Sisällysluettelo

• Aivanaikojenalussa
• Prologi
• Nelisen kesää myöhemmin
  • Luku 1
  • Luku 2
  • Luku 3
  • Luku 4
  • Luku 5
  • Luku 6
  • Luku 7
  • Luku 8
  • Luku 9
  • Luku 10
  • Luku 11
  • Luku 12
  • Luku 13
  • Luku 14
  • Luku 15
  • Luku 16
  • Luku 17
• Kiitokset

AIVANAIKOJENALUSSA

Aivan aikojen alussa

Kohosi kivestä valo

Laskeutui mannuille maan

Meren syvän syliin sulki

Taivaankannenkin väritti

Niinpä kylpi Nemuria

Valossa kristallin kauniin

Vaan kaukana oli kivi

Lapset lahjansa unohti

Kiitosta ei kivi kuullut

Henkikristalli ovela

Uuden lahjansa lähetti

Neljä pienempää kiveä

Maailmaa suurta suojelemaan

Lapsia kiven neuvomaan

Kylmässä kristalli mainen

Sadon suuren lapsille suo

Yrtit parhaimmat kasvattaa

Mullan muokkaa meheväksi

Parannustaidon ojentaa

Usvassa kivi vetinen

Meriä hiljaa hillitsee

Järvissä kaloja kaitsee

Sadetta sopivasti tuo

Näkijän taidot lahjoittaa

Kuumassa kivi tulinen

Maailman ytimen rauhoittaa

Höyryjä hönkii pihalle

Lämmön pinnalle lähettää

Soturitaidot opettaa

Korkealla kristalli tuulen

Myrskyt uneen tuudittelee

Lempeitä tuulia puhkuu

Tanssittaa pilviä taivaan

Tietoa suurta tarjoaa

Viisi kristallia huolehtii

Maailman lapsista monista

Lahjat antaa valituille

Taidot kiven kantajille

Kristallin palvelijoille

PROLOGI

Aurinko oli jo laskemassa, kun Senna kulki kohti kyläaukiota. Yleensä hän oli perheensä kanssa syömässä päivällistä tähän aikaan, kun isä oli palannut pelloilta, mutta ei tänä iltana. Huhu kertoi, että Noutajat saapuisivat Nahahaan, joten lähes koko kylä oli saapunut aukiolle odottamaan.

”Älä huoli, eivät ne välttämättä sinua vie”, Sara, isosisko, kuiskasi Sennan korvaan ja puristi tiukemmin hänen kättään. Senna vastasi puristukseen, mutta tunsi sydämensä lyövän tiheämmin. Ehkäpä veisivätkin, ehkä juuri hänet valittaisiin.

Koskaan aiemmin Noutajat eivät olleet tulleet Nahahan asti. Aina uusi temppelineito oli löytynyt lähempään Maakristallin temppeliä. Niin olivat kylän vanhimmat sanoneet, kun huhut Noutajista olivat kauppiaiden mukana kantautuneet Nahahaan. Monet olivat myös tuhahdelleet lähes vihamielisesti koko ajatukselle, Sennan isä muiden mukana. Isän mielestä koko temppelitoiminta oli ajanhaaskausta. Ihmiset eivät tarvinneet kristalleja mihinkään enää nykypäivänä vaan pärjäsivät hyvin omillaan. Niin isä oli sanonut monet kerrat.

Senna ei tiennyt, mitä Maakristallista olisi pitänyt ajatella. Hän oli pienestä asti lähettänyt sille rukouksensa, kuten äiti oli opettanut, muttei ollut koskaan käynyt temppelissä. Sanottiin, että kristalli suojeli Minolan asukkaita ja piti huolta myös maasta, jotta se pystyi ravitsemaan kaikkea päällään kulkevaa. Sennasta sellainen kristalli kuulosti hyvältä ja tarpeelliselta, mutta isän mukaan maa ja sää pitivät itse huolta itsestään eikä minkään kivenmurikan rukoilemisella ollut merkitystä.

”Temppeliin viedään vain sopivia tyttöjä”, Sara jatkoi kuiskutteluaan. ”Ei meidänlaisiamme. Siellä pitää näyttää kauniilta ja sievältä, ei saa olla punaisia hiuksia tai roskia naamassa.”

”Mitä väliä pisamilla on?” Senna sihahti takaisin ja hinkkasi poskeaan. Voisivatko pisamat oikeasti pilata hänen mahdollisuutensa?

Vasta hiljattain Senna oli kuullut isän puhuvan naapurin miehen kanssa tytärtensä naimakaupoista. Sara oli jo naimisissa, mutta Sennaa isä ei ollut ehtinyt toistaiseksi naittaa. Isällä oli kuitenkin suunnitelmia, Senna oli kuullut ylpeyden isän äänestä, kun isä oli kehuskellut tuurillaan naapurille. Vielä Senna ei ollut saanut selville, kenelle hänet aiottiin antaa ja kuinka pian, mutta ajatus oli niin kauhistuttava, ettei hän edes halunnut tietoa.

Temppeliin pääseminen saattaisi hyvinkin olla Sennan pelastus. Toki jopa papittaret jättivät toisinaan tehtävänsä mennäkseen rikkaisiin naimisiin, mutta pakollista se ei ollut. Äidin puheiden mukaan osa temppelissä asuvista naisista jäi sinne koko iäkseen ja eli naimattomina, mutta omavaraisina. Se kuulosti hienolta. Vain harva nainen pystyi elättämään itsensä ilman miehen tarjoamaa turvaa, mutta papittaret olivat poikkeus säännössä.

Nyt Sennalla oli mahdollisuus päästä karkuun kohtaloa ja lähteä opiskelemaan papittareksi. Hänen täytyisi vain jotenkin vakuuttaa Noutajat siitä, että hän oli juuri oikea tyttö. Miten hän tekisi sen? Entä jos pisamat tosiaan olisivat este? Ei kai ulkonäöllä voinut olla kristallille merkitystä?

”Pisamat saavat ihon näyttämään sairaalta”, Sara kertoi ja vahvisti Sennan huolta.

”Eivät ne estäneet sinua pääsemästä naimisiin”, Senna tuhahti. Sisko oli mennyt naimisiin edellisenä kesänä ja odotti nyt esikoistaan. Ainakaan aviomiehen saamista ’roskat naamassa’ eivät siis estäneet.

”Se on eri asia”, Sara kuittasi. ”Ei sinulla ole hätää. Usko pois. Isä pystyy kyllä vakuuttamaan tulevan vävynsä, mutta temppelille hän ei ala puhua puolestasi.”

Senna ei ehtinyt vastata, sillä juuri silloin vaunut kolisivat kylän porteista sisään ja pysähtyivät aukion laitaan. Kuljettajan paikalla istuvista miehistä toinen hyppäsi alas ja kiirehti avaamaan vaunujen oven. Sennasta tuntui, ettei mikään muu liikkunut. Tuuli lakkasi kulkemasta, ihmiset seisoivat paikoillaan ja linnutkin hiljenivät. Edes sirkat eivät sirittäneet, vaikka olivat vasta äsken aloittaneet iltaserenadinsa.

Vaunuista astui ulos keski-ikäinen nainen, jonka tummat hiukset laskeutuivat putouksena vaalean, pitkän kaavun rinnuksille. Naisen kasvoilla oli lukematon ilme, mutta koko olemus huokui rauhaa. Senna piti naisesta välittömästi.

Naisen perässä vaunuista nousi tyttö, joka ei voinut olla Sennaa paljoa vanhempi. Tytöllä ei ollut yllään kaapua vaan tummat, erittäin leveälahkeiset housut, joita Senna ensivilkaisulla luuli hameeksi, ja vaalea kietaisupaita. Tytön vaaleat kiharat näyttivät kurittomilta ja silmät säihkyivät innokkaina. Jos papitar hallitsi ilmeensä ja olemuksensa täysin, tytön osalta tilanne oli päinvastainen; jokainen tunne näytti heijastuvan silmien säihkeessä ja hymyn tuomissa kuopissa.

Tyttö piteli käsissään koristeellista pussia seuratessaan papitarta kyläläisten keskelle. Senna tunsi puristuksen olkapäissään ja vilkaisi taakseen. Isä oli ilmestynyt paikalle tiukka ilme kasvoillaan.

Senna käänsi katseensa takaisin tulijoihin. Kukaan ei vieläkään sanonut mitään, mutta näiden annettiin kulkea aivan keskelle aukiota.

”Tervehdys Maakristallin temppelistä”, papitar aloitti soinnikkaalla äänellään. Senna pidätteli hengitystään kuullakseen jokaisen sanan mahdollisimman tarkasti. ”Kristalli on puhunut meille ja kertonut, että on aika hakea temppeliin uusi neito. Tiemme on kulkenut aina teidän kyläänne asti ja pyydämme saada suorittaa pyhän rituaalin. Kenties uusi neito löytyy tytärtenne joukosta.”

”Ette ryöstä tästä kylästä ainuttakaan tyttöä!” joku kylän miehistä karjaisi.

”Maksamme perheelle hyvityksen, jonka pitäisi korvata taloudellinen menetys”, papitar vastasi. ”Tytön perhe on myös tervetullut vierailemaan temppelissä eivätkä tytöt ole vankeja. Hekin käyvät kotona aina toisinaan. Emme tulleet ryöstämään ketään.”

”Tuota roskaa te hoette joka paikassa. Yksikään tyttö ei ole matkaltaan palannut!” mies jatkoi karjumistaan. ”Painukaa sinne, mistä tulitte. Ette ole tervetulleita tänne!”

Papitar astui askeleen eteenpäin, mutta tuntui samalla kasvavan kokoa valtavasti. Senna puhalsi ilman keuhkoistaan ja veti syvään henkeä. Hän ei tiennyt, mitä tapahtui, muttei kyennyt irrottamaan katsettaan naisesta.

”Me saavuimme tänne pyhällä asialla. Teillä ei ole oikeutta kieltäytyä rituaalista. Jokaisen tulee tuntea ylpeyttä pelkästä mahdollisuudesta osallistua”, nainen ilmoitti äänellä, joka ei jättänyt sijaa vastaväitteille.

Kultatukkainen tyttö siirtyi papittaren vierelle ja avasi kirjaillun pussin suun, kun kyläläiset vaikenivat sanojen myötä. Papitar nosti esille värittömän kristallin ja kohotti sen kasvojensa yläpuolelle.

”Jokaisella 10-15-kesäisellä tyttölapsella on mahdollista tulla kristallin valitsemaksi. Pyydän teitä nyt astumaan eteeni, jotta teitä voidaan koetella”, papitar lausui ja laski kiven alemmas.

Senna tunsi isänsä tiukan puristuksen olkapäissään, mutta nykäisi itsensä irti otteesta ja käveli muiden mukana lähemmäs papitarta. Hänen sydämensä jyskytti raskaana rinnassa ja hengitys tuskin kulki. Hänen oli pakko painaa kädet helmoihinsa, jotta ne eivät olisi tärisseet näkyvästi.

Kun kaikki oikean ikäiset tytöt olivat asettuneet riviin papittaren eteen, nainen käveli ensimmäisen luokse ja kosketti kristallilla hänen otsaansa. Papitar mutisi sanoja, joista Senna ei saanut selvää. Hän vain odotti jotain tapahtuvaksi, mutta sai odottaa turhaan. Hetken päästä papitar siirtyi seuraavan tytön kohdalle. Koko ajan nuori tyttö kulki hänen kannoillaan jännittynyt ilme kasvoilla.

Seuratessaan rituaalin kulkua Senna tajusi hyvin nopeasti, ettei mitään ollut tehtävissä. Jos tytöiltä olisi kysytty jotain, hän olisi voinut yrittää kehitellä nokkelia vastauksia. Hän olisi voinut sanallisesti vakuutella olevansa oikea valinta, mutta nyt hän saattoi vain seistä ja odottaa omaa vuoroaan. Jokaisen tytön otsaa vasten painettiin kristalli, niin luultavasti hänenkin. Hän saattoi luottaa ainoastaan hyvään onneen, ja valitettavasti sitä ei ollut osunut hänen kohdalleen mainittavan paljon.

Aurinko ehti jo kadota metsän taakse, ennen kuin papitar tuli Sennan kohdalle. Sennan sydän yritti tunkeutua hänen rintansa läpi, kun viileä kristalli kosketti hänen otsaansa. Hän puristi luomensa kiinni ja kätensä nyrkkiin eikä uskaltanut antaa pihauksenkaan karata huuliltaan. Hän keskitti kaikki ajatuksensa siihen, kuinka ei halunnut joutua naimisiin vaan päästä temppeliin palvelemaan kristallia.

Yhtäkkiä kirkas valo loisti Sennan luomien läpi. Hän räväytti silmänsä auki, vaikka valo sai ne vuotamaan vettä. Hetkeen hän ei nähnyt muuta kuin valkoista. Hänen korvissaan kohisi ja päässään pyöri. Tarkoittiko valo… oliko hänet valittu?

”Ei!” isän ääni kantautui jostain kaukaa. Tömähtävät askeleet juoksivat aukiolle ja Sennaa tartuttiin taas olkapäistä. ”Minun tyttäreni ei lähde minnekään. Hän on menossa ensi vuonna naimisiin!”

”Olenko?” Senna henkäisi. Niin pian! Koko ajan hän oli uskotellut itselleen, että a...