KELLY HUNTER

Unohdetut häät

Suomentanut Marlene Sanoukian

Hyvä lukija!

 

Ystävistä rakastetuiksi -tarinoissa tulee aina eteen hetki, jolloin jommankumman on paljastettava rakkauden tunteensa toiselle. Tuo hetki on sekä rohkeuden sävyttämä että vaaran täyteinen. Entä jos tunteensa paljastava menettää parhaan ystävänsä? Ihmisen, joka on ollut tukena aina lastentarha-ajoista asti? Joka jo on niin kietoutunut yhteen hänen elämäänsä, että tämän menettäminen vastaa leijan nyörin katkeamista raivoisassa tuulessa?

 

Siitä alkaa Lenan ja Trigin tarina tässä kirjassa. Lisäsin mukaan vieraita maita, vaaraa, aivotärähdyksen, arvoituksen, tunteista kertomista, suojelunhalua ja petoksen. Lisäsin rakkautta, syvää ja kestävää, ja rakastuin sankariini matkan varrella.

 

Mukavia lukuhetkiä!

Kelly Hunter

 

Äidilleni, isoäidilleni, tädilleni, lapsilleni, Annelle, Trishille, Carolille, Fille, Meredithille, Lissalle, Lindalle, Barbille, Rosielle ja Jolle. Kiitos kaikesta tuestanne!

Prologi

Seitsemäntoistavuotias Lena West ei ymmärtänyt kysymystä. Sillä oli jotakin tekemistä Eulerin kaavan ja kompleksiluku z:n kanssa, mutta muusta hänellä ei ollut minkäänlaista hajua. Hän voihkaisi, pudotti kynänsä ruutupaperin päälle ja painoi kämmenensä silmilleen, jotta ei voisi nähdä hyttysverkko-oven takana olevaa merta. Kesä ja koulu eivät koskaan olleet hyvä yhdistelmä. Ei silloin kun ranta sijaitsi talosta muutaman metrin päässä ja meri aaltoili niin, että hänen isoveljensä oli mennyt mereen heti heidän tultuaan koulusta kotiin.

Ei ollut reilua, että Jared saattoi tehdä matikanläksyt päässään. Asiaa ei auttanut se, että hänen kaksi nuorempaa sisarustaan olivat oikeita neroja – toinen heistä oli häijy ja toinen ei – jotka olisivat voineet vastata kuutoskysymykseen alle kymmenessä sekunnissa. Neljätoistavuotias Poppy – joka ei ollut häijy – olisi auttanut häntä, jos olisi ollut paikalla, mutta Poppy oli siirretty Queenslandin yliopiston matemaattiseen ajatushautomoon ja vietti nykyisin suurimman osan ajastaan Brisbanessa. Kolmetoistavuotias Damonkaan ei ollut paikalla hänen kysymyksiinsä vastaamassa. Damon oli jälleen jälki-istunnassa – Damon ajatteli, että jos hän oli riittävän kuriton ja katala, hän voisi ehkä välttyä noilta salaisten agenttien ajatushautomoilta. Lena hyväksyi Damonin aikeen, vaikka ei pitänytkään sen onnistumista todennäköisenä.

Noin fiksun pojan tekemiset kyllä pantiin merkille.

Hänen itsensä ei tosin ollut tarpeen huolehtia sellaisesta.

Hän huokaisi, avasi silmänsä ja tarttui kynäänsä. Kysymys kuusi. Siinä se oli. Pilkkasi häntä. Yksinkertainen pieni kysymys, jonka kaikki muut hänen oudon perheensä jäsenet olisivat kyenneet ratkaisemaan unissaankin.

"Ääliö", hän mutisi.

"Kuka?" kuului ihanan matalalla äänellä hänen takaansa, ja hän oli vähällä hypähtää ilmaan, koska ei ollut kuullut kenenkään tulevan sisään. Hän kuitenkin tunnisti äänen, ja hänen otsansa rypistyi entisestään, kun hän kääntyi katsomaan tuimasti Adrian Sinclairia, heidän kahden talon päässä sijaitsevaa naapuriaan, joka oli ollut Jaredin paras ystävä lastentarhasta asti. "Eikö sinulla ole tapana koputtaa?" hän kysyi äkäisesti ja tajusi kysyneensä tyhmiä heti kysymyksen esitettyään. Adrianin ei tarvinnut koputtaa, sillä tämä melkein asui heillä.

"En halunnut keskeyttää ajatustesi virtaa."

"Ja silti teit niin."

Adrianin hymyilevä suu kaartui toispuolisesti. "Sanoit ’ääliö’. Luulin, että tarkoitit minua."

"Ääliö."

"Mitä minä sanoin."

Hänen oli vaikea olla hymyilemättä Adrianin nauravien ruskeiden silmien edessä. "Sinun on turha virnuilla."

"Toisinaan ei ole. Onko Jared kotona?"

"Hän on tuolla." Lena nyökäytti päätään Tyyntämerta kohti. Se oli yhä sininen. Ja luokseen kutsuva. Jared oli menossa veteen lauta kädessään. "Mikset ole tuolla hänen kanssaan?"

"Olen aikeissa mennä sinne", Adrian sanoi. "Mikset itse ole?"

"Minulla on huomenna matikankoe." Lena tarkasteli Adriania mietteliäästi. Adrian oli valinnut samat oppiaineet kuin Jaredkin. Ja hän itse, paria kieltä lukuun ottamatta. Adrian ja Jared olivat häntä yhtä luokkaa ylempänä. "Mitä tiedät Eulerin kaavasta ja kompleksitasoista?"

Adrian siirtyi lähemmäs ja kurottautui katsomaan hänen olkansa yli. "Mitä kysymystä et tajua?"

"Kuutosta."

"Bonuskysymystäkö? Tiedäthän sinä, että sen voi jättää väliin?"

"Entä jos teeskentelemme, ettei se ole vaihtoehtona?" Kuten ei ollutkaan. Tässä perheessä.

"Hyvä on." Adrian otti hänen matematiikankirjansa ja alkoi selata sitä ikään kuin tietäisi oikeasti, mitä etsi. Pitkät ranteet. Suuret, melamaiset kädet. Paksut, vahvat sormet, joissa oli kovettumia tuntikausien leijalautailusta. Lenalle tuli järjetön halu painaa kämmenensä Adrianin kämmentä vasten niiden kokoeron selvittämiseksi, huomata, miten lämpimät ja suuret ja karheat Adrianin kädet olivatkaan…

Ja sitten matikankirja jysähti hänen vieressään olevalle pöydälle ja Adrianin rinta hipaisi hänen olkapäätään, kun Adrian osoitti yhtä tekstikohtaa ja… hemmetti, kylläpä täällä alkoi olla kuuma.

"Haluatko tuolin?" hän kysyi, sillä hänestä oli parempi luoda heidän välilleen hieman tilaa.

"Olen istunut koko päivän. Näin on hyvä."

Lena liikahti hermostuneesti ja haistoi sitten harmikseen nenänsä täydeltä Adrianin tuoksua. Adrian tuoksui todella puhtaalta, äärettömän ihanalta – koulun iltapäiväliikuntatunnin jälkeen. Ikään kuin Adrian olisi asiakseen käynyt suihkussa ennen heille tuloaan, mikä tuntui ihan järjettömältä, kun otti huomioon, että Adrian oli joka tapauksessa menossa mereen.

"Eli…", Adrian sanoi tavallista karheammalla äänellä. "Kuutoskysymys."

Selvä. Kuutoskysymys. Lena siirsi huomionsa vaivalloisesti senhetkiseen asiaan. Ei! Ei Adrianin käsiin! Vaan kuutoskysymykseen. "Yritin siis ratkaista…"

"Mitä täällä on tekeillä?" kuului pation ovelta, ja tuokin ääni oli hänelle läpikotaisin tuttu, joten hän tiesi katsettaan nostamattakin, että Jared seisoi ovella otsa kurtussa.

Hän nosti silti katseensa ja kohtasi kiinnostuneena veljensä kaventuneen katseen. Jaredilla oli vallattomat mustat hiukset – kuten hänelläkin, tosin hänen hiuksensa olivat huomattavasti pidemmät ja huomattavasti vallattomammat. Jaredilla oli sinisemmät silmät kuin hänellä, sillä hänen silmänsä näyttivät yleensä harmaansävyisiltä tietynlaisessa valossa. Heillä molemmilla oli urheilullinen ruumiinrakenne. Hän olisi halunnut lisää muotoja, mutta niitä ei ollut luvassa. Hänenkin otsansa kurtistui samalla tavalla kuin Jaredin. Heistä huomasi selvästi, että he olivat sisaruksia.

"Mikä sinua vaivaa? Eikö rannalla ole riittävästi Jared West -faneja?" Jared oli ainakin paikallisten tyttöjen suuressa suosiossa. Useimmat heistä halusivat ystävystyä Lenan kanssa Jaredin lähelle päästäkseen, mikä ei ollut hänelle ongelma, mutta Jared vaihtoi tyttöystäviä huimaavaa tahtia, joten monikaan kyseisistä tytöistä ei pysynyt hänen ystävänään sen jälkeen.

"Heidän menetyksensä", Jared oli sanonut hänelle, kun hän oli valittanut veljelleen ystäviensä katoamista, ja vaikka Jaredin lausahdus oli hivellyt hänen egoaan, tosiasia oli se, että hänellä oli hirvittävän vähän seuraa Jaredin vuoksi.

"Kysyin, että mitä te teette?" Jared toisti jäätävään sävyyn.

"Trigonometriaa", hän vastasi arvellen, että suora vastaus voisi tyynnyttää Jaredin.

Jaredin katse siirtyi Adrianiin. "Siksikö hän sinua tätä nykyä kutsuu?"

Adrian kohtasi Jaredin tuiman katseen omalla arvoituksellisella katseellaan. "Jos sinua vaivaa jokin, J, kakaise se ulos."

Jaredin katse siirtyi vielä kerran hänestä Adrianiin. Adrian suoristi hitaasti selkänsä, ja Adrianin ja hänen veljensä välillä singahti jokin viesti, jonka merkityksestä hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä.

"Tiedät säännöt", Jared tokaisi.

"Tiedänkö minä ne?" Lena kysyi. "Mitkä säännöt?"

"Jared luuli, että yritän iskeä sinua", Adrian sanoi, kun heidän ympärilleen oli jälleen laskeutunut pitkä ja kireä hiljaisuus. "Sitä ei pidetä sopivana."

"Että mitä?" hän kysyi. Tuohon pieneen lauseeseen sisältyi kaksi asiaa, ja vaikka häntä pelotti ajatus siitä, että Adrian voisi oikeasti pitää hänestä niin paljon, että halusi iskeä hänet, toiseen asiaan tarttuminen ei tuottanut hänelle minkäänlaisia vaikeuksia. "Jared West, yritätkö sinä pelotella pois mahdollisia poikaystäviäni? Sillä jos niin on… ja saan selville, että teet niin…" Hän kavensi katsettaan. "Tämänkö takia Ty Chester ei pyytänyt minua parikseen lukion päättäjäistanssiaisiin? Sillä hän aikoi pyytää minua – tiedän sen. Mutta sitten hän ei pyytänyt."

"Ehei, se johtui ihan sinusta itsestäsi", Jared vastasi. "Hän varmaan ajatteli, että aiot pyytää häntä riippuliitämään sen vastineeksi. Hän kuulemma pelkää korkeita paikkoja."

"Ja kissanpentuja", Adrian lisäsi. "Luultavasti omaa varjoaankin."

"Olisin ehkä halunnut virkistävää vaihtelua", Lena ärähti. "Olisin ehkä halunnut nähdä, miten tuo hiljainen, komea osa ihmisistä elää." Tosiasioita ei voinut kiistää. Ty Chester todella oli epätavanomaisen komea.

"Olisit syönyt hänet elävältä", Jared sanoi.

"Aivan, se oli aikomukseni. Jared, vannon, että jos huomaan sinun sekaantuvan rakkauselämääni, teen omastasi yhtä helvettiä. Samoin sinun", hän sanoi Adrianillekin.

"Minun rakkauselämäni on jo sellaista", Adrian mumisi, ja Jared tuhahti. Noiden kahden välillä kulki jälleen äänettömiä viestejä, jotka pitivät hänet tehokkaasti ulkona kuvioista. Jared ja Adrian viestivät niin koko ajan, eikä se yleensä häirinnyt häntä. Mutta sinä päivänä häiritsi.

"Voi luoja teitä kahta, hankkikaa itsellenne huone."

"Aivan, Trig", Jared sanoi nuivasti. "Hankitaan meille huone."

"Jos menemme iltapäivällä surffaamaan, aion hukuttaa sinut", aiemmin Adrianina tunnettu Trig totesi.

Jared näytti Adrianille ystävällisesti keskisormea.

"Onko tämä esileikkiä?" Lena tiedusteli. "Sillä jos on, voisitteko harjoittaa sitä jossakin muualla? Yritän tässä keskittyä läksyihini."

"Mistä alkaen olet tarvinnut apua matikanläksyjen kanssa?" Jared kysyi.

"Siitä alkaen, kun ne muuttuivat vaikeiksi. Miksi sinä noin tyhmiä kysymyksiä esität?"

"Etkö sinä ihan oikeasti osaa perustrigonometriaa?"

"Tämä...