Seppo Jyrkinen

Juutalaispakolaiset ja holokaustiin havahtuminen

Suomen viranomaisten kaksi yritystä saada Ruotsi vastaanottamaan juutalaispakolaisia Suomesta 1942


16.03.01

© Seppo Jyrkinen

Etukannen kuva:

Kustannus Aarni Oy / AARNIHOPEA

ISBN 978-952-7130-11-7 (e-kirja)

Aarnihopea on Kustannus Aarnin erikoiskirjojen julkaisusarja. Julkaisemme sarjassa tietokirjoja historian, yhteiskuntatieteiden, luonnontieteiden ja elämäntaidon aloilta sekä sekä kokeilevampaa kaunokirjallisuutta.


ESIPUHE

Suomen viranomaiset tekivät loppuvuodesta 1942 kaksi yritystä, jotta 150 Suomessa ollutta Keski-Euroopan pakolaista saataisiin siirrettyä rauhantilassa olleeseen Ruotsiin. Tapahtumat käynnistyivät Suomessa 17. marraskuuta 1942 ja se johti Suomen Tukholman lähettilään, Jarl Wasastjernan tekemiin epävirallisiin tunnusteluihin, joihin kuitenkin vastattiin kielteisesti. Välittömästi tämän jälkeen, 5.-11. joulukuuta 1942, Suomen viranomaiset yrittivät siirtoa uudestaan, nyt yksityishenkilöiden ja Suomen sekä Ruotsin juutalaisyhteisöjen avulla.

Siirtoyritykset tehtiin Jukka Rangellin hallituksen aikana, ja niissä oli mukana muun muassa juutalaisvastaiseksi kutsuttu sisäministeri Toivo Horelli ja Suomen Valtiollinen poliisi.

Jostain tuntemattomasta syystä Ruotsi ei kuitenkaan huolinut juutalaisia Suomesta, vaikka vastaanotti samanaikaisesti satoja juutalaispakolaisia Norjasta ja vuotta myöhemmin myös Tanskasta.

Episodi on osa monisäikeistä prosessia, jossa Suomen päättäjät havahtuivat Saksan juutalaispolitiikan todellisuuteen, meneillään olleeseen juutalaisten kansanmurhaan, holokaustiin. Havahtuminen tapahtui alkusyksystä 1942, ja se muutti Suomen politiikkaa aikana, jolloin Suomi oli riippuvainen Saksan elintarviketoimituksista ja sen sotakoneen mahti oli vielä otettava huomioon.

Kaikkialla Euroopassa, minne natsi-Saksa valtansa ulotti, juutalaiset joutuivat juutalaisuutensa vuoksi vainotuiksi ja lopulta tuhon omaksi. Saksan kanssa samalla puolella taistelleessa Suomessa ei vainoja koettu. Juutalaisten kohtalo Suomessa onkin herättänyt sekä epäuskoisuutta että ihmetystä, ja aihetta on tarkasteltu myös erittäin skandaalinhakuisesti. Tanssi yli hautojen on ollut tässä yhteydessä sallittua.

Tutkimustani varten olen tutustunut Kansallisarkiston ja Ulkoministeriön arkiston alkuperäislähteisiin. Lopputulos on rosoinen ja tarkoitettu asiaan jo jollain lailla perehtyneille. Tarkastelun alla on useita historiankirjoissa mainittuja, mutta analysoimatta jääneitä tapahtumia.

On ollut yllättävää todeta, että brittitiedustelun SOE:n (Special Operations Executive) Skandinavian osaston johtaja, Charles Hambro, saapui välirauhan aikana Suomeen tapaamaan presidentti Risto Rytiä, että Valtiollinen poliisi ohitti lain kirjaimen pakolaisjuutalaisia auttaakseen, ja että Päämaja "näytti keskisormea" natseille nimittämällä juutalaisupseeri Leo Jakobsonin saksalaisten ja suomalaisten väliseksi yhteysupseeriksi.

Historia ei ole pölytietoa. Historia on oppikirja vaikeuksien kohtaamisesta, niihin suhtautumisesta ja niistä selviytymisestä. Vanhakantainen käsitykseni on, että historiantutkimuksen tulee olla jotain muuta kuin julkisuuden metsästystä.

Toivon oman sotahistorian harrastajan työni täydentävän aiempaa tutkimusta ja antavan hieman erilaista näkökulmaa menneisyyteen.

Juutalaispakolaiset ja holokaustiin havahtuminen julkaistaan kustannus Aarnin Aarnihopea -julkaisusarjassa sähköisenä kirjana, julkaisupäivämäärän mukaan versionumerolla 16.03.01. Tarkoitukseni on jatkaa tutkimustani, ja kun saan lisävalaistusta asiaan, tutkimuksesta julkaistaan seuraava versio. Jos olet ostanut tämän tutkimuksen e-kirjana, voit päivittää sen uusimpaan versioon ilmaiseksi kirjan viimeisen sivun tunnistenumerolla. Lue lisää kustannusaarni.fi/e-kirjasto. Tervetuloa tutustumaan myös historiablogiini http://www.jyrkinen.fi/historia/index.html

Seppo Jyrkinen, 1.3.2016

ESIPUHE

KRONOLOGIAOSA

  • 1. Ruotsin suhde antisemitismiin
  • 2. Jatkosodan aika
  • 3. Ulkoministeriön yritys pakolaisten siirtämiseksi
  • 4. Isaac Pergament ja Valpo

ANALYYSIOSA 18

  • 5. Ensimmäinen siirtoyritys
    • Pakolaisten siirto oli valtiojohdon asia
    • Horellin suhtautuminen muuttui
    • Siirtoasia oli valtiojohdolle tärkeä
    • Asia oli erittäin kiireellinen
  • 6. Toinen siirtoyritys - Pergament
    • Valpon toimeksianto Pergamentille
    • Pergament kiireellisesti Ruotsiin
    • Motiivien analysointia
  • 7. Ongelmalliset naapuruussuhteet
    • Sittenkin uhka Saksasta?
    • Suomen viranomaiset
    • Vastaukset Ruotsin päättäjiltä
    • Kylmäkiskoinen Ruotsi
    • Muutos Ruotsin politiikassa
    • Juutalaispakolaisia takaisin Suomeen
  • 8. Sisärengas ja Saksan juutalaispolitiikka
    • 8.1. Presidentti Risto Ryti (Witting, Kivimäki)
    • 8.2. Pääministeri J.W.Rangell
    • 8.3. Työväenliikkeen johtaja Väinö Tanner
    • 8.4. Marsalkka Mannerheim (Walden)
    • 8.5. Yhteenveto sisärenkaasta

Lopuksi

Lähteet

Viitteet

KRONOLOGIAOSA

1. Ruotsin suhde antisemitismiin

Kuinka Ruotsin juutalaispolitiikka kehittyi Hitlerin vanavedessä ja minkälaisen maan suomalaiset kohtasivat vuoden 1942 lopulla?

1922

Ruotsin valtion Rotubiologinen tutkimuslaitos(Rotubiologian tutkimuslaitos)aloitti toimintansa Uppsalassa.1Laitoksen johtaja Herman Lundborg kehitteli teoriaa pohjoisesta rodusta nimeten mm. lappalaiset, suomalaiset ja juutalaiset alempiarvoisiksi. Osa Saksan Kansallissosialistisen puolueen rotuoppeja kehittäneistä henkilöistä sai siellä koulutusta "rotutieteissä".

Aadolf Hitler


30.1.1933

Hitleristä tuli Saksan valtakunnankansleri, ja hän aloitti välittömästi terrorin vasemmistolaisia ja juutalaisia vastaan. Ensimmäinen joukkoteloitus kohdistui kuitenkin natseihin, kun Hitler 1934 teloitutti samaan Kansallissosialistiseen puolueeseen kuuluneen kilpailijansa, SA-johtaja Ernst Röhmin, sadan muun natsin ohella. Laajoja julkisia väkivaltaisuuksia juutalaisia kohtaan tapahtui vasta kesällä 1938 joukkopidätysten ja marraskuussa toimeenpannun Kristalliyön myötä.

15.9.1935

NSDAP:n (Saksan Kansallissosialistisen puolueen) puoluepäivien yhteydessä otettiin käyttöön Nürnbergin rotulait, jotka kielsivät mm. avioliitot saksalaisten ja ei-arjalaisten välillä. Arjalaisiksi natsit määrittelivät itsensä lisäksi mm. tanskalaiset, norjalaiset ja ruotsalaiset. Tämän jälkeen sekä juutalaiset että suomenkieliset suomalaiset olivat kelvottomia saksalaisten aviopuolisoiksi.

Syyskuu 1937

Ruotsin ulkoministeriön vaatimuksesta Ruotsin kansalaisen, joka halusi avioitua saksalaisen kanssa, oli allekirjoitettava "arjalaistodistus". Hänen tuli vakuuttaa, että hänen isovanhempansa eivät olleet juutalaisia sen paremmin rodun kuin uskonnonkaan puolesta. Hitlerin vallan aikana annettuja arjalaistodistuksia on pelkästään Uppsalan maakunta-arkistossa tallella noin 1.000 kappaletta:2

"Härmed försäkrar jag på heder och samvete, att, såvitt mig bekant, ingen av mina far- eller morföräldrar tillhört den judiska rasen eller religionen."3

Arjalaistodistusten vaatiminen aloitettiin kaksi vuotta ennen toista maailmansotaa, joten Ruotsin natsi-Saksaa myötäilevä rotupolitiikka on ollut täysin omaehtoista. Huomattavaa on, että tuossa vakuutuksessa juutalaisuus miellettiin ruotsalaisviranomaisten silmissä paitsi uskonnoksi, myös roduksi4. Ruotsin viranomaiset saattoivat jopa mitätöidä juutalaisten ja arjalaisten välisiä avioliittoja.

12.3.1938

Hitler toteutti Anschlussin, Itävallan liittämisen Saksaan, minkä jälkeen pakolaisten määrä Euroopassa kasvoi jyrkästi.

Huhtikuu 1938

Ruotsi alkoi vaatia viisumia Saksaan liitetyn Itävallan kansalaisilta.5

21.-22.6.1938

Pohjoismaiden viranomaisten tapaamisessa Kööpenhaminassa ruotsalainen toimistopäällikkö K.Bergström ehdotti, että pohjoismaat ottaisivat käyttöön viisumipakon Saksan juutalaisten emigranttien maahantulon rajoittamiseksi.6

Heinäkuu 1938

Evianissa Ranskassa pidettiin 27 valtion tulokseton kongressi Euroopan pakolaiskysymyksestä; Suomea ei sinne lainkaan kutsuttu.7 Ratkaisun asemesta osallistujamaat sulkivat rajansa juutalaisilta peläten vapaamielisen pakolaispolitiikan yllyttävän Saksaa, Puolaa ja eräitä muitakin antisemitistisiä maita, joissa juutalaisia oli useita miljoonia.8

Kesä 1938

Ruotsi esitti Saksalle vaatimuksen, että Ruotsin rajaviranomaisten olisi jollain tavoin voitava erottaa Saksan kansalaisista ne ihmiset, käytännössä juutalaiset, jotka eivät voisi palata Saksaan.9 Myös Sveitsi teki vastaavanlaisen vaatimuksen.

9.9.1938

Ruotsin sosiaalihallituksen pääjohtaja Sigfrid Hansson (pääministerin veli) määräsi käännytettäväksi kaikki maahan pyrkivät juutalaiset.10 Määräys ei kuitenkaan täysin estänyt maahantuloa.11

Leimatun passin haltijaa ei päästetty takaisin Saksaan


27.10.1938

Saksan viranomaiset alkoivat leimata juutalaisten passeja isokokoisella, punaisella J-leimalla, minkä todellinen merkitys ymmärrettiin Ruotsissa ja maan rajaviranomaiset alkoivatkin estää J-passin haltijoita saapumasta maahan.12

Erityisen oudoksi asian tekee se, että vaikka natsit nimenomaisesti halusivat eroon juutalaisista, niin J-kirjaimen todellisen merkityksen kertominen Ruotsille ja Sveitsille vaikutti täysin päinvastoin eli vaikeutti juutalaisten poismuuttoa. Jostain tuntemattomasta syystä natsi-Saksan viranomaiset hyväksyivät13 sen, että Ruotsi ja Sveitsi välttyisivät suurilta juutalaismääriltä.

14.11.1938

Suomea natsi-Saksa johti harhaan väittäen, että J-kirjaimella varustetun passin haltija voisi halutessaan palata Saksaan.14 Näin menetellessään Saksa asetti Ruotsin ja Sveitsin eri kategoriaan kuin Suomen ja muut maat.

...