“What then, is the singularity? It’s a future period during which the pace of technological change will be so rapid, its impact so deep, that human life be irreversibly transformed. Although neither utopian nor dystopian, this epoch will transform the concepts that we rely on to give meaning to our lives, from our business models to the cycle of human life, including death itself”.

“Paremmalle maailmalle, hän oli sanomaisillaan, mutta ei sitten kohottanutkaan pulloaan, vaan ajatteli illumilaisia, jotka jo innokkaina loivat uudelleen entistä painajaista. Hän kohautti olkapäitään. – Sille, että muistetaan, hän sanoi ja heitti tyhjän pullon kiveen. Von Neuman katsoi Paulia ja sitten lasinsirpaleita. – Ei tämä kuule ole loppu, hän sanoi. – Ei mikään koskaan ole, ei mikään. – Ei edes tuomiopäivä”.

ALKU

Osa yksi

Tausta

1

Kello oli neljä iltapäivällä ja Californian aurinko paistoi kuumimmillaan. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Lämpö sai ilman väreilemään pitkän päällystämättömän kadun pinnalla, jonka vierustoilla harvakseen kasvavat, väsyneet pölyn himmentämät palmut kurottelivat lehtiään.

- Mennäänkö? Mike kysyi hiljaisella äänellä ja katsoi heidän vieressään olevan rakennuksen harmaaseen mitään sanomattomaan oveen. Heidän puolellaan katua ei ollut muita rakennuksia. Toisella puolen katua oli pieni sekatavarapuoti ja sen vieressä nuhjuinen autokorjaamo. Korjaamon jälkeen oli kaksikerroksinen asuintalo, jota seurasi vanhuuttaan romahtanut lauta-aita ja tyhjä tontti, jolla maleksi tympääntyneen oloinen koira pienen meksikolaispojan kanssa. Patrick katsoi hattunsa alta Mikea kasvoihin ja siirsi katseensa takaisin katua reunustaviin palmuihin. He molemmat hikoilivat, mutta hiki Miken ylähuulella tuntui olevan peräisin jostain muusta kuin Californian polttavasta auringosta.

Hitto soikoon, Patrick mietti heidän noustessaan autosta. Me olemme ystäviä, nyt on turha alkaa epäilemään. Patrick ja Mike olivat olleet pari seitsemän vuoden ajan kun he olivat palvelleet Los Angelesin poliisivoimissa, ennen ajautumistaan yksityisetsiviksi. Patrick oli esitellyt Mikelle tämän tulevan vaimon Even, jonka kanssa Mike oli ollut naimisissa jo yli viisi vuotta. Silti hän loi vielä yhden pikaisen katseen ystävänsä hermostuneisiin kasvoihin samalla kun pyyhkäisi hikeä nenäliinaansa, tunki sen taskuunsa, avasi rakennuksen oven ja painui sisälle kapakan hämärään.

Baari oli sellainen kuin ne tuossa osaa LA:ta, olivat. Lyhyesti sanoen paljon halpaa viskiä ja tupakansavua. Kapakan perällä oli pieni koroke ja sen edessä tuskin neliömetriä suurempi tyhjä tila, jota saattoi hyvällä tahdolla kutsua tanssilattiaksi.

Patrick nyökkäsi keski-ikäisellä baarimikolle ja väisti baarijakkaroilla istuvien juoppojen katseet. Tämä oli niitä paikkoja, joissa pitempi katsekontakti merkitsi aina jotain. Tavallisesti tappelua tai jos oli onnea, niin kutsua keskustelemaan jostain onnettomasta vedonlyöntimahdollisuudesta.

Mike meni baaritiskille tilasi pari olutta ja kääntyi puolittain selin baarimikkoon päin jääden tarkkailemaan tilannetta. Patrick käveli määrätietoisesti baarin toiseen päähän, jossa vinottain lavan ja tanssilattian takana oli vielä yksi loosi, jossa istui hohtavan valkoiseen pukuun pukeutunut noin kuusikymmenvuotias mies. Patrickin lähestyessä miestä, nousi häntä vastapäätä olevalta penkiltä istunut jättiläiskokoinen meksikolainen Patrickin eteen ja nosti kädet ylimieliseksi puuskaksi rinnalleen. Patrick oli itsekin yli 180 senttinen, mutta joutui silti katselemaan meksikolaisen aataminomenaa, joka liikkui kuin hissi miehen kurkun syövereissä.

Asiani koskee Samanthaa, Patrick sanoi tuijottaen jättiläisen aataminomenaa. Jättiläinen vilkaisi isäntäänsä ja siirtyi syrjään tämän yskäistyä vastauksensa. Vaaleaan pukuun pukeutunut mies hymyili häiritsevän valkoisilla hampaillaan, jotka tuntuivat suorastaan säteilevän Patrickin silmiin. – Mikset kutsuisi ystävääsikin istumaan? mies sanoi. Turhaan hän tuolla tiskillä notkuu noiden juoppojen kanssa. Monet heistä ovat vastikään menettäneet työnsä ja etsivät ketä tahansa kaupunkilaispoikaa, johon purkaa turhautumistaan. – Mike liittyy varmasti mielellään seuraamme, mutta luulen, että paikallisten työttömien olisi parempi pelätä häntä eikä toisin päin, Patrick totesi kuivasti. – Niin aivan, vaaleapukuinen naurahti ja loi katseensa vantteratekoiseen Mikeen, joka oli ilmestynyt heidän viereensä kaksi olutpulloa käsissään.

– Käykää istumaan, vaaleapukuinen sanoi edelleen hymyillen. Nimeni on Aabraham Bell, mutta sen te varmaan tiesittekin. Patrick oli aikeissa vastata itsevarmasti hymyilevälle miehelle, kun Mike tiputti olutpullot käsistään ja veti 45 kaliiberisensa kainalokotelostaan. Patrick tiputtautui oikean polvensa varaan pöydän ja penkin väliin ja tempaisi kolme kasinsa esiin ala-selkäänsä kiinnitetystä kotelosta.

Patrick ehti huomata baarimikon olevan ...