1.

Musiikki räjäyttää pään. Kuuden lähes katonrajaan nostetun ja lavoillaan heiluvan dj:n komppikaaos villitsee täpötäyden jäähallin mylvimään. Hallin seinät nitkuvat trancen voimasta. Ihmisiä on paljon, lähemmäs viisi sataa. Joukossa tiukoista järjestysmiehistä huolimatta taatusti myös alaikäisiä. Porukkaa on tullut Espoosta, Vantaalta, Helsingistä. Ehkä Lohjalta ja Karjaaltakin.

Kukaan ei istu. Penkkejä ei ole. On vain juhlijoitten kansoittama tanssilattia. Dj-jumalat lietsovat tanssijoita vauhtiin. Antavat käskyjä valtaistuimiltaan. Valokiilat keihästävät alhaalla vääntelehtivää dance armya. Tänne ei olla tultu keskustelemaan eikä täällä voi puhua. Jytkeeseen voi vastata vain huutamalla. Kaikki huutavat. Valotykit ampuvat sokeaksi tekevää sarjatulta. Neonvihreä sulaa myrkynviolettiin, violetti värjäytyy helteenkeltaiseksi. Punaiset lasersäteet pilkkovat ilmaa. Sadat kädet viuhuvat ilmassa. Päät heiluvat, vartalot nytkyvät. Hiukset lentävät ilmassa kuin viikatteella niitetty heinä. Kaikki liikkuvat yhtenä suurena vellovana amebana, villiintyneenä jättimustekalana. Do you wanna dance? Do you wanna dance now?

Neljällä suurella screenillä välkkyy kuvia. Silmä, käsi, huulet, silmä, rinta, käsi, hirressä roikkuva, sätkivä tikku-ukko, kieli joka nuolee edelliset kuvat uusien tieltä. Kuvat kaatuvat päälle. Hallitsevat tilaa.

Nämä ovat suurimmat bileet ikinä. Nukkuva Kirkkonummi jytisee. Keskiaikainen kirkko torneineen seisoo pienellä mäellä vartiossa. Hautausmaan muurit yrittävät turhaan varjella viikonlopun hiljaisuutta.

Joel hyppii toisten mukana. Armeija takana, ensimmäinen vapaa viikonloppu vasta alkamassa. Juhlat on aloitettu iltapäivällä kaveriporukan kanssa. Heikkilässä tössyteltiin niin letkeästi, että moottorit olivat jo käynnissä jäähallille tullessa. Sieltä löytyi helposti lisää vauhtia. Tavara liikkuu radan varrella. Piirit ovat pienet ja ne pyörivät sopivan hitaasti. Ne, jotka uhosivat kaikkein kovaäänisimmin lähtevänsä huitsin nevadaan, ovat jumiutuneet kylään. Joelin tarvitsi soittaa vain yksi puhelu ja tapaaminen skeittirampilla oli selvä. Hondalta saa aina. Maistiaisiakin. Sillä on seudun paras valikoima.

Joel on ilmassa, jalat ovat jo kadonneet, kädet ovat lasersäteiden amputoimat. Hikisade lentää valoissa kauniisti. Sydän pyrkii korvista ulos. Äänet kiertävät aivoissa, valojen välke lasittaa silmät. Do you wanna dance? Do you wanna dance now?

Joku riuhtoo käsivarresta. Joel on kaatua. Sampoperkele. Mitä vittua. Mitä? Joel huutaa, aukoo suutaan kuin kala. Sampo kiskoo, repii paitaa. Kita ammollaan, muodostaa kummallisia puolikkaita lauseita vieraalla kielellä. Joel ei saa selvää, ei käsitä. Miksi pitäisi lähteä? Minne nyt pitäisi mennä, juuri kun kaikki on kiehumispisteessä. Sitä paitsi Joelilla on kummallinen olo, pyörivä liike nopeutuu nopeutumistaan, Joel ei saa enää kiinni mistään. Kuvat vilistävät silmissä, musiikin katupora tekee päähän reikää. Joel puristuu heiluriovien väliin, hyppivä massa painaa häntä joka puolelta. Kasvot liimautuvat Joeliin kiinni, hän pyristelee, yrittää kääntää suuntaa, mutta pyörre vie, Joel ei mahda mitään. Hän raahautuu Sampon perässä vaikka komppi komentaa juhlimaan. Samposaatana vittu irti. Lanka katkeaa. Joel on hetkessä apinana, saa raivokohtauksen, alkaa huitoa. Hän lyö kaikkia kohdalle osuvia, läimii summamutikassa yrittäessään päästä irti Sampon otteesta. Sampo paiskaa Joelin ulko-ovea vasten. Joel läpsii Sampoa naamaan. Anna olla, vittu, irtisaatanavittupää. Mitä sä… vitunnuija, kohta saatana…, Sampo huohottaa. Kohta… vedän… Kai… sullekin saatana… vauhti… kelpaa saatana… Marin. Honda, Honda… se ilmotti, että… kohta… a happy hour, happy hour, tajuutsä? Tajuutsä Marin? Ilmanen… tavara on… ilmasta tavaraa.

Joel huojahtaa Sampoa päin. Kieli ei liiku suussa. Happy hour, Joel ajattelee, happy hour.

Puut kuiskivat Joelin korviin, ne lupailevat maailmanympärimatkaa, kuulentoa, teleporttia todellisuudesta. Jalat painavat, kengännauha on auki. Meluava, umpikänninen joukko pikkupentuja istuu nurmella ja huutaa Joelin perään. Joel kohottaa vasemman kätensä, käsi nousee hitaasti, hydrauliikka ei toimi, Joel nostaa etusormensa merkiksi, soosoo. Urheilukentän ylittäminen on Cooperin testi, maa nousee nousemistaan, Joelin on vaikea päästä eteenpäin. Sampo menee edellä. Häviää varjoihin. Joel hoippuu äänen perässä, seuraa mustaa miestä. Oksat raapivat Joelin poskea. Skeittiramppi on kuin suuri, pimeään piirretty hymysuu. Happy hour.

Hondan ajovalot rävähtävät päälle. Joel nostaa kätensä antautumisen merkiksi kuin jossain lännenelokuvassa. Hän alkaa hihittää, mylvähtelee ja tuulettaa. On niin vitun iloinen. Honda on jumala, yksi fuckin’ Jesus. Pelastaja. Joel kuuluu sisäpiiriin. Todella hyvä, todella. Joel mökeltää, hän yrittää tervehtiä, taputtaa auton konepeltiä, hyvin koulutettua koiraa. Auto peruuttaa, kääntää valoisan katseensa sivuun. Sampo seisoo valokiilassa, osoittaa kohti metsää. Joel räpyttelee silmiään. Hän ei näe mitään, vai näkeekö, näkeekö hän sittenkin jotakin, kuseeko joku puuta päin, sitäkö Sampo yrittää selostaa. Joel nojaa Sampon selkään, nauraa. On hillittömän hyvä olo. Edessä joku heiluu, joku hakkaa puuta. Joel on jo Sampon vieressä. Joku kaataa puuta. Joel pussaa Sampoa niskaan.

–Vittusaatana, Sampo sössöttää. –Älkää… sitä… voi…

Joel työntää Sampon pois, hän selvittää tämän. Huoltoaseman simpukkakuu loistaa puiden takana, kilometrin päässä keskustasta. Joel yrittää pysäyttää elokuvan. Ääni ei tule suusta. Veri humisee päähän. Hän näkee huppariselän, hupparikädet, farkkujalat. Mustapekka hakkaa silmittömästi puussa kiinni olevaa ihmistä. Isokokoinen varjo. Joel kuulee rusahduksen toisensa jälkeen. Murtuvien luiden ääni ylittää muut yön äänet, hautaa alleen jäähallista kantautuvan biitin ja työntyy korvakäytäviä pitkin Joelin aivoihin.

Auton moottori murahtaa Joelin takana, valot vetäytyvät, mustapekka juoksee päin, Joel kaatuu maahaan. Kenkä osuu Joelin vatsaan. Kerran vain, kuin muistutukseksi. Joel makaa maassa, kuulee kuinka Sampo kiroaa. Ovi pamahtaa kiinni. Hondan renkaat ulvahtavat. Auto ajaa pois ja vie valon mennessään. Joel sulkee silmänsä. Pimeästä erottuu Sampon nyyhkytys.

–Vittu tuu kattoon, ne tappo sen.

2.

Sade taivuttaa ikkunan takana olevaa puuta kohti taloa. Suuret oksaluudat pesevät ikkunaa. Sadevesitynnyri valuu yli, vesi ryöppyää maahan, kairaa puron pihahietikkoon. Pilvet roikkuvat raskaina ja harmaina puiden yllä. Luulisi että on syksy, Pii ajattelee ja sytyttää keittiöön valon. Huone saa värinsä, keittiön pöytä kutsuu aamiaiselle, hella pyytää puita pesäänsä, astiakaappi ojentaa teemukeja, jääkaappi tuoremehua, rasvatonta jogurttia. Suuri oranssi kori keikistelee ikkunalaudalla täynnä hedelmiä. Pii venyttelee unen kutistamia kylkiään, ojentelee käsiä kohti kattoa, taipuu pitkänä eteenpäin, hipoo sormillaan pöydän reunaa. Hän on nukkunut hyvin ja herännyt kaikessa rauhassa eikä hänellä ole vielä kiire. Viikon kolme työpäivää on lusittu ja neljän päivän vapaa odottaa.

Etäisyys paikallisuutisiin on tehnyt hyvää. Pii on saanut tehdä Helenan toimittaman Kaupunkilaisia-ohjelman taustatoimitustöitä ja talousuutisia valtakunnan kanavalle kolmena toimituspäivänään. Talousuutisten työtarjous yllätti, mutta vielä enemmän hämmensi Kaartisen suhtautuminen asiaan. Piin suureksi yllätykseksi Kaartinen suostui lyhennettyyn työviikkoon heti. Ehkä se kuvitteli saavansa minut tällä lailla lopulta ulos, Pii hymyilee.

Pii on saanut talousuutisia varten Vaasan toimituksesta lainaan jo ennestään tutun kuvaajan. Maanantait Pii tekee Helenan taustatöitä. Max saapuu varhain tiistaiaamuna ja keskiviikkoiltaan mennessä heillä on lähetysvalmis talousuutinen Pasilaa varten.

Piin tehtävä on olla reilusti ja suoraan alueellinen, venyttää Pasilaan loppuvaa Suomea ja kertoa, että talousrintamalla maakunnissakin tapahtuu isoja asioita. Piille uusi näkökulma on kunnon potku persauksiin. Talous ei ole hänen vahvinta osaamisaluettaan, mutta hän haluaa tehdä työnsä hyvin ja tarjoukseen myöntävästi vastatessaan hän sulki tietoisesti silmänsä tosiasioilta. Hän kuvitteli nipistävänsä maanantaista aikaa seuraavan päivän kuvauksille. Niin voi kuvitella vain henkilö, joka ei ole juurikaan tehnyt taustatöitä toisen ihmisen ohjelmaa varten. Jokainen Helenan valitsema aihe vaatii Piiltä täyden ja usein ylitunteja paukkuvan työpäivän. On sata tarkistettavaa asiaa. Kymmeniä puheluja, aikatauluttamista, etsimistä.

Silti Pii on tyytyväinen. Yhteistyö ...