NEIDON KYYNEL
JA MUITA TARINOITA OLAVINLINNASTA
Ensimmäinen painos 2015
Kirjoittaja © Matti Rautiainen
Kansi: Teija Lammi / Grafemi
Toimitus ja taitto: Pasi Luhtaniemi, Kustannus aarni
Valokuvat Tua Hautamäki
www.kustannusaarni.fi
ISBN978-952-7130-07-0
Laulu pihlajanmarjoista
Syöpyi siemen muurin pintaan.
Kasvoi pihlaja kivestä.
Kenen huulet hohtelevat
pihlajanmarjojen punassa?
Ketä kohti kurkottavat?
Kenen huulia hakevat?
Lassi Nummi (1975). Linna vedessä, s. 62.
Johdanto
Jos Helsingin Olympiastadionilla tai Seinäjoen Tangomarkkinoilla heittäisi pehmeän pallon yleisön sekaan, kuinka todennäköistä olisi, että pallo osuisi Olaviin? Mahdotonta vastata, mutta kaikkien aikojen nimitilastossa Olavi komeilee suosituimpien suomalaisten miesten nimilistassa sijalla kolme. Vain Juhani ja Johannes ohittavat sen. Viimeisten 114 vuoden aikana nimi on annettu kasteessa yli 226000 kertaa.
Nimen suosion taustalla on keskiaikainen perinne, jossa sidettä suojelevaan pyhimykseen vahvistettiin antamalla lapselle tunnetun pyhimyksen nimi. Pyhän Olavin noustessa tärkeimmäksi pohjoismaiseksi pyhimykseksi ja käytännön levitessä Suomeen myös Olavin nimen käyttö yleistyi. Siitä tuli suomalaisen kulttuurin perusnimi.
Savonlinnalaisille Olavilla on erityinen merkitys. Kaupungin halkaiseva pääkatu on nimetty pyhimyksen mukaan Olavinkaduksi, ja pyhimys on antanut nimensä myös esimerkiksi elokuvateatterille, Savonlinnan Yrttipajan tuotteille ja maraton -tapahtumalle. Savonlinnassa toimiva vireä paikallishistorian harrastajien yhdistys on nimeltään Pyhän Olavin Kilta.
Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Kyrönsalmelle keskiajan lopulla rakennettu linna, jonka rakennustyöt aloitti Viipurin käskynhaltija Erik Akselinpoika Tott. Hän tiesi, mitä kansa tarvitsi ja nimesi linnan tunnetun pyhimyksen mukaan Olavinlinnaksi.
Olavinlinna rakennettiin silloisen Ruotsin itäiselle rajaseudulle, Novgorodin ja niin sanotun Moskovan Venäjän laajentumispyrkimyksiä vastaan. Linna edusti tyyliltään myöhäiskeskiajan rakennustapaa. Historiallisesti rajalinnalla oli sotilaallinen rooli. Sen perustehtävä oli suojata valtakuntaa venäläisiä vastaan ja 1700-luvulla, kun venäläisistä tuli linnan isäntiä, Ruotsia vastaan. Tilanne muuttui radikaalisti vuonna 1809 Suomen siirtyessä Haminan rauhassa osaksi Venäjän valtakuntaa, Suomen suuriruhtinaskunnaksi. Linnasta tuli sisämaan linna ja sen sotilaallinen merkitys romahti. Linnan huolenpitoon ei kiinnitetty enää samanlaista huomiota, ja viimeistään varuskunnan muuttaessa Olavinlinnasta pois vuonna 1847, linnan kunto alkoi huonontua nopeasti.
1800-luvun loppupuolella alkaneen matkailun myötä alkoi myös Olavinlinnan uusi kukoistuksen aika. Linnaa suojasi vuoden 1883 historiallisia muistomerkkejä koskeva asetus, jonka myötä Olavinlinnan kunnostaminen ja ylläpito koettiin jälleen tärkeäksi. Linnasta tuli luonnonkauniin alueen historiallinen kruunu, jota tultiin katsomaan kauempaakin.
1900-luvun vaihteessa Suomen linnojen arvo kansallisen heräämisen symboleina kasvoi entisestään ja itsenäistymisen jälkeen linnat kytkettiin näkyväksi osaksi nuoren valtion ja kansan historiaa ja kuvastoa. Olavinlinnan nykyiseen elämään vaikuttavat kesäiset Savonlinnan oopperajuhlat saivat alkunsa jo vuonna 1912, ja niitä vietettiin Aino Acktén johdolla kaikkiaan viidesti, viimeisen kerran vuonna 1930. Vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen Oopperajuhlat aloitettiin uudelleen 1967.
Upealla paikalla seisovaan Olavinlinnaan on aina yhdistynyt omalaatuinen jykevyys, karu kauneus ja jopa synkkyys. Linnan perustamisesta alkaen on puhuttu sitä ympäröivästä vuolaasta ja syvästä virrasta, jossa uivat mustat kalat. Synkkyys korostuu myös tarinassa linnanneidosta, joka haudataan elävältä linnan muuriin. Uudemmista tarinankertojista Eino Leino ihastui 1900-luvun alussa tummanpuhuvaan linnaan kirjoittaessaan runoa Savonlinnalle. Oopperajuhlien libretistejä, dramaturgeja ja ohjaajia Olavinlinna inspiroi vuodesta toiseen. Linna on omimmillaan synkissä tragedioissa kuten Macbeth tai Lentävä hollantilainen. Vastapainoksi linnassa toki nauretaankin, milloin venäläisiä sotilaita säikyttelevälle mustalle pässille, milloin oopperan koomisille hahmoille, kuten Taikahuilun Papagenolle.
Linnat ja niihin liitetyt tarinat, olivat ne totta tai ei, ovat erottamaton osa eurooppalaista kulttuuriperintöä. Jokaisessa vanhassa linnassa vaeltaa kummituksia, ja jokaisen tyrmässä on istunut joku tunnettu vanki, nääntynyt kuoliaaksi tai päässyt pakoon mitä ihmeellisimmällä tavalla. Samat vuosisataiset, jopa vuosituhantiset tarinat toistuvat eri muodossa eri puolilla Eurooppaa, mutta toisaalta kullakin linnalla on omat erityispiirteensä.
Olavinlinna erottautuu Suomen muista merkittävistä linnoista arkkitehtuurinsa, erityisesti pyöreiden torniensa ansiosta. Kun Viipurin linna siirtyi jatkosodan jälkeen osaksi Venäjää, Olavinlinna jäi myös Suomen ainoaksi itäsuomalaiseksi linnaksi.
Olavinlinna ei voi röyhistellä vastaavalla historialla kuin Turun linna, johon Juhana-herttua ja tämän puoliso Katariina Jagellonica toivat renessanssin elävän hovikulttuurin 1500-luvulla. Olavinlinnan tehtävä oli puolustaa valtakuntaa ja tarjota suojaa vihollisen hyökkäyksiä vastaan. Toki linnassa oli valmius majoittaa korkea-arvoisia vieraita heidän asemansa vaatimalla tavalla, ja yhden kerran se onkin saanut pitää vieraanaan kuningasta. Ruotsin Kuningas Kustaa II Aadolf teki linnaan pikavisiitin vuonna 1622 ja tämä muisto elää edelleen Kuninkaansalin nimessä.
Rakennuksena Olavinlinna on lumonnut ihmisiä vuosisatojen ajan. Useat kuvataitelijat ovat antaneet sen ulkomuodolle oman näkemyksensä milloin suipontamalla, milloin paksuntamalla linnan torneja. Olavinlinnaa ovat hyödyntäneet runoissaan muun muassa englantilainen Robert Southey ja Eino Leino. Lassi Nummi laati Olavinlinnan juhlavuonna 1975 runoteoksen Linna vedessä. Sata vuotta aikaisemmin juhlarunoilijana oli toiminut Sakari Topelius, ja vuoden 1925 juhlarunona kuultiin Otto Mannisen Muistojen muurit.
Moni Suomen matkaaja on ikuistanut matkakertomuksiin tunnelmia Olavinlinnasta. Kuuluisin näistä on englantilaisen Mrs Alec Tweedien teos Matkalla Suomessa (1896). Olavinlinna on useiden romaanien näyttämö, puhumattakaan siitä, että moni merkittävä suomalainen ooppera on saanut kantaesityksensä Olavinlinnassa. Iskelmän saralla Annikki Tähden esittämä Balladi Olavinlinnasta oli 1950-luvun suurimpia suomalaisia hittejä.
Linnan merkitys näkyy myös siihen kohdistuneessa tutkimuksessa. Helge Pohjolan-Pirhosen mammuttimainen historian perusteos Olavinlinnan historialliset vaiheet (1973) valmistui parahiksi ennen linnan 500-vuotisjuhlia 1975. Samalla vuosikymmenellä Antero Sinisalo julkaisi useita teoksia, joissa käytiin läpi linnan rakennushistoriallista kehitystä. Pentti Savolainen on puolestaan kirjoittanut Savonlinnan oopperajuhlien historiat Balladi Olavinlinnan oopperajuhlista (1995) sekä Savonlinnan Oopperajuhlat 100 vuotta (2012). Tämän lisäksi Savolainen on käsitellyt aihetta väitöskirjassaan, joka tarkasteli oopperaa suomalaisen kulttuuri-identiteetin rakentajana (1999). Olavinlinnaa sivuavia väitöksiä on vuosikymmenten varrella syntynyt useita, viimeisimpänä Jyrki Knuutilan väitös pyhästä Olavista (2010).
Oma erityinen asema linnan historian kuvauksessa on ollut jo lähes sadan vuoden ajan linnan painetulla opaskirjalla. Se edustaa ”taskukokoista” painosta kaikesta siitä, minkä on ajateltu kiinnostavan vierailijoita. Pääosassa opaskirjassa on aina ollut linnan historialliset vaiheet. Vanhimmissa painoksissa linnaan liitetyt tarinat muodostivat oman kokonaisuutensa. Uusimmassa versiossa tarinoille ei enää ole ollut sijaa kirjassa, vaan opaskirjassa pitäydytään historiantutkimuksen tuottamassa tiedossa.
Tarinat ovat kuitenkin kurkistusikkuna ihmisen elämään ja ajatteluun siinä, missä todellinen historiakin. Näkökulma on vain toinen. Eloon jäävät tarinat kertovat ihmisten uskomuksista, käsityksistä, mielikuvituksesta ja maailmankuvasta. Tarinoille on aina syynsä, eikä aina ole kiinnostavaa kysyä, ovatko ne totta. Olennaisempaa on kysyä, miksi tätä tarinaa kerrotaan edelleen, mihin se liittyy ja mitä se on ihmisille antanut tai antaa edelleen?
Tarinat merkitsevät eri aikojen ihmisille eri asioita. Hyvä esimerkki tästä on Olavinlinnan suojelija, pyhä Olavi, joka merkitsi 1400-luvun linnan asukille osaa kristillistä uskoa, kun taas tämän päivän suomalaiselle kyse on historiallisesta henkilöstä ja linnan nimen antajasta, heinäkuisen juhlan juuresta.
Neidon kyynel ja muita tarinoita Olavinlinnasta -teokseen on valittu kahdeksan tarinaa, joiden taustoja ja kytköksiä linnaan on avattu eri näkökulmista. Valinnan taustalla on Olavinlinnan lisäksi jokin linnaan liittyvä kirjallinen lähde. Alkuperäisteksti on eräänlainen johdanto kuhunkin tarinaan. Kirja alkaa ensimmäisestä kirjallisesta Olavinlinnaan liitetystä tarinasta, Olaus Magnuksen mustista kaloista ja se päättyy myös Olaus Magnukseen, tarinaan virrasta ilmestyvästä pelimannista. Näiden välissä liikutaan eri vuosisadoilla, eri puolilla linnaa ja eri tunnelmissa. Lopputulos osoittaa, että Olavinlinnankin kätköissä elävät eurooppalaisten linnojen perustarinat, syyt sille, miksi linna kiehtoo muunkin kuin komean ulkomuotonsa vuoksi.
Kirjan valokuvat on kuvannut savonlinnalainen Tua Hautamäki syksyllä ja talvella 2014. Käsikirjoitusta lukivat loppuvaiheessa Pyhän Olavin Killan puheenjohtaja Timo Auvinen sekä joukko muita kiltalaisia. Tarkempia huomioita sain Timon lisäksi Ilmari Kososelta, Eeva Kekiltä ja Mikko Kariselta. Kiitokset myös Savonlinnan Oopperajuhlien johtajalle Jorma Silvastille, jonka ympärille yksi luvun tarinoista – Trubaduurien linna – rakentuu. Museovirastosta teksti kävi Anne Paulasuon ja Jouni Marjamäen käsissä. FT Marko Hakane...