ESIPUHE

KÄSILLÄ on aitofingerporilainen Heräämisopas niille, joita suruttomuus huvittaa. On fantastista, että Fingerporin luoja ja ylläpitäjä Pertti Jarla on jo Pahkasika-vuosistaan asti piirtänyt hengellisiä aiheita koskevia sarjakuvaruuturivejä eli -strippejä. Tämän hän tekee taiten, niin että sarjakuvat pysyvät uskonnollisesti ja poliittisesti neutraaleina. Siten ne ovat katsomuksista riippumatta herkkua kaikille Fingerporin ystäville.

Äärimmäinen kilttiys on Fingerporille leimallinen piirre. Edes perversiteetiltään hieman mutkikas ekshibitionisti Asko Vilenius ei herätä katsojassa lainkaan ahdistusta. Sitä jatkumoa lienee, että paavia ja ”siitoslaisten” herätysliikettä myöten sarjakuvan hahmot herättävät ainoastaan hyväntahtoista hilpeyttä.

Fingerporin henki on tietenkin sanan rikkaassa merkityksessä kaksimielinen. Itselleni Pertti Jarlan sarjakuvan suola on juuri viattomuuden ja tietoisuuden välisessä ristiriidassa. Tarkoitan, että vasta omasta seksuaalisuudesta, luovuudesta ja vapaudesta tietoiseksi tuleminen merkitsee persoonaksi kasvamista. Samalla kuitenkin yhteisön paine pakottaa meidät muuttumaan lasten kaltaisesta aikuisten kaltaiseksi, siis häveliäiksi ja soveliaiksi.

Häpeilemättömyys on liki sama kuin viattomuus. Uskonnollisin vertauskuvin puhuen Genesiksen lankeemusmyytin alaston ”Adam ennen lankeemusta” on yhtäaikaisesti viaton ja häpeilemätön – aivan niin kuin Heimo Vesa.

Seuraa tahaton komiikka, ja mainittuna suolana tietenkin se, että nauraessaan katsoja eli tietoiseksi tullut persoona (uskonnon kielellä ”Adam lankeemuksen jälkeen”) voi hämmentyä siitä, että hän toden totta narauttaa itsensä nauramasta vitsille, jolle konventionaalinen aikuinen ikään kuin ”ei saisi nauraa”. Heimo Vesa kutittelee moralistin sisintä. Tämä on kaikkien Fingerpori-sarjakuvien sanoisinko pyhää häpeilemättömyyttä.

Heräämisoppaassakaan Fingerporin häpeilemättömyys ei häviä mihinkään, vaikka varsinkin Kolmiyhteisen Jumalan ensimmäistä persoonaa Isää ja toista persoonaa Poikaa kuvatessaan Jarla on suorastaan hämmentävän hienotunteinen. Päinvastoin kaksimielisyys on yhä tihentyneempää ja samalla rutkasti filosofisempaa. Tämä tulee ilmi suurenmoisessa oivalluksessa, että sanojen hengellinen merkitys on aivan toinen kuin niiden kirjaimellinen sisältö. Uskonnollinen kielihän menettää ominaisluonteensa, jos sanojen merkitys latistetaan niiden arkikäyttöiselle tasolle. Fingerpori leikittelee juuri uskonnollisen kielen konkreettisella tulkinnalla, ja tässä sen voima on ehtymätön. Yhdistettynä omaperäiseen piirrosjälkeen tämä aivan erityinen seikka kohottaa lukijan mukaviin tunnelmiin.

Juhani Huttunen

teologinen toimittaja

Kirkko ja kaupunki