Kansi

Etusivu

TUULA VAINIKAINEN
JOHANNA MUURAISKANGAS

Tyhjenevä pesä
- täysi sydän

Naisena ja äitinä uuden elämän kynnyksellä

Werner Söderström Osakeyhtiö

Helsinki

Tekijänoikeudet

ISBN 978-951-0-38701-6

© Tuula Vainikainen ja Johanna Muuraiskangas 2011

Versio 1.0

Werner Söderström Osakeyhtiö 2011

Avain

Kaksi naista tyhjenevissä pesissään.

Tyhjenevä pesä – täysi sydän on kirja naisille naisista, jotka elävät elämässään tärkeää elämänvaihetta, jossa monta palloa on samaan aikaan ilmassa. Lapset lähtevät kotoa, mutta samaan aikaan meidän keskielämää elävien naisten elämässä tapahtuu paljon muutakin. Me kirjoittajat – Tuula ja Johanna – avaamme tätä elämänvaihetta pitkälti tyhjenevän pesän kautta, mutta haluamme todistaa, että kyse on siitä, mistä elämässä usein muulloinkin: Kun suljet takanasi yhden oven, löydät edestäsi uuden oven, josta kulkea. Luopuessasi jostain, vaikka kuinka rakkaasta, saat aina jotain muuta tärkeää tilalle.

Kirja on siirtymätukea naiselle, jonka pesä parhaillaan tyhjenee tai on piakkoin tyhjentymässä. Kirjassa tarkastellaan sekä äidin ja aikuistuvan nuoren suhdetta, vanhempien parisuhdetta että naisen suhdetta omaan elämäänsä. Kun nuori voi hyvin, voi äitikin hyvin ja malttaa päästää hyvillä mielin jälkikasvunsa itsenäiseen elämään. Ja kun äiti on sinut elämänsä kanssa, voi nuorikin lähteä omilleen turvallisin mielin. Tyhjenevän pesän vaihetta elävän naisen arkea ja perhepohdintoja on mahdotonta irrottaa hänen muusta elämästään. Siksi puhumme myös ikääntymisestä, vaihdevuosista, terveydestä ja työstä. Tekstin lomassa Johanna esittää valmentajana syventäviä näkökulmia pureskeltavaksi ja ajatusten avaajaksi.

Me kaksi tyhjenevän pesän naista olemme tunteneet toisemme viitisentoista vuotta, tehneet työtä yhdessä ja ystävystyneet. Olemme jakaneet keskenämme monia naisen ja äidin elämään kuuluvia asioita ja sparranneet toisiamme monissa elämän käännekohdissa. Näitä naisen elämän iloja ja suruja haluamme tässä kirjassa jakaa myös teidän kanssanne. Kirjoitamme naisille, vaikka tyhjenevä pesä ja keskielämän monet haasteet ovat tietenkin tärkeitä myös miehille. Niiden tunteiden syvemmän tulkitsemisen jätämme kuitenkin mielellämme miehille itselleen. Naisille tämä elämänvaihe tarjoaa jo pelkästään biologisista syistä enemmän haastetta kuin miehille. Lasten pesästä lähtö saattaa myös tuntua konkreettisemmin naisen elämässä siksi, että hän on kantanut lasta fyysisesti itsessään ja kotoa muutto on totaalisesti se kohta, jossa fyysinen yhteys äidin ja lapsen välillä katkeaa konkreettisesti.

Jaamme kirjassa omia kokemuksiamme tyhjenevästä pesästä. Korvaamattomia näkökulmia tarjoavat kanssamme kolmisenkymmentä kaltaistamme aikuista naista avatessaan tyhjenevää pesää omassa elämässään. Osa heistä on päästänyt lapsensa maailmalle jo vuosia sitten, osa vasta valmistautuu tähän elämänvaiheeseen tai elää parhaillaan sen kiihkeimpiä vuosia. Tämä elämänvaihe on täynnä monenlaisia tunteita haikeudesta helpotukseen ja suuresta ilosta ja onnesta suruun ja menetyksen tunteisiin. Elämässä on niin paljon ulottuvuuksia, sen voimme yhdessä todeta. Lämpimät kiitoksemme teille, olette olleet korvaamattomia! Kiitämme myös monia Facebook-ystäviämme ja heidän ystäviään, joiden kokemuksia olemme myös voineet käyttää hyödyksemme yrittäessämme ymmärtää mistä tässä elämän vaiheessa moninaisine tunteineen on kyse.

Käytämme kirjassa hyväksi myös tutkimus- ja kaunokirjallisuutta. Monet tunteet on joku runoilija jo meitä aiemmin oivaltanut. Näistä näkökulmista me kirjoittajat tyhjenevää pesäämme tarkastelemme:

Tuula: ”Olen 52-vuotias neljän lapsen äiti. Kaksi vanhinta poikaani, 26- ja 24-vuotiaat ovat jo lentäneet pesästä maailmalle, löytäneet oman kumppaninsa, kihlautuneet ja perustaneet oman pesänsä Turun seudulle, missä mekin asumme. Kotona ovat vielä 18- ja 20-vuotiaat ’pienet pojat’ sekä puoliso, jonka kanssa olemme olleet aviossa kohta 31 vuotta. Ensi syksynä minusta tulee virallisestikin anoppi, kun esikoisemme avioituu kihlattunsa kanssa. Sitten voin puhua elämästä virallisestikin myös anoppiuden syvällä rintaäänellä. Tämän kirjan kirjoittamisen aikana isäni kuoli ja huomasin eläväni tyhjenevää pesää myös takautuvasti. Olen nyt oman sukulinjani vanhin.

Työelämässä elän hyviä vuosia, koska teen minulle mieluisia töitä yhden naisen yrityksessäni toimittajana, tiedottajana, viestintäkouluttajana ja tietokirjailijana. Työni ovat elämäni suola ja sokeri, pahimmillaan niitä on liikaa ja opettelen edelleenkin rajoittamaan niiden määrää, että ehtisin nauttia myös elämän muista hyvistä asioista. Koen, että ehdin aivan liian harvoin tavata hyviä ystäviäni, joilta olen saanut paljon tukea naisen elämäni iloissa ja suruissa.

Suhtaudun elämääni kysellen ja uteliaana. On mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan elämä näissä kypsissä keski-elämän vuosissa suuntautuu. Suurimman osan ajasta ikäännyn, välillä irvistellen ja välillä vuosien tuomasta elämänkokemuksesta ja viisaudesta hävyttömästi iloiten. Olen toiveikas ja onnellinen, että olen juuri tässä, juuri nyt.”

Johanna: ”Olen 47-vuotias kahden lapsen, tytön ja pojan äiti. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa viimeisen parin vuoden aikana, vähitellen. Tytär on jo kihloissa ja asuu avoliitossa eli anoppiuttakin olen jo ehtinyt aloitella.

Elimme lasten isän kanssa avioliitossa 23 vuotta, kunnes pesän tyhjennettyä, ehkä molemmille hieman yllätyksenä, päädyimme eroon tämän kirjan kirjoittamisen aikana. Koin siis sananmukaisesti täydellisen pesän tyhjentymisen kirjoittaessani tähän kirjaan.

Olen tehnyt työtä kouluttajana ja valmentajana jo vuosia, yksilöiden ja yhteisöjen sparraajana. Työssäni olen kohdannut paljon hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja haasteissa eläviä naisia, joiden kannustaminen on minulle yhä tärkeää.

Itselleni on aina ollut tärkeää todella vahva taustaperhe ja laaja ystäväverkosto, joiden kanssa jaan elämäni ilot ja surut. Valmentajana uskon ja tiedän myös valmennuksen mahdollisuudet elämän eteenpäin vievänä voimana.

Haastavistakin hetkistä huolimatta olen vilpittömästi kiitollinen ja onnellinen siitä, että elän juuri tällaista elämää kuin tällä hetkellä elän. Tyhjentynyt pesä ei tarkoita tyhjää vaan täyttä elämää. Uskon, että olemme kukin vahvasti oman onnemme seppiä. Erilaisissa elämänvaiheissa ratkaisevaa ei ole niinkään se mitä tapahtuu, vaan miten suhtaudumme tapahtumiin.”

Tuulan kiitokset: Sydämelliset kiitokset puolisolle ja lapsillemme menneistä yhteisistä kokemuksista. Elämältähän se on maistunut ja ilman juuri teitä se kaikki olisi varmasti ollut aivan toisenlaista. Rakkaita naisystäviäni kiitän lämpimästi kaikesta jakamisesta, löydätte tämän kirjan sivuilta varmasti myös tuttuja asioita yhteisistä terapeuttisista kohtaamisistamme.

Johannan kiitokset: Kiitos lapsilleni, että saan kasvaa ja elää vahvasti kanssanne. Kiitos ihanat ystävät, joiden kanssa saan jakaa myös tämän keskielämän. Kiitos terapeuttinen valmentajani, joka on auttanut oivaltamaan mitä täysi sydän tarkoittaa.

Äitienpäivänä 2011

Täydellä sydämellä

Tuula Vainikainen

Johanna Muuraiskangas

Kotipesä, perhe ja tunteiden ristiaallokko

Sydän täynnä suuria tunteita

SYDÄN TÄYNNÄ SUURIA TUNTEITA

”Olen tehnyt tietyt tehtäväni ja voin ilmeisesti olla paljosta tyytyväinen, iloinen ja ylpeä. Paljon enemmänkin olisi ehkä pitänyt? Tiedänkö tehneeni parhaani? Kyllä, mutta riittääkö se, kysyy pieni ääni sitkeästi sisälläni. Sitähän me emme vielä tiedä, sen näyttää aika.”

Kun pesä tyhjenee, jää äidin sydän niin täyteen tunteita. Kaikkia mahdollisia tunnettavissa olevia tunteita surusta, pelosta ja pettymyksestä toivoon, ylpeyteen, rakkauteen ja helpotukseen. Omalle lapselleen haluaa toivottaa hyvää matkaa, turvallisia lentosäitä ja sopivaa tuulta, joka puhaltaisi purjeet pullolleen otollista purjehdusta varten.

Tunteet ovat tunnetusti yksityisiä ja koemme asioita hyvin eri tavoin. Moni samassa elämäntilanteessa elävä kanssasisaremme kokee oman tyhjenevän pesänsä tyynesti tai ottaa muuttuneen olotilan hurtilla huumorilla.

Tuula: ”Runontekijä Varpu Välimäki vertaa säkeissään lapsen lähettämistä maailman merille purren varustamiseen. Äiti varustaa purtta maailman merille rakkaus rinnassaan ja neuloo purjeet huolella, mutta joutuu lopulta hyväksymään kipein sydämin sen, ettei voi mitään maailman tuulille. Noita säkeitä lainaavat monet lapsensa lopullisesti menettäneet vanhemmat kuolinilmoituksissakin. Maarit Hurmerinta kuvaa lapsen itsenäistymistä koskettavassa laulussaan ’Lainaa vaan’, joka sekin nostaa joka kerta vedet silmiini. Siinä äiti saattelee pienokaista sydän kipeänä omille teilleen ja toivoo tämän pärjäävän yön yli huomiseen – ja pitkälle sen jälkeenkin. Nämä samat tunnelmat tuntuvat ylen tutuilta monille lapsiaan maailmalle lähtöön saatteleville ja saatelleille vanhemmille. Minulla tähän vaiheeseen tuntuu kerääntyvän paljon painavaa pohdittavaa. Synkkää tämä elämänvaihe ei ole, mutta väliin kyllä melko kuohuttavaa. Joskus tunnistan myös pelkoa. En siksi, että pääasiassa epäilisin pahan maailman musertavan nuoreni, mutta realistina näen maailman aika kovana paikkana, jossa hyvän tavoittelijaa ja parhaansa yrittäjääkään ei välttämättä palkita yrityksistään.

Omaan ja puolison muuttuvaan elämäntilanteeseen suhtaudun pääasiassa luottavaisesti, mikäli terveyttä vain riittää. Sitä tajuaa melkein päivittäin, että elämässä on tähän noin viidenkympin virstanpylväälle tullessa jo tehnyt monia tärkeitä asioita, kuten nyt näiden neljän nuoren miehen maailmaan saattaminen ja nyt pikkuhiljaa heidän saattelemisensa maailmalle. Se mitä niin kovin toivon, on se, että he säilyisivät edelleen elämässäni. Että he haluaisivat pitää minut osan...