakastuneista

SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA • HELSINKI

Tekijänoikeudet

© Kalevi Leppänen ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Tämä on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2014 ensimmäistä kertaa painettuna laitoksena julkaiseman teoksen sähkökirjalaitos.

Teoksen jakelu ja osittainen kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvausvastuun ja rangaistuksen uhalla kielletty.

Kansi: Timo Numminen

ISBN 978-952-222-700-3

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2015

ePub-konversio: Tero Salmén

Sisällys

I JOHDANTO LAPINHULLUUTEEN

Monenkirjava yhden asian liike

Lapinhulluuden historiaa

Kirjan lapinhullut

Pyhä ja raja

Kiitos

II ENNEN LAPINHULLUJAKIN OLI POHJOISEN KÄVIJÖITÄ

Kuulopuheita ja oletuksia

Ensimmäisiä kokemuksistaan kirjoittaneita

Karu luonto ja suksien luvattu maa

Noituuden ja jättiläisten Lappi

Tunteikas romantiikan aika

Saamelaiset näyttivät sovinnollisilta ja rumilta

Rinnakkaiselon Lappi

Matkareitit tallentuivat teksteihin

III LAPPI MUUTOSTEN KOURISSA

Missä Lappi on?

Lappi ristiriitojen paineessa

Siidoista porokyliin

Lannan rajan avaaminen ajoi saamelaiset ahtaalle

Väestöryhmien yhteensulautuminen

Metsien tehokäyttö alkoi

Sota, jälleenrakennus ja rakennemuutos

Teitä myöten tulijoita

IV MIKSI JA MITEN LAPPIIN RAKASTUU?

Lapinhullun määrittelytapoja

Turhankävelijät ja tunturisudet

Lappi on mielentila

Rakastuminen on lapinhulluuden energiaa

Pako, pyhyys ja sovitus

Keskiluokan laji?

Junantuomat, paluumuuttajat ja syntyperäiset

Saako yksilöllisiä elämyksiä kaupata?

V KULTTUURITUOTTEET MUOKKAAVAT LAPPI-KUVAA

Topeliuksen Maamme-kirja vaikutti vuosikymmeniä

Perusteellista tietoa matkaoppaasta ja koulukirjasta

Mystisen Lapin keskeiset elementit: eksotiikka ja romantiikka

Kuvataide, näytelmät, dokumentit ja elokuvat tarvitsevat rosoisuutta

Musiikin pintapuoliset tarinat

Oppaat – kuvien välittäjät

VI LAPIN MAHTIMIEHIÄ

Metsäpäällikkö Hugo Sandberg, päällisin puolin äksy ja ärjy

K. M. Wallenius, sotilas joka pärjäsi vain Lapissa

VII TAITEILIJAT JA POHJOISEN KUTSU

Armas Launis, oopperamies oppi selkosilta

Eeva Kilpi loi vaihtoehdon miehiselle Lappi-kuvalle

Unto Mononen tunnisti perinteiset Lapin-kuvat

Pohjoisen väki Juha Vainion innoittajana

VIII VAHVAT VALLANPITÄJÄT KANSAN JA SYRJÄSEUTUJEN ASIALLA

Urho Kekkonen oli roolinsa vanki

Kaarlo Hillilä, Lapin ja Kekkosen maaherra

IX KIRJAILIJOIDEN RISTIRIITA: MIKÄ ON AITOA?

A. E. Järvinen koki tehotalouden ja kauneuden ristiriidan

Yrjö Kokko, luonnon ja saamelaisten suojelija

Dekkaristi Mauri Sariola kuvasi Kittilän kunnanlääkärin

X RETKEILYN JA TUNTURIHIIHDON PIONEERIT

Kaarina Kari vei naisryhmät tunturiin

XI PAKOON PAHAA MAAILMAA

Kotlannin äijä, hassu ja rikas hulluttelija

Anton Neumeier, poromies sodan varjosta

Petronella, kullankaivajien lemmikki

XII MASSATURISMI JA ”ETELÄN HERRAT”

Massojen tulo hämmensi

Kullervo Kemppisen rinkassa runsaat eväät

Unto Ek, herraskaisten halveksija, hirvien salakaataja

Lasse Rantanen ja Hannu Tarmio, keskustelua kahden sukupolven välillä

Raimo O. Kojo vaatii Lapiltaan paljon

Sirkka Ikonen, nappaskengissä perille

XIII ALKUPERÄINEN JA AITO JATKUVASSA MUUTOKSESSA

Saksalaisrouva Lieselotte Kattwinkel, ensimmäinen lapinhulluista puhunut

Jukka Kelan elämäntapana on kullankaivu

Kimmo Nenonen, it-yrittäjä ei hurahda

Kai Lehtinen, näyttelijästä porotilalliseksi

Kalevi Leppänen, tumpelokin voi tulla lapinhulluksi

XIV LAPINHULLUN JA LAPIN TULEVAISUUS

Vanhoihin aikoihin ei ole paluuta

Paikalliskulttuuri kehittyy

Säilyykö saamelaiskulttuuri?

Elinkeinot ja lapinhullu rinnakkain

Tehkää nuotio ja onkikaa kaloja

Lapinhullun testi ja diagnoosi

Lappi-suomi-sanastoa

Lähteet ja kirjallisuus

I Johdanto lapinhulluuteen

Muutin joitakin vuosia sitten pysyvästi asumaan Lappiin, enkä toiminut hätäisesti. Otin lapinhulluuteni ensi askeleen jo, kun rakastuin lappilaiseen tyttöön 1960-luvun lopulla. Saapuessani ensi kertaa tyttöystäväni lapsuudenkotiin tuleva appi ja anoppi alkoivat juuri perata muikkuja, kalareissunsa saalista. Se oli Lappi-suhteeni kulminaatiopiste. Ihmettelin, miten olin tilanteeseen päätynyt, en osannut auttaa muikkujen perkaamisessa, enkä ylipäätään tehdä mitään. Lapinhulluus oli siinä vaiheessa vain morsiamen vetovoiman varassa. Minulla oli muiden lappilaisten kanssa hyvin vähän puhuttavaa, koska elämämme olivat kovin erilaisia. En osannut puhua arkisesti luonnosta, vuodenkierrosta, säästä, kalansaaliista tai hillasadosta. Sittemmin kiinnyin lappilaisiin ja hyväksyin Lapin kaikkine karvoineen: sääskineen, mäkäröineen ja marraskuineen. Huomasin, ettei elämä ole vain päivänpaistetta Lapissakaan. Pahinta aikaa oli, kun paljon väkeä lähti etelään ja Ruotsiin, monien mökkien ikkunat oli peitetty laudoilla. Tunsin myötätuntoa.

Olin kiintynyt vaellusten ja Lapissa vietettyjen loma-aikojen myötä seudun luontoon ja elämäntapaan. Muuton jälkeen side lujittui entisestään. Aloin tulla jollakin lailla toimeen luonnossa, jota olin aiemmin vain kunnioittavasti kauempaa ihaillut. Opin kalastamaan verkoilla, löysin hiihtomaastot, marjamaat ja lappilaisten historian. Tiedon ja kokemuksen myötä Lappi-suhteestani tuli entistä avoimempi ja vilpittömämpi, erilaisuutta kunnioittava.

Vähitellen aloin uskoa, ettei minun tarvitse olla enempää kuin oma itseni ja että opiskelen uutta vain sen verran kuin itse haluan. En kadehdi tammukkapuroille kiirehtiviä, tunturihotellien bailaajia tai vaellusten ja hiihtolenkkien kilometreillä kehuskelevia. Kukin kokekoon Lappinsa niin kuin haluaa. Ostoskeskusten tai Teboilin baarien lippalakkipäiset raataajatkaan eivät minua kaipaa. Voin nauttia Lapistani sen arjessa, varsinkin kun jätän taakseni kaupungin valot. Koska kuulun kalastusseuraan, voin kalastaa sen vuokraamasta järvestä ja antaa panokseni kalastuskilpailujen toimitsijana tai paperitöissä. Osaan jo perata muikut ja muutkin kalat. Voin valita hiihtoreittini itse ja hiihtää silloin kun minulle sopii. Pidän salaisuutena missä ovat parhaat marjapaikat ja yritän saada muut lavertelemaan omistaan. Voin tutustua Lapin historiaan ja kertoa siitä muille. Voin oppia omaan tahtiini ja uskoa, ettei Lapista ole syytä ylen määrin vouhottaa, se on vain yksi elämän merkityssisältöä tuova asia. Minulle se on keskeinen, jollekin muulle ei. Lappi on opettanut minulle paljon itsestäni. Kun oppii, ettei tarvitse tai voi olla täydellinen, on helpompi sietää muitakin. Nyt voin olla ylpeä voidessani kuulua lapinhulluihin.

Muusikko Kai Hyttinen on mielestäni kuvannut hyvin omaa lapinhulluuttaan. Hänelle samoin kuin minulle se antaa mahdollisuuden oppia. Jätettyään eräoppaan työt Kilpisjärvellä ja aloitettuaan ortodoksisen kirkkomusiikin opinnot hän jätti Lapin, muttei hylännyt sitä. Se oli yksi vaihe elämässä, hän totesi, nyt oli aika aloittaa toinen. Tärkeää on, että oppii koko ajan lisää itsestään ja elämästä. ”Ihminen on ikänsä keskeneräinen, ja keskeneräistä ei pidä arvostella.”

Monenkirjava yhden asian liike

MONENKIRJAVA YHDEN ASIAN LIIKE

On yö, ja rakovalkealla liekkiin tuijotan.

Se lämpöänsä Lapin yöhön valaa.

Ken suoniinsa on saanut Lapin-kuumeen polttavan.

Sen mieli tänne lakkaamatta palaa.

RAKOVALKEALLA, SAN. REINO HELISMAA

Reino Helismaan sanoitus lauluun Rakovalkealla tarraa lujasti lapinhulluuden ytimeen. Siihen kuuluvat Lapin tunnelma ja outo kiintymys, kuumeen tapainen, joka vetää aina vain Lapin suuntaan. Lappi on lapinhullulle ennen kaikkea kutkuttava mielentila, monille myös pakopaikka. Lapinhulluutta kannattaa tavoitella, koska se on pikemminkin lääke kuin sairaus.

Lapinhulluus on tässä kirjassa esitellyille henkilöille rohto yksinäisyyteen, turhautumiseen, tarkoituksettomuuteen ja muihin nykysivilisaation aiheuttamiin vaivoihin. Kun heistä tuli lapinhulluja, he saivat jotain, mitä eivät välttämättä tienneet olevankaan, mutta jota ehkä myöhemmin oivalsivat alitajuisesti kaivanneensa. He oppivat ymmärtämään itseään ja saivat rauhan. Itseymmärryksen tavoittelu yhdistää kaikkia lapinhulluuden muotoja, vaiheita ja motiiveja. Eivät kaikki kirjani henkilöt tätä sanoiksi pukeneet, mutta kaikista se on pääteltävissä.

Rakkaudessa ja lapinhulluudessa on yhtäläisyyksiä. Hullaantumisen vaihe on molemmissa yksipuolinen ja ehdoton. Alkuhuuma on niin voimakas, että ”hullu”-termin käyttö lapinhulluuden yhteydessä on täysin oikeutettu. Niin kuin rakastuminen muuttuu rakastamiseksi, muuttuu lapinhulluus vakiintumisen ja seestymisen vaiheessa aiempaa rauhallisemmaksi ja tyynemmäksi. Jonkinasteinen vinksahtaminen sille on silloinkin ominaista.

Me lapinhullut olemme muualta tulleita. Olen huomannut, että me, mutta myös avarakatseiset paluumuuttajat, pystymme usein näkemään Lapin erityisyyden paikallaan pysyneitä lappilaisia selkeämmin. Heittäydymme tunteella kokemaan Lappia ja etsimme samalla itseämme. Siksi monet Lapista ja sen luonnosta kirjoittaneet ja yleensäkin Lappiin hullaantuneet ovat kiihkeän tunteikkaita ja samalla hartaita. Pystymme ottamaan alueeseen ja sen tapahtumiin myös vähän etäisyyttä. Sen takia näemme joskus ehkä kantaväestöä kirkkaamminkin. Toisaalta meidän muualta tulleiden on myönnettävä, ettemme pysty kaikkia asioita yhtä hyvin tekemään tai samoin kokemaan kuin syntyperäiset lappilaiset.

Lapinhulluna elän kahden kokemani maailman – kotiseudun ja Lapin, vanhan ja uuden – rajapinnalla niitä vertaillen. En tee sitä kovin konkreettisesti, vaan enemmänkin yleisemmin tunteitani kuun...