TUMMAA PAAHTOA
Maallikkosaarnaaja Maasolan radiopakinoita 2010-2016
- ELÄMÄSTÄ 4
-
- Äitilläs oli nälkä 6
- Lihan alkuperä ja piilotus 9
- Uskomattomat vartalot 12
- Luffe, kom hit! 15
- Keskinkertainen sanoittaja 18
- Rumat tulevat 21
- Jos isi menee partioon 24
- Kaikki on jonossa 27
- Joulupukille turvapaikka 30
- Nukkumisesta kaikki irti 33
- Muotoilujohtaja 36
- Kaikki joulukortista 39
- Juomat ja energia 42
- Miesten ja naisten ammatit 45
- Takaisin perusasioihin 48
- KUOLEMASTA 52
-
- Miesflunssa 54
- Intohimon jäädytys 57
- Tulen lämpönä povellesi 60
- Terhakkaammat munkit 63
- Joppe toi lämmön mieleemme 66
- Kokouksen avaus 69
- Käpy-Suomi-Käpy 72
- Emmehän sauvo rinnakkain 75
- Tapoja poistua 78
- Mummot tuotteiksi 81
- Vapaaksi tummista juonteista 84
- Perintönä väistötaito 87
- Uudet lenkkarit 90
- SILTÄ VÄLILTÄ 95
-
- Avioliitto on pilalla 97
- Yrjö ei jaksa juhlia 100
- Kotoutuminen – vaikeaa 103
- Luukku ku luukku 106
- Täällä jäähtyy kaikki 109
- Halpuuttaminen 112
- Täyteen mittaan 115
- Tissilä & Lakanoja 118
- Mielen ilmaus 121
- Hirveät hirret 124
- Miehen paikka kotona 127
- Välipaloja vaan 130
ELÄMÄSTÄ
Äitilläs oli nälkä
Sananen 14.9.2011
Ruoka on valmis. Ennen se oli maailman kaunein lause, nyt se saa vavahtamaan ja ilmaan kitkerän epäluottamuksen ilmapiirin. Jokainen järkevä ihminen, joka käy sotaa elintarviketeollisuutta ja hiilihydraatteja vastaan tajuaa, että isoäidin keittokirja huokuu pahuutta. Peruna ja makkara ovat syömäkelvottomia. Mistä kumpuaa tuo mummon pohjaton viha lapsenlapsiaan kohtaan. Että pitää loihtia helvetin keramiikkaliedellä huumaavia, vaikeasti vastustettavia tuoksuja. Kyseessä saattaa olla rikos, ainakin puhutaan huumeista.
Huhut ovat totta. Minä en karppaa. Olen pudonnut alemman kastin ihmiseksi. Ryven henkisessä läskisoossissa. Aivoni poikkileikkauskuva oli pussinsulkijaa myöten identtinen ranskanleivän kanssa. Tästä kaikesta ei ole puhuttu vielä työpaikan kehityskeskustelussa, mutta sen aika tulee. Minä himoitsen leipiä ja perunoita. Katseeni on sumea kuin pornon suurkuluttajalla. Minussa on pahan akseli. Se sekoittaa taikinaista keskikehoani ja ajatuksiani niin, että en keskity riittävästi siihen mitä syön.
Naapurillani on terassi täynnä pakurikääpää. Minä piilottelen lihapiirakkapussia nahkatakin hihassa ja kun sanon päivää, ruokatorveen nousee esanssinen röyhtäys ja kurkunpäähän symmetrinen kuolapallo. Siitä pallosta voi ennustaa, että elämästä tulee lyhyt ja highlighteista vaatimattomia.
Työkaverilla on goji-marjoja. Hän hemmottelee itseään. Joku kaataa itseensä iltaisin merileväuutetta. Sanoo, ettei se pahaa ole, mutta sen jälkeen pitää kuulemma vähän aikaa huutaa ääneen ja tehdä velttohyppelyitä samalla kun läpsii märällä pyyhkeellä ristiselkään. Meidän perheen emäntä ahmii raakasuklaata. Minä otan raakaa viinaa. Yritän nii-iin olla hengessä mukana. Joskus totuus on kirkas tai se näyttää hetken kirkkaalta. Itseään voi juksata tuhansin eri tavoin. Siinä ihmisenä olemisen riemu ja tuska.
Jotkut karppaajat ovat myös hyviä larppaajia. Se on toimivan oloinen roolipeli. Juokset karkuun vehnäjauhoja ja vyöryviä perunoita ja tunnet itsesi paremmaksi ihmiseksi. Moni on jo lähellä täydellistä. Tehokas, energinen ja elämänmyönteinen. Itsensä kurissa pitävä, kiusauksia onnistuneesti välttelevä ja jalostavasti kilvoitteleva. Kruunu loistaa pimeässä niin, että Osuuspankin heijastimen voi jättää kotiin. Sellaisen ihmisen minä palkkaisin.
Ystäväni luki ennen maailmankirjallisuutta. Nyt hän lukee pussin kylkiä kaupassa. Siinä marketin lukulampun alla menee aikaa, mutta se on aikaa itselle. Kohta sekin loppuu, kun lähiruokapiiri alkaa rulettamaan. Palsternakat tipahtelevat postiluukusta Masai-kenkiin.
Keittokirjat muuttuivat jo vuosia sitten kuvakirjoiksi. Ne kiihottavat. Joskus, kun lapsi on koulussa ja olen yksin kotona, plärään vapisevin sormin muutamia herkkukuvia. Ne on merkattu valmiiksi. Keittokirjoista on poistettu sanat, varsinkin kaikki rumat sanat. Tiedättehän; riisi, sokeri, vehnäjauho, banaani. Anteeksi. Tuhmia kuvia. Kirja täytyy laittaa piiloon.
En tiedä mitä on superfood, mutta luulen löytäneeni sitä junasta. Minulla oli kova nälkä. Menin VR:n junan ravintolavaunuun. Loin katseeni ylös hinnastoon. Nälkä hävisi. Miettikää: syömättä.
Televisiossa ohuet nuoret miehet kertoivat superfood -ideologiastaan. Toinen oli vielä neuroottisemman oloinen kuin toinen. Tärisevämpi kertoi suosikkiherkukseen lähdeveden, jota alkaa aina välillä himota armottomasti, varsinkin jos ottaa päälle vielä lusikallisen hunajaa. Minua itketti hiukan. En oikein tiedä mikä. Olisiko veren sokeri ollut matalalla.
Maailmassa on YK:n arvion mukaan noin miljardi aliravittua ihmistä. Intiassa on yli 500 miljoonaa nälkäistä. Pelkästään Somaliassa kuolee YK:n arvion mukaan seuraavan neljän kuukauden aikana 750000 ihmistä nälkään. Joka päivä maailmassa kuolee nälkään yli 15000 lasta. Tämän kolumnin aikana sammuivat 52:t pienet silmät. Kuin suklaanapit.
Lihan alkuperä ja piilotus
Sananen 20.2.2013
Liha se on mikä ajattaa. Tämän totesi jo kainuulainen ajokoiran rapsuttaja kannon nokassa. Sama mies, joka toipui kerran portaittain yöllisen tanssiravintolan hajuvesipilvestä ja kirkkaan viinan aiheuttamasta sumeudesta. Häntä ei kiinnostanut lihan alkuperä. Kaikki liha tuntui arvokkaalta.
Ennen osattiin pettää ilman pettämissivustoja. Nyt lihan ilot katetaan ja nautitaan minuutintarkalla aikataululla. Moni on matkalla pohjoiseen.
Leville suuntaavat osaavat tehdä jo muistilistan. Perillä täytyy tarkistaa monot, onko piilotettuja käpyjä tai kossupulloja. Liian monta kertaa ovat matkanneet samalla yllätystäytteellä takaisin kotiin. Sukset on hyvä irrottaa kerran kattotelineestä ja kääntää osoittamaan eri suuntaan. Sukat saa hikisen näköisiksi lääräämällä niitä saunan lattiaan.
Tietenkin aina voi rakastella sukat märiksi. Tennissukkainen intohimon lähettiläs on kuin nostalginen tuulahdus 80-luvun saksalaisista elokuvista.
Jos Levin kelohonkamökit osaisivat puhua, ne huokailisivat syvään kuin Paavo M. Petäjä. Ne vahvistaisivat, että suomalaisille lihan alkuperällä ei ole merkitystä. Vaikka haluaisi olla aito ja itse nylkeä saaliinsa toppahaalarista ja sukkahousuista, lihan alkuperä ei selviä. Merkintöjä lihan alkuperästä ei juuri ole. Vain sen tietää, että tämä liha on tullut kaukaa. Keisarinleikkausarpi ja turvotukseen uurtunut rinkula sormuksesta kertovat tarkalle kuluttajalle, että tämä liha saattaa olla peräisin onnellisesta perheestä. Jos alkuperän tietäisi varmuudella, saattaisi jättää vartaaseen asettelun väliin.
Lihaan liittyy aina pieni huijauksen sivumaku. Hiihtokeskusten kiimanhuuruisissa karsinoissa omaa lihaa markkinoidaan eettisempänä kuin se onkaan. Koko pöytäseurueen voimin Hannua markkinoidaan naisille Markkuna. Alkuperä ja alkuperäinen nimi halutaan häivyttää. Pikkuhiljaa Hannu markkinoi itsekin itseään Markkuna ja kun tanssipartneri Pirjo huijaa olevansa Sinikka, niin siinä sitä on paljon tuntematonta lihaa omassa liemessään.
Joku sanoo, että vapaana kasvanut liha maistuu erilaiselta kuin nyrkin ja hellan välissä kypsynyt. Kun marinaadia on molempien sisällä riittävästi, tällaiset nyanssit eivät pääse esiin. Aina luomu ei ole luomua, mutta käsi ei siitä hätkähdä. Vaikka nainen olisi romanialaisen hevosen oloinen, menköön tämän kerran. Se, että ihmiset juovat toisensa kauniiksi, on merkittävä keskustelua edistävä perinne.
Jotkut hiihtokeskukset ovat kuulemma hurjia paikkoja. Kunhan perheet saadaan helevettiin, alkaa tapahtua. Näennäinen talviliikunta muuttuu sisätilojen crossfitiksi. Jotkut vannovat spinningin nimeen. Poljetaan tunnottomasti, kuin tulpatonta mopoa.
Aina voidaan ajatella, että liha on vain lihaa. Tosin joistakin toppahaalareista ei pysty millään päättelemään, kuinka paljon sisällä on prosentteina lihaa ja kuinka paljon pelkkää läskiä ja kamaraa.
Mökeissä tapahtuu myös niin sanottu lihan piilottaminen. Se on paitsi totista työtä, myös symbolisesti mielenkiintoista. Liha halutaan saada piiloon, ainakin osittain. Poissa silmistä, poissa mielestä. Henkisesti on kotona helpompaa, kun ei kerta kaikkiaan ole ainakaan nähnyt, että olisi tehnyt jotain arveluttavaa. Jos liha on oikein jauhettua, sen laatua ei voi kukaan enää varmentaa.
Levillä on oma maineensa. Saariselälläkin on joku saanut. Mutta Himoksella ei kuulemma petetä. Meillä Keski-Suomessa osataan lihan seuranta sen alkutuotannosta loppusijoituspaikkaan. Hillitse himos, tuumaan itsekin, kun hipelöin rinnekahvilassa minulle osoitettuja ranskalaisia.
Uskomattomat vartalot
Sananen 11.8.2015
Kimi Räikkösen tyttöystävällä on uskomaton vartalo. Näin kansainvälinen lehdistö. Paljon yleisesti saunova tajuaa miten uskomattomat vartalot ovat ihan arkipäivää. Ihmisillä on kaikilla erilainen. Joillakin se on sopusuhtainen, toisilla ulokkeissaan ja satulalaukuissaan uskomaton. Me olemme kaikki ihan erilaisia, vaikka jotkut vähän samanlaisia.
Entisaikojen yleisten saunojen pesijät olivat rikkaassa ammatissa. He näkivät minkälainen ihminen on paljaana. Miten liha tottelee harjaa. Alaston on kuin auki räpsäytetty kartta. Suuret seikkailut, ponnistelut ja elämän huippuhetket näkee pienellä komuamisella. Missä kävi puukko, missä taittui ilo.
Tässä keski-iässä ei ole kiire enää minnekään. Ehkä juuri siksi tulee välillä mietittyä sekundaarisia argumentteja. Niin kuin sitä, miten omaan vartaloon pitäisi suhtautua. Televisiomainoksessa meloo jäntevä liuskamahainen el...