Ajantakojat
raapaleantologia
Ajantakojat
Kummalinnun munia 3
Toimittaneet Christine Thorel ja Kari Välimäki
www.osuuskumma.fi
Tampere 2017
1. painos / versio
Kustantaja: Osuuskumma-kustannus
www.osuuskumma.fi
info@osuuskumma.fi
Copyright © 2017 Kirjoittajat ja Osuuskumma-kustannus
ISBN 978-952-7215-18-0 (nidottu)
ISBN 978-952-7215-19-7 (ePub)
ISBN 978-952-7215-20-3 (ePub+suojaus)
Sisällysluettelo
Esipuhe
Aika aikaa kutakin. Tämä on kolmas ja toistaiseksi viimeinen Kummalinnun munat -palvelun raapaleista koostettu antologia. Palvelu päättyy, mutta palaa ehkä jonain päivänä Osuuskumman tuotevalikoimiin. Kävi miten kävi, Osuuskumma jatkaa raapaleiden julkaisemista tästä eteenpäinkin avautuvalla aikajatkumolla.
Ajantakojat – kummalinnun munia 3 -antologian teema on aika. Kunnon scifi- ja fantasiakirjailijoina kirjoitimme historian uusiksi, lisäsimme tulevaisuuden ja vierailimme rinnakkaistodellisuuksissa. Näistä kertomuksista syntyi kuvitteellinen aikajana maailman syntymästä sen loppuun. Me kirjoittajat taoimme ajasta raapaleita, joista lukija voi punoa oman ketjunsa.
Kaikki alkaa kellopelisepästä, joka avaa oven ajan sidosten läpi. Lukija, tai oikeammin kokija, pujottelee tarinalenkkien välissä ja liittää menneisyyksiä tulevaisuuksiin tai toisinpäin. Kellopelisepän jälkeen tarinoille voi valita jatkon annetuista vaihtoehdoista. Maailmanlopun jälkeen voi palata kellopeliseppään tai vaikka vaihtaa aikajatkumoa – mutta ei ole pakko. Raapaleita voi lukea tavalliseen tapaan myös järjestyksessä alusta loppuun tai satunnaisesti sieltä täältä. Jos haluat lukea jonkun tietyn kirjailijan raapaleita, löydät antologian lopusta listan kunkin kirjoittajan raapaleista.
Astu ajan ketjuun ja anna ajantakojien rytmin johdattaa hetkestä toiseen. Todista pieniä, herkkiä kohtaamisia ja historian käännekohtia. Kiirettä ei ole. Pysäytä aika, laita kirja välillä kiinni ja anna ajatuksillesi tilaa.
Me toimittajat kiitämme kaikkia, jotka tilasivat Kummalinnun munia -palvelun kuluneiden kolmen vuoden aikana. Myös kaikille raapaleiden kirjoittajille kuuluu kiitos. Ilman teitä näitä antologioita ei olisi syntynyt.
Christine Thorel ja Kari Välimäki, Tampereella marraskuussa 2016
Kari Välimäki
Kellopeliseppä
Verstaassa tiksuttaa. Kymmenet kellot purkavat jousensa kireyttä ja lyövät tunteja ja puolikkaita. Ne kurottelevat osoittimillaan pakenevaa aikaa sitä kuitenkaan tavoittamatta.
Martti on varma, että tällä kerralla hän onnistuu. Hän on laskenut kaiken, hylännyt ajatuksen pyöreistä rattaista ja ajan vakaudesta. Hänen laskelmansa osoittavat, että elliptisistä rattaista koottu kellokoneisto tavoittaisi ajan ja tarttuisi sen kudelmaan.
Kellopeliseppä työntää viimeisen, hätäisesti työstetyn rattaan paikalleen ja ujuttaa jousen kohdalleen, kiertää siihen vetoa niin, että jousi nakottaa kireänä. Pieni heilautus, ja liipotin ryhtyy työhönsä. Koneisto laskee tiksauksia ja siirtää osoittimia.
Kolmelta kello lyö ja tarttuu aikaan. Ratas pettää. Aika seisahtuu. Ajassa alkanut kellopelisepän riemuhuuto kaikuu ikuisuuden.
Mihin kaikkialle kellopelisepän huuto kuuluu? Ota selvää ja valitse Alfa, Beta, Gamma tai Omega. Voit myös kääntää sivua ja jatkaa lukemista kronologisessa järjestyksessä.
Mikko Rauhala
Gaian uni
Gaia kiersi malttamattomana radallaan ja tunnusteli tähtitaivasta. Kohta hän aisti viestin. Kr'llyand oli luotettava. Häneltä sai aina vastauksen muutamassa sadassa kierroksessa.
Vaivasi on tavallinen, Kr'llyand tiesi kertoa. Nopeaa lääkettä ei ole.
Gaia tunnusteli mertaan pettyneenä. Itäistä rannikkoa kutkutti. Kalvot kasvoivat takaisin entistä innokkaammin, pilkkoivat hänen olemustaan palasiksi.
Hän jatkoi viestin tulkintaa. Oheistan RNA-ohjelman, joka tuhoaa taudin sen kypsässä vaiheessa. Piiloudu sen kanssa kalvojen sisään.
Gaia tutki hoitokeinoa. Näytti toimivalta, mutta horros voisi kestää lukemattomia kierroksia. No, kunhan vaivasta sillä pääsisi.
Kiitos avusta, hän vastasi. Viestimisiin!
Gaia levitti ohjelman huolellisesti joka kolkkaansa ja antoi inhojen solukalvojen paloitella mielensä. Hän palaisi vielä.
Gaia-paran vaiva on kovin tavallinen. Voit lukea sen etenemisestä kohdasta Alfa, tai pistää kirjan pois ja mennä ulos nauttimaan Gaiasta.
Mikko Rauhala
Kova juttu
Samakia jurppi ankarasti. Edes suolammikon pohjamudissa muhiminen ei tuntunut auttavan.
Pienessä lammessa ei saanut hetken rauhaa. Balık ja Ika lähestyivät. Samaki jähmettyi paikoilleen.
"Aina se Samaki on valittamassa, kuinka tylsä lampemme on. Hypätköön maalle, jos kaipaa vaihtelua", Ika viuhtoi evillään.
Samakin pinna katkesi. Hän potkaisi kerran, toisen, ja pomppasi kuin pomppasikin ulos koko hemmetin lammikosta. Balık ja Ika nousivat pintaan kauhistelemaan.
Samaki sätki ja potki, mutta rauhoittui sitten. Eihän maa niin pahalta tuntunutkaan. Hän loikoili hetken saniaisten seassa ja leiskautti takaisin lampeen.
Balık lähestyi. "Vau, tuo oli kova juttu. Mennäänkö kudulle?"
Samaki päästi tyytyväisen ilmakuplan. Tästä seuraisi vielä jotain suurta.
Jos haluat tietää, kuinka suurta, valitse Alfa. Vaan jos Samaki on väärässä, kaikki oli jo tässä, eikä mitään uutta tapahdu.
Christine Thorel
Seuraleikin voittajat
Ensimmäinen erä ei kestänyt kauan. Nisäkkäät luovuttivat yhtenä laumana, sulkasaurukset eivät jaksaneet paljoa pidempään.
Toinen erä alkoi jännittyneissä tunnelmissa. Keuhkokalat jättäytyivät kisasta melko pian, mutta varsieväkalat jaksoivat melkein loppuun asti. Jäljelle jäi kunnon sauruksia ja matelijoita.
Kolmannen erän alussa kilpailijat pullistelivat paikallaan ja mölisivät. Oli tosi kyseessä. Kaikki vetivät syvään henkeä, pidättivät. Silmät pullistuivat, suojavärit vaihtuivat, hännät huiskivat, mutta yksikään ei hengittänyt. Lopulta komodonvaraani ja krokotiili diskattiin, kun ne söivät päällään kiipeileviä nisäkkäitä. Vain tosisaurukset kilpailivat enää. Yksi kerrallaan ne alkoivat huojua hapenpuutteessa, kunnes tanner tömisi mätkähtelevien mastodonttien painosta. Viimeisenkin hirmuliskon kuukahdettua nisäkkäät uskaltautuivat esiin koloistaan: maa oli vihdoinkin niiden!
Mitä sitten tapahtui? Valitse Alfa tai Omega ja ota selvää.
Anu Korpinen
Leikki
I
"Katso äiti, kilpikonna!" Aman kädet olivat kasanneet keon, joka tosiaan näytti kilpikonnalta. Sormi piirsi hiekkaan jalat ja pään. Marulu katseli huvittuneena lapsen touhuja.
"Jatketaan matkaa." Marulu aikoi ensin tasoittaa lapsen luomuksen, mutta antoi sen olla. Pieni nyppylä keskellä autiutta ei haittaisi ketään.
II
Boko heräsi vuoren laelta. Hän oli nähnyt unta maailman lapsuudesta, ja nyt hänen oli kerrottava se muille. Taivaanrannassa hän näki yhdeksän heimon kylät. He olivat eläneet rauhassa siitä asti, kun olivat asettuneet Kilpikonnavuoren tasangolle. Siellä tunsi jumalien läsnäolon vahvemmin kuin muualla. Heidän kädenjälkensä näkyi maisemassa. Boko kohotti kätensä rukoukseen. Hän kiitti mahtavaa olentoa, joka oli luonut pyhän vuoren.
Lue Aman luomasta maailmasta valitsemalla Alfa tai laita kirja pois ja luo oma maailmasi.
Mixu Lauronen
Vieras avaruudesta
Gurrug oli syömässä aamiaista, kun hän kuuli luolan ulkopuolelta rysähdyksen. Luolamies keskeytti ateriansa ja meni ulos. Pienessä kuopassa seisoi kiiltävä monoliitti. Gurrug kiersi sen, koputteli, jopa nuolaisi, mutta mitään ei tapahtunut.
Hän oivalsi, että tulen voisi saada aikaan iskemällä kivestä kipinöitä. Ja ehkä tuota reisiluuta voisi käyttää käden jatkeena lisäämässä lyöntivoimaa. Hän otti luun käteensä ja iski sillä pari kertaa maahan. Kyllä tuntui mukavalta!
Gurrug ulvoi ja hakkasi maassa lojuvaa luurankoa. Voi sitä voiman tunnetta! Sitten hän huitaisi sivulle ja hajotti monoliitin sirpaleiksi. Gurrug pudotti luun. Tulenteko katosi hänen päästään kuin tuhka tuuleen. Luolamies palasi luolaansa ja lopetti raa’an aamiaisensa.
Sen pituinen se maailma. Tai jos et usko, voit mennä paikkaan Alfa ja aloittaa alusta.
Mikko Rauhala
Maapallon vartijat
Mogg säpsähti transsista ja pyyhkäisi hikeä luiskalta otsaltaan. "Kuolemaa, savua, paahdetta, tulvia. Jälkeläistemme syytä, vaikken ymmärrä, miten", hän puuskahti.
"Etkö nähnyt mitään keinoa?" Atouk varmisti. Hän oli nähnyt saman, mutta Mogg oli neuvoston viimeinen oljenkorsi.
"Ei meidän verilinjallamme. En ymmärrä, kuinka meistä tulee tuollaisia."
Thag kurtisti kaarevia kulmiaan. "Meidän tulisi väistyä."
Atouk nyökkäsi. "Etelän ihmisillä on heikkoutensa, mutta he ovat ovelia. He saattavat toimia viisaammin, vaikkeivät näe linjansa tulevaa."
"Päätetty", Mogg totesi synkeänä. "Levitämme sanaa uniajassa jokaiseen tuuleen. Jätämme maailman eteläisille. Pitäkööt he siitä parempaa huolta."
Läheisessä metsässä heimon nuoriso helli etelän siroja matkalaisia. Heidän jälkeläisiään odotti pitkä yhteinen tulevaisuus.
Jos haluat lukea muukalaisten siittämistä lapsista,valitse Alfa, tai jos haluat lukea siitä, miten hyvää huolta eteläiset pitävät maailmasta, valitse Omega.
Christine Thorel
Nainen kulki polkua
Nainen aikoi joelle. Murk katseli valmisteluja alta kulmain.
"Käyvät kimppuun siellä."
Nainen ei piitannut.
Murk kopautti keihäänperän maahan ja nousi kiveltään. Hän suojelisi naistaan, eivät puoli-ihmiset panisi.
Nainen kulki polkua, katsoi taakseen ja nyrpisti nenäänsä. Ei raukka ymmärtänyt omaa parastaan, mutta kyllä se kiittäisi, kun Murk keihästäisi puoli-ihmiset.
Joella nainen riisuutui ja astui virtaan. Murk tarkkaili: vesi tippui rinnoilta ja valui pakaran kaarta. Oli mentävä lähemmäs – etteivät puoli-ihmiset pääsisi kimppuun, vedenrajasta ehtisi nopeasti apuun.
"Mitäs töllistelet?" nainen kysyi ja loiskutti vettä Murkin päälle. Nöyryytetty Murk hyökkäsi, aikoi opettaa kunnioitusta. He teutaroivat, kunnes nainen lannistui liikkumattomaksi veteen. Ruumis nousi pintaan hitaasti.
Murk pysähtyy kuuntelemaan outoa pauketta. Kellopeliseppä takoo ajan rattaita ja kutsuu luokseen. Voit seurata ääntä kohtaan Alfa tai jättää takomisen huomiotta ja ottaa selvää, mitä Murkin jälkeläisille tapahtuu kohdassa Omega.
Artemis Kelosaari
Sukupuoltaan ylempi
Se oli ohi. Pieni olento makasi Nuornan rinnoilla, yhä veren peitossa, mutta itku oli jo vaihtunut tuhinaksi ja silmät katselivat suurina ympäriinsä.
Neljä yönmustiin pukeutunutta miestä – vanhimmat sotapäälliköt – katsoivat Nuornaa vakavina.
"Naiset ovat alhaisimpien viettiensä ohjaamia elukoita, Elämän orjia", yksi sanoi. "Heikkoa, pehmeää ainetta. Me soturit sen sijaan kultivoimme Kuoleman ja nousemme Elämän kiertokulun yläpuolelle. Erillisiksi, kokonaisiksi, vapaiksi. Onko sinusta siihen, kuten väität?"
Nuorna katsoi sylissään tuhisevaa lasta. Ohikiitävän hetken ajan jokin hänelle hyvin vieras tunne kosketti häntä. Heikkous. Sitten hän tarttui oliota jaloista ja murskasi sen pään lattiaan.
Sotapäälliköt katsoivat silmät laajentuneina.
"Nopeammin kuin kukaan aiempi. Tervehdimme sinua, soturi."
Mitä tapahtuukaan soturikansan tulevaisuudessa? Valitse Alfa tai etsi tiesi toiseen aikajatkumoon valinnalla Omega.
J.S. Meresmaa
Porokansan synty
Oli ajateltava kuin eläin. Uatin neula suihki poronnahkan läpi kuin se olisi ollut sohjoista lunta. Suu supatti suojasanoja, keho keinui kodan hämärässä. Hän oli taitavista taitavin, koko heimon paras neuloja. Housuista Uatilla oli uusi ajatus: jos laittaisi kesäkarvasta sisäpuolen ja talvikarvasta ulkopuolen. Ahneuksissaan esi-ihminen oli toivonut jumalilta ikuista kesää ja saanut palkaksi paljaan ihon. Nämä housut ratkaisisivat pulman, joka syntyi pakkasesta ja hikoilusta. Uat tunsi sen. Kesäkarva kesäiholle, talvikarva kylmäpuolelle. Viisaus tulisi kummastakin.
Seuraavana aamuna Mutsuk, poropaimen, kiskoi Uatin housut jalkaansa. Nyt sujui lumitundralla juokseminen. Vaan jotain Uatin voimasta kertoi, että iltapäivään mennessä Mutsukin jättämiä jälkiä ei erottanut koparanjäljistä mikään.
Jos haluat lukea lisää viisaudesta, valitse Alfa. Jos sen sijaan haluat lukea ihosta, valitse Omega.
Magdalena Hai
Vierailija
Unna ottaa kuposta lisää punaista. Väri soljuu sormissa, täti laittoi siihen liikaa rasvaa. Kivi imee väriä ja loitsua. Kuvakallio, muista minun tarinani.
Vierailijat tulivat jahtikuun aikaan. Unna maalaa pitkien miesten hahmoja, venyttää raajoja, litistää päätä.
Heillä oli tulikeppejä, jotka kaatoivat suuren hirven. Unna ei tiedä, miten kuvaisi kaatoa. Hän piirtää tulikepin hirven sydämeen.
Unna piirtää äitinsä. He elivät sovussa heimon naisten kanssa. Unnan äidillä on pullea vatsa, vatsan keskellä täplä. Mutta vain yksi kantoi lapsen.
"Syntyi suuri riita", äiti oli kertonut. "Sääntöjä oli rikottu."
Miehet rakensivat matkaportin. Unna kiertää kiveen spiraalin.
"Mihin isä vietiin?" Unna oli kysynyt.
"Kotiin, lapsi. Huomiseen."
Jos haluat tietää, mitä Unnan isän kotona tapahtuu, valitse Alfa. Jos haluat lukea Unnan jälkeläisistä, valitse Omega.
Mikko Rauhala
Esi-isäin henget
Bana käveli majan ovelle ja sanoi: "Poppamies on kuollut. Otan hänen voimansa." Heimolaiset kumarsivat hiljaa. Bana palasi majaan.
Kallo rusahti ikävästi, kun Bana kolautti sitä painavalla kivinuijalla. Hän irvisti inhosta, mutta nosti nuijan korkeammalle ja kalautti uudestaan, kerran, toisen, kolmannen, vieri viereen. Luu mureni iskujen voimasta.
Bana otti veitsen, leikkasi päänahan auki ja kokeili murtumaa. Kolo oli ahdas, mutta aivoihin pääsi käsiksi. Hän leikkasi palasen ja söi. Pala palalta hänen kätensä toimivat yhä enemmän kuin itsestään. Hän säikähti ja yritti lopettaa, turhaan.
Lopulta poppamies kävelytti Banan kehon ovelle ja julisti: "Olen tässä."
Kovimmin hurrasivat ne, jotka olivat itsekin suorittaneet rituaalin.
Vuorten takana asuu toisenlainen kansa, lue heistä valitsemalla Alfa. Miten Banan hankkima viisaus näkyy hänen jälkeläisissään? Se selviää tarinassaOmega.
M. A. Tyrskyluoto
Isoisän tarinoita I
"Maailma alkoi lohikäärmeestä."
"Mitä höpiset, isoisä? Se loppuu lohikäärmeeseen."
"Mitä? Ei. Tai, on lopussakin lohikäärme. Se nielaisee auringon. Tai ehkä neitsyen. Mutta lohikäärme oli myös alussa. Se paritteli porton kanssa."
"Voi ei, isoisä. Alussa oli puhdasta. Oli sankarijumala. Siitä tarina alkaa."
"Siitäkö vasta?"
"Sankarista, tietysti niin."
"Höpsistä. Tarinat alkavat saastasta eivätkä sankareista. Anna, kun kerron. Oli lohikäärme, jolle portto synnytti pojan. Pojasta tuli ensin sankari, kun hän tappoi lohikäärmeen, ja sitten jumala, kun hän rakensi maan pohjan pedon suomuista. Siitä maailma alkoi. Pahuudesta, joka oli voitettava." Vanhus silitti kiveä, jolla istui. "Lohikäärmeestä."
Maan uumenissa lohikäärmeen henki hymyili tuntiessaan silityksen suomuillaan.
Lohikäärme on kaiken alku ja lohikäärme on kaiken loppu, mutta jos haluat jatkaa lukemista, voit hypätä kohtaan Alfa.
Maija Haavisto
Kaikkien aikojen bileet
Väkeä oli silmänkantamattomiin. Meren kaikilta rannoilta matkasi kauppiaita ja juhlaväkeä. Oraakkeli oli kertonut, että nämä olisivat kaikkien aikojen bileet, saaren viimeiset.
Rummut paukkuivat, sandaaleista vapautetut jalat polkivat hiekkaa läpi yön. Juhlijat olivat koristelleet itsensä assyrialaisilla kiiltomadoilla, jotka vilkkuivat valopisteinä pimeässä. Viini ja kykeon virtasivat, Meedian kauppiaat myivät sammioittain somaa.
Vielä aamun sarastaessakin veneet toivat lisää juhlijoita. Ihmiset pakkautuivat vieri viereen, kunnes oli vaikea hengittää, tanssivat yhtenä hikisenä massana.
Auringon noustua maa alkoi täristä ja halkeilla. Se ei kestänyt juhlakansan painoa. Pakokauhu levisi, mutta ei ollut tilaa paeta. Koko saari painui mereen.
Historiankirjoissa juhlista vaiettiin. Se mikä tapahtuu Atlantiksella, jää Atlantikselle.
Jostakin kuuluu takomisen ääntä, mutta et pysty seuraamaan sitä, sillä Atlantiksen aiheuttama pyörre vetää sinut mukanaan syvyyksiin, tai ehkä keskityt viimeisillä voimillasi juhlaviin menoihin ja singahdat kohtaan Alfa.
Artemis Kelosaari
Panopoliksen palkkamiekka
Lykaios kulki kaupunginmuurin viertä, oman ammattikuntansa, niin sanottujen tulipunaisten miesten, vakituista päivystyspaikkaa. Öljyttyjä ihoja, trimmattuja partoja, pronssisandaaleja... Lykaioksen syvänvihreät silmät kuitenkin etsivät vain yhtä miestä, kunnes löysivät etsimänsä.
"Tulit", Thaleios sanoi. Sotamaalatuilla kasvoilla näkyi tyytymättömyyttä.
Lykaios halusi sanoa jotain. Kuinka oli monena yönä ajatellut vain Thaleiosta. Kuinka hän halusi lopettaa tässä viheliäisessä ammatissa ja lähteä jonnekin Thaleioksen kanssa, minne vain.
Silloin paikalle pysähtyivät hopealla silatut vaunut. Ovi aukeni, ja tummat velhonaisen silmät tarkkailivat lihaksiaan esittelemään asettuneita palkkamiekkoja.
"Sinä", mahtavan ja kuuluisan Arakne Panopolislaisen ääni sanoi. Tatuoitu käsi osoitti Thaleiosta, toinen helisti pulleaa rahapussia.
Lykaios jäi katsomaan loittonevia vaunuja, kyynelet silmissään.
Jos haluat lukea toisesta kutsuvasta kädestä, valitse Alfa. Jos haluat lukea lisää epätoivoisista nuorukaisista, valitse Omega.
Maria Carole
Arkkitehdit
Raan turkki kimaltaa auringon hehkussa, ja Amon viimeistelee korvantausten pesua. Maiden halki kaikuva räsähdys havahduttaa laiskasta lämmöstä nauttivat.
"Persnauskis, niillä on vaikeuksia sen viimeisen lohkareen kanssa", Amon sanoo viiksikarvat väristen. "Ehkä sen voisi jakaa kahtia. Ehdotetaan huomenna. Ollaan sitten viisaampia seuraavan kanssa."
"Kuoliko siellä joku?"
"En usko." Amon tarkkailee työmaata hetken ja nuolee viimein polkuanturatkin puhtaiksi. "Pitäisiköhän meidän viimeinkin kertoa niille, kuinka pyramidit –"
"Älä nyt hulluja puhu!" Raa raottaa silmiään laiskasti. "Nehän palvelevat meitä, koska toivovat, että saisivat salaisuuden joskus selville."
"Totta, ne pitää totuttaa siihen. Että opettavat lapsilleenkin", Amon sanoo, oikaisee itsensä katolle ja paljastaa karvaisen vatsansa auringon palvottavaksi.
Laskelmat ovat tärkeitä myöhemminkin. Lue siitä lisää kohdasta Alfa tai valitse Omega ja lue kuoleman tärkeydestä.
J.S. Meresmaa
Hypatia
"Isä, tule sisälle sieltä jo", Hypatia sanoi. "Tarkastin laskelmasi, enkä ole kaavasta samaa mieltä."
Hypatia huokaisi. Kuunnella nyt lintuja aamuin illoin. Aamiaisen jälkeen varpuset, illallisen jälkeen mustarastaat. Museionin puutarha oli tuoksujen ja värien keidas, mutta Hypatiaa se ei houkuttanut. Hän työskenteli mieluummin sisätilojen viileydessä.
Isä-Theon astui sisään puutarhasta. "Nyt olen varma, viesti todella on saapunut!" Hän miltei kompastui remmikenkiinsä. "'Vaunut tuhoon kulkevat, kattotiilin silmät ikiuneen sulkevat.'"
"Mitä tuo muka tarkoittaa?"
"Ehkä se on ennustus", Theon arveli.
Hypatia pudisteli päätään. Toisin kuin isä, Hypatia ei uskonut, että jumalat puhuisivat lintujen laulun kautta. Hän uskoi numeroihin, yhtälöihin ja logiikkaan. Niistä löytyi totuus.
Jos haluat lukea muista vahvoista naisista, valitse Alfa. Tai ehkä haluat lukea, millaista kauneutta myöhemmin arvostetaan kohdasta Omega.
Mikko Rauhala
Hätä ruudin keksii
Wang Gao tuijotti kiveä ja yritti hillitä sisällään kumpuavia tunteita, olla ajattelematta Jiangnua, varsinkaan Yuanin käsivarsilla.
Kivi räjähti. Gao kiristeli hampaitaan ja tuijotti syntynyttä kuoppaa. Se oli turvallisinta niin kauan kuin tunteet olivat pinnassa.
Wang Qing hätkähti kuullessaan poikansa aiheuttaman pamauksen. Hänen edessään seisova virkamies hymyili tietäväisesti. "Ette sentään yritä piilotella keksintöänne", hän sanoi. "Hyvä. Räjähdysaineenne kiinnostaa keisaria kovasti."
"Tutkimus on kesken", Qing selitti. "Aine on arvaamatonta. En tiedä, milloin pystyn esittelemään sitä."
Virkamies nyökkäsi. "Keisari ymmärtää toki, että kehitys ottaa aikansa. Saatte kuusi kuukautta."
Qing nielaisi. Parempi keksiä äkkiä jokin räjähde. Muutoin olisi pakko paljastaa Gaon hallitsematon voima keisarille.
Jos haluat lukea toisenlaisesta tilaajasta, valitse Alfa. Jos taas haluat lukea enemmän kyvykkäistä ihmisistä, valitse Omega.
Mikko Rauhala
Soturin kuolema
Ulkoa kuului kolahdus. Ulf havahtui surustaan, katsoi veljeään silmiin ja nytkäytti päätään äänen suuntaan. Knut nyökkäsi ja kurotti tapparaansa.
Ulf tarttui miekkaansa ja puhui muina miehinä: "Ei ole talo entisensä, kun sairaus vei isän. Vaan sai hän arvoisensa hautajaiset." Knut hiipi oven viereen tappara valmiina.
Ovi lensi sisään, ja aukossa seisoi kalpea soturi miekka kädessään. "Kävelevä kalmo!" Ulf karjaisi.
Knut ei aikaillut, vaan heilautti tapparaansa. Kalmo torjui iskun miekallaan. "Äkkiä nyt!" Knut huusi ja painoi asetta sivuun.
Ulf loikkasi ovelle ja sivalsi hyökkääjän kaulan poikki. Pää kopsahti maahan. Kuivat suupielet kääntyivät ylöspäin.
Veljekset yhtyivät hymyyn. Isä sai sittenkin soturin kuoleman.
Jos haluat lukea, millaista tarinaa naapurimajassa kerrotaan, valitse Alfa. Jos haluat lukea suuresta soturista, valitse Omega.
Mikko Rauhala
Sateentekijä
Virnuileva Momoztli ropisutti papuja palloksi suljetuissa kämmenissään. Ichtacan hengitys kiihtyi. Tappioiden sarja oli vienyt ensin korut, sitten maat. Tästä heitosta riippui hänen vapautensa.
Lopulta Momoztli heitti. Ichtacan katse nauliutui patollilaudalle pomppiviin papuihin. Viisi pistettä.
Momoztli siirsi nappulansa maaliin, nosti kätensä ilmaan ja huusi voitonriemuisesti. Ichtaca veti tikarinsa ja syöksi sen voitonhuumaisen Momoztlin rintaan. Riemunhuuto muuttui kuolonkorinaksi.
Ulkopuolelta kuului askelia. Ichtaca pyyhkäisi nopeasti pelilaudan syrjään, siirsi ruumiin alttarille. Temppelivahdit kurkistivat ovesta sisään, hengähtivät järkyttyneinä.
"Tlaloc vaati uudenlaisen uhrin kuivuuden päättämiseksi", Ichtaca improvisoi synkeällä äänellä.
Vahdit kumarsivat epävarmasti: "Selvä, Quetzalcoatl Tlaloc Tlamacazqui Ichtaca."
Mitähän jos huomenna sataa, pääpappi mietti ja huokaisi hiljaa.
Haluatko tietää, mitä muuta tapahtuu temppeleissä viidakon keskellä? Valitse Alfa. Jos haluat lukea lisää perimätiedosta, valitse Omega.
Mikko Rauhala
Pätevä perustelu
Seurasin isäntää syrjäiselle hökkelille. Hän nyökkäsi, ja riuhtaisin oven auki. Nainen ehti tuskin kirkaista, kun hän jo oli otteessani. Hän ei yrittänyt rimpuilla, ei edes jatkanut huutoaan. Harmi.
"Sinua syytetään noituudesta", isäntä ärähti. "Kaikki tietävät puuhasi, mutta nyt menit liian pitkälle. Moni näki, kuinka mulkaisit Emmaa kylillä. Hän sai keskenmenon."
"Herra, enhän minä sellaista. Olen vain kätilö ja yrttien tuntija. Jos todella hallitsisin noitavoimia, ette te kai minulle mitään mahtaisi."
"Hyvä huomio. Päästä hänet irti", isäntä käski.
Tietenkin tottelin, mutta oli pakko kysyä: "Eihän tuo selitys ole ennenkään..."
Nainen kääntyi ja vilkaisi minua syvänvihreillä silmillään.
Jätimme hänet pakkaamaan tavaroitaan rauhassa.
Naisen kyvyt eivät ehkä periydy hänen jälkeläisilleen, mutta selviytymistahtoa heillä riittää. Lue lisää kohdista Alfa tai Omega.
Maija Haavisto
Jumalaiset kädet
Seppä otti pitkin hampain tytön apulaisekseen, mutta pian tytti syrjäytti opettajansa. Epäilijät eivät voineet kiistää neidon taitoja, sillä tämä osasi takoa raudasta mitä tahansa. Miekkoja, veitsiä, astioita, kynttilänjalkoja. Mitä vain. Vyönsoljen, jonka koristeellisissa kuvioissa jalopeurat ärjyivät muurahaista pienempinä. Ruusuja, jotka näyttivät aivan aidoilta, mutta vielä ihanammilta. Joku väitti niiden jopa tuoksuvan.
Pahat kielet alkoivat kuiskutella, että kylän uusi naisseppä oli tehnyt sopimuksen itse Paholaisen kanssa. Ei voinut olla luonnonjärjestyksen mukaista, että pajan pihaa koristi pensas, jonka kukat eivät milloinkaan lakastuneet.
Miten väärässä ihmiset olivat. Asiahan oli päinvastoin: Saatana sai kauneimmatkin ruusut kuolemaan, mutta Jumalan käsien takomat kukat eivät kuihtuneet koskaan.
Mitä noitakeinoja maailmaan mahtuukaan! Ota selvää valitsemalla Alfa tai voit seurata jostakin kuuluvaa kalketta valitsemalla Omega.
Jussi Katajala
Kaksinaamainen piru
Kaksitoista vuotta myöhemmin Trapanzan tuomiokirkon fresko oli lähes valmis. Castagno istahti keräämään voimia. Ruumiillisen työn lisäksi häntä rasittivat velkojien uhkailut. Trapanzan piispa vetkutteli maksuissa parhaansa mukaan. Kun Castagno oli ilmoittanut lopettavansa maalaamisen, piispa oli uhannut häntä kirkonkirouksella. Castagno oli nöyrtynyt ja ottanut velkaa maksaakseen tarvikkeensa ja apulaistensa palkat. Hän palasi työn ääreen.
Aamulla Castagno löydettiin kuolleena, hymy huulillaan. Fresko oli valmis. Ylhäällä katossa taivaan ilot, alhaalla lattianrajassa helvetin kauhut ja itse pir...