OMNIA VINCIT AMOR
Aikaisemmin julkaistu:
Paljain jaloin Pariisissa
"Qui est là
Personne
C'est simplement mon coeur qui bat
Qui bat bien fort
A cause de toi"
Kuka siellä on
Ei ketään
Vain sydämeni joka lyö
Joka lyö ankarasti
Sinun takiasi
Jacques Prévert
Matilda katseli mustavalkoista valokuvaa: siinä he seisoivat Mars-aukiolla, Outi ja hän, Eiffel-torni takanaan häämöttäen. He olivat suostuneet paikalla olleen valokuvaajan ehdotukseen kuvata ystävykset keskellä Pariisia, koska olivat niin innoissaan ja tyytyväisiä kun olivat sinne vuoden 1966 lopussa vihdoinkin päässeet.
Vaikka sää oli harmaa, mikään ei ollut harmaata silloin siellä, eikä heidän elämässään sillä hetkellä.
Kuvan ottamisesta oli kulunut vain runsas puoli vuotta ja Matildan olisi parhaillaan pitänyt olla matkalla Ranskan rivieralle. Tässä hän kuitenkin istui herttoniemeläisessä kerrostaloasunnossa valokuva kädessään ja mietti.
Oliko hän tehnyt oikean ratkaisun? Oliko hänellä ollut mahdollisuus edes valita? Oli. Kenenkään niskoille hän ei voinut päätöksiään sysätä. Hän, itsenäinen ja riippumaton nainen. Hän voisi vielä muuttaa asioiden kulun, vaan tahtoiko hän?
"Voi Outi! mihin pulmaan minut saatoitkaan!", hän huudahti mielessään.
Outi ja Matilda olivat tavanneet lähes tasan vuotta aikaisemmin elokuussa Etelä-Ruotsissa, Bulltoftan kentällä, odotellessaan Pariisin konetta. Matilda oli välittömästi ihastunut itseään vuotta nuoremman Outin itsevarmuuteen ja määrätietoisuuteen. Heidän välilleen oli syntynyt spontaani yhteishenki. Viikon ajan he olivat shoppailleet, tutkineet Pariisia ja pariisilaisia, löytäneet siinä sivussa ranskalaiset poikaystävät, ja viihtyneet mainiosti.
Oikeastaan vasta nyt Matilda tuli ajatelleeksi kuinka suuresti Outi oli ensi tapaamisesta lähtien vaikuttanut hänen elämäänsä. Hänen mukaantulonsa ansiosta, ei hänen takiaaan, Matildan välit katkesivat silloisen poikaystävän kanssa, joka oli tullut Pariisiin vartavasten häntä tapaamaan.
Jos Outia ei olisi ollut, Matilda arveli että hän mahdollisesti, ja melko todennäköisesti, olisi nyt jossakin suunnittelemassa tulevaisuuttaan Matsin kanssa. Ehkä suorastaan tyytyväisenä. Kukapa tietää? Joka tapauksessa oli varmaa, että jos hän olisi mennyt ensimmäiseen sovittuun tapaamiseen yksin, niin kuin oli suunniteltu, asiat olisivat menneet aivan toisella tavalla.
Jos heitä ei olisi ollut kolmea vaeltamassa väkeä kuhisevalla St. Germainin bulevardilla, tuskinpa tuntematon laulaja olisi alkanut laulaa Matildan korvaan, ja näin Matsin käytös olisi ollut toisenlainen. He olisivat mitä todennäköisimmin viettäneet kaiken ajan yhdessä ja mitä siitä olisi seurannut, sitä Matilda ei halunnut enää miettiä. Mats oli lopullisesti pyyhitty pois hänen elämästään.
Mutta tapahtumat seurasivat omaa logiikkaansa ja menivät niin kuin menivät, ja hän tapasi Olivierin, hurmaavan Olivierin, jota tapaamaan oli joulun jälkeen jälleen Pariisiin saapunut. Outi oli samalla elokuisella matkalla löytänyt Pascalinsa, jota tapaamaan oli puolestaan tullut.
Hän tiesi kuitenkin että kaksi päivää Olivierin kanssa vastasi kahtakymmentä - hän ei halunnut liioitellen sanoa viittäkymmentävuotta Matsin kanssa.
"Le peintre assis devant sa toile
A-t-il jamais peint ce qu'il voit
Ce qu'il voit son histoire voile
Et ses ténèbres sont étoiles
Comme chanter change la voix"
Onko maalari kankaansa edessä
Koskaan maalannut sitä minkä näkee
Hänen oma tarinansa verhoaa näyn
Ja pimeys muuttuu tähdiksi
Kuten laulaessa muuttuu ääni
Louis Aragon
Elokuisen matkan jälkeen Matildaa oli odottanut välitön paluu arkeen ja työhönsä, jossa häntä odottivat uudet tehtävät. Hän toimisi paitsi osastopäällikkönsä, niin myös insinööri Wendenin sihteerinä. Lisäksi hän sai kuulla että itse kauppaneuvos oli tiedustellut, milloin Matilda soveltuisi hänen sihteerikseen. Kauppaneuvos oli suuri johtaja ja sympaattinen ihminen, mutta Matilda tiesi aika varmasti, ettei halunnut johdon sihteeriksi. Siitäkään huolimatta että ne olivat korkeimmat virat naisille siihen aikaan siinä yrityksessä. Naisia ei ollut johtajistossa. Kaikki johtajat osastopäälliköistä alkaen olivat miehiä.
Hän ei väheksynyt johdon sihteerien tehtäviä, hän vain tiesi että se ei olisi hänen tulevaisuutensa. Hän söi lounaansa useimmiten juuri sihteerien seurassa ja katseli ja kuunteli näitä, ja oli tullut jokseenkin vakuuttuneeksi siitä, että häneltä puuttuivat monet hyvältä sihteeriltä vaadittavat taidot. Tehokas, tahdikas ja kuuliainen. Tehokas hän oli, mutta osaisiko, tai haluaisiko hän, olla tarvittaessa yhtä huomaavainen ja tahdikas, saatikka yhtä sitoutunut kuin hyvän sihteerin ehdottomasti tuli olla.
Matildasta tuntui että sitoutuminen oli yhtä ehdotonta kuin vakavassa seurustelusuhteessa, ja se soti kaikkea hänen itsenäistä mieltään ja omia päätöksiä vaativaa olemustaan vastaan.
Hänen työpaikkansa oli suuri yritys, jossa vientiosasto oli vain pieni haara paljon suurempien toimialojen ohessa. Alusta asti hän oli kuitenkin, ensisijaisesti kielten takia, pitänyt työstään nimenomaan vientiasioiden parissa.
Oli hauska ajatella, että kun tietyt paperit olivat valmiit, niin jonain päivänä suomalainen laiva saapuisi esimerkiksi Aruban tai Port Moresbyn satamaan, ja siitä purettaisiin laatikoittain suomalaisesta haavasta valmistettuja tulitikkuja, joilla arubalaiset tai portmoresbylaiset sytyttelisivät savukkeitaan tai tulia patojensa alle.
Papualla asuivat hänen tietääkseen maailman viimeiset ihmissyöjät, joiden patojen - paistettavia kohtaan tuntemansa sympatian vuoksi - Matilda toivoi kuumenevan ilman hänen lähettämiään tikkuja.
Vaikka Matilda teki työnsä huolellisesti ja usein jopa nautti siitä, hän kuitenkin asennoitui siihen välttämättömyytenä, edellytyksenä sille, että sai toteuttaa unelmiaan, eli tehdä asioita, joista oli oikeasti kiinnostunut.
Pariisin matkaa seuranneen, ensimmäisen työpäivän päätyttyä, Matilda ja Hero viettivät illan Huvilakadulla, Heron kimppakämpässä, jonka hän jakoi Ateneumissa opiskelevan Marjan kanssa. Hero oli Matildan ikäinen tyttö, joka oli otettu osastolle Matildan lähdettyä Englantiin. Matildan palattua heistä tuli hyvät ystävät. Hero oli heinäkuussa syntynyt, kauppaopiston käynyt tyttö, heidän oli ollut helppo ystävystyä. Heillä oli paljon muutakin yhteistä. Kun he olivat kumpikin ihastuneet Mika Waltarin Sinuhe egyptiläiseen, olivat he päiväkausia huvitelleet kommunikoimalla lähes yksinomaan Waltarin romaanissaan käyttämillä kekseliäillä kielikuvilla. Heillä oli yheinen kieli. He ymmärsivät toisiaan.
Ilta oli päätetty viettää cherry brandya juoden ja Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandiä kuunnellen.
Matilda saisi käydä läpi vielä kertaalleen matkansa tapahtumat. Hero oli jo kuullut ensimmäisen, Kirstille raportoidun version, mutta oli kuitenkin eri asia miettiä taphtumia ikätoverin kanssa.
Raportointi oli Matildalle ominaista. Lapsuudesta lähtien äidille oli aina kerrottu tapahtumat koulusta ja muualta. Sitten kun Matilda lähti kotoa, Kirsti oli jossain määrin korvannut äidin, koska oli aidosti kiinnostunut Matildan menemisistä ja tekemisistä. Ja kun Matilda viikonloppuisin kävi kotona, niin kaksosten kesken, jotka vielä kotona asuivat, oli tapana lauantaisin istua puolenyön jälkeen keittiön pöydän ääressä, juoda hopeateetä ja käydä läpi viikon tapahtumat, käsitellä niin henkilökohtaiset kuin kaikki muutkin mieltä askarruttavat asiat.
Matilda oli tyytyväinen matkaansa ja todella ihastunut Olivieriin ja kaiken kaikkiaan mielissään tapahtumien saamista käänteistä. Hero halusi kuulla kaiken yksityiskohtia myöten. Heron kanssa oli tähänkin asti jaettu ilot ja surut, hänet kun näki päivittäin, samalla osastolla kun työskentelivät.
Hero oli hyvä kuuntelija vaikka valittikin usein sitä että Matildan kertoessa asiat tuntuivat aina poikkeuksellisen kiinnostavilta, hänen kertominaan banaaleilta ja toisarvoisilta.
Matildan oli myönnettävä, että hän vaistomaisesti sovelsi kertomaansa kuulijoiden mukaan. Iäkkäälle Kirstille kerrottiin eri asioita painottaen kuin vaikka Herolle tai Marille. Sitä Heronkin tulisi ajatella kun viikolopputekemisiään selosti.
Tytöt ostivat matkan varrella pari sämpylää ja vähän metwurstia, se riitti illalliseksi. Työpaikan lounas oli niin hyvä, että sen varassa selvisi vaivatta seuraavaan päivään. Ruokajuomana olisi suodatettu kahvi.
Kahvin valmistaminen suodattamalla oli mullistanut kahvinjuojien maailman. Paras kahvi tehtiin Melitta-suodattimen läpi valuttamalla. Kahvia ei enää keitetty niin kuin ennen.
Kahvi oli Matildan lempijuoma. Kahvin tuoksu toi usein hänen mieleensä erään lapsuudenajan miellyttävimmistä muistikuvista: hän tuli koulusta, avasi keittiön oven ja vastaan tulvahti voimakas kahvin tuoksu. Äiti ja mummo istuivat rauhallisina pöydän ääressä ja radiossa Kaisu Puuska-Joki luki päivän mietelausetta. Sitten Liisa Linko-Malmio alkoi laulaa. Se oli koti, se oli rauha, se oli turvallisuus.
Juotuaan kahvinsa tytöt lojuivat lautalattialla parin tyynyn varassa savukkeita poltellen, ranskalaisia tietenkin, cherrylasit vierellään lattialla, ja matkasivat uudelleen Pariisiin. Herosta Matildan matka oli mielenkiintoinen ja jopa jännittävä, eikä hän kyllästynyt kysymään ja kuulemaan, millainen mikin paikka ja tilanne oli ollut.
Kun Mari, joka oli vanhin Matildan ystävistä, pari päivää myöhemmin sai kuulla matkan vaiheista, hän väitti suorasukaisen tylysti Matildan näyttävän idiootilta, joka tuijottaa vain tyhjää ja näyttää autuaalta lehmältä.
Matilda ei myöntänyt tuijottavansa tyhjyyteen vaan eli edelleen Pariisin lumoissa. Hän oli heti kotiin palattuaan saanut kaksi kirjettä Olivierilta ja ennen kuin hänen vastauksensa ehti Pariisiin, kolmannen, jossa Olivier jo ehti surra sitä, ettei ollut saanut sanaakaan kuulla Matildasta.
"Monte, écureuil, monte au grand chêne,
Sur la branche des cieux prochaine,
Qui plie et tremble comme un jonc."
Kiipeä, orava, kiipeä korkeaan tammeen,
Taivasta lähellä olevalle oksalle,
Joka taipuu ja värisee kuin kaisla.
Victor Hugo
Matilda tarpoi metsässä. Se oli aika tiheäkasvuinen, tyypillinen suomalainen, mäntyvaltainen sekametsä, jossa kuitenkin oli rehevä aluskasvusto. Kohta hän kuitenkin saapuisi kuivalle kangasmaalle, jolla olisi helpompi kulkea. Siellä olivat myös puolukat, joita hän sisarustensa kanssa oli tullut poimimaan.
Elokuun lopun marjaretki jatkoi pitkää perinnettä hänen perheessään. Heti kun lapset olivat kävelemään oppineet, he olivat päässeet äitinsä mukana metsään poimimaan mustikoita, puolukoita ja sieniä. Kullakin oli ollut ikioma, kokonsa edellyttämä kori, Matildalla aina hivenen suurempi kuin häntä pienemmillä kaksosilla. Retket olivat mukavia, mutta marjat ja sienet olivat myös olleet suurelle perheelle välttämätön ravintolisä talven varalle.
Metsässä oli helppo hengittää. Siellä koki lähes samanlaisen vapauden tunteen kuin suurissa kaupungeissa. Puut eivät puhuneet, eivätkä kommentoineet; eivät myöskään ihmiset suurkaupungin vilinässä. Sait rauhassa riisua sandaalisi jos siltä tuntui, eikä kukaan kulmakarvaansa kohottanut. Matilda piti sellaisesta tunteesta.
Päivä oli kuulas ja tyyni. Aurinko lämmitti vielä mukavasti. Puolukoita oli runsaasti, punaisia marjaterttuja tiheinä ryppäinä loputtomiin. Niitä oli helppo poimia, niinpä Matildan kori oli pian täynnä ja hän istahti jonkun kannon nokkaan ja otti taskustaan viimeisen saamansa kirjeen.
Miten hyvin Olivier kirjoittikaan, miten suloisilta tuntuivat sanat hänen kirjeessään. Elämä oli sittenkin ihanaa, vaikkei asuntoa ollut löytynytkään ja edessä odotti rankka ohjelma kouluineen ja kursseineen. Mutta oli Olivier.
Olivier oli hänen elämäänsä ilmestynyt valonsäde, se joka ensimmäisenä ilmestyy synkkien pilvien lomasta tai se kirkkain tähti, joka säteilee öisellä taivaalla ja saa ihmisen haaveksimaan.
Mitähän Olivier tuumaisi tällaisesta metsästä? Pelottaisiko se suurkaupungin sokkeloisilla ja lukemattomilla kaduilla luontevasti liikkuvaa kaupunkilaista? Tiesiköhän hän edes minkälainen oikea metsä oli?
Siskojen saapuminen keskeytti Matildan haaveilut. Kaikilla oli riittävästi marjoja ja he palasivat ripeästi veljen autolle, johon ahtautuivat ja ajoivat äitinsä luo, joka loihtisi marjoista ties mitä herkkuja. Pelkkä ajatus puolukkapiirakasta sai jo veden kielelle.
Sitten asuntoasiakin ratkesi. Matilda pääsisi tätinsä luokse asumaan Herttoniemeen. Ei hän siitä kovinkaan innostunut ollut, mutta etsittyään aikansa - Kirstikin oli tehnyt kaikkensa, mutta sopivaa asuntoa ei ollut löytynyt - hän totesi taloudellisimmaksi ja tällä hetkellä helpoimmaksi suostua tällaiseen ratkaisuun. Tilapäistähän se kuitenkin olisi.
"Déjà la vie ardente incline vers le soir,
Respire ta jeunesse,
Le temps est court qui va de la vigne au pressoir,
De l'aube au jour qui baisse."
Jo taipuu kiihkeä elämä kohti iltaa,
Nauti nuoruudestasi
Lyhyt on aika joka kuluu rypäleeltä puristimeen,
Aamunkoitosta laskevaan päivään.
Anna de Noailles
Koulu alkoi ja Matilda valittiin hetimiten luokan vanhimmaksi eli edustajaksi teiniliittoon ja opettajistoon. Matilda vastusti valintaansa ankarasti, mutta koko luokka oli yhteisrintamassa, eikä hän voinut asialle mitään. Hän oli luokan priimus, eikä keksinyt mitään argumenttia jonkun toisen valitsemiseksi.
Hänellä oli mielestään täysi työ hoitaa tähänastisetkin tehtävänsä, mitään ylimääräisiä ei olisi todellakaan tarvittu.
Helsingin ja Pariisin välillä kirjeet kulkivat tiheään. Hero ja Mari ihmettelivät kuorossa, mistä ihmeestä he voivat monta kertaa viikossa sivukaupalla kirjoittaa. Vähänpä nuo tiesivät, tuumasi Matilda. Hänestä kirjeet kulkivat aivan liian hitaasti ja Pariisi oli aivan liian kaukana. Vaikka toisaalta se oli myös hyvä asia, mutta toisaalta hyvin harmillista.
Suomessa elettiin sinä syksynä televisioitumisen aikaa. Viimeisetkin vastustajat alkoivat harkita laitteen hankkimista. Matildan veljellä sellainen oli ollut jo jonkin aikaa, ja koska veli asui Lönnrotinkadulla, lähellä Matildan koulua, niin aina silloin tällöin, kun oikein väsytti kaikki juokseminen, Matilda jäi katsomaan jonkun mielenkiintoisen esityksen ja jätti oppitunnit väliin. Se oli pinnausta, mutta joskus oli pakko ottaa tauko armottomasta ohjelmasta.
Televisio ei kuitenkaan ollut ainoa syy pistäytymiseen, Matilda oli veljenpoikansa kummi ja kälynsä ystävä.
Käly oli myös aina valmis lähtemään seuraksi elokuviin ja usein Matildan toivomuksesta, he valitsivat ranskalaisen filmin.
Heidän viimeksi näkemänsä Roman Polanskin elokuva, Cul-de-sac, Umpikuja, oli jännittävä, mutta tuotti pettymyksen Matildalle, koska oli tehty englanniksi. Françoise Dorléac oli kuitenkin hurmaava.
Kauppaneuvoksen nimipäiväkahvilla suklaakakkua syödessään Matilda johtui taas ajattelemaan tulevaisuuttaan.
Olisiko hänestä korkeantason sihteeriksi? Halusiko hän johdon sihteeriksi? Palkkataso olisi aika hyvä, mutta olisiko raha riittävä itsenäisyyden menettämisestä?
Varmaan hän tehtävistä suoriutuisi, mutta olisiko hän tyytyväinen? Hänellä oli niin voimakas itsetekemisen tarve, että oli vaikea uskoa että hänen malttinsa olisi riittävä. Matilda tiesi olevansa parhaimmillaan kun sai itse päättää tekemisensä tavan ja tahdin. Hän arveli olevansa huono käskytettävä ja ohjeiden vastaanottaja. Liekö johtunut siitä, että oli pienestä pitäen saanut itsenäisesti päättää päiviensä ohjelmat paitsi itselleen myös perheen nuorimmille.
Matilda arveli että luultavasti loma-ajat ja kaikki muukin olisi sopeutettava johtajan ohjelmaan. Ei voisi yhtäkkiä lähteä vaikka Pariisiin. Olisi oltava aina tavoitettavissa.
Ei.Tämä uranäkymä ei ollut häntä varten, niin houkuttelevalta kuin tuntuikin. Siitäkään huolimatta että johtoryhmän sihteerit olivat yrityksen hierarkiassa naisista korkeimmin rankatut ja varmasti joutuivat tekemään monenlaisia kiinnostaviakin töitä, eivätkä pelkästään toteuttaneet orjallisesti johtajan toiveita.
Ratkaisevin tekijä oli kuitenkin se, että korkeimman johdon sihteereiltä ei tässä yrityksessä edellytetty vähäisintäkään ranskankielen taitoa, ja Matildan oli mahdoton hyväksyä ajatusta elämästä, jossa ranska olisi vain vapaa-ajan harrastus.
"J'ai presque peur, en vérité,
Tant je sens ma vie enlacée
À la radieuse pensée
Qui m'a pris l'âme l'autre été,"
Olen oikeastaan lähes peloissani
Niin täysin elämäni on vallannut
Huikaiseva ajatus,
Joka syöpyi sydämeeni kesänä eräänä,
Paul Verlaine
Outi ohjasi taitavasti isältään lainaamansa auton Kampin ahtaiden katujen kautta kohti Lauttasaarta ja Tapiolaa. Tytöt olivat päättäneet mennä kahville muodissa olevaan, arkkitehtuuristaan mainetta saaneeseen puutarhakaupunkiin.
Joku viikko Pariisin matkan jälkeen, syyskuun puolivälissä, Matilda oli vihdoinkin soittanut Outille ja sai kuulla että tämä oli nähnyt valtavasti vaivaa yrittäessään löytää Matildan. Tytöt eivät olleet tulleet vaihtaneeksi Helsingin osoitteitaan Pariisissa ja Outi oli suorittanut etsintöjä vaivojaan säästämättä; soittanut omien sanojensa mukaan puolelle Helsinkiä, pyydellen tuhannesti anteeksi vääriä numeroita.
Outi oli jo silloin pitkällä oikeustieteen opinnoissaan, Matildan opinnot etenivät omaa tahtiaan. Hänellä oli vielä lukiokin kesken. Menisi vielä kaksi vuotta ennenkuin hän pääsisi edes yliopisto-opintojen alkuun. Ei hänellä ollut myöskään mitään selkeää päämäärää opinnoissaan, toisin kuin Outilla. Ehkä he näin täydensivät toisiaan: Outi halusi valmistua nopeasti päästäkseen elämään itsenäistä, omaa elämäänsä ja Matilda taas, joka oli vastannut jo vuosia omastaan, halusi päästä yliopistoon, mutta ei katsonut kiireen juurikaan edistävän hänen itsenäistymistään, joka oli jo jossain määrin saavutettu. Hän toivoi vain joskus pääsevänsä opiskelemaan kiinnostavia aineita ja aivan erityisesti ranskaa. Leipänsä hän ansaitsisi kaupallisilla aloilla, joilta uskoi aina työtä löytävänsä.
Tärkein yhdistävä tekijä heidän välillään oli kuitenkin, Ranskan ihailun lisäksi, kummankin ehdoton halu saada hallita omaa ruumistaan ja omaa elämäänsä. Heistä oli itsestään selvää että naisille kuuluivat samat oikeudet kuin miehillekin. Kumpikin oli lukenut Simone de Beauvoirinsa.
Matilda oli varma että Outista tulisi merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja muutosten puolestapuhuja valmistuttuaan ja mikäpä oikeustiedettä parempi väylä vaikuttajalle voisikaan olla.
Tapiola oli vain muutaman kilometrin päässä Helsingistä länteen. Matilda ei ollut siellä koskaan käynyt. Oli kiinnostavaa päästä katsomaan millainen tämä maailmankuuluksikin sanottu uusi asuinalue olisi.
Outi oli aivan yhtä innoissaan ja tyytyväinen Pariisin matkaan kuin Matildakin. Pascal ja hän vaihtoivat kirjeitä yhtä usein kuin Olivier ja Matilda. Oli hauska matkustaa taas kerran yhdessä Pariisiin. He kulkivat uudelleen Saint-Germainilla ja Saint-Michelillä, tanssivat diskoteekissa aamuyöhön, vierailivat Pierren luona ja ennen kaikkea olivat rakastuneita, niin Pariisiin kuin tapaamiinsa pariisilaisiin. Tuntui tuskastuttavan pitkältä joutua odottamaan seuraavaa matkaa kokonainen vuosi.
Kun he siinä kahvikuppiensa ääressä, Aarne Ervin suunnitteleman keskustornin ylimmän kerroksen kahvilassa, Linnunradassa, olivat aikansa matkailleet elokuisessa Pariisissa, heidän katseensä kääntyi laskevan auringon värjäämään, kaikissa punaisen sävyissä hehkuvaan mereen ja kuinka ollakaan, heille syntyi ruusunpunainen idea uudesta Pariisin matkasta ennen seuraavaa kesää..
Sitä alettiin hetimmiten kehitellä. Outi ehdotti, että he lähtisivät jo joulun aikaan, jos Matilda saisi lomaa. Se kuulosti loistavalta ajatukselta ja he päättivät alkaa välittömästi matkamahdollisuuksien selvittämisen.
"Garde ton âme ouverte aux parfums d'alentour,
Aux mouvements de l'onde,
Aime l'effort, l'espoir, l'orgueil, aime l'amour,
C'est la chose profonde;"
Säilytä sielusi avoinna ympäristön tuoksuille,
Veden liikkeille,
Rakasta ponnistusta, toivoa, ylpeyttä, rakasta rakkautta,
Se on olennaisin;
Anna de Noailles
Matildan isosisko oli siirtynyt lentoyhtiön Rooman toimistoon ja tuli eräänä syyskuisena viikoloppuna käymään kotimaassaan ystävättärensä Doloreksen kanssa.
Dolorekselle oli järjestettävä supisuomalaista ohjelmaa ja niinpä hänet vietiin ensimmäiseksi saunaan. Neitonen ei hätkähtänyt saunasta eikä alastomuudesta, mikä oli yllätys.
Saunaoluesta ja paistetusta lenkkimakkarasta - paikallisen Hakalan maineikasta laatua - hän väitti suorastaan nauttivansa. Vaikutti ihastuneelta koko ohjelmaan.
Lisää kansallisromantiikkaa saatiin tarjolle sunnuntaina, kun Dolores vietiin joukolla sukulaistilalle perunannostoon. Se oli englantilaisesta nuoresta naisesta kerrassaan huikea elämys särkevine selkineen ja pellonpientareella nautittuine kahveineen.
Matilda joutui perunoiden poimimisen sijasta lastenvahdiksi ja mietiskeli lapsia kaitsiessaan, miten Olivier olisi mahtanut suhtautua tällaisiin huveihin. Uskaltaisiko hänelle sellaisia edes ehdottaa? Pariisissa näkyi siellä täällä SAUNA-kylttejä, mutta mitä niiden takaa löytyi, niin se varmaan oli jotakin muuta kuin perinteinen suomalainen sauna.
Seuraavassa kirjeessään Olivier ilmoitti suunnittelevansa matkaa Suomeen huhtikuussa. Ehkä Matilda saisikin tilaisuuden esitellä hänelle suomalaisia erikoisuuksia. Nyt niitä ei kuitenkaan maksanut vaivaa ajatella. Ennen huhtikuuta hän olisi vielä Pariisissa ja siitä Olivier ei vielä tiennyt mitään.
Mari kuulosti puhelimessa hätääntyneeltä. Matildan oli käytävä rohkaisemassa tätä. Hermostuneisuus johtui edessä olevasta pienestä kirurgisesta toimenpiteestä, joka häntä jännitti, vaikkei siinä tiettävästi mitään riskejä ollutkaan.
Outin kanssa Matilda jatkoi matkan suunnittelua Mannerheimintien Valiossa. Siellä mansikkapirtelöillä vahvistettuina, heistä alkoi vuodenvaihde tuntua oikein sopivalta matka-ajankohdalta.
Matilda sai tavata myös Outin uskollisen kavaljeerin, Teddyn, joka toimi aina tarpeen vaatiessa myös autonkuljettajana. Hän oli hiljainen, ilmeisesti Outiin syvästi ihastunut, hyväkäytöksinen mies, joka ei mitenkään puuttunut tyttöjen keskusteluihin tai suunnitelmiin. Hän hämmästytti Matildaa vilpittömästi. Outista taas oli aivan luonnollista, että hänellä oli ihailija, joka toimi hänen henkilökohtaisena palvelijanaan.
Teddyllä oli lisäksi tärkeä rooli myöhemmin, kun ystävykset päättivät pirtelöiden sijasta juodakin lasillisen viiniä tai jonkun muun drinkin. Miesseuralainen oli välttämätön ravintoloihin sisäänpääsemiseksi. Yksinäisillä naisilla ei ollut mitään asiaa anniskelupaikkoihin siihen maailman aikaan.
Matildan päivät olivat täysiä: ensin pitkä työpäivä, sitten kolmesta neljään tuntia koulua. Sen jälkeen kotitehtävät, joita oli paljon, ja sitten elämä. Matilda halusi tavata ystäviäänkin ja se merkitsi sitä, että vähistä vapaa-ajoista esimerkiksi kirjeiden kirjoittamiseen jäävä aika oli löydettävä joistakin yön tunneista, ja silloin ei aina ollut helppo kirjoittaa. Antoineltakin oli tullut ajat sitten kirje, johon hän ei ollut vielä saanut vastattua. Eikä edes Olivierille.
Toinen pikkusiskoistakin odotti jonkinlaista vastausta kirjeeseensä
Olivier oli joka kirjeessään toivonut saavansa valokuvia ja niinpä niitä oli hankittava. Matilda sopi Marin kanssa että seuraavana viikonloppuna asia hoidettaisiin. Ensin kuvat, sitten kirjeet, päätti Matilda, ja kaivoi ripeän päätöksensä kunniaksi jääkaapista kolapullon, kaatoi juoman isoon lasiin ja lorautti siihen tilkan 94% pirtua - mistä sellaistakin tädin kaappiin oli tullut - ja päätti rentoutua. Hän istui lattialle ympärillään pelikortit, savukkeet, Olivierin ja Antoinen kirjeet ja pino kirjoja. Hän pelasi muutaman pasianssin, poltti muutaman savukkeen, selasi jotain kirjaa eikä tehnyt yhtään mitään hyödyllistä. Täti oli illan jossakin poissa ja Matilda voi hyvin.
Viikoloppuna Mari ja Matilda ottivat valokuvia. Sää oli ikävän harmaa, mutta he menivät kuitenkin ulos ja hassuttelivat. Haaskasivat värifilmiä sumussa neljänkymmenen kuvan verran. Arvelivat, että jonkun niistä oli pakko onnistua.
Maanantaina Matilda sai yllätyksekseen taas kirjeen Olivierilta ja siitä ilahtuneena päätti että vastedes maanantait olisivat hänen onnenpäiviään.
Olivierilla oli ollut syntymäpäivä 30.9., jolloin hän oli täyttänyt kaksikymmentäkuusi vuotta. Se oli hyvä ikä.
Matilda kirjoitti välittömästi onnittelukirjeen.
"Amis, un dernier mot! - et je ferme à jamais
Ce livre, à ma pensée étranger désormais.
Je n'écouterai pas ce qu'en dira la foule.
Car, qu'importe à la source où son onde s'écoule?"
Ystävät, viimeinen sana! - ja suljen iäksi
Tämän kirjan tästedes vieraan ajatuksissani.
En kuuntele mitä väki siitä sanoo,
Kas, mitä lähdettä kiinnostaa mihin sen vesi valuu?
Victor Hugo
Matilda ja Hero kävivät hyvästelemässä Marin, joka oli menossa sairaalan leikkauspöydälle seuraavana päivänä ja oli äärimmäisen hermostunut. Leikkaus oli pienehkö, häntäluuhun tehtävä korjaus, mutta se pelotti Maria suunnattomasti.
Ystävykset tekivät parhaansa saadakseen Marin uskomaan että he taatusti tapaisivat viimeistään leikkausta seuraavana päivänä. Testamenttia ei tarvitsisi vielä tehdä.
Outi odotti Matildaa Marskin Valiossa, jossa jatkettiin jälleen Pariisin matkan suunnittelua. Alustavat varaukset oli jo tehty Vingresorille ja kaikki näytti olevan kunnossa.
Ruotsin koe oli mennyt hyvin, Matilda iloitsi siitä, kun hän ei juurikaan pakollisiin kieliin aikaansa uhrannut. Hän tiesi myös että se närkästytti melko lailla kieltenopettajia.
Mari soitti helpottuneena. Eli vielä. Leikkaus oli onnistunut. Matilda ja Hero lähettivät kukkia potilaalle ja lähtivät saman tien etsimään sopivaa lankaa. Hero oli innostunut tekemään muodissa olevia lippiksiä ja tekisi Matildallekin yhden. Punaisen, päätti Matilda.
Bögelundilla kehitetyt valokuvat olivat hieman hämäriä sumuisesta säästä johtuen. Muuten Matilda oli niihin tyytyväinen.
Hän käväisi myös sairaalassa tarkistamassa Marin tilan ja sai todeta, että tämä toipui hyvää vauhtia ja pääsisi heti kohta kotiin.
Maanantaina Matilda koki pettymyksen kun ei saanutkaan varmana pitämäänsä kirjettä.
Tiistainakaan ei tullut kirjettä! Hero sensijaan oli saanut lippiksen valmiiksi, vain prässäys puuttui, muttei se Matildaa lohduttanut vähääkäään.
Keskiviikkona tulikin sitten sitä ihanampi kirje. Kaikki oli taas niin hyvin. Kirjeen luettuaan Matilda koki itsensä aika hölmöksi ja päätti että oli yritettävä elää keskittymättä kirjeiden odotukseen. Niinpä hän lähti ripeästi veljensä luo nähdäkseen kummipoikansa ja hakeakseen loput siellä säilytetyistä tavaroistaan.
Ja sensijaan että olisi heti ryhtymyt kirjoittamaan vastausta, Olivierille, hän päätti opettaa itselleen malttia ja kärsivällisyyttä. Luki kaikki läksyt seuraavaksi päiväksi ja teki kaikki matematiikan laskutehtävät, ja kaiken päätteeksi luki vielä trigonometrian kokeeseen tulevat pykälät.
Perjantaina hän jo kuitenkin lähetti vastauksensa valikoituine valokuvineen Olivierille ja taas alkoi odotus. Vaikka miten olisi päättänyt tehdä ja ajatella kaikkea muuta kuin kirjeitä ja tulevaa matkaa, ei se onnistunut. Aika tuntui matavan. Seitsemänkymmentäkuusi pitkää päivää vielä.
Lauantaina Matilda nukkui pitkään. Oli vapaa lauantai. Hän ehti juuri ja juuri kahdeltatoista Kauppalaan lähtevään bussiin.
Ja mitä hän saakaan kuulla ensi töikseen kotona pikkusiskolta! Hänen vanhat kaverinsa olivat esitelmöineet sisarelle ranskalaisten vaarallisuudesta. Kaikki tuntuivat tietävän tarkalleen millaisia kaikki ranskalaiset olivat ja neuvoivat että parempi olisi olla olematta missään tekemissä mokomien epäluotettavien viettelijöiden kanssa.
"Hauskaa kun huolehditaan", hymähti Matilda ja oli tyytyväinen siihen ettei enää asunut paikkakunnalla. Matilda ei halunnut ikinä kuulla, miten Mats oli mahdollisesti selittänyt matkan lopputulemaa. Se ei kiinnostanut häntä vähääkään.
Kun ei ollut aikomuksistaan huolimatta viikonloppuna saanut luetuksi, Matildaa väsytti maanantaina ajatuskin koulusta.
Niinpä koulun sijasta hän meni kälynsä kanssa elokuviin: Un homme et une femme. Claude Lelouchin Mies ja nainen oli kertakaikkaan ihana. Paras vuoden elokuvista. Matilda ei yhtään harmitellut vaikka pinnasi, eikä edes lukenut seuraavaksi päiväksi saksaa. Hän jäi yöksi veljensä luokse ja viis veisasi koulusta.
Outi soitti ja muistutti ensitöikseen että Matildan oli ollut määrä soittaa jo viikko sitten, vaan eipähän tämä ollut muistanut. Outi lupasi tulla koulusta vastaan. Matilda selvitti nopeasti saksankokeen ja kuuli että englannin opettaja oli huomauttanut hänen poissaoloistaan sanoen että vaikka kuinka osaisi, niin pitäisi tunneille tulla. Kyllä se vielä kostautuisi.
Outi tuli ja sai Matildan hänelle lupaaman kuvan Pariisista.
"Le monde où tout étincelle,
Mais où rien n'est enflammé,
Pourvu que vous soyez belle,
Sera charmé."
Maailma jossa kaikki sädehtii,
Mutta mikään ei ole liekeissä,
Kunhan vain olet kaunis,
Sitä ihailee.
Victor Hugo
Neiti Kuronen lakeutui viidennestä kerroksestaan Matildan osastolle. Hän ei usein poistunut kassaosastoltaan, jonka päänä toimi. Tiukka ja tarkka nainen. Hänen saapumisensa hätkähdytti koko osaston. Oliko mahdollisesti ilmennyt sotkuja osaston rahaliikenteessä? Ongelmia edessä?
Neiti Kurosen tärkeä tehtävä oli, kaikkien helpotukseksi, Matildan taivuttaminen valokuvauttamaan säärensä. Kyllä vain. Niin hän sanoi.
Ervan valokuvaamo etsi sukkamainokseen sopivia sääriä ja kuusi tyttöä valittiin kuvattaviksi. Matilda kuului näiden kuuden valitun joukkoon ja suostui kuvaukseen, kun sen sai työaikana hoitaa.
Matilda oli ensin hämmästynyt, mutta muisti sitten Pirkon, joka oli hänet jo kymmenvuotiaana nimennyt Betty Grableksi, Hollywoodin säärikuningattaren mukaan.
Modernit hameet paljastivat sääriä jo yli polvien. Englantilainen muotisuunnittelija, Mary Quant oli lanseerannut minihamemuodin, joka vieläkin närkästytti monia. Tuohtuneet yleisönosastokirjoittelijat ennustivat maailmanloppua, kun naiset näin häpeämättömästi esittelivät jalkojaan.
Matilda oli omaksunut heti Mary Quantin ideat, niin hiuksissaan kuin vaatetuksessaankin.
Illalla Matilda sai odottamansa kirjeen sijasta vastaanottaa pianon virittäjän. Siinä oli erikoinen tapaus, Matildan mielestä kiusallinen. Mies teki kyllä työtään mutta ei lakannut puhumasta. Puhetta tuli tauotta sen lähes kolme tuntia, ...