ISBN 978-951-0-42426-1

Englanninkielinen alkuteos

Calendar Girl – March

The Calendar Girl – March © 2015

Published by arrangement with Nordin Agency AB,
Bookcase Literary Agency and Waterhouse Press

LLC.

Suomennoksen © Oskari Suosto ja WSOY 2016

Suomentanut Oskari Suosto

Kannen kuva © Shutterstock

Teoksen jakelu ja osittainen kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvausvastuun ja rangaistuksen uhalla kielletty.

Werner Söderström Osakeyhtiö 2016







Omistettu

Heather Whitelle

Mia on Chicagossa sinun ansiostasi. Sinäkin jätit taaksesi tutut ympyrät ja lähdit matkalle. Tämän kuun kirja osoittaa, miten mahtavaa riskinotto voikaan olla. Joskus se voi muuttaa elämää, jopa mullistaa sen. Yleensä se kannattaa. Olet kaunis ja on ihanaa, että olet osa elämääni. BESOS, sulottareni.

Ensimmäinen luku

Samalla sekunnilla, kun astuin Vegasin lentoaseman katutasolle, jouduin kahden ihmisvartalon puristuksiin, toisen pitkän ja hidasliikkeisen, toisen siron ja sähäkän. Sieraimiini hyökyi minttupurkan ja kirsikan tuoksu, kun nuo kaksi heiluvaa kroppaa hytkyttivät minua ja kirkuivat yhteen ääneen. Ääni kuulosti tismalleen samanlaiselta kuin häkeissään kirkuvien hyeenojen kiljahtelu Portlandin eläintarhassa, missä olimme Alecin kanssa käyneet.

»Hitto, että olen kaivannut pärstääsi», Gin sanoi ja moiskautti märän suukon suoraan suulleni. Ah, minttupurkan haju tuli siis sieltä. Sitten Gin tyrkättiin pois tieltä ja pikkusiskoni Maddy kiskaisi minut pitkien käsivarsiensa syleilyyn. Kirsikkaa. Hän on tuoksunut kirsikalta aina pikkutytöstä asti. En halunnut tietää, miksi. Otin sen vain annettuna, niin kuin kaiken muunkin hänessä. Ja se siitä. Maddy rutisti minua ja sai itseäni paljon pitempänä 172-senttisen varteni tuntumaan pieneltä. Vaikka olinkin isosisko, hän piti 180-senttisenä yhä hallussaan pienen perheemme pituusennätystä. Maddy oli yhdeksäntoista ja aito kaunotar, mutta ei ollut kasvattanut aivan samanlaisia muotoja kuin minä hänen iässään. Maddylla tuntui olevan pettämätön aineenvaihdunta, joka piti hänet langanlaihana. Onnentyttö.

Maddyn silmiin tulvi kyyneliä. Otin hänen kasvonsa kämmeniini. »Maailman kaunein tyttö», sanoin ja näin, miten kyyneleet valuivat. »Mutta vain silloin, kun hymyilet…»

»Aina sinä sanot noin.» Hänen suupielensä kohosivat ja sain osakseni hymyn, joka oli minusta ihanampi kuin kenenkään toisen.

»Koska se on totta. Ja sinä olet. Eikö olekin, Gin?»

Gin maiskutti purkkaansa ja kaappasi minut käsikynkkään. »Jep. Eiköhän lähdetä lipomaan.»

Mulkaisin. »Se on litomaan, Gin.»

Ginelle pysähtyi keskellä saapuvien matkustajien ruuhkaa. »Ihan sama, horo, tajusit kuitenkin, mitä tarkoitan. Onko sinusta yhtäkkiä tullut joku kävelevä sanakirja, vai?»

Nauraa käkätin ja se tuntui hyvältä. Tai pikemminkin mahtavalta. Kireys helmeili ulos huokosistani kuin se olisi voinut ottaa fyysisen muodon, pisaroida lattialle ja muodostaa korkkimatolle lammikon. Ai että teki hyvää olla kotona.

Tytöt veivät minut Ginin autolle. »Missä isän auto on, Mads?» Viskasin laukkuni tavaratilaan ja menin istumaan pelkääjänpaikalle.

Maddy kömpi Ginellen Hondan takapenkille ja pyöritteli hiuskiehkuraa sormensa ympärillä. »Tota noin…» Hän vilkuili ulos ikkunasta ja antoi katseensa vaeltaa kuin olisi yrittänyt keksiä jotakin vastausta.

Hartiani lysähtivät. »Onko isän autossa jotain vikaa?»

»Ei oikeastaan.» Hän päästi pitkän huokauksen, kieputti edelleen vaaleita kiehkuroitaan ja painautui köyryssä penkin selkänojaa vasten. Maddy ei halunnut kertoa, mistä oli kysymys.

»Kerro nyt, Mads», Gin painosti.

Maddy puuskahti ja suoristi sitten selkänsä. Hän sulki silmät ja avasi ne taas. Vihreiden silmien syvyyksissä leimusi päättäväisyys. »Ne tyypit, jotka pieksivät isän, tuhosivat hänen autonsakin.»

Sisuksissani kuohahti. »Miksi hitossa et ole sanonut siitä mitään?» Raivo rävähti selkäpiitäni pitkin käsiin, jotka puristuivat tiukasti nyrkkiin. Jos joku uskaltaisi lähestyä minua nyt, tekisin hänestä selvää.

»Minä vain…»

»Sinä vain, mitä? Miten sinä pääset tunneille?»

»Bussilla, yleensä, ja joskus Ginellen kyydissä.» Maddyn katse harhaili parhaaseen ystävääni. Gin hymyili pikaisesti. »Ja Mattin kyydissä, sen kundin, josta kerroin sinulle. Hän on heittänyt minut pari kertaa. Sanoo, että auttaa minua missä vain suinkin voi.» Hänen äänensä muuttui pingottuneeksi.

»Aivan taatusti auttaa. Se ei ole turvallista, Mads. Asut kaukana yliopistolta, ja olet puolikuollut kaikkien niiden kurssiesi jäljiltä. Ja entäs sitten, jos jäät iltamyöhäksi kirjastoon?» Vetäisin aimo annoksen happea, puuskautin sen vihaisesti ulos ja käännähdin penkilläni takaisin eteenpäin. Voi helvetti, siskoni oli vaarassa. Ei voinut enää käyttää isän autoa, koska Blaine ja sen saatanan korstokaverit hajottivat auton. Mitä seuraavaksi? Mitä muuta voisi vielä tapahtua?

Maddy laski kätensä hellästi olalleni. »Älä huoli, Mia. Ei minulla ole hätää. Kyllä me pärjätään näillä eväillä, vai mitä?»

»Ei helvetissä pärjätä. Huomenna sinulle hommataan auto. Uskomatonta, ettei sinulla ole koko tänä aikana ollut kärryä alla.» Tökkäisin Giniä sormella käsivarteen. »Ja hei, sinun olisi pitänyt kertoa minulle, mitä täällä tapahtuu.» Huokaisin syvään ja huiskaisin hiukset kasvoiltani.

»Ei sinulla ole varaa autoon, Mia…»

»Älä sinä rupea kertomaan minulle, mihin minulla on tai ei ole varaa. Olet ollut vastuullani viimeiset viisitoista vuotta. En minä nyt yhtäkkiä lakkaa huolehtimasta sinusta vain siksi, että olet yhdeksäntoista.» Purin hammasta ja yritin säilyttää malttini. »Voi jeesus. Saan ihottumaa jo pelkästä ajatuksesta, että kävelet bussipysäkiltä kotiin meidän kulmillamme, Mads! Älä tee sitä enää. Ole kiltti, kun pyydän.» Pehmensin äänensävyäni. »Hankin sinulle huomenna auton. Olen tienannut vähän ylimääräistä kahdella edellisellä asiakkaallani.»

»Niinkö?» Gin katsoi minua syrjäsilmällä, sillä hän tiesi, mitä lisätienestien eteen piti tehdä. »Ja mitenkäs sinä sen teit, kultaseni? Selälläsikö?» hän virnuili.

Mottasin häntä käsivarteen… kovaa.

»Auts! Senkin lutka! Tuo nyt ei ollut tarpeen.»

»Nimitteletkö sinä minua huoraksi, senkin huora? Todellakin oli tarpeen.» Siristin silmiäni ja tuijotin häntä murhaavasti. Vaikka hän olikin ratissa, tiesin, että hän tunsi pistävän katseeni.

»Selvä. Kai se sitten oli tarpeen, mutta saat kunnian katsella inhottavaa mustelmaani joka käänteessä.»

»Niin varmaan. Voitko viedä meidät Madsin kanssa huomenna auto-ostoksille?»

Ginelle nyökkäsi. »Otin vapaata niille päiville, kun olet täällä.»

»Ai, sepä oli ihanasti tehty.»

»Osaan minä olla ihana.» Hän kurtisti kulmiaan.

»En minä sanonutkaan, ettet osaisi.»

»Mutta annoit ymmärtää, etten yleensä ole ihana. Ihan vain tiedoksesi, että olin eilisiltana yhden kundin kanssa, joka jauhoi koko illan siitä, miten ihana minun vag –» Kumarruin Ginin puoleen ja puristin hänen huulensa yhteen.

»Voisitko jakaa kokemuksiasi joku toinen kerta, lutka?» Elehdin katseellani takapenkillä olevan Maddyn suuntaan.

»Hei, ihan sama», Maddy keskeytti. »Ihan kuin en olisi tajunnut, mitä Gin tarkoitti. Pidätte minua niin viattomana.»

Päästin irti Ginistä ja käännähdin salamana taakse. »Meinaatko sinä, että et olisi viaton?» Olisin voinut lyödä vaikka kokonaisesta viidestäkympistä vetoa, että yleensä niin ruskettunut ihoni kalpeni saman tien vitivalkoiseksi.

Maddy pani kädet rinnalle puuskaan ja pyöritteli silmiään. »Olen minä vielä neitsyt. Tiedät, että kertoisin, jos en olisi. Voi jestas. Mutta kyllä minä tiedän, mitä tytöille tehdään kielellä. En minä mikään tyhmä ole.»

»Oletko itse kokenut sellaista?» Pidätin hengitystä, sillä en ollut varma, halusinko tietää vastauksen.

Hän pudisteli päätään, puri huulta ja kääntyi sitten katsomaan ulos ikkunasta. »En, mutta joskus minua ärsyttää, että käyttäydyt kuin olisin joku kakara. Minä olen aikuinen. Sinun pitää hyväksyä se. Ja jos haluan antaa jonkun kundin pussailla toosaani, teen niin.»

»Pussailla toosaasi?» Gin toisti. »Siis tarkoitat varmaan pil –» Nipistin häntä jalasta, ennen kuin hän ehtisi ärsyttää puheillaan Maddya vain entisestään.

»Ei vittu sanaakaan», ärähdin hiljaa ihan vain hänen parastaan ajatellen. Ginellen silmät suurenivat ja hän läpsäisi käteni pois.

»Mads, tiedäthän sinä, että voit aina jutella kanssani? Jos haluat vaikka puhua jostain sellaisista jutuista.» Kurkotin käteni takaistuimelle ja hän tarttui siihen. »Vaikka en olisi Vegasissakaan, voit aina soittaa minulle. Mihin aikaan vain. Kuulitko?»

Hän kumartui eteenpäin ja painoi otsansa kättäni vasten. »Minulla oli ikävä sinua», hän kuiskasi.

Puristin vastaukseksi hänen sormiaan. »Minulla oli vielä enemmän ikävä sinua.»

Hän väläytti minulle täydellisen hymynsä. Oli oikea luojan lykky, että olin saanut pikkusiskokseni juuri Maddyn. En olisi itsekään osannut valita parempaa.

»Eli hoitokotiinko?» Gin kysyi rikkoen tunnelman.

»Joo. Haluan nähdä isäukon.»

Hoitokoti sijaitsi korkealla kukkulalla, josta avautuivat näkymät pitkälle aavikolle. Se tuntui oudolta. Kuin hoitokoti olisi rakennettu pitämään sairaat ja toipilaat kaukana itse Vegasin kaupungista, etteivät he vain tahraisi kasino- ja hotellialueen loistoa ja glamouria.

Askeleeni hidastuivat tahattomasti, kun kuljimme hoitokodin käytäviä. Seinät oli maalattu vaaleankeltaisella. Siellä täällä riippui yksittäisiä aavikkoaiheisia mosaiikkitöitä matkalla käytävän päähän.

Maddy pysähtyi avoimen oven kohdalle. »Tuolla hän on. Haluatko mennä sinne yksin?»

»Jos se sopii?» Vastaukseksi Maddy hymyili vain hellästi. Siskollani oli vanha sielu. Hänellä oli aina ollut kyky tulkita toisten ihmisten tunteita. Minulla taas ei ollut tietoakaan sellaisesta. Jos luonteeni olisi muistuttanut vähänkin enemmän Maddyn persoonaa ja silmissäni olisi ollut hänen lempeää katsettaan, olisin itsekin kyennyt pysyttelemään kauk...