Kansi

Nimiö

KIMMO SVINHUFVUD

Kokonaisvaltainen kirjoittaminen

ART HOUSE

Tekijänoikeudet

© Kimmo Svinhufvud ja Art House 2016

3., uudistettu ja täydennetty laitos vuonna 2007 ilmestyneestä ensimmäisestä laitoksesta.

ISBN 978-951-884-583-9

KL 88.2 | 38.298

Art House

Bulevardi 19 C

00120 Helsinki

puh. 09 694 0752

info@arthouse.fi

www.arthouse.fi

Kansi: Satu Kontinen

Uudistetun laitoksen esipuhe

UUDISTETUN LAITOKSEN ESIPUHE

Kun tämä kirja alun perin ilmestyi, joku kysyi minulta, olenko sitten kirjoittanut paljon, kun kirjoitin oikein kirjoittamisen oppaan. Vastasin tuolloin, että en ole kirjoittanut paljon mutta olen lukenut paljon kirjoittamisesta. Toisinaan oppaat perustuvat kokemukseen. Asenteena on ”Annahan kun setä kertoo, miten kirjoitetaan.” Tämän kirjan lähtökohta oli alun perin toinen. Tavoitteena oli tarkastella systemaattisesti sitä, mitä muut, minua viisaammat olivat kirjoittamisesta havainneet. Kirjoitin kirjaa yhtä paljon itselleni kuin muille.

Kirjaa on luettu vuosien mittaan paljon. Se on ollut tutkinto­vaatimuksissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Nyt jo jonkin aikaa kirjan painos on ollut lopussa. Siksi on todella iloinen asia, että kirja on jälleen uusien lukijoiden saatavilla.

Kirjan lukijakunta määriteltiin aikoinaan tarkoituksella laajaksi: se oli tarkoitettu kirjoittajille, kirjoittamisen opettajille ja myös kirjoittamista systemaattisesti opiskeleville. Kirjaa ei myöskään sidottu mihinkään tekstilajiin tai kirjoittamisen lajiin vaan se oli tarkoitettu kenelle vain kirjoittamisesta kiinnostuneelle. Näin laajoissa rajauksissa on oma vaaransa: ehkä kirja ei lopulta puhuttele mitään yleisöä. Jälkikäteen voi kuitenkin todeta rajauksen onnistuneen, ja varsin laaja ja yleinen näkökulma selittää osaltaan sitä, että kirja on yhä ajankohtainen. Se käsittelee teemoja, jotka ovat kirjoittamisessa läsnä aina.

Esimerkiksi akateemiset kirjoittajat ja opinnäytteen tekijät ovat tuoneet esille, kuinka kirjoittamisen ongelmia käsittelevä jakso on auttanut heitä jäsentämään omia haasteitaan ja myös ratkaisemaan niitä. Kirjoittamisen opettajat taas ovat olleet tyytyväisiä kirjan tarjoamaan konkreettiseen malliin sekä siihen, että kirja tarkastelee myös kriittisesti erilaisia kirjoittamisen opettamisen malleja, joiden kannattajat usein antavat omasta mallistaan mielellään kovin ruusuisen kuvan.

Entiseen laitokseen verrattuna eniten on muokattu palautetta käsittelevää lukua. Kirjan ensimmäisen laitoksen ilmestymisen jälkeen olen tutkinut palautetta ja olen myös opettanut palautteen antamista paljon, sekä kirjoittamisen ohjaajille että kirjoittajille. Olen lisäksi itse antanut hyvin paljon palautetta. Osion perusajatukset ovat ennallaan, mutta joitain alalukuja on täydennetty ja tarkennettu.

Tapasin jokin aika sitten ensimmäistä kertaa erään kirjoittamisen alalla vaikuttavan tutkijan ja opettajan. Hän viittasi minuun kirjoittamisen asiantuntijana. Hassua on, että en tunne itse olevani sitä. Minusta tuntuu, että kirjoittaminen on aina jonkinlainen mysteeri, elävä organismi, jonka äärellä olen vain ihmettelemässä. Voimme esimerkiksi antaa sääntöjä ja ohjeita, mutta itse kirjoittaminen on aina liikkeessä, se ei koskaan pysähdy. Kirjoittamisesta voi kuitenkin iloita ja sitä voi ihailla. Toivottavasti sinäkin teet niin.

Espoossa 30. toukokuuta 2016

Kimmo Svinhufvud

http://www.kokonaisvaltainenkirjoittaminen.fi

Esipuhe

ESIPUHE

Olen kirjoittanut, opiskellut kirjoittamista ja opettanut kirjoittamista. Koko ajan minulla on ollut voimakas tarve jäsentää toimintaa, jonka keskellä olen ollut. Olen etsinyt selityksiä, malleja, teorioita ja neuvoja. Olen miettinyt ja pohtinut. Minulla on aina ollut suuri tarve ymmärtää kirjoittamista.

Tarpeeni ymmärtää ja selittää asioita on henkilökohtainen. Se on kuitenkin yksi vahvimmista asioista, joka ajaa minua eteenpäin. Toivoisin, että tuon tarpeen tuloksista, esimerkiksi tästä kirjasta, voisi olla hyötyä muillekin, jotka painivat samojen ongelmien kanssa kuin minä olen paininut ja painin yhä.

Minua on oikeastaan aina sanottu hyväksi kirjoittajaksi, joskaan en aina ole ihan varma, mitä se tarkoittaa. Ehkäpä olenkin sitä jollain tasolla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirjoittaminen olisi minulle helppoa. Moni asia kirjoittamisessa on ollut minulle vaikeaa, ja moni asia on sitä yhä. En ole oikeastaan varma, olenko päätynyt kirjoittamaan siksi, että olen tuntenut olevani siinä hyvä, vai siksi, että se on kerta toisensa jälkeen niin haastavaa. Todennäköisesti siihen ovat vaikuttaneet molemmat seikat.

En takaa, että tämä kirja tekee kirjoittamisesta tai sen opettamisesta helppoa, mutta uskon, että se voi auttaa ymmärtämään kirjoittamista paremmin ja tehdä siitä joiltain osin hieman helpompaa.

Haluaisin kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat opettaneet minua kirjoittamaan. Erityisesti haluaisin kiittää Seija Aaltoa ja Nora Ekströmiä, joiden ohjaus, esimerkki ja rohkaisu ovat aina tuntuneet merkityksellisiltä. Kirjani kommentoimisesta haluaisin kiittää Nora Ekströmiä, Aino Vuorijärveä, Satu Kiiskistä, Stenna Beckeriä ja Jyrki Kalliokoskea. Kommenttinne ovat olleet arvokkaita.

Tämä kirja on omistettu kaikille kirjoittamisen opettajille.

Espoossa 4. huhtikuuta 2007

Kimmo Svinhufvud

Johdanto: Kuka osaa kirjoittaa?

JOHDANTO:

KUKA OSAA KIRJOITTAA?

Kirjoittaminen on taito, joka on samalla kertaa jokapäiväinen ja poikkeuksellinen. Lähes kaikki suomalaiset osaavat kirjoittaa, ja meistä moni myös kirjoittaa päivittäin. Kirjoitamme vapaa-aikanamme arkipäiväisiä tekstejä, kuten ostoslistoja, muistilappuja ja tekstiviestejä. Monien työtehtävät vaativat paljon kirjoittamista: kirjoitamme muun muassa sähköposteja, muistioita, tarjouspyyntöjä ja monenlaisia muita työelämän tekstejä.

Vaikka kirjoittaminen on monille jokapäiväinen asia, harvat pitävät itseään hyvinä kirjoittajina. Todennäköisesti vielä harvemmat pohtivat omaa kirjoittamistaan systemaattisesti: sitä, mitkä osa-alueet kirjoittamisessa ovat juuri niitä, joissa he ovat hyviä, mitä heikkouksia heillä kirjoittajina on ja miten he voisivat kehittää kirjoittamistaan. Kirjoittaminen on sillä tavalla automaattista ja arkista, että hyvätkään kirjoittajat eivät välttämättä osaa jäsentää omaa kirjoittamistaan.

Jos kirjoittaminen on meille kaikille tuttua, on meille tuttua myös kirjoittamisen opiskelu. Ensinnäkin jokainen meistä on opiskellut kirjoittamista perus- tai kansakoulussa. Kirjoittamista opetetaan myös monissa muissa oppilaitoksissa: lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, korkeakouluissa, erilaisilla kursseilla ja kirjoittajakoulutuksissa. Kirjoittamisesta on kirjoitettu myös suuri määrä oppaita, joista sitä voi opiskella.

Kirjoittaminen ja kirjoittamisen opetus ovat soveltavia aloja, joilla tiedolla ei ole itseisarvoa: kirjoittamiseen liittyvä tieto on arvokasta vain silloin, kun se voidaan valjastaa kirjoittamisen ja sen opetuksen käyttöön. Kirjoittamiselle on tyypillistä muiden soveltavien alojen tapaan se, että siihen liittyvä tieto on peräisin monista erilaisista ja eritasoisista lähteistä: osittain tieto perustuu kirjoittajien ja opettajien omaan kokemukseen, osittain perimätietoon ja hyväksi havaittuihin käytäntöihin ja osaksi myös tutkimukseen. Kirjoittamisen oppaissa on usein painottunut henkilökohtainen kokemus, mutta esimerkiksi koulujen kirjoittamisen opetuksen ja opetussuunnitelmien taustalla on paljon erilaista kirjoittamisen tutkimusta.

Kirjoittaminen on käytännöllinen taito, ja yleensä sitä myös opetetaan käytännön kautta. Vaikka kirjoittamista ei välttämättä ole erityisen helppo jäsentää tai opettaa, tämä ei tarkoita, että kirjoittaminen tai sen opettaminen olisi jotenkin ylimaallisen vaikeaa. Kirjoittamista voisi verrata esimerkiksi piirtämiseen ja kuvataiteisiin. Kaikki osaavat piirtää, mutta harvemmat osaavat piirtää erittäin hyvin. Vielä harvemmat osaavat luoda merkityksellistä kuvataidetta. Toiset kuvataiteilijat ovat luonnonlahjakkuuksia, mutta useimmilla on takanaan vuosien järjestelmällinen opiskelu.

Piirtämisen ja maalaamisen – tai kirjoittamisen – kaltaista taitoa on vaikea välittää toisille, sillä se koostuu monista eri osa-alueista: tekniikasta, luovuudesta, kulttuurin ja perinteen tuntemuksesta sekä puhtaasta kokemuksestakin. Mahdotonta näiden taitojen opettaminen ei kuitenkaan ole. Mahdotonta ei ole myöskään välittää kirjoittamisen taitoa. Tässä kirjassa tarkastellaan, mistä osa-alueista kirjoittaminen koostuu sekä miten sitä voi välittää taitona eteenpäin.

Kirjoittamisen teoriaa

Kirjan yhtenä tavoitteena on perehdyttää lukija kirjoittamisen teoriaan ja kirjoittamisesta tehtyyn tutkimukseen. Lähtökohtana on, että teoria on eräänlainen kehikko, joka voi auttaa jäsentämään monimutkaista ilmiötä, tässä tapauksessa kirjoittamista. Kun tarkastelemme kirjoittamista teorian kautta, pystymme helpommin hahmottamaan, mitä kaikkia osa-alueita kirjoittamiseen liittyy. Näin on helpompaa nähdä, miten voisimme kehittyä kirjoittajina. Teoria antaa meille myös paremmat lähtökohdat kirjoittamisen ohjaukseen tai vaikkapa erilaisten tekstien arviointiin ja muokkaukseen.

Tässä teoksessa teoria ei ole erityisen akateeminen asia, eikä teoriaa tarkastella sen itsensä takia. Teoria on voimavara, josta on paljon käytännön hyötyä. Kirjassa teoria, tutkimus ja käytäntö kulkevat rinnakkain: tavoitteena on koko ajan pohtia, kuinka teoreettisia ajatuksia voidaan soveltaa käytäntöön.

Kirjoittamista tarkastellaan tässä kirjassa monista eri näkökulmista, ja käsiteltävänä on monia kirjoittamiseen liittyviä teemoja. Kirjan ensimmäisessä osassa esitellään tapoja jäsentää kirjoittamista. Tavoitteena on tarjota hieman selkeämpi kuva siitä, mitä kirjoittaminen oikeastaan on. Aivan aluksi tarkastellaan kirjoittamisen jakamista kolmeen osa-alueeseen: tekstiin, kirjoittamisen prosessiin ja kirjoituskulttuuriin. Jo tämä yksinkertainen jaottelu auttaa hahmottamaan kirjoittamista ja sen osa-alueita.

Seuraavaksi tarkastellaan käsityksiä, joita kirjoittamisesta ja sen opetuksesta on olemassa. Vallitsevat käsitykset ovat vaihdelleet vuosikymmenten saatossa paljon, ja nykyisinkin ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä siitä, minkälaista toimintaa kirjoittaminen pohjimmiltaan on. Joidenkin mielestä kirjoittaminen on ensisijaisesti luovaa, toisten mielestä se taas on ensisijaisesti tekninen taito. Nämä käsitykset vaikuttavat paljon siihen, miten kirjoittamista lähestytään ja miten sitä esimerkiksi opetetaan.

Parin viime vuosikymmenen aikana voimakkaimmin koulujen kirjoittamisen opetukseen vaikuttaneet käsitykset ovat olleet prosessikirjoittaminen ja niin sanottu tekstilajiperustainen kirjoittamisen opetus. Esimerkiksi lukion oppikirjoissa ja yleensä kirjoittamisen opetuksessa kirjoittamista lähestytään usein ainakin näistä kahdesta näkökulmasta. Tässä kirjassa tarkastellaan näiden mainittujen käsitysten lisäksi myös Suomessa yhä hieman tuntemattomampia näkemyksiä, joissa kirjoittamista lähestytään sosiaalisena ja poliittisena toimintana. Ensimmäisen osan lopussa nähdään, kuinka kaikki nämä näkemykset voi yhdistää kokonaisvaltaiseksi kirjoittamisen opetukseksi. Samoin nähdään, millainen voisi olla tällaisen opetuksen avulla saavutettu kirjoittamisen taito, kokonaisvaltainen kirjoittaminen.

Palaute

Kirjan toisessa osassa tarkastellaan tekstien analysointia ja arviointia sekä kirjoittamisesta annettavaa palautetta. Palautteella on keskeinen osa kirjoittamisessa ja kirjoittamisen opiskelussa sekä kirjoittamisen ohjaajan työssä. Ohjaajan näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi, mistä asioista palautetta voi tai tulisi antaa sekä miten tämä palaute tulisi muotoilla. Kirjoittajaa taas koskettavat kysymykset siitä, miten palautteeseen tulisi suhtautua. Palaute liittyy myös oman kirjoittamisen arvioinnin taitoon: saamalla ja antamalla palautetta oppii arvioimaan ja kehittämään omaa kirjoittamistaan ja omia tekstejään. Olemme kaikki saaneet jossain vaiheessa palautetta kirjoittamisestamme, ja palaute on keskeinen osa kirjoittamista ja sen opiskelua.

Toisen osan aluksi tarkastellaan palautteen antamisen ja vastaanottamisen problematiikkaa yleisellä tasolla. Tavoitteena on hahmottaa, minkälaisia kysymyksiä sekä minkälaisia vaikeuksia palautteeseen liittyy. Tämä auttaa jäsentämään sitä, kuinka palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen tulisi suhtautua.

Tämän jälkeen tarkastellaan vielä tarkemmin sitä, minkälaisista asiois­ta palautetta voi antaa sekä millä eri tavoilla palautteen voi muotoilla. Tämä auttaa hahmottamaan myös, minkälaisia asioita omassa tekstissämme voimme tarkastella ja arvioida. Koko ajan pohditaan myös sitä, millaista hyvä palaute voisi olla.

Kirjoittamisen ongelmat

Kirjan kolmannessa osassa pohditaan kirjoittamisen ongelmia. Se osa kokoaa yhteen muutamia tärkeitä teemoja, joihin kirjan aiemmissa osissa on jo törmätty ja joilla on käytännöllistä vaikutusta meihin kaikkiin kirjoittajina. Tässä osassa tarkastellaan syitä siihen, miksi kirjoittaminen voi tuottaa ongelmia. Tarkasteltaviksi tulevat myös kirjoittamiseen liittyvät virheelliset käsitykset sekä kirjoittamisen yleisimmät esteet.

Kirjan viimeisessä, neljännessä osassa tarkastellaan, mitä kirjoittamisen ongelmille voi tehdä. Siinä tutustutaan systemaattiseen malliin, joka tarjoaa ratkaisun kirjoittamisen ongelmiin ja mahdollistaa sujuvan ja säännöllisen kirjoittamisen. Tässä osassa tutustutaan myös käytännöllisiin työkaluihin, joiden avulla kirjoittamisesta voi tehdä sujuvaa. Lopuksi hahmotellaan sujuvan kirjoitusprosessin rakennuspalikoita.

Yleinen kirjoittamisen taito

Kirjoittamista lähestytään tässä teoksessa varsin yleisellä tasolla, yleisenä kirjoittamisen taitona. Voi olla aiheellista kysyä, onko olemassakaan mitään sellaista kuin kirjoittamista yleensä. Eikö aina kirjoiteta jotain tiettyä lajia, jollain tietyllä tavalla? Voidaanko kirjoittamisesta ylipäätään puhua yleisesti?

On totta, että jos tarkastellaan vaikkapa ylioppilasaineen, gradun ja näytelmän kirjoittamista, on näissä kirjoittamisen lajeissa luonnollisesti paljon eroja. Niitä myös opetetaan eri paikoissa, eikä taito yhdessä lajissa välttämättä automaattisesti tarkoita, että kirjoittaja olisi hyvä myös toisessa. Tästä kaikesta huolimatta näissä kolmessa kirjoittamisen lajissa on myös paljon yhteistä. Niiden taustalla on jotain yleistä, josta voidaan puhua kirjoittamisen taitona. Se tarkoittaa sitä, että kirjoittajalla on kielitaitoa, hän ymmärtää ja hallitsee kirjoitusprosessin ja erilaiset työskentelytavat, hän ymmärtää luovuuden merkityksen ja saa yhteyden omiin luoviin kykyihinsä sekä ymmärtää ja hallitsee tekstilajin ja kirjoittamista ympäröivien sosiaalisten rakenteiden toiminnan. Tällaisista asioista on kyse, kun tässä kirjassa puhutaan kirjoittamisen taidosta ja esimerkiksi hyvistä kirjoittajista. On siis olemassa sellainen asia kuin kirjoittamisen taito, ja meistä jokainen voi myös saavuttaa sen. Tämä kirja pyrkii tarjoamaan käsityksen siitä, mitä tuo taito on ja miten se on saavutettavissa.

Kaiken tämän keskellä on kuitenkin tärkeää muistaa, miten hieno ja ihmeellinen asia kirjoittaminen on. Kirjoittaminen voi parhaimmillaan tuottaa valtavaa iloa ja tyydytystä, ja se voi olla ainutlaatuinen keino ilmaista itseään. Ehkäpä se juuri siksi on harrastuksena niin suosittu ja työnä haaveiltu. Tämän kirjan tavoitteena on tarjota kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille välineitä kirjoittamiseen liittyvien haaveiden toteuttamiseen.

Nykyisin monien kirjojen ja oppaiden esipuheissa ehdotetaan, että kirjaa voi lukea sieltä täältä ja valikoiden, omien tarpeiden mukaisesti, hieman verkkotekstien tapaan. Tämä kirja tulisi sen sijaan lukea kokonaisvaltaisesti ja jopa kokonaan. Vain näin on mahdollista ymmärtää, mitä on kokonaisvaltainen kirjoittaminen.

I Mitä kirjoittaminen on?

I

MITÄ KIRJOITTAMINEN ON?

Kirjoittaminen ilmiönä

KIRJOITTAMINEN ILMIÖNÄ

Tässä osassa tarkastellaan kirjoittamista useasta eri näkökulmasta. Jakamalla kirjoittaminen pienempiin osa-alueisiin yritetään luoda käsitys kokonaisuudesta. Tavoitteena on saada selkeämpi ja jäsentyneempi kuva siitä, mitä kirjoittaminen oikeastaan on.

Yksinkertainen ja samalla havainnollistava tapa jäsentää kirjoittamista on jakaa se kolmeen osa-alueeseen: tekstiin, kirjoittamisen prosessiin sekä kirjoituskulttuuriin.

Teksti

Kolmesta kirjoittamisen osa-alueesta teksti on tavallaan helpoin hahmottaa. Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti kirjoittamisen lopputulosta. Tekstillä on jokin fyysinen olomuoto: se voi olla sanoja ja virkkeitä tietokoneen ruudulla, se voi olla A4-arkille tulostettua kirjoitusta tai se voi olla julkaistu kirja. Teksti ei kuitenkaan ole pelkästään aineellinen kokonaisuus, vaan se on luonnollisesti myös sisällöllinen yksikkö. Teksti muodostaa jollain tapaa merkityksellisen ja tarkoituksellisen kokonaisuuden. Se on vaikkapa kirje, pakina tai pöytäkirja, joista kullakin on omat tarkoituksensa ja tavoitteensa. Teksti on siis aina myös jonkin tietyn tekstilajin edustaja. Tekstilaji tarkoittaa käytännössä samaa asiaa kuin genre. Perinteisesti tekstilajeista on puhuttu kaunokirjallisuudessa eroteltaessa esimerkiksi romaani, novelli ja proosaruno, mutta nykyisin puhutaan myös paljon arkisemmista tekstilajeista; resepti, sanomalehtiuutinen ja tekstiviesti ovat myös omia tekstilajejaan, joilla on omat konventionsa.

Tekstin saama huomio on kirjoittamisessa aina ollut varsin korostunut. Kirjoittamisen tavoitteena on ainakin yleensä saada aikaan jonkinlainen teksti, ja mielellään hyvä sellainen. Kirjoittamista myös lähes poikkeuksetta arvioidaan tekstin perusteella, toisin sanoen käytännössä vain tekstiä arvioidaan. Esimerkiksi ylioppilasaineen arvioijat tai kirjallisuuskriitikot eivät näe tekstin tuottamista ja kaikkea siihen liittyvää toimintaa, ja he arvioivatkin ainakin ensisijaisesti vain tulosta eli tekstiä. Jopa silloin kun kirjoittamista opiskellaan prosessikirjoittamisena, palaute työvaiheena keskittyy yhä useimmiten pääasiassa tekstiin eikä esimerkiksi siihen, miten prosessin eri vaiheet ovat sujuneet.

Tekstien tutkimuksella on pitkät perinteet. Ehkäpä ilmiselvin tieteenala, joka tutkii tekstejä, on kirjallisuudentutkimus. Mutta monien muidenkin alojen tutkijat tutkivat tekstejä, esimerkiksi kielitieteilijät ja vaikkapa teologit. Kirjallisuudentutkimuksen trendit ovat luonnollisesti vaihdelleet vuosien saatossa: välillä tutkimus on kohdistunut nimenomaan kirjailijoihin, välillä taas kurkottanut perinteisen tutkimuksen näkökulmasta marginaalisille alueille, vaikkapa dekkareihin ja lastenkirjallisuuteen. Hieman yleistäen voidaan kuitenkin sanoa, että pääasiassa kirjallisuudentutkimus tutkii juuri tietynlaisia tekstejä, tietynlaisen aseman saavuttaneita kaunokirjallisia teoksia.

Viime vuosina kielitieteessä on voitu hahmottaa oma tutkimusalansa, jota kutsutaan tekstintutkimukseksi tai kielitieteelliseksi tekstintutkimukseksi. Sen puitteissa tutkitaan monenlaisia tekstejä, esimerkiksi sanomalehtiuutisia, koulujen oppikirjoja tai internetin tekstejä. Tekstintutkimuksen kohteet ovat arkisempia kuin kirjallisuustieteessä, mutta näissä kahdessa tieteenalassa on monelta osin myös paljon yhteistä. Suurin yhteys on juuri siinä, että tutkimus on paljolti keskittynyt teksteihin, valmiisiin kirjallisiin tuotoksiin. Viime vuosina kuitenkin myös tekstintutkimuksen näkökulmat ovat laajentuneet esimerkiksi kirjoitusprosessin tarkasteluun sekä kirjoittamisen ja puheen suhteeseen.

Kirjoittamisen prosessi

On suhteellisen helppo ymmärtää, mitä tekstillä tarkoitetaan. Myös toinen kirjoittamisen osa-alue, kirjoittamisen prosessi, voi aluksi tuntua yksinkertaiselta. Todellisuudessa se on kuitenkin melko monimutkainen asia. Periaatteessa kirjoittamisen prosessilla tarkoitetaan sitä prosessia, jonka seurauksena teksti syntyy. Kirjoittamisen prosessi voi sisältää ideointia, luonnostelua, ensimmäisen version kirjoittamista, muokkausta, oikolukua ja monia muita toimintoja. Prosessikirjoittamisessa puhutaan juuri tällaisesta kirjoittamisen prosessista eli käytännössä kirjoittamiseen liittyvistä työvaiheista tai jopa eri työskentelystrategioista. Vaikka näitä työvaiheita voi hahmotella monin eri tavoin ja esimerkiksi eri kirjoittajien prosessien välillä voi olla paljon eroja, periaatteessa on kuitenkin melko helppo ymmärtää kirjoittamisen prosessi erilaisten työvaiheiden joukkona.

Ehkä hieman vaikeampaa on hahmottaa kirjoittamiseen liittyviä kognitiivisia prosesseja. Näillä tarkoitetaan niitä erilaisia ajatteluun liittyviä prosesseja, joita kirjoittaja käy läpi kirjoittaessaan. Ne limittyvät osittain edellä mainittujen työvaiheiden kanssa mutta ovat jossain määrin abstraktimpia. Kirjoittamisen kognitiivisiksi prosesseiksi on hahmoteltu esimerkiksi suunnittelua, evaluointia ja monitorointia. Tässä yhteydessä niillä tarkoitetaan kuitenkin mielen sisäisiä toimintoja, ei erillisiä työvaiheita. Kognitiiviset prosessit tapahtuvat osittain samanaikaisesti ja jatkuvasti koko kirjoittamisen prosessin aikana. On tärkeä ymmärtää, että kognitiiviset prosessit ja työvaiheet liittyvät toisiinsa mutta eivät ole kuitenkaan sama asia.

Joskus kirjoittamisen prosessin yhteydessä puhutaan myös kolmannesta asiasta, nimittäin kirjoittamaan oppimisen prosessista. Kirjoittamaan oppimisen prosessi on luonnollisesti erilainen tapahtuma kuin yksittäisen tekstin tuottamisen prosessi. Kyse on siis eri asioista, eikä kirjoittamaan oppimisen prosessi ole varsinaisesti tämän kirjan sisältöä, vaikka sitä eri yhteyksissä sivutaankin.

Kirjoittamisen prosesseja on tutkittu jonkin verran, mutta ei missään nimessä yhtä paljon ja kauan kuin tekstejä. Kirjoittamisen prosessit voivat olla tutkimuksen kohteena esimerkiksi psykologiassa, psykolingvistiikassa, kognitiotieteissä tai vaikkapa kasvatustieteissä. Se, tutkitaanko kirjoittamista näillä aloilla käytännössä paljoakaan, onkin asia erikseen.

Kirjoituskulttuuri

Kolmas ja tavallaan laajin kirjoittamisen osa-alue on niin sanottu kirjoituskulttuuri. Kirjoituskulttuurilla tarkoitetaan esimerkiksi kirjoittamiseen liittyviä tapoja ja arvostuksia: kirjoitetaanko käsin vai tietokoneella, minkälaisia tekstejä kirjoitetaan sekä arvostetaanko esimerkiksi kaunokirjallisuutta vai vaikkapa talousuutisia vai peräti molempia.

Kirjoituskulttuurissa on paljon erilaisia tasoja. Voidaan esimerkiksi puhua jonkin tietyn pienen yhteisön kirjoituskulttuurista. Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että eri yliopistollisten ainelaitosten kirjoituskulttuurit saattavat vaihdella paljonkin. Tällöin kirjoituskulttuuri säätelee tietyn pienen yhteisön tapaa kirjoittaa ja siihen liittyviä arvostuksia. Myös muunlaisten ammattiyhteisöjen kirjoituskulttuurit voivat erota toisistaan paljon, ja voidaankin puhua alakohtaisista kirjoituskulttuureista. Kirjoituskulttuuri voi olla myös kansallinen ja jossain määrin jopa globaali. Kirjoittamiseen liittyy aina kansallisia arvotuksia ja tapoja, eikä yksittäinen kirjoittaja voi kirjoittaa tästä kansallisesta perinteestä irrallaan. Toisaalta hyvin usein kirjoittajat ottavat vaikutteita muiden kulttuurien piirissä syntyneestä kirjoittamisesta. Ylipäätään näiden tasojen tai yhteisöjen rajat eivät ole mitenkään selkeät tai ongelmattomat.

Myös kirjoituskulttuuri voi olla tutkimuksen kohteena. On olemassa esimerkiksi sosiologisia tutkimuksia esikoiskirjailijoista ja kirjailijoiden sosiaalisesta asemasta, ja samoin on mahdollista tutkia esimerkiksi lukion opetussuunnitelmia ja pohtia, minkälaista kirjoituskulttuuria ne edustavat. Kirjoituskulttuurikaan ei ole tutkimuksen kohteena vain yhden ainoan alan omaisuutta, vaan sitä tutkitaan monilla eri menetelmillä, useilla aloilla.

Edellä esitelty jaottelu kirjoittamisen kolmeen osa-alueeseen, tekstiin, prosessiin ja kirjoituskulttuuriin, on yksi tapa jäsentää kirjoittamista. Tällainen jaottelu on luonnollisesti aina hieman ongelmallinen ja yksinkertaistava. Edellä mainitut tutkimusalat harvoin keskittyvät puhtaasti jonkin yhden osa-alueen tarkasteluun. Esimerkiksi kielitieteellinen tekstintutkimus keskittyy nimensä mukaisesti ensisijaisesti tekstien tarkasteluun, mutta tämänkin alan puitteissa pohditaan mielellään tekstien suhdetta ympäröivään maailmaan. Näin havaintoja tehdään siis paitsi teksteistä myös kirjoituskulttuurista ja yhteiskunnasta laajemmin.

Monet ilmiöt tai niitä kuvaavat käsitteet eivät myöskään asetu siististi jonkin yhden mainitun osa-alueen piiriin. Edellä esimerkiksi sivuttiin lyhyesti erilaisia tekstilajeja ja sitä, kuinka erilaiset tekstit ovat aina jonkin tietyn tekstilajin edustajia. Tarkastelussa tekstilaji asettui ilmiönä siis tekstin tasolle. Tekstilaji tai genre on kuitenkin selkeästi myös kulttuurinen ilmiö. Tekstilajit ovat kulttuuriin vakiintuneita käytäntöjä ja konventioita erilaisten kulttuuristen tavoitteiden saavuttamiseksi. Ne ovat siis eräänlaisia kulttuurissamme ja samalla kirjoittajien ja lukijoiden mielessä olevia abstraktioita, jotka toteutuvat tekstin tasolla. Yksi esimerkki tekstilajien kulttuurisidonnaisuudesta on se, että saman tekstilajin edustajat voivat olla hyvin erilaisia eri kulttuureissa.

Toinen samalla lailla monelle alueelle ulottuva ilmiö on kirjoittaja­identiteetti. Sitä ei voi mitenkään yksiselitteisesti paikantaa yhteenkään mainituista kolmesta osa-alueesta. Kirjoittajaidentiteettiin sisältyy erilaisia käsityksiä itsestämme kirjoittajana, ja nämä käsitykset ovat väistämättä kulttuurisidonnaisia: muiden ihmisten mielipiteet ja arvostukset vaikuttavat identiteettiimme. Identiteetti on kuitenkin myös mielen sisäinen ilmiö, ja sellaisena se vaikuttaa kirjoittamisen prosessiin. Kirjoittamisen prosessi voi olla hyvin erilainen sen mukaan, pitääkö itseään kokeneena vai kokemattomana kirjoittajana tai ammattilais- vai harrastelijakirjoittajana, tai sen mukaan, mitä kirjoittamisellaan tavoittelee. Kirjoittajaidentiteetti liittyy kuitenkin myös tekstin tasoon siten, että identiteetti näkyy tekstissä. Kirjoittajan identiteetti vaikuttaa siihen, miten hän esittää asioita tekstissä ja miten hän esimerkiksi tuo itsensä siinä esille. Kirjoittajaidentiteetti liittyy ilmiönä siis kaikkiin kolmeen edellä mainittuun kirjoittamisen osa-alueeseen.

Jos muistamme edellä esitetyn jaottelun rajoitukset, voimme kuitenkin tarkastella myös sen etuja. Ensimmäinen selkeä hyöty jaottelusta on, että se auttaa omalta osaltaan kirjoittamista. Se siis auttaa meitä hahmottamaan kirjoittamista ilmiönä ja antaa oman vastauksensa kysymykseen Mitä kirjoittaminen on?. Kirjoittaminen voi usein tuntua epämääräiseltä toiminnalta. Erityisesti näin on, jos se tuottaa ongelmia. Näissä ongelmissa voi auttaa se, että ymmärtää, mihin edellä mainitusta kirjoittamisen osa-alueista ongelmat liittyvät. Tekstiin liittyvä ongelma voisi siis olla esimerkiksi se, ettei tiedä, miten jokin virke kirjoitetaan tai minkälainen rakenne työn alla olevassa tekstissä pitäisi olla. (Tarkkaavainen lukija huomaa, että näistä jälkimmäinen on myös kulttuurinen kysymys.) Prosessiin liittyvä ongelma voi olla se, ettei osaa jakaa kirjoittamista eri työvaiheisiin tai ei pysty toteuttamaan kaikkia vaiheita. Kirjoittamisen kulttuuriin liittyvä ongelma puolestaan voisi olla vaikkapa se, että haluaa arvostetuksi runoilijaksi muttei tiedä, että loppusoinnulliset runot eivät nykykirjailijoiden tuotoksina ole tällä hetkellä järin arvostettuja.

Ehkäpä kuitenkin tärkein asia, jonka tämä jaottelu voi auttaa hahmottamaan, on edellä jo useampaan kertaan esitetty väite: kirjoittaminen on varsin monipuolinen taito. Tekstin tuottaminen vaatii ensinnäkin laajaa kielitaitoa. Se vaatii tietoa työn alla olevan tekstilajin konventioista ja esimerkiksi tekstilajin rakenteesta. Lisäksi se vaatii tietoa sanastosta ja sanavalinnoista sekä niiden merkityksistä. Tekstin tuottaminen vaatii myös kieliopillista taitoa, kykyä tuottaa ymmärrettäviä ja kieliopillisesti oikeita rakenteita, lauseita ja virkkeitä. Ja lisäksi tekstin tuottaminen vaatii ymmärrystä oikeinkirjoituksesta, oikeakielisyydestä ja kielenhuollon suosituksista. Esimerkiksi kirjoittajalla, jolta puuttuu tekstitason kielellistä kompetenssia, voi olla luovia ja poikkeuksellisia ideoita, mutta hänen tekstinsä ovat lause- ja kokonaisrakenteeltaan sekavia, ja tekstissä on paljon oikeinkirjoitusvirheitä. Nämä ongelmat voivat johtaa siihen, että luovat ideat eivät koskaan saa ansaitsemaansa huomiota.

Tekstin tuottamisen kyky ei kuitenkaan riitä, sillä kirjoittaminen vaatii yhtä lailla myös prosessin hallintaa. Ymmärrys kirjoittamiseen liittyvistä kognitiivisista prosesseista voi auttaa kirjoittamista. Ennen kaikkea prosessin hallinta vaatii kuitenkin tietoa ja ymmärrystä kirjoittamiseen liittyvistä työskentelytavoista sekä kykyä toteuttaa niitä. Käytännössä tämä siis tarkoittaa ensinnäkin kykyä ideoida ja kehitellä kirjoittamisen aiheita sekä kykyä luonnostella ja tuottaa tekstiä. Lisäksi kirjoitusprosessin hallintaan sisältyy kyky analysoida omaa tekstiä ja muokata sitä sekä kyky ottaa vastaan palautetta omasta tekstistään. Prosessitaito sisältää myös erilaisia käytännön taitoja, kuten tekstinkäsittelytaitoja, sekä tietoa erilaisten tekstilajien tuottamiseen liittyvistä vaiheista, esimerkiksi lehden toimitusprosessista tai vaikkapa kirjan julkaisemisen vaiheista. Lopulta prosessin hallinta tarkoittaa myös taitoa toteuttaa nämä työvaiheet tietyssä aikataulussa, toisin sanoen projektinhallintaa ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Esimerkiksi kirjoittajalla, jolta puuttuu kirjoitusprosessiin liittyvää taitoa, voi olla paljon ideoita ja hyvä kielellinen taito. Hänen tekstinsä jäävät kuitenkin kesken tai hän ei osaa muokata tekstiään paremmaksi omien havaintojensa tai saamansa palautteen perusteella.

Silti edes kielellinen kompetenssi ja kirjoitusprosessin hallinta eivät vielä riitä. Tarvitsemme tietoa ja ymmärrystä myös kirjoituskulttuurista. Kirjoituskulttuurin tarkastelu autt...