Kansi.jpg
Titteli.jpg

Ensimmäinen luku

15. tammikuuta

Aihe: Irtisanominen

Haluaisin irtisanoa lehteni kestotilauksen. Käykö se tätä kautta?

Ystävällisin terveisin

E. Rothner

18 päivää myöhemmin

Aihe: Irtisanominen

Haluaisin irtisanoa kestotilaukseni. Voinko tehdä sen sähköpostitse? Pyydän lyhyttä vastausta.

Ystävällisin terveisin

E. Rothner

33 päivää myöhemmin

Aihe: Irtisanominen

Hyvät lehtitalo Liken työntekijät, jos yritätte sitkeällä piittaamattomuudellanne teilata irtisanomisyritykseni siinä tarkoituksessa, että saisitte valitettavasti yhä huonotasoisemman tuotteenne vastedeskin myytyä, voin vain todeta: minä en aio maksaa siitä enää!

Ystävällisin terveisin

E. Rothner

Kahdeksan minuuttia myöhemmin

VS:

Teillä on väärä osoite. Minä olen yksityishenkilö. Minun osoitteeni on: woerter@leike.com. Te tarkoitatte: woerter@like.com. Olette jo kolmas, joka yrittää irtisanoa tilauksensa lähettämällä viestin minun osoitteeseeni. Lehti on ilmeisesti muuttunut todella kehnoksi.

Viisi minuuttia myöhemmin

Re:

Voi, anteeksi! Ja kiitos tiedosta.

Terveiset, E. R.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin

Aihe:

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

toivoo Emmi Rothner

Kaksi minuuttia myöhemmin

VS:

Hyvä Emmi Rothner, me tunnemme toisemme kylläkin vielä huonommin kuin ei ollenkaan. Kiitän silti ihanasta ja ylettömän omaperäisestä ryhmäviestistä! Teidän on ehkä hyvä tietää, että rakastan ryhmäviestejä ryhmille, joihin en kuulu.

Terv. Leo Leike

18 minuuttia myöhemmin

Re:

Suokaa anteeksi kirjallinen häirintäni, herra terv. Leike. Olette sujahtanut vahingossa asiakaskortistooni, koska yritin joitakin kuukausia sitten irtisanoa lehtitilaukseni ja naputtelin vahingossa teidän sähköpostiosoitteenne. Poistan osoitteen ensi töikseni.

PS: Jos teidän mieleenne tulee joku omaperäisempi sanamuoto toivottaa »hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta» kuin »hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta», otan vihjeen mielelläni vastaan. Siihen saakka: Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

E. Rothner

Kuusi minuuttia myöhemmin

VS:

Toivotan teille mukavia juhlapyhiä ja iloitsen kanssanne siitä, että teillä on edessänne vuosi, josta tulee varmasti yksi kahdeksastakymmenestä parhaasta elinvuodestanne. Ja jos olette sattumalta tilannut jokusen huonon päivän, irtisanokaa ne kaikin mokomin lähettämällä – vahingossa – viesti minun osoitteeseeni.

Leo Leike

Kolme minuuttia myöhemmin

Re:

Olen vaikuttunut!

Yst. terv. E. R.

38 päivää myöhemmin

Aihe: Ei sentin hyrrää!

Arvoisa lehtitalon johto, olen katkaissut suhteeni lehteenne kolme kertaa kirjallisesti ja kaksi kertaa suullisesti (puhelimessa oli eräs rouva Hahn). Jos te siitä huolimatta lähetätte minulle edelleen lehteänne, katson sen olevan teidän yksityistä hupianne. Vastikään lähettämänne 186 euron maksumääräyksen säilytän mielelläni muistona, jotten unohtaisi Likeä senkään jälkeen, kun lopetatte vihdoinkin lehden lähettämisen minulle. Mutta älkää kuvitelko, että maksaisin sentin hyrrää.

Kunnioittavin terveisin

E. Rothner

Kaksi tuntia myöhemmin

VS:

Hyvä rouva Rothner, teettekö tämän tahallanne? Vai oletteko tilannut huonon päivän?

Yst. terv. Leo Leike

15 minuuttia myöhemmin

Re:

Hyvä herra Leike, tämä on minulle nyt kaikin puolin kiusallista. Kärsin valitettavasti kroonisesta »ei»-viasta tai oikeastaan »e-ennen-i:tä» -viasta. Jos kirjoitan nopeasti ja seuraavan kirjaimen pitäisi olla i, minulta lipsahtaa e sinne sekaan. Asia on niin, että keskisormeni kamppailevat keskenään näppäimistöllä. Vasen haluaa aina olla oikeaa nopeampi. Olen nimittäin oikeastaan vasuri, joka pakotettiin koulussa oikeakätiseksi. Sitä vasen käteni ei ole antanut minulle anteeksi vielä tähän päivään mennessä. Aina se ujuttaa keskisormenpäällä tekstiin e:n, ennen kuin oikea on ehtinyt kirjoittaa i:n. Anteeksi siis tämä häirintä, tulevaisuudessa sitä ei enää (todennäköisesti) satu.

Mukavaa iltaa

E. Rothner

Neljä minuuttia myöhemmin

VS:

Hyvä rouva Rothner, saanko esittää teille kysymyksen? Ja tässä vielä toinen: kuinka kauan teiltä meni kirjoittaessanne sähköpostin, jossa kerrotte »ei»-viastanne?

Terv. Leo Leike

Kolme minuuttia myöhemmin

Re:

Kaksi kysymystä paluupostissa: Mitä veikkaatte, kuinka kauan siihen meni? Ja miksi kysytte sitä?

Kahdeksan minuuttia myöhemmin

VS:

Arvioisin, ettei siihen kulunut enempää kuin kaksikymmentä sekuntia. Siinä tapauksessa onnittelen: niin lyhyessä ajassa onnistuitte kirjoittamaan moitteettoman viestin. Se sai minut hymyilemään. Eikä sitä saa aikaan varmasti enää mikään eikä kukaan tänä iltana. Toinen kysymyksenne, miksi sitä kysyn: tutkin tällä hetkellä työkseni muun muassa sähköposteissa käytettyä kieltä. Ja vielä se sama kysymys: ei enempää kuin kaksikymmentä sekuntia, olenko oikeassa?

Kolme minuuttia myöhemmin

Re:

Vai niin, tutkitte siis työksenne sähköposteja. Kuulostaa jännittävältä, joskin tunnen nyt olevani itse jonkinlainen koehenkilö. Mutta mitä siitä. Onko teillä kotisivut? Jos ei, haluaisitteko sellaiset? Jos teillä on sellaiset, haluaisitteko ehkä paremman näköiset? Minä teen nimittäin työkseni kotisivuja. (Tähän saakka minulta kului prikulleen kymmenen sekuntia, katsoin sekuntikellosta, mutta kyseessä olikin työviesti, se käy aina sähäkästi.)

Mitä taas arkielämän viestiini »e-ennen-i:tä» -vikaan tulee, erehdyitte valitettavasti pahemman kerran. Se vei varmaan runsaat kolme minuuttia elinajastani. No, kukapa tietää, mitä hyötyä siitä vielä on? Nyt minua kiinnostaisi vielä yksi asia: mistä johtuu arvaus, että minulta meni vain kaksikymmentä sekuntia kun kirjoitin viestiä »e-ennen i:tä» -viasta? Ja ennen kuin jätän teidät lopullisesti ikuiseen rauhaan (paitsi jos ne lähettävät minulle taas Likestä uuden maksumääräyksen), minua kiinnostaa vielä yksi asia. Kirjoitatte edellä: Saanko esittää teille kysymyksen? Ja tässä vielä toinen: kuinka kauan teiltä meni… jne…? Mielessäni heräsi kaksi kysymystä. Ensimmäinen: kuinka kauan teiltä meni tuohon pilaan? Toinen: onko tuo teidän huumorianne?

Puolitoista tuntia myöhemmin

VS:

Hyvä tuntematon rouva Rothner, vastaan huomenna. Nyt suljen tietokoneen. Hyvää iltaa, hyvää yötä, tilanteesta riippuen.

Leo Leike

Neljä päivää myöhemmin

Aihe: Avoimet kysymykset

Hyvä rouva Rothner, pyydän anteeksi, että kirjoitan vasta tänään, tilanteeni on tällä hetkellä hitusen sekava. Halusitte tietää, miksi oletin virheellisesti, ettei teiltä mennyt enempää kuin kaksikymmentä minuuttia »e-i»-vian kuvaamiseen. Asia on niin, että kun lukee meilejänne, tuntuu siltä kuin ne olisivat »pulpunneet itsestään», jos saan arvioida niitä näin. Olisin voinut vannoa, että olette pikapuhuja ja pikakirjoittaja, vilkas ihminen, jonka mielestä päivittäiset rutiinit eivät ikinä suju riittävän sutjakasti. Kun luen viestejänne, en huomaa niissä taukoja. Ne vaikuttavat sävyltään ja tempoltaan reippailta, kepeiltä ja energisiltä, lennokkailta, jopa vähän kiihtyneiltäkin. Tuolla tavalla ei kirjoita kukaan, jolla on matala verenpaine. Minusta tuntuu, että spontaanit ajatuksenne pujahtavat esteettä teksteihinne ja niitä leimaa kielellinen varmuus ja taitava, erittäin osuva sanojen käyttö. Mutta jos nyt sanotte, että »e-i»-meiliin meni yli kolme minuuttia, niin olen ilmeiseti luonut teistä väärän mielikuvan.

Valitettavasti esititte minun huumoriani koskevan kysymyksen. Se on surullinen juttu. Voidakseen olla huumorintajuinen on itsessään havaittava edes hitunen vitsikkyyttä. Rehellisesti sanoen: tällä hetkellä minussa ei taida olla häivääkään siitä, tunnen olevani täysin vailla. Kun käyn mielessäni läpi viime päiviä ja viikkoja, hymyni hyytyy. Mutta se kuuluu minun yksityiselämääni eikä tänne. Kiitos kuitenkin piristävästä tyylistänne. Oli kaikin puolin mukavaa vaihtaa mielipiteitä. Uskoisin, että olen nyt vastannut mitenkuten kaikkiin kysymyksiinne. Jos satutte tulevaisuudessa taas erehtymään minun osoitteeseeni, se ilahduttaa minua. Mutta yksi asia vielä: irtisanokaa vihdoin se Like-tilauksenne, se käy kieltämättä vähitellen hermoilleni. Vai hoidanko minä sen teidän puolestanne?

Ystävällisin terveisin

Leo Leike

40 minuuttia myöhemmin

VS:

Hyvä herra Leike, minun on aika tunnustaa: minulta ei todellakaan mennyt »e ennen i:tä» -viestiini enempää kuin kaksikymmentä sekuntia. Minua vain suututti, kun arvelitte minun sutaisseen viestini pikapikaa. Vaikka se on totta, teillä ei ole oikeutta tietää sitä jo etukäteen. Mutta olkoon: vaikkei teillä (tällä hetkellä) olekaan huumorintajua, sähköposteja osaatte näköjään tulkita aika hyvin. Minuun teki suuren vaikutuksen, kun näitte heti lävitseni! Oletteko saksan kielen professori?

Terveiset

Emmi »Pulppuava» Rothner

18 päivää myöhemmin

Aihe: Hei

Hei, Leo Leike, halusin vain kertoa, ettei Likestä lähetetä minulle enää lehtiä. Puutuitteko asiaan? Tekin voisitte muuten välillä ottaa minuun yhteyttä. En esimerkiksi vieläkään tiedä, oletteko professori. Google ei ainakaan tunne teitä tai sitten se osaa taitavasti pitää teidät piilossa. Onko huumorintajunne jo voimissaan? Kilpailu on ankaraa näin karnevaalien aikaan!

Ystävällisin terveisin

Emmi Rothner

Kaksi tuntia myöhemmin

VS:

Hyvä rouva Rothner, mukavaa että kirjoititte, minulla olikin jo ikävä teitä. Olin jo vähällä tilata itselleni lehden Likeltä. (Huomio, itävää huumoria!) Googlasitteko minua todella? Tunnen itseni imarrelluksi. Vähemmän minua miellyttää rehellisesti sanottuna se, että voisin olla mielestänne vaikka »professori». Pidätte minua siis vanhana äijänä, niinkö? Jäykkänä, pikkumaisena, rikkiviisaana. No, en yritä väenvängällä saada teitä vakuuttuneeksi muusta, se olisi noloa. Luultavasti kirjoitan tällä hetkellä vanhemman tuntuisesti kuin olen iältäni. Ja minun epäilykseni on, että te taas kirjoitatte nuoremman tuntuisesti kuin olette. Olen muuten viestintäasiantuntija ja kielipsykologian assistentti yliopistossa. Teemme parhaillaan tutkimusta sähköpostin vaikutuksesta kielelliseen käyttäytymiseemme ja – vielä mielenkiintoisempi alue – sähköposteista tunteiden välittäjinä. Siitä syystä sorrun välillä puhumaan vähän fakkiutuneesti, mutta tulevaisuudessa hillitsen itseni, lupaan sen.

Koittakaa pärjäillä karnevaaliriennoissa! Arvioni mukaan olette jo varannut kotiin melkoisen kiintiön irtoneniä ja sormipillejä. :-)

Hyvää jatkoa,

Leo Leike

22 minuuttia myöhemmin

Re:

Hyvä herra kielipsykologi, nyt testaan teitä: arvatkaa, mikä virke kiinnosti minua eniten äsken lähettämistänne virkkeistä? Se oli niin mielenkiintoinen, että minulla olisi saman tien kysymys siitä (jos en testaisi teitä ).

Ja tässä vielä hyvä vinkki, mitä huumoriinne tulee: lause »Olin jo vähällä tilata itselleni lehden Likeltä» antoi minusta aihetta toivoon! Lisähuomautuksellanne (Huomio, itävää huumoria!) pilasitte kuitenkin valitettavasti kaiken. Se olisi kannattanut jättää kylmästi pois! Myös lause irtonenistä ja sormipilleistä oli minusta hauska. Meillä on ilmeisesti samanlainen ei-huumorintaju. Luottakaa vain siihen, että tunnistan ironianne ja luopukaa hymiöistä.

Hyvää jatkoa sinnekin, on tosi mukavaa viestitellä.

Emmi Rothner

Kymmenen minuuttia myöhemmin

VS:

Hyvä Emmi Rothner, kiitos vinkeistä. Teette minusta lopulta vielä huumorimiehen. Vielä enemmän kiitän testistä! Se antaa minulle tilaisuuden todistaa, etten sittenkään (vielä) ole tyyppiä »vanha omahyväinen professori». Jos olisin sellainen, olisin olettanut että teistä mielenkiintoisin virkkeeni olisi ollut »Teemme parhaillaan tutkimusta… sähköposteista tunteiden välittäjinä». Mutta näin ollen olen varma, että tämä kiinnostaa teitä eniten: »Ja minun epäilykseni on, että te taas kirjoitatte nuoremman tuntuisesti kuin olette.» Se herättää teissä väkisin kysymyksen: Mistä hän muka kuvittelee sen näkevänsä? Ja siitä seuraa: Kuinka vanhana hän minua oikein pitää? Olenko oikeassa?

Kahdeksan minuuttia myöhemmin

Re:

Leo Leike, Tehän olette aika piru mieheksi!!! No, koittakaa sitten keksiä hyviä perusteita, miksi olisin vanhempi kuin kirjoitustyylini antaa ymmärtää. Tai vielä tarkemmin: Kuinka vanhan tuntuisesti kirjoitan? Kuinka vanha minä olen? Miksi?–Kun olette ratkaissut tämän tehtävän, paljastakaa minulle, mikä on kengännumeroni.

Hyvää jatkoa

Emmi

Ps. Tosi vänkää kirjoitella kanssanne.

45 minuuttia myöhemmin

VS:

Kirjoitatte kuin kolmekymmentävuotias. Mutta olette neljänkymmenen korvilla, sanotaan vaikkapa neljäkymmentäkaksi. Mistä muka tunnistan sen?–Kolmikymmenvuotias ei kuulu Liken lukijakuntaan. Like-tilaajien keski-ikä on noin viisikymmentä. Mutta te olette nuorempi, teette työksenne kotisivuja, joten voisitte olla kolmekymmentä tai jopa reilusti alle. Tosin kukaan kolmekymppinen ei lähetä ryhmäviestiä asiakkailleen toivottaakseen näille »Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta». Ja lopuksi: nimenne on Emmi, ei Emma. Minä tunnen kolme Emmaa, kaikki ovat yli neljäkymmentä. Kolmekymppiset eivät ole Emmoja. Emma-nimi on käytössä taas alle kaksikymmenvuotiailla, mutta te ette ole alle kahdenkymmenen, muuten käyttäisitte sanoja kuten pähee, hevi, sikahieno, Sherlock, preivi… ja vastaavia. Sitä paitsi ette kirjoittaisi siinä tapauksessa täydellisiä lauseita tai teitittelisi. Ja ylipäänsä teillä olisi parempaa tekemistä kuin meilailla oletetun, huumorintajuttoman professorin kanssa ja olla kiinnostunut siitä, minkä ikäisenä hän teitä pitää. Vielä yksi asia »Emmistä»: Jos oikea nimi on Emma ja jos hän kirjoittaa nuoremmasti kuin ikä edellyttää, esimerkiksi siksi että tuntee itsensä huomattavasti nuoremmaksi kuin oikeasti on, hän ei kutsu itseään Emmaksi vaan Emmiksi. Yhteenveto, hyvä Emmi Rothner: Kirjoitatte kuin kolmekymppinen. Olette neljäkymmentäkaksi. Pitääkö paikkansa? Teidän kengännumeronne on 36. Olette pieni, siro ja vilkas, teillä on lyhyt tumma tukka. Ja puheenne pulppuaa. Olenko oikeassa?

Mukavaa illanjatkoa

Leo Leike

Seuraavana päivänä

Aihe: ???

Hyvä rouva Rothner, oletteko loukkaantunut? Kuulkaa, enhän minä tunne teitä. Mistä voin tietää, kuinka vanha olette? Olette ehkä kaksikymmentä tai kenties kuusikymmentä. Olette ehkä 190 senttiä pitkä ja painatte sata kiloa. Kengännumeronne on ehkä 46 – ja siitä syystä teillä on vain kolme paria kenkiä, suutarin valmistamia. Voidaksenne rahoittaa neljännen parin jouduitte irtisanomaan Like-tilauksenne ja pitämään asiakkaanne suopealla päällä lähettämällä heille joulutervehdyksen. Älkää siis olko vihainen. Minusta oli hauska arvailla. Minulla on teistä hämärä mielikuva, ja sitä yritin tavoittaa liioitellun pikkutarkasti. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut astua varpaillenne.

Ystävällisin terveisin

Leo Leike

Kaksi tuntia myöhemmin

Re:

Hyvä »professori», pidän huumoristanne, se on vain puolen sävelaskelen päässä kroonisesta vakavamielisyydestä ja kuulostaa siitä syystä erityisen omaperäiseltä! Jatkan huomenna. Odotan sitä jo ilolla!

Emmi

Seitsemän minuuttia myöhemmin

VS:

Kiitos! Nyt voin mennä rauhallisin mielin nukkumaan.

Leo

Seuraavana päivänä

Aihe: Varpaille astuminen

Hyvä Leo, jätän »Leiken» nyt pois. Saat siitä hyvästä unohtaa »Rothnerin.» Nautin eilisistä meileistäsi suuresti, luin ne useamman kerran. Haluaisin kehua sinua. Minusta on mielenkiintoista, että pystyt eläytymään tuolla tavalla ihmiseen, jota et yhtään tunne, jota et ole koskaan nähnyt etkä todennäköisesti koskaan näekään, jolta et voi odottaa mitään ja josta et voi tietää, saatko häneltä koskaan vastaavaa palautetta. Se on miehille täysin epätyypillistä, ja arvostan sitä sinussa. Tämän halusin kertoa alkajaisiksi.

No sitten pari muuta juttua:

1) Sinulla on pahaksi päässyt ryhmäviesti-joulutervehdys -häiriö! Mistä sinä sen olet saanut? Ilmeisesti sinua loukkaa verisesti, jos sinulle toivotetaan »Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta». Okei, lupaan, etten sano sitä enää koskaan, en koskaan! Minusta on muuten hämmästyttävää, että yrität päätellä »hyvästä joulusta ja onnellisesta uudesta vuodesta» toivottajan iän. Jos olisin kirjoittanut vaikkapa »Hauskaa joulua ja menestyksekästä uutta vuotta», olisinko siinä tapauksessa kymmenen vuotta nuorempi?

2) Olen pahoillani, hyvä Leo Kielipsykologi, mutta se, ettei nainen voi olla alle kahdenkymmenen, jos ei käytä ilmauksia kuten pähee, hevi, sikahieno, haiskahtaa minusta kyllä vähän elämälle vieraalta yliprofessorimaisuudelta. Ei niin, että kamppailisin kirjoittaakseni siten, että sinä luulisit minua alle kaksikymppiseksi, mutta voiko sen todella tietää?

3) Kirjoitan siis mielestäsi kuten kolmekymppinen. Mutta kolmikymmenvuotiaat eivät sinusta lue Likeä. Selitän asian mielelläni: olin tilannut Like-lehden äidilleni. Mitäs siihen sanot? Olenko nyt vihdoinkin nuorempi kuin mitä kirjoitukseni antaa ymmärtää?

4) Minun on jätettävä sinut yksin painiskelemaan tämän periaatteellisen kysymyksen kanssa. Minulla on valitettavasti menoa. (Rippikouluun? Tanssitunnille? Kynsistudioon? Nypläyskerhoon? Saat itse valita.)

Mukavaa päivänjatkoa, Leo!

Emmi

Kolme minuuttia myöhemmin

Re:

Ai niin, Leo, haluankin paljastaa vielä yhden asian: kengännumerossa et juurikaan erehtynyt. Kokoni on 37. (Mutta ei sinun tarvitse lahjoittaa minulle kenkiä, omistan jo kaikki mahdolliset mallit.)

Kolme päivää myöhemmin

Aihe: Jotain puuttuu

Leo hyvä, jos et kirjoita minulle kolmeen päivään, minulla on kahdenlaisia tuntemuksia:1) Olen ihmeissäni. 2) Jotakin puuttuu. Kumpikaan ei ole kiva tunne. Tee jotain estääksesi ne!

Emmi

Seuraavana päivänä

Aihe: Vihdoinkin lähetetty!

Emmi hyvä, puolustaakseni itseäni haluan kertoa että olen kirjoittanut sinulle joka päivä, mutta en ole jättänyt viestejä ainoastaan lähettämättä vaan jopa tuhonnut ne kaikki. Olen nimittäin päätynyt kirjeenvaihdossamme vaikeaan paikkaan. Sinä, se tietty Emmi, kengännumero 37, alat kiinnostaa minua vähitellen enemmän kuin näissä puitteissa pitäisi. Ja jos se tietty Emmi, kengännumero 37, toteaa jo alussa: »Todennäköisesti me emme tapaa koskaan», niin hän on tietenkin täysin oikeassa ja minä yhdyn hänen mielipiteeseensä. Pidän hyvin, hyvin järkevänä lähteä siitä, ettemme tapaa. Enkä minä halua, että kanssakäymisemme vajoaa kontakti-ilmoitusten ja keskustelupalstojen lässytystasolle.

No, lähetän nyt vihdoinkin tämän meilin, jotta se tietty Emmi, kengännumero 37, saisi postilaatikkoonsa minulta edes jotakin. (Erityisen jännittävä tämä teksti ei ole, tiedän sen, se onkin vain murto-osa siitä, mitä aioin alun perin kirjoittaa.)

Hyviä vointeja!

Leo

23 minuuttia myöhemmin

Re:

Ahaa, se tietty Leo Kielipsykologi ei siis halua tietää, miltä se tietty Emmi, kengännumero 37, näyttää? Leo, sitä minä en usko! Jokainen mies haluaa tietää, miltä näyttää nainen, jonka kanssa mies on tekemisissä tietämättä, miltä nainen näyttää. Sillä sen jälkeen mies tietää, haluaako hän edelleen olla tekemisissä naisen kanssa vai ei. Vai olenko väärässä?

Sydämellisin terveisin

Se tietty Emmi, kengännumero 37

Kahdeksan minuuttia myöhemmin

VS:

Tuo oli sitten pikemminkin hyperventiloitu kuin kirjoitettu, vai mitä? Minun ei todellakaan tarvitse tietää, miltä sinä näytät, jos annat minulle tuollaisia vastauksia. Näen sinut joka tapauksessa sieluni silmin. Eikä minun tarvitse olla sitä varten edes kielipsykologi.

Leo

21 minuuttia myöhemmin

Re:

Nyt erehdyt, Leo. Viesti oli kirjoitettu aivan rauhallisella mielellä. Sinun pitäisi varmaan nähdä minut hyperventiloimassa. Muuten, et tunnu olevan halukas vastaamaan kysymyksiini, vai mitä? (Miltä muuten näytät, kun kysyt »vai mitä»?) Mutta haluan vielä palata tämänaamuiseen loistosuoritukseesi. Mikään siinä sähköpostissa ei nimittäin sovi yhteen. Totean:

1) Kirjoitat minulle meilejä etkä lähetä niitä.

2) Alat vähitellen kiinnostua minusta enemmän kuin näissä puitteissa pitäisi. Mitä se tarkoittaa? Eivätkö kanssakäymisemme puitteet olekaan vain molemminpuolinen mielenkiinto toista, täysin vierasta ihmistä kohtaan?

3) Sinusta on hyvin järkevää – ei vaan sinusta on jopa »hyvin, hyvin järkevää» – ettemme tapaa koskaan. Kadehdin intohimoista järjen käyttöäsi!

4) Et halua mitään keskustelupalstalässytystä. Mitä sitten haluat? Mistä meidän olisi hyvä keskustella, jotta et vähitellen kiinnostuisi minusta enempää kuin puitteet sallivat?

5) Ja vielä sen ei mitenkään epätodennäköisen tilanteen varalta, ettet vastaa yhteenkään äsken esittämistäni kysymyksistä: kerroit, että lähetit äsken vain murto-osan siitä, mitä aioit minulle sanoa. Kirjoita minulle huoleti ne loputkin. Iloitsen joka rivistä! Luen niitä nimittäin mielelläni, Leo hyvä! Emmi.

Viisi minuuttia myöhemmin

VS:

Hyvä Emmi, jos et saisi kirjoittaa 1), 2), 3) ja niin edelleen, et olisi oma itsesi, vai mitä? Jatkan huomenna. Mukavaa iltaa. Leo.

Seuraavana päivänä

Aihe:

Emmi hyvä, oletko jo huomannut, ettemme tiedä toisistamme yhtään mitään? Me luomme virtuaalisia mielikuvitushahmoja, muodostamme illusionäärisiä harhakuvia toisistamme. Esitämme kysymyksiä, joiden viehätys on siinä, että ne jäävät ilman vastauksia. Niin, me nautimme toistemme uteliaisuuden herättämisestä ja lietsomisesta jättämällä sen poikkeuksetta tyydyttämättä. Yritämme lukea rivien välistä, sanojen välistä, kaiketi pian jo kirjaintenkin välistä. Pyrimme vimmatusti arvioimaan toisiamme oikein ja samalla olemme tarkkoina, ettemme missään tapauksessa paljasta itsestämme mitään oleellista. Mitä tarkoittaa »mitään oleellista»? – Ei mitään, emme ole vielä kertoneet elämästämme mitään, omasta arkipäivästämme mitään, mikä saattaisi olla meistä jommallekummalle tärkeää.

Kommunikoimme tyhjiössä. Tunnustimme kiltisti mitä teemme työksemme. Sinä tekisit minulle teoriassa hyvännäköiset kotisivut, minä puolestani laadin sinusta käytännössä (huonoja) kielianalyyseja. Siinä kaikki. Me tiedämme kehnon kaupunkilehden ansiosta, että asumme samassa suurkaupungissa. Mutta muuten? Ei mitään. Ympärillämme ei ole keitään muita. Emme asu missään. Emme ole minkään ikäisiä. Meillä ei ole kasvoja. Emme tee eroa päivän ja yön välillä. Emme elä millään aikakaudella. Meillä on pelkästään näyttöruutumme, kummallakin jyrkästi ja salaisesti omansa, ja meillä on yhteinen harrastus: me olemme kumpikin kiinnostuneita täysin vieraasta ihmisestä. Hurraa!

Mitä minuun tulee, ja nyt pääsen tunnustukseeni: Emmi, kiinnostat minua valtavasti! En tosin tiedä miksi, mutta tiedän, että siihen on ollut jokin heräte. Mutta tiedän myös miten absurdia tämä kiinnostus on. Se ei ikinä kestäisi kohtaamista, samantekevää miltä näytät, kuinka vanha olet, kuinka paljon merkillepantavasta sähköpostisäkenöinnistäsi pystyisit pelastamaan mahdolliseen tapaamiseen ja mitä kielellisestä vitsikkyydestäsi piilee myös äänijänteissäsi, silmäterissäsi, suupielissäsi ja sieraimissasi. Tämä »valtava kiinnostus»–niin epäilen – ruokkii itseään yksinomaan postilaatikon sisällöllä. Jokainen yritys päästää se sieltä ulos johtaisi todennäköisesti surkeaan epäonnistumiseen.

Nyt sitten avainkysymykseni, Emmi hyvä: haluatko, että kirjoitan sinulle silti edelleen? (Yksiselitteinen vastaus olisi tällä kertaa äärimmäisen huomaavainen teko.)

Tervehdys Leo

21 minuuttia myöhemmin

Re:

Hyvä Leo, siinäpä asiaa yhdeksi kertaa! Sinulla on ilmeisesti runsaasti vapaa-aikaa keskellä päivää. Vai lasketaanko tämä työajaksi? Saatko tästä ajallisen korvauksen? Voitko vähentää tämän verotuksessa? Tiedän, minulla on kärkevä kieli. Mutta vain kirjallisesti. Ja vain ollessani epävarma. Leo, sinä teet minut epävarmaksi. Varmaa on vain yksi: kyllä, haluan, että kirjoitat minulle edelleen, jos sinulle sopii. Jos tämä ei ollut vielä riittävän yksiselitteistä, niin yritän uudestaan: KYLLÄ, MINÄ HALUAN!!!!! VIESTEJÄ LEOLTA! VIESTEJÄ LEOLTA! VIESTEJÄ LEOLTA! OLE KILTTI! OLEN HULLUNA LEON VIESTEIHIN!

Ja nyt sinun on pakko paljastaa minulle, miksi sinulla ei ole syytä, mutta »jokin heräte» kiinnostua minusta. Sitä minä en nimittäin ymmärrä, mutta se kuulostaa jännittävältä.

Kaikkea, kaikkea hyvää ja vielä yksi »kaikkea» kaupan päälle!

Emmi

(Ps: Edellinen sähköpostisi oli mahtava! Ei huumorin häivääkään, mutta tosi mahtava!)

Kaksi päivää myöhemmin

Aihe: Hauskaa joulua

Tiedätkö mitä, Emmi, tänään poikkean tavoistamme ja kerron vähän omasta elämästäni. Hänen nimensä oli Marlene. Vielä kolme kuukautta sitten olisin kirjoittanut: hänen nimensä on Marlene. Tänään sanon: hänen nimensä oli. Elettyäni viisi vuotta nykyhetkessä ilman tulevaisuutta olen vihdoinkin selviytynyt päättyneeseen menneisyyteen. Säästän sinut suhteemme yksityiskohdilta. Parasta siinä oli aina uusi alku. Koska me kumpikin suhtauduimme niin suurella intohimolla uuteen alkuun, aloitimme aina muutaman kuukauden välein alusta. Olimme kulloinkin »toisen elämän suuri rakkaus», mutta emme silloin, kun olimme yhdessä ainoastaan silloin, kun yritimme taas suurella vaivalla löytää toisemme.

Niin, syksyllä olimme viimein tässä pisteessä: hänellä oli toinen, joku jonka kanssa hän saattoi kuvitella muuttavansa yhteen eikä vain ottavansa yhteen. (Mitä siitä, että mies oli lentäjä espanjalaisessa lentoyhtiössä!) Kun sain kuulla asiasta, olin yhtäkkiä varmaakin varmempi, että Marlene oli »elämäni nainen» ja että minun oli tehtävä kaikkeni, jotten menettäisi häntä ainiaaksi.

Yritin viikkokaupalla parhaani ja enemmänkin. (Säästän sinulta nekin yksityiskohdat.) Ja oli todella hilkulla, ettei hän antanut minulle eli meille vihonviimeistä mahdollisuutta: joulua Pariisissa. Aioin – senkun vain naurat minulle, Emmi – pyytää häntä siellä vaimokseni. Mikä ääliö! Hän odotti vain espanjalaisen paluuta lennolta kertoakseen tälle totuuden minusta ja Pariisista – omasta mielestään hän oli sen miehelle velkaa. Minulla oli ilkeä tunne, kokonainen espanjalainen suurkone vatsassa, kun ajattelin Marlenea ja sitä lentäjää. Se oli joulukuun yhdeksäntenätoista päivänä.

Iltapäivällä sain häneltä – ei, en edes puhelinsoittoa vaan murskaavan sähköpostin: »Leo, ei se käy, en voi, Pariisi olisi taas uusi valhe. Anna anteeksi!» Tai jotain vastaavaa. (Ei, ei jotain vastaavaa vaan sananmukaisesti noin.) Vastasin heti: »Marlene, haluan mennä kanssasi naimisiin! Olen lujasti päättänyt niin. Haluan olla aina sinun kanssasi. Nyt tiedän, että pystyn siihen. Me kuulumme yhteen. Luota minuun vielä tämän yhden ainoan kerran. Puhutaan kaikesta sitten Pariisissa. Lähdethän Pariisiin?»

Ja sitten odotin vastausta, tunnin, kaksi tuntia, kolme tuntia. Sinä aikana seurustelin hänen kuuromykän postilaatikkonsa kanssa, luin vanhoja, koneelle tallentamiani rakkauskirjeitä, katselin meistä otettuja digikuvia, jotka olivat peräisin lukemattomilta sovinnontekomatkoiltamme. Ja sitten tuijotin taas näyttöruutua kuin pakkomielteen vallassa. Elämäni Marlenen kanssa, silloisesta näkökulmasta siis koko tuleva elämäni, riippui siitä lyhyestä, sydämettömästä äänimerkistä, kun uusi viesti kolahtaa laatikkoon, siitä pienestä naurettavasta kirjeestä symbolipalkissa.

Asetin kärsimykseni takarajaksi iltayhdeksän. Jos Marlene ei olisi siihen mennessä vastannut, Pariisi ja meidän viimeinen mahdollisuutemme olisi kuopattava. Kello oli 20:57. Ja yhtäkkiä kilahdus, lyhyt kirje (virran sykäys, sydänhalvaus), viesti. Suljin silmäni pariksi sekunniksi, kokosin positiivisen ajatteluni vaivaiset rippeet, keskityin kaivattuun viestiin, Marlenen lupaukseen, Pariisiin kaksin, elämään aina hänen kanssaan. Räväytin silmäni auki, avasin viestin. Ja luin, minä luin, minä luin: »Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivoo Emmi Rothner.»

Sen verran minun »pahaksi päässeestä ryhmäviesti-joulutervehdys-häiriöstäni».

Mukavaa illanjatkoa

Leo

Kaksi tuntia myöhemmin

Re:

Leo hyvä, tuo on aivan erityisen hieno tarina. Varsinkin sen pointti hurmasi minut. Olenpa melkein ylpeä siitä, että oma roolini on niin kohtalonomainen. Toivottavasti olet selvillä siitä, että paljastit minulle, »mielikuvitushahmollesi», »illusionääriselle harhakuvallesi» juuri jotain tavatonta itsestäsi. Se oli oikeaa »yksityiselämää à la Leo, kielipsykologi». Olen tänään liian väsynyt sanoakseni siihen jotain käyttökelpoista. Mutta huomenna saat kunnon analyysin, jos sopii. Siis numeroin 1), 2), 3) ja niin edelleen.

Nuku hyvin ja näe järkeviä unia. Minun suositukseni: ei Marlenesta.

Emmi

Seuraavana päivänä

Aihe: Marlene

Huomenta, Leo. Saanko kohdella sinua karvan verran kovakouraisemmin?

1) Olet siis mies, joka on kiinnostunut naisesta vain alussa ja lopussa: silloin kun mies haluaa naisen itselleen ja nippa nappa ennen kuin nainen luiskahtaa lopullisesti hänen käsistään. Niiden välinen aika – myös seurusteluksi kutsuttu – on sinusta liian tylsää tai liian vaivalloista, tai molempia. Olenko oikeassa?

2) Jäit tosin (tällä kertaa) kuin ihmeen kautta naimattomaksi, mutta karkottaaksesi espanjalaisen lentäjän läheltä piti -eksäsi sängystä olit valmis astumaan rempseästi vaikkapa alttarille. Se todistaa siitä, ettet kunnioita aviolupausta. Olenko oikeassa?

3) Olet ollut jo kerran naimisissa. Olenko oikeassa?

4) Näen elävästi, kuinka sinä–itsesäälin lämpimään ja pehmeään vaippaan kietoutuneena–luet rakkauskirjeitä ja katselet vanhoja valokuvia sen sijaan, että tekisit jotain ujuttaaksesi naisen päähän ajatuksen, että sinusta löytyy ede...