Suuri fuuga muodostaa teosparin yhdessä proosavihko Kiertoradan kanssa.

ISBN 978-952-7190-61-6

© Matias Riikonen & Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2017

kansi Tuomo Parikka
tekninen toteutus Keski-Suomen Sivu Oy

Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Meritullinkatu 21, 00170 Helsinki
www.aulakustannus.fi

LAINATUT LAULUJEN SANOITUKSET:

Aallon kehtolaulu
San. Isa Asp
manus

Aaveratsastajat – Riders in the sky
Säv. ja san. Trad., sov. Stan Jones, Suom. san. Kullervo
© Warner/Chappell Music Scandinavia AB

Lapsuuden sankarille
Säv. ja san. Heikki Salo
manus

Rin Tin Tin
Säv. ja san. Gösta Sundqvist
© Love Kustannus

Titanic
Säv. Jori Sivonen, san. Raul Reiman
© Warner/Chappell Music Finland Oy

LAINATUT KIRJAT:

The Amadeus book of the violin : construction, history, and music, Walter Kolneder.
Kääntänyt ja muokannut Reinhard G. Pauly. Amadeus Press 1998.
Galenos IV : ihmiselimistö kohtaa ympäristön, (toim.) Erkki Hiltunen ja muut. WSOY 2003.
Idyllejä ja epigrammeja, Johan Ludvig Runeberg. Suomentanut Risto Ahti. WSOY 2004.
Mastolyhty : runoja, Heikki Asunta. WSOY 1935.
Samaanit : pohjoisten kansojen elämäntaistelu, Juha Pentikäinen. Etnika 1998.

Eläville ja kuolleille jumalille

Polvi nousee, polvi laskee, kaikki on luonnossa vapaa,
mutta mitä on ihmisen tehtävä,
jotta hän olisi kaikesta vapaa kuolemansa hetkellä?

Heikki Hurstinen

Aina tähän tänä päivään saakka olen alati muistuttanut itseäni siitä,
että teinpä sitten mitä tahansa tässä maailmassa,
olen tulevaisuuden intergalaktisen sivilisaation standardeilla
mitattuna epäilemättä pelkkä pikkulapsi,
ja siksi on turha teeskennellä aikuista.

Eliezer Yudkowsky

Ja miksi he eivät vaatineet Fuugasta encorea?
Ainoastaan se olisi pitänyt soittaa uudelleen! Karjaa! Aaseja!

Ludwig van Beethoven

I

V.I./V.II./AV./S.

Meidän sydäntämme painaa. Tärisemme ja puristamme molemmin käsin pitkän puisen penkin reunaa. Olemme kolmannessa rivissä edestä lukien. Täällä on satoja ihmisiä meidän lisäksemme, kaikki talvitakeissaan. Kaikkien suista ja sieraimista nousee höyryä kuin ihmisten sisältä kerittäisiin jotakin aineetonta. Kaikki katsovat totisina alttaritaulun alle, missä kvartetti virittelee jousisoittimiaan.

Soitinten kireät kielet päästelevät naukuvia ja valittavia ääniä.

Me tuijotamme soittajia silmät vetisinä ja verestävinä. Kasvojemme lihakset ovat jännittyneet ja leukamme väpättävät. Hengitämme äänekkäästi.

Meitä on tässä poika, joka on pukeutunut repeytyneisiin riepuihin. Pojan hiukset ovat harvat, ohuet ja värittömät. Hänen katseensa on naulittu alttaritauluun. Hän raapii penkin reunaa, koettaa painaa kyntensä puuhun.

Ja on tämä punatukkainen ja kalpeakasvoinen tyttö. Tytön kädet ovat piilossa hihoissa, tyttö niiskuttaa ja pyyhkii vasemman kätensä hihalla vähän väliä nenäänsä ja silmiään.

Ja on nainen hengityssuojain kasvoillaan ja imurireppu sylissään. Naisen vieressä punapartainen mies puristaa jaloillaan lattialle laskettua olkalaukkua, jonka sisuksissa kannettava tietokone pyörittää videota musliiniasuun pukeutuneesta dominasta. Mies ei ole muistanut sammuttaa konetta eikä taittaa sitä kunnolla kasaan ennen kuin sulloi sen laukkuunsa. Pohjalla lojuvista kuulokkeista kuuluvat videon äänet, mutta niitä ei voi laukun ulkopuolelle erottaa.

Naisen ja miehen vieressä karhupukuinen hahmo pitää sylissään vanhaa naista. Vanhan naisen käsi haroo karhun turkkia kaulan kohdalta, niin luiseva käsi, että se näyttää pikemminkin oudolta koriste-esineeltä. Karhu siirtää vanhan naisen käden pois turkiltaan. Nainen laittaa käden takaisin. Karhu siirtää käden pois. He ovat jatkaneet tätä jo kauan.

Tässä me istumme, vierivieressä muiden joukossa, Ruoveden emäkirkossa, marraskuun iltana. Ikkunoiden takana valo sinertää jo, se on miltei samansävyistä kuin saarnatuolin, penkkirivien ja alttaritaulun kehysten sininen maali. Hautuumaan kivet hukkuvat varjoihin. Korkealta kirkon katosta laskeutuu vaijereiden varassa kaksi valtavaa kattokruunua kuin jotkin toismaailmalliset anturit. Kattokruunujen kymmenien kynttilöiden liekit lepattavat yläpuolellamme.

Varjot läpättävät väen vaatteilla, hiuksissa, penkeillä, saarnatuolissa ja alttarilla kuin koko kirkko kuhisisi näkymätöntä väkeä. Aivan kuin joka puolella pidettäisiin äänetöntä kuisketta.

Kvartetin soittajat istuvat omassa valohohteessaan, joka syntyy heidän nuottitelineidensä lampuista. He virittävät yhä soittimiaan.

Meidän vaatteemme hinkkaavat toisiaan, koska istumme kylki kyljessä. Tärisemme kuin meihin johdettaisiin sähköä. Meidän pitäisi asettua ennen kuin soitto alkaa, mutta meidän sydämemme ei ole rauhoittunut ollenkaan.

Kirkon ovet on suljettu niin kuin ne aikoinaan suljettiin jumalanpalveluksen ajaksi. Kaikkialta Ruovedeltä väki kerääntyi kirkkoon ja täytti kirkon. Ovet suljettiin ja väelle saarnattiin ja väki lauloi. Sitten ovet avattiin neljällä laidalla ja väki virtasi ulos ympäri Ruovettä.

Jotenkin noin itse kukin meistä mutisee, vaikka ei siitä kukaan selvää saa. Sanat hukkuvat horkkaan ja hytinään. Mutta itse kukin meistä puristaa penkin laitaa ja mutisee, että ennen kirkon ovet avattiin ja suljettiin ja avattiin. Itse kukin meistä mutisee, että nykyään kirkossa käyvät vain vanhat naiset, joiden miehet ovat kuolleet. Vanhat naiset käyvät kirkossa, vaikka he ovat unohtaneet jumalansa, me mutisemme. Vanhat naiset istuvat kirkossa ja kuuntelevat sanaa ja unohtavat sanan heti sen kuultuaan, me mutisemme.

Ikkunoista ei meinaa enää nähdä ulos. Valon viimeiset, sinertävät rippeet ovat liukenemassa pimeyteen ja pimeys painumassa kirkon ylle. Äkkiä kaikki nuo puiset seinät näyttävät kovin haurailta. Melkein voi kuulla, miten kirkko natisee, kun pimeys nojaa sitä vasten.

Kaksi puista vaivausukkoa seisoo jalustoillaan vastakkaisilla seinustoilla. Ukkojen maali lohkeilee, mutta kasvojen väsyneet piirteet saattaa vielä erottaa. Ukot ojentavat kättään ja niiden rinnassa on reikä kolikoita varten. Ukot ovat sisältä onttoja.

Vanhat naiset istuvat kirkossa ja unohtavat, missä kirkko on, ja vanhat naiset lähtevät kirkosta ja unohtavat käyneensä kirkossa, me mutisemme ja hytisemme. Vanhat naiset käyvät kirkossa vain vanhasta tottumuksesta, ja kun he kuolevat, kukaan ei enää käy kirkossa, eivätkä nuo ovet enää avaudu, me mutisemme, kunnes tulee niin hiljaista, että mekin hiljenemme.

Itse kukin meistä jännittää jokaista lihastaan, että pysyisimme aloillamme.

Sydän voidaan leikata irti ja heittää jäteastiaan, sen me tiedämme.

Alttaritaulun alla viulistit nojaavat soittimiinsa kuin painaisivat poskensa rakkaansa poskea vasten. Sellisti hivelee sellonsa kaulaa. Jouset asettuvat kielten ylle, on täysin hiljaista nyt, kaikki istuvat liikkumatta, vain varjojen äänetön liike jatkuu.

Sitten se alkaa.

Vanha nainen rupeaa värisemään, hän ähkäisee, putoaa karhun sylistä, kolahtaa lattialle, hän vääntelehtii meidän jaloissamme, ja vaikka hän käy koko painollaan kenkiemme päälle, hän on hyvin kevyt, hän on melkein pelkkää tuulta vain, ja hän kierähtää selälleen ja painaa kätensä rinnalleen, hänen silmänsä ovat levällään ja niistä heijastuu meidän verettömät kasvomme ja koko hämärä kirkko kattokruunuineen, kaarevine kattoineen ja katon kaarissa lymyilevine varjoineen.

V.I./V.II./AV./S.

”Mulle tuli sähköpostiin kutsu semmoiseen aivojen funktionaaliseen magneettiskannaukseen”, sanoo pinkin mirrin kaulaansa laittanut poika. Punatukkainen tyttö ja kaksi muuta poikaa ovat jo tyhjentäneet tuoppinsa ja nousseet pöydän äärestä. Eteisen puolella vielä joku vaitonainen seurue pukee mantteleitaan aution narikan edustalla samalla, kun lunta sataa avonaisista ovista. Seurue poistuu ja sulkee ovet perässään ja viimeiset sisälle sataneet lumihiutaleet leijailevat yksinään eteisessä.

”Se oli joku semmoinen koe missä kuvataan sun aivoja ku sä teet jotain sanatehtäviä”, poika sanoo ja vetelee sormellaan viivoja oluttuoppinsa huuruiseen pintaan. ”Tuliks teille sitä kutsua?”

Tyttö ja kaksi poikaa pyörittelevät päitään ja näyttävät vähän kärsimättömiltä, koska baarin kirkkaat kattovalot on jo sytytetty ja lihava baarimikkonainen kerää rikkalapiollaan rikkoutuneiden tuoppien sirpaleita ja nostelee tuoleja pöydille. Nurkkapöydän ainoalla kääntämättömällä tuolilla nuokkuu yksinään harvahiuksinen ja repeytyneisiin riepuihin pukeutunut poika, ja lavan viereisessä pöydässä karhu, vanha nainen, punapartainen mies ja hengistysuojaimella kasvonsa peittänyt nainen mölisevät ja tuuppivat toisiaan eivätkä tunnu huomaavan baarin sulkeutumista.

”Ne ei korvaa matkoja sinne labralle mut mä aattelin silti osallistuu ja väittää niille et mä keskityn niihin sanatehtäviin vaik oikeesti mä mietin vaan tennistä, pidän tauon, mietin taas tennistä, pidän tauon, mietin tennistä. Ja sit mä mietin samalla tapaa kolme kertaa kävelemistä huoneesta toiseen meidän kotona. Ja sitte taas tennistä…”

Tyttö ja tämän kaksi toveria kuuntelevat vain puolittain, sillä he katsovat, kuinka karhu ja punapartainen mies hoippuvat karaokelaitteille ja nappaavat mikrofonit laitteiden vierestä. Pinkkimirrinen poika hinkkaa tuoppiaan nyt molemmin käsin eikä tunnu huomaavan, mitä lavalla tapahtuu.

”Tenniksen miettimien aktivoi mun supplementaarisen liikeaivokuoren ja kotona liikkumisen kuvittelu tursopoimun ja nää sit vilkkuu vuorotellen siinä äf-äm-är-ii-kuvassa. Miettikää sitä tutkijaa joka analysoi ne skannauksen tulokset. Se vaa tuijottaa ruutua ja sanoo ittekseen et tää ei voi olla… Et ton jätkän aivothan morsettaa! Ne niinku lähettää hätäkutsun: ’SOS… SOS… KUULEEKO KUKAAN… KELLUN NESTEESSÄ…TÄÄLLÄ ON PIMEÄÄ… AUTTAKAA… PÄÄSTÄKÄÄ ULOS… KUULEEKO KUKAAN…’”

V.I./V.II./AV./S.

Tytön kaverit avaavat baarin ulko-ovet, jotka ovat vanhojen iskelmäkeikkojen mainosten peitossa. Tyttö seisoo eteisessä paitahihasillaan ja kietoo kätensä ympärilleen. Avoimista ovista sisään työntyvä puhuri heittää eteiseen lisää lunta ja heiluttaa ...