ISBN 978-951-0-42423-0

Englanninkielinen alkuteos

Calendar Girl – January

The Calendar Girl – January © 2015

Published by arrangement with Nordin Agency AB,
Bookcase Literary Agency and Waterhouse Press

LLC.

Suomennoksen © Oskari Suosto ja WSOY

Suomentanut Oskari Suosto
Kannen kuva © Shutterstock

Teoksen jakelu ja osittainen kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvausvastuun ja rangaistuksen uhalla kielletty.

Werner Söderström Osakeyhtiö 2016

Omistettu

Ginelle Blanchille

Olet kulkenut rinnallani heti alusta asti…
Pelastanut esilukijanani minut pulasta varmaan sata kertaa. Kiitos, että uskot minuun ja tarinoihini, ja että rakastat niitä, niin kuin minä rakastan sinua ja teoksiasi. Namaste, ystäväni.

Ensimmäinen luku

Tosirakkautta ei ole olemassa. Vuosikaudet luulin, että on. Luulin jopa löytäneeni sen. Neljä kertaa, jos tarkkoja ollaan. Katsotaanpas, oli –

Taylor. Lukioaikainen poikaystäväni. Olimme kimpassa kaikki yläluokat. Hän oli baseballtähti. Koko koulun historian paras. Kookas, enemmän lihasta kuin älliä, ja vaahtokarkin kokoinen kikkeli. Johtui varmaan kaikista niistä steroideista, joita hän napsi selkäni takana. Hän jätti minut koulun päättäjäisbileiltana. Karkasi neitsyyteni ja cheerleadereiden tähtitytön kanssa. Kuulin sittemmin, että hän on jättänyt koulut kesken ja työskentelee asentajana jossain perähikiällä, ja hänellä on kaksi lasta ja vaimo, jolta ei enää kannustushuutoja heru.

Sitten oli Las Vegasin kansalaisopiston ensimmäisen psykologian kurssini apuopettaja. Hänen nimensä oli Maxwell. Siinä oli minusta nuorukainen, joka pystyisi polkemaan vaikka kuuhun. Kunnes kävi ilmi, että hän polki sydämeni päreiksi hoitelemalla tyttöjä jokaiselta kurssilta, jolla oli toiminut AO:n ominaisuudessa. Hänen tapauksessaan AO tarkoitti Anna Opelle, ja hän varmisti, että kehotusta noudatettiin. Ei se mitään. Hän onnistui hoitelemaan kaksi tyttöä yhtä aikaa raskaaksi ja sai sen jälkeen potkut opistosta virkavirheen takia. Kundilla oli yhdeksäntoistavuotiaana jo kaksi teiniäitiä kannoilla penäämässä elatusmaksuja. Omalla tavallaan aika kuvaavaa. Luojan kiitos, minä vaadin häntä aina kiskomaan hupun päälle ennen sisään tuikkaamista.

Kaksikymppisenä tein irtioton. Olin koko vuoden tarjoilijana kasinohotelli MGM Grandissa Las Vegas Stripin hotellialueella. Siellä kohdalle osui onnennumero kolmonen, Benny. Paitsi ettei onni suosinut meistä kumpaakaan. Hän oli kortinlaskija. Kertoi kylläkin olevansa myyntialalla, hoitelevansa bisneksiä kasinoilla ja olevansa hulluna pokeriin. Meillä oli salamaromanssi, joka ei ollut kovin romanttinen. Taisin viettää suurimman osan siitä humalassa hänen allaan, mutta voih, luulin hänen rakastavan minua. Niin hän koko ajan vakuutteli minulle. Kaksi kuukautta me ryyppäsimme, uimme hotellin altaassa ja nussimme yöt läpeensä huoneissa, joita onnistuin hommaamaan hotellin kerrospalvelussa työskentelevältä kamultani. Tarjoilin kundille ja hänen kavereilleen ilmaisia juomia baarissa, ja melkein joka yö sain häneltä jonkin hotellihuoneen avaimen. Järjestely toimi. Kunnes lakkasi toimimasta. Benny jäi kiinni korttien laskemisesta ja katosi. Vuoden verran katoamisesta olin aivan vauhkona. Sitten sain tietää, että hänet oli hakattu henkihieveriin. Hän oli maannut sairaalassa ja häippäissyt sen jälkeen kaupungista jättäen minut kylmästi vailla mitään selityksiä.

Viimeinen vikatikki oli se, jonka voi sanoa katkaisseen kamelin selän. Samasta syystä vakuutuin, että tosirakkaus on onnittelukorttifirmojen, rakkausromaanien ja romanttisten komedioiden kirjoittajien keksintöä. Miehen nimi oli Blaine mutta se olisi yhtä hyvin voinut olla Lucifer. Hän oli lipeväkielinen bisnesmies. Käytän sanaa bisnesmies löyhästi. Todellisuudessa hän oli koronkiskuri. Sama koronkiskuri, joka lainasi isälleni isomman summan kuin mitä isä voisi koskaan pulittaa takaisin. Ensin hän sai minut syttymään ja korvensi sen jälkeen isäni. Aluksi luulin, että rakkautemme oli suorastaan satumaista. Blaine lupasi minulle maat ja taivaat mutta teki elämästäni yhtä helvettiä.

»Siksi sinun kannattaisikin nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ottaa se tätisi tarjoama työ.» Paras ystäväni Ginelle poksautti purkkapallon suoraan luuriin. Vedin puhelimen kauemmas korvalta. »Muita vaihtoehtoja ei oikein ole, Mia. Miten muuten aiot muka pelastaa isäsi Blainen ja sen korstojen kynsistä?»

Join pillillä poreilevaa vettä, ja Kalifornian aurinko pirstoi poreet täplikkäiksi valosirpaleiksi pullon raitapinnalla. »En tiedä, mitä tehdä, Gin. Ei minulla pyöri sellaisia rahoja nurkissa. Ei pyöri oikeastaan sentin senttiä.» Huokaisin, ja huokaus kuulosti jopa omiinkin korviini kovaääniseltä ja ylidramaattiselta.

»Sinähän olet aina ollut koukussa rakkauteen –»

»Se aika on ohi!» muistutin ikuista parasta ystävääni.

Kuulin puhelimesta Vegasin melun. Moni luuli, että aavikolla olisi hiljaista. Ei Stripillä. Peliautomaattien kilinän ja kellojen kalinan tasainen meteli kantautui kaikkialle. Sitä ei päässyt mihinkään pakoon. »Tiedetään, tiedetään.» Hän siirteli puhelinta, mikä sai sen särisemään korvassani. »Mutta kai sinä sentään seksistä tykkäät?»

»En minä mikään Barbie ole, Gin. Tajuan kyllä. Älä kysele tyhmiä. Oikeasti, minä kuolen tähän.» Tai siis isäni kuolisi, jos en keksisi jotain keinoa tienata miljoonaa dollaria.

Ginelle ähkäisi ja maiskutti purkkaansa. »Siis, jos otat sen seuralaistyön, ei kai sinun tarvitse kuin näyttää nätiltä ja nussia koko ajan? Ethän sinä ole saanut kuukausiin. Eikö kannattaisi ottaa keikasta ilo irti?»

Ginelle osasi saada jopa hyväpalkkaisen ilotytön työn kuulostamaan unelma-ammatilta. »Tämä ei ole mikään Pretty Woman, enkä minä ole Julia Roberts.»

Suuntasin kohti pyörääni, Suzuki GSXR 600:sta, jota nimitin vain Suziksi. Siinä oli arvokkain omaisuuteni. Heilautin jalan satulan yli, asettelin puhelimen pyörälle ja panin sen kaiuttimelle. Kiskoin pitkät ja raskaat mustat suortuvani kolmeen osaan ja letitin ne näppärästi paksulle köysiletille. »Kuule, tiedän, että sinä haluat hyvää, eikä minulla oikeasti ole aavistustakaan, mitä tehdä. En ole mikään huora. En ainakaan halua olla huora.» Jo pelkkä ajatus sai kuohuvat kauhunväreet vyörymään rinta-alaan. »Mutta jotain pitää kyllä keksiä. Tienata kunnolla rahaa ja äkkiä.»

»Joo, näin on. Kerro sitten, miten Säihkyseuralaispalvelun tapaaminen meni. Soita illalla, jos voit. Voi paska, myöhästyn harjoituksista ja pitää vielä ehtiä vaihtaa vaatteetkin.» Hänen äänensä alkoi kuulostaa hengästyneeltä ja saatoin kuvitella, miten hän pinkoi kasinon läpi kännykkä korvalla ehtiäkseen töihin, aivan sama, katseliko joku tai piti häntä hulluna. Siksi hän olikin niin mahtava. Ei turhia sievistellyt… ikinä. Niin kuin en minäkään.

Ginelle työskenteli Vegasissa Nukkeneitosten burleskiesityksessä. Shown nimen mukaisesti paras ystäväni oli nysä ja nätti ja tiesi tarkalleen, miten persettä piti heiluttaa. Miehiä tuli ympäri maailmaa Stripille katsomaan uskaliasta esitystä. Ei hän silti tienannut niin paljon, että olisi voinut pelastaa minut tai isäukkoni pulasta, enkä minä sellaista olisi ikinä lähtenyt pyytämäänkään.

»Okei, pusi pusi, lutka», sanoin suloisella äänellä ja tungin letin nahkatakin kauluksesta sisään, jolloin se luiskahti lapaluiden väliin.

»Pusi pusi itsellesi, horo.»

Käänsin avainta pyörän virtalukossa, annoin kierroksia ja painoin kypärän päähän. Sujautin puhelimen takin povitaskuun, kaasutin ja lähdin kiitämään kohti epämieluisaa mutta vääjäämätöntä tulevaisuutta.

»Mia! Oma tyttökultani», tätini sanoi ja kietoi luisevan laihat käsivartensa ympärilleni ja rutisti minut rintaansa vasten. Niin hentoiseksi naiseksi hänellä oli voimaa. Mustat hiukset oli kietaistu tyylikkäälle banaaninutturalle. Yllään hänellä oli valkoinen pusero, silkinpehmeä, luultavasti siksi, että se oli silkkiä. Pusero oli työnnetty pikimustan nahkaisen kynähameen sisään parinaan pilviin ulottuvat piikkikorkokengät punaisine pohjineen, joista oli kohkattu selailemassani uusimmassa Vogue-lehdessä. Hän näytti kauniilta. Ja ennen kaikkea kalliilta.

»Millie-täti, onpa hauska nähdä», aloitin, kun kaksi sormea, joissa oli pitkät verenpunaisella lakalla päällystetyt kynnet, hyssytti minut hiljaiseksi.

Hän maiskautti kieltään. »Tsot tsot, täällä minä olen sinulle Madame Milan.» Pyörittelin silmiäni dramaattisesti. Hän puolestaan siristi omiaan. »Kuule, kaunokainen, älä ensinnäkään pyörittele silmiäsi. Se on töykeää eikä sovi hienolle naiselle.» Hänen huulensa puristuivat tiukaksi viivaksi. »Toiseksi…» Hän asteli ympärilläni ja arvioi minua kuin olisin taideteos, veistos. Eloton ja umpinainen. Ehkä olinkin. Kädessä hänellä oli musta pitsiviuhka, jota hän aukoi ja sulki ja naputti kämmentään vasten tutkailunsa aikana. »… älä enää ikinä sano minua Millieksi. Sitä naista ei ole pitkään aikaan ollut olemassakaan, hän kuoli, kun ensimmäinen mies, johon koskaan luotin, kärvensi sydämeni ja syötti sen koirilleen.» Iljettävä mielikuva, mutta Millie-täti ei koskaan väistellyt totuutta.

»Leuka ylös.» Hän läpsäytti minua leuan alle, mikä pakotti välittömästi kohentamaan asentoa. Sitten hän teki saman aralle paljaalle ihokaistaleelle selkärankani juuressa, missä kireä bändi-T-paita ei aivan ulottunut ihoa nuoleviin farkkuihin, joista tykkäsin hulluna. Suoristin oitis selkäni ja työnsin rinnan eteen. Hänen punahuulinen hymynsä leveni ja paljasti täydellisesti valkaistut, suorat hampaat. Parhaat hampaat, mitä rahalla sai, säännöllinen kuluerä Los Angelesin rikkaille tytöille. Täällä tuli joka kulmalla vastaan ihmisiä, jotka kävivät hammaslääkärissä useammin kuin olisi terveydellisistä syistä tarvinnut, vain hiukan harvemmin kuin ihotautilääkärillä kuukausittaisia Botox-pistoksiaan varten. Millie-täti oli selvästi kuoret kuntoon -palvelun kanta-asiakas. Mutta viittäkymppiä kärkkyessään hän olikin sitten yhä kuumaa kamaa.

»No, olet sinä epäilemättä upean näköinen. Varsinkin sitten, kun saamme sinulle jotain siedettävää päälle ja otamme koekuvat.» Hänen kasvoilleen nytkähti irvistys, kun hän sulatteli motoristin kamppeitani.

Otin askeleen taaksepäin ja törmäsin takanani olevaan nahkatuoliin. »En minä ole suostunut mihinkään.»

Millie siristi silmänsä teräviksi viiruiksi. »Etkös sinä sanonut tarvitsevasi nopeasti ison kasan rahaa? Että kelvoton lankoni on sairaalassa? Vaikeuksissa?» Hän istui hitaasti alas, pani jalat ristiin ja laski molemmat käsivartensa sirosti tuolin valkeille nahkaisille käsinojille. Millie-täti ei ollut koskaan tykännyt isästäni. Mikä oli sääli, koska hän teki parhaansa yksinhuoltajaisänä, kun taas Millie-tädin sisko, äitini, oli vieläpä hylännyt kaksi tytärtään. Minä olin silloin kymmenen. Madison oli viisi, eikä hänellä vielä tänä päivänäkään ole minkäänlaista muistikuvaa äidistämme.

Purin huulta ja katsoin hänen vaaleanvihreisiin silmiinsä. Meissä oli hurjasti yhdennäköisyyttä. Jos kaikkia pieniä korjauksia ja kiristyksiä ei laskettu, tuntui kuin olisi katsellut peiliin kahdenkymmenenviiden vuoden päähän. Hänellä oli samanlaiset kirkkaanvihreät, miltei keltaiset, silmät, joita olin kuullut ihmisten ylistävän koko ikäni. Kuin vihreät ametistit, moni sanoi. Kuin katselisi harvinaisiin vihreisiin jalokiviin. Hiuksemme olivat tismalleen samaa sysimustaa sävyä, niin mustaa, että kun valo kävi hiuksiin, ne näyttivät aivan yönsinisiltä.

Sovittelin hartioitani epämukavaa tuolia vasten ja vedin henkeä. »Jep, isä on joutunut tällä kertaa Blainen kanssa todella pahasti liriin.» Millie sulki silmänsä ja pudisteli päätään. Purin huulta, muistin isäni kalvakkana ja riutuneena yltä päältä mustelmilla makaamassa elottomana sairaalassa. »On tällä hetkellä koomassa. Hakattiin pahasti kuukausi sitten. Ei ole vieläkään tullut tajuihinsa. Lääkäreiden mielestä se voi johtua aivovammasta, mutta se ei selviä vielä vähään aikaan. Rutkasti luunmurtumia. Koko kroppa on vielä kipsattuna», sanoin lopuksi.

»Herra jumala sentään. Mitä raakalaisia», hän kuiskasi, nosti kätensä ylös ja sipaisi hiussuortuvan korvan taakse kooten samalla itsensä ääneti. Olin nähnyt hänen toimivan sillä tavoin ennenkin. Millie oli mestari manipuloimaan muita ja kykeni hallitsemaan tunteitaan paremmin kuin kukaan tuntemani ihminen. Olisinpa ollut siinä yhtä lahjakas. Tarvitsin sitä taitoa.

»Aivan. Ja viime viikolla, kun valvoin isän sängyn vierellä, yksi niistä Blainen roistoista tuli tapaamaan minua. Sanoi, että isän osalta tuli raja vastaan. Jos he eivät saa rahojaan korkoineen, he tappavat isän. Sitten he alkavat kiskoa rahoja minulta ja Maddyltä. Puhetta ’perintövelasta’. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Mutta minun pitää siis nyt joka tapauksessa äkkiä taikoa jostain miljoona dollaria.»

Millie-täti puristi huulensa yhteen ja naksutteli etusormen kynttä kerta toisensa jälkeen peukaloa vasten. Hyvä, ettei järki lähtenyt siinä taukoamattomassa naksutuksessa. Miten hän saattoi olla niin tyyni, niin tunteeton? Tässä oli nyt isän henki kyseessä, omakin henkeni ja pikkusiskoni. Isästä hän ei piitannut, mutta siskoni ja minä olimme aina olleet lähellä hänen sydäntään.

Millie sinkosi minuun hurjaa, outoa kiihtymystä välkehtivän katseen. »Kyllä se voidaan järjestää, vuodessa. Luuletko, että he antaisivat sinulle vuoden aikaa, jos maksat erissä?» Hänen kulmakarvansakin terävöityivät, kun hän keskitti kaiken huomionsa minuun.

Käsivarsissa alkoivat karvat nousta pystyyn, ja työnsin hartioita taakse puolustautuakseni. Ravistelin päätä. »Enpä tiedä. Blaine haluaa taatusti rahansa, ja kun meillä oli se juttu joku aika sitten, voisin ehkä yrittää vedota häneen. Se sairas sadistinen kusipää tykkäsi aina panna minut polvilleni anelemaan.»

»Pidä seksiseikkailusi omana tietonasi, kaunokainen», Millie sanoi pahanilkisesti virnistäen. »Näyttää siltä, että meidän pitää vain saada sinut heti töihin. Pelkkiä kalleimman hintaluokan asiakkuuksia. Pannaan vauhtia ja korkoa kaikkeen. Sinun täytyy tulla tänne heti huomisaamuna kuvauksia varten. Niissä menee koko päivä. Otetaan stillejä, videota, ja niin edelleen. Pistän poitsut lataamaan ne suojatulle sivustolle seuraavaan päivään mennessä.»

Kaikki eteni hurjaa vauhtia. Sanat »Kyllä se voidaan järjestää» soivat korvissani oljenkortena, kortena joka kellui avovedessä haitten ympäröimänä, mutta silti vielä pinnalla.

»Mutta pitääkö minun mennä niiden kanssa sänkyyn? Siis tiedän kyllä, että on olemassa eri tyyppisiä seuralaisia.» Suljin silmät ja odotin, kunnes tunsin lämpimän otteen käsissäni. Hän oli ottanut käteni omiinsa.

»Sinun ei, kaunokainen, tarvitse tehdä mitään, mitä et halua. Mutta jos aiot tienata sellaisen summan, sinun kannattaisi harkita sitä. Minulla on asiakkaideni kanssa niin sanottu kirjoittamaton sääntö. Tyttöni menevät heidän kanssaan sänkyyn, jolloin he maksavat kaksikymmentä prosenttia lisää. Tämä parikymmentä prosenttia jätetään käteisenä kirjekuoressa tytön huoneeseen. Sitä ei kierrätetä ollenkaan minun tai palveluni kautta, koska prostituutio on Kaliforniassa laitonta.» Millie kosketti leukaansa etusormellaan. »Mutta eikö tyttöjeni kuuluisikin saada siitä hyvästä enemmän?» Hän iski silmää. Nyökkäsin ponnettomasti tietämättä, mitä ajatella koko asiasta, mutta myötäilin silti.

»Buukkaan sinulle asiakkaan kuukaudeksi kerrallaan. Se on ainoa keino saada joka kuukausi kuusinumeroinen palkkasumma kasaan.» Hänen vaaleanvihreät silmänsä näyttivät kirkkailta. Niin kirkkailta, että olin jo vähällä uskoa, että tämä voisi käydä helposti, jos vain ottaisin ennakkoluulottoman asenteen. »Lennät sinne, missä kulloinenkin mies on, ja olet sitä, mitä hän siinä kuussa tarvitsee. En kuitenkaan myy seksiä. Jos menet heidän kanssaan sänkyyn, teet sen omasta tahdostasi, mutta sanotaan että kun näet joitakin niistä miehistä, joita jonotuslistallani on, tuskin jäät enää miettimään, hypätäkö punkkaan, puhumattakaan lisämaksun saamisesta.» Hän virnisti ja nousi seisomaan. Hän kiersi lasisen työpöytänsä taakse, istahti sen ääreen ja kääntyi tietokoneensa puoleen antaen minun ääneti ymmärtää, että voisin lähteä. Tuntui kuin olisin juuttunut nahkatuoliin kykenemättä liikahtamaan. Säälimättömien haaskalintujen lailla mielessäni kieppuivat ajatukset siitä, millä helvetin ilveellä hoitaisin tämän kaiken, ja ne jahtasivat ja näykkivät moraalikäsityksiäni yksi kerrallaan kuin ne olisivat olleet vapaata riistaa.

»Otan työn», kuulin kuiskaavani.

»Tietenkin otat.» Hän katsahti minuun tietokoneensa takaa. Hänen huulensa vääntyivät kieroon virneeseen. »Eihän sinulla ole muuta vaihtoehtoa, jos haluat pelastaa isäsi.»

Seuraava päivä oli yhtä pyöritystä. Tunsin itseni kuin Sandra Bullockin roolihahmoksi Miss Kovis -elokuvassa. Minua sörkittiin ja minut jynssättiin, nypittiin ja vahattiin miltei henkihieveriin. Koin olevani ihmisneulatyyny, ja olin vähällä iskeä ilmat pihalle kauneuskonsultista, jonka Millie oli palkannut »korjailemaan» minut kuntoon. Konsulttia siteeratakseni. Turha väittää, etteikö se olisi onnistunut. Kun katsoin peiliin, en ollut tunnistaa takaisin tuijottavaa naista. Pitkät mustat hiukseni kiilsivät enemmän kuin koskaan ja laskeutuivat täydellisillä laineilla selkään ja olkapäille. Kun valo osui iholleni, se säihkyi ja kimmelsi. Päivetykseni, jota olin työstänyt monta viikkoa Kalifornian auringossa, hohti nyt hienon hunajaisena ja sävy korosti kaikkia parhaita puoliani. Mekko, johon hän halusi minut pukea, oli laventelinsininen, mukava päällä ja ihonmyötäinen. Se istui täydellisesti jokaisen täyteläisen kurvin ja hiotun kaaren kohdalta ja loi tavoitellun vaikutelman. Seksikkään ja siloisen. Näytin tuhmalta enkeliltä, kun valokuvaaja asetteli minut kylmälle, valkoiselle marmoripenkille. Hän siirteli minua edestakaisin, ja pian osasin jo suipistaa suuta sievästi ja tuijottaa tyhjästi kaukaisuuteen vailla tunnetta. Sellainen minun pitäisi nyt olla. Tunteeton.

Kun olimme saaneet urakan päätökseen ja olin vetänyt päälleni oman arkiasuni, joka koostui aina farkuista ja tiukasta T-paidasta, palasin Millien, tai Madame Milanin, toimistolle.

»Nämä kuvat ovat aivan upeita, kaunokainen! Olen aina tiennyt, että sinusta olisi malliksi.» Hän klikkaili tietokonettaan ja minä kiersin katsomaan samoja kuvia. Olin pökertyä, kun näin valokuvaajan otokset itsestäni.

»Hämmästyttävää.» En saanut hetkeen sanaa suusta. »Uskomatonta, että tuossa olen minä.» Pudistelin päätäni, kun kuva toisensa jälkeen latautui Säihkyseuralaispalvelun nettisivustolle. Jos en olisi tiennyt olevani kuvissa itse, en olisi mitenkään voinut uskoa sitä.

Tätini huulille lipesi verkkainen hymy. »Olet todella kaunis.» Hänen kirkassilmäinen katseensa osui omaani. »Näytät niin paljon…»

»Niin varmaan.» Pudistelin päätäni ja nojasin lonkkaa hänen lasipöytäänsä vasten haluamatta kuulla, miten paljon muistutin hänen mielestään äitiäni. »Mitäs sitten?» kysyin ja panin kädet puuskaan rinnalle tuntien omituista tarvetta suojella itseäni siltä, mitä edessä sitten mahtoi ollakaan.

Hän nojautui mustaan nahkatuoliinsa silmät säihkyen. »Haluatko nähdä ensimmäisen toimeksiantosi?»

Selkäpiitäni hiipi hitaasti karmiva tunne, mutta jähmetin hartiat ja katsoin häntä mitäänsanomattomasti. »Antaa palaa.»

Millie myhäili ja klikkasi sitten selaintaan pari kertaa, jolloin ruudulle ilmestyi kuva niin järkyttävän hyvännäköisesti miehestä, etten ollut ennen juuri moista nähnyt. Miehen tyrmäävän komeaa ulkomuotoa ei tärvellyt mikään. Jopa yltiövirallisessa kasvokuvassa hänen vaaleanruskeat hiuksensa, vihreät silmänsä ja jykevä leukansa olivat täyden hehkutuksen arvoiset. Hänellä oli pitkät, kerroksittain leikatut hiukset, jotka oli muotoiltu kuumimman muodin mukaiseen sotkuiseen mutta samalla täydellisen tyyliteltyyn kampaukseen. Jotain outoa kuvassa kuitenkin oli. Mies ei voinut olla kuin korkeintaan kolmikymppinen. Sitä paitsi hän ei ollut sellaista miestyyppiä, jonka tarvitsisi vuokrata itselleen seuraa. Hän näytti mieheltä, jonka edessä naiset lakoaisivat aivottomina halusta.

»En tajua. Miksi hän» – osoitin kuvassa hymyilevää komeaa miestä – »tarvitsisi seuralaisen?»

Tätini nojautui taaksepäin, risti kädet syliinsä ja hymyili. »Hän valitsi sinut.»

Näytin varmasti hämmentyneeltä, sillä hän jatkoi nopeasti. »Lähetin itse pari ensimmäistä koeotosta hänelle ja hänen äidilleen. Työskentelen paljon hänen äitinsä kanssa. Miehelle valinta sopi. Hän lähettää auton hakemaan sinua huomisaamuna. Hän on itse näillä kulmilla, mutta sinun pitää silti asua hänen luonaan seuraavat kaksikymmentäneljä päivää.»

Päähäni oli kenties osunut näkymätön baseballmaila, sillä syöttö sinkosi niin nopeasti takaisin. »Kaksikymmentäneljä päivää! Oletko sinä hullu? Miten minä muka voin ottaa työkeikkoja vastaan tai käydä koe-esiintymisissä?» Näyttelijänurani ei ollut edennyt kovin kummoisesti, mutta oli minulla kuitenkin halpisagentti, joka hoiteli minulle keikkoja sieltä täältä. Ja lisäksi oli iltatyöni ravintolassa.

Millie katsoi minua kuin olisin yhtäkkiä kasvattanut itselleni kaksi päätä. Hänen huulensa puristuivat ohueksi viivaksi ja hän nyrpisti nenäänsä epämiellyttävästi. »Mia, sinä lopetat kaikki muut työt ainakin vuodeksi. Olet nyt Säihkyseuralaispalvelun palkkalistoilla. Työtehtäväsi vaihtelevat pituudeltaan yhdestä päivästä kahteenkymmeneenneljään, asiakkaan tarpeista riippuen. Koska sinun pitää tienata rutkasti rahaa lyhyessä ajassa, joudut ottamaan isot keikat. Kahdenkymmenenneljän päivän päästä voit rentoutua kuukauden loput päivät kotona, kerätä voimia ja kohennella ulkonäköäsi tarpeen mukaan. Jokaisen kalenterikuukauden vaihtuessa sinulle annetaan uusi seuralaistehtävä.»

»Uskomatonta!» Ryhdyin kiertämään kehää hänen toimistossaan tuntien itseni yhtäkkiä häkkieläimeksi, jonka piti päästä vapaaksi. Minulle valkeni sillä hetkellä, että elämäni sellaisena kuin olin siihen tottunut olisi ohitse. Ei enää tavallisia treffejä – vaikka ei minulla viime aikoina ollut sellaisia pahemmin ollutkaan. Ei enää koe-esiintymisiä – orastavasta näyttelijänurastani jäisi vain kaukainen muisto –, eikä minulla olisi pahemmin aikaa tavata isää, Maddyä tai Ginelleäkään.

»Usko pois, pikkulikka. Tämä ei ole mikään vitsi. Tämä päätös on syntynyt isäsi tekosien, ex-poikaystäväsi tekosien takia. Sinulla on tuuria, kun edes mahdutan sinut listoille. Älä ole kiittämätön. Ja istupa nyt alas ja pidä suusi kiinni!» Hänen äänestään oli tyystin hävinnyt tavanomainen lämpö, se oli vaihtunut päättäväisen bisnesnaisen kylmän asialliseen sävyyn.

»Anna anteeksi.» Hänhän yritti auttaa minua, mutta kaikki kävi niin… äkkiä. Oli niin käsittämätöntä. Lysähdin hänen työpöytänsä edessä olevaan tuoliin ja annoin pääni painua käsieni varaan. Tilanne ei muuttuisi miksikään, vaikka kuinka pudistelisin päätä. Minusta oli nyt tullut vuokraseuraa. Minulle osoitettaisiin joka kuukausi uusi mies, ja jos menisin miehen kanssa sänkyyn, saisin kaksikymmentä prosenttia lisää liksaa käteisenä.

Pudistelin päätäni ja nauroin. Kuin mielipuoli. Nojauduin uudestaan vasten viileää nahkaa ja nostin katseeni valkoiseen kattoon. Hetken päästä rauhoittava päättäväisyydentunne alkoi vallata alaa mielessäni. Minun oli pakko tehdä näin. Antaisin siis seksikkään miehen viedä minut tylsille työillallisille ja tekemään muuta, mitä hänellä sattui olemaan mielessä. Ei minun tarvitsisi heidän kanssaan sänkyyn mennä, ja mikä tärkeintä, en ainakaan rakastuisi. Uusi mies joka kuukausi ei suonut tarpeeksi aikaa rakastua päätä pahkaa, niin kuin minulle oli ennen käynyt. Ja kuka muka väitti, että minun olisi luovuttava näyttelijänurastani? Löytyikö mistään parempaa tapaa hioa näyttelijäntaitojani huippuunsa kuin esittää miehille sellaista, mitä he halusivat? Sitten vaihtaisin taas kuukauden kuluttua roolia, ja isäni olisi pelastettu. Tämä saattaisi vielä toimia, jos vain saisin Blainen suostumaan kuukausittaisiin maksueriin.

Vedin syvään henkeä, nousin seisomaan ja ojensin kättäni tädilleni. Hän hymyili pahanilkisesti mutta seksikkäästi. Hän osasi työnsä erinomaisesti. »Hyvä on, Madame Milan», painotin hänen keksittyä nimeään, jotta hän ymmärtäisi sitoumukseni asteen. »Taidan olla teidän uusi kalenterityttönne.»

Toinen luku

Weston Charles Channing III. Tuijotin nimeä ja mietin, miksi ihmeessä kukaan haluaisi nimensä perään roomalaisia numeroita. Kyseessä oli taatusti rikas kukonpoika, jonka äiti ei halunnut hävetä poikansa hienoihin tilaisuuksiin kiikuttamia Hollywoodin hupakoita. Omassa päässäni se ainakin oli ainoa mahdollinen selitys sille, miksi niin pöyristyttävän komea mies joutuisi vuokraamaan itselleen seuralaisen. Plärätessäni papereita löysin viimein sääntölistan, jonka »Madame Milan» oli antanut minulle edellisenä iltana kotiläksyksi.

1. Ole aina tiptop. Älä koskaan anna asiakkaan nähdä sinua laittautumattomana. Meikin, kampauksen ja kynsilakan tulee aina olla kunnossa ja vaatteiden silitettyinä. Asiakas antaa käyttöösi valitsemansa garderobin. Kokonumerosi ja mieltymyksesi on ilmoitettu asiakkaan omalle stylistille.

Pyörittelin silmiäni ja katselin kaihoisasti paksua farkkupinoa vaatekaappini hyllyllä. Oma stylisti? Jestas, että näillä ihmisillä riitti rahaa. Miten vaikea oli muka valita itse omat vaatteensa? Oliko kokonumeroni ilmoitettu hänelle? Mahtavaa. Nyt kundi siis tiesi, että minulla oli varaa pudottaa pari kiloa. Koska olin 175 senttiä pitkä, näytin hoikemmalta kuin oikeasti olin, mutta tiesin, että tätini tykkäsi pitää tyttönsä xxxs-luokassa. Minä taas olin kurvikas ja kokoa 38, joskus jopa 40, jos rehellisiä oltiin. Mallimaailmassa olisin luultavasti ollut kategoriaa »isot tytöt».

Hän valitsi sinut. Muistutin itseäni siitä, kun pakkasin pieneen reppuun kaiken tarpeellisen. Ihovoidetta, meikit, hajuvettä, Kindle-lukulaitteen, pienen pussillisen lempikorujani. Ei mitään arvokasta mutta kuitenkin omaa, sillä minun oli vähintäänkin jollakin pienellä tavalla saatava olla oma itseni. Nappasin mukaan myös upouuden päiväkirjan ja nimikkokirjepaperia. Ajattelin, että koska kyseessä oli kuitenkin vuoden kestävä kokemus, voisin samalla yrittää oppia siitä jotain. Hitto, voisin jopa tehdä siitä vielä jonain päivänä oman elokuvakäsikirjoituksen.

Viskasin repun halvan vuokrayksiöni pinkeäksi topattuun nojatuoliin ja katsoin listan muita kohtia.

2. Muista aina hymyillä. Älä koskaan ilmaise olevasi vihainen, surullinen tai millään tavoin tunteiden vallassa. Miehet eivät vuokraa naisseuraa voidakseen setviä tunne-elämäsi ongelmia. He vuokraavat naisseuraa siksi, että säästyisivät sellaiselta.

Tunteettomuus. Sen olin jo ainakin ottamassa haltuun. Olin läksyttänyt itseäni siitä oikein kunnolla sen jälkeen, kun olin tavannut Millietä ja lupautunut tehtävään.

3. Älä puhu, jollei sinua puhutella ensin. Sinun tehtäväsi on olla sievä ja viehättävä ja saatavilla. Neuvottele asiakkaan kanssa tarpeista ennen juhla- tai työtilaisuuksia, jotta voitte sopia roolistasi tilanteen mukaan.

Kuinka vanhoja tässä oikein ollaan? Viisivuotiaitako? Ole kuin Barbie-nukke. Asia selvä. Sen ei pitäisi olla vaikeaa.

4. Ole koko ajan saatavilla. Jos asiakas haluaa jäädä kotiin, jäät pitämään hänelle seuraa. Osoita kunnioitusta, käyttäydy hyvin ja anna asiakkaan johdattaa tilanteita. Jos mies haluaa yhdessäoloa, on sallittua tarjoutua halailemaan. Seksiä ei vaadita.

Milliekö siis haluaa, että halailen asiakkaan kanssa, kun tämä haluaa naida? Nauroin ääneen. Siitä tulisi mielenkiintoista. »Hei jätkä, haluaisitkos vähän halailla?» Minulta pääsi hihitys, ja jatkoin lukemista.

5. Seksi asiakkaan kanssa ei kuulu sopimukseen. Jos päätät tarjota seksiseuraa, se on oma valintasi, eikä kuulu Säihkyseuralaispalvelun vastuulle. Edellytämme kuitenkin kaikilta seuralaispalvelumme naisilta jonkinlaista ehkäisyä, jonka käyttö pitää voida tarvittaessa todistaa. Tätä varten voidaan pyytää käymään verikokeissa.

Mistä hän oikein oli tällaista kamaa keksinyt? Siis ihan oikeasti? Kuka nyt haluaisi tulla raskaaksi miehelle, jonka oli juuri tavannut ja jota ei rakastanut? Ai niin, rikkaat miehet, tyhmät naiset. Kaikki katastrofin ainekset. No, minä en ainakaan ole niitä naisia. Kunhan saan isän pelastettua ja hänen velkansa maksettua, palaan omaan elämääni. Mikä se sitten onkaan.

Vilkaisin kelloa ja tajusin, että oli aika lähteä. Millie halusi minun saapuvan paikalle yhdellä limusiineistaan, mutta vakuuttelin hänelle, että tulisin omin avuin. Se oli ainoa asettamani ehto. Jos ensimmäinen saapuminen menisi hyvin, suostuisin helpommin siihen, että hänen asiakkaansa noutaisivat minut. Toistaiseksi olin helkkarin epäluuloinen ja menisin moottoripyörälläni, vaikka olinkin luvannut Millielle mennä taksilla. Tuskinpa hän sitä saisi selville.

Sonnustauduin seksikkäimpiin mustiin farkkuihini ja tiukkaan mustaan verkkopuseroon, ja vedin päälleni vielä lyhythelmaisen nahkatakkini ja polviin ulottuvat korkeakorkoiset mokkasaappaat. Tiesin, että Millie tappaisi minut, jos näkisi vermeet, mutta tarvitsin jotain yllättävää voidakseni varmistua tästä Weston Charles Channing Kolmannesta, ennen kuin suostuisin hänen seuralaisekseen seuraavaksi neljäksi viikoksi.

Viimein sain tekstiviestin. Se tuli tuntemattomasta numerosta.

Vastaanottaja: Mia Saunders

Lähettäjä: Tuntematon numero

Odotan tapaamistamme. El Matador Beach. Tule betonirappusille, jotka johtavat alas rantaan. Nähdään pian.

Salamyhkäistä. Hän halusi tavata minut rannalla aamukahdeksalta? Poimin nopeasti iPhoneni ja pyysin Siri-palvelua selvittämään reitin huomatessani, että kello oli seitsemän. Tietokoneistettu ääni haki rannan sijainnin ja näytti sen olevan kuusi mailia Malibusta luoteeseen. Sen täytyi olla lähellä miehen kotia, koska Los Angelesin keskustassa sijaitsevasta yksiöstäni kestäisi ajaa rannalle pyörälläni tasan tunnin.

Asuntoni ei ollut kummoinen, parikymmentä neliötä tilaa ja pihakirpputorilta viidelläkymmenellä taalalla ostettu futon, joka toimitti sekä sohvan että sängyn virkaa, mutta muuhun minulla ei ollut varaa. Vilkuilin ympärilleni...