Bazar Kustannus Oy

www.bazarkustannus.fi

© Christian Rönnbacka

ISBN 978-952-279-368-3

Taitto Jukka Iivarinen / Vitale

Tämä on Bazar Kustannus Oy:n vuonna 2017 ensimmäistä kertaa painettuna julkaiseman teoksen sähkökirjalaitos.

Teoksen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

ESIPUHE

”Kun näet minut, on liian myöhäistä”

Vakuutusyhtiön huijaamisella on vankat perinteet suomalaisessa kulttuurissa. Huijaamista pidetään pikemminkin kuluttajan oikeutena kuin mitenkään erityisen tuomittavana toimintana. Suomalaisista 17 % tuntee jonkun vakuutusyhtiötä huijanneen ihmisen. Ensimmäinen vakuutusetsivä palkattiin vuonna 1972. Nykyään tutkintaa päätyökseen tekeviä on eri yhtiöissä 33 henkilöä. Tässä kirjassa esitellään petoksen päätyypit ja kerrotaan vuosien varrelta kerättyjen opettavaisten, välillä surkuhupaistenkin tarinoiden kautta, miten yhtiöitä huijataan. Kirjaa voi tietenkin käyttää käsikirjana petoksen polulle, mutta toivon, että esimerkit saisivat petosta harkitsevan punnitsemaan riskejä ja seurauksia.

Olen luonnoltani tarinankertoja, sitä olen ollut jo lapsuudesta lähtien. Olen onneksi pystynyt kääntämään tuon välillä itseänikin joskus hermoille käyvän piirteen edukseni ryhtymällä kirjailijaksi. Luonteenpiirre tuo kuitenkin mukanaan ärsyttävän haittapuolen. Mielenkiintoiset tapahtumat tuppaavat nimittäin kellumaan vähitellen turhauttavasti unholan puroa eteenpäin, kunnes uppoavat siihen kokonaan. Sitä tapahtuu meille kaikille, kaikissa ammateissa ja koko ajan. Muistini on välillä hyvin selektiivinen ja painottuu erikoisiin tapahtumiin, etenkin niihin mitkä tuntuvat minusta huvittavilta. Vai onko vain sittenkin niin, että teen asioista hauskoja, jotta muistaisin ne? Joka tapauksessa nykyisessä ammatissani olen kuullut ja kokenut tarinoita jotka ovat kertomisen arvoisia, enkä halua, että ne katoavat. Kertomuksia olen kerännyt vakuutustutkijoilta, joista osa on jo eläkkeellä.

Lämmin ja nöyrä kiitokseni tarinoista kuuluu vakuutusetsiville. Kiitos kuuluu niille, jotka ovat kertoneet minulle tarinansa ja auttaneet minua koostamaan ne yksiin kansiin. Tutkijoiden työn luonteesta ja kertomuksissa esiintyvien henkilöiden yksityisyydensuojasta johtuen en voi nimetä heitä, jotka olisivat kiitoksensa ansainneet. Kiitos kollegat ja ystäväni, jotka mahdollistitte tämän kirjan luomisen!

1
JOHDANTO

Vakuutusyhtiöitä kohtaan tehtyjen petosten kokonaismäärää on hankala määritellä tarkkaan niiden luonteesta johtuen. Petokset ovat piilorikollisuutta, josta vain paljastuneet petokset ja yritykset pystytään erittelemään toisin kuin esimerkiksi myymälävarkauksista, joissa viimeistään inventaarion jälkeen voidaan sanoa, paljonko on varastettu. Vakuutuspetoksella saatu hyöty liikkuu useiden kymmenien miljoonien, ehkä jopa sadan miljoonan, euron liepeillä. Petosten kustannukset maksavat vakuutuksenottajat, ja kustannusvaikutukset jakautuvat meille kaikille jossain muodossa. Useat tietävät jonkun, joka on saanut perusteetonta hyötyä vakuutuksen kautta. Finanssialan keskusliiton kyselyn mukaan 27 prosenttia haastatelluista vuonna 2012 tunsi jonkun, joka on huijannut vakuutusyhtiötä. 2016 tehdyssä kyselyssä luku oli laskenut kymmenellä prosentilla, juuri saman verran kuin niiden jotka eivät osanneet sanoa oli noussut.

Vuosittain 5–10 prosenttiin vahinkoilmoituksista joudutaan tekemään lisäselvityksiä, joihin osallistuvat yhtiöissä työskentelevät vakuutusetsivät torjuessaan vakuutusyhtiöitä vastaan kohdistuvia petoksia.

Vakuutuspetos on vakiintunut puhekielessä kuvaamaan vakuutuksenottajan pyrkimystä väärin keinoin hyötyä tapahtuneesta vahingosta joko ilmoittamalla valheellisia asioita vakuutusyhtiöille tai keksimällä jonkin olemattoman vahingon. Rikoslain 36 luvussa määritellään vakuutuspetos seuraavalla tavalla: ”Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudettoman vakuutuskorvauksen sytyttää tuleen palovakuutetun omaisuuden, on tuomittava, jollei hän lisäksi vakuutuskorvauksen saamiseksi syyllisty samaa omaisuutta koskevaan petosrikokseen tai sellaisen rikoksen yritykseen, vakuutuspetoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.” Tässä kirjassa käytän kuitenkin termiä sen puhekieleen vakiintuneessa muodossa kattamaan kaikki vakuutuksen piirissä tapahtuvat petoksen muodot, ja rikoslain 36 luvun petospykälät on esitelty myöhempänä faktaruuduissa.

Vakuutussopimuslaissa käytetään huijaamisesta nimeä vilppi. Nimitys on sinänsä omituinen, että silloin kun vilppi on lievää suurempi, tajuaa pöljempikin, että lainopillisesta näkökulmasta kyseessä olisi petosepäily, jota olisi syytä tutkia. Terminä vilpin voisi poistaa kokonaan, koska se on turha, liian pliisu ja omiaan aiheuttamaan sekaannusta. Tietenkin vilppi-termiä voisi edelleen käyttää, jos se määriteltäisiin laissa niin, että vilpistä viime kädessä päättäisi vakuutusyhtiö, mutta se ei luonnollisesti ole mahdollista eikä varmaankaan kenenkään oikeuskäsityksen mukaista.

Miksi vakuutuspetoksia tehdään?

Petoksia vakuutusyhtiöitä kohtaan tapahtuu usein siitä klassisesta syystä, että tilaisuus tekee varkaan. Nykyään on voinut huomata, että asiakkaiden asenne on muuttunut sellaiseksi, että tapahtui mitä tahansa, johtui vahinko sitten pelkästä huolimattomuudesta tai välinpitämättömyydestä tai ei, vahingon satuttua pyritään tavalla tai toisella löytämään sille jokin korvaava taho. Myös vakuutusyhtiöiden keskinäinen kilpailu asiakkaista, jossa on pyritty koko ajan nopeutuvaan korvauskäsittelyyn puhelinpalvelussa ja netissä, on johtanut siihen, että vakuutusyhtiöstä on muodostunut joillekuille kasvoton lypsylehmä, jota veivataan kunnes utareet menevät solmuun.

Petosten skaala on suuri ja ulottuu vahinkoilmoitukseen lisätyistä muutaman kympin aurinkolaseista useita ihmishenkiä vaatineeseen tekoon, kuten kävi Tampereella Hämeenkadulla tahallaan sytytetyssä pizzeriapalossa marraskuussa 2010. Tämä traaginen petosyritys vaati kolme ihmishenkeä ja useita loukkaantui. Karkeasti tiivistettynä petosyrityksiin mahtuu kaikki mahdollinen aina siitä, että tilaisuutta pieneen lisätienestiin ei jätetä käyttämättä, jonnekin epätoivon, tyhmyyden tai ahneuden sumentamaan horisonttiin saakka.

Kirjaa voi toki käyttää jonkinlaisena kenttäoppaana, ”sudenpennun käsikirjana”, ketkuiluun ja siihen, miten huijata vakuutusyhtiötä. Siihen tarkoitukseen tämä saattaa toimia kätevänä perusteoksena, jolla ainakin pahimmat sudenkuopat ja amatöörimäisimmät mokat saatetaan välttää. Toisaalta toivon, että kirjaan sisältyisi sen kepeästä tyylistä huolimatta jonkinlainen opetus: jos huijaat, älä ole niin huolimaton ja itsevarma että jäät kiinni. Usein tutkija joutuu pettymään siihen, miten huolimattomasti ja hetken mielijohteesta tehdyillä väärillä vahinkoilmoituksilla yritetään saavuttaa lähes olematonta hyötyä. Välillä tuntuu siltä, että petoksen väkertäjä aliarvioi vahinkokäsittelijää ja pitää yhtiössä työtätekeviä ihmisiä täysin pässeinä laittaen vaakalaudalle oman, mahdollisesti eläkeikään asti nuhteettomana säilyneen maineensa. Voin rehellisesti myöntää, että minua harmittaa niiden ihmisten puolesta, jotka ottavat mitättömän summan takia riskin ja jäävät kiinni. He tekevät sen muutaman sadan euron takia, rahojen, joita he eivät edes oikeasti tarvitse. Ehkä nämä samat ihmiset ovat niitä, jotka näpistävät Stockmannilta konvehtirasian saadakseen jonkin pienen kiksin elämäänsä. Toisaalta joku saattaa pitää yhtiöitäkin syypäinä, pääosin siitä syystä, että luottaessaan asiakkaaseen ja enempiä kyselemättä ne korvaavat vessanpönttöön tai laiturilta järveen pudonneen puhelimen näkemättä sitä, tai pyytämättä siitä hankintakuittia. Yksi vakuutussopimuksen perusteista on luottamus. Asiakkaan pitää kyetä luottamaan siihen, että vahingon sattuessa hän saa sopimuksen mukaisen korvauksen. Yhtiö vastavuoroisesti luottaa asiakkaaseen ja hänen antamaansa selvitykseen vahingosta. Molemminpuolisen luottamuksen vallitessa voidaan myös vahinkokäsittelyä nopeuttaa. Kun epärehellinen henkilö saa positiivisen kokemuksen ripeästä korvauspalvelusta, alkaa häneltä hyvinkin pian putoilla kallista elektroniikkaa. Sitä jatkuu ainakin siihen asti, että yhtiöstä kiinnitetään huomiota ja aletaan kysellä ”ikäviä kysymyksiä”.

Vakuutus tuotteena

Vaikkakin kaikki vakuutukseen liittyvät asiat ilmenevät sopimusehdoista, on ehkä syytä avata erästä vahinkokäsittelyssä esiin tulevaa käsitystä tarkemmin. ”Olen ollut asiakkaanne yli kymmenen vuotta, ja kun minulle nyt tapahtuu ensimmäinen vahinko, ette korvaa sitä”. Edellinen on varmaan yleisin kommentti, vaikka vahinko ei ehtojen mukaan olisikaan korvattava. Kommentti pitää sisällään sen, että asiakas ei täysin osaa mieltää vakuutustuotteen luonnetta. Osa pitää vuosien aikaan maksamiaan vakuutusmaksuja jonkinlaisena rahastona, joka karttuu vuosien mittaan, ja odottaa kunnes vahinko tapahtuu. Rahaston kartuttamisen sijaan vakuutuksenottaja ostaa vakuutuksellaan turvaa, joka on voimassa sovitun ajan, vakuutuskauden. Kun vakuutuskausi on ohi, on hän nauttinut turvasta ja kuluttanut sen, vaikka vahinkoa ei olisikaan tapahtunut. Hänen maksamansa vakuutusmaksut käytetään siihen, että vakuutusyhtiöllä on valmius korvata niille asiakkaille, joille vahinkoja tulee, ja pitämään yllä vakuutusyhtiön toimintakuluja sekä taseessaan varautumaan siihen, että yhtiöllä on mahdollisuus korvata asiakkaalle tapahtunut vahinko. Vakuutustoiminta perustuu siihen, että riski jaetaan muiden vakuutuksenottajien kanssa. Vakuutusyhtiöitä ei olisi olemassa ilman, että niillä olisi asiakkaita, jotka jakavat riskin keskenään. Vuonna 2015 vahinkovakuuttamisen vakuutusmaksutulo ilman jälleenvakuutuslukuja oli yhteensä 4 359 miljoonaa euroa, ja korvauksia maksettiin 2 785 miljoonaa euroa.

Vakuutusetsivät Suomessa

Suomessa lähes kaikilla vahinkovakuutustuotteita myyvillä yhtiöillä on jonkinlainen tutkintato...