Tämä on sähkökirjalaitos teoksesta, jonka Kotimaa-Yhtiöt Oy / Kirjapaja julkaisi ensimmäisen kerran painettuna laitoksena vuonna 2008.

Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuksien haltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

www.kirjapaja.fi

© Markku Siivola ja Kirjapaja, Helsinki 2016

Kansi Lelle Kilpi
Kannen kuva Getty Images
Piirrokset Maija Sohlman
Tekninen toteutus Keski-Suomen Sivu Oy

ISBN 978-952-288-462-6 (EPUB)

LUKIJALLE

Tämän kirjan ensimmäinen päätehtävä on olla käytännön opas, joka opastaa, miten unia voidaan parhaiten ymmärtää yksin, kaksin ja ryhmässä. Ymmärtämisen prosessissa edetään vaihe vaiheelta sekä käydään läpi, mitä vaikeuksia matkalla ehkä kohdataan ja miten niistä selvitään.

Erityisesti paneudun yhdysvaltalaisen psykiatrian emeritusprofessori Montague Ullmanin Ruotsissa 1970-luvun alussa luomaan uniryhmäprosessiin, jota pidän tehokkaimpana unien tutkimisen muotona, jonka olen kohdannut. Siinä unet kuuluvat asiantuntijoiden sijaan niille, joille ne todella kuuluvat: unennäkijöille itselleen. Uniryhmissä opittu kuuntelemisen taito rikastaa ymmärrystämme elämästä kaikissa ihmissuhteissamme.

Kirjan toinen päätehtävä on esitellä unien tutkimuksen historiallisia juuria, jotka omalta osaltaan helpottavat näkemään, millä tavoin ja perusteluin unia on lähestytty. Se helpottaa ymmärtämään unta osana laajempaa ihmisen tajunnan kokonaisuutta sekä tekee ymmärrettävämmäksi unien tutkimisen aseman nykyisessä kulttuurissamme.

Kolmas päätehtävä on saattaa unet pois eristyneisyyden tilastaan kiinnittämällä huomion unien ja päivätajunnan yhteisiin tekijöihin. Etsin näitä yhteyksiä sekä aivan tavallisista arkipäivän ilmiöistä että kirjan loppupuolella myös uskonnonfilosofioista, taiteista ja tieteistä. Kaikkien näiden yhteyksien kautta on helpompi havaita ihmisen tajunnan moninaisten ilmenemismuotojen takana oleva yhteinen tekijä, läpi aikakausien ja kulttuurien kulkeva punainen lanka, ja kuinka juuri uni on ihmiskunnan yhteinen kieli. Juuri unissa meidän inhimillisyytemme on koskettavimmillaan nähtävissä. Juuri unet tarjoavat syväsukelluksen meitä toisiimme lähentävän yhteisen ihmisyyden eheyttävään kokemukseen.

JOHDANTO

OMA UNITAUSTANI

Ratkaiseva käänne suhteessani uniin tapahtui vuonna 1980, jolloin löysin unien maailmaan elävän tien, jonka voivat oppia muutkin kuin ammattiterapeutit. Siitä kerron luvussa Kahden puhelinpylvään tarina. Siitä lähtien olen ohjannut mitä erilaisimpia ryhmiä unien äärelle, ensin Ruotsissa 1980-luvulla, sittemmin Suomessa, niin maallikoita kuin monenlaisten terapiasuuntausten edustajiakin. Ammatillinen uniryhmätoimintani Suomen puolella psykiatrian piirissä alkoi 90-luvun alkupuolella ja tiivistyi vuonna 2004 jokaviikkoiseksi koulutukseksi psykiatrian ammattilaisten keskuudessa työpaikallani Jorvin sairaalan psykiatrian yksikössä, jossa päätyönäni on yleissairaalapsykiatria. Psykiatrisen toimintani ohella jatkan edelleen uniryhmäohjauksia ja -koulutuksia osanottajien koulutustaustasta ja aiemmasta unien selvittelykokeneisuudesta riippumatta.

Tässä kirjassani esitetyt unikatkelmat on yhdistelty ja muunneltu kuulemistani tuhansista eri unista. Ne esittävät silti alkuperäisen veroisesti näkemykseni unissamme vallitsevista mekanismeista. Ainoastaan omat uneni olen kertonut siten kuin olen ne nähnyt, tosin tiivistettyinä. Vaikka yksilöinä olemme kaikki erilaisia, kuten unemmekin ovat, käytämme unissamme paljolti oman kulttuurimme kuvastoa. Siksi esimerkkini saattavat monista tuntua enemmän tai vähemmän tutuilta. Kukapa ei olisi joskus nähnyt vaikkapa lentävänsä, olevansa julkisessa tilassa alasti, menettävänsä autonsa hallinnan, myöhästyvänsä liikennevälineistä, soittavansa väärään numeroon, menettävänsä hampaitaan, olevansa armeijassa, ylioppilaskokeissa, löytävänsä talostaan uusia huoneita?

KIRJAN PERUSKÄSITTEISTÄ

Kirjani peruskäsitteitä ovat tulkinta, selittäminen, merkitys, ymmärtäminen ja oivaltaminen. Käytän niitä sen verran poikkeavalla tavalla, että väärinkäsitysten välttämiseksi selvitän niitä lyhyesti jo näin alkuvaiheessa.

Unien tulkinta ja selittäminen

Jos ei käsitä jotain kieltä, tarvitsee tulkkia. Tulkitessa kuitenkin aina katoaa ja vääristyy jotakin alkuperäisestä merkityksestä. Myös unien tulkinta muuntaa unien alkuperäistä olemusta pakottaen ne tulkintajärjestelmän mukaiseen muottiin. Tulkin käyttöä paljon parempi ratkaisu on itse oppia tuo vieras kieli. Vasta silloin sen elävät vivahteet voi ymmärtää.

Unien selittäminen on läheistä sukua tulkinnalle, mutta siihen ei liity aivan niin paljon asiantuntijaroolin pohjalta nousevaa perusteetontakin itsevarmuutta kuin tulkintaan. Nämä kaksi käsitettä ovat sen verran lähellä toisiaan, että ne käytännössä merkitsevät useimmiten samaa asiaa.

Tulkinnan laajempia yhteyksiä ennakko-olettamuksiin ja ennakkoluuloihin käsittelen myöhemmin.

Unien merkitys

Tulkinta ja selitys kertovat, mitä uni merkitsee. Siihen tyytyvät useimmat tulkintajärjestelmät. Eikö se jo riitä? Ei. Tämä kirja tähtää unien ymmärtämiseen syvemmällä tasolla kuin pelkästään niiden merkitystasolla. Merkitykset voivat näennäisellä selkeydellään auttaa tyynnyttämään levottomuutemme omasta kykenemättömyydestämme elämän suurten kysymysten edessä. Unesta löydetty merkitys ei ole vielä unen ”sisällä oloa”, läheistä, elävää ymmärtämistä, vaan unta vielä kaukaa katsovan älyvoittoinen näkökulma. Selitykset saattavat kyllä viehättää kauniilla loogisuudellaan, joka tuntuu selittävän unen oikein hyvin, mutta loogisella sopivuudella ei ole välttämättä mitään tekemistä unen elävän sisällön kanssa. Unen syvemmän aukeamisen merkkinä ei ole merkityksen löytämisen älyllinen tyydytys vaan unennäkijän tunnereaktio, ”kolahdus”, joka pelkästä merkitysten etsimisestä puuttuu. Laajemmin käsittelen merkityksien olemusta jäljempänä.

Unien ymmärtäminen ja oivaltaminen

Oivallusta ja sen myötä ymmärrystä (näistä käsitteistä enemmän) unen luonteesta ei saavuteta tulkinnoin ja selityksin vaan unelle antautumisen kautta. Unien rajattomuutta ei mikään selitys voi tyhjentävästi määritellä. Auringonlaskun tulkitseminen olisi järjetöntä, sen ymmärrämme kaikki. Tai päinvastoin liiankin järkevää. Sen kutistaminen vaikkapa fysikaalisten ilmiöiden selityksiksi on kyllä hyvin järkiperäistä, jopa joissain suhteissa tuloksia tuottavaa toimintaa, mutta selitykset eivät voi tavoittaa sitä koko olemuksemme läpäisevää tunnetta, jonka taivaanrannalla leimuava kosmisen taiteen näytelmä meissä herättää.

Samoin on unien taiteen laita. Joka yö ylitämme omat rajamme luomalla taideteoksia, joihin emme koskaan päivällä voisi mielikuvituksissamme yltää. Voimme kyllä selittää unet helposti lukemattomien unienselitysjärjestelmien avulla, kuten taidehistorioitsija pystyy kutistamaan Mona Lisan kulttuurihistorialliseen tulkintaansa, mutta nuo tulkinnat ja selitykset eivät auta meitä unien omakohtaisen ymmärryksen äärelle oivaltamaan uniemme taiteen kautta myös itseämme ja elämää yleensä.

KÄYTÄNTÖ ENNEN KAIKKEA

Käytännön unienymmärtämisopas alkaa luvussa Unien ymmärtämisen menetelmiä. Ilman käytännössä kokeilemista jää kirja kuin ruokalistan lukemiseksi ilman ateriaa. Miltä uni maistuu, sen saa selville vain omakohtaisen kokemuksen kautta.

Kerron niistä mahdollisuuksista ja vaikeuksista, jotka unennäkijää kohtaavat hänen pyrkiessään ymmärtämään uniaan, ensin vain omin neuvoin, joka on vaikeinta. Sitten kahden kesken, joka on jo hiukan helpompaa. Lopuksi pienryhmässä muiden avulla.

Näissä kolmessa osassa on jonkin verran toistoa, kertautuvathan monet samat periaatteet riippumatta siitä, kuinka monta ihmistä niitä kulloinkin selvittelee. Kaikki osat lukemalla saa parhaimman kokonaiskuvan unien luonteesta.

Pyrin innostamaan lukijaa omakohtaisen unien pohdinnan lisäksi keräämään oman uniryhmänsä tai käymään muiden järjestämissä ryhmissä, sillä tässä kirjassa esittelemäni pienryhmät ovat kaikkein tehokkaimpia välineitä unien kielen ymmärtämiseen.

Niin sanotut omakohtaiseen kokemukseen perustuvat uniryhmät perustuvat Montague Ullmanin uniryhmäprosessiin. Ne eivät käytä unia vain lähtökohtana muihin aiheisiin, vaan keskittävät koko energiansa ja aikansa uniin ja vain uniin syventymiseen. Esittämäni uniryhmämenetelmän olennainen piirre on se, ettei se sisällä mitään unientulkintajärjestelmää eikä unien tulkintaauktoriteettia. Uniryhmän ohjaaja on kyllä uniryhmäprosessin asiantuntija, mutta ei minkään tietyn unen asiantuntija. Erityistä huolta pidetään siitä, että unennäkijälle itselleen jää aina viimeinen sana siitä, mitä hän unensa hänelle merkitsee. Näin unet palautetaan unientulkitsijoilta niille, joille ne varsinaisesti kuuluvat: unennäkijöille itselleen.

UNIENKIN TUOLLE PUOLEN

Unet eivät ole ainoa tie Roomaan!

Tämän kirjan kirjoittamisprosessin aikana näin useampia unia, jotka kertoivat, kuinka jouduin joka hetki etsimään sitä veitsenterällä kulkemisen tasapainottelua, joka yhtä aikaa kertoisi unien tärkeydestä ja samalla varoittaisi uniuskovaisuudesta; kertoisi siitä, että unet ja uniryhmät ovat vain väline, eivät elämän täyttävä itsetarkoitus.

Näen unta, että matkaseuralaiseni sanovat minulle, että nyt on julkisesti kuulutettu, että menen naimisiin sen naisen kanssa, joka tuolla ulkona istuu. Ja toden totta, siellä istui hiukan kauempana penkillä joku jotain odottavan näköinen nainen. Ajattelen, että tämä on kyllä mentävä heti selvittämään ja että, kuinka nyt olen mennyt jotain naimakauppaa lupaamaan, sillä aavistin sellaista jotenkin todella luvanneeni.

Unta edeltävänä iltana en olisi millään tahtonut mennä erääseen huonosti toimivaan uniryhmään, josta en kuitenkaan voinut sitoumukseni vuoksi kieltäytyä. Lisäksi olin ristiriitaisin tuntein valmistellut kahden vuorokauden päässä olevaan julkiseen esitykseeni kohtaa, jossa tiesin kieltäytyväni naimakaupasta unen kanssa sanomalla jotain sellaista, jota yleisöni ei osaisi odottaa. Vaikka läpi tämän kirjani toistelen unien olevan ihmisen rehellisin ilmaus, katsoin tarpeelliseksi tuoda esiin senkin totuuden suhteellisuuden. Kirjoitin esitykseeni: ”Unet eivät ole ihmisen rehellisin ilmaus, vaan peritodellisuuden vääristyneitä heijastumia. Ne ovat rehellisimpiä ilmauksia vain siitä rajoittuneesta näkökulmasta, mihin ihmisen päivätajunta yltää.”

Tuo minua odottava nainen oli uni, jonka kanssa olen joutunut naimisiin, jolloin se pääsee omimaan minut liian hallitsevalla tavalla. Unen julkisen sulhasmiehen rooli on ahdistava kahle. Yhdelle asialle itsensä myyminen on hyvin lähellä henkistä prostituutiota, mutta millä ihmeellä kerron unien syvyydestä, kauneudesta ja hyödyllisyydestä niin, etten tee siitä jäykän tunnustuksellista aivopesua? Tuo esitykseni valmistelu oli liian pitkälle edenneestä naimakaupasta irtautumiseni yritystä. Ja uniryhmäni kanssa jo olin naimisissa tuon sanan ikävämmässä merkityksessä.

Silti, kaikesta tästä ristiriitaisuudesta huolimatta minun on tunnustettava, että tässä kirjassa esittämäni menetelmä on parhain itse löytämäni tie, ainoa unien lähestymistapa, joka ei herätä minussa ideologisen ahtaan paikan kammoa. Se on tapa, joka on alusta pitäen suunniteltu myös kenen tahansa käytettäväksi, uskoipa tai epäilipä hän mitä tahansa. Jo huomenna voin löytää toisen tien, mutta kahteenkymmeneenseitsemään vuoteen en sellaista ole vielä löytänyt. Taidan olla edelleen unityttöni kanssa naimisissa.

Aivan oikeastakin unelmieni tytöstä, vaimostani, näin unta:

Käännyin lapsuuden kotitaloni edestä kulkevalta tieltä poikkitielle. Se oli väärä suunta. Koetin peruuttaa sieltä pois. Se oli hankalaa, olin tuskaantunut. Vaimoni ei ollut kääntynyt vaan oli mennyt suoraan eteenpäin. Hän odotti minua jonkin matkan päässä.

Herätessäni tajusin unen tunnelman samaksi kuin missä olin koko edellisen päivän ollut. Vaimoni oli juuri silloin saanut oman kirjansa täysin valmiiksi kustantajalle toimitettavaksi, ja minä olin juuri samana päivänä saanut kirjoitettua valmiiksi tästä kirjasta suuren asiakokonaisuuden, mutta en keksinytkään, miten jatkan siitä eteenpäin. Olin koko sen päivän tuskaantuneena miettinyt ja kokeillut eri teitä, jotka eivät kuitenkaan tuntuneet omimmalta tieltäni, joten minun oli täytynyt peruuttaa niistä takaisin. Kotitaloni editse kulkeva tie, jota pitkin vaimoni oli edennyt sen päähän saakka, on nimeltään Pirjontie. Vaimoni nimi on Pirjo. Hän oli edennyt oman työnsä tien loppuun saakka ja odotti minun seuraavan perässä, kunhan vain ensin löytäisin sen oikean tien, kotitaloni edestä kulkevan lapsuuteni tien, muistoihini usein palaavan omimman tieni, samalla myös hänen tiensä, meidän yhteisen tiemme.

Lopuksi minun pitää silti vielä kerran kääntää takkini ja todeta, että olennaisimman syvimpään ymmärtämiseen ei ole mitään tietä, ei unien, ei minkään muunkaan tien ja apuneuvon kautta. Ei tarvita muuta kuin totuudellisuutta – ja mitä se puolestaan on, on selitysten tuolla puolen. Me kaikki kuitenkin tiedämme, mistä siinä on kyse, vaikka emme aina tahdokaan tietää. Unien tietä pääsemme kyllä pitkälle, niin syvälle ne sieluamme valaisevat. Mutta sitten tie loppuu.

Loppumatka tiestä on tietöntä tietä, jota on mahdollista kulkea vain täysin yksin, ohjeiden ja opastusten, terapioiden, käsitejärjestelmien ja muotouskontojen, unien ja uniryhmien ulottumattomissa, vain oman totuudenhalumme varassa, kompastellen, hapuillen kohti ominta, aidointa itseämme.

Martin Buberin (1993) sanoin: ”Millään sellaisella, mikä ihmissuvun historiassa kulloinkin on ajateltu ja keksitty ohjeeksi, esitetty valmistautumiseksi, harjoittamiseksi, meditaatioiksi, ei ole mitään tekemistä kohtaamisen alkuperäisen yksinkertaisen tosiasian kanssa.”

TAVALLISIMPIA KYSYMYKSIÄ UNISTA

PSYKOANALYYSIN MERKITYS UNIEN YMMÄRTÄMISELLE?

Yritykset ymmärtää unia vakavasti eikä pelkkänä ajanvietteenä ovat ihmisten mielissä edelleenkin erityisen lujasti sidoksissa psykoanalyysiin. Freudin pioneerityö unien parissa on ollut valtava palvelus unien arvonnousulle länsimaisen yhteiskunnan tietoisuudessa, peräti suurin mitä unien tutkimisen historia tuntee. Toisaalta psykoanalyyttiseen unikäsitykseen sisältyy kaiken hyvän ohella myös unien ymmärtämistä haittaavia tekijöitä. Psykoanalyysista ei ole apua siihen käytännön päämäärään, mihin tämä kirja tähtää: uniymmärryksen saattaminen terapiahuoneiden suljettujen ovien takaa myös kenen tahansa ei-ammattilaisen ulottuville itseymmärryksen välineeksi. Tämä kirja sivuaa psykoanalyysia vain suppeasta uninäkökulmasta, sisältyyhän psykoanalyysiin paljon muutakin kuin pelkkää unien selvittelyä. Näkökulmani sivuaa vain Freudista lähtöisin olevaa psykoanalyysin pääuomaa, ei sen myöhempien vuosikymmenien kehityssuuntia.

ONKO UNISSA YLIPÄÄTÄÄN MITÄÄN JÄRKEÄ?

Ei. Ne ovat järjettömiä. Järkemme sammuu nukahtamisen myötä – onneksi –, jolloin se ei pääse punomaan juoniaan ja selittelyjään sekä tekemään hämäysliikkeitään. Siksi unet ilmaisevat tunnetilojamme niin avoimesti.

Kuinka niin avoimesti? Enhän ymmärrä niistä pätkääkään, eikä niissä järjen puuttumisen lisäksi näytä usein olevan edes mitään tunteita.

Unet ovat täynnä tunteita, jotka olet päivällä syystä tai toisesta sivuuttanut. Kun taas alat herättyäsi miettiä untasi, teet sen jälleen juuri sillä samalla päivätajuisella mielellä, joka ei kyseisiä tunteita edellisenäkään päivänä tunnistanut. Siksi tarvitset aikaa ja tarkkaa syventymistä, usein myös toisten avun, jotta unet avautuisivat sinulle kaikessa voimassaan. Sen myötä opit kuuntelemaan koko elämää niin, että se unien tavoin aukeaa sinulle entistä rikkaampana.

Unen kieli on ensi alkuun kuin vieras kieli. Jos et ymmärrä kiinan kieltä, tiedät, että se ei ole kielen syy vaan oman kielitaidottomuutesi. Unilta on turha vaatia päivätajunnan kielenkäyttöä, vaan päivätajunnan on kuunneltava ja opiskeltava unien tunnekieltä. Kun opit tunteiden kuvakieltä, näet niiden ilmaisevan elämääsi niin ytimekkäästi, että vain hienoin runous voi sellaiseen yltää. Runoilija, novellisti, esseisti ja elokuvakäsikirjoittaja Jim Harrison (1991) kirjoittaa antologiassaan: ”Runous on parhaimmillaan kieli, jota sielusi puhuisi, jos voisit opettaa sen puhumaan.”

OVATKOHAN UNISTAAN KIINNOSTUNEET IHAN VIISAITA?

Suurelle yleisölle on runsain mitoin tarjolla unille ylimitoitetun arvon ja kunnian antavaa palvontakirjallisuutta tai ne yksioikoisin symboliluetteloin latistavia teoksia. Unet eivät ylipäätään löydä jalansijaa länsimaisen kulttuurin arvoperustalla. Unistaan kertovat mielellään usein ihmiset, jotka tuntuvat antautuvan yksinomaan tunteiden ja tunnelmointien sekä esoteeristen salaoppien valtaan. Niinpä ei ole ihme, että unien yhteyteen liittyy turhan usein järjenkäytön hyllylle laittaneen höpsöyden leima. Tämän kirjan tarkoituksena on omalta osaltaan auttaa löytämään unista jotain olennaisempaa näiden valmiiksipureskeltujen pinnallisuuksien alta.

VOIKO UNIENTULKINTA OLLA HAITALLISTA?

Kyllä. Unien tulkinta voi olla haitallista, mutta unien ymmärtäminen ei. Palaan vielä myöhemmin tulkinnan haitallisiin vivahteisiin sekä mahdollisuuksiin ymmärtää uniaan muillakin tavoin kuin tulkitsemalla. Tässä totean toistaiseksi vain sen, että silloin kun tulkitsija uskoo tietävänsä unennäkijää paremmin, mitä uni merkitsee, ja jos tulkitsijalla sattuu vielä olemaan huomattavasti asiantuntija-arvovaltaa ja hienotunteisuuden puutetta, voi hän tölväisyillään todellakin satuttaa unennäkijää. Toista ihmistä alistava arvovalta on haitallista aina, esiintyipä se unientulkinnan tai minkä muun tahansa paremmintietävyyden kaavussa. Unien ymmärtäminen sitä vastoin on psyykeä eheyttävää.

MITÄ HYÖTYÄ UNIEN YMMÄRTÄMISESTÄ VOI MINULLE OLLA?

Unien ymmärtäminen voi jopa pelastaa avioliittosi ja nostaa sen entistäkin onnellisemmalle tasolle. Näin kävi muun muassa minulle.

Kun ymmärrät unien kuvamaailmaa, ymmärrät ihmisen sisäistä mielikuvamaailmaa, joka herkeämättä vaikuttaa meissä niin öin kuin päivinkin. Ymmärrät silloin herkemmin kaikkea, missä sisäinen kuvamaailma ilmenee: runoissa, maalauksissa, musiikissa, taiteissa, fantasioissa, saduissa, myyteissä, uskonnoissa, myös harhoissa ja hallusinaatioissa. Ymmärrät ihmistä yleensä, niin itseäsi kuin muitakin, missä tahansa ja minkä aiheen parissa tahansa kohtaattekin. Unien ymmärtäminen tuo mukanaan kuuntelemisen taitoa, kokonaisuuden kuuntelemista pelkkien sanojen sijaan. Yksinomaan järkensä ja päättelynsä ohjaama ihminen ajautuu helpommin vaikeuksiin ihmissuhteissaan kuin tunneliikkeitä herkästi aistiva. Elämämme onnellisuus riippuu paljolti juuri toistemme tunne- ja mielikuvamaailmojen ymmärtämisestä.

Mikä erityisasema unella tässä toistemme mielenliikkeiden ymmärtämisessä sitten on? Uni on kaikkien mielikuvien puhtain muoto, muiden muotojen kantaäiti, vähiten päivätietoisuuden vääristämä. Se on pyyteettömin, aidoin kuva elämästämme, minkä voimme saada. Muut mielen kuvat ovat sen johdannaisia. Voimme opiskella itseämme toki näiden johdannaistenkin kautta, joista ilmeisimmät ovat taiteiden monet muodot. Unet eivät siten ole ainoa portti mielemme syvyyksiin, eikä ole mielekästä uhrata aikaamme yksipuolisesti vain unien tutkimiselle. Suorin mutta kieltämättä toisinaan myös vaikein tie ovat kuitenkin unet, koska ne edustavat mielemme sitä ulottuvuutta, jota päivätajuinen mielemme vain vaivoin pystyy lähestymään, jolloin turhautuminen saattaa voittaa tutkimusinnon unien käsittämättömyyksien edessä.

Mutta elämäni sujuu aivan lupsakkaasti, pärjään ihmissuhteissani enkä kaipaa elämääni mitään lisää.

Onnitteluni hyvälle onnelle ja onnistuneille valinnoillesi elämäntielläsi! Eivät unet ainoa autuaaksi tekevä asia elämässä olekaan. Mitäpä niitä opiskelemaan, jos tarvetta ei siihen tunnu olevan. Vaikka unet sisältävät enemmän tietoa itsestäsi kuin voit tällä hetkellä uskoakaan, niin saattaapa hyvinkin olla, että muilla elämäsi poluilla saamasi opetukset ovat sinulle enemmän omiaan kuin uniesi sisältämä tieto itsestäsi ja maailmasta. Voihan unista lisäksi tulla turhankin riippuvaiseksi, kuten melkein mistä muustakin asiasta tahansa. Ei elämäänsä pelkkien unien tutkimisen avulla voi elää. Uniuskovaisuus ei ole tuntematon ilmiö. Oman oppinsa kauppamiehiä riittää nykymaailman tietotulvassa, joten kriittinen on syytäkin olla.

VOIVATKO KAIKKI OPPIA YMMÄRTÄMÄÄN UNIA?

Eivät. Monilla ihmisillä ei ole siihen realistisia mahdollisuuksia. On monenlaisia niin ruumiillisia kuin psykologisiakin esteitä siihen. Valtaosalla ihmisiä olisi kuitenkin niin ruumiin kuin sielunsakin tilan puolesta kyllä periaatteessa vaan ei käytännössä riittäviä mahdollisuuksia unien ymmärtämiseen.

Monia sinänsä oppimiskykyisiä ihmisiä unet kyllä kiinnostaisivat, mutta kun soveliasta menetelmää unien ymmärtämiseen ei tunnu löytyvän, niin harrastus ei pääse etenemään alkua pidemmälle.

Osa ihmisistä ei millään pysty muistamaan uniaan yrityksistään huolimatta. Joillekin on puolestaan esteenä vaikeus ymmärtää kielen symbolista monivivahteisuutta, joka haittaa unien lisäksi varsinkin runouteen syventymistä.

Kukaan meistä, herkimmälläkään intuitiolla varustettu, ei kuitenkaan voi täydellisesti ymmärtää uniaan, omiaan tai toisten. Mitä enemmän opit ymmärtämään unia, sitä enemmän tulet huomaamaan, kuinka niissä on oivalluksien jälkeenkin vielä sellaista, mitä et vielä ymmärrä. Unet ovat monivivahteisessa rajattomuudessaan liian valtavia rajallisen päivätajunnan kokonaan käsitettäviksi.

SELVÄNÄKÖ- JA ENNEUNET?

Monet niihin uskovat. Monet eivät usko. Uskosta ja epäuskosta niihin ei ole hyötyä, sillä kummatkin asenteet ovat umpikujia, loputtoman mustavalkoisen väittelyn kestotulehtuneita aiheita, joissa avoin tutkiminen on loppunut. Kannanottoni niihin ei edistä kirjani päätarkoitusta ohjata ihmisiä ymmärtämään käytännössä uniaan ja elämäänsä. Siksi joudun luopumaan tämän aiheen käsittelystä.

UNIEN MERKITYSTÄ ETSIMÄSSÄ

ÖISET SEURALAISEMME

Nukkuminen vie elämästämme kolmasosan. Yksi ihminen näkee unia noin puolitoista tuntia yössä, joten yli kuuden miljardin suuruinen ihmiskuntamme näkee unia joka ainoa vuorokausi yhteensä noin miljoona vuotta.

Mikä on tuo meitä kaikkia kohtaava öinen ilmiö, joka niin pitkälle saattaa sekoittua seuraavankin päivän tunnelmiin kuin maiseman yllä pitkään viipyilevä aamusumu? Tyhjää merkityksettömyyttä vai syvää merkitystä? Levottomien aivojen öistä pohjakohinaa vai enkelivaltojen puhetta, ihmiskunnan apinavaiheesta periytynyttä hyödytöntä, järjetöntä hölmöilyä unimaisemissa, tarpeetonta jäännettä kuin ihmisen umpisuoli vai korkeamman tietoisuuden kuvakieltä, jota meidän täytyisi oppia ymmärtämään?

Freudin kuuluisa aikalainen, amerikkalainen psykologi William James katsoi unet omaksi todellisuuden lajikseen vuonna 1918: ” – – uni jää kummittelemaan mieleemme vielä päivälläkin muodostaen tajuntaamme ikään kuin aliuniversumin valvemaailman oheen. Useimmat ihmiset ovat luultavasti nähneet unia, joista on vaikea kuvitella, ettei olisi hetken tavoittanut näkymää jostakin todella olemassa olevasta olemisen alueesta.”

Päivän mittaan unien nostattamat tunnelaineet tyyntyvät, elämisen vedenpinta siliää ja pahimmankin painajaisunen tuntemattomista syvyyksistä lähettämät hirviöt vetäytyvät taas päivätajunnan pinnan alle odottamaan seuraavaa yötä.

Useimmat meistä ovat jossain elämänsä vaiheessa lähteneet uniensa tutkimusretkille. Joillekin unet ovat olleet aina kiehtovia, jotkut ovat jo lapsesta niitä pohtineet ja yleisen tiedonjanonsa ajamina yrittäneet niitä selvittää. Joillekin niissä on kaikesta kummallisuudestaan huolimatta jotain tunnistettavaa ja kiehtovaa. Jotkut lukitsevat ne mielensä takahuoneisiin pois levottomuutta aiheuttamasta. Joillekin ne ovat muistuttaneet elämisen kauhujen syvyyksien olemassaolosta, kun järkyttävä uni on repäissyt kahtia tietoisuuden esiripun astuen painajaisena tajuntamme päälle voimalla, joka kertoo tietoisen minämme surkeasta heiveröisyydestä unen jättiläisen mahtavassa otteessa. Vain harvoille ovat unet tulleet merkittäviksi kumppaneiksi elämän arjessa.

ESTEITÄ ETSIJÄN TIELLÄ

Unet ovat sisäisten näkyjen syvintä kuvastoa. Päivätietoisuuden vaikutus ei pääse niitä sumentamaan, kuten niiden johdannaiskuvia, jotka virtaavat kansanperinteen, satujen ja myyttien sekä uskonnollisuuden sekä tietysti taidemuotojen (jotka ovat taiteen näkyviä ilmentymiä) uomissa. Unientulkintakirjallisuus opastaa vain harvoin lukijaansa hänen oman sisimpänsä lähteille vaan vie hänet ulkopuolelta annettujen vakiovastausten ääreen. Tyypilliset unioppaat ovat horoskooppien lähisukulaisia, useimmiten viihteeksi jääviä kurkistusyrityksiä johonkin arkipäiväistä tylsyyttä jännittävämpään. ”Kertokaa tähdet ja unet, saanko lottovoiton, pääsenkö naimisiin, onko hän minulle oikea.” Toisaalta psykoterapiasuuntausten piiristä tuleva unikirjallisuus luo mielikuvan monivuotisista psykoterapiaopinnoista ainoana tienä unien ymmärtämiseen. Kritiikittömästä uniriippuvuudesta kärsivä, unet ylipyhittävä kirjallisuus on oma umpikujalajinsa sekin. Niinpä unietsijä ei tunnu löytävän sopivaa tietä oikein mistään suunnasta. Jotkut jaksavat pitää unipäiväkirjaa, mutta yksinäisenä harrastuksena sekin ennen pitkää useimmiten unohtuu kirjahyllyn perukoille.

Vakavahenkinen etsijä ei juuri koskaan löydä kiinnostukselleen tukea lähipiiristään eikä työtovereistaan. Kahvitaukokeskustelua, tuota ehkä tyypillisintä unijuoruiluhetkeä, hillitsevät omat näkymättömät sääntönsä, joiden mukaan liian vakavasti ei saa unta ottaa, vaan pitää olla valmiina hiukan naureskelemaan koko unitouhulle. Kepeän seurustelun alla virtaa toistemme pelkäämisen pohjavirta, jota ei saa tuoda näkyville liian vakavilla puheenaiheilla, kuten hyvän käytöksen oppaatkin ovat maailman sivu tienneet. Samaan miltei näkymättömään vastustukseen unia kohtaan törmää kaikkialla, milloin naureskelun muodossa, milloin läheisten ja tuttavien kasvavana levottomuutena uniin hurahtavaa kohtaan. ”Älä viitsi tuollaisilla hömpötyksillä päätäsi sekoittaa”-tyyppisiä kommentteja alkaa kuulua yhä vakavampaan sävyyn lausuttuna.

Ehkä kaikkein murheellisimmin avuttomuus unien käsittelyssä näkyy hyvien ystävien kesken. Vaikka meillä olisikin luottamus toisiimme ja vaikka olisimme vuosikaudet kokoontuneet keskenämme viettämään iltaa elämää ja maailmanmenoa pohtivien vakavien aiheiden parissa ja vaikka kaikkia kiinnostaisivat unetkin, jää niiden pohtiminen hyvin vähälle, kun kukaan ei oikein tiedä miten edetä. Vaikka jokin unisanakirja esiin kaivettaisiinkin ja niiden symbolien kanssa hiukan leikittäisiin, niiden arvottomuuden ymmärtävät silti useimmat. Freudistakaan ei ole apua, sillä ei hänkään sellaista menetelmää tarjoa, joka olisi mitenkään realistisesti maallikoiden kesken toteutettavissa.

Koko kulttuurimme nykyinen kovaa tietoa ja tieteellistä todistusta arvostava tila on unille huono kasvualusta. Siihen unet mahtuvat vain analyyttisiksi tutkimustuloksiksi nyljettyinä, kuin piilotajuisen merestä rannalle kuolemaan kiskaistut kalat, joilla on kyllä vielä kalan muoto, mutta ei enää henkeä. Tämänkaltaisessa kulttuurissamme unet on suljettu jopa niiltä alueilta, joilla niitä luulisi massiivisesti hyödynnettävän, eli psykiatrian ja psykoterapian piiristä. Ikävä tosiasia on, että psykiatria ja melko paljon psykoterapioidenkin monet muodot ovat unen suhteen aavikoita, joilla unia tavataan vain tulkintojen litistäminä kokoelmina teoreettisissa herbaarioissa, ei niinkään elävinä kukintoina.

OMAN TUTKIMUSRETKENI AVAIMET

Oman tutkimusmatkani alun sijoitan noin kymmenennen ikävuoden tienoille. Mieltäni poltti halu ymmärtää maailmasta jotain sellaista, jonka olemassaolon aavistin, mutta en tiennyt, mitä se voisi olla.

Ainoa vakavasti otettava maailmantutkimusmuoto, jonka elämänpiiristäni tuolloin löysin, oli tieteellinen tutkimus. Se oli ainoa, joka mielestäni pystyi muuntumaan, ottamaan opiksi omista virheistään ja lähestymään todellisuutta paremmin kuin erilaisiin vakiojulistuksiin juuttuneet uskonnot. Oppimisenhalussani liimailin tiedettä käsitteleviä sanomalehtiartikkeleita tiedeleikekirjaani, rakastin kemiaa ja fysiikkaa sekä kirjoitin vain tieteestä joka ainoan suomen kielen aineeni, kunnes opettajani kielsi minua jatkamasta pelkkää luonnontieteen kirjoituslinjaa, kun aiheen ”ei savua ilman tulta” olin senkin onnistunut vääntämään tieteelliseksi kirjoittamalla tulesta tiedemiesten sydämissä ja sen tuottamasta tieteellisten keksintöjen savusta.

Kuitenkin jo silloin tunsin halua kirjoittaa aineita aiheista, jotka olivat luonnontieteen tuolla puolen, rationaalisen järjen ulottumattomissa, mutta siihen en pystynyt, sillä en itsekään vielä ymmärtänyt mistä oli kysymys, kun tiedekään ei tuntunut minulle riittävän. Tuolle jollekin muulle en löytänyt sanoja.

Kului kymmenen vuotta, kunnes kaksikymppisenä vihdoin tavoitin sen, joka oli tärkein myöhemmän unitutkimukseni perusedellytyksistä. Ratkaiseva hetki koitti eräänä yönä lueskellessani lainaamaani jo edesmenneen Jiddu Krishnamurtin puheista koostettua kirjaa. En tiennyt, mikä hän oli miehiään, mutta kirjastossa sattumalta eteeni eksynyt kirja 1960-luvulta tuntui kiinnostavalta. Ihmisten kysellessä tavanomaisia kysymyksiään totuudesta, rakkaudesta, kaikesta ihmismieltä askarruttavasta, kuului hänen vastauksensa usein: ”Jo kysymällä tuota osoitatte, että ette haluakaan tietää.” Minua ärsytti tuo lause, joka oli kuin märän rätin epäkohtelias läiskäisy vasten kysyjäraukan näköä.

Sitten taas kerran tulin tuon peräti ylimieliseltä tuntuvan lauseen kohdalle. Jäin tuijottamaan sitä, ja äkisti murtuivat ne padot, jotka olivat lukinneet mielessäni paisuneet kysymykset taakseen jo vuosikymmenen ajan.

”Jo kysymällä tuota osoitatte, että ette haluakaan tietää!”

Kuinka selkeä, yksinkertainen totuus se olikaan. Sen olin aavistanut jo lapsesta saakka, mutta vasta nyt se muuttui tiedoksi siitä, että elämän peruskysymyksiin voi löytää tiensä vain täysin yksin, eikä se tie ole viitoit...