Sisällysluettelo
- Anjalankadulla
- Tallinnassa
- Hiulihei
- Helsinkiin
- Kotosalla
- Ite-puisto
- Lintutalo on lintujen sairaala
- Ranta-Casino on veden päällä
- Kirjakaupassa
- Maalla on taas mukavaa
- Malak odottaa ulkorappusilla
- Äidin Aku Ankka auto on aamulla kadulla
- Uusi koti on keltainen
- Yläkerta on kiva
- Ensimmäinen muuttopäivä
- Keltaisen talon pihaeläin
- Aamulla kierrätyskeskukseen
- Pihassa on porukkaa
- Hyvää syntymäpäivää Valdo!
- Miauuu!
Valdo istuu auton takapenkillä turvavöissä, pehmokettu sylissään. Äiti ajaa. Valdon vieressä takapenkillä on ruskea kissankuljetuskori. Korin sisällä on melkein norjalainen, pitkäkarvainen Mildri, alakerran Aamu Lehtisen kissa.
- Ei mitään hätää Mildri, sanoo Valdo kissalle. - Kohta ollaan perillä.
Aamu Lehtinen, kissan omistaja, muutti Ruotsiin vuodeksi, eikä voinut ottaa Mildriä mukaan. Valdo soitti äidilleen ja äiti lupasi järjestää Mildrille uuden kodin. Äiti sanoi, ettei Mildri viihtynyt kerrostalossa, se tahtoisi maaseudulle. Valdo olisi halunut kissan itselleen, mutta isä selitti, että kissa olisi onnellisempi maalla. Sitä paitsi Valdo matkustaisi äitinsä kanssaTallinnaan ja isä olisi päivät töissä. Kissaa pitäisi hoitaa päivittäin ja se kaipaisi myös ihmisen seuraa.
- Mau!
- Ihan kohta, ihan kohta pääset pois korista Mildri, sanoo Valdo kissalle ja ojentaa pehmokettunsa etutassua kuljetuskorin ristikon läpi. Salamannopeasti Mildri iskee kyntensä pehmoketun etutassuun ja kiskoo kettua ristikon läpi.
- Hei et sä voi sitä ottaa! hihkaisee Valdo.
Mildri ei irrota kynsiään pehmoketusta ennenkuin Valdo kaivaa taskustaan huovutetun pikkupallon ja työtää sen ristikon läpi.
- Olemme perillä, sanoo äiti ja kurvaa suuren talon pihaan.
Äiti nostaa kuljetuskorin takapenkiltä ja Valdo irrottaa turvavyönsä.
Talon ulko-ovi aukeaa ja rappusille tulee tummatukkainen sinipuseroinen nainen.
- Hei, minä olen Rita. Tervetuloa!
- Raine, vastaa äiti.
- Valdo, sanoo Valdo ja selittää, että korissa on Mildri.
- Onpa teillä mukavat nimet, sanoo Rita.
Rita ohjaa heidät keittiöön ja ottaa Valdolta kissankuljetuskorin.
- Miauuuu! huutaa Mildri hätääntyneenä.
Sen nöpönenään kantautuu kymmenien eri kokoisten ja näköisten kissojen hajuja.
Valdo selittää Ritalle, että Mildri on aika sähäkkä ja saattaa vaikka purra niikuin äitiä kerran isosta varpaasta.
Rita aukaisee kuljetuskorin luukun ja ottaa Mildrin pois, mutta kiljaisee samalla. Mildri on iskenyt kyntensä Ritan reiteen.
- Kuuleppas Mildri, nyt me otetaankin vilttihoitoa, sanoo Rita ja nappaa hyllyltä viltin, johon kietoo nopeasti Mildrin. Kissalta jää vain pää näkyviin. Valdoa naurattaa. Mildri on kuin vauva kapalossa.
Rita istuu tuoliin Mildri sylissään vilttikäärössä ja alkaa rapsutella Mildrin päälakea ja korvan taustaa. Mildri näyttää tykkäävän siitä. Eikä kestä kauaakaan kun Mildrin silmät alkavat painua vähän väliä kiinni.
- Mihin Mildri laitetaan? kysyy Valdo ja ottaa pöydältä keksin.
- Ensin omaan häkkikotiin kahdeksi päiväksi, jotta samassa tilassa vapaana olevat kissat voivat rauhassa tutustua uuteen tulokkaaseen. Ristikon läpi ne käyvät nuuskimassa Mildriä. Näin menetellen vältetään turhat tappelut, vastaa Rita ja kaataa äidille teetä.
- Käykö teillä eläinlääkäri? kysyy äiti ja sekoittaa hunajaa teekuppiinsa.
- Kyllä. Eläinlääkäri tutkii aina uudet tulokkaat. Tyttökissat steriloidaan, etteivät ne tee lisää pentuja ja kaikki sirutetaan. Ihon alle laitetaan pienen pieni siru, jossa on kissan tiedot. Vähän niinkuin ajokortti tai passi ihmisillä, sanoo Rita.
- Ai niin, kun niillä ei ole taskuja, mihin laittais passin, huomauttaa Valdo hymyillen.
- Villikissat ja muut löytökissat ovat ensin karanteenissa ja saavat lääkityksen.
Kissoilla on paljon samanlaisia tarttuvia tauteja kuin ihmisilläkin.
- Lähdetäänkö viemään Mildriä omaan asuntoonsa? kysyy Rita kun äiti on juonut teensä. He vaihtavat sisäkengät ennen kissahuoneeseen menoa ja saavat kurkistaa karanteeniosastoon. Siellä on lasiset seinät, joiden läpi voi katsella kissoja. Sitten he siirtyvät huoneeseen, jossa kävelee, leikkii ja loikoilee kymmeniä erinäköisiä ja -kokoisia kissoja. Muutama on syömässä ruokakupilla. Kiipeilytelineen ylähyllyllä nukkuu kaksi mustaa kissaa ja ison kaapin päälle on sulloutunut kolme eriväristä kissaa. Kaksi valkoista pientä kissanpentua leikkii räsymatolla pehmohiirellä.
- Apua, täällä on miljoona biljoona kissaa! hihkaisee Valdo ja silittää raidallista kissaa, joka puskee häntä pohkeeseen.
- Voi ei! huudahtaa äitikin. - Miten ihania kaikki!
- Näin syksyisin meillä on tungosta. Tällä hetkellä on viisikymmentä kissaa ja karanteenissa on osa. Muutama totuttelee uuteen elämäänsä häkkiyksiöissään, sanoo Rita ja aukaisee tyhjän yksiön oven ja laittaa Mildrin sisäpuolelle. Viltti jätetään uuteen asuntoon ja siellä on jo valmiina vesikuppi ja ruokakuppi sekä muutama lelu.
- Ovatko kissat kauan täällä, kysyy äiti ja rapsuttaa lähelle sipsuttanutta kissaa leuan alta. Kissa kääntelee nauttien päätään ja nuolaisee äidin kämmenselkää.
- Meidän kauttamme kulkee 300 kissaa vuosittain. Pyrimme siihen, että kissa saa nopeasti uuden hyvän kodin.
- Miksi nyt on näin monta kissaa, ihmettelee Valdo.
- Ikävä kyllä jotkut ihmiset ottavat kesäkissoja mökeilleen ja jättävät ne sinne kun lähtevät syksyllä kaupunkiin takaisin. Niin ei saisi tehdä, sanoo Rita.
- No ei kyllä saisi, tuhahtaa Valdo selvästi harmissaan ja menee Mildrin luo.
- Hei sä pääset huomisiltana yksiöstä pois. Tutustu rauhassa nyt näihin uusiin kavereihin. Nyt niitä on ainakin tarpeeksi. Mildri tuijottaa tylsännäköisenä eteensä eikä vastaa.
- Kyllä se äkkiä tottuu, kaikki kissat ovat eka päivänä vähän ymmällään, selittää Rita.
Kaksi kissaa on kiivennyt ulkosiltaa kohti ja työntävät päällään ulosmenoluukun auki. Rita avaa Valdolle oven, jotta tämä pääsee näkemään kissojen ulkoilutilan. Siellä on nukkumamökkejä, leluja ja kiipeilypuita. Tila on katettu ja verkotettu, mutta tilava. Sinne on rakennettu myös eritasoisia kulkureittejä laudoista.
- Kissat pääsevät ulos ja sisälle milloin haluavat, selittää Rita.
- Aika kiva terassi, toteaa Valdo.
Samalla äiti kutsuu häntä. On kotiinlähdön aika. Valdo vilkaisee Mildriä ohi kävellessään ja huomaa, ettei se ole hievahtanutkaan paikaltaan.
- Heippa! sanoo Valdo kissalle, mutta Mildri tuijottaa vain eteensä, eikä edes vilkaise Valdoa.
- Kiitos kun saimme tutustua tähän löytökotiin, hymyilee äiti Ritalle.
- Voitte tulla uudelleen milloin vain, mutta soittakaa ensin, että olen paikalla.
Valdo vilkuttaa auton takapenkiltä Ritalle. Sitten hän alkaa niiskuttaa ja jutella pehmoketulle. Äiti katsoo peruutuspeilistä Valdoa ja huomaa poskelle juosseet kyyneleet, jotka Valdo pyyhkii pehmoketun turkkiin.
- Valdo, vaikka sinulla on ikävä Mildriä, on Mildrille kuitenkin parasta, että se saa uuden kodin. Siellä se voi juoksennella vapaasti, eikä tarvitse olla narussa sidottuna puutarhatuoliin.
- Mmmm, mumisee Valdo ja kyyneleitä tulee enemmän. Jonkin aikaa hän itkee ääneen. Äiti ei sano mitään, vaan antaa Valdon itkeä surunsa pois. Valdosta elämä tuntuu nyt kurjalta ja hän painaa kasvonsa pehmoketun turkkiin. Lippalakki putoaa auton lattialle, mutta hän ei sitä edes huomaa.
Anjalankadulla
Kotipihassa on isä vastassa ja nostaa Valdon syliinsä. Valdo puristaa tiukasti pehmokettuaan. Isä huomaa, että Valdon silmät ovat punaiset, ja äiti kuiskaa isän korvaan, että Valdo on itkenyt koko matkan. Sitten äiti antaa suukon Valdon poskelle ja sanoo tulevansa viikon päästä.
- Pääset käymään kanssani Tallinnassa, kuiskaa äiti Valdon korvaan.
- Pääsenkö, kysyy Valdo ihmeissään ja kuivaa kyyneleitään hihaansa.
- Pääset, sanoo isäkin.
- Jipiijee! kiljaisee Valdo, eikä häntä enää itketä.
- Nyt iltapalalle ja sitten unten maille. Päivä on ollut rankka, sanoo isä ja kantaa Valdon sylissään portaita ylös heidän asuntoosa.
Viikko kului nopeasti kun Valdo pakkasi reppunsa joka päivä uudelleen. Isä sanoi, ettei Valdon tarvitse ottaa kovin paljon vaatteita kun on niin lämmin syksy. Äiti ostaisi Tallinnasta, jos jotain puuttuisi.
Muutaman kerran Valdolle oli tullut ikävä Mildriä, mutta silloin isä oli ottanut satukirjan kirjahyllystä ja napannut Valdon syliinsä. Isä luki rauhallisella äänellä ja sen jälkeen Valdo sai kertoa omin sanoin mitä sadussa tapahtui. Isä sanoi, että se oli vuorovaikutusta kun ensin puhuu toinen ja sitten toinen.
- Hei äidin auto taisi tulla pihaan, huutaa isä parvekkeelta.
- Ai, minä meen aukaseen alaoven, vastaa Valdo ja juoksee portaita alas.
Äidillä on kukkamekko ja valkoinen käsilaukku. Hän ojentaa Valdolle paperipussin, jossa on jäätelöt heille kaikille.
- Kiitti hihkaisee Valdo ja rutistaa äitiä. He kipittävät portaat ylös ja kahvin tuoksu lehahtaa ovella vastaan. Isä on kattanut pöydän. Valdolle on laitettu kaakaomuki.
- Onko hammasharja ja yöpuku pakattu? kysyy äiti kaataessaan maitoa kahviinsa.
- On ja hammastahna ja vaihtovaatteet. Ja kolme satukirjaa, sanoo Valdo lipoessaan jäätelöä.
- Valdo on pakannut reppuaan koko viikon, purkanut ja pakannut, hymyilee isä.
- No kun on pitänyt aina tarkistaa, että kaikki on, sanoo Valdo.
Kun he ovat syöneet jäätelöt, hakee äiti Valdon repun makuuhuoneesta. Valdo laittaa lenkkarit jalkaansa, mutta lippistä ei löydy mistään.
- Onkohan se jäänyt autoon? kysyy isä pengottuaan hattuhyllyä.
- Ei kun se oli jäänyt minun autooni, se löytyi takapenkin lattialta, sanoo äiti.
No mukavaa Tallinnan matkaa molemmille! toivottaa isä. Kun tulet takaisin menemme Laatusten kanssa lintutarhalle, sanoo isä vielä. Valdo on menossa jo alas portaita, mutta pysähtyy ja kysyy:
- Tuleeko Seljakin?
- No tulee. Ja meillähän on se Dorkin taidepuistokin käymättä, vastaa isä rappusten yläpäästä Valdolle.
- Aina vaan kivaa tulossa! hihkuu Valdo ja juoksee loput rappuset alas. Äidin kuplavolkkari kököttää lähtövalmiina kadullla.
Tallinnassa
Valdo oli nukkunut koko laivamatkan kansituolissa pehmokettu kainalossa. Äiti oli herättänyt Valdon kun he saapuivat satamaan. Oli jo ilta ja Valdo käveli unisena äidin perässä laivan pitkää käytävää. Heillä oli vielä kuljettavana ...