Suomen historian käännekohtia
Ruotsin vallan ajasta nykyaikaan
Soile Varis
Suomen historian käännekohtia
Ruotsin vallan ajasta nykyaikaan
Copyright Soile Varis ja Klaava Media/Andalys Oy
ISBN 978-952-7074-76-3 (EPUB)
Tammikuu 2017
Klaava Media / Andalys Oy
kirja@klaava.fi
www.klaava.fi
Sisällysluettelo
SUOMI ESIHISTORIALLISENA AIKANA
1. RUOTSIN VALLAN AIKA
Suurvalta Ruotsin nousu ja tuho
2. SUOMI SUURVALTAPOLITIIKAN PELINAPPULANA
Autonomia
Suuriruhtinaskunnan olot
3. SUOMALAISUUDEN SYNTY JA KANSALLINEN HERÄÄMINEN
Kansallinen herätys
Keskeiset vaikuttajat
4. YHTEISKUNNALLINEN JA TALOUDELLINEN MURROS ALKAA
1860 – luvun uudistukset
Fennomaanit, svekomaanit, liberaalit
Kohti kansalaisyhteiskuntaa
Talouselämä
Yhteiskunta muuttuu
Ensimmäinen sortokausi 1899 – 1905
Suhtautuminen venäläistämiseen
Eduskuntauudistus 1906
Toinen sortokausi 1908 – 1917
Jääkäriliike
5. SUOMEN ITSENÄISTYMISKEHITYS
Suomi itsenäistyy
Sisällissota alkaa
Lyhyt ja verinen taistelu
Taistelu hallitusmuodosta
Saksalainen kuningas
6. KAHTIAJAOSTA EHEYTYMISEEN
Nuori tasavalta
Elintaso nousee
Kulttuurista kulutustavaraa
Viihteen voima
Vasemmisto- ja oikeistoradikalismi
Suomi suureksi, Viena vapaaksi
Lapuanliike
1920- ja 30- luvun ulkopolitiikka
7. SUOMI TOISESSA MAAILMANSODASSA
Kohti talvisotaa
105 taistelujen päivää
Välirauhan aika
Jatkosota
Irti sodasta
Vaaran vuodet
Vasemmiston nousu
YYA-sopimus 1948
Ankarat sotakorvaukset
Jälleenrakentaminen
8. HYVINVOINTIVALTION RAKENTAMINEN ALKAA
Liennytys
Yöpakkaset
Noottikriisi
Taistelu puolueettomuudesta
Kauppapolitiikka
Suomettuminen
Rakennemuutos
Kulttuurinen muutos
9. SUOMEN UUSI KANSAINVÄLINEN ASEMA
Kekkosen jälkeen
Neuvostoliitosta Venäjään
Euroopan unioni
1990-luvun lama
Hyvinvointivaltion kriisi
Suomi ja globalisaatio
KUVALÄHTEET
Suomi esihistoriallisena aikana
Viimeisen jääkauden väistyessä noin 10 000 vuotta sitten, ilmasto alkoi nopeasti lämmetä. Jäämassojen paineen hellittäessä maankuori alkoi kohota ja muodostaa yhä laajenevia saarekkeita. Todennäköisesti metsästäjät ja kalastajat alkoivat ensin käydä silloisella Suomen alueella lyhyillä pyyntiretkillä, ja asettuivat sitten yhä pidemmiksi ajoiksi suojaisiin niemiin, poukamiin ja salmien rannoille.
Vanhimmat pysyvän asutuksen merkit tunnetaan 8000 eaa., Suomusjärven kulttuurin nimellä. Tuhansien vuosien kuluessa asutus levisi rannikkoseuduilta pohjoiseen, itään ja sisämaahan. Esihistoriallisella ajalla Suomi oli kuitenkin vielä harvaan asuttu, hajanaisten pyyntikuntien täplittämä maa. 1300-luvun alussa Suomessa arvioidaan olleen noin 50 000 asukasta.
Astuvansalmen kalliomaalaukset Mikkelissä ovat noin 5000 vuotta vanhoja. Niissä on kuvattu muun muassa hirviä ja ihmishahmoja. Mitä muinaiset suomalaiset ovat halunneet maalauksillaan kertoa - siitä ei voida olla varmoja.
1. Ruotsin vallan aika
Varhaisella keskiajalla sekä Ruotsi että Novgorodin ruhtinaskunta alkoivat kiinnostua Suomen alueesta. Molempien tavoitteena oli liittää Suomi osaksi omaa valtapiiriään niin uskonnollisesti, poliittisesti kuin taloudellisestikin. Ruotsi onnistui, ja ristiretkiaikana 1150 – 1323 Suomesta muodostui osa Ruotsin valtakuntaa. Vaikka suomalaispakanat harasivat sitkeästi vastaan, roomalaiskatolinen kirkko juurtui ajan myötä Itämaahan, joksi Suomen aluetta pitkään Ruotsin vallan aikana kutsuttiin. Toistuvat rajakiistat itänaapurin kanssa sovittiin Pähkinänsaaren rauhassa 1323.
Ensimmäisen ristiretken tarinat kertovat talonpoika Lallista, joka surmaa piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä. Vaikka kristinuskon tulo Itämaahan aiheutti verisiä kohtaamisia, katolisuudesta protestanttisuuteen vaihtaminen sujui lopulta suhteellisen sävyisästi.
Suurvalta Ruotsin nousu ja tuho
Saksasta kulovalkean tavoin levinnyt uskonpuhdistus saavutti 1500-luvulla myös Pohjolan. Kuningas Kustaa Vaasa näki uskonpuhdistuksessa niin taloudellisia kuin valtapoliittisiakin mahdollisuuksia, ja niin valtakunnasta tehtiin luterilainen.
Kiivasluontoinen, mutta kaukokatseinen Kustaa Vaasa toteutti saksalaisen virkamiesopin avulla myös monia muitakin uudistuksia. Ruotsi-Suomen hallintoa, verotusta, kauppaa ja armeijaa kehitettiin. Vaasa-suvun ponnistelujen seurauksena valtakunta alkoi 1500-luvulla laajentua erityisesti itään.
Kustaa II Adolf nosti Ruotsin 1600 – luvulla Itämeren alueen suurvallaksi. Suomen aluekin hyötyi, sillä sen puolustusta, hallintoa ja taloutta uudistettiin. Maahan perustettiin uusia kaupunkeja, teitä ja kouluja.
Jatkuva sotiminen ja valtion kassan hupeneminen johti lopulta Ruotsin heikentymiseen, ja valtakunnan rajojen puolustaminen kävi yhä hankalammaksi. 1700-luvun kuluessa Ruotsi menettikin suurvalta-asemansa ja Suomessa koettiin raskaita venäläismiehityksen aikoja.
Kustaa II Adolf (1594-1632) nosti Ruotsin eurooppalaiseksi suurvallaksi. Matkoillaan Suomeen hän sai kuulla valituksia mielivaltaisesta verottamisesta ja muista laittomuuksista. Soturikuningas kuoli Lützenin taistelussa 1632.
Satoja vuosia kestäneen Ruotsin vallan ajan perintönä Suomen alueelle vakiintui läntinen kulttuuri ja yhteiskuntajärjestelmä. Valtakunnan asioita hoiti enimmäkseen ruotsalainen aatelisto. Suomalaiset viljelivät tiluksiaan itsenäisesti eikä käytäntö katkennut osana Venäjän valtakuntaakaan.
2. Suomi suurvaltapolitiikan pelinappulana
Suomen päätyminen Venäjän vallan alle oli seurausta suurvaltapolitiikan käänteistä 1800-luvun alun Euroopassa. Ranskasta oli tulossa Euroopan suurvalta, ja se halusi kukistaa myös Iso-Britannian. Koska hyökkäys Brittein saarille sisälsi liikaa riskejä, Ranskassa päätettiin turvautua taloudellisiin keinoihin.
Ranskan keisari Napoleon ja Venäjän keisari Aleksanteri I tekivät vuonna 1807 Tilsitissä sopimuksen, jonka perusteella päätettiin asettaa Iso-Britannia mannermaasulkemukseen, kauppasaartoon. Suunnitelma ei kuitenkaan olisi pitävä, ellei mukaan saataisi myös Ruotsia. Ruotsi kuitenkin kieltäytyi osallistumasta, sillä Iso-Britannia oli sille merkittävä kauppakumppani. Painostaakseen Ruotsia Venäjä hyökkäsi Suomeen. Tästä käynnistyi Suomen sota 1808 – 09. Apuja Ruotsista ei kuulunut ja Venäjä valloitti Suomen nopeasti.
Suomesta tuli 1800-luvun alussa suurvaltapolitiikan pelinappula. Suomen sota päätti suomalaisten pitkän yhteyden Ruotsiin.
Vastoin alkuperäisiä suunnitelmiaan Venäjä päätti pitää Suomen. Välit Ranskaan olivat ehtineet jo viilentyä. Venäjä pelkäsi myös, että Ruotsi yrittäisi saada Suomen takaisin ja että suomalaiset kapinoisivat uutta valtaa vastaan. Siksi oli tärkeää varmistaa suomalaisten tyytyväisyys antamalla heille erillishallinto.
Vuonna 1809 keisari Aleksanteri I kutsui säätyvaltiopäivät koolle Porvooseen, missä hän antoi hallitsijanvakuutuksensa uusille alamaisilleen. Keisari lupasi säilyttää maan olot ennallaan - niin luterilaisen uskonnon, ruotsin kielen, lait kuin säätyjen erioikeudetkin. Myös hallitsijan itsevaltainen asema laissa säilytettiin, mikä sopi hyvin myös uudelle valtiaalle. Ruotsi luopui Suomesta virallisesti Haminan rauhassa syyskuussa 1809.
Autonomia
Suomesta tuli suuriruhtinaskunta, jolla oli erillishallinto eli autonomia. Hallinto koostui senaatista, valtiopäivistä ja virkamiehistä. Keisarillinen Suomen senaatti oli ylin toimeenpaneva elin, joka jakaantui talous- ja oikeusosastoon. Senaatin alaisuuteen luotiin useita keskusvirastoja, kuten tullihallitus ja postilaitos.
Keisaria maassa edusti kenraalikuvernööri. Hän oli senaatin puheenjohtaja ja Suomen sotajoukkojen ylipäällikkö. Ministerivaltiosihteeri sen sijaan esitteli asiat keisarille Pietarissa.
Suomen paikallishallinto säilyi entisellään. Keisari, Suomen suuriruhtinas, edusti korkeinta valtaa ja Venäjä vastasi Suomen ulkopolitiikasta. Ruotsinvallan aikainen ruotujakolaitos purettiin ja Suomeen tuli venäläisiä joukkoja.
Autonomian aikana Suomi alkoi vaurastua ja väkiluku kasvaa. Suomessa kerätyt verot jäivät Ruotsin vallan ajasta poiketen maan omaan käyttöön. Kauppayhteydet Venäjälle vilkastuivat. Suomi hyötyi myös tullirajasta Venäjän ja Suomen välillä. Helsingistä tehtiin uusi pääkaupunki 1812, ja yliopisto siirrettiin sinne Turusta vuonna 1828. Vuonna 1812 Venäjä palautti Suomelle ”Vanha-Suomen” alueet, mukaan lukien Viipurin.
Uusi pääkaupunki Helsinki kaipasi kipeästi kohennusta. Työhön ryhtyi Carl Ludvig Engel, jonka piirros kuvaa Helsinkiä vuonna 1820. Kaupunkia ryhdyttiin rakentamaan empiretyyliin, keisarikunnan pääkaupunkia Pietaria mukaillen.
Sen sijaan yhteiskunnalliset uudistukset kilpistyivät vuosikymmeniksi siihen, ettei valtiopäiviä kutsuttu koolle. Wienin kongressin ja Napoleonin syrjäyttämisen jälkeen 1815 oli alkanut ns. taantumuksen aika, jolloin Euroopan hallitsijat suhtautuivat epäluuloisesti uusiin aatteisiin ja uudistamispyrkimyksiin. Suomessa asioita hoidettiin ilman valtiopäiviä, virkamiespäätöksin. Sensuuria, liikkumisvapautta ja yliopistojen valvontaa kiristettiin. Euroopan vallankumousvuosina 1830 ja 1848 suomalaiset pysyivätkin uskollisina keisarille.
Suuriruhtinaskunnan olot
Säädyt säilyttivät etuoikeutetun asemansa uuden isännän vallan alla. Aatelisto hyötyi niin virkakoneiston tarjoamista siviiliviroista kuin Venäjän armeijan tarjoamista uramahdollisuuksistakin. Porvaristo alkoi vaurastua lisääntyneen venäjänkaupan myötä. Myös papisto säilytti etuoikeutensa ja pysyi näin ollen uskollisena uudelle esivallalle. Tavallisenkaan kansan elämä ei juuri muuttunut.
Suomi oli 1800-luvun alkupuolella köyhä maaseutuyhteiskunta, jonka kaupungit olivat pieniä. Talonpoika omisti maansa, joka kuitenkin antoi melko heikon toimeentulon. Teollisuutta oli vähän. Ajan talousoppien mukaisesti valtio holhosi elinkeinoelämää ja talouspolitiikkaa. Maan rahaolot olivat sekavat: käytössä oli sekä Ruotsin taaleri että Venäjän rupla.
3. Suomalaisuuden synty ja kansallinen herääminen
Kansallinen herätys
1800-luvun alkupuolella Euroopan nationalistiset ja kansallisromanttiset virtaukset alkoivat levitä myös Suomeen. Suomen oppineisto kiinnostui kansan kielestä ja kulttuurista. Adolf Iwar Arwidssonin vaatimukset poliittisesta vapaudesta ja suomen kielen aseman kohentamisesta Åbo Morgonbladissa olivat kuitenkin 1820-luvun Suomessa vielä liikaa. Lehti lakkautettiin samana vuonna kuin se alkoi ilmestyä ja Arwidsson karkotettiin Ruotsiin. Muutoin Venäjä suhtautui suomen kielen ja kansanperinteen vahvistamiseen myönteisesti. Nähtiin, että kansallisromanttinen virtaus heikensi yhteyttä Ruotsiin ja antoi tilaa venäjän kielen vahvistumiselle maassa. Suomalaiskansalliseen liikkeeseen ei aluksi liittynytkään poliittisia tai yhteiskunnallisia pyrkimyksiä.
Åbo Morgonbladissa Arwidsson koetti herätellä suomalaisia oivaltamaan oma erityisyytensä. Hän piti maata vielä ”surullisena ja pimeänä” ja sen asukkaita velttoina ja saamattomina.
Keskeiset vaikuttajat
Suomalainen kulttuuri sai myötätuulta 1800-luvun alkupuolella. Tuolloin perustettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja muun muassa Lauantaiseura. Elias Lönnrotin kokoama Kalevala (1839) vahvisti suomalaisten uskoa omaan kieleen ja kulttuuriin. J.L. Runebergin Saarijärven Paavo ja Vänrikki Stoolin tarinat kuvasivat Suomen kansaa ihanteellisessa valossa ja näin lisäsivät kiinnostusta talonpoikaiskulttuuriin. J.V. Snellman toi suomalaisuuskeskusteluun myös yhteiskunnallisia ja poliittisia näkemyksiä.
Suomenmielisten eli fennomaanien keskeinen tavoite oli saada suomen kieli viralliseksi kieleksi. Snellman esittikin ohjelman, jonka lopputuloksena syntyisi suomalainen kulttuuri. Ilman kansan olojen parantamista se ei kuitenkaan pääsisi alkuun.
Snellman vaati, että oli perustettava suomenkielisiä kouluja ja julkaistava suomenkielistä kirjallisuutta. Yliopistossa oli opetettava suomeksi ja virkamiesten tuli osata suomen kieltä. Sivistyksellisiä ja käytännöllisiä tavoitteitaan Snellman toi julki mm. Saima- ja Maamiehen Ystävä – lehdissä.
Snellmanin mielipiteet eivät olleet oman aikansa vallanpitäjille aina kovin mieluisia. Topeliukselle hän kirjoitti: "Ajatukseni on: Voittaako Venäjä [kieli] vai Suomi [kieli], sen tietää vain Jumala. En uskalla mitään toivoa. Mutta että Ruotsi [kieli] häviää - sen tiedän varmasti."
4. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros alkaa
1860 – luvun uudistukset
Vuonna 1855 Venäjän tsaariksi nousi uudistusmielinen Aleksanteri II. Suomalaisten uskollisuus keisarille niin Euroopan vallankumousaalloissa kuin Krimin sodassakin (1853–56) tahdottiin nyt palkita.
Vuoden 1863 valtiopäivillä Aleksanteri II käynnisti uudistusohjelman, jonka seurauksena Suomi alkoi muuttua ja sääty-yhteiskunta murtua. Valtiopäivät alkoivat kokoontua säännöllisesti, suomesta tehtiin virkakieli ruotsin ja venäjän rinnalle, kansakoulut aloittivat toimintansa ja kunnan ja kirkon hallinto erotettiin toisistaan.
Valtiopäivien muuttuminen säännöllisiksi vahvisti Suomen autonomiaa sekä lisäsi poliittista aktiivisuutta ja kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin. Kansalaisyhteiskunnan pohja alkoi rakentua.
Suomalaiset pitivät uudistusmielisestä Aleksanteri II:sta ja hän suomalaisista. Erään Suomen-matkansa jälkeen keisari lähetti alamaisilleen viestin: ”Annan tehtäväksenne puolestamme tulkita rakkaille ja uskollisille suomalaisilleni kiitollisuuteni niistä Minulle niin kallisarvoisista tunteista, joita heillä on Minua kohtaan, ja samalla ilmaisemaan heille muuttumattoman suosiollisuuteni.”
Fennomaanit, svekomaanit, liberaalit
1860-luvulla Suomeen syntyivät ensimmäiset poliittiset ryhmittymät. Niiden keskeiset erot löytyivät suhtautumisesta suomen kieleen ja kulttuuriin. Kiistat johtivat 1870 kielitaisteluun, jonka seurauksena syntyivät ensimmäiset puolueet.
Suomalaisten puolue koostui suomenmielisistä talonpojista, papistosta ja ylioppilaista (fennomaanit). He perustivat ajatuksensa Snellmanin ohjelmaan. Ruotsalaisten puolue koostui ruotsinmielisestä ja –kielisestä sivistyneistöstä, aatelisista ja porvareista (svekomaanit). He uskoivat vain ruotsinkielisten kykenevän luomaan sivistystä ja puolustivat vallitsevaa tilannetta.
Liberaalit aateliset ja porvarit asettuivat näiden kahden puolueen välimaastoon. He uskoivat, että kielikiistojen sijasta maassa tuli keskittyä yhteiskunnallisiin uudistuksiin.
Fennomaanit ryhmittyivät äänenkannattajansa Uuden Suomettaren ympärille. Nuorsuomalaiset erkaantuivat pian omaksi ryhmittymäkseen. He perustivat Päivälehden, joka muuttui Helsingin Sanomiksi 1904. Liberaalien sanomalehti oli Helsingfors Dagblad ja aluksi myös Hufvudstadsbladet. Svekomaanien äänitorvena toimi Vikingen.
Kohti kansalaisyhteiskuntaa
Aleksanteri II:n aloitteesta ja Snellmanin aktiivisen työn seurauksena Suomessa vahvistettiin 1866 kansakouluasetus. Sen mukaan maahan tuli perustaa maksuttomia kansakouluja. Kansakouluaate eteni kuitenkin hitaasti. Koulujen perustaminen vauhdittui vasta, kun kunnat pakotettiin jakamaan alueensa koulupiireihin. Meneillään oleva kielitaistelu näkyi fennomaanien ajaman oppikoululaitoksen perustamisessa. Lopulta suomenmieliset perustivat ensimmäisen suomenkielisen oppikoulun Jyväskylään yksityisin varoin.
Vuoden 1865 kunnallislaki erotti seurakuntien ja kuntien asianhoidon toisistaan ja kunnat saivat itsehallinnon. Maaseudulla tilattomat jäivät vielä kuntakokouksen ja samalla päätöksenteon ulkopuolelle. Myös kaupunkien itsehallinto uudistettiin. Kaikki veroa maksavat kaupunkilaiset saivat äänioikeuden, joka tosin oli riippuvainen maksetun veron määrästä. Uudistuksen merkitys oli siitä huolimatta suuri: tavalliset ihmiset pääsivät mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Yleisen eurooppalaisen kehityksen myötä kansallisuusaate, liberalismi sekä työväenliike vahvistuivat. Näin ollen myös suomalaisten kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen lisääntyi. Koska äänioikeutta ei ollut vielä kaikilla kansalaisilla, tuli yhdistystoiminnasta väylä vaikuttaa yhteiskunnallisiin ongelmiin. 1800-luvun loppupuolella Suomeen perustettiinkin vilkkaasti uusia yhdistyksiä. Kansanvalistusseuran toimintaan kuuluivat kirjallisuuden, musiikin ja näytelmäharrastusten lisäksi muun muassa lukutuvat. Suomen Naisyhdistys ryhtyi parantamaan naisten yhteiskunnallista, taloudellista ja poliittista asemaa. Raittiusliikkeestä tuli Suomen suurin joukkoliike. Sen toiminnan seurauksena saatiin aikaan kunnallinen kieltolaki.
Raittiuden Seuran toimittama tarina Turmiolan Tommista ilmestyi 1858.
Työväki alkoi perustaa työväenyhdistyksiä, joissa pääpaino oli alkuun sivistystoiminnassa. 1890-luvulla liike alkoi kuitenkin omaksua sosialismin oppeja, jolloin mukana ollut sivistyneistö irtautui toiminnasta. 1899 syntyi Suomen Työväen Puolue (1903 Suomen Sosialidemokraattinen Puolue).
Talouselämä
Aleksanteri II:n tavoitteena oli edistää Venäjän nykyaikaistumista ja saada myös Suomi mukaan Euroopan teollistumiskehitykseen. Taloudellinen liberalismi syrjäytti merkantilismin ja Suomen elinkeinorakenne alkoi monipuolistua. Suomeen tuli elinkeinovapaus 1879. Ammattikunnat lakkautettiin, höyrysahojen rajoitukset poistettiin ja kauppoja sai perustaa myös maaseudulle.
Rahaolot vakiintuivat, kun Suomi sai 1860 oman rahan, markan. Markka sidottiin kultakantaan, mikä vakautti sen arvon ja esti inflaatiota. Yksityisten pankkien, osakeyhtiöiden ja ulkomaisen pääoman määrä Suomessa lisääntyi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Liikepankit helpottivat pääomien saamista ja yritysten perustamista. Ihmisten muuttovapaus virkisti sekin yrittämistä ja talouselämää, kun työväestö sai liikkua vapaasti työn perässä.
Euroopan teollistumisen ja lisääntyneen puun tarpeen myötä sahatavarasta tuli 1800-luvun puolivälissä Suomen tärkein vientituote. Edullinen työvoima ja runsaat metsävarat koituivat Suomen puunjalostus- ja paperiteollisuuden eduksi. Teollistuminen ja koneellistuminen vauhdittivat myös metalliteollisuutta. Tärkein teollisuuspaikkakunta 1800-luvun alkupuoliskolla oli Tampere, jonne perustettiin Finlaysonin tekstiilitehdas.
Teollisuus ja kauppa tarvitsivat rautateitä, joista ensimmäinen rakennettiin vuonna 1862 välille Helsinki – Hämeenlinna. Pian yhteys rakennettiin myös Pietariin ja Tampereelle. Saimaan kanavan avaaminen paransi kauppayhteyksiä Pietariin ja Itämerelle. Lennätin, puhelin ja sähkö alkoivat muuttaa suomalaisten arkea, ja kulutustavaroiden kysyntä kasvoi.
Rautateiden rakentaminen mahdollisti tavaroiden massakuljetuksen aloittamisen teollistuvassa Suomessa. Junamatka Helsingistä Hämeenlinnaan kesti lähes viisi tuntia.
Talouden uudistusten myötä suomalaisten elintaso nousi sekä maaseudulla että kaupungissa. Pahat katovuodet 1860-luvulla pakottivat suomalaiset monipuolistamaan maataloustuotantoa. Maataloudessa alettiin keskittyä lypsykarjatalouteen ja työ koneellistui. Metsäteollisuuden kasvu toi maaseudulle lisätuloja, sillä maanomistajat alkoivat myydä puutavaraa teollisuuden tarpeisiin.
Yhteiskunta muuttuu
Talouden murros, yhteiskunnalliset uudistukset ja aktiivinen kansalaistoiminta johtivat Suomen yhteiskuntarakenteen muuttumiseen. Teollistuminen aiheutti maaltamuuttoa, kaupungistumista ja siirtolaisuutta. Suurin osa siirtolaisuudesta suuntautui Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Venäjälle.
Suomalaisten siirtolaisuus suuntautui pääasiassa Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Matkaa suomalaisesta kylästä pohjoisamerikkalaiseen satamakaupunkiin tehtiin noin kaksi viikkoa.
Sääty-yhteiskunta alkoi muuttua luokkayhteiskunnaksi, jossa omaisuudella alkoi olla syntyperää suurempi merkitys. Yhteiskunnalliset erot alkoivat kärjistyä 1800-luvun lopulla. Maaseudulla tilattoman väen määrä kasvoi eikä heillä ollut mahdollisuutta saada omaa maata. Erityisesti 50 000 torpparin oikeudellinen ja taloudellinen tilanne oli tukala. Työväestökin koki asemansa epäoikeudenmukaiseksi muun muassa poliittisen vaikutusvallan vähäisyyden vuoksi.
Ensimmäinen sortokausi 1899 – 1905
1800 -luvun lopulla Venäjän ote reuna-alueistaan, kuten Suomesta, kiristyi. Kiihkomieliset slavofiilit vaativat monikansallisen maan venäläistämistä ja uudistusmieliset puolestaan valtiollisten olojen nykyaikaistamista. Venäläisiä ärsytti, että Suomella oli tulliraja Venäjää vastaan, maan virkoihin ei voitu nimittää venäläisiä eivätkä suomalaiset juuri edes osanneet venäjää. Venäjää huolestutti myös se, että Euroopan suurvallat olivat alkaneet liittoutua ja että yhdistynyt Saksa näytti vahvistuvan uhkaavasti. Pelkona oli, että Saksa ryhtyisi tukemaan Venäjän reuna-alueiden mahdollisia itsenäistymispyrkimyksiä. Ehkä jopa pääkaupunki Pietarin turvallisuus olisi uhattuna.
Venäjä ryhtyi toimeen. Venäläistämisohjelman mukaan Suomen armeija piti liittää Venäjän armeijaan, virkoihin tuli nimittää myös venäläisiä ja lakeja oli yhtenäistettävä. Säätyvaltiopäivät kuitenkin torjuivat asevelvollisuuslain. Tilanne kärjistyi, ja Nikolai II antoi ns. Helmikuun manifestin 1899. Ensimmäinen sortokausi alkoi.
Tsaari Nikolai II perheenjäsentensä kanssa Tsarskoje Selossa vuonna 1916. Kaksi vuotta myöhemmin keisari perheineen teloitettiin Jekaterinburgissa.
Vastedes yleisvaltakunnalliset lait säädettäisiin Venäjällä ja säädyillä olisi niihin vain lausunto-oikeus. Suomen oma postilaitos lopetettiin 1890. Kieliasetus määräsi, että venäjästä tuli ylimpien virastojen kieli. Suomen armeija lakkautettiin. Vuonna 1904 kutsuntalakkojen myötä Suomi kuitenkin vapautettiin asevelvollisuudesta ja tilalle tuli sotilasvero.
Yhtenäistämistoimista seurasi sensuuria, sanomalehtien lopettamisia, virkamiesten erottamisia ja maastakarkoituksia. Suomalaiset heräsivät puolustamaan autonomiaa. Keisarille toimitettiin kaksi vetoomusta, ns. suuri adressi sekä Pro Finlandia -adressi. Kumpaakaan niistä ei otettu vastaan.
Monet taiteilijat ryhtyivät vastustamaan venäläistämistoimia. Kansallisromanttinen taide tuki suomalaisten poliittisia vaatimuksia ja vahvisti suomalaisten itsetuntoa. Ns. kultakauden 1890-luvun merkittäviä taiteilijoita olivat muun muassa Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eliel Saarinen ja Jean Sibelius.
Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru, triptyykki (1891).
Suhtautuminen venäläistämiseen
Venäjän yhtenäistämispolitiikka jakoi Suomen puoluekentän myöntyväisiin (vanhasuomalaiset), perustuslaillisiin (nuorsuomalaiset, ruotsalainen puolue, työväenliike) ja aktivisteihin (ruotsalainen sivistyneistö). Myöntyväisille tärkeää oli sovitteleva suhtautuminen keisariin. Sortotoimia oli siedettävä, jotta suomalainen kulttuuri säilyisi.
Perustuslaillisten mukaan sortotoimet olivat perustuslain vastaisia ja he kieltäytyivät noudattamasta niitä. Keinonaan he käyttivät passiivista vastarintaa. Aktivistit olivat valmiita käyttämään myös väkivaltaa. Myös työväenliike vastusti venäläistämistä, mutta tavoitteli vielä kiihkeämmin yhteiskunnallisia uudistuksia.
Vuonna 1904 aktivisti Eugen Schauman murhasi kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin ja heti tekonsa jälkeen itsensä. Seuraavana vuonna Venäjällä myllertänyt suurlakko levisi myös Suomeen. Lopulta Nikolai II taipui uudistusvaatimuksiin levottomuuksien lopettamiseksi. Venäläistämistoimet lopetettiin ns. marraskuun manifestilla. Ensimmäinen sortokausi päättyi.
Eugen Schauman ja hänen koiransa Lucas. Bobrikovin murha teki Schaumanista itsenäisyysmielisten kansallissankarin ja hänen haudastaan tuli monille vaelluskohde.
Eduskuntauudistus 1906
Marraskuun manifestin myötä Suomen valtiopäivälaitos uudistettiin Euroopan moderneimmaksi. Nelisäätyisistä valtiopäivistä siirryttiin yksikamariseen eduskuntaan; demokratia oli kumonnut säätyvallan. Äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui. Kaikki 24-vuotiaat saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden, myös naiset. Kunnallisvaaleja uusi vaalijärjestelmä ei kuitenkaan koskenut.
Uusi järjestelmä pakotti puolueet organisoitumaan ja tekemään aktiivista vaalityötä kannatuksensa varmistamiseksi. 1907 pidettiin Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit. Porvaripuolueet saivat ensimmäisessä eduskunnassa vielä enemmistön, mutta sosialidemokraatit saivat 80 paikkaa 200:sta. Merkittävästä uudistuksesta huolimatta keisarille jäi yhä oikeus hajottaa eduskunta.
Suomen aatelissääty viimeisessä istunnossaan Helsingin ritarihuoneella; Maamarsalkka Viktor Magnus von Born pitää päättäjäispuhetta. Suomi siirtyi suoraan säätyvaltiopäivistä yksikamariseen eduskuntaan 1906.
Toinen sortokausi 1908 – 1917
Sortotoimet kansallisesti yhtenäisen Venäjän luomiseksi alkoivat vuonna 1908 uudelleen. Suomen asioiden esittelyjärjestys muutettiin: Suomea koskevat lait alistettiin ennen keisarille menoa ministerineuvostolle. Venäjän viranomaisten valta Suomen asioihin lisääntyi. Eduskunta ei muutoksia hyväksynyt.
Yhtenäistämistoimien tahti alkoi kiristyä. 1910 Venäjältä tuli käsky alistaa kaikki muut paitsi Suomen sisäiset asiat Venäjän duumalle. 1912 astui voimaan yhdenvertaisuuslaki, jonka seurauksena venäläiset saivat kansalaisoikeudet Suomessa, pääsivät suomalaisiin virkoihin ja saivat oikeuden harjoittaa maassa elinkeinoa.
Suomen täydellinen venäläistäminen oli tarkoitus aloittaa vuonna 1914. Ohjelmaa ei ehditty laittaa täytäntöön, sillä 1. maailmansota puhkesi ja Suomi julistettiin sotatilaan. Venäjän heikko menestys sodassa ja vakavat sisäiset ongelmat johtivat maan kriisiin. Maaliskuussa 1917 Venäjällä syttyi vallankumous ja keisari syrjäytettiin vallasta. Suomen venäläistämistoimet peruutettiin ja toinen sortokausi päättyi.
Jääkäriliike
Tieto venäläistämisestä ennätti synnyttää ylioppilaiden keskuudessa jääkäriliikkeen. Jääkärien tavoitteena oli muodostaa oma armeija ja irtautua Venäjästä. Noin 2000 suomalaista miestä eri yhteiskuntaluokista hankki sotilaskoulutuksen Saksasta, joka heikentääkseen Venäjää tuki sen reuna-alueiden itsenäistymispyrkimyksiä. Suomalaisista muodostettiin Kuninkaallinen Preussin jääkäripataljoona 27, jolla tuli olemaan Suomen myöhemmissä vaiheissa olennainen rooli.
5. Suomen itsenäistymiskehitys
Suomi itsenäistyy
Keisarivallan kaatuminen maaliskuussa 1917 (helmikuun vallankumous) ja uuden väliaikaisen hallituksen perustaminen Venäjälle sai Suomessa aikaan kiistan siitä, kenelle valta maassa nyt kuului. SDP:n, Maalaisliiton ja aktivistien mukaan korkein valta kuului eduskunnalle. Porvarien mukaan tsaarilta periytynyt valta oli siirtynyt Venäjän väliaikaiselle hallitukselle.
Uuteen senaattiin valittiin kuusi porvaripuolueiden edustajaa ja kuusi sosialidemokraattisen puolueen edustajaa. Heinäkuussa 1917 eduskunnassa enemmistönä olevat sosiaalidemokraatit saivat ajettua läpi ns. valtalain, jonka mukaan korkein valta Suomessa oli eduskunnalla. Venäjän väliaikainen hallitus vastasi tähän hajottamalla eduskunnan. Uusissa vaaleissa porvaripuolueet saivat enemmistön eduskuntapaikoista.
Suomen ns. itsenäisyyssenaatti koolla 27.11.1917. Eduskunta äänesti Suomen itsenäistymisen puolesta 6.12.1917, ja päivästä tuli Suomen itsenäisyyspäivä.
Marraskuussa 1917 Leninin johtamat bolševikit kukistivat Venäjän väliaikaisen hallituksen (lokakuun vallankumous). Sosialidemokraatit halusivat tehdä yhteistyötä bolševikkihallituksen kanssa, porvarit taas ajoivat nopeaa eroa Venäjästä. Tilanne kiristyi, ja työväestön vaatimuksia vauhdittaakseen SDP järjesti marraskuussa yleislakon. Seurauksena oli, että työväestö sai läpi lain kahdeksan tunnin työpäivästä sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kunnallisvaaleissa.
Porvarienemmistöinen eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi 15.11.1917. Uusi P.E. Svinhufvudin johtama hallituskin koostui porvareista. Itsenäisyysjulistus vahvistettiin eduskunnassa 6.12.1917. Suomi ryhtyi hakemaan valtion tunnustamista ulkovalloilta, mutta ne halusivat odottaa ensin Venäjän toimia. Neuvosto-Venäjä tunnustikin Suomen 31.12.1917.
Leninin johtaman kansankomissaarien neuvoston Suomen itsenäisyydelle antama tunnustus. Venäjällä uskottiin, että vallankumous ulottuisi aikanaan myös Suomeen ja Suomesta tulisi sosialistinen.
Sisällissota alkaa
Suomen yhteiskunnalliset ja poliittiset ongelmat olivat kärjistyneet 1900-luvun alussa. Työväestön ja maaseutuköyhälistön asema oli heikko. Eduskunnan ja senaatin toiminta olojen uudistamiseksi vaikutti etenevän aivan liian hitaasti, ja työväestön usko kansanvaltaan alkoi murentua. Tyytymättömyyttä lisäsivät hintojen nousu, lakkoilu ja työttömyys. Vuoden 1917 aikana huono elintarviketilanne kääntyi paikoitellen nälänhädäksi.
Työväestöön alkoi levitä vallankumousmielialaa. Suomalaiset alkoivat jakautua yhä selkeämmin sosialistiseen ja porvarilliseen leiriin. Vuoden 1917 aikana molemmilla puolilla perustettiin aseellisia järjestyskaarteja, jotka ottivat väkivaltaisesti yhteen. Suomella ei ollut omaa armeijaa eikä toimivaa poliisilaitosta. Epävarmuutta lisäsi sekin, että maassa oli vielä 40 000 venäläissotilasta.
Tammikuussa 1918 senaatti julisti porvarilliset suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Seurauksena oli, että työväenjärjestöjen toimeenpaneva komitea määräsi punakaartit liikekannalle ja 27.1.1918 miehitettiin keskeiset valtion virastot Helsingissä. Senaatti pakeni Vaasaan, jonne oli siirtynyt myös suojeluskuntien johtoon nimitetty C.G.E. Mannerheim. Mannerheimin johdolla suojeluskunnat riisuivat aseista 5000 venäläistä.
Vaasaan muodostettiin ns. valkoisen Suomen hallitus, jota P.E. Svinhufvud johti. Helsinkiin perustettiin ns. punaisen Suomen hallitus, kansanvaltuuskunta, jonka johtoon asettui Kullervo Manner. Kansanvaltuuskunnan tavoitteena oli saada Suomeen työväenvalta ja sosialismi. Valkoisen puolen tavoitteena oli Suomen valtiollisen itsenäisyyden turvaaminen.
Lyhyt ja verinen taistelu
Punaisten vahvinta kannatusaluetta oli eteläinen teollisuus-Suomi, valkoisten puolestaan maaseutuvaltainen Pohjanmaa. Valkoisten puolella taisteli enimmäkseen itsenäistä talonpoikaisväestöä, keskiluokkaa ja porvareita. Punaisten puolella taisteli enimmäkseen kaupunkien työväestöä ja tilattomia.
Liminkalainen 13-vuotias lapsisotilas Onni Kokko taisteli valkoisten puolella. Hän kaatui myöhemmin Tampereella. Myös punaisten puolella taisteli nuoria tyttöjä ja poikia.
Rintama muodostui Pori-Tampere-Lahti-Viipuri -linjalle. Punaiset aloittivat helmikuussa 1918 hyökkäyksen kohti pohjoista, mikä kuitenkin epäonnistui. S...