Yksittäisen äidin kannanotto viranomaismenettelyyn lastensa asioiden
hoidossa, kertomus pitkittyneestä huoltajuuskiistasta itsestä ja lapsista
riippumattomista syistä, kertomus 16 vuotta kestäneestä
lastensuojeluasiakkuudesta.

Sisällysluettelo

• Lukijalle

• Luku 1

• Luku 2

• Luku 3

• Luku 4

• Luku 5

• Luku 6

• Luku 7

• Luku 8

• Luku 9

• Luku 10

Lukijalle

Ajatus kirjoittaa oma kirja syntyi perustuen omakohtaiseen kokemukseeni jouduttuani kahden viranhaltijan petoksen, syrjinnän sekä mielivallan uhriksi vuosien ajaksi. Tämä on kertomus äidin taistelusta viranomaismielivaltaa vastaan, kertomus äidin tuskasta, taistelusta omien ja lastensa oikeuksien puolesta. Kertomus myös siitä, kuinka maassamme yksittäisellä viranhaltijalla on, niin halutessaan, valtaa tuhota pienten lasten elämä, riistää heiltä oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen, riistää äidiltä vuosiksi rakas lapsi perusteettomasti, käyttää valtaa siten, että se heijastuu elämän kaikkiin osa-alueisiin, valehdella asiakirjoissa, hävittää asiapapereita, nujertaa ja nöyryyttää ihmistä kohtalokkain seurauksin joutumatta minkäänlaiseen vastuuseen teoistaan. Häntä suojaa laki ja virkavastuu. Seuraukset hänen menettelystään kärsii lapsiperhe.

Kirjassani kerron myös kokemukseni siitä, millaista on joutua viranomaisen nöyryyttämäksi, valheiden ja vilpillisen menettelyn uhriksi ja millaisia häikäilemättömiä keinoja viranomainen käyttää peitelläkseen virheitään ja valheitaan, kun heidän toiminnastaan kantelee. Tämä on myös kertomus pitkittyneestä huoltajuuskiistasta vanhemmista ja etenkin lapsistani riippumattomista syistä. Toivon kirjani avulla saavani mielenrauhan, pääseväni yli minulle tarkoituksella tehdyistä vahingoista. Kaikista suurin toiveeni on, että kirjani päätyisi päättäjien ja lainsäätäjien käsiin ja saisi aikaan jonkinlaista muutosta yhteiskunnassamme. Tämä on siis kertomus lastensuojelun todellisuuden avautumisen näkökulmasta, tositarina 16 vuotta kestäneestä lastensuojeluasiakkuudesta, ehkäpä myös ennenkuulumaton asiakkuus, joka ei johtanut lasteni aseman paranemiseen vaan aiheutti sitä vastoin suurta henkistä ja taloudellista hätää, vuosiksi erittäin hankalan elämäntilanteen ja päättyi lopulta totaaliseen luottamuspulaan ja asiakkuussuhteen päättymiseen tylysti.

Luku 1

Varmasti yksi jokaisen naisen haaveista on tulla joskus äidiksi. Itse tunsin olevani valmis äidiksi vasta täytettyäni kolmekymmentä, luettuani itselleni ammatin, saatuani tehdä asioita, matkustella ja kokea monenlaista. Pian naimisiinmenon jälkeen sain ensimmäisen lapseni, juuri sellaisen kuin olin hänen kuvitellut unelmissani olevan, pienen, sanoinkuvaamattoman kauniin, tummatukkaisen pojan. Nimi hänelle minulla oli ollut jo valmiina pienestä tytöstä lähtien, nimi, jonka myös aviomieheni hyväksyi. Myöhemmin sain vielä kaksi lasta, toisen pojan ja yhden tytön. Salakavalasti avioliittooni kuitenkin tunkeutui vihollinen, jonka vangiksi lapsineni jouduin. Vuosia taistelin tätä vihollista vastaan omin voimin ja yritin suojella pieniä lapsiani. Elämä kodissamme oli verrattavissa miinakentällä kävelyyn. Ulospäin kaiken piti näyttää hienolta, seinien sisäpuolella olevasta helvetistä ei saanut eikä voinut puhua. Omin voimin en kuitenkaan selviytynyt ja päätin pyytää apua lastensuojelusta.

Omasta lapsuudestani muistan ajan, jolloin meillä kävi kodinhoitaja auttamassa äitiämme, kun hän oli sairaana. Mitään vakavia ongelmia perheessämme ei ollut, itselläni oli hyvä lapsuus. Kodinhoitaja laittoi meille ruokaa ja leikki kanssamme. Hän oli meille mieluinen vieras. Oman lapseni ollessa n. puolivuotias otin jo ensimmäisen kerran yhteyttä lastensuojeluun ja pyysin apua. Nyt olen saanut huomata, että se oli suurin koskaan tekemäni virhe, virhe, josta olen maksanut kovan hinnan. Yhtäkkiä huomasin olevani vanki; minulla ei enää saanut olla omia mielipiteitä, äitinä minut mitätöitiin täysin, olin yksinkertainen, en osannut hoitaa kotia, olin huono kasvattaja ja huono äiti, hoitajana olinkin täysi nolla. Ulkonäkönikin häiritsi, sain jatkuvasti huomauttelua mm. siitä, miten pukeudun tai käyttäydyn. Tätä mieltä siis oli perheemme sosiaalityöntekijä. Myös ex-mieheni päivittäinen viinankäyttö, väkivalta ja lasten kärsimykset ja pelkotilat olivat normaaliin elämään kuuluvia asioita ja hyväksyttäviä kaupunkini lastensuojelussa. Pian tajusinkin, että elämääni oli tullut toinen vihollinen, liittolainen aiemmalle viholliselle, ihminen, joka halusi minulle pahaa. Lähes kymmenen vuoden ajan olin näiden vihollisten hampaissa, vankina omassa elämässäni. Mitä enemmän tein työtä lasteni edun, terveyden ja hyvinvoinnin eteen, sitä enemmän minua nöyryytettiin ja haluttiin hankaloittaa elämääni sen kaikilla osa-alueilla.

Luku 2

Voimaa vaikeassa elämäntilanteessa sain ihanista lapsistani, kodin laittamisesta ja omista harrastuksistani, joista tietenkin jouduin yksi toisensa jälkeen luopumaan, enhän saanut edes ajatella, saati sitten harrastaa mitään. Myös työstäni pidin, vaikka jouduinkin elämäntilanteen pakottamana luopumaan monista työtarjouksista ja vaihtamaan useasti työpaikkaa. Kykenin tekemään vain erimittaisia sijaisuuksia, mikä aiheutti minulle tietenkin taloudellista huolta. Tukea ja apua sain myös ystäviltäni, ja voimaannuin hakemaan avio-eroa jo lastenikin kärsimysten vuoksi.

Vuonna 2005 osallistuin lapsineni ”Tartu lapsen hetkeen” -projektiin ja naisten voimaryhmään selviytyäkseni vuosien perhehelvetistä. Terapia oli pitkäkestoinen, ja osallistuin siihen kahteen kertaan. Vuonna 2007 lopultakin käräjäoikeus tuomitsi yhteiselämämme välittömästi loppumaan ja oikeutti minut kaikkien lasteni kanssa asumaan kodissamme. Päätöksen erityinen paino-arvo oli lasten asumisella äidin kanssa kotona. Odotimme oikeuden päätöstä lasteni kanssa turvakodin asunnossa. Asia oli lastensuojelun tiedossa ja kaikki oli siis hyvin, niin ainakin luulin. Vihollisista toinen ilmestyikin jälleen elämääni, käytti valtaansa ja puuttui täysin perusteettomasti oikeuden päätökseen, mitätöi sen, kehoitti minua muuttamaan yksiöön ja antamaan lapset isän huoltoon.

Kaikki tekemäni työ lasteni terveyden ja hyvinvoinnin, kehityksen ja kasvun turvaamiseksi tuhoutui. Perusteettomasti hän vei minulta ja lapsiltani kodin, määräsi vanhimman lapseni takaisin keskelle alkoholismia kohtalokkain seurauksin oikeuden päätöksestä huolimatta. Tajusin olevani umpikujassa ja jouduin tyytymään vaikeaan elämäntilanteeseen, joka minulle oli tahallisesti aiheutettu. Jäin seuraamaan sivusta lapseni elämää lasten isän saadessa tukea ja hyväksyntää käytökselleen ja päivittäiselle päihteiden käytölleen. Lapsellani oli siis uusi äiti ja tietenkin hyvä isä.

Luku 3

Jatkoin elämääni kahden pienimmän lapseni kanssa, ilman esikoistani, josta vieraannuin päivä päivältä enemmän. Olin hänestä pitkiä aikoja erossa ja aika ajoin tietämätön hänen asioistaan, tilanteestaan, huolissani hänen terveydestään, koulunkäynnistään ja erityisesti altistumisestaan alkoholismille ja väkivallalle, jota hän oli jo lapsuusvuodet joutunut näkemään ja kokemaan. Tuntui kuin sydämeni olisi revitty irti. Tekemilleni lastensuojeluilmoituksille hänen tilanteestaan naurettiin, hänen sairauttaan (sairastui v. 2008) pilkattiin ja huoleni täysin mitätöitiin. Oikeustajuni, terve maalaisjärki, ei riittänyt käsittämään tilannetta ja sitä, että erityistä luottamusta hoitavaa työtehtävää voivat maassamme hoitaa epärehelliset ihmiset. Luottaen siihen, että asumme kuitenkin oikeusvaltiossa, päätin käyttää oikeuttani ja kannella tapahtuneesta valvontaviranomaisille. Se oli myös yksi elämäni suuremmista virheistä, sillä siitä seurasi minuun ja perheeseeni kohdistuvat häikäilemättömät kostotoimenpiteet tapahtuneen peittelemiseksi ja salaamiseksi. Käsitin, että kanteluratkaisuilla olisi ollut tervehdyttävä vaikutus, mutta olin väärässä. Kanteluratkaisulla, siinä annetuilla ohjeilla, esityksillä mm. päihteettömiin tapaamisiin liittyen ja korjausvelvoitteille ei ollut merkitystä minun perheeni kohdalla. Niitä ei haluttu noudattaa. Sitä vastoin jouduinkin vuosiksi tiettyjen viranhaltijoiden julman henkisen väkivallan, kiusaamisen ja valheiden uhriksi, myöhemmin myös esimiesten ja muun virkamiestahon nöyryyttämäksi esitettyäni heille todisteet tapahtuneesta petoksesta, vääryydestä ja saamastani kohtelusta vuosien ajan. Asia henkilöityi, ja tärkeämpää kuin asian selvittäminen rehellisesti ja avoimesti oli suojella viranhaltijaa ja häikäilemättömillä keinoilla salata tapahtunutta. Olin järkyttynyt siitä, että virkavastuulla voidaan valehdella eteenpäin lapsiperheen asioista, vääristää totuutta ja kirjoittaa perheestä valheita.

Myöhemmin ymmärsin, että viranhaltijat valehtelivat siksi, etteivät pystyneet sisäistämään sitä tosiasiaa, että lapsi oli asunut alkoholismin keskellä vuosia. Me vanhempina teimme hänen asumisestaan sopimuksen vain yhden kesän ajaksi, mutta jouduimme myöhemmin saman kesän aikana viran haltijan harhautuksen, virka-aseman väärinkäytön, jopa petoksen kohteeksi. Lasteni asioissa ei toimittukaan siten, kuin oli yhteisesti sovittu. Viranhaltijoilla ei ollut selkärankaa selvittää tapahtunutta kanssani eikä ottaa vastuuta tekemisistään. He läksivät asiassani valheen tielle ja paikkasivat valheita uusilla valheilla. Pyysin apua eduskunnan oikeusasiamieheltä ja sainkin häneltä ja esittelijäneuvokselta useita vastauksia, neuvoja ja ohjeita siitä, minkälaista apua minulla lain mukaan on oikeus lapsilleni saada. Enemmälti asiaa ei tutkittu, koska asia oli jo selvitetty toisen viranomaisen toimesta. Kaiken kaikkiaan kanteluni johti kolmeen ratkaisuun ja kuntavalvontakäyntiin, jonka jälkeen sainkin sitten porttikiellon sosiaalitoimeen vs. perusturvajohtajalta.

Sen jälkeen en ole asioinut sosiaalitoimessa, eikä minulla enää tällä hetkellä ole lakisääteisiä oikeuksia pyytää lapsilleni ja itselleni apua tai tukea. Minun lapsineni toivotaan muuttavan pois kotikaupungistani. Joudun käyttämään yksityisiä maksullisia palveluita. Katsoin kuitenkin oikeudekseni jäädä asumaan ja elämään lasteni kanssa kotikaupunkii...