CATHY WILLIAMS

Yllätysten meri

Suomentanut Salla Rissanen

MINISARJA: IHANA HOUKUTUS

Theo ja Daniel De Angelis elävät kuten tahtovat. Nämä mahtavat italialaiset hallitsevat liikeimperiumiaan ja siinä sivussa suhteitaan omilla ehdoillaan – kunnes tapahtuu muutos. He kohtaavat elämänsä suurimmat haasteet, kun kuvaan astuu kaksi upeaa naista omine ehtoineen! Tämä on minisarjan Ihana houkutus toinen osa.

 

Cathy Williams muistaa lukeneensa rakkausromaaneja jo teini-ikäisenä, ja nyt, kirjoittaessaan niitä itse, hän on yhä innokas fani. Mikään ei ole niin hienoa kuin saada luoda romanttisia tarinoita ja kehitellä juonikulkuja, ja jokainen kirja on aina uusi seikkailu! Cathy asuu Lontoossa, ja hänen kolme tytärtään, Charlotte, Olivia ja Emma, ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan hänen suurimmat innoittajansa elämässä.

 

1

Voisiko päivä tästä enää paremmaksi muuttua?

Daniel De Angelis astui ulos kuljettajansa ajaman mustan Mercedeksen ilmastoidusta mukavuudesta ja riisui tummat lasinsa ihaillakseen ympärillään avautuvaa maisemaa.

Täydellistä, todellakin. Kirkas aurinko säkenöi tyynen, turkoosinsinisen Egeanmeren pinnasta. Daniel ei ollut aikaisemmin käynyt Santorinilla, ja hetken hän vain katseli kauempana siintävää kulhonmuotoista satamaa. Hän erotti siellä myös risteilyaluksen, jonka aikoi hankkia omistukseensa pilkkahintaan.

Alus näytti aivan yhtä täydelliseltä kuin kaikki muukin, mutta se oli tietysti pelkkää näköharhaa. Varustamo oli vararikon partaalla ja laiva ränsistynyt, keskikokoinen risteilyalus, jonka Daniel tosiaan aikoi ympätä huomattavien omistustensa jatkeeksi.

Hän tiesi täsmälleen, paljonko tappiota alus oli viimeisten viiden vuoden aikana tuottanut, paljonko se oli velkaa pankille, paljonko työntekijöille maksettiin, ja kuinka halvalla matkoja nyt epätoivoisessa tilanteessa myytiin…

Hän melkein tiesi, mitä aluksen omistajat söivät aamiaisekseen ja missä he tekivät ruokaostoksensa.

Kuten kaikessa liiketoiminnassa, isossa ja pienimuotoisemmassa, taustatyö kannatti aina. Danielin veli, Theo, oli nauranut ja viitannut ylelliseen laivahankintaan leluna, joka jaksaisi kiinnostaa muutaman kuukauden. Mutta siitä tulisi varsin hintava lelu, ja Daniel aikoi tehdä kaikkensa varmistaakseen, että sopimus olisi paras mahdollinen.

Veljen ajatteleminen sai hänet virnistämään. Kuka olisi uskonut? Kuka olisi uskonut, että Theo De Angelis tulisi ylistämään avioliiton ihanuutta ja julistamaan rakkauden onnea? Daniel ei olisi uskonut, ellei olisi kuullut sitä omin korvin soittaessaan Theolle aiemmin tällä viikolla.

Hän antoi katseensa kiertää ja mietti saaren mahdollisuuksia. Maisemat olivat ihastuttavat. Santorini itsessään oli verraton, lukuun ottamatta kaikkialla hyöriviä turistilaumoja. Ehkä hän joskus miettisi, miten hyödyntää tätä pientä paratiisia, mutta juuri nyt hänellä oli kiikarissaan tuo mielenkiintoinen laiva, jonka hankinnassa hän tulisi käyttämään suoraa, henkilökohtaista panostaan – mikä oli harvinaista, ja hän nautti tästä poikkeuksesta.

Samoin kuin siitä, että oli onnistunut karistamaan kannoiltaan seuralaisen, josta oli tullut hieman liian takertuvainen. Ja sokerina pohjalla häntä olisi odottamassa pieni, seksikäs vaaleaverikkö, kunhan hän saisi työnsä täällä pakettiin.

Kaiken kaikkiaan odotettavissa oli jotain lomantapaista. Hänen mielensä oli korkealla; hän ei ollut tullut pitäneeksi lomaa pitkään aikaan.

"Sir? Meidän kannattaisi varmaan jatkaa matkaa alas satamaan, että ehditte laivalle. Se on kohta lähdössä."

"Harmi. Ehdin viettää saarella vain muutaman tunnin." Daniel kääntyi vastaamaan kuljettajalleen, jonka oli pyytänyt mukaansa maailman toiselta laidalta maksetulle aurinkolomalle, johon kuului muutama kuljetuskeikka. "Santorini voisi olla juuri oikea paikka rentoutumiseen… jossain pienessä, hienossa hotellissa."

"En tiennytkään, että osaatte rentoutua, sir."

Daniel nauroi. Autonkuljettaja Antonio Delgado oli Theon ja isän ohella niitä harvoja ihmisiä, joihin hän luotti täysin. Kenties voisi sanoa, että autonkuljettaja – joka oli kyydinnyt häntä kaikkiin menoihin viimeisen kymmenen vuoden ajan – tiesi hänen yksityiselämästään jopa enemmän kuin veli tai isä.

"Osuitte oikeaan", Daniel myönsi, avasi auton oven riuskasti ja asettui sisään nauttien viileästä sisäilmasta. "Ajatus sinänsä oli mukava."

Tosin uima-altaalla loikoilu margaritan ja kirjan kera ei ollut hänen juttunsa. Hän rentoutui kuntosalilla, joskus myös laskettelurinteillä ja sitä useammin sängyssä. Ja kaikki hänen naisseuralaisensa olivat samaa tyyppiä: pieniä, vaaleita, seksikkäitä ja hyvin mukautuvaisia.

Kukaan ei pysynyt kuvioissa pitkään, mutta sitä Daniel, työkeskeinen kun oli, piti vain ammattiin liittyvänä haittapuolena. Hän nautti kiireisestä ja nopeatempoisesta elämästään, joka oli täynnä riskejä.

Toki hän oli hyötynyt varakkaasta perhetaustastaan, mutta kun hän oli täyttänyt kahdeksantoista, isä oli ilmoittanut hänelle, kuten oli tehnyt myös Theolle, että hän saisi käyttää omaisuutensa miten parhaaksi katsoi. Perheeltä saadut varat auttaisivat käynnistämään oman liiketoiminnan, mutta sen jälkeen hän olisi omillaan. Hän joko saisi siivet alleen tai putoaisi.

Ja aivan kuten Theokin, hän oli saanut siivet alleen.

Kirjaimellisesti. Hän oli lentänyt toiselle puolelle maapalloa, jossa oli noussut menestyksen harjalle matkailu- ja vapaa-ajan bisneksessä, aloittanut pienestä ja laajentanut toimintaansa asteittain. Nyt, vähän alle kolmekymppisenä, hän omisti hotelleja, kasinoita ja ravintoloita eri puolilla Australiaa ja Kaukoitää.

Hän oli tienannut niin paljon, että pystyisi lomailemaan vaikka koko loppuelämänsä, mutta mieluummin hän teki töitä. Työ oli hänelle intohimo.

Ja tästä nimenomaisesta hankinnasta tulisi erilainen ja erityisen mielenkiintoinen.

"Älä unohda jättää minua kyydistä vartin kävelymatkan päähän satamasta", hän muistutti Antoniota.

"Ulkona on paahtava helle, sir. Ettekö mieluummin ajaisi ilmastoidussa autossa perille asti?"

"Ei pieni epämukavuus minua tapa, mutta huolehtivaisuutesi liikuttaa kyllä." Daniel tavoitti kuljettajan katseen taustapeilistä ja virnisti. "Minun täytyy ehdottomasti saapua alukselle kuin kuka tahansa matkustaja. Autonkuljettaja ja Mersu eivät oikein istu kuvaan."

Hän aikoi kirjautua alukselle tavallisena matkustajana. Risteilijä ei ollut tuottanut ropoakaan vuosikausiin, ja Daniel halusi selvittää, mistä kaikesta se hiersi. Huonoa johtamista, hän uumoili. Laiskanpuoleista henkilökuntaa, kaikella tapaa pätemätöntä…

Hän tarkkailisi tilannetta ensin muutaman päivän ja selvittäisi, kenelle antaisi kenkää ja kenet pitäisi palkkalistalla, kun risteilijä toimisi uudistetussa muodossaan.

Risteilyohjelmaa katsellessaan hänelle tuli eittämättä mieleen, että koko porukka joutaisi tien päälle.

Viisi päivää. Sen ajan kuluessa hän kaavaili ottavansa risteilijän omistukseensa. Hän ei nähnyt siinä erityisiä ongelmia, ja hänellä oli suuria suunnitelmia risteilijän tulevaisuuden varalle. Epämääräiset luennot ja kulttuurikäynnit joutaisivat pois, samoin aluksella tarjottava ala-arvoinen ruoka. Nykyiset matkustajat tuskin parempaa odottivatkaan, kun otti huomioon, miten vähän he olivat matkastaan pulittaneet.

Daniel kaavaili tekevänsä aluksesta varakkaan eliitin loistoristeilijän, jossa matkustajien kaikki toiveet täytettiin ja heitä kuljetettiin maailman parhailta golf-kentiltä toisille. Daniel itse päättäisi kohteet, kunhan saisi nimet kauppakirjaan ja kaupan lukkoon.

Kuten muidenkin tekemiensä kauppojen suhteen hän oli täysin varma onnistumisestaan. Laivasta tulisi menestys ja arvokasta omaisuutta. Hän ei ollut koskaan epäonnistunut, eikä hänellä ollut mitään syytä olettaa, että niin kävisi nytkään.

Satamassa hän silmäili laivaan astuvaa väkeä. Musta Mersu oli tosiaan jäänyt taakse, ja selässään hänellä oli tätä reissua varten hankittu, rähjääntynyt rinkka.

Jo nyt näki, että alus oli kehnossa kunnossa. Kuinka ihmeessä Gerry Ockley – joka oli perinyt tämän potentiaalisen kultakaivoksen erittäin varakkaalta isältään – oli onnistunut saamaan laivan tälle tolalle? Edes kukaan itseään kunnioittava merirosvo ei kävisi alukseen kimppuun. Kuinka hemmetissä Ockley oli voinut kuvitella, että typerät kulttuuriristeilyt voisivat tehdä positiivista tulosta?

Totta oli, että tähän jamaan päätymiseen oli mennyt kahdeksan vuotta. Mutta eikö jossain vaiheessa joku – pankinjohtaja, hyvä ystävä kenties, huolestunut tuttava tai vaimo – olisi puuttunut asiaan ja ohjannut miestä oikeaan suuntaan?

Risteilijälle mahtui 250 matkustajaa ja miehistö. Parhaillaan alus näytti olevan puoliksi täynnä, jos sitäkään.

Daniel liittyisi risteilylle kierroksen puolivälissä. Matkalippu valmiina kourassa hän asettui laivaan nousemista odottavien, noin viisi- ja kuusikymppisten matkustajien joukkoon, rupattelevien ryhmien hännille.

Sulautuiko hän joukkoon? Ei. Alle kolmevitosena hän oli selvästi vähemmistöä. Ja yli 180-senttisenä melkein kaikkia muita pitempi.

Mutta hän pystyisi karistamaan uteliaat kysymykset ja oli kovasti innoissaan siitä, että matkustaisi seuraavat päivät inkognito – ilman, että kukaan tuntisi häntä. Oliko se oikeasti tarpeen? Ei kai. Hän olisi voinut jäädä Australiaan hienoon toimistoonsa ja hoitaa vihamielisen yritysvaltauksen sieltä käsin. Mutta näin hän voisi kenties tehdä valtauksesta vähemmän vihamielisen.

Hän pystyisi tekemään Ockleylle ja tämän vaimolle selkoa aluksen ostamisen syistä ja siitä, miksi Ockleyt eivät voisi kieltäytyä kaupasta. Hän pystyisi osoittamaan heidän liiketoimintansa puutteet ja esittämään ne matkustajan näkökulmasta. Se jos mikä olisi ystävällinen teko, ja samalla hän voisi nauttia kokemuksesta. Mukavana bonuksena tulisi se, että hän saisi kokemuksensa heijastumaan ostohinnassa.

Väkijoukon kaventuessa jonotapaiseen muodostelmaan Daniel tunsi saavansa osakseen uteliaita katseita. Hän sivuutti ne tottuneen rennosti.

Hänen olemuksensa sopi yhteen nuhjuisen rinkan kanssa. Hän oli pelkkä tyhjätasku budjettimatkalla Kreikan saaristossa ja kävisi ehkä myös Italiassa. Hiukset, hieman vaaleam...