ISBN 978-951-31-9192-4

Alkuteos: LasseMajas Detektivbyrå: Cafémysteriet
(Bonnier Carlsen Bokförlag, Tukholma)
Teksti © Martin Widmark, 2003
Kuvat © Helena Willis, 2003

First published by Bonnier Carlsen Bokförlag, Stockholm, Sweden
Published in the Finnish language by arrangement with Bonnier Rights, Stockholm, Sweden
Värikuvitettu suomenkielinen laitos © Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2015

Suomentanut Outi Menna

Teoksen jakelu ja osittainen kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvausvastuun ja rangaistuksen uhalla kielletty.

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2016

1.
Valokuvia ja unelmia

– Mmm! Leivoksia, Maija sanoo.

– Kakkuja ja pikkuleipiä! Hyvää, sanoo Lasse.

– Ajatella, että täällä on tapahtunut niin kamalia, Maija jatkaa. – Vaikea uskoa, kun näkee kaikki ikkunassa olevat herkut. Mennään sisään katsomaan, saisimmeko jotain selville.

– Odota hetki, sanoo Lasse. – Otan ensin yhden valokuvan.

Lasse ja Maija ovat hankkineet etsivätoimistoonsa uuden digitaalikameran, ja nyt Lasse näppäilee kuvia koko ajan ja joka paikassa.

Lasse peruuttaa pari askelta ja ottaa kameran esiin.

Maija asettuu seisomaan näyteikkunan eteen päästäkseen mukaan kuvaan.

– Aina sinun pitää näkyä joka kuvassa, Lasse nauraa. – Olet oikea linssilude. Minä kyllä yritän kuvata napoleoninleivoksia ja ylellisiä hillounelmia.

Lasse ottaa pari kuvaa, vaikka Maija keikaileekin yhä valokuvamallina. Sitten he astuvat sisään Café Marsaaniin, Vallilan viehättävään konditoriaan, joka sijaitsee Kirkkokadulla Muhammed Karaatin kello- ja kultaliikkeen vieressä.

Lasse tilaa prinsessaleivoksen ja Maija valitsee suklaapallon. He maksavat nuorelle kassaneidille, joka on kovin hiljainen ja surullisen oloinen. Lasse ja Maija huomaavat, että hän on itkenyt.

He katselevat ympärilleen ja etsivät sopivaa pöytää.

– Huhuu, pikku apulaiset, he kuulevat jonkun huutavan. – Tulkaa istumaan tänne minun viereeni.

Vallilan poliisimestari istuu pöydän ääressä ja viittoilee heitä luokseen.

Lasse ja Maija istuutuvat hänen pöytäänsä.

– Täällä on tapahtunut kummia, tietäisittepä vain, poliisimestari sanoo suu täynnä kermaleivosta.

Lasse kaivaa äkkiä kameran esiin. Hän on nähnyt poliisimestarin naamassa jotain, mistä haluaa ottaa kuvan.

Maija älyää heti, mitä Lassella on mielessä. Hän mulkaisee Lassea tuimasti, kurottuu pöydän yli ja pyyhkäisee kermavaahtonokareen poliisimestarin nenänpäästä.

– Kiitos, poliisimestari sanoo ja jatkaa kertomista:

– Juuri tunti sitten täällä kävi rosvo.

– Mitä! Taasko? sanoo Lasse.

Maija ja hän ovat lukeneet Vallilan Sanomista, että kahvila on ryöstetty jo kahdesti saman vuoden aikana.

– Siksi kassaneiti siis oli niin surullinen, sanoo Maija.

– Niin, pikku Sara rukka on kovasti järkyttynyt. Hänhän joutuu aina antamaan rahat ryöstäjälle, vastaa poliisimestari.

– Veikö se rosvo paljonkin rahaa? Lasse kysyy.

– Vei, se tässä niin kummallista onkin. Kahvilassa on joka kerta ollut rahaa enemmän kuin yleensä. Ensimmäisellä kerralla tänne oltiin juuri ostamassa uutta kahvinkeitintä, ja toisella kerralla sattui olemaan vuokranmaksupäivä. Eilen, ennen kolmatta ryöstöä, kahvilan eteen pysähtyi bussi. Sisään rynnisti kokonainen käsipallojoukkue. Kahvilasta myytiin loppuun kaikki leivokset, kakut ja pullat, ja siksi kassakoneessa oli kolmannellakin kerralla poikkeuksellisen paljon rahaa. Ryöstäjä on siis aina saanut saaliikseen melkoisen summan.

– Omituista, sanoo Lasse.

– Onkohan kyse pelkästä tuurista, vai tietääkö rosvo, milloin kassassa on paljon rahaa? Maija kysyy.

– Siinäpä se, taitavat apulaisetsiväni. Samaa minäkin olen miettinyt. Alan epäillä, että joku välittää sille miehelle tietoja. Kertoo siis ryöstäjälle, milloin on sopiva hetki iskeä kahvilaan!

– Miehelle? Maija sanoo. – Olemmeko varmoja siitä, että rosvo on mies?

– Aivan varmahan ei voi olla, poliisimestari vastaa, – mutta en ole koskaan kuullut puhuttavan naisryöstäjistä.

– Kukahan niitä tietoja oikein voisi antaa? Lasse kysyy mietteissään.

Poliisimestari ei sano pitkään aikaan mitään. Hän nuoleskelee vain nokkelan näköisenä huuliaan ja toteaa sitten:

– Rosvolla ei voi olla hyvä tuuri kolme kertaa peräkkäin. Hän tietää tarkalleen, milloin iskeä. Kuka hänelle voisi kertoa oikean hetken? Mitä Lasse-Maijan etsivätoimisto arvelee?

Lasse madaltaa äänensä kuiskaukseksi:

– Varmaan joku, joka on täällä töissä, hän sanoo.

– Minkä takia sinä niin luulet? Maija kysyy hiljaa.

– Joku muukin olisi sinänsä voinut tietää kahvinkeittimen hankinnasta, Lasse vastaa. – Sama henkilö olisi voinut tietää, milloin on aika maksaa vuokra. Mutta kukaan kahvilan ulkopuolelta ei kai olisi voinut tietää, että kokonainen käsipallojoukkue ensinnäkin poikkeaisi kahvilaan ja toisekseen ostaisi sellaisen määrän herkkuja.

Poliisimestari nyökkää kuunnellessaan Lassea. Maija hymyilee. Hän tietää, että heidän pieni etsivätoimistonsa on saanut ratkaistavakseen taas uuden arvoituksen.

2.
Poliisimestari punastuu

– Aluksi arvelin, poliisimestari sanoo, – että joku kahvilan työntekijöistä olisi soittanut ryöstäjälle. Se olisi ollut yksinkertaisin selitys. Mutta kukaan ei ole nähnyt kenenkään soittavan päivän aikana. Poliisimestari jatkaa:

– Aiemmin, ennen kuin te tulitte, kuulustelin kaikkia kolmea. Luulin, että he olisivat aika hiljaisia, mutta kävikin päinvastoin. Kaikki puhua pulputtivat, arvatenkin jotta heitä itseään ei epäiltäisi. Sillä tavalla minulle selvisi paljon kahvilan työntekijöistä.

– Eikö kukaan siis poistunut kahvilasta eilisen päivän aikana? Maija kysyy.

Poliisimestari hymyilee ja ymmärtää, mitä Maija ajaa takaa.

– Taidat tarkoittaa perinteistä joulupukkitemppua! hän sanoo nauraen. – Sitä että joku menee ulos muka lehteä ostamaan ja tuleekin takaisin valepuvussa ja naamioituneena. Ei, kukaan ei käynyt missään.

Lasse ja Maija katselevat ympärilleen Café Marsaanissa. Joku kahvilan työntekijöistä toimii siis ryöstäjän apulaisena!

Näyteikkunassa hääräävän naisen Lasse ja Maija tunnistavat. Naisen nimi on Ulla Pelli.

– Kerrassaan mainio leipuri! poliisimestari kehuu. – Hän se leipoo kaikki herkut, joita täällä myydään. Hän haluaisi muuttaa johonkin isompaan kaupunkiin ja perustaa oman konditorian, mutta sellaiseen tarvitaan rahaa, paljon rahaa.

– Hänellä on sama sukunimi kuin kassaneidillä, Maija toteaa.

– Ulla Pelli on kassalla työskentelevän Saran äiti, poliisimestari selittää. Lasse ja Maija katsovat Ullaa, joka järjestelee näyteikkunaa. Hän asettelee hyllyille uusia kakkuja ja leivonnaisia.

Hänen liikkeensä ovat ripeitä ja määrätietoisia. Hän tietää ilmeisesti täsmälleen, millaisen järjestyksen haluaa.

– Lopeta se vollottaminen! hän yhtäkkiä tiuskaisee olkansa yli Saralle, joka nyyhkyttää kassalla.

– Mikään ei parane siitä, että sinä vain itkeä pillität, hän jatkaa. – Dave tulee kohta, eikä silloin sovi niiskuttaa kahvikuppeihin.

Lasse ja Maija kuulevat, etteivät Ulla ja Sara ole kovin hyvässä sovussa keskenään, mutta huomaavat kuitenkin, että Ullan ilme kirkastuu, kun hän puhuu Davesta.

– Kuka Dave on? Maija kysyy.

– Dave Marsaani on kahvilan omistaja, poliisimestari selostaa.

– Vaikuttaa siltä, että Ulla on häneen vähän ihastunut, sanoo Maija.

– Saattaa ollakin. Siinä tapauksessa mies on onnenpekka, poliisimestari huokaa ja katsoo Ullaa, joka on ottanut esiliinansa taskusta pienen peilin sekä huulipunan. Ulla huomaa poliisimestarin katseen ja hymyilee.

Lasse ja Maija näkevät poliisimestarin punastuvan ja painavan katseensa alas.

– Eikö omistaja, Dave Marsaani, voisi olla se, joka avustaa ryöstäjää? Lasse tiedustelee.

– Ei mitenkään, poliisimestari vastaa. – Dave ei käy täällä juuri koskaan. Ulla huolehtii kahvilassa melkein kaikesta.

– Anteeksi että kesti, he kuulevat jonkun sanovan takanaan. – Mutta tämä aamu ei ole ollut aivan tavallinen. Caffe Latte, olkaa hyvä.

Pitkä ja laiha mies kumartuu laskemaan lasillisen lämmintä, vaaleanruskeaa juomaa poliisimestarin eteen.

– Kaffe latte? Maija ihmettelee.

– Tuplaespresso, johon on sekoitettu lämmintä maitoa, pitkä mies selventää ja katoaa takaisin kahvinkeittimensä luokse.

– Tuo on Dino Panini, poliisimestari kertoo. – Kukaan koko kaupungissa ei osaa tehdä samanlaista kahvia kuin Dino. Hän on kotoisin Italiasta ja tietää todellakin, mitä tekee. Mutta jos miestä muistuttaa omasta kotimaastaan, hän muuttuu heti hiljaiseksi ja alakuloiseksi. Hänen äitinsä on kuulemma sairaana ja tarvitsee kallista sairaalahoitoa. ”Mamma mia! Ikuista rahanmenoa”, hän valitteli aiemmin päivällä, kun kuulustelin häntä.

– Työntekijöistä ainoa, joka ei tarvitse rahaa, on siis kassaneiti Sara Pelli, sanoo Lasse.

– Häntäkään ei voi sulkea pois laskuista, vastaa poliisimestari. – Sara kertoi olevansa kyllästynyt äitinsä mäkättämiseen ja haluavansa muuttaa pois kotoa. Eikä asunnon hankkiminen ja kodin perustaminen ole ilmaista.

– Kuka tahansa kahvilan työntekijöistä voisi siis olla se, joka antaa tietoja ryöstäjälle, Maija toteaa.

– Täsmälleen, vastaa poliisimestari. – Kaikki kolme tarvitsevat kipeästi rahaa.

– Mehän etsimme itse asiassa kahta rikollista, sanoo Lasse. – Yhtä, joka antaa tietoja kahvilasta käsin, ja sitten tietysti ryöstäjää.

– Mitä me tiedämme ryöstäjästä? Maija kysyy.

– Parhaiten siihen osaa varmaan vastata Sara, poliisimestari vastaa ja viittoo luokseen kassalla yhä nyyhkyttävän nuoren naisen.

3.
Silmäniskuja ja huitomista

Sara siirtyy kassakoneen takaa Lassen, Maijan ja poliisimestarin pöydän ääreen.

– Istu, ole hyvä, poliisimestari sanoo ja ojentaa Saralle nenäliinan.

Sara ottaa nenäliinan ja pyyhkii kyyneleensä.

– Voisitko vielä kerran kertoa, mitä tiedät ryöstäjästä, poliisimestari pyytää.

Sara huokaisee raskaasti. Lasse ja Maija...