ISBN 978-951-0-42419-3

Ruotsinkielinen alkuteos
Arton grader minus

© Stefan Ahnhem 2016
Published by arrangement with Partners in Stories Stockholm AB, Sweden
Suomenkielinen laitos © Laura Beck ja WSOY 2017

Suomentanut Laura Beck
Kansi: Nils Olsson, OINK

Teoksen jakelu ja osittainen kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvausvastuun ja rangaistuksen uhalla kielletty.

Werner Söderström Osakeyhtiö 2017

PROLOGI

28. lokakuuta 2010

KELLO OLI HIUKAN YLI PUOLENYÖN, kun taksi hidasti ja pysähtyi talon ulkopuolelle. Kaksi viidensadan kruunun seteliä vaihtoi omistajaa, ja mies nousi taksista vaihtorahaa odottamatta. Jääkylmä pureva tuuli puhalsi pikimustan Kattegatin suunnalta niin voimakkaasti, että hän tunsi ihollaan kolmenkymmenen metrin päässä olevaan aallonmurtajaan lyövien aaltojen suolaiset pärskeet.

Sitä paitsi ohut jääkerros kengänpohjien alla kertoi että lämpötila oli hiipinyt alle nollan, joten hän kiersi auton, avasi toisen takaoven ja auttoi seuralaisensa ulos. Ettei tämä vain liukastuisi vaarallisen korkeakorkoisilla kengillään.

Enää kolmekymmentä metriä, mies ajatteli ja sulki autonoven naisen takana. Kolmekymmentä metriä, joiden mittaan piti esittää kilttiä ja huokua turvallisuutta vaikuttamatta silti liian innokkaalta. Joiden mittaan piti saada nainen tuntemaan, että oli ollut täysin hänen oma päätöksensä lähteä miehen mukaan.

Nainen hytisi, piteli oikealla kädellään kiinni pienestä turkisjakustaan ja antoi miehen tarttua vasempaan käteensä heidän astellessaan taloa kohti. Se oli hyvä merkki. Varsinkin kun ajatteli miten hankalaa päivällisellä oli ollut. Mies oli saanut käyttää kaikki keinonsa jottei nainen olisi nähnyt suoraan hänen lävitseen, huomannut halkeamia hänen hymyssään ja lähtenyt pöydästä.

Kuten oli päätetty, he olivat tavanneet Grand Hôtel Möllessä. Nainen oli odottanut häntä aulan nahkasohvaryhmällä drinkki kädessä ja pitkät hoikat sääret ristissä, ja mies oli yllättynyt koska hän oli näyttänyt aivan samalta kuin kuvassa. Tummat melkein poikamaisen lyhyiksi leikatut hiukset, tummanpunaiset huulet ja korkeat poskipäät olivat juuri sellaiset kuin hän oli kuvitellutkin. Kasvotkin, joita hän oli olettanut jollain kuvankäsittelyohjelmalla retusoiduiksi, olivat näyttäneet siltä kuin eivät olisi koskaan altistuneet auringon tuhoisille säteille.

Sellaista ei tapahtunut juuri koskaan. Todellisuus oli useimmiten pettymys. Kysymys kuului vain, kuinka suuri pettymys. Karkeampi iho, nyppimättömät kulmakarvat ja vyötäröllä michelinrenkaat, joita eivät edes väljästi istuvat vaatteet peittäneet. Joskus todellisuus oli poikennut kuvasta niin paljon, että hän oli vain pudistanut päätään ja kääntynyt kannoillaan ennen kuin he olivat edes ehtineet tervehtiä.

Mutta tänä iltana hän oli kuten sanottu joutunut kamppailemaan, ja nyt matkalla ylös Höganäs-klinkkereillä kivettyä ja automaattisesti syttyvin lampuin reunustettua pihatietä hän tuli siihen tulokseen, että tänä yönä hän todellakin ansaitsi pitää hauskaa. Niin hauskaa ettei nainen pystyisi kävelemään ainakaan viikkoon. Hän tarvitsi vain vakuutuksen ensin. Ilman sitä hän ei voisi tehdä paljonkaan. Siksi hän pysähtyi siinä missä valaistus oli kirkkain ja valvontakamera hyvässä kulmassa ja kääntyi naisen puoleen.

Nainen kohtasi hänen katseensa, ja mies vastasi painamalla huulensa hänen huulilleen. Naisen ei tarvinnut vastata suudelmaan. Riitti että hän otti suudelman vastaan. Niin kauan kuin nainen ei työntänyt miestä luotaan tai antanut hänelle korvapuustia, miehellä oli kaikki tarvitsemansa todisteet siitä, että se oli ollut vapaaehtoista ja että syytökset häntä kohtaan olivat vain hatara jälkikäteisrakennelma, jonka tarkoituksena oli päästä käsiksi hänen rahoihinsa. Toisin sanoen hän voisi pian tehdä naiselle mitä halusi.

Hän auttoi naiselta turkisjakun ja johdatteli hänet sisemmälle taloon. Aivan kuten useimpien näin pitkälle tulleiden, tämänkin naisen oli vaikea peittää miten otettu hän oli talon kutsuvasta pohjaratkaisusta, avotakassa jo palavasta tulesta ja erityisesti taloa varten suunnitelluista huonekaluista. Ja taideteoksista jotka saivat minkä tahansa näyttelyn Dunkersin kulttuuritalossa Helsingborgissa näyttämään päiväkotilasten tuhertelulta.

Mies ehdotti että he joisivat jotain alakerran baarissa ja vakuutti ettei kukaan valmistanut yhtä hyviä mojitoja kuin hän. Naisen ilme kirkastui, ja hän seurasi miestä portaita alas kellarikerrokseen. Mies antoi naisen kulkea edellään valkoiseksi kalkittua kellarikäytävää ohi kylpyosaston ja neuvoi häntä astumaan sisään käytävän päässä seinään upotetun kirjahyllyn vasemmalla puolella olevasta oviaukosta.

Nainen teki kuten hänelle neuvottiin. Mutta sisällä ikkunattomassa huoneessa hän kääntyi miehen puoleen ihmettelevän näköisenä, aivan kuten kaikki häntä ennenkin olivat tehneet. Kaikki ihmettelivät missä se heille luvattu baari oikein oli.

Baarin sijaan huoneessa oli suuri sänky ja neljä jykevää hihnoin varustettua metallirengasta, jotka oli kiinnitetty seiniä ja lattioita pitkin vedettyihin, useiden väkipyörien läpi kulkeviin vaijereihin. Koko laitteisto oli maalattu valkoiseksi jottei se turhaan herättäisi huomiota.

Isku oli aavistuksen lujempi kuin mies oli suunnitellut. Hän ei ollut tarkoittanut tuhota naisen kauniita kasvoja. Ei ainakaan vielä. Nainen kaatui takaperin sängylle, ja kiinnittäessään vaijeria hänen toisen ranteensa ympärille mies näki silmäkulmastaan että naisen nenästä vuoti verta. Nainen oli aivan liian tyrmistynyt ehtiäkseen reagoida ja tehdä vastarintaa ennen kuin mies oli jo saanut kiinnitettyä sekä hänen käsivartensa että säärensä, minkä jälkeen hän saattoi kaikessa rauhassa vinssata naisen sopivaan asentoon.

Mies oli odottanut että nainen kaikkien muiden tavoin tuhlaisi energiansa yrittämällä päästä vapaaksi. Sen sijaan nainen vain makasi paikoillaan ja katseli häntä käsivarret ojennettuina ja jalat harallaan. Aivan kuin nainen olisi pyytänyt häntä käymään kimppuunsa erityisen rajusti, ja miksi hän siis olisi tuottanut tälle pettymyksen?

Mies avasi vaatekaapin jossa kaikki hänen vuosien varrella keräämänsä leikki- ja työkalut olivat, otti esiin kangassakset ja vasta ostamansa suupallon, jonka hän painoi naisen suuhun ja kiinnitti remmeillä paikoilleen. Ei vieläkään minkäänlaista vastarintaa. Tavallaan se oli melkein liian hyvää ollakseen totta. Toisaalta taas vastarinta oli melko olennainen mauste jotta kokonaisuus olisi täydellinen.

Käytyään hajareisin naisen päälle ja leikattuaan tältä vaatteet pois hän nousi pystyyn sängyllä ja tutkiskeli naisen alastonta vartaloa. Se oli hoikka ja treenattu, hiukan liiankin hoikka hänen makuunsa. Lanteet olivat kampauksen tavoin melkeinpä poikamaiset, ja vatsan päällä näkyivät lihasten ääriviivat, jotka nousivat ja laskivat hengityksen tahtiin. Urheiluhullu. Rinnat olisivat varmasti olleet kaksi kuppikokoa suuremmat ellei hän olisi urheillut niitä pilalle. Mutta käsivarsista mies piti. Ne olivat melkein täydelliset selvästi erottuvine olka- ja hauislihaksineen. Ja vitusta. Hän piti siitä että ne oli ajeltu, ja tämä näytti niin sileältä kuin siinä ei olisi koskaan kasvanut ainuttakaan karvaa.

Hän antoi silmiensä vaeltaa naisen vartaloa pitkin kunnes ne kohtasivat naisen katseen. Se hämmensi häntä. Nainen oli täysin hänen vallassaan eikä voinut tietää mikä häntä odotti. Kuitenkin hän näki naisen silmissä pelkkää tyyneyttä. Nainen halusi tätä. Mitään muuta se ei voinut tarkoittaa. Hän päästi suustaan ison sylkiklöntin joka osui naisen toiseen poskeen ja valui alas kaulalle. Ei vieläkään mitään reaktiota. Hän istui uudestaan naisen päälle, tarttui tämän oikeaan nänniin peukalolla ja etusormella ja nipisti niin että peukalonkynsi muuttui valkoiseksi.

Siinä. Vihdoinkin hän erotti kipua ja pelon häiveen naisen katseessa. Tyytyväisenä, ja varmana siitä että onnistuisi lannistamaan naisen, hän lähti huoneesta ja meni kylpyosastolle, missä hän riisui vaatteensa, teki tarpeensa ja kävi suihkussa. Hän saippuoi koko ruumiinsa ja väänsi veden niin kuumalle että se poltti ihoa.

Kuivattuaan itsensä ja harjattuaan hampaansa mies pani pesusienen kulhoon, täytti kulhon lämpimällä vedellä ja suihkuaineella ja lähti takaisin ikkunattomaan huoneeseen. Kaukosäätimen napin painallus sai oven hänen takanaan sulkeutumaan äänettömästi, ja hän näki miten nainen seurasi katseellaan vettä tippuvaa sientä hänen kädessään kun hän kiipesi sänkyyn ja alkoi pestä naista. Toimitus kiihotti häntä, ja hän auttoi vapaalla kädellään erektiotaan kunnes veri jyskytti suonissa.

Kun hän oli tyytyväinen, hän heitti pesusienen lattialle ja kumartui maistamaan naista. Mutta isku osui häneen ennen kuin hän ehti työntää kieltään ulos.

Kipu ja korkea katkeamaton ininä hänen oikeassa korvassaan puuduttivat hänen päänsä, aivan kuin se olisi hetkenä minä hyvänsä voinut irrota ja vierähtää lattialle.

Mies ei ymmärtänyt mitään. Mitä oikein oli tapahtunut? Oliko nainen lyönyt häntä? Ei, se oli mahdotonta. Hänethän oli sidottu kiinni. Mies haparoi kädellään aristavaa korvaa ja hiuspohjaa sen yläpuolella. Siitä ei tuntunut vuotavan verta, mutta hän tunsi selvästi miten sykkivä kuhmu kasvoi koko ajan.

Nyt hän näki että yksi vaijereista oli katkennut. Se oli leikattu poikki. Mutta miten helvetissä… Naisen kädessä ei olisi oikeastaan mitenkään voinut olla pihtejä, mutta oli kuitenkin. Mistä hän oli ne saanut? Ja toisessa kädessä oli kumivasara. Olivatko ne hänen omia työkalujaan? Mies kävi mielessään läpi kaappinsa sisältöä mutta ei päässyt kuin piiskakokoelmaansa asti, kun nainen löi kumivasaralla häntä uudestaan. Tällä kertaa niin lujaa, ettei hän enää tuntenut kipua eikä tiennyt mitään siitä että romahti naisen päälle.

I OSA

9.–15. toukokuuta 2012

Theseuksen paradoksi

Kreikkalaisen mytologian mukaan soturi Theseus pelasti neljätoista nuorta miestä ja naista, jotka oli määrä uhrata härän...