CATHY WILLIAMS

Tunteita ja ehtoja

Suomentanut Salla Rissanen

MINISARJA: IHANA HOUKUTUS

Theo ja Daniel De Angelis elävät kuten tahtovat. Nämä mahtavat italialaiset hallitsevat liikeimperiumiaan ja siinä sivussa suhteitaan omilla ehdoillaan – kunnes tapahtuu muutos. He kohtaavat elämänsä suurimmat haasteet, kun kuvaan astuu kaksi upeaa naista omine ehtoineen! Tämä on minisarjan Ihana houkutus ensimmäinen osa.

 

Cathy Williams muistaa, miten hän luki romanttisia romaaneja teini-ikäisenä, ja hän on yhä innokas fani nyt, kirjoittaessaan niitä itse. Hän ei tiedä parempaa kuin luoda romanttisia tarinoita ja kiehtovia juonikuvioita, ja jokainen uusi kirja on uusi seikkailu. Cathy asuu Lontoossa, ja hänen kolme tytärtään, Charlotte, Olivia ja Emma, ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan hänen elämänsä suurimmat innoittajat.

 

1

"Et tule pitämään siitä, mitä minä kohta sanon."

Kun Stefano oli soittanut pojalleen ja ilmoittanut haluavansa puhua kiireellisestä asiasta, Theo oli siltä istumalta jättänyt kaiken muun ja varannut lennon Italiaan matkustaakseen isänsä valtavaan kartanoon Rooman lähellä.

Stefano De Angelisilla ei ollut tapana nostaa turhaa meteliä, ja Theo ja hänen veljensä Daniel olivat viimeiset viisi vuotta kantaneet huolta isästään. Isä ei ollut oikein toipunut vaimonsa, Rosan, heidän äitinsä kuolemasta. Mahtimies, joka oli aikoinaan luonut omaisuutensa tyhjästä, oli käpertynyt itseensä, vetäytynyt oman luolansa rauhaan täysin piittaamatta kummankaan poikansa yrityksistä vetää häntä pois surun keskeltä. Isä oli jatkanut syömistä, nukkumista, puhumista ja kävelemistä, mutta sielutta – jäljellä oli pelkkä fyysinen ulkokuori.

Mitä, Theo mietti, hän mahtaisi kuulla nyt?

Häntä kylmäsi.

"Pyysitkö Danielin myös?" Hän vaelsi valtavassa olohuoneessa ja silmäili ulos ikkunasta avautuvalle nurmelle, ennen kuin asettui istumaan isäänsä vastapäätä.

"Asia ei kosketa veljeäsi", Stefano vastasi välttäen poikansa vihreiden silmien läpitunkevaa katsetta.

Theo henkäisi helpotuksesta. Sitten ei varmaan ollut kyse isän terveydestä. Isän puhelun jälkeen Theo oli ollut soittamaisillaan heti Danielille, mutta oli muuttanut mielensä muistaessaan, että veli oli tiukassa paikassa: Daniel yritti sekä sinetöidä isoa sopimusta että lopettaa pientä suhdetta.

Pari päivää sitten veli oli soittanut Sydneyn ullakkohuoneistostaan ja tunnustanut, että liikesopimus oli lastenleikkiä verrattuna naiseen, joka oli vihjaillut haluavansa viedä suhteen "askelta pitemmälle" eikä kuulemma luovuttaisi hevillä.

"Kerrohan sitten… Mistä minä en tule pitämään?"

"Kuten, poikani, hyvin tiedät…" Stefano kohdisti tummat silmänsä kaukaisuuteen, "asiat eivät ole olleet hyvällä tolalla äitisi kuoleman jälkeen. Rakas Rosani vei ison osan minua mennessään."

"Meitä kaikkia."

"Mutta sinä ja veljesi olette nuoria. Minä olen vanha mies. Ja sanotaanhan, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Jos kuolema ei olisi tullut niin yllättäen… Ehkä, jos minulla olisi ollut aikaa valmistautua hänen lähtöönsä…" Stefano huokaisi. "Mutta en minä pyytänyt sinua puhumaan tästä. Valittaakseni sellaisesta, mille ei mitään voi. Pyysin sinut paikalle, koska silloin, kun en ollut – sanotaanko – henkisesti niin vireässä tilassa, firmassa tapahtui jotain varsin epäonnista."

Theo jäykistyi. Hän pani merkille isänsä yhteen kiedottujen sormien hermostuneet liikkeet. Ja isä yleensä hermoili vähemmän kuin kukaan, kenet hän tunsi.

"Epäonnista…?"

"Asioita hoidettiin erittäin huonosti", Stefano sanoi suoraan. "Ja pahempaakin. Toinen johtaja, Alfredo, luottomieheni, on ollut osallisena isossa kavalluksessa, ja tämä kaikki tuli tietooni vasta hiljattain. Ihme, ettei lehdistö ole saanut vielä vihiä. Lopputulema on kuitenkin se, että isoja rahasummia, eläkerahastot mukaan lukien, on viety."

Theo nojautui tuolissaan taaksepäin kapeat, komeat kasvot ilmeettöminä.

Olihan tämä ongelma – mutta että vakava? Tuskin. Ei ainakaan mitään, mitä hän ei saisi järjestymään.

"Jos sinua arveluttaa, ettei se mies saa ansionsa mukaan, jätä asia minun hoidettavakseni", Theo vakuutti kylmän itsevarmasti. "Ja jos menetetyt rahat sinua huolestuttavat, minulle ei tuota ongelmaa palauttaa kavallettuja summia. Ilman, että kukaan huomaa mitään."

"Ei se ihan niin helposti mene."

Theo aavisti, että nyt tultiin asian ytimeen – siihen, mistä isä halusi puhua.

"En missään nimessä pyytäisi taloudellista apua sinulta enkä Danielilta!" Stefano tulistui, taisteluhenki hetkeksi leimahtaneena. "Te pojat olette löytäneet omat tienne, eikä ylpeyteni antaisi minun tulla kerjuulle…"

Theo pudisti päätään turhautuneena isänsä ylpeydestä – jota sekä hän että Daniel olivat perineet kosolti. "Ei siinä olisi ollut kysymys…"

"Minä tulin kääntyneeksi Carlo Caldinin puoleen", Stefano tokaisi äkkiä. "Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Pankki oli poissa laskuista – koska oli paljon mahdollista, että he torjuisivat pyyntöni. Jos niin olisi käynyt, firmani… No, mitä siihen voi sanoa? Kaikki, mitä äitinne ja minä olimme rakentaneet, olisi joutunut julkisesti hyeenojen raadeltavaksi! Carlo ja minä pystymme ainakin pitämään tämän meidän välisenämme…"

Theo painoi peukalonpäät silmilleen.

Carlo Caldini oli aikoinaan ollut isän lähin ystävä, mutta nykyään, ja pitempään kuin Theo muisti, Caldini oli isän pahin kilpakumppani. Ajatusta siitä, että isä oli kääntynyt tämän puoleen, uhkasi seurata hurja päänsärky.

Ei ollut enää epäilystäkään; hän ei pitäisi siitä, mitä isä oli kertomaisillaan.

"Mikä hänen hintansa on?" Theo kysyi, koska tiesi, ettei ilmaisia lounaita ole olemassa – ja kun lounastettiin kovimman vihollisen kanssa, lounas oli kaikkea muuta kuin ilmainen.

Tähtitieteellinen oli sana, joka tuli mieleen.

Stefano liikahteli hermostuneena. "Sinäkään et tästä nuorru, Theo. Olet kolmekymmentäkaksi! Äitinne toivoi niin kovasti, että olisi saanut nähdä teidät asettuneina aloillenne. Mutta eihän se niin mennyt…"

"Nyt en ihan ymmärrä…"

"Tämä kaikki tuli ilmi kahdeksan kuukautta sitten", Stefano lausahti raskaasti. "Ja kävi ilmeiseksi, että lainan takaisinmaksu olisi mahdotonta. Tässä on ollut tekemistä käsittää menetyksen laajuutta ja pärjätä Alfredon kanssa…"

"Ja olet pitänyt tämän kaiken omana tietonasi!"

"Ei ollut mitään syytä huolestuttaa sinua tai veljeäsi."

"Ilmoita, mitä kiskurikorkoja Carlo on vaatinut, niin hoidan asian."

"Tässä tullaan nyt siihen, mistä et pidä, poikaseni."

"Olen pelkkänä korvana."

Rahassa mitattuna ei ollut mitään, mihin Theolla ei olisi varaa, ja luonnollisesti hän maksaisi laskun mukisematta – vaikka olikin käärmeissään, että isä oli mennyt pyytämään apua perhepiirin ulkopuolelta.

Ylpeydestään.

"Carlolla on tytär, kuten tiedät. Heidän ainoa lapsensa. Ikävä kyllä ei poikaa."

Stefanon äänestä erottui hienoinen omahyväisyys, ja Theo kohotti kuivasti kulmiaan. Isän ja Carlon pitkän vihoittelun syy ei ollut koskaan valjennut hänelle, mutta hän arveli sen olevan jotain naurettavan vähäpätöistä.

"Mitä tekemistä sillä on minkään kanssa?" hän kysyi vilpittömän ihmeissään isänsä sivuhuomautuksesta.

"Alexa… Olet ehkä tavannutkin hänet jossain yhteydessä. Tai sitten et. On kuitenkin niin, että tyttö ei ole vielä naimisissa, ja Carlo…" Stefano kohautti harteitaan. "Hän on siitä murheissaan, kuten olisin minäkin, jos minulla olisi tytär. Joten takaisinmaksusopimuksen aikatauluun – joka sitä vanhaa kettua ajatellen on paljon armeliaampi kuin millään pankilla olisi – kuuluu se, että sinä autat Carloa tukalassa tilanteessa. Toisin sanoen, olen luvannut Alexalle sinun kätesi…"

*

Alexa mulkoili äidin häntä varten esiin ottamaa asua.

Jotakin "sopivaa", kun hän kohtaisi miehen, jota ei halunnut kohdata, naimisesta nyt puhumattakaan. Täysin naurettava kirkkaansininen nilkkoihin ulottuva rimpsumekko, edestä syvään uurrettu ja takaa vielä naurettavammin syvään uurrettu.

Häntä marssitettaisiin Theo De Angelisin eteen kuin uhrilammasta.

Hänen teki mieli rynnätä tiehensä, suunnata lähimpään satamaan ja purjehtia maailman toiseen laitaan – jossa hän majailisi kymmenisen vuotta, kunnes tämä typerä tilanne olisi rauennut.

Ilman hänen panostaan.

Kun isä oli istuttanut hänet alas ja kertonut hänen tulevasta avioitumisestaan De Angelisin kanssa, hän oli pitänyt sitä vitsinä.

Järjestetty avioliitto? Nykypäivänä? Naimisiin, pakosta, miehen kanssa, jonka isän kanssa hänen isällään oli typerä, kolmekymmentäviisi vuotta kytenyt vihanpito. Mitä muuta se olisi muka voinut olla kuin vitsi? Siitä oli nyt viikko – niin kauan, että Alexa oli tajunnut isänsä olevan tosissaan.

"Miespolo on vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa", isä oli paljastanut yrittäessään herättää hänen myötätuntoaan ja katsonut häntä surumielisin silmin. "Totta, ettemme ole olleet kaikesta aina yhtä mieltä…"

"Kolmenkymmenenviiden vuoden aikana, Papà."

"Mutta ystävän puoleen sitä käännytään. Olisin itse tehnyt saman hänen asemassaan."

Alexa oli kummastellut isänsä sydämelliseltä vaikuttavaa myötätuntoa, mutta mitä tekemistä sillä oli hänen kanssaan?

Paljonkin, kuten sittemmin oli käynyt ilmi.

Hänestä oli käyty kauppaa kuin… lihakimpaleesta!

Alexa arvosti kyllä isäänsä, mutta hän olisi pitänyt pintansa ja kieltäytynyt tästä kaikesta suoralta kädeltä, ellei isä olisi vetänyt esiin valttikorttiaan – Alexan äitiä.

Sydänkohtauksesta toipuvan Cora Caldinin oli määrä levätä. Ei minkäänlaista stressiä, lääkäri oli vannottanut perhettä. Ja kuten isä oli luottamuksellisesti kertonut, tämä viimeisin kohtaus oli ollut pahin kolmesta. Sydän oli heikko, ja äiti puhui paljon kuolemastaan; miten tulisi kuolemaan ennen kuin näkisi ainoan lapsensa asettuneena aloilleen. Mitä jos Coralle tapahtuisi jotain, isä oli kysynyt. Mitä jos Cora riistettäisiin heiltä ennen kuin hän näkisi ainoan toiveensa toteutuneen?

Alexa oli tuntenut joutuneensa myrskyn silmään ja noussut tiukkaan vastarintaan, pauhannut siitä, miten järjestetyt avioliitot olivat mennyttä aikaa. Käsivarret uhmakkaasti ristissä hän oli tokaissut, ettei vanhempienkaan avioliitto ollut järjestetty, joten miksi hänen pitäisi suostua moiseen? Hän oli intoillut ra...